Sekalaiset vuodatukset

Jeah niin oli . Olisin sinä aamuna halunnu mennä vielä silittään Nessua kun äiti kerto mut se oli jo viety mummille ja vaarille pakastimeen.

Jeah sitä mäkin yritän.

Tuo on varmasti tosi surullinen kokemus  On ymmärrettävää että olisit halunnut silittää kissaa silloin.

Jeah niin olikin . Arkkuun sen kanssa pantiin kuulemma sukkahousuista ja huispompulasta väännetty mytty. Tai no pahvilaatikossa se kyl haudattiin mut kuiteskin.

Last Chance kirjoitti:

Mutta... niistä tyypeistä jotka eivät koskaan löydä ketään. Minä olen yksi heistä. Naurakaa vain jos uskallatte.

Olen 28-vuotias enkä ole koskaan edes suudellut ketään koska en kelpaa kenellekään. Olen kurkkuani myöten täynnä sitä että ihmiset sanovat "ei ne tule kotiovellekaan hakemaan", "kyllä sinä jonkun löydät", "ei sitä koskaan tiedä" ja "se tapahtuu kun sitä vähiten odotat". Olen kuullut näitä latteuksia kyllästymiseen asti. Jos saisin lantin joka kerta kun kuulen/olen kuullut jonkin niistä, olisin rikas.

Minua ärsyttää se, että jos jonkun on vaikea löytää kumppania, vikaa etsitään hänestä itsestään. Olen itse asiassa tehnyt kaiken mahdollisen minkä olen pystynyt tekemään asialle - käynyt paikoissa joissa käy muita ihmisiä, kokeillut nettideittailua, ottanut itse kontaktia... mutta mikään ei ole toiminut. Olen muutenkin kuin ilmaa toisille ihmisille. He ovat kuin minua ei olisi olemassa. Ja sitä paitsi, olen saanut pakit joka ikiseltä jota kohtaan olen osoittanut vähänkin kiinnostusta. Enkä ole edes kovin valikoiva. Yritä siinä sitten löytää kumppani itsellesi  

25-vuotissyntymäpäivänä päätin että en enää koskaan yritä löytää ketään kun en kuitenkaan siinä onnistu. Se, etten pysty löytämään ketään ja olen kokenut pelkkiä pettymyksiä romantiikan saralla, on se syy siihen miksen usko rakkauteen ja miksi en ole romanttinen persoona ja miksi muutenkin  vierastan romantiikaa. Se etten usko rakkauteen on se syy siihen miksi en mielelläni kirjoita romanttisia  fanfiction-tarinoita. Se romanttinen Kiitos kyydistä-ficci olikin yskänlääketokkurassa kirjoitettu... selvin päin en kirjoittaisi mitään sellaista.

Eikä kukaan tunnu osoittavan minkäänlaista myötätuntoa tai ymmärrystä. Ihmisten pitää lakata olettamasta, että kuka tahansa voi löytää rakkauden. Pyh, sanon minä.

Ugh, olen puhunut. Siinä tulikin samalla yksi niistä asioista joista avautumista olin suunnitellut. En odota saavani ratkaisua ongelmaani täältä, vaan avauduin siinä toivossa että olo helpottaisi.

No, tällaiselle vakavalle asialle ei tee edes hetken mielijohteesta nauraa. Nyt ymmärrän paremmin, miksi et usko rakkauteen ja mikä muu voi saada sinut olemaan aika usein allapäin (itsekeskeisten vanhempien ja ystävien puutteen lisäksi). Ei sinua voi todellakaan yrittämisen puutteesta syyttää, jos kerran olet yrittänyt tehdä kaiken mahdollisen. Eikä se ole omastakaan mielestäni todellakaan kivaa, jos koko ajan tulee pelkkiä pettymyksiä pettymyksien perään, vaikka mitä tekisi, se voi todellakin laskea itsetuntoa ja paljon.

Tsemppiä. Ehkäpä et tule koskaan löytämään rakkautta, mutta on sinulla ainakin tämä foorumi. 

Sitä mäkin et ton perusteella en ihmettele miks et usko rakkauteen. Ja tuntisin kyllä ihan samoin kun sä 

Hienoa että osoitatte ymmärrystä. Arvostan sitä.

Vaikka en usko rakkauteen, en puutu muide ihmisten ihmissuhdeasioihin enkä estä muita kirjoittamasta romanttisia fanficcejä. Myönnän kyllä, että olen aika usein alla päin juuri ihmissuhteiden puutteen ja itsekkäiden vanhempien takia, jotka eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen ja ajattelevat vain omaa imagoaan. Yritän kaikesta huolimatta keskittyä siihen mikä on hyvin ettei pää hajoaisi ihan kokonaan.

Pakko sanoa, että minua suorastaan hävettää olla kokematon aikuinen  Aikuisten ihmisten kokemattomuus romantiikan saralla näyttäisi olevan tabu. Myönnän rehellisesti, että tekee pahaa kun näen jonkin pariskunnan suutelevan joko oikeassa elämässä tai fiktiossa. Jos radiosta kuuluu rakkauslauluja, toivon olevani kuuro ettei niitä tarvitsisi kuunnella. Julkkisten ja myös tavisten parisuhteiden hehkutus tuntuu leuhkimiselta. Kaikki tämä vain muistuttaa minua siitä mistä olen jäänyt paitsi. Suurin osa radiossa soivasta musiikista on rakkauslauluja joten en omista radiota. Käsi kädessä kulkevat pariskunnat saavat minut kokemaan itseni ulkopuoliseksi.

Tällä hetkellä yritän keskittyä siihen että saan elämäni edes jotenkin raiteilleen. Ja myös siihen että pääsen työelämään.

Ei siin o mitään hävettävää . Jos sulla ei ole onni potkaissut romantiikan saralla ei se ole sun vika. En ole itsekkään niin innokas etsimään itselleni seuralaista kun epäilen sitä että kuka muka musta oikeesti edes kiinostuis.

Tsemppiä kuitenkin työelämään.

En todellakaan tuomitse, myöskään! Se on aina eri tilanne, jos on oikeasti yrittänyt jotain tehdä asialle, mutta on todella paljon näitäkin ihmisiä jotka oikeasti odottaa siellä kotona jotain ihmetta :/

Kuulostaa varmasti jeesustelulta, mutta omalla kohdalla koin sen ainakin paikkansa pitäväksi tälläsen lausahduksen että ensin pitää oppia rakastamaan itseään, että joku toinenkin voi rakastaa.
Itsehän olen siis suoraan sanottuna oikeasti lihava. Ja teini-ikäisenä en todellakaan uskonut romantiikkaan kuin fiktiona, kun näytin siltä miltä mielestäni näytin. Mutta sittemmin kun aloin siinä täysi-ikäisyyden jälkeen saada itseluottamusta, niin sitä vaan huomas itsekin, että ykskaks olikin uskallusta heittäytyä tutustumaan uusiin tuttavuuksiin : )

En yhtään ihmettele jos itsetunto on matalalla ystävien puutteen ja inhottavien perhesuhteiden takia. Musta kuulostaa tosi hyvältä suunnitelmalta keskittyä pistää omaa elämää raiteilleen. Askel kerrallaan kohti mielekkäämpää elämää. Mutta mitää myös muistaa olla armollinen itselleen. Työpaikan etsiminen voi olla tosi raskasta, vaikka tilastot muuta väittää, niin hyvät työpaikat on edelleen kortilla ja aina tuntuu että joka paikkaan on ihan hirveästi hakijoita ja sillon valituksi pääseminen on aina hankalampaa. Ite ainakin inhoan kaiken maailman työhaastatteluita

Hienoa, että osoitat ymmärrystä. Varmasti on näitäkin jotka vain odottavat ihmettä, mutta sitten on niitäkin jotka epäonnistuvat vaikka yrittävät tosissaan.

Tuokin latteus on tullut minulle tutuksi ja olen kuullut sen monta kertaa. Itsetunto murenee väistämättä, jos saa koko ajan ymmärtää ettei kelpaa toisille. Yritä siinä sitten tykätä itsestäsi. Olen kyllä yrittänyt tuloksetta heittäytyä tutustumaan uusiin ihmisiin - yritys hyvä kymmenen, tulos pyöreä nolla. 

Sitä en epäile ollenkaan etteikö työpaikan löytäminen olisi haastavaa. Kun niitä työpaikkoja ei ole paljoa tarjolla. Mutta... siinä ei auta muu kuin yrittää jatkaa töiden etsimistä.

Olen itsekkin kuullut tuon kommentin mut sen toteuttaminen on kyl helpommin sanottu kuin tehty. Varsinkin jos ei pidä itseään mitenkään nättinä.

Mitä tulee työpaikkoihin niin mä olen töissä päiväkodin keittiössä ja sinnekkin mä pääsin lähinnä työkkärin kautta. Jos jotakin työkkäri vois rajoittaa niin ois ne typerät työtunti paperit. Eiks se o ihan selvä et mä käyn töissä jos ei tule perään soittoja?

No näinhän se on. Helpommin sanottu kuin tehty. Olen joskus miettinyt jopa kauneusleikkausta jotta minusta tulisi vetävän näköinen ja kumppanin löytyminen helpottaisi. Mielessäni on joskus epätoivoisina hetkinä käynyt, että lähtisin mukaan Ensitreffit alttarilla-ohjelmaan tai muuhun deittailuohjelmaan.

Sinkkuelämän ja deittailun logiikka on omituista. Jos etsit tosissasi kumppania, sinua syyllistetään epätoivoiseksi. Jos taas et etsi, sinulle sanotaan että "ei ne tule kotiovelle hakemaan". Jos murehtii, että on hankala löytää rakkautta, käsketään lopettaa murehtiminen ja sanotaan että "älä huolehdi tuollaisesta". No ei se huoli siitä mihinkään poistu jos toinen käskee lopettamaan huolehtimisen. Ihan kuin siinä olisi jotain väärää, että kaipaa lämpöä ja läheisyyttä, joka on ihmisen perustarve.

Aina vain toistellaan miten ah niin hienoa ja vapaata sinkun elämä on ja oletetaan, että sinkut ovat automaattisesti onnellisempia kuin varatut ihmiset. Ei välttämättä. Vapaaehtoisesti sinkku voi olla onnellinen, mutta sinkkuelämä ei aina ole vapaaehtoista. Sehän se vasta tekeekin onnelliseksi että on yksinäinen ja on vaikeuksia löytää rakkautta (huom: sarkasmi). Sitten on olemassa se harmillinen oletus, että sinkkuus on aina vapaaehtoista. Ei välttämättä ole - on niitäkin ihmisiä jotka haluaisivat olla parisuhteessa mutta joutuvat syystä tai toisesta tyytymään sinkkuelämään.

Lähinnä vain pyörittelen silmiäni kun varatut ihmiset voivottelevat miten hienoa olisi olla sinkku. Samalla tavalla reagoin sinkkuihin, jotka ovat aikaisemmin olleet parisuhteessa mutta valittavat etteivät ole deittailleet niin ja niin pitkään aikaan. Samoin reagoin myös teineihin jotka vinkuvat kokemattomuuttaan romantiikan saralla ja kuvittelevat että kaikki muut ovat kokeneempia. Kunpa minulla olisi heidän ongelmansa.

Ymmärrän kyllä kantasi ihan täysin mut kantsis ehkä kokeilla Maajussille morsianta. 

Itse en tajua deittailua yleensä. Jos törmäät johonkin söpöön poikaan hän on varmasti jo varattu ja jos ei ole kaveri varmaan pettää ekan tilaisuuden tullen. Saatan kuulostaa kyyniseltä mitä en todellakaan tarkoita mut olen romantiikan saralla yhtä ulalla kuin säkin.

Musta joku toinen sanoi taas hyvin, että EI itseään välttämättä tarvi osata rakastaa kunhan osaa rakastaa muita ja oppii ottamaan rakkauden vastaan. Vaikka itsetunto on tärkeää, niin on ihan luvallista etsiä rakkautta myös "keskeneräisenä". Selitin ehkä vähän huonosti enkä nyt löytänyt sitä tekstiä missä paremmin selitettiin mutta siis vaikka ei osaisikaan rakastaa itseään niin on ihan ok etsiä rakkautta eikä tarvi odottaa, että se itsetunto/itserakkaus(?) maagisesti saapuisi ja sitten vasta saat edes haaveilla kumppanista.

Nykyään on kyllä hurjat paineet asetettu ja tuntuu ihan pahalta miten todella nuoret jo valittavat jos ei ole heilaa vaikka on ihan ok ja tavallista että vasta aikuisena löytää suhteen. Luulempa, että kokemattomia aikuisia on paljon enemmän kuin luullaan, mutta jostain syystä sitä hävetään tunnustaa. Vaikka samaan aikaan varsinkin naisia haukutaan myös siitä jos ovat kokeneita, ja vieläkin paljon ihmisiä vannoo sen nimeen että vasta naimisissa saisi ylipäänsä esim harrastaa seksiä; maailma ja ihmiset on kyllä kummallisia.


vaikka toisaalta netin kautta tutustuu ihmisiin joihin ei ehkä elämässä muuten koskaan törmäisi, niin sellaiset luonnolliset tutustumiset jää vähemmälle. Jopa harrastuksista on tullut aikamoista yksilösuorittamista eikä niinkään ihmisiin tutustumista, tai näin tuntuu.


...ja tosi-tv... muistaakseni joskus aloin ihan oikeasti täytellä Ensitreffit alttarille hakemusta mutta sitten se pyysi kolmen ystävän yhteystietoja ja... ei mulla ollut kolmea ystävää?? Tuli todella todella yksinäinen olo silloin, kun luulisi että juurikin yksinäiset joilla ei ole suurta kaveripiiriä jota kautta tutustuisi uusiin ihmisiin hakisi näihin ohjelmiin mutta ilmeisesti ei.

Sitten Tinder on kanssa... äh olisipa deittialusta, joka mätsäisi vaikka kiinnostuksenkohteiden tai lempijuttujen mukaan, enemmän ne kertovat ihmisestä kuin pelkkä kuva. Saati et mulla on tapana laittaa deitti-ilmoituksiin joku mahdollisimman huono tai hölmö kuva ettei sitten vaan tule pettymyksiä toiselle jos pääsee treffeille asti (kun näitä "kauhutarinoita" joutuu lukemaan jos joku idiootti on rankasti pettynyt kun ei ole itse ymmärtänyt mikä ero on filtteröidyllä selfiellä ja sillä, miltä ihminen näyttää tosielämässä; tai kuullu myös tapauksia kun treffeillä on haukuttu lyttyyn kun onkin vaihtanut vaikka hiusten väriä kuvan jälkeen, kamalan raakaa) mikä ei välttämättä auta niiden pärstän mukaan mätsien saantia xD

Sitä olisi huomattavasti helpompi ottaa vastaan jos sitä tulisi kohdalle. Ennen 25. syntymäpäivää olin valmis ottamaan vastaan rakkautta, mutta sen jälkeen päätin lopettaa etsimisen. Jos joku yrittäisi minua nykyään iskeä, toteaisin että joku taitaa olla kännissä.

Kokemattomat aikuiset edustavat tosiasiassa pientä vähemmistöä, johon kuulumisen koen häpeälliseksi. Monesti minunlaisiani ihmisiä pilkataan, pidetään luusereina ja vähätellään. Hävettää niin että haluan vajota maan alle. Turha sanoa, että ei siinä ole mitään hävettävää. Tässä on ollut taustalla sisäsyntyinen lämmön ja läheisyyden tarve joka on jäänyt tyydyttämättä.

Harkitsin myös Tinderin lataamista kännykkään mutta ei se suostunut lataamaan sitä. Tinder vaikuttaakin aika pinnalliselta, koska seuranhaku tapahtuu pelkästään kuvan perusteella. Siinä sovelluksessa minun profiilini ei saisi yhtään klikkausta tai viestiä. Ei saanut silloinkaan kun kokeilin luoda profiilia nettideittailusivustolle.

Kummallista on myös se, että jos asettaa vähänkin vaatimuksia potentiaaliselle kumppanille, leimautuu nirsoksi. Jos taas on valmis ottamaan kenet tahansa, syyllistyy epätoivoiseksi. Mitenköhän päin tässä pitäisi sitten olla?  Joka tapauksessa en enää edes yritä etsiä ketään. Rakkaus on sontaa.

Tuntisin varmasti ihan samoin jos ois samat kokemukset kuin sulla

Muidenkin ihmisten pitäisi jo tajuta ettei rakkaudesta ole mitään iloa. Ei siitä saa muuta kuin särkyneen sydämen.

Oon kyl huomannu sen. Äidin eka kundikaveri jätti sen bussipysäkillä.

Nin ja koskahan muusikot ja poptähdet oppivat tekemään lauluja muistakin teemoista kuin romantiikasta? Silloin minäkin saattaisin kuunnella radiota ja musiikkia muutenkin.

En mä osaa sanoa. Mut kokeile Apulantaa. Niiden biisit on enemmän anarkiaa kuin romantiikkaa.

Sekin on todella kummallinen ihmissuhdeneuvo, että ole oma itsesi. Joka kerta kun olen yrittänyt olla oma itseni, on tullut sanomista tai olen joutunut silmätikuksi. Jos en yritä olla oma itseni, tuntuu siltä että esitän jotain mitä en ole. Sekin on kummallista että vaaditaan että hyväksyisin toiset aina sellaisina kuin he ovat vaikka olisivat millaisia. Tuolla logiikalla minun pitäisi sietää huonoa käytöstä ja huonoa asennetta. Voin hyväksyä toiset ihmiset, mutta se ei tarkoita että pitäisi sietää ihan mitä hyvänsä. Minullakin on rajat olemassa.

Myönnetään, tämä ihmissuhdejuttu on hieman arka asia joka meni suoraan tunteisiin.

Usko pois mulle ihmissuhdejutut on yhtä hepreaa kuin saippuasarjojen käsikirjoitukset.

Sitä se on aika monille. Eivätkä ihmissuhteet ole oikeassa elämässä samanlaisia kuin saippuasarjoissa.

Kyl ne mun mielestä aika usein siltä näyttää. Toisaalta en ole koskaan ollut suhteessa joten mikä mä olen puhumaan.

No, näyttää siltä että olen jo puhunut suuni puhtaaksi näihin ihmissuhdeongelmiini liittyen. Olen tällainen ongelmatapaus, jonka elämä on ollut kaikkea muuta kuin sieltä helpommasta päästä. Tässä ketjussa vaahtoan aika monesti koska en tiedä missä muualla voisin.

Juuri nyt yritän vain keskittyä omaan elämääni ja siihen että löydän paikkani työelämässä.

Mä pidän sulle peukkuja sen työpaikan suhteen.