Title: Maanalaisessa maailmassa
Fandom: Prätkähiiret ja Undertale
Author: Minä eli Last Chance
Genre: Vaikeasti määriteltävä. Todennäköisimmin sekoitus huumoria ja draamaa. Crossover. One-shot. Ripaus angstia. Eräänlainen hurt/comfort.
Pairing: Ei ole.
Rating: S
Warning: Huonoa huumoria
Disclaimer: En omista prätkähiiriä enkä Undertalea jotka kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen. Prätkähiiret kuuluvat Rick Ungarille ja Tom Tataranowizcille,
Undertale Toby Foxille. En saa rahaa tästä tuotoksesta.
Summary: Santtu joutuu
Undertale-pelin maailmaan ja kohtaa siellä outoja asioita.
A/N: Prätkisten lisäksi myös
Undertale kiinnostaa kovasti joten siitä idea tähän ficciin.
Undertale on siis videopeli, jossa seikkaillaan maanalaisessa maailmassa hirviöiden kanssa. Keskeinen tavoite on päästä takaisin maan pinnalle. Hirviöt ovat aikaisemmin eläneet sovussa ihmisten kanssa mutta heidät karkotettiin maan alle. Pelaaja voi itse vaikuttaa jonkin verran juonen etenemiseen omilla päätöksillään. Peliä on kehuttu mm. juonesta ja hahmoista, joista tunnetuimpia ovat luurankoveljekset Sans ja Papyrus. Veljekset ovat kuin yö ja päivä, sillä Sans on laiskuri joka viljelee sanaleikkejä puheessaan mikä ärsyttää kunnianhimoisempaa Papyrusta jolla on iso ego mutta hyvä sydän. Nämä kaksi ovat omia suosikkihahmojani
Undertale- pelissä. Tässä on kaksi Wikipedian artikkelia joissa on tietoa Undertalesta sekä
suomeksi että
englanniksi (Huom: sisältää juonipaljastuksia). Englanninkielinen artikkeli on kattavampi, ja siinä on enemmän tietoa pelistä ja sen hahmoista.
Aluksi tuntui absurdilta yhdistää
Undertalea ja prätkiksiä keskenään, mutta päätin testata tätäkin ideaa. Tässä ficissä lähinnä testaan ideaa ja sen toimivuutta. Mutta aina kannattaa kokeilla jotain uutta ja erilaista. Näillä näkymin jää yksiosaiseksi tarinaksi.
Pitemmittä puheitta, olkaa hyvät.
Maanalaisessa maailmassa”Mikä kumma tämä paikka oikein on?”
Santtu katseli hämmästyneenä ympärilleen ja hän tajusi, ettei hän ollut enää Chicagossa. Hän katsoi ylös, muttei erottanut taivasta. Joka puolella oli puuterilumen kuorruttamia korkeita puita, ja lumi narisi jalkojen alla Santun kävellessä eteenpäin. Nainen yritti muistella, mitä oli tapahtunut juuri ennen kuin hän oli päätynyt siihen paikkaan, jossa hän nyt oli. Hän oli ollut Nuikin laboratoriossa, jossa professorin keksintö oli oikutellut, ja hän oli sinkoutunut toiseen ulottuvuuteen. Tämä paikka oli varmasti maanalainen maailma, ja Santtua hieman hermostutti kun hän oli aivan oudossa paikassa eikä hän tiennyt mitä tässä maailmassa tapahtuisi tai keitä siellä asui.
Santun hengitys höyrysi kylmässä ilmassa. Hän toivoi, että olisi ottanut mukaan lämpimän takin. Hän kuunteli tarkkaavaisena ympäristön ääniä. Oli kovin hiljaista. Aivan liian hiljaista. Ei näkynyt ristin sielua. Kunpa hän keksisi miten päästä pois.
Onkohan täällä ketään? Santtu ajatteli ja katseli ympärilleen, astuen maassa lojuvan kepin yli. Seuraavaksi hän käveli puisen sillan yli, siinä toivossa että näkisi jonkun jotta voisi pyytää apua. Sitten hän erotti kaukaa hahmon ja kuuli korkeahkon miesäänen huutavan.
”Ihminen! Sinä et saa tulla tälle alueelle.”
”Sanoo kuka?” Santtu kysyi epäluuloisena.
”Minä, suuri Papyrus.” Papyrus tuli lähemmäs, ja Santtu huomasi, että Papyrus oli puhuva ja kävelevä luuranko. Jalassa oli punaiset saappaat, siniset housut ja ylävartaloa peitti valkea haarniskan tapainen. Hartioilla oli punainen viitta, joka toi Santulle mieleen sarjakuvien supersankarit.
Santtu pelästyi pahanpäiväisesti tajutessaan, että häntä vastapäätä seisoi luuranko. Hän otti jalat alleen ja lähti juoksemaan vastakkaiseen suuntaan, juuri sinne mistä oli tullut.
”Ihminen, älä mene!” Papyrus seurasi perässä.
”Pysy kaukana minusta, senkin luuviulu!” Santtu kiljaisi. Hän kompastui maassa lojuvaan kepakkoon, mutta nousi ylös poimien kepakon käteensä ja kohotti sen kuin pesäpallomailan, valmiina puolustamaan itseään. ”Jos tuut yhtään lähemmäs, niin tulee turpiin!”
”Rauhoitu, en aio satuttaa sinua.” Papyrus oli selvästi ymmällään Santun reaktiosta.
”Hei Papyrus”, kuului matala miesääni Santun takaa.
Santtu kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja näki toisen luurangon joka oli lyhyempi kuin Papyrus. Tämä luuranko oli pukeutunut siniseen talvitakkiin jonka hupussa oli turkisreunus, ja takin ohella valkoiseen t-paitaan ja mustiin polvipituisiin housuihin.
”Sans, sinun piti olla tarkkailemassa ihmisiä, mutta sinä vain löhöät. Sinusta tulee päivä päivältä laiskempi ja laiskempi.” Papyrus kääntyi Sansiin päin ja huokaisi.
”Ota iisisti. Tämä vaatii... selkärankaa.” Sans virnuili.
”Sinä ja sinun sanaleikkisi!” Papyrus polki ärtyneenä jalkaansa.
”No mutta, veli. Sinähän hymyilet.”
”Niin hymyilen. Ja vihaan sitä. Miksi minunlaiseni coolin tyypin pitää nähdä niin paljon vaivaa saadakseen tunnustusta jota ansaitsen? Jonain päivänä minä vielä pääsen liittymään kuninkaalliseen vartiostoon jos saan kiinni ihmisen. Sitten minusta tulee suosittu.”
”Ihmisestä puheenollen”, Sans huomautti. ”Se taisi ottaa jalat alleen.”
”Voi voi. Ilmeisesti olen liian cool hänelle.”
Veljekset huomasivat Santun häipyneen ja lähtivät seuraamaan jalanjälkiä. Muutaman minuutin kuluttua he löysivät Santun maasta makaamasta nilkkaansa pidellen. Nainen oli kompastunut toistamiseen ja sen seurauksena nyrjäyttänyt nilkkansa. Sormet ja varpaat alkoivat mennä tunnottomiksi kylmyyden takia.
”Oletko kunnossa?” Papyrus kysyi huolestuneena.
”P..p.. pysy kaukana minusta..!” Santtu oli alkanut täristä kylmästä ja hänen hampaansakin kalisivat.
”Rauhoitu, en halua tehdä pahaa. Minun kuuluisi ottaa ihminen kiinni, mutta en oikeasti haluaisi tehdä sitä. En halua satuttaa sinua. Me voidaan kyllä auttaa.” Papyrus ojensi kätensä tarjoutuen auttamaan Santun pystyyn, mutta tämä ei heti halunnut tarttua siihen.
”Usko pois, meitä ei tarvitse pelätä”, Sans vakuutteli. ”Sinua varmasti palelee... luita ja ytimiä myöten.”
”Sans, nyt ei ole oikea hetki sanaleikeille” Papyrus murahti.
”Onks täällä jossain paikkaa jossa vois lämmitellä?” Santtu kysyi hampaat kalisten kylmästä. ”Kuten Sans totesi, mua todellakin palelee luita ja ytimiä myöten.”
”Onhan täällä. Me voidaan viedä sut sinne.” Papyrus auttoi Santun pystyyn ja alkoi taluttaa, koska Santtu ei voinut kävellä kipeän nilkkansa kanssa.
Kolmikko vaelsi puiden lomassa polkua pitkin kunnes puiden lomasta näkyi vanhan linnan rauniot. He saapuivat lukitun oven luokse, ja Sans koputti ovea rystysillään. Oven avasi vuohea muistuttava hirviönainen, joka oli pukeutunut violettiin mekkoon.
”Hei Toriel, me löydettiin ihminen. On tosin kylmissään ja nilkkakin on nyrjähtänyt.” Sans tervehti hirviönaista ja käveli sisään Papyrus ja Santtu perässään.
”Voi raukkaa.” Hirviönainen katsoi Santtuun päin huolestuneen oloisena. ”Olet varmasti aivan kohmeessa. Muuten, minun nimeni on Toriel. Asun täällä linnan raunioissa.”
Toriel kietoi Santun ympärille lämpimän huovan ja johdatteli ihmisnaisen viereiseen huoneeseen jonka takassa roihusi lämmittävä tuli. Santtu istuutui nojatuoliin ja antoi liekkien lämmittää. Seuraavaksi Toriel tarjosi Santulle kupillisen kuumaa kaakaota, jonka Santtu otti kiitollisena vastaan.
”Mikä toi sinut tähän maailmaan?” Toriel kysyi Santun siemaillessa kuumaa juomaansa.
”Et usko mutta tulin tänne kaukaa. Sanotaanko näin että erään hullun tiedemiehen keksintö teki tepposet ja sitten päädyin tänne.” Santtu tunsi olonsa jo paremmaksi takkatulen äärellä lämmitellessä, ja hän huomasi myös että sormiin ja jalkateriin alkoi tunto palautua. ”Tulin tänne kaukaa Chicago-nimisestä kaupungista.”
”En ole koskaan kuullut sellaisesta paikasta. Mutta minusta on kiva juttu että täällä käy vieraitakin välillä. Täällä ei käy usein vieraita, ei varsinkaan ihmisiä. Siitä on aikaa kun täällä viimeksi on käynyt ihmisiä”, Toriel sanoi kääriessään sidetarpeita Santun nilkan ympärille. ”Ystäväsi ovat varmasti huolissaan sinusta juuri nyt.”
”Voi olla et ne on huolissaan. Ette usko mutta mulla on frendeinä kolme puhuvaa ihmisen kokoista hiirtä”, Santtu kertoi.
”Siinä tapauksessa veikkaan, että siellä on...
hiirenhiljaista”, Sans kuittasi, mikä sai Papyruksen murahtamaan ärtyneenä.
"No, hiirenhiljainen tuskin on oikea sana kuvailemaan mun kavereita", Santtu sanoi totuudenmukaisesti.
Alkoi olla jo ilta, ja Santtu tunsi itsensä rättiväsyneeksi. Sans ja Papyrus poistuivat linnan raunioista, toivottaen hyvää yötä lähtiessään. Toriel oli ystävällisesti tarjonnut Santulle yösijaa ja johdatti tämän vierashuoneeseen. Ehkäpä nämä alamaailman hirviöt eivät olleetkaan niin kamalia kuin Santtu oli aluksi ajatellut. Aluksi hän oli pelästynyt luurankoja, mutta nämä eivät olleet lainkaan pahantahtoisia. Eikä edes Toriel vaikuttanut yhtään uhkaavalta tai pahansuovalta koska hän oli antanut itsestään ystävällisen ja lempeän vaikutelman – ja vaikutelma varmasti piti paikkansa. Santtu arveli, että Moto olisi varmasti pitänyt Torielista, tuosta herttaisesta rouvasta. Santtu arveli myös, että jos Vinski ja Papyrus tapaisivat toisensa, he olisivat varmasti kiistelleet siitä kumpi on coolimpi.
Santtu painoi pään tyynyyn, veti peiton korvilleen ja sulki silmänsä, Torielin sammuttaessa valot ja sulkiessa oven hyvin hiljaa ettei herättäisi vierastaan. Hän vaipui vähitellen uneen ja näki unta kotikaupungistaan Chicagosta.
Pääsivu 
Niin ja aika monesti fiktiiviset luurankohahmot ovat pahoja, mutta tämän pelin luurankohahmot ovat enimmäkseen harmittomia tapauksia.