Marsin menneisyys K15

Title: Marsin menneisyys
Author: Puvitsu
Genre: Angst, drama, fluff, H/C
Rating: K15
Paring: Turbo/Minni, Moto/?, Vinski/?, Derek/Angel, James/Carol, Mike/Rose
Disclaimer: Prätkähiiret kuuluvat tekijöilleen. Omistan vain taustalla viipeltävät omat hahmoni.
Warnings: Hahmon kuolema, Itsemurha
Summary: Prätkähiirten ja vapaustaistelijoiden elämää ennen sotaa ja sodan aikana. Miten vapausteilijat saivat alkunsa? Entä kuinka syntyi ryhmä nimeltä Prätkähiiret? Miten Turbo, Moto ja Vinski tapasivat toisensa? Millaisia sankareidemme perheet olivat?

----------------------------------------------------------------
Luku 1: Uusia ystäviä
- Wau. Tää taitaakin olla vähän isompi mesta, nuori 13-vuotias Turbo sanoi siskolleen Miralle. Mira on 11-vuotias ujo tyttö, joka muistuttaa todella paljon isoveljeään. Hänellä on ruskea turkki, oranssinruskeat hiukset, ruusunpunaiset silmät, musta neulepaita, mustat farkut ja tietenkin mustat lenkkarit. Turbolla puolestaan on vaaleanruskea turkki, oranssinrusket hiukset, tulenpunaiset silmät, harmaa huppari, siniset farkut, mustat lenkkarit ja vasemmassa korvassa yksi kultainen pallokorvakoru ja hopeinen roikkuva pallopiikeillä. Turbon reppu oli harmaa ja Miran punainen. Turbon ja Miran perhe oli muuttanut pari päivää aikaisemmin uuteen kaupunkiin ja tänään on ensimmäinen päivä uudessa koulussa. Turbo tiesi että Miraa pelotti mennä uuteen kouluun, koska vanhassa koulussa häntä oltiin kiusattu.
- Älä huoli sisko! Hyvin se menee. Kyllä sä saat ihan varmasti uusia ja parempia kavereita, Turbo rohkaisi siskoaan ja otti häntä kädestä kiinni. Mira nyökkäsi ja puristi veljensä kättä tiukasti.

- Hyvää huomenta oppilaat!
- Hyvää huomenta neiti Sunshine! oppilaat vastasivat kuorossa.
- Hienoa. Istukaapa nyt alas niin aloitetaan, neiti Sunshine käski ja oppilaat istuivat. Luokan perällä istuu tyttö jolla on valkoinen turkki, ruskeat hiukset, vihreät silmät, sininen t-paita, musta hame ja mustat balleriinat. Tämä tyttö nostaa kätensä ja sanoo:
- Neiti Sunshine! Neiti Sunshine!
- Niin Jane?
- Neiti Sunshine, saanko kysyä, että miksi meidän luokkaan on tuotu yksi pulpetti lisää? Ja veljeni Vinski heittää minua paperipalloilla, Jane sanoi ja mulkaisi vihaisena vieressään istuvaa veljeään joka vai näytti hänelle kieltä.
- Vincent! Mitä me olemme puhuneet paperipallojen heittelystä? neiti Sunshine sanoi ja tuijotti valkoturkkista poikaa. Vinski oli juuri sanomassa, mutta hänet keskeytettiin.
- Nouse ylös ja kerro kaikille, neiti Sunshine sanoi. Vinski nousi ja sanoi:
- Paperipallojen heittely ärsyttää muita ja se häiritsee tuntia. 'KOP' 'KOP'. Joku koputti oveen.
- Sisään! Ovi on auki! neiti Sunshine sanoi ja ovi aukesi.
- Hei. Onko tää luokka 5A? sanoi ovelta vaaleanruskeaturkkinen hiiri, Turbo.
- Kyllä on. Tulkaa sisään, sanoi neiti Sunshine hymyillen. Mira ja Turbo tulivat sisään. Jane tuijotti hämillään Turboa. "Ei tuo poika voi tulla meidän luokalle! Hän ei edes näytä 5-luokkalaiselta! Hän näyttää ylä-asteelaiselta!" Jane ajatteli. Neiti Sunshine huomasi Janen hämmentyneen ilmeen joten hän sanoi:
- Oppilaat! Tässä on meidän uusi oppilaamme: Mira ja hänen isoveljensä Turbo. Turbo on 13-vuotias. Hän tuli saattamaan siskonsa ennenkuin menee itse ylä-asteen puolelle.
Turbo nyökkäsi ja kyykistyi sen jälkeen Miran viereen ja kuiskasi hänelle:
- Tule sitte koulun jälkeen tohon pihalle odottaan. Lähetään siitä sitte kotiin. Muistat varmaan mitä äiti sanoi?
Mira nyökkäsi ja halasi pikaisesti Turboa. Sen jälkeen Turbo nousi, nyökkäsi neiti Sunshinelle ja käveli sitten ovesta ulos.

Turbo käveli ylä-asteen puolelle. Hän astui sisään isoon rakennukseen ja huomasi, että hän on jo puolituntia myöhässä tunnilta. Pahinta asiassa on ettei hän edes tiedä mihin luokkaan pitää mennä. "Hienoa. Mä oon myöhässä puoltuntii enkä mä edes tiedä mihin mennä", Turbo ajatteli ja katsoi ympärilleen. Jotkut 8- ja 9-luokkalaiset huomasivat Turbon olevan uusi ja alkoivat heittää häntä kivillä. Turbo käänty katsomaan kuka kiviä heitti ja sai samassa kolme isoa kiviä naamalleen. "Au! Miksi noi heittää mua kivillä? En mä niille mitään pahaakaan oo tehny! Mistä ne ees on löytäny kiviä täältä sisältä?" Turbo ajatteli samalla kun lähti nopeasti toiselle käytävälle. Hän käveli käytävää pitkin kunnes löysi oven jossa luki: luokka 7E. Turbo avasi oven ja astui luokkaan.
- Sori ku oon myöhässä. Sanotaanko vaikka, että en löytänyt tätä luokkaa ihan heti, hän sanoi ja istui luokanvalvojan näyttämälle paikalle.
- Ei se haittaa. Mitä sinulle on oikein käynyt? luokanvalvoja kysy huolestuneena.
- Oletko kuullut kivisateesta? Turbo kysyi ja koko luokka repesi nauruun. Nauru loppui lyhyeen, kun ovi lennähti uudestaan auki. Sisään käveli poika jolla oli musta turkki, valkoiset hiukset, punaiset silmät, arpi vasemman silmän päällä , tummanvihreä huppari, tummansiniset farkut ja harmaat lenkkarit.
- Max! Olet taas myöhässä! luokanvalvoja oli nyt erittäin vihainen.
- Joo joo. Tiedän, että olen myöhässä. Entä sitte? Max murahti ja istui Turbon vieressä olevalle vapaalle paikalle.
- Se meinaa 20minuutin jälki-istuntoa koulun jälkeen, luokanvalvoja sanoi tuijottaen Maxia silmästä silmään.
- Myöhästymisestä ei saa jälkkää, Max ilmoitti.
- Ei, mutta jos on myöhästynyt 10-kertaa peräkkäin niin kyllä silloin saa. Ei keskitytä nyt siihen. Tuossa on sinulle muutama kirja. Kysy muiden aineiden opettajilta muut kirjat, luokanvalvoja huokaisi ja antoi Turbolle pinon kirjoja.

Välitunti alkoi kello 12,00. Turbo käveli käytävällä, kunnes yhtäkkiä joku nappasi häntä kädestä ja veti poikien vessaan. Vessassa odotti 3-poikaa. Max ja kaksi muuta.
- Tiedätkö mitä täällä tehdään uusille oppilaille? Ai et. Ei se haittaa. Mä voin näyttää, Max sanoi ja laski lavuaariin vettä. Kolme muuta pitivät Turbosta kiinni, ettei hän karkaisi. Kun Max oli laskenut veden hän otti Turbon korvasta kiinni ja veti altaan eteen. Turbo tiesi mitä oli tulossa. Samassa Max painoi Turbon pään veteen. Turbo oli kiitollin siitä, että hän pystyy pidättämään henkeä yli minuutin. Kesti yli minuutin ja Turbosta tuntui, että hän hukkuisi kohta. Samassa ovi aukesi ja joku astui vessaan.
- Päästäkää irti hänestä! Turbo kuuli kuinka joku sanoi ovelta. Samassa Turbo huomasi istuvansa lattialla. Joku ojensi kätensä häntä kohti ja sanoi:
- Anna mä autan sut ylös. Oletko sä kunnossa?
Turbo nosti päänsä ja tuijotti hetken häntä itseään paljon pitempää harmaaturkkista poikaa. Turbo tarttui ojennettuun käteen ja kiitti poikaa.
- Ei tarvitse kiitellä. Mun nimi on muuten Moto. Entä mikä sun nimes on? Moto kysyi.
- Olen Turbo.
- Hauska tutustua. Älä luota niihin 4-poikaan. Niistä ei ole kuin vain harmia. Varsinkin Maxista. Heh. Häipyivät heti, kun näkivät minut. Tule! Äikän ope sanoi, ettei meidän tarvitse mennä tunnille, vaan minä voisin esitellä vähän paikkoja, Moto sanoi ja he kumpikin menivät käytävälle.
- Näin aluksi voisin esitellä joitakin oppilaita, Moto sanoi ja he kääntyivät isolle käytävälle.
- Nuo tyypit tuolla pöydän ympärillä ovat kaikki gootteja ja rokkareita. He eivät puhu paljon. Kuuntelevat vain musaa ja keskustelevat siitä. Nuo jotka istuvat portailla ovat nörttejä. Pänttäävät nytki kokeisiin jotka pidetään vasta kuukauden päästä. Täällä on sisäpiha ja nuo tytöt ovat meidän koulun cheerleaderit. Kaikki miettivät vieläkin, miten tuo yks tyttö pääsi cheerleader joukkueeseen. Tarkoitan tuota musta hiuksista tyttöä joka seisoo tuolla reunassa. Hänen nimensä on Minni. Kaikki sanovat häntä luuseriksi ja ettei hänestä ole mihinkään, Moto selitti. Turbo huomasi kuinka joku heitti Minniä isolla kivellä ja kuinka sen voimasta Minni kaatui maahan. Kiven heittänyt poika ja sen kaverit vain nauroivat maassa makaavalle Minnille. Turbolla kävi sääliksi häntä. Hän olikin jo aikeissa lähtä auttamaan Minniä, kunnes Moto tarrasi hänen kädestään kiinni ja pysäytti hänet.
- Ei kannata mennä ellet halua saada turpaas, Moto sanoi hänelle. Kellot soivat ja Turbo ja Moto lähtivät kohti johtoaulaa. Johtoaulassa oli rehtorinkanslia, opettajienhuone ja muut tärkeät huoneet. He kiertelivät ympäriinsä ja Moto selitti tarkasti jokaisesta huoneesta.

Samaan aikaan ala-asteen puolella: Mira nojaa aitaa vasten ja katsoo ylä-asteen puolelle. Hän on niin ajatuksissaan, ettei huomaa, että joku tulee hänen taakseen.
- Tiesitkös, sun ei kannata koko aikaa roikkua sun veljessäs kiinni. Sua voidaan alkaa kiusata, Miran taakse tullut Jane sanoi. Mira kääntyi katsomaan Janea.
- Ei ois uus juttu mulle. Mua on kiusattu 1-luokasta asti, Mira kertoi ja katsoi maahan.
- Veljeni on ollut aina tukenani ja ainoa ystäväni. Kaikki "ystäväni" edellisestä koulusta olivat valehtelijoita. Sanoivat minulle, että he ovat ystäviäni vaikka oikeasti kiusasivat minua selkäni takana.
- Anteeksi. En tiennyt. Mutta hei! Mä voisin olla sun ystävä! Mä lupaan, että en kiusaa sua! Jane sanoi.
- Oikeesti? Mira kysyi nostaen päätään.
- Oikeasti, Jane vastasi ja halasi Miraa.
- Mun siskon kaverit ovat myös mun kavereita, sanoin Vinski joka oli tullut tyttöjen taakse.
- Ei kaikki sunkaan kaverit oo mun kavereita! Pölkkypää! Jane sanoi ja löi Vinskiä nyrkillä päähän. Mira vain kikatti hiljaa etäältä.
- Voi Vinskikin olla mun kaveri, jos se niin haluaa, Mira sanoi lopulta.
- Hei sisko! joku huusi aidan toiselta puolelta. Turbo ja Moto olivat tulleet ulos ja kuulleet puhetta. Turbo oli tunnistanut siskonsa äänen ja tullut moikkaamaan.
- Onko noi sun uusia kavereita? Turbo kysyi Miralta tuijottaen samalla Janea ja Vinskiä. Mira nyökkäsi ja ennen kuin kukaan kerkesi sanoa mitään Vinski avasi suunsa:
- Mä oon Vinski ja tää on mun sisko Jane. Vinski kietaisi kätensä Janen harteille ja samassa Vinskin taskusta tipahti lehti.
- Hei! Onks toi MotorCity numero 35? Turbo kysy silmät pyöreinä. Vinski nyökkäsi ja sanoi:
- Me saadaan äidiltämme kaiken ennakkoon, koska hän on pääministeri.
- Sä siis olet pääministerin poika? Moto kysyi hämillään.
- Kyllä. Haluutteko nähä tän lehen? En itsekkään ole kerennyt sitä lukea, Vinski kysyi ja Turbo ja Moto nyökkäsivät. Samalla kun pojat lukivat lehteä tytöt seurasivat vierestä pudistellen päitänsä.
- Ja mä kun luulin Vinskin olevan ainoa, joka on noin innoissaan prätkistä, Jane sanoi.
- Samat sanat Turbon kanssa, Mira sanoi pudistellen päätään. Neiti Sunshine näki pojat lehden kanssa ja käveli heidän luokseen.
- Vincent! Mitä minä olen sanonut noista lehdistä? Anna se tänne. Nyt, neiti Sunshine sanoi vihaisena.
- Ei se ole Vinskin! Se on... Minun! Sori. Mä en tiennyt ettei lehtiä saa tuoda, Turbo puolusti Vinskiä. Neiti Sunshine loi tuiman katseen Turboon kunnes sanoi:
- Hyvä on. Tämän kerran päästän sinut menemään. Neiti Sunshine kääntyi ja käski Vinskin, Miran ja Janen seurata.
- Hei Vinski. Anna se lehti. Nähään koulun jälkeen. Mä annan sen sulle sitten, Turbo sanoi ja Vinski antoin lehden. Turbo työnsi lehden takataskuunsa ja vetäisi paidan alemmas ettei lehteä näkynyt.

Kello 14,00 Mira, Jane ja Vinski tulivat pihalle odottamaan Turboa. Kun Turbo vihdoin tuli hän antoi lehden Vinskille.
- Kiitos. Jane, meidän pitää mennä nopeasti, ettei äiti hermostu, Vinski sanoi, nappasi siskonsa kädestä ja lähti juoksemaan kohti koulun porttia. Jane vilkutti Miralle ja yritti pysyä veljensä mukana.
- No. Oliko niin kamala päivä? Turbo kysyi Miralta ja nosti samalla hänet hartioilleen.
- Ei. Sain kaksi uutta ja hyvää kaveria, Mira vastasi ja otti samalla Turbon korvista kiinni.
- Au! Anna korville armoa! Turbo sanoi nauraen. Mira vai nauroi eikä helittänyt otettaan.

Vinski ja Jane juoksivat koko matkan koulusta kotiin. Sisällä heitä odotti heidän vihainen äitinsä.
- Kello on puoli kolme. Teidän piti olla jo kotona vartin yli kaksi, heidän äitinsä murisi vihaisesti. Vinski ja Jane painoivat päänsä alas ja sanoivat:
- Anteeksi äiti..
- Te tiedätte, että minulla on tärkeä kokous huomenna. Minulla ei ole aikaa tällaiseen turhanpäiväiseen! Jane. Tee läksyt ja mene sitten siivoamaan sinun ja veljesi huoneet. Vinski. Tee läksyt ja mene sitten siivoamaan vessa ja keittiö, heidän äitinsä sanoi hyvin vihaisena.
- Kyllä äiti, lapset sanoivat ja alkoivat hommiin. Kun Jane oli saanut läksyt tehtyä hän alkoi siivota Vinskin huonetta. He siivosivat aina toistensa huoneet, joten kumpikin tiesi tasantarkkaa missä minkäkin tavaran kuuluu oikeasti olla. Kun oltiin siivottu ja syöty kaikki pistivät nukkumaan. Jane näki painajaista. Unessaan Jane oli tuhotussa Marsissa ja rotta jahtasi häntä. Hänen veljensä, äitinsä ja kaikki kaverinsa olivat kuolleet. Hän juoksi ja juoksi, mutta rotta sai hänet kiinni ja tappoi hänet. Jane heräsi siihen, kun hän tippui sängystä. Hän nousi ja käveli ulos huoneestaan. Portaikon kohdalla hän katsoi ala-kertaan. Siellä oli hyvin pimeää. Ulkona satoi vettä ja ukkosti. Salaman valo heijasti portaikoin eteen valon ja rotan varjon. Jane pelästyi ja suorastaan juoksi veljensä huoneeseen. Hän sulki oven ja kuiskasi erittäin hiljaa:
- Vinski. Vinski!
- Mistä sä tiesit, että olen vielä hereillä? kuului hiljainen kysymys sängystä.
- Vinski. Mä näin painajaista, Jane kertoi vapisevalla äänellä. Vinski siirtyi tehdäkseen tilaa siskolleen ja kysyi sitten:
- Millaista? Voit sä mulle kertoa. Oonhan mä sun isoveli.
- Vinski. Meillä on yksi minuutti ikäeroa, Jane mutisi samalla kun meni selälleen makaamaan veljensä viereen.
- Ihan sama. Kerro nyt siitä unestasi.
- Unessani olin tuhotussa Marsissa. Sinä, äiti ja kaikki ystäväni olitte kuolleita. Rotta jahtasi minua ja kun se sai mut kiinni se tappoi minut. Äsken kun tulin, katsoin ala-kertaan ja näin rotan varjon, Jane kertoi. Hänen äänensä vapisi ja Vinski huomasi, että Janea pelotti. Hän vetäisi siskonsa lähemmäksi ja halasi häntä.
- Ei hätää. Se oli vain unta. Ja se varjo oli varmasti vain sen saman rotan varjo, joka liikkuu tällä seudulla, Vinski rauhoitteli Janea.
- Kiitos Vinski. Kiitos, että olet veljeni, Jane mutisi ja nukahti, samalla kun Vinski halasi edelleen häntä.
---------------------------------------------------------------------------------------
A/N: Moikka taas! Uusi versio siitä miten minun mielestäni kaikki sai alkunsa. Toivottavasti tykkäätte. Lukuja tulee olemaan paljon. Muistoja osa2 tulee luultavammin Tammikuun puolella ja tätä stooria jo tässä kuussa. Idea tähän stooriin tuli eräästä englannin kielisestä ficistä. Tähän ficciin tulee kaiken näköisiä seikkailuja ja tapahtumia ja kaikkea muuta jännää Very Happy

. Odottatteko muuten joulua? Itse odotan kovasti, koska joulu on vuoden paras juhla mielestäni santa

! Kommenteja odotan innolla Razz

.

Tää on aivan upea stoori Very Happy

. Jatka pian. Mäkin odotan joulua kovin Smile

Marsin Menneisyys Osa 2:

Syntymäpäivä Ja Ensimmäinen Isku

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

“4...3...2...1...Laukaisu!” Turbo laski ja painoi kaukosäätimessä olevaa punaista nappia. Kauko-ohjattava raketti nousi ilmaan ja teki kieppäjä taivaalla. Turbon isä Derek oli tullut käymään kotona. Derek käy harvoin kotona töidensä takia, mutta nyt hän pääsi kotiin, vieläpä poikansa syntymäpäiville. “Mitä pidät? Rakensin sen itse”, Derek kehuskeli katsellessaan raketin kieppejä. “En kyllä tajua miten onnistuit siinä, mut se on kyl aika siisti!” Turbo vastasi. Derek naurahti ja käveli etuovea kohti. Avatessaan oven hän melkein törmäsi Miraan. “Sori!” Mira naurahti, kiersi isänsä ja juoksi Turbon luokse. Derek käveli keittiöön ja halasi rakasta vaimoaan takaapäin. Derekin vaimo ja Turbon ja Miran äiti Angel oli leipomassa kakkua. “Tuoksuupa hyvältä”, Derek sanoi painaen samalla leukansa Angelin olkapäälle. “Tottakai se tuoksuu hyvältä! Ensinnäkin se on minun tekemä ja toiseksi siinä on vaniljaa”, Angel naurahti. Derek antoi pusun Angelin poskelle ja meni sitten istumaan pöydän ääreen. “Ihana olla taas kotona. Onneksi sain tulla. Plutolaisita kun ei ole kuulunut vähään aikaan”, Derek huokaisi. “Ja minusta on ihanaa, että toit mukanasi tuon raketin. Lapset eivät pyöri enää jaloissa!” Angel naurahti. Derek hymyili ja katsoi sitten ulos. Hän huomasi, että Turbo ja Mira olivat saaneet seuraa. Moto ja Vinski olivat tulleet käymään. “Wau! Mist sä ton sait?” Vinski kysyi ensimmäisenä. “Isältä. Hän on jopa rakentanut sen itse!” Turbo vastasi. “Moi tyypit!” joku huusi portilta. Portilla seisoi punatukkainen tyttö nimeltään Stella. Stella on 8-vuotias hurjapää ja Turbon, Moton ja Vinskin hyvä ystävä. “Mitä te teette?” Stella kysyi ja käveli portista muiden luo. “Turbon isä rakensi tollasen megasiistin raketin!” Vinski hehkutti. “Kiva”, Stella vastasi ja jäi tuijottamaan rakettia.

8-päivää myöhemmin:
“Juoskaa! Juoskaa niin nopeasti kuin voitte!” Moto huusi pakoon juokseville oppilaille ja katsoi, että kaikki pääsisivät luolaan turvaan. Plutolaiset olivat pommittaneet Kraaterikaupungin ala- ja yläkoulua. 1000-oppilaasta 21 oli kuollut ja 387 loukkaantunut ja kaikki 56-opettajaa olivat kuolleet yrittäessään suojella oppilaitaan. Turbo ja Vinski kuuluivat loukkaantuneisiin. Turbon kyljessä oli ikävän näköinen haava ja Vinskin käsi oli murtunut. “Ovatko kaikki nyt täällä?” Moto kysyi luolan perältä suuren kiven päältä. “Odotetaan täällä ja toivotaan ettei meitä löydetä. Pysykää rauhallisina ja olkaa hiljaa!” Moto jatkoi kiven päältä. Kukaan ei näyttänyt huomioivan häntä. Turbo nousi kiven päälle Moton viereen ja huusi: “Hiljaa! Kuulkaa! Pysytään rauhallisina ja ollaan hiljaa ettei plutolaiset löydä meitä!”. Turbon huuto näytti toimivan sillä kaikki hiljenivät ja kääntyivät katsomaan häntä. Täähän toimii! Hyvä Turbo! Jatka vaan! Moto ajatteli toiveikkaana. “Odotetaan, että pauke loppuu ja lähdetään sen jälkeen! Loukkaantuneet voivat suunnata minun perässä sairaalalle ja loput menkää kotiin!” Turbo jakeli ohjeita ja kaikki kuuntelivat. Tunti kului ja pauke loppu kokonaan. Oppilaat tulivat varovasti ulos katsomaan ja lähtivät sitten omiin suuntiinsa. Loukkaantuneet lähtivät seuraamaan Turboa ja Vinskiä. Ei kulunut kauaakaan kun he pääsivät sairaalalle ja selittivät mitä oli tapahtunut.

“Onko kukaan nähnyt poikaani? Hänellä on vaaleanruskea turkki ja harmaa huppari”, Angel kyseli kiertäessään sairaalaa. Lopulta kun hän löysi Turbon hän syöksyi halaamaan häntä ja alkoi kysellä: “Oletko kunnossa? Mitä tapahtui? Sattuiko sinuun?” “Äiti ei hätää. Mä oon kunnossa! Jos siis tota haavaa mun kyljessä ei lasketa”, Turbo vastasi näyttäen kyljessään olevia tikkejä. “Voi hyvä Luoja! Onneksi ei mitään pahempaa”, Angel huokaisi. Samassa Derek ilmeistyi paikalle Miran kanssa. Derek syöksähti myös halaamaan Turboa ja päästettyään irti hän sanoi: “Olit onnekas ettet kuollut! Plutolaisten kanssa ei sovi leikkiä!” “Tiedän isä enkä mä leikkinytkään. Mä johdatin kaikki loukkaantuneet tänne”, Turbo selitti. “Ja hyvä niin. Mitä useampi pysyy hengissä sitä parempi!” Derek sanoi hymyillen.

A/N: Mooi! Puvitsun ficci-maratooni potkaistiin käyntiin tällä Very Happy

! Tuli aika lyhyt, mutta seuraavasta osasta tulee kyllä pidempi. Eikait sitte muuta. Uusi ficci tulee huomenna Smile

. Mä meen nyt nukkumaan, öitä Smile

!

Aivan mahtava pätkä Very Happy

. Kiva et sä jatkoit tätä stooria. Jatka pian pliis Smile

Kiitos kommentista Prätkämimmi !

Marsin Menneisyys Osa 3:

Siirto

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Derek ja Angel istuivat sohvalla katsomassa uutisia. “Herra sotahallinnon johtaja! Mitä sanottavaa teillä on 2-päivää sitten tapahtuneesta Kraaterikaupungin koulun hyökkäyksestä?” toimittaja kysyi sotahallituksen johtajalta. “En kommentoi asiaan vielä mitään”, johtaja vastasi. “Entä te rouva pääministeri?” toimittaja kysyi nyt pääministeriltä. “Pysykää rauhallisina ja pitäkää lapsenne kodin lähellä”, pääministeri vastasi ja seurasi sotahallituksen johtajaa sisälle. “Olisi pitänyt arvata! Sotahallitus ei tee mitään hyödyllistä!” Derek murahti ja sulki television. “Kyllä he varmasti jotain saavat vielä aikaan”, Angel rauhoitteli miestään.”En kyllä usko. Ei se hemmetin hallitus ole ennenkään mitään tehnyt, vaikka plutolaiset ovat tehneet 20 hyökkäystä viimeisten 3 kuukauden sisällä”, Derek huokaisi vastaukseksi. “No, ainakaan meillä ei ole vielä mitään hätää”, Angel vastasi ja halasi Derekiä.

“Äiti! Joko katsoit uutiset?” Moto kysyi äidiltään ja meni istumaan keittiön pöydän ääreen syömään iltapalaa. “Kyllä katsoin. Ja kuten pääministeri sanoi sinunkin pitää pysyä lähellä kotia”, Moton äiti Fiona vastasi ja antoi pojalleen lautasen jolla oli 2 pekonia ja 1 paistettu kananmuna. “Ymmärrän äiti ja kyllä minä pysyn”, Moto vastasi ja oli juuri ottamassa yhtä pekoneistaan, kunnes joku varasti molemmat pekonit hänen kuononsa edestä. “Kiitti Moto-eno!” kuului naurahtava lapsen ääni ja samassa Moton siskonpoika Miikhali juoksi pöydän alta kohti portaikkoa. Moto oli hieman hämillään. Hän kuitenkin vilkaisi ympärilleen ja oli juuri ottamassa paistetun kananmunansa, mutta huomasi senkin kadonneen. “Kiitos Moto-eno!” kuului jälleen ja tällä kertaa Moton siskontytär Primer juoksi pöydän alta ja suuntasi veljensä perään. “Hei! Se oli mun iltapala!” Moto huudahti kaksosten perään. Fiona vain hymyili huvittuneena ja Moton sisko Mindi saapui paikalle nauraen. “Sori veikka, mutta täytyyhän pienempienkin syödä!” Mindi naurahti. “Mutta ei se tarkoita, että he saisivat syödä muiden iltapalan”, Moto vastasi. “No, no. Älkääs nyt alkako kinaamaan. Tässä Moto. Näitä kyllä riittää vielä”, Fiona sanoi ja antoi toisen lautasen samoilla antimilla. “Kiitos äiti”, Moto kiitti ja hotkaisi ruuan suuhunsa ennen kaksosten paluuta.

“Koska äiti tulee takaisin kotiin?” Jane kysyi Vinskiltä kärsimättömän oloisena. “Parempi vaan jos kestää pitempään”, Vinski vastasi. “Älä nyt! Äiti osaa olla välillä aika tarkka, mutta ei häntä silti tartte vihata. Sitä paitsi mulla on jo nälkä”, Jane murahti. “En mä vihaa häntä. Mä en vain pidä hänestä. Jos hän olisi samanlainen kuin Turbon äiti olisin eri mieltä”, Vinski vastasi ja heitti siskoaan tyynyllä. “Turbon äiti onkin lastentarhalla töissä. Tottakai hänen täytyy olla silloin lempeä!” Janen naurahti ja viskasi tyynyn takaisin Vinskille. Siitä alkoi sisarusten välinen tyynysota. Tyynysota loppui kuitenkin lyhyeen kun heidän äitinsä tuli kotiin. “Mitä te luulette tekevänne?” heidän äitinsä Violet kysyi vihaisesti nähdessään tyynyjen lentävän huoneen poikki. Lapset lopettivat saman tien. “Meillä oli tylsää ja minä heitin Janelle tyynyn ja sitten tää vain tapahtui”, Vinski yritti selittää. “Montako kertaa pitää sanoa, että tyynyt ei ole mitään leikkikaluja! Nyt te kaksi menette syömään leipää ja sen jälkeen menette nukkumaan”, Violet murahti vihaisesti. “Mutta äiti kello on vas-” Vinski yritti väittää vastaan, mutta hänet keskeytettiin. “Ei muttia! Toimikaa!” Violet karjui erittäin vihaisena. Lapset eivät voineet tehdä muuta kuin totella.

2-viikkoa myöhemmin plutolaiset ja sotahallitus olivat tehneet sopimuksen. Sopimuksen mukaan plutolaiset saivat tehdä kaivostöitä Marsissa, sillä ehdolla, että se ei vahingoittaisi hiiriä. Plutolaiset kuitenkin huijasivat heitä. Ja pahasti. Plutolaiset alkoivat rakentaa isoja rakennuksia ja palkata hiiriä kaivostöihin. Pikkuhiljaa ilman, että hiiret huomasivat, Mars alkoi hajota. Yhä useampi hiiri menetti työpaikkansa plutolaisille ja sitten kotinsa. Työnsä ja kotinsa menettäneet hiiret menivät kaivoksille töihin ja muuttivat näihin isoihin rakennuksiin asumaan. Niin tapahtui myös Turbon, Moton ja Vinskin perheille. Koko omaisuuttaan ei saanut ottaa mukaansa. Vain 3 matkalaukkua joihin mahtuisi kaikki tärkeimmät ja hyödyllisimmät tavarat. Jokaiselle hiiri perheelle oli vain yksi huone. Huoneessa oli 2 sänkyä, yksi hylly ja pöytä jonka ympärillä oli 4 tuolia. “En pidä tästä. Tämä huone on ahdistava”, Turbo valitti istuessaan sängyn päälle. “Ei saa valittaa. Ajattele, että meillä on sentään koti nyt”, Angel sanoi ja asetteli muistoesineitä hyllylle. “Niin. Onhan se totta, mutta on tämä silti ahdistavaa”, Turbo lisäsi katsellen samalla ympärilleen. “Kyllä sinä vielä totut siihen. Usko pois vain!” Derek kannusti ja pöyhensi poikansa hiuksia. “Äiti. Joudummeko minä ja Turbo nukkua samassa sängyssä?” Mira kysyi äidiltään. “Kyllä. Ei ole muitakaan vaihtoehtoja”, Angel vastasi hymyillen. Mira kiirehti veljensä luokse ja istui hänen viereensä. “Äiti sanoi, että me joudutaan nukkua samassa sängyssä”, Mira sanoi lopulta. “Niinpä tietysti. Eihän täällä ole edes tilaa meille kaikille”, Turbo murahti. “Turbo nyt lopetat tuon valittamisen! Meille ei ole muuta paikkaa minne mennä. Tottakai me oltaisiin valittu jokin paikka johon me kaikki mahduttaisiin, mutta meillä ei ollut valinnanvaraa. Joko tämä tai sitten luola”, Angel torui poikaansa. “Anteeksi äiti. Tämä on vain niin outoa, etten voi edes uskoa tätä”, Turbo huokaisi. “Pää pystyyn poika! Mihin katosi rohkea ja aina päättäväinen sotilaani?” Derek kysyi leikkimielinen virnistys kasvoillaan. “Kuka sanoi, että mua pelottaa? Kyllä mä tiiän, että me selvitään, koska minä olen täällä”, Turbo naurahti. “No nyt kuulostaa minun poikani puheilta!” Derek nauroi.

Ensimmäinen yö uudessa kodissa oli rauhallinen. Kaikki olivat nukahtaneet heti sänkyyn mentyään, Kaikki muut paitsi Turbo. Tämä on niin outoa! Uusi koti, mutta silti kaikki tutut lähellä. Mihinköhän se yksi tyttö katosi silloin kuukausi sitten? Mikä hänen nimensä nyt olikaan? En muista. Entä Max? Hänkin katosi kuukausi sitten. He eivät ole kuolleet, sen tiedän ainakin. Eivätkä he ole täällä. Hmm. Outoa. Turbo ajatteli ja tuijotti kattoa. Hän ei saanut unta. Ensinnäkin sen takia, että hän oli ihan oudossa paikassa ja toiseksi, koska Mira oli varastanut hänenkin peittonsa. Jonkin aikaa pyörittyään sängyllä hän nukahti.

Aamulla Turbo heräsi siihen, että häntä lyötiin tyynyllä kasvoihin. “Turbo herää! Aamupala tuotiin äsken”, Mira suorastaan huusi hänen korvaansa. “Mmmm… Joo.. Mä tuun”, Turbo mumisi ja nousi istumaan. Hän haukotteli ja käveli sitten pöydän luo ja istui siskonsa viereen. Angel työnsi hänen kuononsa alle lautasen joka oli täynnä vihreää ja haisevaa mömmöä. “Yök! Se haisee ihan kalalle ja juustolle! Tietää ainakin, ettei äiti ole kokannut tätä”, Turbo sanoi pidellen samalla kuonostaan kiinni. “Ei ehkä parasta ruokaa, mutta ruokaa se tämäkin on”, Derek vastasi. Derekistä huomasi, että häntäkin ällötti ruuan haju.

Aamiaisen jälkeen hiiret saivat viettää aikaa muiden hiirten kanssa. Turbo, Moto, Vinski, Jane, Mira ja Stella olivat keskenään pienellä piha-alueella. “Se aamiainen oli hirveää!” Vinski valitti ensimmäisenä. “Totta, toivottavasti lounas ei ole yhtä kamala”, Moto lisäsi. Muut nyökkäilivät. He jatkoivat vielä puhumista, kunnes he kuulivat huudon.

A/N: No niin! Jo toinen ficci tältä viikolta Very Happy

. Ja vieläpä samalla meinigillä Wink

. Taisi tämäkin osa jäädä lyhyeksi, mutta tuohon oli hyvä päättää tämä osa Rolling Eyes

. Pidetään jännitystä yllä, sillä seuraavassa osassa selviää kuka huusi ja miksi Wink

. Kommentoikaa toki, sillä kommentteja on kiva lukea Very Happy

.

En tiedä miks mut noista plutolaisparakeista tuli jotenkin Auswitzin keskitysleiri joskaan ei yhtä paha. Tää on tosi hyvä stoori Very Happy

. Jatka pian pliis

Marsin menneisyys Osa 4:

Sisko

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

“Kuulitteko tuon?” Stella kysyi heti ensimmäisenä. Hän juoksi sisälle muut perässään. He juoksivat äänen perään ja päätyivät lopulta huoneeseen jossa he eivät koskaan ole vielä käyneet. Huoneessa odotti karmaiseva näky: verta oli seinillä ja lattialla ja ihan joka paikassa. Keskellä huonetta makasi naishiiren ruumis liikkumattomana, kuolleena. Ystävykset säikähtivät niin pahasti etteivät pystynyneet liikkua. Turbo oli ensimmäinen joka avasi suunsa: “Meidän kannattaisi lähtä ennen kuin joku huomaa meidät, ku musta tuntuu, ettei me saatais olla täällä.” “Sä oot oikeessa veikka. Lähetään ennen ku aamupala tulee ylös”, Moto sanoi ja tarrasi tärisevän Stellan kädestä saadakseen hänet liikkeelle. He lähtivät nopeasti pois. Tekevätkö he näin kaikille jotka eivät tottele? Karua. Vinski ajatteli kauhuissaan.

Myöhemmin sinä päivänä kaikki hiiret olivat kokoontuneet yhteen huoneeseen. Kaksi kookasta plutolaista kertoivat tulevasta muutoksesta. “Tästä päivästä lähtien kaikki yli 12 vuotiaat alkavat työskennellä aikuisten kanssa kaivoksissa”, ensimmäinen plutolaisista sanoi ja toinen jatkoi: “Jos jollakin on sitä vastaan sanokoon nyt.” Yksikään hiiri ei sanonut mitään. He eivät uskaltaneet. “No jos kelläkään ei oo sitä vastaan voitte siis mennä suoraan työmaalle. Lapset menevät vanhempiensa kanssa. Vanhempien tehtävänä on opettaa lapsiaan kaivostyöhön”, jälkimmäinen plutolaisista sanoi.

Kaivostyö oli rankkaa. Niin lapsille kuin aikuisillekkin. Mutta Turbon onneksi hänen vanhempansa työskentelivät Moton perheen vieressä. He olivat työskennelleet jo reilut 3 tuntia, kun Turbo huomasi Moton istuvan maassa hengästyneenä. Yksi plutolaisista oli huomannut sen myös ja käveli nyt Motoa kohti. “Täällä ei hyväksytä taukoja! Ylös sieltä!” plutolainen karjaisi ja samassa hän löi Motoa. Turbo tiputti hakkunsa ja ennen kuin hänen vanhempansa kerkesivät tehdä mitään hän oli jo plutolaisen ja Moton välissä. “Kukaan ei lyö mun veikkaa!” Turbo murisi vihaisena suojellessaan Motoa joka kapusi ylös hieroen kipeää päätään. Plutolainen nappasi Turboa paidan kauluksesta ja nosti hänet ilmaan. “MINÄ määrään täällä! Et sinä!” plutolainen karjui vihaisena. Vaistomaisesti Turbo upotti hampaansa plutolaisen käteen ja pian hän maistoikin veren suussaan. Plutolainen karjaisi ja tiputti Turbon maahan. “Saamarin rotta! Ton sä saat kyllä maksaa!” Plutolainen sanoi ja potkaisi Turboa niin, että hän lensi törmäten seinään. Plutolainen meinasi tehdä sen uudestaan, mutta hänen ystävänsä tuli paikalle. “Mitä täällä oikein tapahtuu?” paikalle tullut plutolainen kysyi. “Tuo saamarin rotta puri mua!” kättään pitelevä plutolainen murisi. “Ei häntä silti tartte vielä tappaa. Tuo potkaisu näytti riittävän ihan hyvin rangaistukseksi”, paikalle tullut plutolainen totesi nauraen ilkeästi ja poistui sen jälkeen paikalta. Toinen plutolainen murisi jotain ja lähti pidellen verta vuotavaa kättään. “Turbo kulta! Oletko sinä kunnossa?” Angel meni välittömästi poikansa luokse plutolaisten lähdettyä. “Kai… Ouh! Mun pää!” Turbo mutisi ja piteli päätään noustessaan takaisin ylös. Hänen otsaansa oli tullut ikävän näköinen haava törmättyään seinään. “Heti kun päästään takaisin huoneeseemme mä puhdistan ja tikkaan ton haavan”, Angel sanoi ja halasi Turboa. “Veikka? Ooksä kunnossa?” Kuului Moton ääni Turbon takaa. Turbo käänty ja kohtasi Moton huolestuneen ilmeen. “Oon mä. Entä itse?” Turbo vastasi. “Joo oon mä. Toi haava ei näytä kovin kivalta”, Moton sanoi ja katsoi Turbon otsan vasemmalla puolella olevaa verta vuotavaa haavaa. “miksi sä teit noin?” “Täytyyhän mun veikkaani suojella!” Turbo vastasi leveä hymy kasvoillaan.

Samaan aikaan Mira joka ei ollut täyttänyt vielä kaksitoista vuotta istui Stellan kanssa ulkona katse kohti kaivoksen suuta. “Vielä 2 tuntia niin he pääsevät pois”, hän huokaisi ja kääntyi katsomaan Stellaa joka oli tuijottanut häntä kohta tunnin. “Mieti. Kaksi kuukautta niin sinäkin olet tuolla! Kenen kanssa minä sitten olen, etten kuole tylsyyteen?” Stella kysyi. “Kyllä sä jotain keksit. Onneksi lapset ovat vain 5 tuntia kaivoksessa, kun taas aikuiset 7 tuntia”, Mira totesi ja käänsi katseensa takaisin kaivoksen suuntaan.

Noin kahden tunnin päästä Mira istui perheensä huoneessa hänen ja veljensä sängyn päällä kunnes ovi avautui ja sisään käveli Turbo. Mira huomasi ensimmäisenä Turbon haavoittuneen otsan. “Mitä sulle on tapahtunut?” Mira kysyi huolissaan. “Tappelu plutolaisen kanssa”, Turbo huokaisi ja istui Miran viereen. “Mä puhdistan sen!” Mira sanoi ja hyppäsi alas sängyltä. Hän käveli kaapille ja otti äitinsä ensiapulaukun esille. Mira avasi laukun ja otti esille pienen pullon ja kankaan palan. Sen jälkeen hän meni takaisin veljensä viereen istumaan. “Äiti kylläkin käski odottaa”, Turbo vastusteli, mutta se ei Miraa estänyt, vaan hän kostutti kankaan puhdistusaineella ja käski veljensä pysyä paikallaan. “Äiti opetti miten toimia tällaisissa tilanteissa”, hän mutisi samalla puhdistaen Turbon haavaa. “Heh. Mitä mä tekisinkään ilman sua ja äitiä?” Turbo kysyi siskoltaan hymyillen. “Opettelisit huolehtimaan itsestäsi”, Mira vastasi ja näytti kieltään Turbolle. Molemmat alkoivat nauraa.

Päivät kuluivat töitä tehdessä ja tuttujen kanssa oleskellessa. Oli kulunut 6 kuukautta siitä kun sankarimme perheineen olivat saapuneet tähän suureen rakennukseen ja alentuneet plutolaisten käskyille. Tästäkin päivästä näytti tulevan normaali ihan niin kuin muistakin päivistä, muuta siinä hiiret olivat väärässä. Aikuiset olivat juuri palaamassa kaivoksesta. Angel ja Derek kävelivät kahdestaan huonettaan kohti, kunnes kuulivat ääniä päähuoneesta. He lähtivät katsomaan mitä oli tekeillä. Kun he tulivat paikalle he näkivät molemmat lapsensa tappelevan plutolaisten kanssa. Turbo suojeli siskoaan kahdelta kookkaalta plutolaiselta. Miksi meidän lapset hakeutuvat aina riitoihin plutolaisten kanssa? Angel ajatteli ja yritti ahtautua väkijoukun läpi lastensa luokse, mutta joku esti hänet. Se joku oli Vinskin ja Janen äiti Violet. “Angel, älkää menkö tuonne. Ymmärrän, että kyse on lapsistanne, mutta älkää heittäkö elämäänne turhaan”, Violet varoitti. “Ei me kuolla jos tuonne menemme”, Angel mutisi ja yritti samalla irtautua Violetin otteesta, mutta Violet ei päästänyt irti. Angel ja Derek vilkaisivat toisiaan huolestunein ilmein ja kääntyivät sitten katsomaan lapsiaan. “Varastamisesta rangaistaan kuolemalla. Oli kyseessä lapsi tai ei!” asetta pitelevä plutolainen karjui. “Mun sisko ei oo tehny mitään väärää! Hän yritti auttaa loukkaantuneita!” Turbo huusi takaisin. Koko show oli alkanut siitä, kun Mira oli varastanut käärön sideharsoa plutolaisilta auttaakseen erästä naishiirtä. “Se luokitellaan silti varkaudeksi ja varkaudesta saa kuoleman rangaistuksen”, murisi toinen plutolaisista ja nosti Turbon kauluksista ilmaan. “Päästä mut alas senkin haiseva limakasa!” Turbo huusi ja yritti irtautua plutolaisen otteesta. “Hyvästi saastainen varasteleva rotta!” asetta pitelävä plutolainen sanoi ja osoitti aseellaan Miraa. BAM! Laukaisu.. “EI! Mira!!” Turbo huusi ja repäisi itsensä irti plutolaisen otteesta ja meni siskonsa luokse. Hän vajosi polvilleen ja nosti Miran syliinsä. “EI!! Rakas tyttäreni!!” Angel huusi kauhistuneena ja hän sekä Derek ryntäsivät Turbon ja Miran luokse. “Mira kuuletko sä mua? Sisko vastaa mulle!” Turbo ravisteli siskoaan ja kyyneleet valuivat vuolaina hänen poskilleen. Mira avasi silmänsä ja näki veljensä ja vanhempiensa kauhistuneet kasvot. “Kulta. Ei hätää. Kaikki on kunnossa” Derek sanoi ja silitti hellästi tyttärensä poskea. “Mä… Rakastan… Teitä…” Mira sanoi ja sulki silmänsä. Turbo tunsi kuinka hänen siskonsa lakkasi hengittämästä. Yhtäkkiä yksi plutolaisista nappasi Miran velton ruumiin ja aikoi viedä hänet pois. “Ei! Ette saa viedä häntä minulta! Rakas tyttäreni!! Hänet voi vielä pelastaa!!” Angel yritti huutaa plutolaisten perään, mutta turhaan. “Ei! Derek pysäytä heidät!” Angel kääntyi nyt miehensä puoleen. Derek pyyhki kyyneleitään ja vastasi sitten: “Angel rakas. Emme voi tehdä enää mitään. Tyttäremme on nyt paremmassa paikassa.” Derek halasi niin Angeliä kuin Turboakin, eikä välittänyt vaikka joukko hiiriä katsoivat heitä ja surivat samalla itsekin. “Hän oli hyvä lapsi.” “Aina auttoi kaikkia jotka apua tarvitsivat.” “Hän hymyili aina.” Näitä lauseita kuului monesta suusta, kun kaikki surivat Miran pois menoa. Jopa he jotka olivat tutustuneet häneen näiden 6 kuukauden aikana. Stella, Moto, Vinski ja Jane itkivät myös. Mira oli kaikkien kaveri ja Turbolle ja koko perheelle erittäin rakas. Lepää rauhassa, rakas siskoni. Turbo ajatteli edelleen halaten perhettään.

A/N: Tää sarja jatkuu jälleen! Tällä kertaa vähän surullisissa mielissä Sad

. No elämä jatkuu ja niin jatkuu myös sankariemme seikkailut. Voin sanoa, että seuraavasta osasta tulee aika “jännittävä” Wink

Tylyä. Odotan kyl aika kiinostuneena milloin jätkät alkaa terrorisoimaan plutolaisia. Jatka pian pliis. Odotan innolla jatkoa Very Happy

Marsin menneisyys Osa 5:

Lisää Surua Ja Suunnitelma

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vinski, Moto, Jane ja Stella istuivat ulkona. Kukaan ei ollut sanonut sanaakaan viimeiseen puoleen tuntiin. Lopulta Vinski avasi suunsa: “Turboa ei ole näkynyt sitten Miran kuoleman jälkeen.” “Siitä on vasta neljä päivää. Tottakai hän ja hänen perheensä haluavat olla omissa oloissaan”, Moto sanoi huokaisten syvään. “Uskomatonta, että hän on poissa. En vain voi vieläkään käsittää sitä”, Jane huokaisi. Stella nousi ylös ja katsoi ystäviään hetken, kunnes sanoi: “Hän on kuollut, mutta hän ei ole poissa. Mira kulkee aina mukanamme. Sydämissämme. Tulkaa! Ei me täällä voida surra, kun on ystävä joka tarvitsee meitä nyt enemmän, kuin koskaan ennen!” Muutkin nousivat ja he lähtivät kävelemään Turbon perheen huonetta kohti. He eivät kerenneet ovelle asti, kun Turbo käveli masentuneena heitä vastaan. “Ai. Hei.. Mitä te täällä teette?” hän kysyi. “Me ei haluta, että sä oot yksin”, Stella vastasi. Turbo katsoi ystäviään ja sanoi sitten varovasti hymyillen: “En mä oo yksin. Mulla on mun vanhemmat ja he tarvitsevat minua.” “Ja sä tarvitset meitä”, Moto vastasi hymyillen. “Mut, mitä sä täällä teet? Jos sun vanhemmat kerta tarttee sua niin miks sä et oo heidän kanssaan?” Stella ihmetteli. “He halusivat puhua kahdestaan, joten lähdin kävelylle”, Turbo vastasi ja kääntyi katsomaan perheensä huoneen ovea.

“Angel sä et saa tehdä niin!” Derek suorastaan huusi vaimolleen. Angel löi kätensä pöydän päälle ja huusi takaisin: “Ja miks en sais? Tää on nyt sotaa ja mä olen osa sitä! Me kaikki ollaan! Jos yksi kaivoksista sortuu, sortuu myös osittain plutolaisten valtaus suunnitelma! Ymmärrätkö? Mä haluan voin suojella mun perhettä ja muitakin.” “Ajattelitko yhtään miten minä ja Turbo pärjätään ilman sua? Varsinkin Turbolle se olisi rankkaa. Ensin sisko ja sitten äiti. Ei 14-vuotias lapsi kestä sitä!” Derek sanoi. Angel käveli miehensä luokse, otti tämän käsistä kiinni ja sanoi: “Turbo ei ole mikä tahansa 14-vuotias. Hän on meidän poikamme. Kahden arvostetun sotilaan poika. Hän pärjää kyllä ja niin pärjäät sinäkin. Usko pois.” Derek halasi Angeliä ja kysyi: “Milloin räjähdyksen olisi määrä tapahtua?” “Ensi viikolla. Päivänä jona minut siirretään ykkös kaivokseen ja sinut ja Turbo kakkos kaivokseen”, Angel huokaisi ja painoi päänsä miehensä rintaa vasten.

Samaan aikaan Vinskin ja Janen äiti istui perheensä huoneessa pidellen käsissään valokuvaa miehestään. “Sam miksi sun piti kuolla niin aikaisin? Sä lupasit, että me elettäisiin yhdessä pitkä ja hyvä elämä!” Violet sanoi kuvalle ja purskahti itkuun. Violetin mies ja Vinskin ja Janen isä Sam oli kuollut taistelussa neljä vuotta sitten. Sam toimi armeijassa alikersanttina ja noin neljä vuotta sitten hän oli johtamassa joukkoja taisteluun kuolettavin seurauksin. Yksi räjähdys ja se oli siinä. “Miksi sä jätit mut, kun sä tiesit, että mä en selviäis helpolla kaksosten kanssa. Sä lupasit tulla kotiin hengissä”, Violet sopersi ja nousi ylös. Hän käveli kaapin luokse ja avasi sen. Hän otti kaapista rasian ja laittoi kuvan rasian sisään. “Violet ryhdistäydy. Sä selviät tästä hengissä. Lapset tarvitsevat vain kuria, ettei käy niinkuin Angelin perheen kanssa”, Violet puhui itsekseen kävellen samalla ympyrää ja kuivaten kyyneleitään. “Kuria. Sitä he tarvitsevat. Kuria”, hän mumisi ja jatkoi ympyrän kävelemistä kunnes hän pysähtyi. “Siinä se! Kuri! Kuri on kaiken A ja O. Kurin avulla se minutkin on kasvatettu ja miten kävi? Minusta tuli pääministeri! Lapseni nousevat vielä korkealle kurin avulla!” Violet puhui itselleen ja unohti kokonaan, että plutolaiset olivat orjuuttaneet heidät ja ettei hallitusta enää ole.

Myöhemmin samana iltana, kun Vinski ja Jane tulivat takaisin perheensä huoneeseen heidän äitinsä seisoi keskellä huonetta kädet puuskassa. “Kello on puoli kahdeksan. Missä te olette olleet?” Hän kysyi hitaasti matalalla äänellä. Vinski ja Jane vilkaisivat toisiaan ja sitten Vinski vastasi: “Olimme Turbon, Moton ja Stellan kanssa.” “Niin arvelinkin. Olen päästänyt teidät liian helpolla täällä ollessamme. Tästä lähtien olette viimeistään seitsemältä täällä ja nukkumassa pitää olla viimeistään yhdeksältä. Tästä lähtien minä herätän teidät joka aamu tasan seitsemältä ja sen jälkeen syötte aamiaisen ja me lähdemme kaivokseen. Sen jälkeen syömään lounas ja sitten voitte mennä minne haluatte. Ymmärsittekö te?” Violet kysyi. “Kyllä äiti”, lapset vastasivat kuin yhdestä suusta.

Viikko kului nopeasti ja koitti päivä jona Angelin ja muiden samassa kaivoksessa työskentelevien suunnitelma alkoi. “Oletko sä ihan varma tästä?” Derek kysyi vaimoltaan ennen kaivoksille lähtöä. “Täysin varma”, Angel vastasi hymyillen ja halasi Derekiä. “Nämä taitavat olla sitten hyvästit”, Derek kuiskasi Angelin korvaan niin ettei Turbo kuullut mitään. Mikä noita vaivaa? Täähän on normaali kaivospäivä. Me nähään taas seitsemän tunnin päästä! Ei silloin kyyneleitä tarvita. Turbo ajatteli ja ihmetteli vanhempiensa kyyneleitä ja surullisia ilmeitä. Vielä enemmän hän ihmetteli sitä, kun Angel käveli hän luokseen, halasi häntä ja sanoi: “Tapahtuisipa mitä tahansa mä rakastan sua aina.” He lähtivät kaivoksille. Angel hyvästeli vielä surullisen miehensä ja hämmentyneen poikansa ennen kuin astui muiden mukana ykkös kaivokseen. Turbo isänsä kanssa meni kakkos kaivokseen ja he aloittivat työn teon. Vasta puoli tuntia myöhemmin Turbo tajusi vanhempiensa surulliset ilmeet. Hän kuuli räjähdyksen ja tajusi sen tulevan ykkös kaivoksilta. “Äiti”, hän vain sanoi ja juoksi ulos Derek perässään. “Et voi mennä sinne poika! Liian vaarallista!” yksi plutolaisista yritti huutaa hänen peräänsä, mutta turhaan. Turbo juoksi savun täyttämään kaivokseen. Hän ei päässyt kauas kun hän huomasi luolan sortuneen. Enää hänen edessään ei ollut muuta kuin iso kasa kiviä joita ei pysty ohittamaan. Hän tunsi käden olkapäällään ja kun hän kääntyi katsomaan kuka tulija oli hän näki isänsä surulliset kasvot. Turbo kääntyi takaisin katsomaan kivi kasaa ja näki vasta nyt tutun käden pilkottavan kivien seasta. “Äiti? Äiti! Miksi? Miksi kaikki kuolee?” Turbo kysyi ja vajosi polvilleen ja tunsi kuinka kyyneleet kastelivat hän turkkinsa. “En tiedä poika. En tosiaan tiedä” Derek huokaisi.

Oli kulunut viisi päivää Angelin kuolemasta ja Turbon maailma oli sekaisin. Ensin sisko ja nyt äiti. Turbolla oli kuitenkin suunnitelma ja hän aikoi kertoa siitä ystävilleen. Joten Turbo, Moto, Vinski, Jane ja Stella istuivat normaaliin tapaansa ulkona ja Turbo alkoi kertoa suunnitelmastaan: “Mulla on suunnitelma miten me viisi päästään pois täältä ja miten rökitämme noi haisevat kalannaamat. Tuolla kakkos kaivoksen oikealla puolella on aidassa reikä ja maassa kuoppa juuri sen reiän kohalla. Älkää kysykö mistä tiedän sen, mutta kuitenkin meidän pitää jotenkin onnistua pujahtamaan tämän aidan yli tai ali, ohittaa vartijat, napata Moton ja minun isäni prätkät kakkos kaivoksen nurkalta, työntää prätkän ensin aidan läpi reijästä, mennä itse reijästä aidan toiselle puolelle, ajaa pohjoiseen ja etsiä armeijan päämaja.” “Ja miten me muka tuossa onnistutaan?” Stella kysyi ihmeissään. “Helposti veikka! Kolmen päivän päästä tähän samaan aikaan kokoonnutaan täällä. Selkis?” Turbo kysyi ja hetken epäröinnin jälkeen hänen ystävänsä lopulta suostuivat. “Mutta entä perheemme?” Moto kysyi. “Älä huoli isoveikka. Armeija hoitaa kaikki hiiret täältä turvaan. Mä lupaan”. Turbo sanoi leveä hymy kasvoillaan ja peloton katse silmissään.

A/N: Oh boys! Mulla on kauhee kirjoitus into päällä ja 6osa ilmestyy satavarmasti tällä viikolla Very Happy

! Jälleen yksi hahmo kuoli, mutta näköjään Turbo ystävineen suunnittelevat pakoa ja Violet puolestaan yrittää pitää kuria yllä. Saa nähä mitä seuraavaksi tapahtuu Wink

.
PS: Miksi Turbo kutsui Stellaa veikaksi, vaikka Stella on tyttö? Simppeliä: Stella ei pidä siitä, että häntä sanotaan siskoksi, koska hänen mielestään se kuulostaa siltä kuin hän olisi “alempiarvoinen” jätkien rinnalla. Jos tajusitte?

Ou yes beibi! Nyt aletaan rokata. Toivottavasti jätkät ja Stella pääse ehjinä ulos. Jatka pian. Odotan innolla Very Happy

Prätkämimmi tarkoitit kai jätkät, Stella ja Jane Smile

?

Joo tarkoitin. Jätkät, Stella ja Jane Very Happy

Marsin menneisyys Osa 6:

Seikkailu Alkaa

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Moton äiti Fiona oli tullut Violetin luokse. He istuivat ruokapöydän ääressä juttelemassa. “Mä olen tullut siihen tulokseen, että lapset eivät pärjää ilman kuria. Näithän sinä miten kävi Derekin perheen kanssa”, Violet totesi. “Voit olla oikeassa, mutta kyllä lapset rakkauttakin tarvitsevat”, Fiona muistutti ja se pisti Violetin miettimään. Siitä on aikaa kun minä olen osoittanut rakkautta lapsiani kohtaan. Viimeksi Samin kanssa. Violet tuumi. “Koska sinä olet osoittanut rakkautta lapsiasi kohtaan?” Fiona kysyi. Ja sieltä se tuli.. Violet ajatteli ja sanoi sitten: “No jos totta puhutaan niin viimeksi ennen kuin Sam kuoli.” “Siitä on pitkä aika. Tiesitkös? Lapsille täytyy osoittaa rakkautta ja kärsivällisyyttä, mutta kuria ei saa unohtaa”, Fiona muistutti naurahtaen. Violet ei myöskään voinut muuta kuin hymyillä. Kait mä voisin antaa lapsilleni vähän tilaa tehdä omiakin juttuja ja pitää vähemmän kuria yllä. Violet tuumi.

Koitti päivä jona meidän sankari viisikkomme oli tarkoitus paeta. Jokainen heistä olivat vielä perheidensä luona, paitsi Stella jonka vanhemmat ovat kuolleet ja eno joka toimii hänen huoltajana on vapaana jossain. Turbo selitti isälleen mitä he olivat suunnitelleet ja Derek tajusi kokonaan, mutta hän antoi silti neuvon: “Älkää etsikö armeijaa vaan etsikää vapaustaistelijat. Heidän päämajaansa on täältä noin 125 kilometriä pohjoiseen. Jos ja kun löydätte heidät sano heidän johtajalleen Rontille, että minä lähetin teidän.” “Selvä”, Turbo vastasi ja halasi isäänsä hyvästiksi.

“Oletko aivan varma, että se on hyvä idea? Se voi olla ja onkin vaarallista”, Fiona kysyi Motolta huolestunut ilme kasvoillaan. “Olen satavarma ja mä tiedän, että se on vaarallista, mutta me ollaan hyvä tiimi, niin kyllä me selvitään”, Moto sanoi ja halasi äitiään ja sen jälkeen siskoaan ja siskonsa lapsia.

“Ette ole tosissanne?” Violet sanoi samantien kuullessaan lastensa idean. “No. En voi kieltääkkään teitä. Menkää, mutta olkaa varovaisia”, Hän lisäsi ja ennen kuin lapset ehtivät lähtä Violet halasi heitä. Hän muisti mitä Fiona oli sanonut. Vinski ja Jane olivat aika ihmeissään, mutta halasivat kuitenkin äitiään takaisin.

“Valmiina?” Turbo kysyi kun kaikki olivat pihalla ja valmiina toteuttamaan suunnitelmansa. Muut nyökkäsivät vastaukseksi. “Seuratkaa mua ja mahdollisimman hiljaa”, Turbo kuiskasi ja meni sitten aidan luokse. Hän kurkisti aidan yli ja vilkuili ympärilleen. Vasemmalla ykkös kaivoksen kohdalla oli kaksi plutolais vartijaa. Turbo otti maasta kiven ja heitti sen plutolaisten ohi kauemmaksi. Plutolaiset kuulivat kolahduksen ja menivät katsomaan. “Nyt on tilaisuus!” Turbo kuiskasi ja hyppäsi aidan yli muut perässään. He juoksivat kakkos kaivoksen taakse. Moto näki prätkänsä ja vapautti sen. Turbo löysi isänsä prätkän ja teki saman kuin Moto. Sen jälkeen Turbo meni aidassa olevan reiän viereen ja sanoi muille: “Menkää, menkää! Plutolaiset ovat huomanneet meidät jo!” Moto meni ekana prätkänsä kanssa. Hänen perässään tuli Stella ja sitten Vinski ja Jane. Turbo työnsi prätkänsä kolosta ja työntyi sitten itse perässä. Hän oli puolessa välissä kun joku tarrasi hänen hännästä kiinni ja vetäisi. Turbo sai pidettyä aidan reunoista kiinni ja samassa hän tunsi kuinka plutolaisen kynnet upposivat hänen kylkeensä. Turbo karjaisi kivusta ja Moto yritti auttaa häntä. Turbo onnistui kuitenkin irtautua plutolaisen otteesta ja sanoi sitten: “Nyt tuli kiire! Moto ota Stella ja Jane! Vinski tuu mun kanssa!” Sen jälkeen hän hyppäsi isänsä prätkän selkään kylkeään pidellen ja Vinski tuli hänen taakseen. He kerkesivät ajaa vain muutaman metrin, kun he kuulivat laukauksia takaansa. He pääsivät kuitenkin karkuu ja jatkoivat ajamista katsomatta taakseen.

Viisikko oli ajanut koko päivän löytämättä perille. Aurinko oli jo laskenut ja oli aivan pimeää. He löysivät luolan ja päättivät yöpyä siellä. He sytyttivät nuotion luolan perälle ja istuivat sen ympärille. Stella ja Jane olivat nukahtaneet jo, joten jätkät istuvat kolmestaan ja juttelivat. “Miettikää. Me paettiin oikeasti”, Turbo sanoi ja tuijotti liekkejä. “Se on totta. Me selvittiin. Mietin vain, että miten äiti ja sisko pärjäävät”, Moto tuumi. “Kyllä he pärjäävät”, Turbo lohdutteli ystäväänsä. “Mut hei! Me ollaan hengissä, kunnossa ja edelleen komeimmat jäbät Marsissa!” Vinski huudahti ja nosti kätensä ilmaan. Hetken päästä hän katsahti veljiensä puoleen ja tajusi heidän tuijottavan häntä. “Mitää?” hän naurahti. Turbo pudisteli päätään ja sanoi: “Hengissä ollaan joo, mutta sä unohit tän haavan mun kyljessä.” Turbo nosti paitansa helmaa ja näytti kyljessään olevia neljää haavaa. Vinski suorastaan irvisti nähdessään ne. Turbo laski paitansa helman ja Moto sanoi hiukan huolestuneena: “Noi pitäis puhistaa ennen kuin ne tulehtuvat.” “Ainoa ongelma on, ettei ole mitään millä puhdistaa niitä”, Turbo huokais. “mutta laitetaan nyt nukkumaan ja vuorotellaan vahti vuoroja. Mä voin aloittaa.” Niimpä Moto ja Vinski laittoivat nukkumaan ja Turbo jäi valveille. Hän oli kuitenkin niin väsynyt, että nukahti kesken kaiken, mutta onneksi Vinski heräsi ja istui hiipuvien liekkien ääreen. Vinski lisäsi puita nuotioon ja samassa hänen siskonsa istui hänen viereen. “Eiks sun pitäis nukkua?” Vinski kysyi häneltä ja Jane vastasi: “Joo, mutta mun pitikin puhua sulle. Mä aion lähteä. Mä lähden vaeltamaan ja ehkä mä päädyn vielä vaikka toiselle planeetalle. Tiedän, se on hullua, mutta sä tunnet mut. Mä en niin vain kuole!” “Mä tiedän, mutta ookko sä varma? Mitä mä sanon äidille tai näille jätkille?” Vinski kysyi. “Kerro, että mä lähdin vaeltamaan ja että me tavataan kyllä vielä joku päivä”, Jane vastasi ja halasi Vinskiä. Sen jälkeen hän nousi ja käveli ulos luolasta.

Seuraavana aamuna Vinski kertoi Janesta ja meni sen jälkeen kävelylle. Vinski käveli jonkun aikaa kunnes joku sanoi hänelle: “Kuka sä oot ja mitä sä teet täällä?” Vinski kääntyi ja näki musta hiuksisen tytön osoittavan häntä aseella. “Vou, vou! Iisisti. Mä oon Vincent, mut sano vaan Vinski. Mä tulin kävelylle, mut mä olin just palaamassa mun kavereitten luo”, Vinski vastasi ja tyttö jatkoi kuullustelua: “Mitä te teette täällä?” “Me etsitään vapaustaistelijoita”, Vinski vastasi. Tyttö laski aseensa, mutta tarrasi nyt vinskin kauluksista kiinni ja sanoi: “Mä en tiedä mistä sä tai ystäväsi tiedätte vapaustaistelijat, mut mä voin auttaa teitä.” “Ookei. Päästä musta eka irti niin mä vien sut mun ystävien luo”, Vinski sanoi.

Ei mennyt edes kauaa kun he tulivat takaisin luolalle. Moto ja Stella olivat heti vastassa, mutta Turboa ei näkynyt missään. “Mis Turbo?” Vinski kysyi ja samassa Turbo asteli käsiään pyyhkien heidän luokseen. “Tässä näin. Ja kenet sä oikein toit mukanas?” Turbo kysyi hymyillen salaperäisesti. Vinski kyllä tajusi vitsin ja vastasikin: “Heh heh. Mut itseasiassa mä en edes tiedä.” Kaikki kääntyivät tytön puoleen. Jotain tuttua hänessä on. Jokainen ajatteli katsoessaan häntä. “Nimeni on Minni”, tyttö sanoi ja kaikki hämmentyivät. “Ai se Minni jota kaikki sano luuseriksi koulussa?” Vinski kysyi. “No just se Minni”, Minni vastasi. “No ei sua kyllä tämän jälkeen enää luuseriksi sanota. Mun nimeni on muuten Moto, neiti”, Moto sanoi ja kätteli Minni. “Älä kutsu mua neidiksi. Jooko?” Minni kysyi ja Moto nyökkäsi. “Mä oon Stella ja Vinskin sä tunnetkin jo”, Stella sanoi, kätteli Minniä ja vilkaisi Vinskiä joka vain pyöritteli silmiään. “Ja mä oon Turbo. Hauska tavata”, Turbo sanoi ja kätteli Minniä. Minni vain tuijotti Turboa suoraan silmiin ja sanoi sitten: “Sua mä en oo nähny edes koulussa.” “Noo mä olin aika uusi silloin” Turbo vastasi hymyillen. Eikä! Hän on ihan älyttömän söpö hymyillessään! Minni ajatteli ja tajusi pitävän edelleen Turbon kädestä kiinni. Hän päästi siitä irti punastellen. “Öäh.. Tota.. Mä lupasin näyttää teille vapaustaistelijoiden päämajan, joten mennäänkö?” Minni kysyi ja kääntyi jo luolan suulle. “Joo, mut onks sulla prätkää?” Turbo kysyi. Minni kääntyi katsomaan häntä ja vastasi: “Ei. Onks sulla sitte?” “No itseasiassa se on mun isän, mutta silti”, Turbo sanoi ja Minni vain sanoi siihen: “No sitte meillä ei oo ongelmaa! Mä tuun sun kanssa ja noi kolme voi tulla tolla toisella.” Minni osoitti Moton prätkää ja käveli sitten ulos ja muut seurasivat perässä prätkien kanssa.

A/N: Huh huh! Tulipa taas kirjotettua Smile

! Jätkät ja Stella tapasivat Minnin ja suuntaavat nyt vapaustaistelijoiden päämajaa kohti. Saa nähä mitä seuraavaksi tapahtuu Wink

!

Ou jeah! Pakomatka alkaa! Sääli et Jane jätti jengin. Jatka pian. Odotan innolla jatkoa Very Happy

Tuota noin milloin sä jatkat tätä stooria Very Happy

. Meinaan vaan kun tää on tosi hyvä ja odotan innolla jatkoa

Työn alla, mutta menee jonku aikaa ennenku julkasen, koska olen nyt reissussa Smile

.

Ai okei

. Jatka sit kun kerkeet

Marsin menneisyys Osa 7:

Vapaustaistelijat

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Turbo nousi isänsä prätkälle ja laittoi kypärän päähänsä. Hän ojensi Minnille kypärän ja sen jälkeen Minni kapusi Turbon taakse kietaisten automaattisesti kätensä tämän ympärille. “Auts! Tota siirrä käsiäs vähän alemmaksi, kun sä painat just mun haavan kohdalta”, Turbo mutisi kivu keskeltä. Minni irrotti otteensa ja näki Turbon vasemman kyljen kohdalla paidassa verisen läntin. Minni repäisi paitansa helmasta palan, nosti Turbon paitaa ja kietoi kankaan palan haavan ympäri. “Ton pitäis auttaa siihen asti, että päästään päämajalle”, Minni sanoi ja kietaisi kätensä uudestaan Turbon ympärille. Tällä kertaa vain alempaa. Turbo hämmentyi tilanteesta niin, ettei tajunnut ensin liikkua, kunnes tunsi Minnin kädet ympärillään. “Öäh.. Kiitos… Tota… Kerro minne mennä”, hän sopersi takanaan istuvalle Minnille kun he lopulta pääsivät liikkeelle. “Ajetaan noin 30 kilometriä pohjoiseen ja sen jälkeen käännytään itään ja ajetaan 50 kilometriä ja sitten meidän pitäisi olla perillä”, Minni selosti. Turbo nyökkäsi vastaukseksi.

Meni tunti ennen kuin he pääsivät perille. Heitä vastassa oli valkoturkkinen ja ruskeahiuksinen nais hiiri. Minni hyppäsi alas Turbon takaa ja juoksi halaamaan naista. “Sua onki odotettu, Minni. Ketäs sä toit mukanas?” nainen kysyi Minnin päästettyä hänestä irti. Turbo, Moto, Vinski sekä Stella ottivat kypärät pois ja Minni esitteli heidät: “Valkonen on Vinski, harmaa Moto, punapää Stella ja vaaleanruskea on Turbo. Ja tää tässä on mun hyvä ystävä, Carol.” “Moi vaan ja hauska tutustua”, Carol sanoi hymyillen. “Tota Carol. Vie nää tyypit muiden luo niin mä käyn hakeen Annin. Se saa kattoa ton Turbon haavan”, Minni sanoi ja käveli sisälle. “Mennään meki sisälle. Ei täälläkään kannata seisoskella. Jättäkää prätkät tonne muiden joukkoon”, Carol hymyili ja muut tottelivat. Sen jälkeen he kävelivät sisälle. He kävelivät portaat alas kunnes pääsivät ovelle. Oven takaa kuului meteliä ja metelin lähteeksi selvisi noin 20 lihaksikkaan mies sekä nais hiirten joukko. “Tässä on Marsin vapaustaistelijat! Meitä on kuusi naista ja kuustoista miestä ja hyvin tullaan toimeen keskenämme!” Carol naurahti. “Odottakaa ton takimmaisen pöydän luona niin mä käyn kattoon missä se Minni viipyy”, Carol jatkoi ja lähti kävelemään yhtä käytävää kohti. Sankarimme kävelivät pöydän luo ja istuivat sen ympärille. “En mä osannut odottaa, että ne tällasii ois”, Stella sanoi ja viittoi takanaan olevia hiiriä jotka nauroivat ja mätkivät toisiaan kuunnellessaan vanhemman hiiren tarinoita. “En mäkään. Mistä ihmeestä isä tuntee nää tyypit?” Turbo ihmetteli. “Ei nää nyt niin outoi oo. Pikemminki aika siistei!” Vinski intoili ja muut pyörittelivät vain päitään. Samassa heidän luokseen käveli harmaa turkkinen nainen jolla oli blondit hiukset. Nainen mitään sanomatta kumartui Moton olan yli ja suuteli tätä. Turbon, Vinskin ja Stellan leuat loksahtivat auki. Kun nainen irtautui Motosta hän silmäili hetken tätä kunnes hänen ilmeensä muuttui hämmentyneeksi. “Hetkonen! Et sä oo Mike!” nainen sanoi ja peruutti. Samassa joku murisi Moton takana ja nappasi tätä paidasta kiinni, nosti ilmaa ja heitti maahan. Sen jälkeen nappasi uudestaan paidan kaula-aukosta kiinni ja nosti jälleen ilmaan. “Mitä sä luulet tekeväs mun tyttöystävän kaa!?” hiiri joka eittämättä näytti aika paljon Motolta karjui. “Mike! Se oli mun vika! Mä luulin häntä sinuksi!” Blondi nais hiiri yritti estellä Mikeä, mutta turhaan. “Rose älä sekaannu tähän. Oli se sitten kenen syy tahansa kukaan ei koske mun tyttöön!” Mike karjui ja löi nyrkillä Motoa suoraan kasvoihin ja heitti sitten Moton jälleen maahan. Muut vapaustaistelijat alkoivat kerääntyä heidän ympärilleen seuraamaan tappelua. Turbo, Vinski ja Stella nousivat ja yrittivät tunkeutua väliin. Lopulta he pääsivät Moton ja Miken väliin. “Ja kukaan ei koske meidän veikkaan ilman syytä!” Turbo murisi ja ilman, että Mike huomasi hän kietoi häntänsä tämän jalan ympäri ja heitti hänet selälleen. “Hei hei hei! Mitäs täällä tapellaan? Ja vieläkin parempi kysymys on, että keitä te olette?” kysyi tappelun keskelle ilmestynyt ruskea turkkinen hiiri joka oli aikaisemmin kertoillut tarinoitaan muille. “Mun isä Derek lähetti meidät tänne”, Turbo sanoi päättäväisesti samalla tuijottaen syvälle ruskea turkkisen hiiren silmiin. Vapaustaistelijat Mike mukaan lukien hiljenivät ja alkoivat vilkuilla toisiaan samalla kuiskuttaen toisilleen jotain.”Sanoitko, että olet Derekin poika? Siinä tapauksessa olette tervetulleita. Nimeni on Rontti ja olen vapaustaistelijoiden johtaja mutta, minkä takia Derek lähetti teidän eikä tullut itse?” Rontiksi paljastanut hiiri kysyi. “Rakennukset joita plutolaiset väittää turvapaikoiksi ovat kaukana turvallisesta. He tappoivat minunkin pikkusiskon vain, koska hän halusi auttaa loukkaantuneita. Suunnittelimme miten pääsisimme pois sieltä ja päätimme, että olisimme hakeneet armeijalta apua, mutta isäni kehoitti etsimään teidät ja pyytämään teiltä apua. Sen jälkeen tapasimme Minnin joka johdatti meidät tänne”, Turbo selitti. Rontti mietti hetken kunnes sanoi lopulta: “Tottakai me autamme! Se on meidän työ! Kerätään kamat kasaan ja lähdetään pelastamaan ystävät hädästä!” “Kukaa ei lähde minnekkään ennen kuin nuoren herran haava on puhdistettu ja pakattu”, sanoi Minnin kanssa paikalle tullut kihara hiuksinen nais hiiri. Vinskin leuka loksahti auki nähdessään tämän vaaleaturkkisen naisen jolla oli hunajan keltaiset kiharat hiukset ja siniset silmät. Vinski sai suunsa suljettua vasta kun tunsi Stellan astuvan hänen varpailleen. “Sä olit vissiin Turbo?” nainen kysyi Turbolta ja Turbo nyökkäsi vastaukseksi. “Siinä tapauksessa sä voit tulla mun mukaan niin katsotaan sitä haavaa. Mä oon muuten Anni ja Rontti voikin pitää teille muille seuraa sillä aikaa. Eikö voikkin?” Anni kysyi katsoen syvälle Rontin silmiin. “Yleensä minä annan käskyt, mut kyllä se sopii”, Rontti vastasi naurahtaen. Anni pyöräytti silmiään ja poistui sitten Turbon kanssa paikalta. “Niin keitäs te muut ootte?” Rontti kysyi ja kääntyi katsomaan Motoa, Vinskiä ja Stellaa. “Mä oon Vincent, mut kaikki sanoo Vinskiks. Toi punapää on Stella ja hiljainen kaveri on Moto”, Vinski sanoi ja kietaisi kätensä ystäviensä harteille. “Joo tota Vinski me osataan esitellä ihan itse itsemme”, Stella mutisi ja pakeni Vinskin otteesta. “Heh pieniä mutta sitkeitä! Paljos teillä on ikää? Teillä kaikilla?” Rontti kysyi. Stella ja Vinski tuijottivat Motoa joka sanoi lopulta: “Mä oon kohta 16, Turbo on kohta 15, Vinski täytti vasta 13 ja Stella on 9.” “Aika nuorta porukkaa”, Rontti totesi. “Mutta ei liian nuorta hurjiin juttuihin!” Vinski intoili. “Olette te kyllä aika nuoria sotimaan, varsinkin nuorin”, Rontti sanoi ja se sai Stellan veren kuohumaan. “Hei! Vaikka mä oonki 9 ei se tarkoita ettenkö mä osais taistella! Mä sentään oon eläny jo 8 vuotta ilman vanhempia enoni kanssa ja tapellut rottia vastaan hänen kanssaan”, Stella sanoi tuijottaen murhaavasti Ronttia. “No jos sisko kerta sanoo niin, niin mä uskon kyllä!” Rontti naurahti, mutta Stellan ilme ei muuttunut. “Mä en oo sisko vaan veikka!” hän murahti kädet puuskassa. “Okei, okei! Iisisti!” Rontti rauhoitteli Stellaa. “Mä ainakin uskon häntä. Oonhan mäki ollu pienestä asti armeijan ja teidän taistelijoiden kanssa tekemisissä!” Minni kommentoi. “Se on kyllä totta!” Rontti naurahti ja pudisteli päätään. Mihin mä olenkaan taas sotkenu itseni? Hän ajatteli hölmistyneenä.

Noin puoli tuntia myöhemmin kaikki olivat valmiita lähtöön. “Valmista? Sit mennään ja pistetään hanat auki!” Rontti huusi ja lähti matkaan muut perässä. Hanat auki? Outo, mutta ei yhtään hullumpi huuto. Turbo ajatteli ajaessaan Rontin vierelle näyttääkseen suuntaa.

“Se on tuon jyrkänteen takana!” Turbo huusi ja osoitti jyrkännettä. Rontti pysäytti joukot jyrkänteen juurelle ja sanoi sitten: “Suunnitelma on tämä: Turbo, Moto, Vinski, Stella ja Minni. Te menette rakennuksen takaa sisään ja pelastatte kaikki hiiret. Me muut teemme sen mitä parhaiten osaamme: Aiheutamme tuhoa!”. Vapaustaistelijat olivat aivan täpinöissään Rontin suunnitelman suhteen. “Okei! Okei. Iisisti! Sit pistetään hännät heilumaan!” Rontti jatkoi.

A/N: Vihdoin! Vihdoin sain tämän tehtyä loppuun! On ollut vähän kiireitä joten jouduitte odottamaan vähän pitempään tämän osan suhteen, mutta tässä se nyt on! Olkaa hyvät ja toivottavasti piditte tästäkin osasta Wink

!

Ou jee

! Jengi pääs vihdoin perille. Ja seuraavaks aletaan rokata. Jatka ja pian pliis.

Marsin menneisyys osa 8:

Vapaus Vai Kuolema?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viisikko päätti edetä jalan. He lähestyivät rakennusta hiljaa. Rontti oli sanonut, että Vinskin pitäisi antaa merkki kun he olivat valmiita tai jos joku plutolaisista huomaisi heidät.

Rakennuksen vierellä viisikko hajaantui. Vinski ja Moto olivat yksi tiimi. Minni ja Stella muodostivat toisen ja Turbo meni yksin. Moton ja Vinskin tehtävänä oli pelastaa kaivoksessa olijat, joten he jäivät ulos ja muut menivät sisälle pelastamaan rakennuksessa olevat.

Turbo, Stella ja Minni kiipesivät sen saman aidan yli jonka Turbo, Stella, Moto ja Vinksi olivat pako päivänä ylittäneet ja pujahtivat nopeasti sisään. Heidän edessään oli kaksiosainen käytävä. Turbo meni vasemmalle ja Minni ja Stella oikealle.

Mennessään oikealla Minni ja Stella päätyivät suureen huoneeseen. “Tää on kokoontumishuone. Tänne kaikki kokoontuivat kuulemaan uudet säännöt, uutiset ja kohtalot. Turbon pikkusisko… Kuoli täällä”, Stella kuiskasi, eikä saanut katsettaan irti huoneen keskikohdasta johon hänen yksi parhaista ystävistä oli muutama viikko sitten surmattu. “Turbolla oli pikkusisko? Ja hän kuoli täällä?” Minni kysyi hämillään. “Eikö Turbo kertonut? No jaa. Kyllä hän vielä puhuu siitä. Hei nääksä ton plutolaisen? Meidän pitää päästä sen ohi”, Stella kuiskasi ja katseli ympärilleen. Seuraavaksi hän hiipi seinän viertä pitkin kohti plutolaista. Plutolainen ei huomannut häntä. Stella kamppasi hänet ja löi tätä niskassa olevaan hermoon joka sai plutolaisen tajuttomaksi. “Tuu jo! Ei meillä koko päivää aikaa ole!” Stella kuiskasi ja katosi pimeään käytävään. Minni pudisteli päätään ja meni Stellan perään.

Turbo käveli hiljaa käytävää pitkin ja ensimmäisen oven kohdalla hän koputti oveen. Oven avasi tuttu hiiri, Fiona. Fiona päästi Turbon sisään. “Mitä sinä täällä teet? Missä Moto ja muut on?” Fiona kysyi huolestuneena. Moton sisko Mindi piteli kaksosia sylissään ja näytti myös huolestuneelta. “He ovat auttamassa muita. Kuunnelkaa tarkasti. Me tultiin vapaustaistelijoiden kanssa pelastamaan kaikki hiiret täältä. Menkää varovasti ja hiljaa sisäpihalle ja kiivetkää aidan yli. Kaivosten takana aidassa on reikä. Menkää sen läpi ja juoskaa lähimmälle jyrkänteelle mahdollisimman nopeasti” Turbo selitti ja muut nyökkäsivät. Turbo käveli takaisin ovelle, avasi sen, katsoi ympärilleen ja jatkoi matkaansa seuraavalle ovelle.

Moto ja Vinksi olivat päässeet kaivokseen sisään. “Iltavuorolaiset ovat nyt töissä. Joten se tarkoittaa, että Turbon isän pitäisi olla jossain lähellä”, Moto kuiskasi ja katseli ympärilleen. “No ei tartte ettiä kauaa. Hän on tuolla”, Vinski kuiskasi takaisin ja osoitti käytävän päähän. “Kysymys kuuluukin: Miten me päästään tonne tuon kalan naaman ohi?” Moto kysyi ja katsoi Vinskiä. Vinski tuijotti plutolaista ja yhtäkkiä hän keksi. “Seuraa mua. Mä tiiän mitä tehdä”, hän kuiskasi ja lähti matalana hiipimään Moto perässään plutolaista kohti. Kun he olivat tarpeeksi lähellä he hyppäsivät ja kaatoivat plutolaisen niin, että se kaatui, löi päänsä ja menetti tajuntansa. Hiiret alkoivat hurrata, mutta Vinski ja Moto joutuivat hiljentämään heidät, ettei kukaan näkisi tai kuulisi heitä. “Te palasitte! Missä Turbo on?” Derek kysyi ensimmäisenä. “Turbo auttaa Stellan ja Minnin kanssa muita. Teidän täytyy mennä varovasti ulos ilman, että kukaan huomaa teitä. Tämän kaivoksen takana aidassa on reikä. Menkää siitä ja juoskaa jyrkänteen luo. Pysykää siellä niin kauan kunnes joku tulee antamaan lisäohjeita”, Moto selitti. “Selvä. Seuratkaa minua!” Derek sanoi ja he lähtivät.

“Turbo ja Moto ovat tuolla! He ovat tulossa tänne! Vinskiä ei vielä näy!” Minni kuulutti vapaustaistelijoille. Hetken päästä kuului kovaääninen vislaus joka oli merkki Rontille. Vinski juoksi minkä jaloistaan pääsi muiden luo ja etsi äitinsä. Turbo oli löytänyt isänsä ja Moto perheensä. “Missä sun perheesi on?” Minni kysyi Stellalta. “Molemmat vanhempani kuolivat mun ollessa vuoden vanha, joten mä olen elänyt koko elämäni enoni kanssa. Entä sä? Missä sun vanhemmat on?” Stella kysyi. “Mä en oo koskaan tuntenut mun isää. Äiti kertoi että hän kuoli kun mä olin ihan pieni ja mun äiti on luultavasti kotona. Mä karkasin kotoa melkein kaksi vuotta sitten ja liityin armeijaan. Mun täytyi karata, muuten mä en ois ikinä päässyt armeijaan, koska äitini vihaa sitä ja haluaisi, että opiskelisin poliitikoksi” Minni sanoi ja naurahti mielikuvasta nähdä itsensä poliitikkona. Samassa kuului jäätävä pamaus. Kaikki kääntyivät katsomaan ja huomasivat, että rakennus jonka sisällä he olivat olleet vielä hetki sitten räjähti ilmaan. Kaikki hurrasivat ja halasivat toisiaan, kunnes joku vislasi todella kovaa takarivin luona. Nyt kaikki kääntyivät katsomaan kuka oli vislannut ja he näkivät suuren valkoisen rotan pitävän Derekiä tiukassa otteessa ja puukko tämän kaulalla. “Jos joku liikkuu tämä menettää henkensä. Tai, no ihan miten vain hän menettää henkensä muutenkin”, rotta sanoi virnistäen ilkeästi. “Isä! Päästä hänet!” Turbo vaati ja tunkeutui eturiviin. Hän ei päässyt pidemmälle, kun hän jähmettyi paikalleen. “Muistatko minut, poju?” rotta kysyi edelleen ilkeä ilme kasvoillaan. Turbo tuijotti rottaa ja laittoi kätensä rintakehänsä päälle. “Nähtävästi muistat, mutta hoidetaan tämä nopeasti, ennen kuin nuo inhottavat vapaustaistelijat tulevat”, rotta mutisi ja ennen kuin kukaan kerkesi estää hän viilsi syvän haavan Derekin kaulalle ja katosi samantien paikalta. Derek kaatui maahan ja Turbo meni välittömästi isänsä luokse ja yritti pysäyttää verenvuodon. Derek kuiskasi Turbon korvaan jotain. Se sai Turbon pysähtymään ja katsomaan isäänsä. “Hyvä on.. Mä lupaan..” Turbo sopersi ja piti isänsä kädestä kiinni. Rontti ennätti viime hetkellä paikalle ja polvistui Derekin vierelle. Derek kuiskasi myös Rontin korvaan jotain johon Rontti vastasi nyökkäyksellä. Sen jälkeen Derek otti viimeisen kerran henkeä ennen kuin koko maailma pimeni hänen silmiensä edessä. Niin yksi Marsin ensimmäisistä vapaustaistelijoista jätti elävän maailman taakseen.

Derek haudattiin vapaustaistelijoiden päämajan taakse. Turbo oli polvillaan isänsä haudan edessä ja näytti murheelliselta. Rontti käveli hänen luokseen ja istui alas. “Mitä mä nyt teen? Mun koko perhe on tuhottu. Ei mulla oo paikkaa minne mennä”, Turbo mutisi ja huokaisi syvään. “Ei sun koko perhettä ole tuhottu. Kun sä katsot ympärilles sä huomaat, että sulla on isompi perhe kuin kenelläkään muulla. Sulla on mut, Moto, Vinski, Stella, Minni ja kaikki muut vapaustaistelijat. Ja hei! Te voitte jäädä tänne! Liittykää vapaustaistelijoihin!” Rontti lohdutti ja sai Turbon hymyilemään. “Okei. Mä ymmärrän. Ja kait me voitais jäädä”, Turbo sanoi lopulta ja katsoi Ronttia hymyillen. “Oorait! Mahtavaa! Mä meen kertomaan muille!” Rontti intoili, nousi ylös ja lähti muiden luo. Turbo kääntyi katsomaan isänsä hautaa ja hymyili. Tulevaisuus näyttää jo valoisammalta, isä.

A/N: Oorait! Tää osa oli nyt tässä! Mitä seuraavaksi tapahtuu? Ja mistä valkoinen rotta tuntee Turbon? No se selviää vielä joskus Wink

!

Ou jeah! Vihdoin jatkoa. Surullista et Derek kuoli just kun jengi saatiin ulos plutolaisten pakkotyöleiriltä. Mä odotan jatkoa innolla Very Happy

Lisäsin jokaiselle osalle oman nimensä ja tänään ilmestuu uusi osa Wink

Jes vihdoin jatkoa Very Happy

Marsin menneisyys osa 9:

Tyttö Nimeltä Tuuli

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Elämä vapaustaistelijoiden kanssa oli alkanut hyvin. Stella, Moto ja Vinski olivat sopeutuneet loistavasti, kun taas Turbo oli ollut viimeiset kaksi viikkoa epätavallisen hiljainen. “Mikähän Turbolla on ku se on noin hiljainen?” Stella ihmetteli heidän istuessa nurkkapöydän ääressä. Turbo sen sijaan istui yksin toisen pöydän ääressä ja tuijotti vihkoaan. “Hän ikävöi perhettään”, Moto sanoi ja otti hörpyn juomastaan. Moto ei katsonutkaan Turboon päin. “Siitä on jo yli kaksi viikkoa! Mitä hän enää sitä suree”, Vinski tuhahti. Hän ei pitänyt Turbon käytöksestä. Se oli lapsellista Vinskin mielestä. “Hei. Vähän kunnioitusta. Jätkä menetti koko perheensä alle vuodessa”, Stella sanoi ja tönäisi Vinskiä. Vinski vain pyöritteli silmiään vastaukseksi.

Rontti päätti jutella Turbon kanssa. Häntä nimittäin huoletti Turbon käytös. He istuivat Rontin toimistossa, eikä kumpikaan sanonut sanaakaan. Lopulta Rontti rikkoi hiljaisuuden: “Onks kaikki kunnossa skidi? Sä oot ollut aika hiljainen viime aikoina.” Turbo oli ensin hiljaa, kunnes vastasi: “Kaikki on OK.” “Ei vaikuta siltä. Turbo sun kannattis kertoo nyt tai muuten sä kadut myöhemmin sitä et sä et kertonu”, Rontti sanoi. Hänen äänessään kuului ennemmin huolestuneisuus, kuin viha tai joku muu sellainen. “Okei. No mä ikävöin mun perhettä. Enkä mä tiedä miten mä tuun pärjään täällä, ku mä en oo oikeen hyvä pitään itestäni fyysisesti huolta. Ei ehkä näytä siltä, mut se on totuus. Mä treenasin vaan sen takii et mua ei enää kiusattais koulussa. Mua tai mun siskoa”, Turbo selitti. “Turbo hei. Me autetaan teitä. Ei me oleteta teidän olevan missään huippukunnossa vielä. Te olette nuoria ja te kehitytte koko ajan lisää. Ja mitä sun perheeseen tulee. He ovat aina sun luona. Täällä”, Rontti sanoi ja osoitti päätän. Turbo mietti hetken Rontin sanoja, mutta hymyili lopulta.

Armeijalla Minni makasi mahallaan sänkynsä päällä ja jutteli Kristan ja Lilin kanssa. “Teidän on pakko tulla huomenna mun mukaan tapaamaan heitä. Ne tyypit on huippuja! Ja plussaa on vielä se et yks niistä on aikas söpö”, Minni sanoi pieni virne naamallaan. “Aijai. Minni taitaa olla pihkassa”, Krista kiusoitteli. “No ehkä vähän. Minkä mä sille voin? Hän vain sattuu olemaan söpö”, Minni tuhahti ja kääntyi selälleen. “No me tullaan huomenna sun mukaan”, Lili sanoi hymyillen.

Seuraavana aamuna Rontti koki yllätyksen, kun hän löysi nuoren tytön istumasta heidän ulko-oven edestä. “Johan sä heräsit! Mä oon istunut täs varmaan kohta tunnin!” tyttö sanoi Rontille. “Ja kukas sä sitten olet?” Rontti kysyi tytöltä. “Nimeni on Tuuli. Haluaisin liittyä vapaustaistelijoihin”, Tuuli kertoi. “Mennäänpäs puhumaan tonne alakertaan”, Rontti sanoi ja ohjeisti tytön seuraamaan häntä.

Alakerrassa Tuuli ja Rontti keskustelivat ja tulivat siihen tulokseen, että Tuuli sai jäädä. Kun Moto tuli paikalle ja näki Tuulin hänen leukansa loksahti auki. Hän ei nähnyt mitään muuta, kuin Tuulin. Tämän upeat lyhyet mustat hiukset, kellanvaalean turkin ja ne upeat vaaleanpunaiset silmät. Moto heräsi ajatuksistaan tuntiessaan jonkun astuvan hänen häntänsä päälle ja se joku oli Turbo. “Hei ja hauska tavata! Mä oon Turbo ja täs on Moto, Vinski ja Stella”, Turbo tervehti tulokasta. “Moi. Mä oon Tuuli”, Tuuli esitteli itsensä.

Vähän myöhemmin Minni ja hänen ystävänsä tulivat käymään. Krista ja Lili esittelivät itsensä kaikille ja Minni vain Tuulille. Tämän jälkeen he lähtivät porukalla ajelulle. “Mihin mentäis?” Minni kysyi hetken päästä. “Hmm. Mä tiiän! Mennään Savuvuorelle!” Tuuli ehdotti. “Mut eiks se oo kielletty alue?” Moto kysyi. “Tottakai on! Siks me mennään sinne!” Tuuli intoili ja suuntasi muut perässään kohti Savuvuorta.

Hetken päästä he olivat perillä. He jättivät prätkänsä vähän matkan päähän ja etenivät jalan. Savuvuori oli kielletty paikka hyvästä syystä. Siellä oli pari kuukautta aiemmin havaittu leiri joka oli täynnä rottia. Vaikka rottia ei oltu nähty vähään aikaan ei se tarkoittanut, että ne olisivat poissa. “Hei! Tulkaas kattoon!” Tuuli huudahti vuoren juurelta. Kaikki tulivat katsomaan mitä Tuuli oli löytänyt. He näkivät, että vuoren takana oli hylätty leiri. Ainakin he luulivat sen olevan hylätty, kunnes he näkivät pari rottaa kävelevän leirin poikki. “Hyss. Olkaa ihan hiljaa, ettei ne näe meitä”, Turbo kuiskasi ja muut nyökkäsivät. Stella liikautti jalkaansa hieman ja samalla pudotti vahingossa kolme kiveä. Kivet vierivät rinnettä alas aina leirille saakka. Rotat kuulivat äänen ja kääntyivät katsomaan. “Ei hitto! Ne näki meidät!” Minni kuiskasi ja he kaikki kääntyivät nopeasti lähteäkseen. He juoksivat kohti prätkiä ja kohta he kuulivatkin laukauksia takaansa. He pääsivät prätkilleen, mutta yksi rotista osui Moton käteen. Moto huudahti kivusta, mutta kapusi silti nopeasti prätkänsä selkään.

Hetken päästä he saapuivat takaisin vapaustaistelijoiden päämajalle. He menivät sisään ja suoraan Annin luo. “Voi ei! Tää on mun syytä! Anna anteeks Moto”, Tuuli sanoi anteeksipyytävästi. “Ei tää oo sun vikas Tuuli” Moto vakuutti hymyillen samalla, kun Anni tikkasi hänen haavaansa. “Mitä oikein on tapahtunut?” Rontti tiedusteli saapuessaan sisään. “Mä voin kyllä selittää” Turbo sanoi, mutta Tuuli keskeytti hänet. “Se oli mun syytä. Mä Keksin lähtä Savuvuorelle”, hän selitti katse visusti maassa. “Savuvuorelle?! Ettekö te tiedä kuinka vaarallista siellä on? Se on rottien aluetta! Te oisitte pahimmassa tapauksessa voineet kuolla!” Rontti sanoi erittäin vihaisella äänellä. “Anteeksi Rontti” kaikki 8 sanoivat yhteen ääneen. Rontti huokaisi ja jatkoi sitten: “Älkää enää ikinä menkö sinne, okei? No, oli miten oli, Minni teidän pitäisi varmaan jo lähtä. Alkaa tuleen pimeä.” Sen jälkeen Rontti poistui. “Rontti on oikeessa. Oli tosi typerää mennä sinne. No onneksi kaikki ovat kuitenkin hengissä. Menkäähän nyt”, Anni sanoi rauhallisella äänellä.

Ulkona Minni halusi vielä puhua Turbolle ennen kuin he lähtisivät. “Tänään oli aika hurja päivä. Meinaan siis sitä Savuvuorta” hän sanoi. “Jep, mutta onneksi Moto on kuiteski kunnossa” Turbo lisäsi. “Turbo mä haluun kertoo sulle jotain. Mä oon… Äh.. Ei mitään sittenkään. Nähään taas joku päivä. Moikka!” Minni sanoi ja kääntyi lähteäkseen. Hän nousi prätkänsä selkään ja lähti Kristan ja Lilin kanssa kohti armeijaa. Mitähän Minni ois sanonut? No mä kysyn ens kerralla sitten. Turbo ajatteli ja lähti sisälle muiden kanssa.

Vielä myöhemmin Tuuli ja Moto juttelivat keskenään. “Sori vielä siitä aiemmasta. Oli tyhmä ajatus lähtä Savuvuorelle”, Tuuli sanoi. Moto laski kätensä Tuulin käden päälle ja sanoi: “Kuten mä jo aiemmin sanoin. Se ei ollut sun syytä. Kuka tahansa olisi keksinyt lähtä sinne.” “Voi Moto. Sä oon todella kiltti, ehkä jopa liianki kiltti. Mä asetin teidät kaikki vaaraan ja sua ammuttiin, mut silti sä et syytä mua” Tuuli sanoi ja katsoi Motoa suoraan silmiin samalla hymyillen. “En tietenkään syytä. Se ei oo mun tapasta” Moto vastasi ja hymyili takaisin.

A/N: Sori et tuli näin myöhään ja että en julkaissukkaan tätä eilen vaan tänään ja vieläpä tähän aikaan… No mutta jälleen uusi osa on purkissa ja pari uutta hahmoakin tuli mukaan Smile

. Sää nähä mitä seuraavaksi tapahtuu Razz

Tosi hyvä pätkä vaik huomaa kyl et sä kirjotit tän keskel yötä koska tos lopus lukee yhes kohas Koto vaik sen pitäis varmaan olla Moto Very Happy

. Tää on huippu stoori. Jatka pian pliis.

» Marsin ilmasto
» Marsin Puolustajat (K-13)