Totta vai Tarua? K15

Totta vai Tarua?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Title: Totta vai Tarua?
Author: Puvitsu
Genre: Action/adventure, Fluff, H/C.
Rating: K15
Paring: Turbo/Minni, Moto/OC, Vinski/Santtu
Disclaimer: Prätkähiiret kuuluvat tekijöilleen. Omistan vain taustalla viipeltävät omat hahmoni.
Warnings: Saattaa sisältää itsetuhoisuutta ja raakaa väkivaltaa!
Summary: Plutolaiset ovat poissa, mutta uusi laji yrittää kaapata Marsin itselleen. Mitä tästä voisi selvitä, kun vastassa on muodonmuuttajia, velhoja ja muita ilkeitä olentoja?
A/N: Jälleen uutta ficciä minulta! Kuten varmaaan huomasitte eilen ei tullut ficciä. Syy siihen on se, että olin niin väsynyt illalla, että nukahdin sohvalle ja unohdin kirjoittaa ja lähettää Muistoja osa 2. Mutta nyt tuleekin jotain ihan muuta! Sain vain yhtäkkiä idean ja aloin kirjoittaa ja tällainen siitä näköjään tuli Very Happy

. No toivottavasti pidätte Smile

!

Prologi:

Muistan tapahtuneen kuin eilisen. En tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Se oli jotain mitä en ole ennen kokenut. Silloin sain miettiä toden teolla keneen luottaa, ketä uskoa ja ketä pitää ystävänä. Silti vierelläni oli aina joku johon luotin, uskoin ja pidin ystävänä. Se kuka ei itse kokenut tapahtunutta ei voi käsittää niitä tunteita, mitä moni koki. Hän joka tuntui kaikista luotettavimmalta saattoi hyvinkin olla petturi. Siitä on jo vuosi, mutta voin vieläkin tuntea sen tuskan, mitä se aiheutti. Sota. Sota voi muuttaa elämän. Me hiiret olemme tottuneita taisteluun, koska Mars tunnetaan sotaisuudestaan. Olemme taistelleet plutolaisia, rottia ja monia muita vastaan. Olemme pelastaneet Marsin jo muutaman kerran ja selättäneet Leipäjuuston monesti, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Jotain jota on vaikea uskoa. Jotain pelattavaa, surullista, mutta samalla ihmeellistä. Muistan sen, kuinka he saapuivat ja aiheuttivat tuhoa. Muistan kuinka olimme avuttomia emmekä tienneet mitä tehdä. Muistan myös ne kerrat, kun rakkainpani makasi maassa liikkumattomana, mutta silti elossa. Muistan myös, kuinka me voitimme, mutta hävisimme samaan aikaan. Sen vuoden aikana ymmärsin vanhan sananlaskumme tarkoituksen: “Yksin olemme heikkoja, mutta yhdessä voimme olla kuin monipäinen armeija.”

Allekirjoittanut: Kenraali Minni

Oli aivan normaali päivä Marsin armeijalla. Prätkähiiret olivat viimeinkin palanneet takaisin kotiinsa Santtu mukanaan. Lordi Camemberc(?) oli käskenyt Leipäjuuston takaisin Plutoon hyvittämään epäonnistumisensa. Prätkähiiret ja monet muutkin olivat kerenneet jo toivoa rauhaa Plutolaisten lähdettyä Lordi Camembercin(?) käskystä, mutta turhaan. Kun Plutolaiset olivat poissa eräs toinen laji saapui Marsiin. Näiden outojen ja pelottavien liskojen kaltaisten otusten tarkoitus oli vallata Mars. Eikä vain vallata,vaan myös tuhota jokaikinen hiiri joka on joskus kävellyt Marsin pinnalla. Hiiret alkoivat pelätä henkensä puolesta, koska kukaan ei ollut koskaan nähnyt näitä olentoja ja huhun mukaan he pystyivät muuttamaan muotoaan. Olennot hyökkäsivät hiirien kimppuun enimmäkseen yöllä ja harvemmin päivällä. Armeijalla oli paljon töitä selvittääkseen olentojen ulkonäkö ja kyvyt ja samalla puolustaa hiiriä näiltä olennoilta. Jopa prätkähiiret ja kaikista urheimmat sotilaat ja kenraalit pelkäsivät enemmän kuin koskaan aikaisemmin. “Onko mitään ideaa siitä mitä ne olennot ovat ja mistä ne tulevat?” Turbo kysyi nojaten seinää vasten. Prätkähiiret ja Santtu olivat Minnin toimistossa selvittämässä olentojen taustoja. “Mitään muuta tietoa ei ole saatu, kuin se, että olennot ovat kotoisin Neptunukselta”, Minni vastasi hermostuneen oloisena. Hän kirjoitti jotakin vihkoonsa. “Miks me ei anneta niillä vaan turpaan? Niinku Plutolaisillekin!” Vinski kysyi ja löi nyrkkinsä seinän läpi. “Oho. Hups.” “Se ei ole niin helppoa tällä kertaa. Vinski sä saat kyllä ihan ite korjata ton seinän sitte”, Minni murahti vihaisena.

A/N2: Jäi vähän lyhyeksi, mutta eikai se haittaa kun täähän oli vasta prologi Rolling Eyes

? Hieman takkuraista kirjoittamista tän prologin suhteen, mutta osa 1 tulee olemaan paremmin kirjoitettu Smile

.

Saa nähdä miten käy kun marsilaiset joutuvat tekemisiin uuden lajin kanssa. Tuolta otsikosta jäi puuttumaan ficin ikäraja minkä voisit korjata - muuten vaikuttaa hyvältä ja hyvin kirjoitetulta. Jään seuraamaan. Smile

Hyvä ku huomautit, Lil Hoss Smile

. Nyt pitäisi kaiken olla kunnossa Very Happy

.

Tää stoori vaikuttaa mega siistiltä. Saas nähdä millasii nää Neptunuksen liskot on. Jatka pian pliis Very Happy

Tota milloin sä aiot jatkaa tätä stooria? Jatkaks sä sit kun pääset silt reissultas Very Happy

?

Prätkämimmi juu jatkan kunha pääsen kotia Smile

Okei hyvä et jatkat. Tää on nimittäin ihan huippu stoori Very Happy

Totta vai Tarua?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Osa 1: Kun mikään ei onnistu

Mistä kaikki alkoi? No saimme kuulla, et Leipis passitettiin takas Plutoon. Sen jälkeen meidät haettiin takas Marsiin. Marsissa Minni kertoi kalanaamojen lähteneet Plutoon ja, että kaikki hiiret olivat peloissaan. Pakko se on myöntää, että vaikka minä en yleensä pelkää, mutta ne liskot olivat jotain jota en osannut olla pelkäämättä. Aivan: en osannut olla PELKÄÄMÄTTÄ. Voin sanoa, että pelkääminen ei ole kivaa, eikä varsinkaan ku näkee parhaan ystävänsä kauhuissaan. Mitäkö mä koin tämän oudon vuoden aikana? Vaikka mitä! Pelkoa, surua, iloa, jne.. Niitä ja paljon muuta.

Allekirjoittanut: Vinski

“Vinski korjaa toi. Vinski korjaa tää. Vinski tee sitä ja tee tätä. Miksi aina minä!” Vinski mutisi itsekseen samalla korjaten Minnin toimiston seinää. Vinski tosiaan joutui korjaamaan seinän jonka oli rikkonut. “Ties mitä he tekevät tällä hetkellä”, Vinski murahti. “pelaavat varmasti.” “Vinski! Joko se seinä on valmis?” Kuului Turbon ääni jostakin hänen takaansa. “Joo ihan kohta veikka!” Vinski vastasi veljelleen. “Sitte ku se on valmis tuu tonne kahvilaan. Me ootetaan siellä!” Turbo vastasi ja lähti takaisin kahvilaan päin. “Vai kahvilaan. Miten ne aatteli et mä sinne löyän, ku ei olla oltu ku vaan päivä täällä! Kahvilaan.. Kaikkea sitä nykypäivän armeija rakentaakin päämajaansa! Heh, toi kuulosti ihan siltä kuin olisin vähintään 50-vuotias”, Vinski naurahti ja viimeisteli seinän korjauksen. “Noin! Viimeinkin valmista! Nyt vain pitää löytää se kahvila”, hän sanoi ja nousi ylös. Vinski pyyhki pölyiset kätensä housuihin ja lähti kävelemään siihen samaan suuntaan mihin Turbo oli aikaisemmin kävellyt. Paikka oli muuttunut huimasti sen aikana kun jätkät olivat olleet Maassa. Käytävätkin näyttivät erillaisilta. Toivottavasti vapaustaistelijoiden päämaja ei ole muuttunut. Vinski toivoi. Hetken käveltyään hän löysi perille ja käveli suoraan ystäviensä luo. “Työt tehty?” Turbo kysyi heti ensimmäisenä. “Jep. Seinäs on nyt korjattu, Kenraali”, Vinski vastasi ja painotti sanan kenraali. Minni loi tuiman katseen Vinskiin ja sanoi: “Itse sinä sen seinän rikoit. Se korjaa kuka rikkoo.” Vinski pyöräytti silmiään ja istui sitten Moton viereen. “Älä huoli veikka! Se oli vain yks seinä”, Moto sanoi piristääkseen Vinskiä.

He istuivat ja juttelivat jonkun aikaa kunnes Vinski päätti lähteä ajelemaan Marsin autiomaahan. “Okei, mut mä taidan lähtä vähä ajelemaan. Tuun ennen auringonlaskua”, hän sanoi ja nousi ylös. Ja kuten arvata saattaa Vinskin epäonni jatkui. Samaan aikaan kun hän nousi joku sotilaista oli kävelemässä heidä ohitseen kaksi lasia kädessään ja tietenkin Vinski ja sotilas törmäsivät ja juomat kaatuivat Vinski päälle. “Anteeksi! Olen hyvin pahoillani!” sotilas sanoi nolostuneena ja nosti lasit maasta. “Ähh.. Ei se mitään”, Vinski mutisi ja käveli vain ulos huoneesta.

Päästyään huoneeseen jossa hän, Turbo ja Moto nukkuivat Vinski otti farkkunsa ja aseliivinsä pois ja nosti ne kuivumaan. Sen jälkeen hän otti yhdestä pahvilaatikosta puhtaat farkut ja laittoi ne jalkaansa ja lähti ulos. Ulkona hän nousi prätkälleen ja lähti matkaan.
Hetken ajeltuaan Vinski pysähtyi ja huomasi auringon laskevan. Ah.. Marsin auringonlasku.. Siitä on ikuisuus kun sen näin viimeksi! Pitäis varmaan lähtä ennen kuin ne lisko oliot löytävät mut.. Vinski mietti ja lähti takaisinpäin. Hän ei kuitenkaan ennättänyt kauas kun joku hyppäsi varjoista hänen tielleen. Vinski väisti niin nopeasti, että hänen prätkänsä kaatui. Vinski nousi kuitenkin nopeasti jaloilleen ja katsoi ympärilleen. Ei ketään? Vastahan tuossa oli joku! Outoa.. Hän ajatteli ja nosti prätkänsä ylös. Samassa Vinski tunsi viillon kädessään ja kääntyi ympäri. Ketään ei näkynyt, mutta Vinski huomasi kätensä vuotavan verta, joten nousi nopeasti prätkänsä selkään ja lähti äkkiä takaisin armeijan päämajalle.

Kun hän pääsi takaisin hän meni suoraa Minnin toimistolle tietäen, että ellei kukaan muu niin ainakin Minni itse olisi siellä. “Minni! Mulle tapahtui jotai tosi ou-” Vinski sanoi, mutta kompastui kynnykseen ja lensi kuonolleen “-toa..” “Vinski? Mitä se teet ja mitä tapahtui?” Minni kysyi ja auttoi Vinskin ylös. “Minni. Mulle tapahtui jotain tosi outoa! Mä olin tulossa takaisin, kunnes joku hyppäsi mun prätkän eteen ja mä väistin, mutta mun prätkä kaatus. Kun mä nousin ketään ei näkynyt missään jotenmä nostin mun pätkän takas ylös kunnes joku viilsi mun käden auki, mutta ketään ei näkynyt kun katsoin ympärilleni! Sen jälkeen tulin suoraa tänne”, Vinski selitti. “Wou! Hengitä! Siis joku hyökkäs sun kimppuun, mutta ketään ei näkynyt ja sen takii sun käsi vuotaa verta?” Minni kysyi ihmeissään ja alkoi puhdistaa Vinski haavaa. “Niin”, Vinski vastasi ja irvisti tuntiessaan puhdistusaineen haavassaan. “Ne oli ne liskot, tai no yks niistä. Oo kiitollinen, että oot vielä hengissä. Ne liskot ovat tuottaneet jo paljon tuhoa” Minni selitti ja alkoi tikata haavaa.

Kun Minni oli valmis hän käski mennä nukkumaan, koska aamulla olisi kuitenkin aikainen herätys. Vinski totteli ja päästyään hänen, Turbon ja Moton huoneeseen hän otti heti ensimmäisenä kenkänsä, sukkansa ja farkkunsa pois. “No oliks kivaa? Moto nukahti jo tunti tunti sitte”, Turbo sanoi ja viittoi nukkuvaa Motoa kohti. “No joo. Olihan se, kunnes yks niistä liskoista hyökkäs kimppuun”, Vinski mutisi ja näytti kättään Turbolle. “No ainakin sä selvisit elossa”, Turbo sanoi ja meni selälleen makaamaan sängylleen. Vinski teki saman, mutta nousi nopeasti ylös tuntiessaan jonkin painavan hänen selkäänsä. Vinski otti lakanan alta kiven ja tuijotti ihmeissään sitä, kunnes laski sen maahan. “Kun mikään ei onnistu!” hän huokaisi ja heittäytyi sängylleen.

A/N: OMG! Jo toinen stoori jota oon jatkanut tänä iltana cheers

! Jäi vähän lyhyeks.. Sori.. Älkää huoliko! Tulee kyllä vähän mielenkiintoisempia ja pitempiäkin osia Smile

.

Tää on huippua Very Happy

! Vihdoinkin jatkoa. Sä oot tosi hyvä

Totta vai Tarua?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Osa 2: Hyökkäys pimeässä

Kuten harmaa turkkisella äitimuorillani on tapana sanoa: Koti on siellä missä perhe on. Niinhän se on. Koti. Koti on paikka minne kaikki haluavat mennä ja me, prätkähiiret, olimme kotona. Kaikki ei kuitenkaan ollut ennallaan. Liskot Neptunuksesta, uudistunut päämaja, monet uudet kasvot.. Tämä vuosi on ollut yllätyksiä täynnä. Niin iloisia, surullisia, pelottavia, mutta myös ihmeellisiä. Mitä huominen tuo tullessaan? Sitä ei voi etukäteen tietää ja sen huomasin monesti kuluneen vuoden aikana.

Allekirjoittanut: Moto

Päivä alkoi normaalisti. Hiiret heräilivät ja aloittelivat työn teon. Yövartiat puolestaan lopettelivat työn tekonsa ja lähtivät nukkumaan. Kuten muutkin, myös prätkähiiret nousivat ylös ja tänään oli se päivä, kun he pääsivät käymään pitkästä aikaa vapaustaistelijoiden päämajalla. Matkalla päämajalle Turbon, Moton ja Vinskin päässä pyöri yksi ja sama asia: Onko päämaja ja vapaustaistelijatkin muuttuneet? Siihen he saivat pian vastauksen, kun tutun näköinen rakennus pilkotti kallioiden välistä. “Jätkät. Nyt voi sanoa, että me ollaan oikeesti kotona”, Turbo sanoi ja huokaisi syvään. Vinski huudahti ilosta samalla kun Moto avasi visiirinsä ja pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan. He ajoivat päämajan pihalle ja heitä vastassa oli iso joukko hiiriä odottamassa. Rontti tuli ensimmäisenä tervehtimään ja hänen perässään tuli James ja Carol heidän 3-vuotiaan Dimes poikansa kanssa. Heidän perässään tuli Mike ja hänen 2-vuotias tyttärensä Rosalia. “Tervetuloa takaisin!” Carol sanoi ja tuli halaamaan heitä.

Hetken päästä he menivät sisälle. “Sentään jokin ei ole muuttunut”, Turbo sanoi ja katseli ympärilleen. “Niin no. Päämaja ei muutu, mut sä oot oikeessa, et paljon on tapahtunu sillä aikaa ku te olitte poissa”, Rontti myönsi. “No se on kyllä huomattu! Armeija on hullumpi kuin koskaan ennen!” Vinski sanoi pyöritellen päätään. “No, mutta miten matka meni?” Carol kysyi. Ennen kuin kukaan kerkesi sanoa mitään Vinski oli jo hypännyt viereiselle pöydälle ja aloittanut dramaattisen tarinan kerrontansa. “Kaikki alkoi aamulla. Me lähdettiin matkaan heti herättyämme. Puolet matkasta meni hyvin, kunnes eteemme ilmestyi jotain hirveää! Se oli… Lepakko!!” Vinski huudahti nähdessään katossa roikkuvan oravalepakon ja hyppäsi niin, että löi päänsä kattopalkkiin. Kaikki alkoivat nauraa. “Vinski! Se on vaan oravalepakko!” James nauroi. “Haa haa… Ompa hauskaa” Vinski sanoi ja hyppäsi alas pöydältä. “Matka meni hyvin, Carol”, Turbo sanoi lopulta. “Ei liskoja matkan varrella? Sepä hyvä!” Carol huokaisi helpotuksesta.

Kello alkoi olla paljon ja prätkähiirten oli aika lähteä. He eivät kerenneet kauas, kunnes he kuulivat laukauksia. He kääntyivät takaisin ja näkivät liskomaisten olentojen hyökkäävän kohti vapaustaistelijoiden päämajaa. “Moto pelasta lapset! Vinski tuu mun mukaan!” Turbo käski.

Moto kaahasi Dimesin ja Rosalian luo, nappasi heidät mukaansa ja vei turvaan. Hän ajoi lähimmän luolan luokse ja meni sisään lasten kanssa. “Pysykää tän luolan perällä. Mä puolustan teitä”, hän sanoi ja lapset nyökkäsivät. Moto asettui prätkänsä kanssa luolan suun eteen. Hän oli valmiina puolustamaan lapsia.

Turbo ja Vinski toimivat tiiminä. “Ideoita?” Vinski kysyi. Turbo mietti hetken, kunnes sanoi: “Miten ois Duo Tornado 2?” “Duo Tornado 2? Oorait!” Vinski intoili. He painoivat kaasun pohjaan ja alkoivat pyöriä hurjaa vauhtia niin, että he muodostivat tornadon ja jyräsivät muutaman liskoista.

Moto heitti liskon selälleen ja samassa jostain ilmestyi toinen. Nyt hänellä oli jo 3 liskoa kimpussaan. Joku kuitenkin ampui yhden niistä ja muut kaksi lähtivät pakoon. “Tartteks jeesiä?” ampuja kysyi ja Moto kääntyi katsomaan kuka se oli. Mike? Hänhän vihaa mua! Moto ajatteli nähtyään Miken seisovan hänen vierellään. “Älä näytä noin yllättyneeltä. Rosen kuoleman jälkeen mä oon muuttunu. Ja mä lupasin Roselle yrittää uudestaan teijän junnujen kanssa”, Mike sanoi ja hymyili vinosti. Moto hymyili takaisin.

Turbo ja Vinski lopettivat pyörimisen. Heidän silmissään maailma pyöri edelleen. “Aamupala tekee comebackkiä”, Vinski mutisi ja piteli samalla päätään. “Pakko myöntää, että se oli aikas oksettavaa”, Turbo sanoi ja piteli vatsaansa. Kaksi liskoa ilmestyi heidän eteensä ja heitti heidät selälleen. Turbo ja Vinski nousivat nopeasti ylös ja täräyttivät liskoja suoraan vatsaan niin, että ne lensivät pitkässä kaaressa kauemmas. “Vinski mee vasemmalle. Mä meen oikeelle!” Turbo sanoi ja he hajaantuivat.

Moto ja Mike seisoivat hiljaa luolan suulla. “No tota. Onks sulla nykyään ketään? Siis naista?” Mike kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen. “On. Hänen nimensä on Bella. Hän on vielä Maassa, mutta tulee ens viikolla tänne”, Moto kertoi. “Onko hän ihminen?” Mike kysyi. Hänen äänestään kuului järkytys. “Ei oo. Marsilainen hän on. Elänyt skidistä asti Maassa”, Moto jatkoi hymyillen. “Jaa. Itse en ketään huoli enää. Lupasin sen Roselle vaikka hän kyllä käski mun ettiä uus. On mulla Rosalia”, Mike sanoi. Rose oli kuollut vain 3 viikkoa sen jälkeen kun hän oli synnyttänyt. Plutolaisten takia hän oli joutunut sairaalaan, jossa hän oli lopulta kuollut. Mike oli keksinyt heidän tyttären nimen Rosalia Rosen muiston kunniaksi. Moto arvosti Miken kunniallisuutta. Vaikka Mike ei ollut ystävällisin vapaustaistelijoista hänen sydän oli kuitenkin vähintää yhtä iso kuin kaikilla muillakin vapaustaistelijoilla.

“Me voitettiin!” kuului huuto ja sen jälkeen hurraaminen. Mike, Moto ja lapset tulivat myös paikalle. Muutamat olivat haavoittuneet, kuten esimerkiksi Axen käsi oli murtunut, Jamesin kyljessä oli suuri haava ja Rontin käsi oli poissa paikaltaan . Vasta nyt prätkähiiret tajusivat kuinka vaarallisia nämä liskot olivat. “Tajuatte varmaan nyt millaisia nää liskot on. Tää hyökkäys ei ollut mitään verrattuna viimekertaiseen”, Rontti sanoi ja karjaisi muljauttaessaan kätensä takaisin paikoilleen. “En kyllä uskonut niitä tällaisiksi”, Turbo mutisi ja samassa yksi liskoista ilmestyi hänen taakseen. Lisko viilsi Turbon kyljessä olevan vanhan haavan auki ja katosi jälleen. Turbo huudahti tuntiessaan kivun kyljessään. Hän laittoi kätensä haavan päälle lopettaakseen veren vuodon. “Turbo oletko kunnossa?” Carol kysyi huolissaan tulleessaan Turbon vierelle. “Joo. Oon mä. Ei se kauhea syvä oo”, Turbo mutisi kivun keskeltä. “Mitä täällä on tapahtunut?” Minni kysyi saapuessaan paikalle. Hän meni suoraan Turbon luokse. “Mä voisin kysyy et mitä sää teet täällä?” Rontti kysyi Minniltä. “Mä tulin kattoon onks kaikki kunnossa, ku jätkiä ei kuulunut takasin. Kaikki pahasti haavoittuneet lähtee nyt mun ja jätkien matkassa armeijan päämajan sairastupaan. Puvitsu saa kattoa sun haavan, Turbo” Minni sanoi ja hän sekä 10 vapustaistelijaa, mukaan lukien Moto, Vinski ja Turbo, lähtivät armeijan päämajaa kohti.

A/N: Sain kirjoitettua, vaikka ei kyllä mitenkään kauhean hyvin oo kirjotettu .. Voin luvata, että seuraavasta osasta tulee mielenkiintoinen, nimittäin kahden hahmon elämä muuttuu lopullisesti, sekä saatte tutustua uuteen hahmoon nimeltään Puvitsu Wink

.

Ou jeah

! Vihdoin jatkoa. Tää oli tosi mielenkiintonen pätkä. Ois hauska lukea joku Moto/Bella stoori joku kerta. Puvitsu kuulostaa mega mielenkiintoselta.

Prätkämimmi kirjoitti:: Ou jeah ! Vihdoin jatkoa. Tää oli tosi mielenkiintonen pätkä. Ois hauska lukea joku Moto/Bella stoori joku kerta. Puvitsu kuulostaa mega mielenkiintoselta.

Itse asiassa olen ajatellut kirjoittaa oneshotin siitä miten Moto ja Bella tapasivat Wink

Puvitsu kirjoitti:

Prätkämimmi kirjoitti:: Ou jeah ! Vihdoin jatkoa. Tää oli tosi mielenkiintonen pätkä. Ois hauska lukea joku Moto/Bella stoori joku kerta. Puvitsu kuulostaa mega mielenkiintoselta.

Itse asiassa olen ajatellut kirjoittaa oneshotin siitä miten Moto ja Bella tapasivat Wink

Oi sen mä kyl luen heti kun julkaset sen Very Happy

Totta vai Tarua?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Osa 3: Robottityttö Zera

Tämä vuosi on ollut minulle yhtä sekasortoa. Uudistukset, ystävät, tulevaisuus. Ne kaikki ovat saaneet varmasti jokaisen pään sekaisin. Kaikkihan alkoi siitä kun palasimme Marsiin ja saimme tietää, että plutolaiset on palanneet Plutoon ja, että Marsia uhkaa uusi vaara. Neptuunialaiset.. Sen jälkeen saimme kuulla, että Jamesilla ja Carolilla on poika, sekä Mikellä ja Rosella tytär. Saimme myös tietää Rosen kohtalosta.. No nyt ainakin tulevaisuus näyttää kaikin puolin valoisalta.

Allekirjoittanut: Komentaja Turbo

Päästyään takaisin armeijalle ja saatuaan kaikki haavoittuneet sairastupaan Minni käveli Turbon kanssa kohti Puvitsun toimistoa. “Minni. Onks kaikki hyvin? Sä et oo käyttäytynyt normaalisti viime aikoina”, Turbo kysyi huolissaan. “Puhutaan tästä myöhemmin. Me ollaan perillä”, Minni sanoi ja koputti oveen. “Sisään!” kuului oven toiselta puolelta. He astuivat sisään ja näkivät huoneen keskellä seisovan lyhyen nais hiiren jolla oli kermanvaalea turkki, ruskeat hieman kiharat hiukset ja pinkit silmät. “Hei Minni! Kukas tämä toinen on?” Puvitsu kysyi. “Puvitsu tää tässä on Turbo”, Minni esitteli. “Aivan! Minni onkin puhunut sinusta. Nimeni on Puvitsu”, Puvitsu esittäytyi ja nähdessään Turbon haavan hän sanoi: “Toi haava pitää kyllä paikata. Istuhan alas.” Turbo istui ja Puvitsu alkoi töihin. Samassa oveen koputettiin. “Kenraali Minni! Teitä tarvitaan komentokeskusella välittömästi!” oven takana seisova sotilas sanoi. “Mä olen tulossa Benjamin!” Minni huusi oven läpi. “Benjamin?” Turbo kysyi ihmeissään. “Nii. Se Benjamin joka oli joskus vuosia sitten salaisen vapaustaistelijaliiton johtaja. Nykyään vastarintaliikkeen kakkosjohtaja ja Lolan kihlattu”, Minni selitti. “Nii. Se. Mut kuka Lola?” Turbo kysyi. “Mun oikea käsi. Selitän myöhemmin. Nähään myöhemmin Turbo”, Minni sanoi ja poistui huoneesta.

Komentokeskuksella kävi käsittämätön kuhina. Minni yritti saada hiljaisuutta, mutta kukaan ei kuunnellut. “Hiljaa!” Benjamin karjaisi ja koko komentokeskus hiljeni. “Kiitos, Benjamin”, Minni kiitti. “Ei ongelmaa, kenraali”, Benjamin sanoi. “Xeves. Täällä oli kuulemma jokin ongelma?” Minni kysyi kävellessään Xevesin luokse. “Ei nyt varsinaista ongelmaa, mutta päämajan lähettyvillä on kuulemma nähty kolme vierasta hiirtä”, Xeves kertoi. “Cody ja Miikhali. Te kaksi saatte lähteä yhdessä prätkähiirten kanssa hakemaan nämä kolme epäilyttävää kaveria. Tuokaa heidät sitten minun toimistooni”, Minni sanoi kenraaliäänellään. Mikhaali ja tämän vieressä seisova valkoturkkinen Cody vilkaisivat toisiaan. “Siis mä pääsen mukaan?” Cody kysyi hämillään ja pyyhkäisi mustat hiukset pois silmiltään. “Kyllä. Haluatko että toistan sen espanjaksikin? Sí”, Minni sanoi kädet puuskassa. “Suomi riittää, kenraali”, Cody sanoi ja hän sekä Miikhali poistuivat nopeasti paikalta, ennen kuin Minni suuttuisi.

Minni jutteli Benjaminin kanssa, kunnes Miikhali tuli keskeyttämään. “Teijän pitäis olla hakemassa niitä muukalaisia”, Minni sanoi nähtyään Miikhalin. “Niin, mut me ei löydetä Turboa mistään”, Miikhali selitti haroen samalla hiuksiaan. “Mä käyn ettiis hänet”, Minni totesi ja huokaisi syvään.
Minni käveli Puvitsun toimistolle. Hän koputti oveen ja astui hetken päästä sisään. “Mis Turbo?” Minni kysyi. “Se lähti noin kymmenen minuuttia sitten Benjaminin kanssa korjaamolle”, Puvitsu selitti. “Aa. Okei.. Hetkinen. Sanoikko sä et Turbo lähti Benjaminin kanssa korjaamolle?” Minni kysyi. “Joo. Sanoin”, Puvitsu sanoi hiukan hämillään. “Eihän se ole mahollista! Mä oon ollu Benjaminin kanssa siitä asti, kun se tuli hakeen mut täältä. Ei se ois voinu mitenkään.. Oh shit”, Minni älysi jotain kamalaa ja häipyi sanomatta sanaakaan. Puvitsu jäi katselemaan ystävänsä perään ihmeissään.

“Benjamin. Millon mä olen syntynyt?” Minni kysyi saapuessaan takaisin Benjaminin luokse, Benjamin näytti hämmentyneeltä, mutta vastasi silti: “28-päivä heinäkuuta.” “Hyvä sä siis oot sä”, Minni sanoi ja lähti kävelemään mustaturkkista Xevesiä kohti. “Minni, mistä on kyse?” Benjamin kysyi seuraten samalla Minniä. “Xeves, näytä mulle valvontakamerakuvaa kello.. Kakskyt yli kolme alkaen. Paikkana Puvitsun toimisto”, Minni komensi ja Xeves alkoi kirjoittaa ja suurelle ruudulle tuli näkyviin videokuva jossa Minni astuu Benjaminin seuraan käytävälle. Xeves nopeutti videota, kunnes Minni käski hidastaa. He näkivät kuinka nurkan takana välähti valo ja pian esiin käveli Benjamin. “Hei! Toihan ole minä! Mut, miten?” Benjamin kysyi. Minni nosti sormen suunsa eteen merkiksi siitä, että Benjaminin pitäisi olla hiljaa. “Seuraa noita kahta”, Minni käski ja Xeves vaihtoi kuvakulmaa. Minni puri sormeaan samalla, kun hän hermostuneesti seurasi näytön videokuvaa. Kohta Turbo ja vale Benjamin saapuivat korjaamolle. Minni näki kuinka vale Benjamin löi Turbon tajuttomaksi suurella jakoavaimella. Tämän jälkeen vale Benjamin näki valvontakameran ja heitti jakoavaimen sitä kohti. Näyttö pimeni.

Turbo heräsi pimeästä luolasta ja tunsi kipua takaraivossaan. Hän kosketti niskaansa ja tunsi sormiensa kostuvan. Hän tiesi jo näkemättäkin, että kyseessä oli verta. “Hei! Voisko joku selittää, et missä mä oon ja miksi?” Turbo huusi pimeyteen. “En suosittele tuota. Joudut vaan vaikeuksiin” naisääni sanoi jostain pimeydestä. “Kuka olet?” Turbo kysyi. Samassa pieni valo syttyi ja Turbo näki erikoisen näköisen nais hiiren istuvan nurkassa kiven päällä. Naisella oli oikean silmän päällä musta huivi ja hänellä oli tummanruskeat samannäköiset hiukset kuin Turbolla, paitsi naisella ei ollut pientä poninhäntää niskassa. Näytti siltä kuin nainen olisi puoliksi robotti, nimittäin naisen oikea käsi oli mekaaninen, samoin vasen jalka ja hänen kaulassa näkyi johtoja jotka yhdistyivät naisen robottikäteen sekä selkään. “Nimeni on Zera. Ihmettelet varmaan ulkonäköäni. Tää on tulos kun on koekaniinina kakskyt vuotta”, Zera kertoi. Turbo tuli lähemmäksi ja kysyi: “Kakskyt vuotta? Miksi ja miten?” “Sen ku tietäiski. Mut kaapatattiin kakskyt vuotta sitten ku mä olin neljä, kuletettiin eka Neptunukseen ja noin vuos sitte tänne” Zera sanoi ja katsoi tutkivasti Turboa päästä varpaisiin. “Sä taidat olla sotilas. Ja vieläpä komentaja. Kiintoisaa”, Zera sanoi lopulta. “No mut miten täältä pääsee pois?” Turbo kysyi vaihtaen samalla aihetta. “Ei mitenkään”, Zera vastasi heti. “Pakkohan täältä on jotenkin päästä pois!” Turbo melkein huudahti ja katseli ympärilleen. Zera vain pudisteli päätään ja nojasi seinää vasten.

“Hän voi olla missä vain! Hänet täytyy löytää!” Minni sanoi Rontille joka oli saanut hetkeä aikaisemmin tietää Turbon katoamisesta. “Kyllä me löydetään hänet. Älä huoli Minni! Se on Turbo ja sä jos kuka tiiät, et Turboa ei noin vain vangita”, Rontti lohdutti siskontytärtään. “Jos kukaan ei tuu mun mukaan niin mä meen yksin!” Minni sanoi päättävästi ja lähti jo prätkäänsä kohti. Pian kuitenkin Rontti ja muut tulivat hänen perässään.
“Aloitetaan Savuvuorelta. Siellä oli kuulemma nähty neptuunialaisia aamulla”, Minni sanoi ja vetäisi kypärän päähänsä. “Mitä jos hän ei olekkaan siellä?” Vinski kysyi. “Sitte etitään jostain muualta”, Minni sanoi päättäväisenä. “Mitä luulet. Ottaaks Minni tän vähän liianki vakavasti?” Vinski kysyi kuiskaten Motolta. “Ei tietenkään ota! Täytyyhän meijän Turbo löytää ja ainakin minä oon samaa mieltä Minnin kanssa”, Moto kuiskasi takaisin ja ajoi Minnin vierelle. “Näytähän tietä kenraali”, hän jatkoi ja joukko lähti liikkeelle.

A/N: Tadaa! Joulumaratooni on potkaistu käyntiin ja pakko sanoa, et tuntuupa taas hyvältä istua koneen ääressä ja kirjottaa näitä Smile

. Huomenna jatkuukin Marsin menneisyys. Hyvää yötä kaikki Smile

.

Ou jeah

! Vihdoinkin jatkoa. Sä oot huippu hyvä. Jatka pian pliis.

Totta vai Tarua?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Osa 4: BlackSnake ja Walker

Tää on kyllä ollut hullu vuosi! Mähän en enää ole kenraali, vaan entinen kenraali ja se pääsee välillä unohtumaan vapaustaistelijoiden seurassa. Kyllähän tän vuoden aika on tapahtunut paljon muutakin hullua. Pelottavia hetkiä, mut myös surullisia sekä iloisia. Uudistuksiakin on tapahtunut paljon, osa hyviä ja osa vähän vähemmän hyviä. Nyt Mars on kuitenkin palautumassa vanhaan hyvään aikaan.

Allekirjoittanut: Entinen Kenraali Rontti

Turbo oli tutkinut koko huoneen läpikotaisin, mutta ei ollut löytänyt mitään muuta kuin kalterit. “Okei, no jos täältä ei pääse omin avuin pois, niin me ootetaan, et joku tulee ja avaa ton oven”, Turbo sanoi ja istahti alas. “Minkä oven?” Zera kysyi. “No ton oven joka tuol nurkassa on. Miks niin?” Turbo ihmetteli. “Emmä tienny, et tääl on ovi. Mä oon ollu tääl siitä asti, ku mut siirrettiin tänne. Mut, mä en oo koskaan kulkenut mistään ovesta”, Zera kertoi. Turbo ja Zera katsoivat toisiaan, kunnes nousivat ylös ja juoksivat ovelle. Turbo kokeili varovasti kahvaa ja ovi aukesi. He vilkaisivat toisiaan ja ajattelivat täsmälleen samaa asiaa.

“Ei tääl oo ketään!” Vinski huusi heidän etsittyään jonkin aikaa Savuvuorelta. “Ole hiljaa ja jatka etsimistä!” Minni murahti ja sai Vinskin hiljaiseksi. “Minni! Täällä on jälkiä!” Rontti huusi vuoren juurelta. Kaikki juoksivat katsomaan ja toden totta, siellä oli jälkiä. “Näyttäis siltä, et joku on kävellyt vuoreen pahki ja vain kadonnut”, Rontti kertoi ja osoitti jälkiä. Minni käveli viimeisten jalanjälkien luo ja tunnusteli seinää. Samassa Minnin käsi painoi jotain ja vuori alkoi pitää ääntä. He perääntyivät hiukan ja näkivät kuinka vuorenseinämä kohosi ilmaan. “Bingo”, Minni sanoi ja käveli sisälle muut perässään.

“Tuu Zera. Me ollaan vapaita!” Turbo kuiskasi ja oli jo lähtemässä, kunnes Zera tarttui hänen käteensä ja pysäytti hänet. Turbo katsoi Zeraa ihmeissään. “Mä en tiedä oonko mä valmis lähtemään täältä”, Zera kuiskasi takaisin hieman epäröiden. “Zera, haluatko sä jäädä tänne muiden koekaniiniksi koko loppuelämäkses, vai haluakko sä tulla mun mukana armeijalle ja aloittaa uuden paremman elämän?” Turbo kysyi ja astui sellistä ulos tehden Zeralle tilaa tulla myös. Zera mietti hetken, mutta astui sitten ulos sellistä. Turbo hymyili Zeralle ja he lähtivät yhdessä eteenpäin.

Turbo ja Zera kävelivät jonkin aikaa, kunnes he pysähtyivät. “Kumpaan suuntaan? Oikee vai vasen?” Zera kysyi ja ennen kuin Turbo kerkesi vastata joku kysyi viereisestä sellistä: “Zera? Säkö?”. “Demon?” Turbo kysyi yllättyneenä ja käveli sellin luo. Hän näki sellin toisella puolella seisovan tutun hiiren. Hiirellä oli musta turkki jossa oli punaisia raitoja. Hänen hiuksensa olivat myös mustat punaisilla raidoilla ja hänellä oli punaiset silmät. “Turbo? Mitä sä täällä teet?” Demon kysyi yhtä ihmeissään kuin Turbokin. “Samaa voisin kysyä sulta, mutta nyt on kiire”, Turbo sanoi ja avasi Demonin sellin. “Te siis tunnette jo toisenne?” Zera kysyi. “Joo. Tavattiin ja ystävystyttiin jo ala-asteella”, Turbo kertoi, kun he jatkoivat oikealle. “Jep ja oltiin kyl parhaita ystävii”, Demon myönsi. “Ei meitä turhaan kutsuttu kauhu kaksikoksi”, Turbo naurahti. “No ei”, Demon vastasi naurahtaen.

“Tää paikka näyttää autiolta”, Vinski sanoi heidän käveltyään jonkin aikaa. “Olkaa varuillanne. Tää voi olla ansa”, Minni muistutti ja kääntyi vasemmalle ja pysähtyi yhtäkkiä kuullessaan ääntä. “Hyss! Mä kuulin jotain”, Minni kuiskasi. “Niin! Ja sit oli se ku me järjestettiin ne yllätysjuhlat Jackille!” Turbo naurahti. “Turbo?” Minni kysyi yllättäen ja sai vastaantulevan kolmikon pysähtymään. “Minni? Mitä te täällä teette?” Turbo kysyi huomattuaan ystävänsä. “Luojan kiitos sä oot kunnossa!” Minni sanoi huokaisten helpotuksesta ja halasi Turboa lujasti. “Ketä nää muut on?” hän jatkoi päästettyään Turbosta irti. “Zera ja vanha ystäväni Demon”, Turbo esitteli seuralaisensa. Kuka antaa lapselleen demonia tarkoittavan nimen? Vinski mietti katsoessaan musta turkkista ja Moton mittaista hiirtä.

Kun he olivat ulkona Minni ja Turbo juttelivat keskenään. “Mä en tajua! Jos kerta neptuunialaiset kidnappas mut, niin miks ne ei tehny mitään?” Turbo kysyi hämillään. “Sitä mäkin ihmettelen. Oliks siellä ketään muita kuin te?” Minni kysyi vilkuillen ympärilleen, ettei kukaan kuuntelisi heitä. “En ainakaan nähnyt muita”, Turbo vastasi. “Tästä täytyy ilmoittaa Benjaminille. Hän saa tulla tänne parin tieteilijän kanssa varmistamaan Zeran ja Demonin aitouden ja katsomaan onko sisällä muita”, Minni sanoi ja kääntyi mennäkseen prätkänsä luokse, mutta Turbo pysäytti hänet. “Turbo, puhutaan myöhemmin”, Minni vastasi ennen kuin Turbo edes kerkesi kysyä mitään ja lähti sitten prätkäänsä kohti. Turbo huokaisi syvään. Häntä huoletti Minnin kummallinen käytös. Turbo päätti, että tänä iltana hän ei päästäisi Minniä minnekään, ennen kuin saisi vastauksia.

Hetken päästä Benjamin saapui kahden tutkijan kanssa. Benjamin ja Minni juttelivat keskenään kauempana. Turbo seurasi etäältä heitä pieni kateellinen pilke silmissään. “Ookko sä kateellinen Benjaminille, koska se on Minnin ystävä?” Rontti kysyi naurahtaen Turbolta. Turbo vilkaisi mentoriaan ja naurahti. “En tietenkään. Mua vaan huolestuttaa Minnin käytös”, Turbo huokaisi katsellen Minniä samalla. “Eikö se oo kertonut sulle vielä?” Rontti kysyi ja Turbo kääntyi katsomaan häntä kysyvästi. “Toisaalta mähän en saisi kertoa, ellei Minni ite sitä haluu”, Rontti sanoi ja vei kätensä niskansa taakse. “Mä haluan tietää”, Turbo intti, mutta Rontti ei luovuttanut. “Sori skidi, mut se ei oo mun tehtävä. Sun pitää kysyy sitä Minniltä”, hän sanoi ja lähti äkkiä Vinskin ja Moton luo ennen kuin paljastaisi jotain. Turbo vain huokaisi.

“Te kaikki olette aitoja, joten te saatte tulla mukaan”, Minni kertoi, kun Demon, Zera ja muutama muu luolasta löydetty oli tutkittu. He olivat jo lähdössä, kunnes Minnin radio alkoi rätistä: “Kenraali…pohjoinen yksikkö…tuhottu...apua…”, radiosta kuuluva ääni sanoi pätkien. “Mä arvasin tän!” Minni huudahti ja nappasi radiopuhelimensa. “Xeves, kokoa joukot! Pohjoinen yksikkö on tuhottu ja tarvitsee apua”, Minni käski ja nousi sitten prätkänsä selkään. “Lähtekää päämajalle! Mä palaan iltaan mennessä”, Minni sanoi vielä ja lähti sittien sanomatta enää sanakaan. “Minni! Odota!” Turbo huusi, mutta Minni oli jo lähtenyt. “Elä huoli. Se palaa illalla takasi”, Rontti sanoi ja taputti Turbon olkapäätä. Toivottavasti.. Turbo ajatteli katsoessaan Minnin perään.

Minni palasi myöhään illalla. Hän käveli toimistoonsa ja laittoi valot päälle. Tämän jälkeen hän käveli pöytänsä luokse ja säikähti, kun joku sulki oven hänen takanaan. Minni kääntyi katsomaan ja huokaisi helpotuksesta nähdessään Turbon nojaamassa ovea vasten. “Eiks sun pitäis olla nukkumassa?” Minni kysyi ottaessaan asevyön lanteiltaan ja käveli sitten peilin luo. “Puhutaanks nyt?” Turbo kysyi ja seurasi, kun Minni harjasi hiuksiaan. Minni pysähtyi hetkeksi ja kysyi: “Eikö se vois oottaa huomiseen? Mä oon väsyny ja kaipaan unta.” “Mä oon oottanu jo kaks päivää, et mä saisin puhua sun kanssa. Minni, mikä sulla on?” Turbo kysyi huolissaan. Minni huokaisi ja nojasi työpöytäänsä. “Kun plutolaiset lähti, me pidettiin äänestys ja tultiin siihen tulokseen, että sukunimet otettaisiin taas käyttöön. Mähän en ole koskaan tiennyt mun sukunimeä. Eihän niitä ole käytetty kymmeniin vuosiin. Ihan hyvä vaan, etten ole tiennyt”, Minni kertoi. “Miksi? Onks sun sukunimi sitte jotenkin outo tai jotain?” Turbo ihmetteli. “Ei. Mä sain vain tietää, että mun koko nimi on Minni Catherine BlackSnake, eli puujalka BlackSnake oli mun isoisoisä”, Minni kertoi hiukan murheellisena. Turbo hämmentyi. Puujalka BlackSnake? Se rikollinen? Onks se Minnin isoisoisä? Hän ajatteli. “Auts. Miks sä et kertonu sitä heti? Minni kulta. Se on vain sukunimi. Vaikka BlackSnake oli, no, huippu rikollinen, jonka varmaan kaikki tietää, ei se tee susta samanlaista!” Turbo lohdutti kävellen Minnin luokse ja halaten tätä. Minni halasi Turboa takaisin ja huokaisi: “Tiedän.. Se vain on niin outoa ja sä et usko kuinka moni on tullut sanomaan siitä..” “Lohduttaaks sua yhtään, et mä oon tienny mun koko nimen aina? Enkä mäkään oo oikeen ylpeä siitä, sillä se on Turbo Thomas Walker”, Turbo kertoi ja punastui hieman. Hymy levisi Minni kasvoille ja hän kysyi hiukan naurahtaen: “Sä siis tosiaan oot kenraali Thomas ‘Klovni’ Walkerin pojanpoika?” “Niinpä taidan olla”, Turbo sanoi ja naurahti itsekin. “Ehkä se on totta. Ehkei mun tartte murehtia niin paljon yhtä sukunimeä”, Minni myönsi ja katsoi hymyillen Turboa. “No ei kannata, jos jollain on sitä vastaan, niin sitte on! Se on sun sukunimi ja se siitä”, Turbo sanoi ja hymyili Minnille. “Totta, mutta nyt, jääks sä tänne yöksi, vai meekkö sä Moton ja Vinskin seuraan?” Minni kysyi salaperäinen virne kasvoillaan. “Kait mä voisin jäädä, jos kenraali sitä tahtoo”, Turbo vastasi naurahtaen. “Älä siinä kenraalittele, vaan vaatteet pois ja nukkumaan siitä!” Minni komensi naurahtaen. “Ihan alastikko aattelit et me nukuttais?” Turbo kysyi iskien silmäänsä. “Oot säki yks tapaus!” Minni nauroi ja tönäisi Turboa hiukan.

Myöhemmin Rontti tuli tarkistamaan onko Minni jo palannut takaisin. Hän raotti Minnin toimiston ovea ja kurkisti sisään. Rontti hymyili huomatessaan Minnin nukkuvan tyynen rauhallisesti Turbon päällä sohvalla. Hän sulki oven hiljaa, pudisteli päätään hymyillen ja lähti takaisin nukkumaan. Kaikki vaikutti olevan toistaiseksi kunnossa.

A/N: Ja näin on taas yksi osa tätäkin stooria ulkona Smile

. Kuten varmaan huomasitte itse en tykkää käyttää hiirien alkuperäisiä nimiä ( esim. Minni ois alkuperäsesti Carbine) kun puhun heidän koko nimistään, vaan käytän ihan näitä perus suomessa käytettyjä nimiä Rolling Eyes

. Niin ja koska oon nyt ihan innoissani tän stoorin suhteen tää tulee varmaanki jatkumaan vielä tänään illalla (tai vaihtoehtosesti jatkuu Hiirikuningas) Razz

Tää oli tosi hyvää tekstiä Smile

. Odotan jo innolla mitä seuraavaks tapahtuu. Jatka pian pliis

Totta vai Tarua?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Osa 5: Tervetuloa Marsiin!

Hullu vuosi, sanon minä. Kun saavuin Marsiin tiesin heti, että kaikki ei ollut kunnossa. Kaikilla oli niin kauhea kiire. Ja ne neptuunialaiset. Mä näen niistä vieläkin painajaisia. Mä en enää koskaan halua nähdä Moton makaavan maassa haavoittuneena jonkin liskon takia! Onneksi se vuosi on nyt ohi ja Mars voi taas paremmin.

Allekirjoittanut: Bella

Noin viisi päivää myöhemmin Bella saapui Marsiin. Hänelle oltiin neuvottu reitti päämajalle ja sitä kautta Minnin toimistolle. Bella oli jo käynyt katsomassa Minnin toimistolla, mutta ketään ei ollut paikalla. Nyt hän vain käveli tyhjällä käytävällä yrittäen löytää jonkun. “Minnii? Moto? Onks täällä ketään? Huhuu?” Bella huhuili, mutta ei saanut vastausta. Hän näki sotilaan tulevan kiireisen näköisenä häntä kohti. “Öm, anteeksi? Tiiäksä mis kenraali Minni on?” Bella kysyi, mutta sotilas vain murahti jotain ja käveli hänen ohitseen. No sori et kysyi. Bella ajatteli katsoessaan kiireisen sotilaan perään. “Bella! Hyvä, et sä oot täällä! Mä tartten sun apua just nyt”, Minni huudahti paikalle saapuessaan ja napaten Bellan kädestä hän lähti johdattamaan ystäväänsä käytävällä. “Onko kaikki kunnossa? Mis Moto?” Bella kysyi hieman huolissaan. “Ei ole aikaa. Tuu nyt”, Minni vastasi ja pian he tulivat käytävän päässä olevan suuren oven luokse. Minni avasi oven. Sisällä oli ihan pilkkopimeää. “Oota siinä ja sulje toi ovi. Mä käyn sytyttään valot”, Minni sanoi ja katosi pimeyteen. Bella sulki oven ja kun hän kääntyi, valot syttyivät ja esiin astui joukko hiiriä, jotka huusivat: “Tervetuloa Marsiin, Bella!”. Huoneessa oli kaksi suurta pöytää, jotka olivat täynnä ruokaa ja katosta roikkui kyltti, johon oli kirjoitettu isoilla kirjaimilla: TERVETULOA KOTIIN BELLA! Ensimmäisenä Bella tunnisti Turbon ja Vinskin lisäksi myös Santun, Miikhalin ja Rontin ja tietysti Minnin joka oli hänet johdattanut sinne. Motoa ei näkynyt missää. “Kiitos tyypit, mut mis Moto?” Bella kysyi. “Tässä näin”, tuttu ääni sanoi Bellan takaa. Bella kääntyi katsomaan ja näki Moton. Hän ei osannut reagoida muuten, kuin heittäytymällä Moton kaulalle ja suutelemalla tätä. Aplodit ja vislaukset kaikuivat huoneessa.

Hetken päästä Bella ja Minni istuivat salin portaikolla kotikaljat käsissään ja vain juttelivat. “Miten teillä oli aikaa järjestää nää? Eiks täällä pitäny olla tilanne päällä?” Bella kysyi. “No on kyllä, mutta täytyyhän sitä juhlistaa, että sä oot nyt virallisesti Marsin asukas”, Minni vastasi ja otti huikan juomastaan. “Sitä paitsi, mä en ole nähnyt Motoa noin iloisena vuosiin. Kato nyt sitä! Johan sen näkee kilometrien päähän, et se on ihan pihkassa suhun”, Minni lisäsi ja osoitti Motoa joka jutteli muiden kanssa. Bella kääntyi myös katsomaan tätä harmaaturkkista taistelijaa. Bella oli tiennyt jo silloin, kun hän tapasi Moton, että heistä tulisi jotain. Hän ei voinut irrottaa katsettaan Motosta. “Mars kutsuu Bellaa! Kuuleksä mua?” Minni kysyi. “Häh? Ai sori”, Bella vastasi naurahtaen. “Ihan tosi? Nyt riitti”, Minni naurahti, nousi ylös ja käveli väkijoukon läpi Moton luo. “Sun tyttös kaipaa sua ja kenraalina mä käsken tehä jotain”, Minni sanoi ja nyökkäsi Bellan suuntaan. Ei mennyt sekuntiakaan, ennen kuin Moto oli jo matkalla. Hän istui Bellan viereen ja sanoi: “Tiäks, et mul kerkes tulla ikävä sua viikossa.” “Mullaki sua”, Bella myönsi ja punastui hieman. Moto hymyili tälle ja veti hänet lähemmäs itseään. Bella nojasi Motoa vasten ja tunsi olonsa hei turvallisemmaksi. “Jo on. Marsin kookkain vapaustaistelija ja Minniäkin pienempi Maan kasvatti”, Rontti totesi pyöritellen päätään. “He ovat täydellisiä yhdessä! Täydentävät toisiaan”, Puvitsu huomautti hymyillen. “Sanoo neiti joka ei varmaan koskaan ole seurustellut”, Rontti naurahti. “Mutta mä olen saanut parisuhdeterapeutin koulutuksen”, Puvitsu kertoi ja joi loput juomastaan. “Montako sä niitä koulutuksia oot oikeen saanut?” Rontti kysyi ihmeissään. “Muutaman”, Puvitsu myönsi ja avasi uuden pullon.

“Minni! Minni! Hätätilanne!” Xeves huusi väkijoukon yli ja tunkeutui Minnin luokse. Musiikki loppui ja kaikki kääntyivät nyt Minnin ja Xevesin puoleen. “Kuka toi oudon näköinen tyyppi on?” joku kysyi. “Xeves, Minnin koordinaattori”, toinen vastasi. Xeves sai usein kuulla ulkonäöstään. Mustaturkki, valkoiset hiukset, keltaiset silmät ja rautaiset korvat pistivät heti silmään. “Minni, kymmenen neptuunialaista on tunkeutunut tänne päämajaan ja ottanut Codyn, Karpaasin, Johnin, Moton, Turbon, Vinskin, Miikhalin, Puvitsun, Lolan ja Kristan ulkomuodon!” Xeves kertoi huolissaan. “Kuunnelkaa! Hiiret joiden nimet äsken mainittiin jäävät tänne! Te muut, menkää etsimään ne saastat!” Minni komensi ja kaikki muut paitsi yllä mainitut lähtivät. “Te tiedätte mitä seuraavaksi tapahtuu. Mä testaan teidän aitouden. Joudun piirtämään raksin kaikkien aitojen hiirien käteen. Aloitetaan susta Cody”, Minni sanoi ja alkoi töihin. Hän piirsi raksin Codyn käteen ja tuli sitten Turbon kohdalle. “Älä huoli. Kaikki järjestyy kyllä”, Turbo kuiskasi ja ojensi kätensä. Minni piirsi siihen raksin ja kuiskasi: “Toivotaan, sillä mä luotan siihen, että sä oot oikee.”

“Te kaikki olette oikeita. Ja nyt menkää varmistamaan, että kaikki ne paskiaiset saadaan kiinni”, Minni komensi. Hän itse lähti samalla ja meni toimistoonsa. Minni otti aseensa pöydältään ja kiinnitti sen asevyöhön. Se jälkeen hän kääntyi ympäri ja säikähti nähdessään Turbon oven edessä. Turbon jonka turkki oli hiekassa, pölyssä ja kuivuneessa veressä. Minni osoitti aseellaan häntä. “Minni, odota, meitä on huijattu”, Turbo selitti. “Miten niin? Sä et mua huijaa! Antaudu, lisko!” Minni käski ja oli jo valmiina ampumaan. “Kuuntele. Mä olen se aito. Testaa vaikka”, Turbo vakuutteli ja ojensi kätensä Minnille. Minni tunsi kuinka hänen sydämensä löi yhä lujempaa ja lujempaa, kun hän laski aseensa ja otti laitteen jolla hän testasi Turbon aitouden. Pari sekuntia ja tulokset näkyivät. Turbo oli puhunut totta ja Minni halasi häntä helpottuneena. “Mutta, miten? Ja milloin?” hän kysyi hetken päästä. “Tänä aamuna. Nyt ei kuitenkaan ole aikaa tarinoille. Meidän täytyy auttaa muita”, Turbo sanoi ja Minni nyökkäsi vastaukseksi.

“Ette te nyt niin pahoja vastuksia olekaan”, Moto myönsi ja solmi köydestä rusetin liskojen ympärille. “Yks, kaks,... Hetkonen, teitähän on vaan yheksän”, Moto laski. “Ja viimeinen on lähempänä kuin uskotkaan, veli hyvä”, Turbo hänen vieressään sanoi hymyillen ilkeästi ja samassa puukotti Motoa kylkeen. Moto murahti säikähtäneenä ja putosi polvilleen. “Mi-miksi?” hän kysyi värisevällä äänellä. Samassa Turbo olikin poissa ja hänen tilallaan oli neptuunialainen. “Irti mun Motosta!” Bella huusi ja ampui liskoa niin, että se lensi seinään ja menetti tajuntansa. Bella juoksi Moton luo ja piteli tämän päätä sylissään. “Me myöhästyttiin”, Turbo totesi, kun hän ja Minni saapuivat paikalle.

Moto oltiin viety sairastupaan ja nyt hän makasi sängyllä. “Menisit nukkumaan. Mä olen ihan kunnossa”, hän sanoi Bellalle, joka oli tullut samantien Moton luokse, kun se oli mahdollista. Bella otti Moton kädestä kiinni ja sanoi: “Mä nukun täällä. Mä en vaan voi nukkua muualla tietäen, et sä makaat täällä ihan yksin.” “Voi Bella”, Moto huokaisi ja hymyili Bellalle.

A/N: Tästä tuli vähän lyhyt, mutta mun mielestä toi oli loistava hetki lopettaa tämä osa Smile

. Nyt nukkumaan, hyvää yötä Smile

!

Awww

! Tää oli aivan ihana osa. Jatka pian pliis.

Totta vai Tarua?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Osa 6: Ystävä vai vihollinen?
HUOM!: Seuraavat 2-3 osaa tulevat sisältämään fantasiaa!

Kulunut vuosi on ollut mulle samaan aikaan paras, mutta myös hulluin. Mä pääsin muuttamaan Marsiin. Toki mulla on vähän ikävä Maahan, mutta mä oon kyl onnellinen täällä Vinskin ja meidän korjaamon kanssa. Mä nään kyllä vieläkin painajaisia kuluneesta vuodesta. Onneksi kaikki on nyt paremmin. Ainakin toivon niin.

Allekirjoittanut: Santtu

Santtu makasi mahallaan jätkien huoneessa Vinskin sängyn päällä ja selasi läppäriään. Hän oli yrittänyt koko päivän saada läppärinsä Marsin taajuudelle. “Vielä pari klikkausta, niin se ois valmis”, Santtu mutisi itsekseen. Hän klikkasi vielä kerran ja näytölle ilmestyi laatikko, jossa luki: ladataan. Yhtäkkiä Santtu tunsi tuulen vireen takanaan ja kun hän kääntyi katsomaan hän näki pahoin haavoittuneen neptuunialaisen. “Pysy kaukana, senkin saasta!” Santtu ärähti ja nappasi aseensa. “Auta”, neptuunialainen sanoi ja kaatui tajuttomana maahan. Santtu ei tiennyt mitä tehdä. Valtava lisko makasi verisenä ja tajuttomana hänen edessään. Santtu otti radiopuhelimensa ja soitti Minnille. “Minni kuuleksä?” hän kysyi ja sai lopulta vastauksen: “Kuulen kyllä. Onks kaikki kunnossa?” “Mulla ei oo hätää, mut yhel tyypillä on. Sitä on vaikea selittää. Mä oon jätkien huoneessa. Tuu nopeesti”, Santtu selitti. “Mä oon tulossa. Kerro mikä tilanne”, Minni sanoi. “Parempi, et tuut tänne eka”, Santtu kehotti.

Minni avasi jätkien huoneen oven ja nähdessään liskon hän osoitti tätä aseella. “Minni, odota! Se tarvii apua”, Santtu huudahti ja otti Minnin aseesta kiinni. “Santtu, väistä. Toi on neptuunialainen! Vihollinen!” Minni muistutti. “Tää ei oo normaali. Se pyys apua ja näethän sä itekin, et noi jälet ei oo hiiren tekemiä”, Santtu sanoi ja osoitti pitkiä viiltohaavoja liskon selässä. Minni mietti hetken ja otti sitten radiopuhelimensa. “Turbo, Vinski, raahatkaa ahterinne tänne nyt heti. Ollaan teidän huoneessa”, Minni sanoi eikä odottanut jätkien vastausta vaan sulki radiopuhelimen.

Hetken päästä jätkät saapuivat ja järkyttyivät liskosta. “Mä en ihan tätä odottanut”, Vinski sanoi irvistäen nähdessään haavat liskon selässä. “Toi pitää saada Puvitsun luo. Sen jälkeen me voidaan kuulustella häntä”, Minni sanoi ja heitti Vinskin peiton liskon suojaksi. “Miks just mun peitto?” Vinski kysyi hiukan ärtyneenä. “Ole nyt vain hiljaa ja kanna”, Minni komensi. Turbo otti liskon toisesta päästä kiinni ja Vinski toisesta. He menivät nopeasti Puvitsun toimistolle. Kun Puvitsu avasi oven nelikko käveli suoraa sisään ja he laskivat liskon sängyn päälle. “Mitä on tekeillä?” Puvitsu kysyi ihmeissään. “Tämä”, Minni sanoi ja vetäisi peiton pois liskon päältä. “Oh god. Mihin te ootte taas sotkemassa mua?” Puvitsu kysyi nyt jo hieman huolestuneena. “Sun pitää auttaa tota, sen jälkeen Turbo ja Vinski saavat varmistaa, ettei se pääse karkaamaan”, Minni puhui kenraali äänellään. “Oukeih, no eiköhän aleta töihin”, Puvitsu totesi huokaisten ja vetäisi kumihanskat käsiinsä.

Pari tuntia myöhemmin lisko oli herännyt ja tajusi olevansa sidottuna tuoliin. “Puhu. Kuka olet ja mitä sä haluut täältä?” Minni kuulusteli liskoa. “Minni se olen mä! Frank! Mä olen teijän puolella, kuten hyvin tiiät”, Frank kertoi ja katsoi Minniä silmiin. “Et sä oo Frank. Frank on neptunuksella pitämässä järjestystä yllä. Sä sen sijaan olet vain joku raukkamainen neptuunialainen, joka yrittää saada mut uskomaan valheeseen”, Minni painosti. “Ei, Minni, se olen minä. Mä vannon! Tarkista vaikka”, Frank sanoi ja nosti päätään. Minni tuli varovasti lähemmäs ja asetti pienen laitteen Frankin syntymämerkin päälle. Laite piippasi ja Minni katsoi tulokset. “Tulokset täsmää, mut sä tiiät, et mä en voi ottaa riskiä”, Minni selitti astuessaan pari askelta taaemmas Frankista. “Ymmärrän, kenraali. Anna mun selittää, mitä Neptunuksella on tapahtunut”, Frank pyysi ja Minni nyökkäsi, joten Frank jatkoi: “Kaikki alkoi puol vuotta sitte. Mun veli August, joka oli kateellinen minulle, kun minusta valittiin Neptunuksen kuningas, hyökkäsi yöllä kimppuuni. Pääsin kuitenkin pakoon ja yritin estää veljeäni, mutta turhaan. Hän anasti vallan minulta ja käski kaikkien sotilaiden hyökätä tänne Marsiin. Hän anasti minulta myös rakkaan vaimoni Aquan ja tyttäremme Lyran. Minulla on enää alle puolet Neptuunialaisista puolellani. Loput ovat joko liian peloissaan käydäkseen Augusta vastaan tai ovat asettuneet kokonaan hänen puolelleen. Minni pyydän, Neptunus tarvitsee sinua ja sun sotilaita. Jos sä luotat muhun, niin anna mun viedä teidät Neptunukselle. Vain sillä tavalla rauha palaa takaisin, niin Marsiin kuin Neptunukselle.” Minni ei osannut vastata siihen mitään. “Mun pitää miettiä vielä”, hän sanoi lopulta ja poistui huoneesta. “Turbo meidän pitää puhua”, Minni sanoi Turbolle oven toisella puolella.

Turbo ja Minni saapuivat Minnin toimistolle ja sulkivat oven perässään. “No, miten meni?” Turbo kysyi. “Meidän täytyy lähteä Neptunukselle ja ainoa kuka meidät voi auttaa sinne on Frank”, Minni selitti ja kaiveli suurta laatikkoa. “Neptunukseen? Me? Ja kuka Frank?” Turbo kysyi ihmeissään, mutta samalla myös hieman järkyttyneenä. Se lisko joka istuu sidottuna tuoliin on Neptunuksen todellinen kuningas ja vain hänen ja amulettien avulla voimme saada Marsiin sekä Neptunukselle rauhan”, Minni kertoi ja otti pienen arkun laatikosta. “Minni, ooksä ihan varma, et se on hyvä idea?” Turbo kysyi. “Tottakai! Ei meillä oo vaihtoehtoja. Meidän täytyy kuitenki oottaa, et Moto on taas kunnossa, ennen kuin lähdemme”, Minni sanoi ja otti arkusta kuusi amulettia. Hän laittoi ne pieneen punaiseen pussiin ja pujotti pussin kaulalleen piilottaen sen paitansa alle. “Meidän on tehtävä se. Marsin vuoksi”, Minni totesi itsevarmasti ja katsoi itseään peilistä.

Muutaman päivän päästä kaikki oli valmista. Turbo ja Minni, Santtu ja Vinski sekä Moto ja Bella seisoivat Frankin ympärillä valmiina lähtöön. “Laittakaa kätenne minun harteille niin varmistatte, että tulette mukana”, Frank sanoi ja kaikki tekivät niin. “Sit mennään”, Frank totesi ja valon välähdyksen jälkeen he olivat perillä. “Teillä on tasan kakskyt tuntia aikaa hoitaa homma, ennen kuin teijät teleportataan automaattisesti takas Marsiin”, Frank muistutti. Minni otti punaisen pussin esiin ja otti sen sisältä kuusi amulettia. “Turbo edustaa luottamusta ja tulta, Vinski ystävyyttä ja tuulta, Moto anteliaisuutta ja maata, Bella rakkautta ja metsää, Santtu anteeksiantoa ja vettä, ja minä johtajuutta ja uskoa”, Minni kertoi ja antoi jokaiselle oman amuletin. “Eihän usko ole luonnollinen elementti?” Vinski ihmetteli. “Olet väärässä. Ilman uskoa ei olisi mitään muutakaan. Muistakaa käyttää voimianne viisaasti. Elementtien voimat astuvat esiin vasta oikealla hetkellä” Frank muistutti. Kaikki nyökkäsivät. He laittoivat amuletit kaulalleen ja tunsivat jonkin muuttuneen heidän sisällään. “Valmiita jatkamaan?” Frank kysyi ja muut nyökkäsivät myöntävästi.

He kävelivät aution kylän poikki. Moto katseli ympärilleen ja näki itkevän naisen erään haudan luona. Nainen piteli lasta sylissään. “Odottakaa hetki”, Moto sanoi ja käveli naisen luokse. Hän polvistui naisen viereen ja kysyi: “Mikä lapsellanne on?” “Joku julmista sotilaista puhkaisi hänen silmänsä”, nainen kertoi itkua niellen. Moto katsoi lasta tarkemmin. Verenvuoto on tyrehtynyt, mutta se pitäisi sitoa bakteerien varalta. Moto mietti. Hän muisti silmälappunsa ja irrotti sen. Vaitonaisesti Moto sitoi silmälapun lapsen pään ympäri suojelemaan silmää. “Kiitos paljon”, nainen kiitti hymyillen ja halasi Motoa. Moto nyökkäsi ja palasi ystäviensä luokse. Samassa Moton ympärille ilmestyi valoa ja kun valo katosi Moto tajusi pitelevänsä suurta puista vasaraa jonka ympärillä oli vihreitä köynnöksiä ja hänen silmänsä päällä oli uusi silmälappu. “Anteliaisuuden vasara. Hyvää työtä” Frank sanoi hymyillen ja he jatkoivat matkaa.

A/N: Tällasta tällä kertaa Smile

Kommentit ovat tervetulleita Smile

. Hyvää yötä Smile

Maan mä rakastan fantasiaa Smile

. Tää oli mahtava. Moto on aivan ihana antaessaan oman silmälappunsa sille lapsiparalle. Tää tarina on huippu. Jatka pian pliis.

Prätkämimmi kirjoitti:: Maan mä rakastan fantasiaa . Tää oli mahtava. Moto on aivan ihana antaessaan oman silmälappunsa sille lapsiparalle. Tää tarina on huippu. Jatka pian pliis.

Kiva että tykkäät fantasia on nimittäin itselläkin lähellä sydäntä Smile

. Luultavammin tänään tulee jatkoa Smile

Totta vai Tarua?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Osa 7: Kuuden amuletin voima

Neptunus. Se on niin kaunis paikka. Harmi että August tuhosi sen melkein kokonaan. Onneksi meidän ansiosta Neptunus alkaa palautua entiselleen. En kyllä uskonut ensin, että ne amuletit toimivat, mutta Neptunushan tunnetaan myös taikuudesta. Melkein mikä vain on mahdollista siellä.

Allekirjoittanut: Kenraali Minni

Urhea sankari ryhmämme oli jatkanut eteenpäin. He poistuivat kylästä ja kävelivät hiekkatietä pitkin. He näkivät kymmenhäntäisen sinisen kissan joka käveli kahdella jalalla ja ontui vasenta jalkaa. “Kissa parka! Tule tänne”, Bella sanoi ja nosti kissan syliinsä. Kissa naukaisi ja osoitti vasenta jalkaansa. Bella katsoi jalkaa tarkemmin ja huomasi sen olevan murtunut. Hän sitoi kaulassaan olevan huivin ja maasta löytyneen kepin kissan jalkaan tueksi. “Noin. Muista olla varovainen”, Bella sanoi ja suukotti kissaa otsalle jolloin kissan selkään ilmestyi siivet. Kissa nousi lentoon, kumarsi ja sanoi: “Kiitos, että vapautit minut kirouksesta. Olen sinulle ikuisesti velkaa!” Bella hymyili ja kissa katosi taivaalle. Bellan ympäröi valo ja kun se oli poissa Bella piteli käsissään sydämen muotoista puusta tehtyä jousipyssyä. “Se on rakkauden jousipyssy”, Frank selvensi ja he jatkoivat matkaa.

“Voisiko joku auttaa? Mun prätkä ei käynnisty”, eräs sotilas kysyi heiltä. “Hei, mä tunnen sut. Sä oot se joka hajotti mun prätkän kolme päivää sitte!” Santtu huomautti ärtyneenä. “Anteeksi, se oli vahinko! Mun ei pitänyt hajottaa sitä. Anteeksi”, sotilas kertoi häpeissään. “Hyvä on. Saat anteeksi. Katotaas sitä sun prätkää”, Santtu vastasi ja siirtyi prätkän kimppuun. Hetken päästä prätkä käynnistyi. “Tuhannet kiitokset! Kun sota on ohi mä lupaan korvata sun prätkän jotenkin”, sotilas sanoi kiitollisena. “Ei tarvitse. Mä tein vain työtäni”, Santtu myönsi. Sotilas jatkoi matkaansa ja nyt Santun ympärille ilmestyi valo. Valon kadottua Santtu piteli pientä pulloa jonka sisällä oli sinistä nestettä. “Anteeksiannon kyyneleitä”, Frank kertoi. Matka jatkui.

He saapuivat huojuvan riippusillan luo. He kävelivät vuorotellen sillan yli. Yksikin väärä askel ja se ois menoa. Frank käveli viimeisenä sillan yli. Pari askelta ja hän olisi perillä. Askel ja yhtäkkiä silta alkoi huojua ja samassa se hajosi. Frank ei saanut otettaan kallion reunasta; mutta joku tarttui hänen käteensä. Frank käänsi katseensa ylös ja näki Vinskin roikkuvan häntänsä varassa reunan yli. Moto veti heidät ylös. “Kiitos, mutta miksi?” Frank ihmetteli. Vinski oli viimeinen henkilö jonka hän oli ajatellut pelastavan hänet. “Sitä varten ystävät ovat”, Vinski myönsi ja valo ympäröi hänet. Kun valo katosi Vinski huomasi, että hänelle oli ilmestynyt suuret valkoiset siivet. “Ystävyyden siivet todelliselle ystävälle”, Frank kertoi hymyillen. Matka jatkui.

He saapuivat luolan suulle. “Tän luolan toisessa päässä on toinen suuaukko. Sieltä me päästään linnalle”, Frank selitti ja he astuivat luolaan. Minni ei halunnut mennä pimeään luolaan. Se oli liian karmiva. Turbo tarttui hänen kädestä ja sanoi hymyillen: “Tule. Mä en päästä irti. Luota muhun.” Minni nyökkäsi ja he astuivat yhdessä pimeään luolaan. Luolan toisen suuaukon luona Turbo päästi irti Minnin kädestä ja sanoi: “Mitä mä sanoi.” Hänet ympäröi valo ja kun se katosi Turbo piteli käsissään suurta miekkaa. “Luottamuksen miekka. Oletteko valmiita kohtaamaan Auguksen huippu sotilaat?” Frank kysyi. “Melkein. Mun amuletti ei ole vielä loistanut”, Minni huomautti. “Kyllä se loistaa vielä. Usko pois. Nyt mennään”, Frank sanoi ja he lähtivät linnaa kohti. Minni huokaisi ja kiiruhti muiden perään.

He saapuivat linnan luo. He kävelivät hiljaa sisälle ja kohtasivat samantien Auguksen luotto sotilaita. Moto löi vasaransa maahan ja se alkoi täristä. Maa repesi sotilaiden alta ja he putosivat sinne. “Hyvää työtä!” Frank kehui ja he kiirehtivät portaat ylös. Ylhäällä he kohtasivat lisää sotilaita. “Santtu varo!” Vinski huudahti ja hyppäsi ottaen Santusta kiinni, ennen kuin sotilas sai hänet. Samassa Vinski tajusi lentävänsä. “Vinski sä lennät!” Santtu huusi ihmeissään. “Niin näytän lentävän”, Vinski myönsi myös ihmeissään. Santtu muisti pienen pullon ja avattuaan sen taivaalle ilmestyi tummia pilviä. Alkoi sataa kaatamalla ja se sai sotilaat hämmentymään. Samalla Turbo testasi uutta miekkaansa. Yhdellä heilautuksessa miekka syttyi tuleen. Turbo heilautti liekehtivää miekkaansa kolmea sotilasta kohti ja sotilaat muuttuivat tuhkaksi. Bella ampui sotilaita nuolilla ja jokainen joka sai osuman kaatui maahan sydämiä pään ympärillä pyörien. He jatkoivat kohti tornia.

Ylhäällä tornissa odotti viimeiset ja kaikista pahimmat sotilaat. Tornin takaosassa oli häkki johon oli suljettu Aqua ja Lyra. “Frank! Sä palasit!” Aqua huusi innoissaan pidellen tytärtään lähellä. “Aqua!” Frank huudahti ja etsi reittiä vaimonsa ja tyttärensä luo. He taistelivat, mutta sotilaiden ohittaminen tuntui olevan mahdoton tehtävä. “Seis! Turbo menee vasemmasta reunasta. Siellä on vähiten vettä. Santtu menee oikeasta reunasta, Vinski yläpuolelta Bellan kanssa ja Moto keskeltä. Frank seuraa mua!” Minni komensi ja valo ympäröin hänet. Kun valo katosi hänen kaulaan ilmestyi violetti timantti. Hän kosketti sitä ja violetti valokehä ilmestyi hänen ympärilleen. “Hyökätkää!” Minni käski ja niin he tekivät. Lopulta he pääsivät läpi ja vapauttivat Aquan ja Lyran. “Rakas! August ei ole täällä! Hän tiesi, että tulisitte tänne, joten hän lähti Marsiin”, Aqua kertoi itkua niellen. “Se roisto! Ja te ette pääse pois täältä, kuin vasta parin tunnin päästä”, Frank kertoi harmissaan ja katsoi ystäviään. “Mitä nyt tehään?” Turbo kysyi ja kaikki kääntyivät katsomaan Minniä. “Mitä?” Minni ihmetteli. “Sun koru. Se tuottaa taikaa ja mun tietääkseni se myös voi saada teidät kotiin aikaisemmin”, Frank muisteli. “Mitä mun pitäis tehä?” Minni kysyi. Aqua käveli hänen luokseen ja otti hänen käsistään kiinni. “Sun pitää ajatella hyvin tarkkaan Marsia ja sitä paikkaa mistä te lähditte. Sillä on tietenkin hintansa. Amuletit tuhoutuu ja te tulette näkemään kamalia painajaisia viikon ajan”, Aqua kertoi. “Mä olen valmis siihen. Entä te?” Minni sanoi ja kääntyi katsomaan ystäviään. “Mä olen mukana”, Turbo sanoi ja asetti kätensä Minnin olalle. Minni hymyili tälle. Pian muutkin suostuivat asettivat kätensä Minnin olalle. Aqua halasi Minniä ja kiitti tätä. “Onnea matkaan ystävät ja kiitos, mutta muistakaa, sota ei ole vielä ohi”, Frank sanoi ja kumarsi. Minni otti korustaan kiinni, huokaisi ja sulki silmänsä. Hän ajatteli Marsia ja paikkaa josta he olivat lähteneet. Valon välähdys ja he olivat perillä. “Vihdoin! Missä te ootte olleet?” Miikhali kysyi heiltä. “Neptunuksella, mutta mehän oltiin vaan yks päivä poissa?” Minni ihmetteli. “Ei, te olitte kymmenen kuukautta poissa”, Miikhali kertoi. Sankari ryhmä vilkaisi toisiaan ihmeissään. “Miten se on mahdollista? Kymmenen kuukautta?”, Minni kysyi. “Kyllä, poissa ollessanne on tapahtunut paljon. Kuten-” Miikhali aloitti, mutta hänet keskeytettiin. “Pitkästä aikaa, veli”, huoneeseen tullut brunetti nainen sanoi hymyillen.

A/N: Kuka on tämä salaperäinen nainen ja ketä hän kutsui veljekseen? Se selviää ens osassa Razz

. Mitä veikkaatte? Kuka on palannut Wink

?

Tää on avan mahtava stoori Razz

. Oisko Mira? Jatka pian pliis.

Totta vai Tarua?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Osa 8: Jälleennäkeminen

Se oli uskomatonta. En voinut uskoa, että hän on elossa. Kaikki nämä vuodet mä olen muistuttanut itselleni, että siskoni on kuollut, eikä hän voi enää palata. Olen onnellinen hänen paluusta ja siitä mitä hän toi mukanaan. Sota ei kuitenkaan ollut vielä ohi, vaan se jatkui. Toivon todella, etten joutuisi elämään sitä vuotta uudelleen.

Allekirjoittanut: Komentaja Turbo

“Sä.. Sä oot elossa? Mut.. Miten?” Turbo sopersi tunnistaessaan naisen. Nainen oli Turbon kuolleeksi luultu sisko Mira. “Se on pitkä tarina veli hyvä”, Mira kertoi ja halasi veljeään. “Sähä oot kasvanu!” Moto huomautti ja halasi myös Miraa, kun tämä oli ensin päästänyt Turbosta irti. “Samat sanat! Ihana nähä teijät pitkästä aikaa. Mis Stella?” Mira kysyi huomatessaan hyvän ystävänsä puuttuvan. “Katosi vuosia sitten.. No, kerro, mitäs sulle kuuluu?” Turbo kysyi. “Älä nyt suutu, mutta mä oon kasvanu nää vuodet rottien seurassa. He eivät olleet normaaleja rottia. Me oltiin sotureita, eikä me oltu kenenkään puolella. Kun neptuunialaiset saapuivat ryhmämme tuhottiin, eikä kukaan selvinnyt, paitsi minä ja kolme muuta. Siitä tulikin mieleen. Mä olen naimisissa ja meillä on tytär”, Mira paljasti hiukan nolona. Samassa huoneeseen juoksi pieni harmaaturkkinen tyttö jonka hiukset olivat saman väriset kuin Miralla. Tyttö nauroi ja juoksi Miran luo. Kohta huoneeseen juoksi harmaaturkkinen mies jolla oli puolestaan mustat hiukset. “Cherry ja Nikke, mitä te teette?” Mira kysyi nostaen tytön syliinsä. “Mä.. Mä käänsin hetkeksi selkäni ja.. Ja se karkasi”, Nikke selitti hengästyneenä. “Iti ei taanu kii”, Cherry ylpeili Miralle. “Oh man.. Sori, tota siis, tää tässä on mun tytär Cherry ja mieheni Nikke”, Mira kertoi nolostuneena tilanteesta. Vasta silloin Nikke huomasi, että paikalla oli muitakin. “Ouh, aivan. Olen Niklas, mutta ystävien kesken Nikke”, Nikke kertoi ja kätteli Turboa. “Turbo, olen Miran isoveli”, Turbo kertoi ja sai Niken vaivalloiseksi. “Mira onkin kertonut susta”, hän sai lopulta sanottua. “Voisiko joku nyt vihdoin valaista meillekin, mitä täällä tapahtuu?” Minni kysyi lopulta. Hän, Santtu ja Bella olivat ihan pihalla siitä, mitä oli teikeillä. “Aivan, täs on siis mun sisko Mira. Mira täs on Minni, Santtu ja Bella”, Turbo esitteli loput ystävänsä. “Kiva tavata teidätkin”, Mira sanoi hymyillen ja kätteli naisia. “Äiti, kuka?” Cherry kysyi ja katsoi ihmetellen Turboa. “Cherry hän on Turbo. Hän sinun eno”, Mira kertoi hymyillen ja astui askeleen lähemmäs Turboa. Cherry katseli häntä hetken, kunnes ojensi kätensä tälle haluten Turbon syliin. Turbo vilkaisi Miraa joka nyökkäsi. Turbo nosti Cherryn varovasti syliinsä ja Cherry katseli Turbon kasvoja hetken, kunnes halasi tätä. Turbo punastui turkkinsa alta. “Oispa kamera”, Santtu kuiskasi Minnille ja sai tältä myöntävän nyökkäyksen.

Noin tunnin päästä koko porukka istui kahvilassa pöydän ympärillä. Kaikki paitsi Minni jonka piti mennä selvittämään, mitä kaikkea päämajalla oli tapahtunut sillä aikaa, kun he olivat poissa. “Eli kerrataas vielä. Rotat kasvattivat sut, sä tapasit Niken, te menitte naimisiin, te saitte Cherryn, neptuunialaiset saapuivat ja tuhosivat teidän ryhmän ja te tulitte tänne. Meniks oikein?” Turbo kysyi. “Jep”, Mira vastasi ja joi pirtelönsä loppuun. “Sä puhuit, et sun lisäksi kolme muuta selvis. Kuka se kolmas on?” Moto ihmetteli. “Minä”, joku sanoi ja heidän pöydän luokse käveli tuttu valkoturkkinen nainen. “Jane!” Vinski huudahti ja syöksähti halaamaan siskoaa. “Mulki oli ikävä sua, Vincent”, Jane mumisi Vinskin otteesta. Vinski otti siskonsa käsistä kiinni ja katsoi tätä päästä varpaisiin. “Sä oot sittenki elossa”, hän huokaisi ja istui takaisin paikalleen. Jane istui hänen viereensä ja totesi: “Tottakai oon! Mähän lupasin palata.” “Kiva saada sut takaisin”, Turbo sanoi hymyillen ja nousi hakeakseen joitan kiskalta. Hän halasi Janea siinä samalla. “Pakko myöntää, et mul oli kyllä ikävä teitä”, Jane myönsi. “Ja meillä sua”, Moto vastasi hymyillen. Santtu tönäisi hiukan Vinskiä. “Ai, sori. Jane, täs on mun tyttöystävä Santtu ja Moton tyttö Bella. Santtu, Bella, tää on mun kaksoissisko Jane”, Vinski esitteli naiset toisilleen. “Jo oli aikakin, et sä löydät jonku!” Jane naurahti tönäisten Vinskiä ja kätteli sitten Santtua ja Bellaa. “Jane, me nähtiin viimeksi, ku oltiin kakstoista”, Vinski muistutti. “Totta muuten”, Jane sanoi ja huomasi vasta sitten, kuinka kauan siitä oli, että hän oli nähnyt veljensä viimeksi.

Turbo jonotti kiskalla kahvikupin kanssa. Minni ilmestyi hänen luokseen huokaisten syvään. “Kaikki okei?” Turbo kysyi. Minni otti myös kupillisen kahvia ja huokaisi: “On ja ei. Mitään suurta ei kerennyt tapahtua, mutta mul on jäätävä pino paperitöitä oottamas toimistolla.” “Mä voin kyl auttaa sua niitten kanssa. Kaks kahvia”, Turbo sanoi ja ojensi vitosen myyjälle. “Kiitos”, Minni sanoi ja he kävelivät takaisin pöydän luo. “Tuli vaan mieleen, ootteks te pari?” Mira kysyi Turbolta, kun hän ja Minni istuivat pöydän ääreen. Turbo katsahti Minniä joka kätteli Janea ja kääntyi sitten siskonsa puoleen: “Joo. Ollaa seurusteltu kohta kymmenen vuotta.”’ “Kymmenen vuotta?” Mira kysyi ihmeissään. “Jep”, Turbo vastasi ja hörppäsi kahvistaan. “Hurjaa”, Mira sanoi ja nosti Cherryn syliinsä.

Myöhemmin Minnin toimistolla Turbo ja Minni hoitivat paperitöitä ja juttelivat. “Se Miran tyttö on kyllä aika suloinen”, Minni sanoi ja kirjoitti paperille jotain. “Jeah. Olihan se aika outoa nähä sisko pitkästä aikaa ja saada tietää, et se on naimisissa ja, et sillä on tytär”, Turbo myönsi hymyillen ja selasi paperipinoa käsissään. “Mut, eiks se oo silti hyvä saada hänet takaisin?” Minni kysyi. “No on ja Jane myös”, Turbo vastasi. “Niin no, mähän en oo koskaan tuntenut heitä, kuin vaan silleen mitä te ootte kertonut”, Minni sanoi. “Mä en ees muistanut sitä. Kait mä oon vaan tuntenut sut niin pitkään, et unohin, että sä et ees oo koskaan tavannut heitä”, Turbo vastasi ja huokaisi vaihtaen paperipinon toiseen. “Joko väsyttää? Älä huoli, ei näitä oo enää, kuin kakskytkuus pinoa”, Minni naurahti. “Heh heh.. Onks nää kaikki pakko tehä tänään?” Turbo huokaisi. “Mitä nopeammin saadaan nää tehtyä niin sitä parempi”, Minni muistutti ja sai vastaukseksi Turbolta vain turhautuneen huokauksen.

“Mitä luulet? Sun veljes ei näyttänyt kovin ilahtuneelta nähdessään mut” Nikke huokaisi. Hän ja Mira olivat menossa nukkumaan. “Älä välitä hänestä. Turbo voi vaikuttaa eka hiukan tiukalta, mutta oikeasti hän on hyvä tyyppi”, Mira vastasi harjaten samalla hiuksiaa. “No sä tiiät, et mä oon oikee suur tunari. Entä jos mä teenki jotain mikä saa hänet epäluuloiseksi mua kohtaan?” Nikke hermoili. “Tietäisippä vaan millanen tunari Turbo itse on! Ku oltiin viel pentuja Turbo oli jatkuvasti vaikeuksissa”, Mira naurahti muistellessaan hänen ja Turbon lapsuutta. “No mä yritän parhaani mukaan ystävystyä hänen kanssaan”, Nikke myöntyi. “Niin sitä pitää”, Mira hymähti ja antoi suukon Nikelle.

“Kapteeni, toi on se nainen josta päällikkö puhui”, eräs neptuunialais sotilas sanoi ja osoitti Minniä joka nojasi toimistonsa ikkunaan. “Siinä tapauksessa meidän täytyy toimia nopeasti”, kapteeni totesi ja heilautti kättään merkiksi kahdelle sotilaalle. Sotilaat tähtäsivät aseillaan kohti Minniä. “Minni tuus kattoon tätä”, Turbo sanoi tutkien kahta paperia. Minni astui yhden askeleen ja samassa joku ampui hänen ikkunaa vain parin sentin päästä hänestä. Turbo nousi äkkiä ylös ja veti Minnin kauemmas ikkunasta. “Ootko kunnossa?” hän kysyi pitäen Minnin käsistä. Minni hengitti syvään ja vastasi: “Mun seläs taitaa olla lasinsiruja.” Turbo katsoi Minnin selkää ja näki muutaman lasinsirun. “Mennään Puvitsun luo ja käsketään Xevesin selvittää ampuja”, Turbo sanoi ja auttoi Minnin ulos huoneesta. “Hemmetti! Se meni ohi! Painutaan pois täältä ennen ku joku näkee meidät”, neptuunialais kapteeni käski ja hän ja hänen sotilaat katosivat pimeyteen.

Turbo ja Minni saapuivat Puvitsun luo ja kertoivat tapahtuneesta. Puvitsu irrotti lasinsirut Minnin selästä ja puhdisti haavat. “Mä en tajua! Meillä pitäis olla täys vartiointi yöllä”, Minni sanoi ja irvisti tuntiessaan puhdistusaineen syvimmässä haavassaan. “Mä kyllä selvitän tän heti, kun sä oot valmis”, Turbo sanoi ja ojensi Puvitsulle sideharson. Puvitsu sitoi sen pahimpien haavojen ympärille ja sanoi: “Noin. Valmista. Olkaas varovaisia.” “Todellakin ollaan”, Minni sanoi ja kiitti Puvitsua vielä ennen, kuin hän ja Turbo lähtivät.

Komentokeskuksella Turbo selitti Xevesille taphtuneen ja Xeves alkoi töihin. “Bingo. Viis liskoa havaittu kaakossa, missä myös Minnin toimisto sijaitsee. Ampuma etäisyyttä oli noin kahdeksankymmentä metriä”, Xeves kertoi. “Miten ne oli päässy vartijoiden ohi?” Minni ihmetteli. “Luultavasti samalla tavalla, kuin sillon ku mut kaapattiin”, Turbo sanoi ja jatkoi vielä: “Mä käyn jätkien kaa aamulla tutkimas alueen.” “Okei, mut mennään nyt nukkuun. Mä oon ihan poikki”, Minni sanoi haukotellen. “Loistava idea”, Turbo vastasi.

A/N: Mun oli pakko jatkaa tätä vielä Rolling Eyes

. Huomenna jatkuu joko taa tai Marsin menneisyys. Ja Prätkämimmi sä arvasit oikein Miran suhteen Wink