Pelastaja (drama, suspense, K13)

Title: Pelastaja
Author: Minä eli Last Chance
Genre: Drama ja suspense eli jännitystä luvassa. One-shot.
Pairing: Ei ole, mitä nyt on viittauksia kahden oman hahmon aikaisempaan suhteeseen
Rating: K13
Warning: Väkivaltaa, raiskausyritys
Disclaimer: Prätkähiiret kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen Rick Ungarille ja Tom Tataranowiczille. Tarinassa on mukana omia hahmojani. En saa tästä tuotoksesta rahaa.
Summary: Juuri kun tilanne näyttää todella pahalta, pelastaja saapuu paikalle.
A/N: Tämä tarina kertoo omasta naishahmostani joka on joutumassa tiukkaan tilanteeseen entisen miesystävänsä takia josta on juuri eronnut. Tämä tarina on monellakin tavalla erilainen kuin tuotantoni yleensä, sillä se on synkempi ja totisempi kuin tarinani yleensä ovat, sillä yleensä tuotantoni on komediapainotteista ja joskus kirjoitan eroottistakin materiaalia. Sen lisäksi tämä tarina kerrotaan oman hahmon näkökulmasta minä-kertojana. Minä en ole tämä hahmo, vaan hahmo siis kertoo tarinaa.

Tämän tarinan idea on pyörinyt mielessäni pidemmän aikaa, joten ajattelin ryhtyä tuumasta toimeen ja kirjoittamaan siitä ficin.

Pitemmittä puheitta, tarina alkaa nyt.


Pelastaja


Oli myöhäinen ilta, ja työvuoroni oli juuri loppumassa. Työnteko myöhään illalla on tyypillistä ravintola-alalla ja tarjoilijan ammatissa johon olin päätynyt. Parasta työssäni olisen ihmisläheisyys. Sain olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, ja suurimman osan ajasta sain tehdä työni rauhassa ilman suurempia ongelmia. Useimmat asiakkaat olivat tavallisia, hyvin käyttäytyviä ihmisiä jotka eivät aiheuttaneet ongelmia. Niitäkin oli jotka aiheuttivat ongelmia, tosin yleensä heidän aiheuttamistaan ongelmista selvittiin puhumalla. 

Ravintola sulki ovensa myöhään illalla. Olin viimeisenä työntekijänä paikalla, ja tarkistin että paikalla ei ollut enää ketään. Minulla oli epämukava tunne ja paha aavistus siitä, ettei kaikki ollut kunnossa. Entinen seurustelukumppanini oli aikaisemmin samana iltana hiiviskellyt työpaikkani lähellä. Emme olleet enää yhdessä, ja erosta oli jo kuukausi aikaa, mutta hänelle se ei näyttänyt menevän perille. 

Vaihdoin työvaatteeni omiin vaatteisiin, puin takin päälleni ja kävelin ulos ovesta lukiten sen. Tavallisesti kuljin linja-autolla työpaikan ja kodin välillä. Käteinen raha oli lopussa, joten päätin mennä nostamaan lisää käteistä pankkiautomaatista bussikyytiä varten. Kävelin tien yli katuvalojen valaisemaa suojatietä pitkin, tarkkaillen ympäristön tapahtumia. Öisestä Chicagon kaupungista ja sen kaduista ei voinut koskaan tietää.

Menin automaatille nostamaan rahaa. Kuulin askelia takaa päin, ja laitoin nostamani rahat lompakkoon ja lompakon farkkutakin povitaskuun. Katselin ympärilleni, mutta ketään ei näkynyt. Ehkä kuvittelin olemattomia ja mielikuvitukseni kävi kovilla kierroksilla. Käännyin kohti pimeää kujaa, joka johti lähimmälle bussipysäkille. Pitkin kujaa liikkuessani kuulin taas askelia, mikä sai sydämeni lyömään nopeammin ja aloin katsella hermostuneena ympärilleni.

Sitten kuulin tutun äänen.

”Kas kas, mitäs täällä on.”

Säpsähdin ja käännyin ympäri tajutessani että se ääni kuului entiselle seurustelukumppanilleni, josta olin eronnut kuukautta aikaisemmin. Hän oli ottanut eron raskaasti, eikä ollut täysin hyväksynyt sitä tosiasiaa, että suhde oli jo ohi ja elin nyt elämää sinkkunaisena. Välillämme ei ollut enää yhtään mitään. Olisin voinut vannoa, että olin joskus nähnyt hänet seisoskelemassa kerrostalossa sijaitsevan asuntoni rappukäytävässä ilman hyvää syytä. Olisin voinut myös vannoa että olin ainakin kerran nähnyt hänet kaupungilla niissä paikoissa joissa minulla oli tapana käydä, kuten esimerkiksi yökerhossa. Hän oli lähettänyt minulle kirjeitä joissa oli ehdottanut yhteen palaamista, mutta en ollut vastannut yhteenkään niistä. En ollut myöskään vastannut hänen puhelinsoittoihinsa. Jos olin kuullut hänen äänensä puhelimessa, olin vaistomaisesti lyönyt luurin korvaan. En halunnut hänen enää olevan osa elämääni, sillä olin onnellisempi ilman häntä.

”Mitä sä haluat?” Kysyin epäluuloisena.
”Sä et oo vastannut mun kirjeisiin tai puheluihin”, hän sanoi ja tuli yhä lähemmäs. 
”Eikö mene kaaliin?” Tivasin. ”Jätä mut rauhaan.”
”Sä et voi tehdä tätä mulle.”
”Kyllä voin ja myös teen. Meidän välillä ei oo enää yhtään mitään, ja oon menny eteen päin elämässä. Samaa ei voi sanoa susta. Ja nyt jätät mut rauhaan.”

Käännyin ja yritin kävellä pois päin, mutta mies tarttui minua ranteesta. Ote oli luja, ja hän puristi kuin rautapihdeillä.

”Sä et lähde mihinkään”, hän tokaisi.
”Näpit irti!” Huusin.

Aloin tapella vastaan. Se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä mies oli minua pidempi ja vahvempi. Hän yritti toistuvasti tarttua minuun ja yritti repiä vaatteitani. Potkaisin häntä sääreen, mikä sai hänet irroittamaan otteensa ja minä sain pari sekuntia lisää aikaa paeta. Pakomatkani loppui lyhyeen, sillä kompastuin lyöden toisen polveni kovaan asfalttiin ja lensin rähmälleni. Nilkkaani sattui, enkä päässyt pakenemaan lähestyvää hyökkääjää. 

”Pysy kaukana minusta!” Huusin sekä vihaisena että peloissani. 

Pahuksen nilkka, jos se ei olisi ollut nyrjähtänyt, olisin voinut nousta pystyyn ja juosta karkuun. Sanani kaikuivat kuuroille korville, ja mies tuli suoraan päälleni painaen käteni maata vasten. En voinut liikkua, koska käytännössä minut oli niitattu maata vasten. Yritin käskeä hyökkääjää päästämään irti ja työntää hänet pois päältäni, mutten onnistunut. Hän oli vahvempi kuin minä. 

”Päästä irti!” Huusin lujaa.
”Ole hiljaa”, hän sihahti ja nosti etusormen suunsa eteen. ”Jos huudat, tapan sinut.”

Siinä vaiheessa nielaisin, enkä uskaltanut sanoa enää yhtään mitään, koska pelkäsin hänen toteuttavan uhkauksensa. Ja sitten, aivan yllättäen hän päästi ranteistani irti, nousi polvilleen ja avasi vyönsä soljen. Kun hän alkoi avata sepalustaan, tiesin mitä hänellä oli mielessä. Eikä se luvannut hyvää. Ei ollenkaan.

Ahdistelijani keskeytti tekemisensä ja käänsi katseensa kohti kujan alkupäätä. Minäkin katsoin samaan suuntaan, jossa näkyi lähestyvä valokeila ja kuului moottoripyörän jyrinää. Moottoripyörä pysähtyi muutaman metrin päähän meistä ja sen kuljettaja nousi ylös. Koska motoristi oli varjossa poissa katuvaloista, en nähnyt häntä. 

”Kuulit, mitä neiti sanoi”, motoristi sanoi lujasti. ”Laske irti.”

Ahdistelijani nousi ylös ja sulki vyönsä soljen, selvästikin yllättyneenä paikalle saapuneesta motoristista.

”Pysy erossa tästä asiasta.”
”Naisia ei kohdella tuolla tavalla”, motoristi sanoi yhtä tiukalla äänensävyllä ja astui esiin varjoista katuvalon alle.

Katsoin eteeni kohti valokeilaa ja näin kaksimetrisen, leveäharteisen ja lihaksikkaan motoristin jonka toisen käden tilalla oli metallista rakennettu käsi. Ylävartaloa peitti panssari, ja päässä oli kypärä joka peitti kasvot. Tämä näky sai minua ahdistelleen miehen säikähtämään niin, että hän otti ensin kauhuissaan kaksi askelta taakse päin ja alkoi sitten juosta karkuun täyttä vauhtia. Ei hän ollut niin aivoton, että alkaisi haastaa riitaa kaksimetrisen voimamiehen kanssa jolla oli metallinen käsi.

”Anteeksi, neiti. Ootko kunnossa?” Motoristi tuli luokseni ja polvistui viereeni. Äänensävy ei enää ollut tiukka vaan ystävällinen ja huolestunut. 
”L.. luulisin.” Sain sanotuksi ääni vapisten. ”Mut nilkka on varmaan nyrjähtänyt.”
”Mä voin kyl jeesata sua.” Motoristi auttoi minua nousemaan pystyyn, sillä jalkani eivät kantaneet. ”Mitä oikeen tapahtu?”
”Sanotaanko näin et törmäsin yhteen hyypiöön josta luulin päässeeni eroon”, selitin ääni vapisten. ”Olin menossa bussipysäkille koska olin menossa himaan ja sitten tää välikohtaus alko.”
”Mä voin kyl viedä sut kotiin”, motoristi lupasi ja auttoi minut istumaan prätkänsä päälle. 

Istuin pyörän satulassa tämän isokokoisen motoristisankarin takana ja sanoin osoitteeni. Lähdimme matkalle kohti kotiani ja pidin hänestä kiinni koko ajan, kiitollisena siitä että hän oli hetki sitten pelastanut minut tukalasta tilanteesta. Kuka tietää mitä olisi voinut sattua jos tämä pelastava enkeli ei olisi tullut apuun? 

Pysähdyimme kerrostalon parkkipaikalle ja motoristi saatteli minut rappukäytävää pitkin asunnolleni. Hänen seurassaan minulla oli turvallinen ja luottavainen olo. 

”Se on tosi kurja juttu, et sun iltas päättyi tällä tavalla. Kenellekään ei pitäis tehdä noin”, motoristi sanoi, yhä kypärä päässään.
”Ei ihan tyypillinen työvuoron loppu”, totesin. 
”Mun äiti opetti mulle että naisia täytyy kohdella kunnioittavasti. Ja siitä mitä sulle tehtiin, oli kunnioitus kaukana.”
”Selvästikään ihan kaikille miehille ei oo opetettu tuota.”
”Ei todellakaan. Mut mä joudun nyt lähteen. Pärjäätkö sä?”
”Pärjään kyllä”, vakuuttelin. 
”Jos se hyypiö vielä vaivaa sua, mä voin kyl jeesata sua parin kaverin kanssa. Mutta ei muuta kuin pidä lippu korkeella.”

Sen sanottuaan motoristi käveli ulos ovesta nostaen kättään hyvästiksi. Vilkutin hänelle ja jäin miettimään kuka hän mahtoi olla. En ollut edes ehtinyt kiittää enkä selvittää hänen nimeään. Nämä asiat pyörivät mielessäni yhä suihkussa ja sängyssä unen tuloa odottaessa. Kuka minut oli oikein pelastanut ja mikä hänen nimensä mahtoi olla? Kuka hän ikinä olikin, tulisin olemaan hänelle ikuisesti kiitollinen.

*

A/N: Arvasitteko, kuka tämä motoristisankari oli?

Hmm... vähän päälle kaks metrinen, metallinen käsi, rintapanssari. Oiskohan Moto. Tää oli tosi hyvä tarina. Oon lukenu vähän samantapaisia tarinoita ennenkin mut niis sankarina on ollu joku Marvelin supersankari. Eka kerta Prätkähiirillä tällainen story. Huomaa kyl et exässä on stalkkerin vikaa. Onneks Moto ehti paikalle ajoissa

Kyllä, se on Moto.  

Surullista mutta totta, niitäkin ihmisiä on olemassa jotka eivät osaa päästää irti entisistä kumppaneista vaan ryhtyvät stalkkaamaan ja ahdistelemaan. Itse asiassa pystyn kuvittelemaan Moton sellaiseen tilanteeseen jossa hän pelastaa naisen ahdistelijalta koska hän on herrasmies eikä hän siksi jätä naisia pulaan. Ja oli hyvä juttu että Moto tuli paikalle. 

Kiitos kommentista ja kiva kun tykkäsit.

Heh arvasin oikein . Joo sellaisia jotka ei tunnu tajuavan mitä tarkoittaa sana exä.  Moto sopii kyl tosi hyvin pelastaan neitoa hädästä. Hänhän on vähän sellainen ritari kiiltävällä robottikädellä. Ole hyvä

Joo, pakkohan sen motoristin oli oltava Moto. Olisin tosin halunnut tuon hyypiö-exän saavan elämänsä selkäsaunan. Sen jälkeen hän olisi tuskin ollut Chicagossa enää päivääkään.

Muuten, sinulta taittuu hyvin myös minä-kerronta, vaikka siinä on riskinä se, että se saattaa tuntua hieman "rajoittavalta", kun tapahtumat kuvaillaan yhden hahmon näkökulmasta. Tämän tarinan tapauksessa minä-kerronta on kuitenkin vahvuus. Ja bonuspisteitä siitä, että et kuvaillut päähahmon ja tämän exän ulkomuotoa, vaan jätät sen lukijan mielikuvituksen varaan ja annat täten lukijalle mahdollisuuden kuvitella itse, miltä nämä näyttävät.

Kyllä tuollaiset hyypiöt ansaitsevat vähintäänkin saada turpiinsa. Jos saisin itse päättää miten seuraavaksi käy, hyypiö jää kiinni ja joutuu tekemisiin poliisin kanssa.

Tämä on ensimmäinen kerta kun kokeilen minä-muotoista kerrontaa. Se on kirjoittajan oma asia, millaista kerrontamuotoa käyttää, ja joissakin teksteissä minä-kertoja voi olla sopivakin. Se oli tarkoituskin, että hahmojen ulkonäkö on lukijan tulkinnan varassa. Tarkoitus oli jättää hieman tilaa mielikuvitukselle.

Kiitos kommentista.

Vau! Vaikka ficci oli lyhyt, niin tarina oli sitäkin iskevämpi ja todella hyvin kerrottu. Tätä lisää, kiitos nam
Ja kyl mäkin toivoin, että Moto olis vähintään muiluttanu tyypin lähimpään roska-astiaan ja lyöny kannen kiinni niin, että hyypiö ei ilman lisäapuja pois pääse 

Olisi varmasti ollut vähintäänkin oikein että mokoma hyypiö tungetaan roska-astiaan niin ettei hän pääse sieltä itse pois. Mutta, kiitos kommentista ja kiva kun tykkäsit.

Mustakin ois ollu oikein et Moto ois antanu sille luuserille kunnon käsittelyn