Love in the Red Planet (romance, k15)

Title: Love In The Red Planet
Author: Minä eli Last Chance
Genre: drama, romance, fluff, hieman huumoria ja angstia
Pairing: Santtu/Vinski/Anni - kolmidraamaa, Turbo/Minni, Moto/OC, Miihkali/OC
Rating: K15
Warning: Seksiä, kiroilua, saattaa sisältää rivouksia kielenkäytössä. Joissakin luvuissa käytetään alkoholia humalahakuisesti.
Disclaimer: En taaskaan omista alkuperäisiä prätkishahmoja. Tarinassa on mukana myös omia hahmoja - ethän käytä heitä ilman lupaa?
Summary: Prätkähiiret palaavat Marsiin Santtu mukanaan. Vinski seurustelee Santun kanssa, mutta miten käy, kun Vinski ihastuu uudestaan Anniin?
A/N: Indigo esitti haasteen yleisessä haastetopicissa. Vastasin haasteeseen, joka kuuluu näin: Minä haastaisin jonkun itseäni ahkeramman ficcailijan kirjoittamaan Santtu/Vinski/Anni ficin. Ikäraja saa olla K-13:sta K-18:ta välillä. Genreksi sopisi drama, lievä angst (ei pakollinen), fluffya ja romance, huumoriakin vähän. (Olen hurahtanut söpöilyyn ^^). Pääparitus tulisi olla Santtu/Vinski/Anni, mutta taustalle saa laittaa Turbo/Minni, Miihkali/OC ja muita jotka mielestäsi sopii kuvaan. Pakollisiin tovoisin että tapahtumapaikka sijouttuisi pääasiassa Marsiin, henkilöt joita toivoisin mukaan olisi paritukset, Moto ja satunnaisia hahmoja. Toivoisin että ficistä jätetään Lallit, Teuvot ja muut kalansuomuiset pois, samoin muutkin pahikset, jotta saataisiin suhdesotkuja (?) mukaan, keskityttäisiin kokonaan suhteisiin ja miten ne vaikuttavat normaaliin elämään. Toivomuksena ficiin olisi että Vinski olisi rakastumassa/rakastaa molempia Santtua ja Annia, mutta puntaroi mahdollisuuksiaan heidän kanssaan, mistä seuraakin mahdollisia salasuhteita ja pieniä ongelma tilanteita. Kirjoittaja saa päättää miten tässä lopulta käy, saako Vinski ketään, vain toisen vaiko molemmat, mielikuvitus on vain rajana. ^^ Summary on myös kirjoittajan valittavissa/tehtävissä.


LUKU 1 - Marsissa taas


Avaruus. Asteroideja siellä täällä. Marsilaisalus. Ihan oikein, marsilaisalus. Aluksen kyydissä oli kolme marsilaista hiirimiestä ja yksi tavallinen ihmisnainen.

Hiirten nimet olivat Turbo, Moto ja Vinski. Turbo oli porukan fiksuin ja siksi kenties joukon johtaja. Moto oli puolestaan porukan ylivoimaisesti voimakkain. Moton suuret fyysiset voimat olivat tulleet esille mm. lukuisissa kädenvääntömatseissa Vinskin kanssa. Moto oli voittanut melkein kaikki matsit yhtä lukuun ottamatta, jolloin hän oli tahallaan antanut Vinskin voittaa.

Ja mitä Vinskiin tuli, hän seurusteli sillä hetkellä Santun, Last Chance Garagen korjaamon omistajan, kanssa. Hän tunsi olevansa universumin onnellisin hiiri. Mutta välillä Vinski kaipasi Annia. Anni oli yksi vapaustaistelijoista. Hän oli ollut se, joka oli tehnyt Vinskin kasvoille metallisen naamion peittämään vaurioituneen puolen. Sitä tekoa Vinski ei ollut unohtanut vieläkään. Hän oli itse asiassa hävennyt naamansa vaurioitunutta oikeaa puolta, ja sitten Anni oli tullut ja valmistanut titaaninaamion. Ja Santtu... hänessä oli jotain mikä muistutti Vinskiä Annista. Mahtaisikohan Anni vielä muistaa hänet?

Turbolla oli Minni, Marsin armeijan kenraali. Turbo rakasti Minniä syvästi, ja Minni rakasti Turboa. Heidän suhteensa ainoa ongelma oli tähän saakka ollut se, että Turbo oli ollut Maassa ja Minni Marsissa, ja heidän välillään oli ollut miljoonien kilometrien välimatka. Mutta välimatka ei olisi ongelma enää kauaa. Tämä ajatus helpotti Turboa, sillä hän saisi taas nähdä armaansa... kenties viedä hänet vällyjen väliin ja lemmiskellä kiihkeästi. Mitä lähemmäs Marsia Turbo ohjasi alusta, sitä onnellisemmaksi hän tuli. Ja Minni varmasti odotti Turboa Marsiin saapuvaksi ikävästä riutuen. Vaaleanruskeaturkkinen marsilainen koki sekavia tunteita, onnellisuuden seassa oli ikävöintiä. Tämä sai hänet huokaisemaan todella syvään.

"Turbo, onks jokin hätänä?" Moto kysyi. Hän oli juuri saapunut Turbon luokse ohjaamoon.
"Ei mikään, on vaan kauhea ikävä Minniä."
"Mä kyl tajuun, miltä susta tuntuu", harmaaturkkinen hiiri sanoi säälivä ilme kasvoillaan. "Mullakin on ikävä Marsiin. En oo nimittäin nähny Miihkalia pitkään aikaan."
"Missäs Vinski ja Santtu on?" Turbo kysäisi.
"Kahdestaan..." Moto vastasi välttelevään sävyyn. "Vinski sano, et niitä ei saa häiritä..."
"No antaapa olla kahdestaan. Ja muiden ei parane sit häiritä mua kun meen tapaamaan Minniä."
"Viet sen sänkyyn?" Moto virnisti.
"Anna olla, isoveikka. Nää on mun ja Minnin yksityisjuttuja." Turbo punastui hieman. "Katos, tuolla se Mars näkyy jo. Pidä kii, Moto, tulee kuoppainen lasku."

Tosiaankin, punainen planeetta Mars näkyi jo. Turbo ohjasi alusta kohti Marsia Moton pitäessä kiinni. Aluksen peräosassa olevassa huoneessa olivat Vinski ja Santtu, kahdestaan. Vinskin ja Santun tilanne oli sellainen, että se jolla oli järkeä päässä, älyäisi olla häiritsemättä heidän kahdenkeskeistä ja intiimiä tuokiotaan. Kyseessä oli se, että Vinski ja Santtu lemmiskelivät yhdessä yhdessä aluksen vuoteista ja olivat täysin kiinni toisissaan.

"Oi, beibi, täst mä tykkään", Vinski huokaisi onnellisena.
"Sä oot itse asiassa aika hyvä sängyssä", Santtu huokaisi aivan yhtä tyytyväisenä. "Me ollaan vissiin kohta Marsissa, pitäiskö lopettaa?"
"No, mutta söpöliini", Vinski sanoi ja voihkaisi ääneen. "Mehän vasta päästiin vauhtiin. Mä taidanki tästä... laueta!"

Alus tärisi uhkaavasti, sillä se oli laskeutumassa Marsiin. Vinski ja Santtu pitelivät lujasti kiinni, etteivät olisi tippuneet sängystä. Molempia pelotti, että he loukkaantuisivat, mutta Vinski lupasi suojella Santtua.

Laskeutuminen sujui itse asiassa tasaisemmin kuin Turbo oli olettanut. Turbo nousi aluksesta ulos, ja kuuli huudon:
"Turbo sä tulit takas!" Minni syöksyi käsivarret valmiiksi halausasennossa Turboa vastaan.
"Minni!" Turbo huudahti. Hän syöksyi Minniä kohti ja kaappasi tämän syleilyynsä. Turbo pyöräytti Minniä ilmassa ja Minni melkein hukutti hänet intohimoisiin suudelmiin. Vinski kompuroi esiin aluksesta sepalus huolimattomasti auki Moto perässään. Minnin ja Turbon pusuttelu sai Moton ja Vinskin tirskumaan kuin pikkulapset. Tirskunta loppui vasta, kun Minni käski heitä ottamaan asennon ja Vinskiä laittamaan sepalukset kiinni.

"Hei, Minni", Santtu tervehti ja meni halaamaan Minniä.
"Hei, Santtu", naiskenraali vastasi. "Kiva kun säkin pääsit tänne Marsiin. Ootsä muuttamas tänne?"
"Taidanpa ollakin", Santtu vastasi. "Mut mihin mä menisin asumaan?"
"Mä voin kyllä majoittaa sut ja jätkät siksi aikaa kunnes löytyy omat asunnot."
"Kenraali?" kuului Vinskin ääni. "Voidaaks me lopettaa tää?"
"Lopettakaa vain", Minni sanoi (Moto ja Vinski huokaisivat helpotuksesta, kun ei tarvinnut enää olla asennossa). "Miten on, Turbo, mennäänks jo syömään illallista ja nukkumaan?"
"Mennään, muru", Turbo sanoi. "Tää ei ollu kuule ihan iisi matka kun piti väistellä asteroideja."
"Päästään näkemään Miihkali, Sharon ja Clara huomenna Death Canyonilla", Minni kertoi.
"Sharon ja Clara?" Turbo kysyi hieman ihmetellen. "Ne Marsin armeijan parhaat naispuoliset vapaustaistelijat?"
"Nepä ne, muskelihiiri." Minni painoi uuden suudelman Turbon huulille.

Matkalla Minnin asunnolle Moto ja Vinski keskustelivat.
"Hei, Moto? Otetaanks kisa huomenna Death Canyonilla?" Vinski kysyi
"Otetaan vaan, veikka."
"Et varmana voita mua", Vinski uhosi.
"Niin kuin rakas äitimuorini tapasi sanoa: et voi päättää sijoitustasi etukäteen."
"Come on!"
"Mennään jo, mulla on kauhee nälkä", Moto murahti.


LUKU 2 - Tapaaminen kanjonilla


Aamulla Minni herätti Santun, Turbon, Moton ja Vinskin kahdeksan maissa. Minni käski heitä syömään aamupalan ja laittamaan prätkät valmiiksi. Vinski olisi halunnut vielä jatkaa unia, mutta Santtu sai hänet houkuteltua pois sängystä.

"Nukuit sä hyvin, muskelihiiri?" Minni kujerteli Turbolle aamiaispöydässä.
"Joo, nukuin mä. Sä olit kyl tosi upee viimä yönä", Turbo vastasi ja otti vastaan Minniltä suudelman.
"Me mennään aamiaisen jälkeen Death Canyonille tapaamaan Miihkalia, Sharonia ja Claraa", Minni ilmoitti.
"Mä haluisin nähdä Death Canyonin", Santtu sanoi. "Mistä se on saanu nimensä?"
"Annas kun mä kerron", Turbo sanoi katsoen Santtuun päin. "Sanotaan, et muutamat vapaustaistelijat olis haavoituttuaan menny sinne kuolemaan. Sit kun ne ruumiit löydettiin, kanjoni sai nimen Death Canyon. Ruumiita oli kuulemma vaikee saada sieltä pois."
"Huh", Vinski ja Moto värähtivät. Santtuakin puistatti.
"Mut älä huoli, söpöliini", Vinski kuiskasi Santulle. "Mä estän sua tippumasta Death Canyoniin. Sitä paitsi, semmoisest vaaralliset jutut taitaa olla miesten hommia."
"Jep", Moto myönteli. "Ois aika paha juttu jos Santtu-matami tippuis sinne."
"Kamoon, jäbät", Santtu vastasi hieman nyrpeänä. "Kyl mä osaan varoa sitä kanjonii. Ja vaikka mä tippuisin sinne, se ei johtuis siitä et mä oon nainen. Vaan siitä et mä oisin tehny jotain typerää."
"Eiköhän lähdetä", Turbo sanoi muille lopetettuaan aamiaisensa ja nousi pöydästä. "Taitaa siellä Miihkali ja kumppanit ootella."

Puolen tunnin päästä Turbo, Minni, Moto, Santtu ja Vinski ajelivat kohti Death Canyonia. Mitä lähemmäksi kanjonia he ajoivat, sitä suuremmalta ja pelottavammalta se näytti. Ja mitä lähempänä kanjonia oltiin, sitä selkeämmin sieltä kuului prätkän moottorien ääntä.

"Okei, Moto", Vinski huikkasi prätkänsä selästä vieressä ajavalle Motolle. "Otettaisko nyt se kisa?"
"Otetaan vaan", Moto vastasi.

Moto ja Vinski kaasuttivat kohti kanjonin reunaa. He ikään kuin lensivät kanjonin yli ja laskeutuivat toiselle laidalle. Hyppelyn aikana tehtiin prätkätemppuja, mistä Vinski nautti kovasti. Mukaan näytti liittyvän kolme muuta motoristihiirtä. Yksi heistä laskeutui ja riisui kypäränsä. Se oli Miihkali. Miihkali viittoi Motoa tulemaan luokseen, ja Moto leiskautti itsensä kanjonin yli ja irroitti ilmalennon aikana kädet hetkeksi pyöränsä sarvista. Moto riisui kypäränsä.

"Hei, Moto-setä", Miihkali tervehti.
"Miihkali!" Moto hihkaisi, nousi prätkänsä selästä ja kaappasi sisarenpoikansa kunnon halaukseen. "Mitenkäs sulla pyyhkii?"
"Hyvin, kiitos kysymästä." Miihkali pyyhkäisi hieman hikeä otsaltaan. "Oon ajellu Sharonin ja Claran kanssa täällä jo ainakin pari tuntia."
"Ou män, Moto, joko sä luovutit?" Vinski kysyi laskeuduttuaan Moton viereen. "Moro, Miihkali", hän tervehti Miihkalia joka nyökkäsi vastaukseksi.

Miihkalin viereen pysähtyi beigen värinen prätkä, jonka selässä istui marsilainen nuori hiirinainen. Naisella oli yllään pitkävartiset prätkäsaappaat, farkut, hihaton musta nahkatakki jonka alla oli valkoinen toppi. Turkki oli suklaanruskea ja koska naisella oli kypärä päässä, hänen kasvojaan ei erottanut. Naisen oikeassa olkapäässä oli samanlainen tatuointi kuin Turbolla. Nainen riisui kypärän, ja hänen musta, laineikas tukkansa oli kiinnitetty poninhännälle, kummassakin korvanlehdessä oli kultainen rengas ja oikean silmän yli kulki arppi. Nainen suuteli Miihkalia saaden Moton ja Vinskin ihmettelemään.

"Onks tämä leidi sun tyttökaveris?" Moto kysyi hämmästellen Miihkalilta kun tämä irtautui naisesta.
"Ai niin, setä", Miihkali vastasi hieman yllättyneenä. "Täs on Clara, mun tyttökaveri."
"Hiiri, Moto Hiiri", Moto esittäytyi ja suuteli Claraa kämmenselälle herrasmiehen elkein.
"Hauska tutustua, Moto Hiiri. Setäs on oikee herrasmies", Clara sanoi Miihkalille.
"Ja mä oon Vinsentti, mut sano Vinski." Vinski ojensi kätensä Claralle leveän hymyn saattelema. "Universumin upein jäbä ja pahin prätkäjannu."
"Hauska tutustuu suhunkin, Vinski", Clara vastasi. "Sharonilla taitaa olla probleema, siltä tais loppuu bensa, tolta kimmalta tuolla."

Jonkin matkan päässä seisoi toinen beigen värinen Marsin armeijan prätkä. Ajaja oli Claran tapaan marsilainen hiirinainen. Nainen tökki kärsimättömästi käynnistysnappia ja kun ei tapahtunut mitään, hän riisui kypäränsä.

"Vau", Motolta pääsi kun valkeaturkkinen hiirinainen ravisteli päätään leiskuvanpunaiset hiuksensa hulmuten. Motolla alkoi sydän tykyttää, polvet tuntuivat pettävän alta ja hän tunsi lämpöaallon kulkevan lävitseen. Moto ei saanut katsettaan irti naisesta.
"Haloo? Moto?" Vinski huhuili ja heilutti toista kättään harmaaturkkisen ystävänsä naaman edessä. "Mars kutsuu, herätys. Mitä sä mun siskoa tiirailet?"
"Siskoa?" Ihmetteli paikalle osunut Santtu.
"Vinski, mä en tiennytkään et sulla on systeri", sanoi Turbo ihan yhtä hämmästyneenä kuin Santtu Claran ja Minnin jutellessa pienen välimatkan päässä.
"Tarkemmin sanoen Sharon on kaksoissisko." Vinski viittasi peukalollaan Sharoniin. "Meistä tuli molemmista tosi nuorina vapaustaistelijoita, se takia me sit jouduttiin eroon toisistaan." Vinski katseli kuinka Clara laittoi Sharonin prätkää kuntoon ja kuinka Sharon tuli lähemmäs.
"Mitä Vinsentti?" Sharon tervehti Vinskiä. "Siitä on kuule melkoisesti aikaa kun viimeks nähtiin. Kyllä vaan tuli ajaessa kuuma mut ainahan voi avata takkia." Sharon aukaisi hieman motoristirotsiaan ja kysyi: "Ketäs nää heput on?"
"Tää iso harmaa järkäle on Moto", Vinski vastasi läppäisten Motoa selkään ja Moto punastui hieman ja suuteli Sharonia kämmenselälle. "Ja tää jätkä tässä on Turbo."
"Hauska tavata", Turbo vastasi ojentaen kohteliaasti kättään, jonka Sharon otti vastaan ja ravisti sitä hieman. "Onpas hyvät käsivoimat."
"Mä en olekaan ihan heiveröinen", Sharon myhäli. Hän oli roteva ja vankan näköinen mutta silti naisellisen muodokas. "Muuten, Vinski, yks typykkä tahtoo tavata sut."
"Kuka?" Vinski kiinnostui.
"Annilla on ollu kova ikävä sua, ja se haluis tavata sut nyt."
"Hei, Vinski", kuului Annin ääni jostain Vinskin selän takaa. Vinski kääntyi hämmästyneenä katsomaan. Siellä oli Anni ilmielävänä.

LUKU 3 - Sekavia tunteita ja koulumuistoja


"Anni?" Vinski tunsi sydämensä hakkaavan tuhatta ja sataa. Polvet tuntuivat tavanomaista veltommilta ja antennit tuntuivat menevän solmuun. Hänellä oli hieman omituinen olo; hän oli kimpassa Santun kanssa ja nyt hiiri parka oli uudestaan ihastumassa Anniin. Vinski yritti pitää naamansa niin peruslukemilla kuin suinkin pystyi Annin katsoessa häntä kirkkaansinisillä, suloisilla silmillään.
"Mähän se", Anni vastasi kohauttaen olkapäitään ja sipaisi kasvoiltaan pois ruskean hiussuortuvan, jonka tuuli oli onnistunut lennättämään hänen naamansa eteen. "Sä siis muistat mut yhä?"
"Ääh..." Vinski väänteli käsiään. "Miksen muistaisi? Mä sain sulta tän naamarin."
"Eihän sua olis uskaltanu jättää ilmankaan" Anni sanoi. "Sun naamas oikea puoli oli ihan karmeen näköinen, siinä oli sellasta iljettävän näköstä ihoa."
"Mut onneks tää vasen puoli on sentään aika hyvän näkönen."
"Niin, et sä olekaan mikään rumilus."
"Vinski, onks tuo Anni?" Santtu oli huomannut Annin.
"Jep", Vinski vastasi. "Anni, tässä on mun tyttökaveri Sarianne - sanotaan Santuks", valkeaturkkinen hiiri esitteli. "Ja Turbon ja Moton sä taidatkin jo tuntee... Jä mä en sitten kai kaipaakaan tämän suurempia esittelyjä."
"Hauska tutustua." Anni ojensi kätensä tervehtiäkseen ja Santtu vastasi tervehdykseen.
"Mä olenkin kuullu susta", Santtu sanoi Turbon ja Moton tervehdittyä Annia. "Vinski kertoi mulle."
Anni kääntyi taas Vinskin puoleen ja kysyi: "Mitäs sulle nykyisin kuuluu?"
"Ihan hyvin kai mulla pyyhkii." Vinski vastasi hitusen välttelevään sävyyn. Hän tunsi olonsa vaivautuneeksi. "Suoritin tehtäviä Maapallolla Turbon ja Moton kaa... Ja kimmakaveri on." Valkea hiiri yritti peitellä epävarmaa oloaan hymyllä Santun kietoessa kätensä hänen kaulaansa.
"Ollaan seukkailtu jo puoli vuotta." Santtu tunsi itsensä vastarakastuneeksi teiniksi ja painoi huulensa Vinskin huulia vasten, mikä sai Annin jotenkin inahtamaan vaimeasti. Moto puuttui keskusteluun:
"Mä jotenkin luulin aluks, ettei ne alkais seukkaan kun niillä oli napit vastakkain joka asiassa. Eiks niin, Turbo?"
"Jep", Turbo vastasi. "Ne taantui melkeen joka tilantees pikkukakaraks asti."
"Älä viitsi, Turbo", Santtu tuhahti. "Se oli silloin. Nythän meillä menee ihan hyvin." Hän kietoi käden Vinskin kaulaan.

Vinskille iski epämiellyttävä, kutkuttava tunne vatsanpohjaan. Hän oli nähnyt, kuinka Anni oli hetki sitten kiinnittänyt pari vahingossa auennutta nappia ja saanut samalla lähes esteettömän näkymän hiirinaisen kaula-aukkoon. Jos Moto olisi huomannut, minne Vinski oli katsonut, hän olisi ruvennut saarnaamaan herrasmiesten tavoista. Vinski poistui prätkänsä taakse sillä verukkeella, että meni pyyhkimään pölyt prätkänsä kyljestä. Hän oli nyt hieman hämillään. Hän seurusteli Santun kanssa, ja nyt oli rakastunut uudestaan Anniin! Vinski esitti edelleen pyyhkivänsä pölyä ajokkinsa kyljestä, sillä housut alkoivat tuntua kovin ahtailta
lantionseudulta.
"Vinski, onks kaikki okei?" Kuului Santun ääni hänen vierestään. Mekaanikko oli kyykistynyt hänen viereensä ja katsoi häntä aavistuksen huolestuneena.
"On, söpöliini", marsilainen vastasi vaivautuneena ja ähkäisi vaimeasti. Hän ei halunnut kenenkään näkevän kiihoittunutta tilaansa ja vaihtoi asentoa. Hän oli edelleen pyyhkivinään pölyä.
"Musta jotenkin tuntuu, et jokin on vinossa", Santtu sanoi hieman epäillen. "Sä olet jotenkin välttelevä... Jaahas, tuohan selittääkin paljon," hän naurahti vilkaistuaan Vinskin lantionseudulle. Marsilainen tunsi punan kohoavan kasvoilleen. "Mä meenkin tästä oottelemaan et sä saat tuon homman valmiiksi. "
"Miten olis, mennäänks verestämään vanhoja koulumuistoja?" Sharon huikkasi muille. "Mulla on tääl prätkän satulalaukussa albumi, jossa on muutamia luokkakuvia."
"Kuulostaa hyvältä, systeri", Vinski hihkaisi tuntiessaan kuumotuksen ja ahtauden tunteen helpottavan. "Muistatsä, millä nimellä meidät tunnettiin?"
"Jep. Van Whamin kauhukaksikko! Ou män, että oli nastaa tehdä jäynää maikoille ja katsoo kun ne huusi meille naama punasena." Sharon alkoi nauraa ja Vinski yhtyi nauruun.
"No niin, nauruduo", Turbo heittää väliin, tosin naureskellen hieman itsekin. "Eiköhän mennä käymään Minnin luona. Siel me voitais muistella vanhoja kouluaikoja."
"Viimenen kenraalin kotona on mätämuna!" Sharon huudahti, ja puki kypärän päähänsa. Muut pukivat myös kypäränsä. Koko seurue, siis Minni, Turbo, Moto, Vinski, Miihkali, Clara, Santtu ja Sharon kaasuttivat kohti Minnin kotia.

Kun oli saavuttu Minnin kotiin ja riisuttu kypärät, Sharon kaivoi valokuva-albuminsa esille. Hän kaivoi esille albumista ensimmäisen aukeaman, jossa oli hänen ja Vinskin luokka. Eturivissä istui noin seitsemänvuotiaat kaksoset Vinski ja Sharon pidellen kylttiä, jossa luki Death Canyonin ala-asteen 1 b - luokka. Molemmilla kaksosilla oli leveä virne kasvoillaan ja Sharonin punainen tukka oli palmikoilla. Kuvassa oli ainakin 24 muuta hiirilasta. Vinskillä ei tietenkään ollut metallimaskia kasvoillaan.
"Tää kuva onnistu mun mielestä tosi hyvin", Sharon kertoi muille. "Rupes vähän vituttaan ku Vinski sano mua Marsin Peppi Pitkätossuksi kun saatiin kuvat."
"Mut ku sä olit sen näkönen", Vinski lohkaisi saaden siskonsa katsomaan häntä vihaisesti.
Siinäpä sähäkkä mimmi, Moto ajatteli nähdessään Sharonin tulisen katseen porautuvan Vinskiin. Clara ja Anni rauhoittelivat sisaruksia, jotka olivat mulkoilleet toisiaan äkäisesti.
Sharon selasi muutaman sivun eteenpäin. Nyt käsittelyssä oli kaksosten yhdeksännen luokan aikainen luokkakuva.
"Oho!" Santtu hämmästyi. "Vinski, ootko sä tuossa?" Hän osoitti kuvan vasemmassa reunassa seisovaa, murrosikäista AC/DC- paitaan sonnustautunutta hiiripoikaa, joka hymyili tutun itsevarmasti niin,että hammasraudat näkyivät.
"Vinsentti?" Turbo naurahti. "Oliks sulla hampiraudat?"
"Mä muistan kun sua sanottiin herra nököhampaaksi!"
Moto, Miihkali, Turbo, Sharon ja Santtu purskahtivat nauruun.
"Kamoon, toi ei oo yhtään hauskaa!" Vinski älähti. "Ootas vaan kunhan nähdään teidän luokkakuvat."

Minni kaivoi oman valokuvakansionsa esille. Hän selaili sitä ja päätyi ensimmäisen luokkansa aikaiseen luokkakuvaan. Keskellä hiirilapsiryhmää seisoi Minni, joka siinä kuvassa oli selkeästi pyöreämmän näköinen kuin nykyisin. Minni kertoi olleensa lapsena pyöreä ja laihtuneensa myöhemmin. Samassa luokkakuvassa Minnin kanssa seisoivat Turbo ja Moto. Turbo näytti ilkikuriselta pikkupojalta virnuillessaan vasemmalla puolella seisovan Moton vieressä. Motolla oli tietenkin tallella molemmat silmät ja kädet, minkä saattoi päätellä siitä, että hän seisoi takarivin vasemmassa laidassa kädet puuskassa. Moto kuitenkin hymyili kuvassa kainosti jahän oli tietenkin pisin kaikista oppilaista.

Minni selasi eteen päin. Nyt oli jo tultu yhdeksännen luokan kuvan kohdalle. Kuvan Minni seisoi takarivissä hiukset poninhännällä ja toinen käsivarsi Turbon harteilla. Turbo oli jonkin verran eri näköinen kuin nyt. Hänellä oli mykyista huomattvasti pidempi takatukka, musta pitkähihainen nahkatakki, jonka oikeaan hihaan oli painettu Black Sabbathin logo. Turbolla oli kuvassa myös Black Sabbathin paita rotsinsa alla. Moto seisoi kuvassa takarivin keskellä hihattomaksi revityssä farkkutakissa muita pidempänä ja nykyista hontelomman näköisenä. Moton farkkutakin alta pilkotti Iron Maiden -t-paita.
"Että mulla on ikävä tuota takatukkaa", nykyinen, aikuinen Moto huokaisi. Hän katseli 15- vuotiasta itseään, jonka pitkä heviletti valui olkapäille.
"Et ainakaan ikävöi sitä äänenmurrosta", Turbo sanoi.
"En tosiaankaan", Moto nolostui. Hän muisti yhä, miten karmeaa sen alati vaihtelevan äänen kanssa oli vaikea puhua.
"Kiva heviletti, Moto-setä," Miihkali kehui. "Hei, onks toi Anni?" Miihkalin katse oli osunut ruskeaturkkiseen, eturivissä istuvaan hiirityttöön. Vinski nojautui eteenpäin katsomaan. Teini- ikäisen Annin hiukset olivat auki ja kiharretut ja tytöllä oli jalassaan lenkkarit ja farkut. Miten Vinski ei ollutkaan huomannut Annia ennen sota-aikaa? He olivat melko varmasti käyneet koulua samaan aikaan, mutta Vinski ei ollut kouluaikoinaan kunnolla huomannut Annia. Nyt valkea hiiri tunsi itsensä äärettömän typeräksi sen takia. Hän katsoi vuoron perään valokuvan Annia ja nykyistä Annia. Vinskille nousi pala kurkkuun, kun hän muisti samalla olevansa Santun kanssa. Vinski poistui paikalta mennäkseen vessaan.



LUKU 4 - Luvaton suudelma ja perheuutisia


Oli kulunut noin kaksi kuukautta siitä, kun hiiret olivat saapuneet Marsiin.

Santtu oli viihtynyt Marsissa oikein hyvin, jos ei ottanut huomioon että hän aika ajoin kaipasi Maapallolle. Koti-ikävä oli ensimmäisinä päivinä ollut melko kova, mutta vähentynyt ajan myötä. Santtu oli jopa suunnitellut uuden korjaamon avaamista Marsiin, sillä Last Chance Garage oli jäänyt Maahan, ja hän tarvitsi jostain työpaikan. Hän ei ollut vielä löytänyt paikkaa korjaamolle, mutta uuden korjaamon perustamissuunnitelmat olivat kyllä edenneet. Santtu oli luvannut hiirille, että he saisivat käydä tulevallakin korjaamolla.

Suhde Vinskiin tuntui jotenkin vähemmän intohimoiselta kuin ennen. Kai se oli sitä, että parisuhteessa on eri vaiheita ja vaiheessa yksi oltiin koko ajan kiinni toisissaan, ja vaiheessa kaksi annettiin enemmän tilaa toisille. Santtu oli omasta mielestään Vinskin kanssa vaiheessa kaksi.

Vinski ei itse juuri miettinyt, missä vaiheessa hänen suhteensa Santtuun oli. Hän mietti joka päivä Annia, eivätkä ajatukset Annista jättäneet häntä rauhaan. Vinski oli jo kauan sitten ollut ihastunut Anniin, mutta nyt tämä rakkaus tuntui leimahtaneen uudestaan liekkeihin huolimatta siitä että jo rakasti Santtua. Hiiri parka oli siis kahden naisen loukussa, eikä osannut päättää, kumman kanssa olisi. Olisihan se ehkä mahdollista olla molempien kanssa yhtä aikaa, mutta siinä olisi omat riskinsä. Salasuhde voisi paljastua, ja mukaan voisi tulla muitakin ongelmia. Ne muut ongelmat olivat sillä hetkellä Vinskin murheista pienimpiä.

Vinski ajeli kanjonin vierellä varoen visusti katsomasta sen laidan yli. Hän huomasi vähän matkan päässä maastokuvioisen teltan, ja siellä Marsin armeijan beigen prätkän. Hän pysäytti oman prätkänsä teltan viereen, nousi ylös ja riisui kypäränsä. Vinski huomasi, että teltassa oli joku. Hän yritti päästä sisään etsimällä vetoketjua, mutta teltassa ollut henkilö päästi hänet sisään.
"Moi, Vinski." Anni oli juuri pästänyt hänet sisälle telttaan. Vinskin sydämen syke tuntui kiihtyvän moninkertaiseksi, ja hän tuli entistä tietoisemmaksi ruumiistaan.
"Moi, Anni." Vinski nieleksi. "Saaks tulla peremmälle?"
"Tule ihmeessä. Mun työvuoro onkin just ohi. Eli jos asialla ei oo kiire, voit ihan hyvin varata ajan."
"Ei... ei tällä oo kiire..." Vinski nielaisi. Miten kertoisi Annille, että rakkaus häntä kohtaan oli leimahtanut uusiin, entistä suurempina palaviin liekkeihin, ja että halusi suudella tätä?
"Otahan relaa", Anni rauhoitteli Vinskiä ja pani hänet istumaan teltassa olevalle retkisängylle. "Hui, sähän täriset." Hiirinainen kokeili Vinskin otsaa kämmenselällään, ja Vinskin kehon läpi kävi lämpöaalto. "Ei tunnu kuumeiselta, vaikka aika lämmin sä oot. Kuunnellaanpas sydäntä. Pahus soikoon, stetoskooppi jäi kotiin."

Anni joutui siis kuuntelemaan Vinskin sydämen sykettä painamalla korvan rintaa vasten. Vinski halusi samaan aikaan sekä upottaa sormensa Annin pehmeisiin, punertavanruskeisiin hiuksiin että juosta samalla kiireen vilkkaa pois.Anni kuunteli hänen sydäntään miettiväinen ilme kasvoillaan.
"Onks sulla usein tällasta?" Hiirinainen kysyi.
"Ei", Vinski vastasi melko rehellisesti. "Paitsi silloin ku... silloin ku..."
"Anna tulla vaan", Anni vastasi kärsivällisesti.
"Silloin ku..." Vinski nielaisi taas ja alkoi väännellä käsiään ja liikutella häntäänsä levottomasti. Omatunto hoputti häntä kertomaan totuuden. "Sillon ku oon sun lähelläs. Mä tykkään susta vieläkin."
"Mut eiks sulla oo..." Annilla jäi lause kesken.

Vinski ei tiennyt yhtään, mikä häneen oikein meni. Hän otti hämmentyneestä Annista halausotteen, kietoipa vielä hännän tämän ympärille, ja painoi intohimoa tihkuvan suudelman hiirinaisen huulille. Vinski sekä nautti että poti syyllisyyttä. Hän tunsi Annin vastaavan suudelmaan, ja nuuhkaisi samalla tämän turkin tuoksua.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua Vinski päästi irti, syöksyi ulos teltasta omantunnon soimatessa, puki kypäränsä, nousi prätkän selkään ja karautti tiehensä jättäen jälkeen tyrmistyneen Annin, joka katseli hänen peräänsä ja huokaisi:
"Mä tavallaan tykkäsin siitä pususta. Vaikka eihän niin olis saanut tehdä."

Omantunnontuskia poteva Vinski kaahasi takaisin Minnin asunnolle, missä hän oli asustanut toveriensa kanssa siitä lähtien kun oli palannut Marsiin. Saatanan tolvana, hän moitti itseään. Mitä helvettiä tulikaan tehtyä? Vinski pysäytti moottoripyöränsä muiden prätkien joukkoon, riisui kypäränsä ja soitti ovikelloa. Santtu tuli avaamaan.
"Moi, kultsi. Sähän tulit äkkiä takas." Santtu kuulosti todella iloiselta, ja talosta kantautui meteliä, joka kieli siitä että nyt oli tapahtunut jotain iloista.
"Moi, söpöliini." Vinski päätti, ettei kertoisi mitään suudelmasta Annin kanssa.
"Sä oot missannu aika paljon." Santtu kiskoi Vinskin käsivarresta sisälle. "Iloisia perhetapahtumia on tullu esille kakskin tänä iltapäivänä."

Vinski astui sisälle olohuoneeseen, ja näki siellä Turbon, Minnin, Miihkalin, Claran, Moton ja Sharonin selkeästi iloisina. Turbo ja Minni olivat kietoneet kätensä toistensa kaulaan, ja Miihkali oli halaamassa Claraa, joka peitteli jotain vasemmassa kädessään.
"Mitä muuten on tapahtunu?" Vinski kysyi muina hiirinä.
"Turbo ja Minni saa vauvan", Santtu vastasi leveä hymy huulillaan Turbon ja Minnin syleillessä toisiaan.
"Onneks olkoon", Vinski sanoi.
"Kumpaa te muuten toivotte?" Sharon uteli.
"Mulle on ihan sama", Turbo vastasi selkeästi onnellisena. "Mut kunhan on terve."
"Ja Miihkali ja Clara menee naimisiin", Santtu sanoi.
"Onnittelut teillekin", Vinski onnitteli kihlaparia.
"Milloinkas teillä on häät?" Minni kysyi pyyhkäisten kyyneleen silmäkulmastaan.
"Parin kuukauden päästä", Clara sanoi. Hän suorastaan hehkui onnea. "Mut onneks häävalmistelut on aloitettu. Pitää viel olla vieraslista ja ruokalista... ohjelmaakin olis hyvä olla."
"Miihkali, mä olen tosi iloinen kun sä nait tollasen kunnollisen naisen." Moto laski kätensä Miihkalin olkapäälle. "Mä annan teille mun siunauksen ja toivotan onnee avioliiton satamaan jo nyt."
"Kiitti, Moto-setä." Miihkalikin oli selkeästi onnellinen. Hän suukotti tuoretta morsiantaan, mikä toi Vinskille mieleen luvattoman suudelman Annin kanssa ja siitä aiheutuneen omantunnon tuskat. Vinski tajusi nyt aivan täydellisesti, että oli pettänyt Santtua, ja päätti estää itseään menemästä pidemmälle. Mutta se tulisi osoittautumaan todella hankalaksi, ellei peräti mahdottomaksi.
"Muuten, kuka on meidän bestman?" Clara kysyi selkeästi huolestuneen näköisenä. "Entä morsiusneidot? Ja sulhaspojat?"
"Kyl se saadaan järkättyä", Miihkali rauhoitteli. "Kysytään mitä mieltä ne muut on. Moto-setä, haluisitsä olla bestman?"
"Voi mamma, totta kai mä sun häihin bestmaniksi rupean!" Moto läpsäytti Miihkalia selkään niin, että tämän polvet notkahtivat.
"Entä Santtu ja Minni? Voitteks te olla morsiusneitoja?" Clara katsoi vuorotellen Santtua ja Minniä, joka oli irtautunut Turbosta.
"Mikäs siinä", Santtu vastasi. "Kyllä mä voin olla."
"Voin mäkin olla morsiusneito", Minni sanoi.
"Erinomaista!" tuore morsian Clara riemuitsi. "Miihkali, mä olen varma et meidän häistä tulee ikimuistoiset!"
"Sen uskon, suklaaturkkini", Miihkali vastasi ja hyväili morsiamensa suklaanruskeaa turkkia.

Santtu kietoi toisen kätensä Vinskin olalle luoden valkeaan marsilaiseen lempeän rakastavan ja onnellisen katseen. Vinski sovitti kasvoilleen yhtä lempeän rakastavan hymyn, koska ei halunnut näyttää saati kertoa, että ajatteli Annia jatkuvasti. Mitähän jos hän menisikin joskus naimisiin Annin kanssa? Hän saattoi jo nähdä sielunsa silmin itsensä komean näköisenä mustassa smokissa ja Annin upeassa, maidonvalkeassa morsiusasussa. Vinskiltä katosi hetkeksi tietoisuus ympäristöstä. Tietoisuus palasi kun Santtu katsoi häntä suoraan silmiin ja kysyi:
"Vinski, onks kaikki okei?"
"On, söpöliini", hiiri vastasi äänellä jota ei kunnolla tunnistanut omakseen. "Kävi vaan mielessä, että ehkä voitais lempiä illalla?" Hän sanoi ensimmäisen ajatuksen joka päähän pälkähti.
"Mä olenkin lempimistuulella, hurmuri." Mekaanikko painoi valkoisen marsilaisen huulille suudelman, joka ei tuntunut juuri miltään. Vinskin oli siis pidettävä antamansa lupauksen siitä, että oli luvannut viedä Santun sänkyyn.

LUKU 5 - Häästressiä ja uskottomuutta


Miihkalilla ja Claralla oli kiirettä häävalmistelujen vuoksi. Piti laatia vieras- ja ruokalista, ja harjoitella seremoniaa jo etukäteen. Sormuksetkin piti ostaa, ja morsiamella oli vaikeuksia hääpuvun löytämisessä. Häät ja töiden jatkaminen normaalisti olivat rasittava yhdistelmä. Kaiken lisäksi Claralla oli pelkoja siitä että hän saisi sairauskohtauksen häissä; Clara nimittäin sairasti epilepsiaa. Olisi todella noloa jos kohtaus tulisi kesken vihkimisen, mutta onneksi häihin kutsuttaisiin myös Anni, joka tiesi miten sairauskohtauksien kanssa tuli menetellä. Häävalssikappale, jonka pari oli valinnut, oli hyvin harvoin käytetty Metallican Nothing Else Matters.

Moton mieli oli täynnä ruusunpunaisia ja romanttisia ajatuksia, joilla tietenkin oli tekemistä Sharonin kanssa. Hiirinaisen punaiset hiukset ja rubiineja muistuttavat silmät saivat harmaalta jätiltä polvet pettämään alta. Naisen itsevarmuus ja energisyys tekivät vaikutuksen, ja se että Sharon oli kunniallinen ja kunnollinen nainen, miellytti Motoa suunnattomasti. Tuollaisen naisen kanssa hän halusi olla yhdessä niin kauan kunnes oma elämänlanka katkeaisi. Moto päätti kohdella ihastustaan erittäin hellästi, ettei vahingoittaisi tätä, sillä oli tiedostanut suuren kokonsa ja suuret fyysiset voimansa.

Moton äiti, jonka nimi oli Maria, oli tullut käymään vierailulla kuukautta ennen häitä ja iloinnut häistä. Moto oli tietenkin iloinnut rakkaan äitimuorinsa visiitistä. Maria viipyisi häiden jälkeen vielä vähän aikaa, sitten lähtisi takaisin omaan kotiinsa.

Turbon ja Minnin elämä oli muuttumassa tulevan vauvan takia. Turbo hemmotteli Minniä minkä kerkesi, toi mitä kenraalittaren milloinkin teki mieli ja piti hyvänä. Kummallakaan ei ollut aavistusta siitä, että tämä raskaus ei päättyisi järin onnellisesti, vaikka Minnillä oli silloin tällöin epäilyttäviä vatsakouristuksia joiden arveli olevan osa normaalia raskautta. Minni ei osannut epäillä mitään, odotuksen huumassa kun oli.

Vinski oli huomannut rakastuvansa Anniin yhä syvemmin. Anni oli vastannut Vinskin tunteisiin sanomalla että rakasti tätä yhä. Ihastuminen oli tapahtunut vähän ennen ohjustapaturmaa, mutta kumpikaan ei ollut osannut tunnistaa sitä molemminpuoliseksi. Mutta nyt rakkaus oli tunnistettu molemminpuoliseksi, ja aina kun Santun silmä vältti, valkea hiiri haaveili Annista tai kävi suutelemassa tätä ja puhumassa siirappisia. Oli ollut monta kertaa lähellä, etteivät he jääneet kiinni verekseltään.

Vinski ei halunnut kertoa Santulle salasuhteesta, koska tiesi mekaanikon loukkaantuvan verisesti ja jättävän jos saisi tietää. Hiirimies ei osannut sanoa, kumpaa rakasti enemmän. Sekä Santtu että Anni olivat kumpikin kauniita ja älykkäitä, ja kumpikin olivat Vinskin elämän merkittävimpiä naisia. Kumpikin olivat saaneet valkoisen hiiren elämässä aikaan paljon hyvää. Santtu oli suonut Vinskille elintilan maapallolle jääneeltä korjaamoltaan, ja auttanut moottoripyörän huollossa sekä osoittanut rakkautta tätä kohtaan ja neuvonut tarpeen tullen. Anni oli valmistanut Vinskille maskin peittämään kaikki arvet ja palovammat joita kasvojen oikealle puolelle oli tullut, rakastanut Vinskiä luonteen eikä kropan vuoksi (niin valkean hiiren aiemmat ihastukset olivat tehneet) ja hyväksynyt Vinskin aidosti omana itsenään, eikä Annin seurassa tarvitsisi näytellä kovanaamaa.

Valkea hiiriuros ei osannut päättää, kumman kanssa olisi, panisiko välit poikki Santun vai Annin kanssa. Koska hän ei osannut päättää, kumman kanssa olisi, hän olisi nyt molempien kanssa koska rakasti kumpaakin.

Häiden lähestyessä Vinski päätti viedä suhdettaan Annin kanssa pidemmälle - siis sänkypuuhiin. Vinski tiesi olevansa uskoton, mutta ei omasta mielestään voinut sille mitään. Hän rakasti kumpaakin liikaa lopettaakseen jomman kumman suhteen noin vain.

Häitä edeltävänä iltana Vinski oli taas mennyt pommisuojaan odottamaan Annia. Tänä iltana se tapahtuisi. Jännittynyt hiiriuros arvioi sydämensä sykkivän tavallista nopeammin, ja hän painoi toisella kädellä rintaansa ikään kuin olisi saamassa sydänkohtauksen.

"Vinski?" pommisuojan ovesta sisään astunut Anni huhuili. "Täällähän sä olet."
"Tässähän mä, söpöliini." Vinski suukotti Annia. Anni vetäytyi hämmentyneenä irti suudelmasta.
"Vinski, mun omatunto soimaa vieläkin siitä että mä pussailen sun, varatun miehen kanssa. Toisaalta mä en haluis pilata sun suhdetta Santun kanssa, mut toisaalta rakastan sua liikaa lakatakseni ajattelemasta sua..." Hiirinainen huokaisi.
"Anni", Vinski huoahti ja kietoi uudelleen kädet hiirinaisen ympärille. "Mä tiedän, et mä teen väärin... mut rakkaus suhun on niin vahvaa et... mä en voi tälle mitään."
"Mäkin tajuun et tää on väärin", Anni voihkaisi. "Mut joskus tunteet vaan vie eikä voi mitään."

Rakastavaiset suutelivat uudelleen, ensin hellän kokeilevasti, sitten kiihkeämmin. Intohimoisen suutelun lomassa kaikki muu, Santtu mukaan lukien, unohtui täysin, ja Vinskin sormet vapauttivat Annin kastanjanruskeat hiukset hiuslenkin kiristävästä otteesta, kun taas Annin kädet riisuivat Vinskin ylävartalon paljaaksi. Valkoinen hiirimies huomasi tutun kihelmöivän kuumotuksen lantion alueella, ja näki rakkaansa ottavan paidan pois.

Vinski tunsi pakottavaa tarvetta riisua kaikki vaatteet yltään ja näki Annin nousevan ylös riisuen myös loput vaatekappaleet. Vinski innostui entisestään nähdessään Annin asettuvan viettelevään asentoon pommisuojan retkisängylle ja koukistavan jalkojaan kutsuvasti.

"Upee niin ku aina, grr!" Vinskiltä pääsi. Hän antoi housujen tippua nilkkoihin ja otti kengät pois.
"Komee niin ku aina", Anni hyrisi.
"Anna mun tulla ja lempiä oikein kunnolla!"

Pari sukelsi peiton alle ja aloitti kiihkeän lempimisen. Sängyn pohja natisi rakastuneiden marsilaisten lemmenleikeissä, ja himo sysäsi kaiken muun syrjään Vinskin mielestä. Mieleen mahtui vain Anni ja tämä kiihkeä tuokio.

Tämä kiihkeys ja ihanuus kesti monta minuuttia, ennen kuin Vinski laukesi ulvahtaen, ja Anni melko pian sen jälkeen. Kello oli jo paljon illalla, ja lempiväiset nukahtivat toisiinsa painautuneina.

He kaksi olivat pahaksi onnekseen unohtaneet ehkäisyn, mistä ei hyvä seuraisi.



LUKU 6 – Dramaattiset häät


Aamulla Vinski heräsi siihen, että kuuli Annin pukeutuvan kiireesti. Hän muisti samalla olevansa ilman rihman kiertämää, ja myös syyn omaan alastomuuteensa. Edellisenä iltana pari oli lempinyt kuin viimeistä päivää, ja hetken huuma oli vienyt valkeaa marsilaista niin, ettei hän ollut muistanut käyttää ehkäisyä. Ehkäisyn käyttämättä jättämisestä ei hyvää seuraisi. Vinski makasi pommisuojan retkisängyllä kädet pään takana ja näki täysissä pukeissa olevan Annin tulevan kohti.
”Huomenta, söpöliini”, Vinski tervehti, venytteli ja haukotteli hieman.
”Huomenta, unikeko”, Anni vastasi. ”Nouse ylös, ja pukeudu, muuten myöhästytään Miihkalin ja Claran häistä.” Anni heitti Vinskille tämän vaatteet jotka olivat jääneet lojumaan lattialle.
”Ou mään!” Vinski älähti. ”Mä unohdin häät kokonaan!” Hän pukeutui kiireen vilkkaa tavallisiin vaatteisiinsa.
”Äkkiä nyt!” Anni hermoili.

Molemmat hiiret laittoivat kypärät päähänsä, nousivat moottoripyöriensä selkään ja ajoivat Minnin asunnolle. Vinski vaihtoi siellä ylleen smokin ja niihin sopivat housut ja kengät. Anni puki hätäisesti ylleen oman juhlamekkonsa ja meikkasi hieman itseään, ja korjaili kampaustaan. Taas kypärät päähän, prätkien selkään ja kiireen vilkkaa hääpaikalle.
”Siinähän sä oot, Vinski!” oliivinvihreään juhlamekkoon sonnustautunut Santtu syöksyi suutelemaan Vinskiä. ”Mä luulin et sulle on sattunut jotain.”
”Kaikki on okei, söpöliini.” Vinski tunsi palan kurkussaan ja omatunnon moittivan, sillä oli samana aamuna kutsunut kahta eri naista söpöliiniksi, ja sitä paitsi häntä nolostutti näyttää naamaansa Santulle rakasteltuaan Annin kanssa edellisenä iltana.
”Pian nyt, hääseremonia alkaa näillä minuuteilla!” myöskin oliivinvihreään mekkoon pukeutunut Minni hoputti.

Pian kaikki häävieraat olivat omilla paikoillaan, ja Miihkali odotti alttarilla selkeästi jännittyneen oloisena ja näytti keskustelevan papin kanssa. Bestman Moto oikoi solmiotaan ja loi silloin tällöin silmäyksiä Sharoniin, joka istui vihkimiseen käytettävän salin toisella puolella eturivissä. Moton äitimuorikin oli mukana istumassa nyt poikansa vieressä, ja Moton sisar oli myös tullut paikalle. Miihkalin kaksoissisar Primer oli myös saapunut.

Urkuri alkoi soittaa häämarssia, ja morsian Clara astui sisään valkeassa morsiuspuvussaan ja morsiusneidot Minni ja Santtu kannattelemassa pitkää laahusta. Hääväki nousi välittömästi seisomaan morsiamen saapuessa, ja Claran isä joka oli kuin tyttärensä miespuolinen versio, katseli tytärtään ylpeänä.

Vinskin ajatukset harhailivat kun morsiuspari seisoi alttarilla ja pappi piti puhetta. Valkeaa hiirtä ikävystytti papin puheet, ja hänen tarkkaavaisuutensa herpaantui.
”Enemmän toimintaa ja vähemmän puhetta!” Vinski urahti saaden muut luomaan häneen paheksuvia katseita ja suhahtelemaan. Vinski vilkaisi Annia ja kuvitteli itsensä alttarille Miihkalin ja Claran tilalle. Hän kuvitteli Annille näyttävän morsiuspuvun ja itselleen komean smokin, ja kaikki muut juhlimassa naimisiinmenoa. Hän havahtui kuvitelmistaan äkkiä Santun kutsuessa häntä nimeltä ja papin kysyessä Miihkalilta, tahtoiko tämä ottaa Claran vaimokseen.
”Tahdon”, Miihkali vastasi. Claralle esitettiin sama kysymys, ja hän vastasi:
”Tahdon.” Morsian hymyili onnellisena. Bestman toi sormukset, ja pari vannoi vihkivalat.
”Jos jollakulla on jotain näiden kahden nuoren liittoa vastaan, puhukoon nyt tai vaietkoon ikiajoiksi.” Kukaan ei sanonut mitään, joten pappi sanoi: ”Täten julistan teidät aviopariksi. Voit suudella morsianta.”

Vastavihityn parin suudellessa hääväki hurrasi ja riemuitsi. Moton äiti oli liikuttunut ja pyyhki ilon kyyneleitä silmistään, ja silmin nähden erittäin onnellinen Miihkali nosti tuoreen aviovaimonsa käsivarsilleen ja kantoi tätä kohti juhlasalia.

Salissa oli kattaus valmiina, ja keskelle lattiaa oli raivattu tilaa häävalssin tanssimista varten. Häävalssikappaleeksi valittu Metallican Nothing Else Matters lähti soimaan ja tuore aviopari aloitti tanssin. Jonkin ajan kuluttua tanssimaan tuli muitakin pareja, muun muassa Turbo ja Minni. Moto pyysi kohteliaasti mutta rajusti punastellen Sharonia tanssimaan Vinskin pyörittäessä Santtua. Suurin osa salissa olevista henkilöistä tanssi lukuun ottamatta Moton äitiä joka vetosi ikäänsä ja siksi katsoi muiden tanssia.

Keskellä parkettia tanssivat vastanaineet eivät pystyneet irrottamaan katseita toisistaan saati lopettamaan hymyilemisen. Salissa oli muitakin onnellisia, esimerkiksi Sharon ja Moto katsoivat toisiaan unelmoiva ilme kasvoillaan. Vinski huokaisi nähdessään Annin Claran isän pyörittämänä. Edellisen illan tapahtumat eivät hevin unohtuisi, ja niistä tuli syyllinen olo. Valkea hiiri tanssi valssia tuntien edelleen palan kurkussaan ja omatunnon moittivan.

”Onks kaikki okei, rakas?” Santun sanat saivat omiin ajatuksiinsa ja syyllisyydentunteisiin vajonneen hiiren havahtumaan ja ottamaan mekaanikkonaisen lähemmäs.
”Kaikki on okei, muru.” Vinski piti omat tunteensa Annia kohtaan omana tietonaan, eikä varsinkaan halunnut kertoa edellisestä illasta. Molemmat suhteet olivat tehneet hänen elämästään aiempaa monimutkaisempaa

Kitarasoolon alkaessa tanssin tempo kiihtyi. Miehet nostivat naisensa ilmaan vähäksi aikaa, ja naiset pyörähtelivät helmat liehuen ja antautuivat pariensa taivuttaa heitä. Kappaleen viimeisten kymmenen sekunnin aikana sulhasen nähtiin suutelevan morsianta kiihkeästi, ja Moto katsoi ylpeänä sisarenpoikaansa taputtaen muiden mukana.

”Kiitos paljon kun osallistuitte meidän häihin ja tähän häävalssiin!” Miihkali lausui.
”Mutta pitemmittä puheitta, on aika siirtyä päivällispöytään ja nauttia sen antimista. Ettehän te täältä tyhjin vatsoin lähde”, Clara sanoi ja ohjasi aviomiehensä ja häävieraat pöytään. Avioparin paikka oli tietysti salin päässä. Miihkali ja Clara pitivät kumpikin puheen, joissa kertoivat suhteensa tarinan ensitapaamisesta tähän päivään asti ja kiittivät hääjuhlaan osallistuneita. Hiljaisuudessa syödyn hääpäivällisen jälkeen leikattiin kakku, ja tapahtumasta otettiin valokuva. Vinski katsoi hääkakkua leikkaavaa paria ja huokaisi taas.

”Vinski, hei?” Santtu kuiskasi. ”Onks jotain pielessä kun sä huokailet tänään aika paljon.”
”Ihan tosi, kultsi”, hiirimies vakuutteli ja sanoi ensimmäisenä mieleen tulleen tekosyyn. ”Mä oon vain hieman väsynyt tänään.”
”Et sä yleensä ole väsynyt. Painaaks sun mieltä jokin vai?”
”Ei paina”, Vinski sanoi ja kietoi käden Santun ympärille.

Kakun jälkeen leikittiin seuraleikkejä, joista perinteisimpiä oli morsiamen ryöstö. Moto ja Turbo ”ryöstivät” Claran ja veivät hänet piiloon, ja Miihkali löysi morsionsa muutaman minuutin haun jälkeen ja heittäytyi tämän kaulaan suutelemaan.

Minni istui kovin vaiteliaana ja ahdistuneen näköisenä nurkassa, ja hänen havaittiin vievän silloin tällöin kätensä vatsalleen ja irvistävän ilmeisesti kivusta. Turbo huolestui kenraalittaren voinnista, ja meni tämän luo. Minni vakuutteli, että kyse oli pienistä vatsanväänteistä, mutta Turbo epäili että syntymättömällä lapsella ei olisi kaikki kunnossa. Vaaleanruskean hiiren epäilykset osuivat oikeaan, kun Minni nousi ylös tuolistaan ja lysähti saman tien lattialle valittamaan kovista tuskista. Hiirinaisen mekko oli kastunut verestä, ja verta valui suureksi lammikoksi lattialle. Häävieraat olivat kovin kauhuissaan, ja Turbo oli aivan hädissään. Anni hälytettiin paikalle, ja Turboa kehotettiin pitämään Minni aloillaan sillä aikaa kun sairaankuljetus saapuisi.

Sairaankuljetukselle oli erittäin suuri tarve, varsinkin kun Clara sai epileptisen kohtauksen jonka aikana kaatui maahan kouristelemaan. Säikähtänyt Miihkali sai Annilta käskyn pidellä kouristelevaa Claraa paikoillaan. Sairaankuljetus saapui tuossa tuokiossa, ja Turbo hermostui miksi näillä oli hänen mielestään kestänyt kauan. Kouristeleva ja nyrkkejään yhteen puristeleva Clara sekä kalpea, veltoksi mennyt ja verta vuotava Minni nostettiin paareille, ja Miihkali ja Turbo tulivat rakkaidensa mukaan.

Myöhemmin sairaalassa kävi ilmi, että Clara oli selvinnyt kohtauksesta, tosin hän tarvitsi lepoa. Claran mielestä tämä ei ollut ollut paras mahdollinen alku avioliitolle, mutta Sharon ja Miihkali lohduttelivat, että avioliitosta tulee varmasti onnellinen.

Turbo ja Minni eivät sen sijaan saaneet kuultavakseen erityisen lohduttavia uutisia. Lääkärin mukaan oli sekä hyviä että huonoja uutisia.
”Kertokaa hyvät ensin”, Turbo vaati.
”Hyvä uutinen on se, että vaikka kenraali Minni menetti paljon verta, hän toipuu, sillä sai luovutettua verta.”
”Entä huonot?”
Lääkäri nielaisi. ”Lasta ei voitu pelastaa. Tuli keskenmeno.”
"Voi ei!" Turbo ja Minni huudahtivat yhteen ääneen.

LUKU 7 – Tuskaista

Minni ja Turbo eivät olleet uskoa korviaan. Santtu, Vinski, Moto ja Sharon tulivat sisään huoneeseen ja ihmettelivät mitä oli tapahtunut.
”Kenraali Minni sai keskenmenon”, lääkäri huokaisi. ”Jos haluatte, niin voitte jäädä tänne joksikin aikaa. Potilas tarvitsee nyt henkistä tukea.”
”Voi ei, voi ei”, Minni hoki ja peitti kasvot käsillään.
”Ei voi olla totta”, Turbo huokaisi järkyttyneenä ja haroi hiuksiaan.
”Miten surullista!” Santtu niiskautti nenäänsä ja kävi halaamassa potilasta.
”Kauhea juttu!” Vinski myötäili.
”Hirveän surullista”, Sharon myönsi. ”Jos tarvitsette henkistä tukea, niin mä ojennan auttavan handun.”
”Sehän on... ikävää... jotain näin masentavaa tapahtuu! Otan osaa.” Moto pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan.
”Kiitos, isoveikka. Henkistä tukea me just tarvitaan”, Turbo huokaisi. ”Just nyt sitä ei voi olla liikaa.” Hänen äänensä vapisi, ja hän yritti pidätellä kyyneleitään syleillessään kyynelehtivää rakastaan. Potilashuoneessa vallitsi sangen surullinen tunnelma, kun muut ottivat osaa Turbon ja Minnin suureen suruun.

Turbo, joka ei yleensä itkenyt kenenkään nähden, ei voinut pidätellä kyyneliään kaiken menetyksen tuskan kaatuessa päälle, vaan antoi kyyneltensä valua vuolaina pitkin poskia ja kastella turkin. Minni oli vähintään yhtä onneton, olihan kyse omasta lapsesta jonka tuloon oli valmistauduttu henkisesti ja jota olisi voitu yhdessä kasvattaa, mutta joka oli nyt menetetty. Itkevä pari oli lohduton näky, Santtu ja Motokin vuodattivat kyyneleitä, ja Vinski ja Sharon olivat myös kovin murheellisia. Moto syleili Turboa lohduttavasti, ja Santtu halasi Minniä. Miihkali ja Anni (Vinskin sydän sykähti) kävivät myös katsomassa Minniä, saivat tietää keskenmenosta ja kävivät ilmaisemassa osanottonsa.

Pitkään ja hartaasti siinä surtiin yhdessä, kunnes lääkäri tuli ilmoittamaan, että vierailuaika on päättynyt. Raskain mielin Turbo lähti kotiin luvattuaan Minnille, että kävisi joka päivä katsomassa niin kauan kunnes tämä pääsisi kotiin. Muutkin poistuivat surullisina.

”Kauhean surullista, mitä Turbolla ja Minnille sattui”, Santtu voihkaisi kävellessään Vinskin kanssa sairaalan hämärällä käytävällä.
”Kyllä ne siitä toipuu”, Vinski rauhoitteli. ”Sellaista sattuu aika usein. Mä kyl ymmärrän, et niillä ei oo mitenkään helppoo just nyt.”
Sharon liittyi seuraan.
”Ajatella, miten haavoittuvaa elämä voi olla. Haavoittuva, mikä vastenmielinen sana.” Punapää tuhahti.
”Haavoittuvia me ollaan kaikki jollakin tavalla”, Vinski sanoi. ”Paitsi et haavoittuvuus tai heikkous ei oo mun vika.”
”Ja munko sitten on?” Sharon tuhahti.
”Kaikkien on”, Santtu sanoi viisaasti. ”Mä tiedän, että kenestäkään ei tunnu hyvältä, et sanotaan heikoks tai haavoittuvaksi.”
”Sharonilla on vaan ongelma heikkouden kanssa. Se ei vaan hyväksy pehmeetä puoltaan ja siks on tollanen kovanaama.”
”Senkin...” Punapää nimitti kaksoisveljeään niin törkeällä sanalla, että Santtu hätkähti. ”Ei se sulle kuulu paskan vertaa, onks mulla pehmeä puoli vai ei.” Hänen sisäinen herkkyytensä pääsi esille, ja hän marssi loukkaantuneena pois.
”Hieno homma, Vinski”, Santtu murahti.
”Mut ku Sharonille on aina ollu vaikeeta hyväksyy oma sisäinen herkkyys. Mä tunnen mun systerin, ja mä tiedän, et sisimmässään se on herkkä typykkä vaikka näytteleekin kovanaamaa. Ei se onneks oo mua kovempi.”

Sharon istahti apein mielin sairaalan kahvilan pöytään. Vinski todella oli oikeassa, punapäällä oli kuin olikin herkkä puolensa jota ei mielellään näyttänyt muille. Hiirineito pyyhkäisi kostuneita silmiään ja niiskautti. Lapsuudessa oli tapahtunut jotain hirveää, minkä vuoksi hän näytteli kovempaa kuin mitä oikeasti oli, ja osoitti sen muun muassa kiroilemalla, puhumalla rivoja ja tuomalla esiin sisäistä vahvuuttaan sekä käyttäytymällä poikatytön lailla. Hän ei pystynyt kunnolla palauttamaan mieleen lapsuuden tapahtumaa, joka oli myös tapahtunut Vinskille. Ohi kulkeva Moto huomasi Sharonin ja liittyi seuraan.

”Mikä nyt on?” harmaa jättiläinen kysyi.
”Vinski se vain loukkasi mua”, Sharon nyyhkäisi. ”Se sanoi, et... mä en voi hyväksyy omaa herkkää puolta.”
”Ei se oo helppoo kenellekään”, Moto lohdutti ja otti Sharonin lähemmäs. Että tekikin mieli suudella noita huulia ja upottaa kädet neidon tuuheisiin, punaisiin hiuksiin! ”Mun äitimuori tapas sanoo, et todellista vahvuutta on uskaltaa ilmaista omaa heikkouttaan.”
”Viisas äiti sulla onkin, Moto.” Sharon pyyhkäisi taas kyyneleen ja halasi Motoa.
”Siks mä oon aina rakastanu ja kunnioittanu sitä. Se on aina ollu hyvä äiti.”
”En tiedä mikä muhun meni, mut... mun ja Vinskin lapsuudessa on tapahtunu jotain hirveää.” Hiirinainen nielaisi.
”Mitä hirveetä?” Moto kysyi ja siveli Sharonin punaista tukkaa.
”En nyt vaan muista, kun olin vielä aika pieni. Sen jälkeen mä olen näytellyt kovista. Musta tuntuu et sun seurassa mun on hyvä olla ja sulle voin näyttää pehmeän puoleni.”
Motosta tuntui todella hyvältä, että joku luotti häneen niin paljon. Sharon tuli lähemmäs ja kuiskasi hiljaa:
”Sä et varmaan tiennytkään, et mä olen aina tykännyt susta, ollut ihan lätkässä.”
”En tiennytkään”, Moto myönteli. Rakkauden tunne oli molemminpuolinen! Äkkiä Sharon otti harmaan hiiren pään käsiensä väliin ja painoi tulisen suudelman Moton huulille. Kutkuttava tunne vei Motolta halun lähteä mihinkään, ja mielihyvä valtasi hänet. Suudelman päätyttyä pari lähti kulkemaan käsi kädessä sairaalan pihalle. He nousivat Moton prätkän kyytiin, ja ajoivat kohti Sharonin kotia.

Vinski oli käsittänyt, että oli tahtomattaan onnistunut loukkaamaan sisartaan ja oli pahoillaan tapahtuneesta. Kolmiodraama, jossa hän oli mukana, oli mutkistanut hänen elämäänsä. Menot oli järjestettävä niin, ettei Santtu saisi tietää salasuhteesta, ja niin että molempien kanssa voisi viettää aikaa. Hiirelle ei paljon omaa aikaa jäänyt, kun piti yllä kahta suhdetta ja rakasti molempia valtavasti, eikä halunnut pahoittaa kummankaan mieltä. Jonakin päivänä salaromanssi paljastuisi, ja seuraukset olisivat tuhoisat. Vinski piti suhteensa Anniin edelleen salassa, sillä pelkäsi seurauksia ja Santun reaktiota jos tieto suhteesta kantautuisi Santun korviin.

Santtu jo epäili Vinskin salailevan jotain, ja aikoi ottaa selvää mitä valkoinen marsilainen salasi. Hän peitteli itsensä jo nukkuvan Vinskin viereen, ja katsoi tätä ajatellen: Vinsentti, mä tiedän, et sä salaat jotain. Ja aion ottaa selville, mitä se on. Ennemmin tai myöhemmin, keinolla millä hyvänsä. Ja jos se on toinen nainen, niin mä en tule antamaan sitä anteeksi. Mekaanikko käänsi kylkeään ja alkoi tehdä matkaa höyhensaarille. Kunnon yöuni tekisi nyt hyvää, sillä päivä oli ollut rankka ja dramatiikkaa täynnä.

Viikot kuluivat kuin siivillä. Minni ja Clara pääsivät kumpikin pois sairaalasta, ja Moto oli kuin seitsemännessä taivaassa, koska oli alkanut seurustella Sharonin kanssa ja hän näki kaiken valoisana. Hän oli niin lemmen pauloissa, että unohteli asioita ja uppoutui omiin ajatuksiinsa. Minnin ja Turbon suru oli hieman helpottanut, tosin surutyö oli yhä hiukan kesken. Miihkali ja Clara viettivät kuherruskuukautta, eivätkä voineet pitää näppejään irti toisistaan. Pari oli lempinyt kiihkeästi joka päivä sen jälkeen kun Clara oli päässyt pois sairaalasta. Elämä näytti taas olevan kunnossa, tosin Vinski edelleen piti yllä salasuhteita ja yritti parhaansa mukaan salata ne. Monta kertaa oli lähellä, ettei hän jäänyt kiinni rysän päältä.

Anni ei omasta mielestään voinut olla onnellinen sillä hetkellä. Parin viime viikon aikana hän oli voinut todella huonosti ja pyörtyillyt, olipa monena aamuna herännyt etovaan oloon. Rintaliivitkin tuntuivat kutistuneen, ja kalenteria katsoessaan Anni huomasi kuukautistensa olevan pahasti myöhässä. Hiirinainen vaistosi, että jokin oli eri tavalla kuin ennen. Hän ei ollut täysin varma mistä oli kyse, joten hän päätti ottaa asiasta selvää. Sairaanhoitajana hän tiesi, että pahoinvoinnin ja pyörtyilyn sekkä kuukautisten myöhästymisen kaltaiset oireet on syytä ottaa vakavasti.


LUKU 8 – Hekumasta ei seurauksitta selviä


Moni oli muuttanut muutaman viime viikon aikana omaan kotiin pois Minnin luota. Turbo tosin oli jäänyt asumaan Minnin luokse. Uuteen kotiin muuttaneita olivat Vinski ja Santtu sekä Moto ja Sharon. Muutoissa oli se hyvä puoli, että nyt Turbolla ja Minnillä oli enemmän aikaa ja mahdollisuuksia olla kahdestaan. Aiemmin oli koko ajan pitänyt olla varuillaan siltä varalta, jos joku pääsisi yllättämään kesken lemmenleikkien, mutta nyt sitä pelkoa ei ollut.

Moni pari osoitti rakkauttaan melko avoimesti ja ilman oman tunnon tuskia. Samaa ei voinut sanoa Vinskistä, joka oli kahden naisen loukussa ja siis syyllistynyt uskottomuuteen.

Omatunto nimittäin soimasi Vinskiä lakkaamatta siitä, miten hiirinuorukainen oli muutama viikko sitten viettänyt sangen hekumallisen tuokion Annin kanssa – vaikka oli jo varattu. Nuori marsilainen kärsi niin ankarasta moraalisesta krapulasta, että oli päättänyt vältellä Annia jonkin aikaa ja olla enemmän Santun kanssa. Hetken hurmio ei ollut jättänyt sijaa rationaaliselle ajattelulle, joten suojautuminen ei käynyt mielessä. Se oli ainoa kerta, jolloin Vinski oli lempinyt Annin kanssa, ja Vinski luuli, että yhdestä satunnaisesta lempimiskerrasta ei seuraisi mitään. Mutta hän huomaisi pian olevansa väärässä.

Annikin poti huonoa omatuntoa, että oli hypännyt sänkyyn varatun miehen kanssa. Vaikka hiirinainen oli yleensä järkevä, hetken huuma oli vienyt häneltäkin kyvyn ajatella järkevästi ja suojautua. Viime aikoina kiusannut pahoinvointi ja mielialan vaihtelut viestittivät Annille, että jokin oli eri tavalla kuin ennen. Hän päätti mennä käymään lääkärin vastaanotolla selvittämässä, mistä olisi kyse.

Santtu puolestaan oli alkanut tarkkailla Vinskin menemisiä ja tulemisia. Hän kyseli Vinskiltä minne tämä oli menossa ja kenen kanssa joka kerta kun hiiri oli menossa jonnekin. Jos Vinski oli tulossa jostakin, Santtu kyseli missä tämä oli ollut ja kenen kanssa. Vinski tunsi, että mekaanikko painosti häntä ja lakkasi vastaamasta tämän kysymyksiin. Vinski tosin tiesi, ettei Santtu ollut lainkaan tyhmä, päinvastoin; älykäs nainen varmasti huomaisi salasuhteen ennemmin tai myöhemmin.

Vinski oli lähdössä poikien kanssa kanjonille tekemään prätkätemppuja, mutta Santtu pysäytti hänet ovella.
”Ja minne sä oikein oot menossa?” mekaanikko tivasi.
”Kanjonille”, Vinski vastasi. ”Tekemään niitä sikasiistejä temppuja. Mä liitelen kanjonin yli ku kotka!”
”Ja kenen kanssa sä sinne menet?” Santtu asettui seisomaan oviaukkoon ja katsoi hiirimiestä tuimasti kädet lanteilla.
”Turbon ja Moton kaa. Miihkalikin on siellä. Ja ehkä systeri ja Clarakin tulee sinne.” Vinski yritti päästä Santun ohi, mutta turhaan. Tällainen kuulusteleminen oli ahdistavaa.
”Mä tuun mukaan kattoon ettet sä tee mitään luvatonta.”
”Mitä luvatonta mä tekisin, söpöliini?” Vinski puki kypärän päähänsä.
”Esimerkiksi menisit pelehtimään toisen naisen kanssa. Sitä mä oon vähän epäillyt viime aikoina.”
”Miten niin?” Vinski huomasi pulssinsa kaksinkertaistuvan. Santtu saattoi hyvinkin nähdä hänen lävitseen. Hiiri päätti valehdella. ”Ei mulla mitään toista naista oo.”
”Hyvä on”, Santtu huokaisi. Hän oli kireänä ja päästi hiiren ohitseen. ”Tällä sä pääset läpi. Mut jos mä yllätän sut toisen naisen kimpusta, niin mä löylytän sua niin, et karvat pölisee.”
”Ei huolta, hani.” Vinski syleili naista, nousi prätkän selkään ja vilkutti ennen kuin kaasutti kohti kanjonia. Hän todella oli menossa kanjonille poikien kanssa. Miten Santtu saattoi epäillä että Vinski olisi nyt menossa pettämään, vaikka oli viime viikkojen aikana vältellyt Annia?

”Ne miehet!” Santtu murahti. ”Aina saa arvailla, voiks niihin luottaa. Mä lähden kuitenkin Vinskin perään kattoon, ettei se vaan vedä mua nenästä. Sillä voi hyvinkin olla joku toinen.” Hän puki kypärän, lukitsi ulko-oven ja lähti moottoripyörällään Vinskin perään säilyttäen koko ajan pienen välimatkan.

Death Canyon näytti Vinskin, Turbon ja Moton silmissä aivan yhtä vaaralliselta kuin aiemmin. Vaikka he olivat hypänneet sen yli ennenkin, heitä jännitti hieman. Turbon mukaan pieni jännitys oli vain hyvä asia, sillä silloin onnistuisi paremmin. Vinski oli mielellään mukana tekemässä temppuja, sillä nyt saisi purkaa paineitaan oikein kunnolla.

Santtu pysäköi kulkuneuvonsa suuren kivenlohkareen taakse ja kaivoi satulalaukusta kiikarit esille. Hän nosti ne silmilleen ja näki kuinka Vinski oli juuri saapunut Turbon ja Moton kanssa kanjonille. Hiiri oli puhunut totta, mutta menoja oli silti tarkkailtava.

”Valmiina, kundit!” Turbon kädet olivat ohjaustangossa kiinni ja valmiina painamaan kaasua. Pakokaasua tuli nyt kaikkien prätkien pakoputkista.
”Jees, pannaan moottorit ulvoon!” Moto säesti. Hänkin oli valmiina painamaan kaasua.
”Enemmän toimintaa ja vähemmän puhetta, urhot”, Vinski yhtyi keskusteluun. Halu temppuilla kanjonilla oli kasvanut sietämättömäksi.
”Ja nyt väännetään...” Turbo aloitti.
”Hanat auki!” kaikki kolme karjahtivat ja painoivat kaasun pohjaan. Marsin pinnan punainen tomu pöllysi, ja kaikki kolme hiirtä lensivät rinnakkain kanjonin yli. Vinski katsoi alas ja hänestä näytti siltä kuin kanjonilla ei olisi pohjaa. Ehkäpä siksi koska hän ei nähnyt pohjalle asti.

Hyppelyä ja hurjaa temppuilua kanjonin yllä jatkui niin kauan, että Santtu alkoi ikävystyä väsymykseen asti. Mekaanikko yritti epätoivoisesti pysyä hereillä, mutta silmäluomet tuntuivat lyijynraskailta eikä hän jaksanut pitää silmiään auki. Hän siis nukahti suuren kivenlohkareen taakse.

Lopultakin, parin tunnin hyppelyn jälkeen, pojat lopettivat. he riisuivat kypäränsä ja pyyhkivät hikistä otsaansa. Hiki valui puroina pitkin turkkia, ja hiiret olivat hengästyneitä.
”Jeah!” Vinski hehkutti. Hikinen moottoripyörätemppuilu oli sekä väsyttänyt häntä että kohottanut hänen mielialaansa. ”Kohottaa mukavasti mun testosteronitasoja!”
”Tää on sikamakeeta!” Moto säesti. ”Miks me ei tehdä tätä useemmin?”
”Tehtäis me tätä useemminkin jos ois enemmän aikaa. Meil kun on nää parisuhteet jotka ottaa oman osansa”, Turbo sanoi hengästyneenä ja pyyhki hikivanoja ohimoiltaan.
”Suhteita ei kuitenkaan saa hylätä”, Moto valisti, ja muut olivat siitä yhtä mieltä. Harmaan goljatin sanat muistuttivat Vinskiä kahden naisen loukussa olemisesta. Valkea hiiri nielaisi.

Kuului moottoripyörän pärinää, ja Marsin armeijan beigen värinen rautaratsu pysähtyi Moton prätkän viereen. Kuski riisui kypäränsä.
”Miihkali!” Moto tervehti. Miihkali haroi hiuksia pois silmiltään.
”Hei, Moto-setä!” Nuori hiiri rutisti setäänsä.
”Millä asioilla sä liikut?” Turbo uteli.
”Mä tulin tuomaan viestin Vinskille. Annilta.” Tässä vaiheessa Vinski tarkensi kuuloaan.
”Mitä se.. ööh... nainen haluaa musta? ” Vinski oli vähällä sanoa ’kullanmuru’ ja se jos mikä olisi herättänyt epäilyksiä.
”Ei se kertonu mulle”, Miihkali vastasi ja kohautti harteitaan. ”Mut se halus et sä meet sen kämpälle mahdollisimman pian ku asia on kuulemma tosi tärkee.”
”Sit mun on kai mentävä”, Vinski huokaisi ja puki kypärän päähänsä. Jos asia oli tosi tärkeä mutta siitä ei kerrottu mitään, siitä oli ehdottomasti otettava selvää.
”Me tullaan mukaan”, Turbo sanoi päättäväisesti ja hän ja Moto pukivat kypärät päähän.
”Ei”, Miihkali sanoi tiukasti. ”Anni sano et vain Vinski saa tulla, mennään vaikka mun ja Claran kämpälle sillä aikaa.”
”Moikka kundit”, valkoinen hiiri huiskutti muille. ”Nähdään myöhemmin, mulla on nyt nääs vähän hoppu!” Hän nosti keulia ja lähti kohti Annin taloa- ja unohti täysin, että Santtu oli lähtenyt perään ja nukahtanut ison kivenlohkareen taakse.

Anni seisoskeli hieman pitkästyneenä talonsa ovella. Hän oli pyytänyt Miihkalia välittämään viestin Vinskille, mutta ei ollut halunnut kertoa ihan kaikkea, koska kyse oli hänen ja Vinskin välisestä, kahdenkeskeisestä asiasta. Anni oli käynyt päivän aikana terveystarkastuksessa ja saanut sen yhteydessä tietää olevansa raskaana. Miten tästä kertoisi Vinskille? Entä miten Vinski reagoisi?

Vinski saapui pihaan ja pysäköi motskarinsa. Hän riisui kypäränsä ja sanoi:
”Moi, Anni. Sulla tais olla jotain asiaa mulle.”
”Ja tärkeetä onkin.” Anni tunsi olonsa jännittyneeksi. ”Tuu sisälle niin kerron mistä on kyse.”

Luku 9 – Käännekohta ja painajaisuni


Vinski seurasi Annia sisälle asti. Hän raapi päätään miettiessään, mitä Anni aikoisi kertoa hänelle. Olisiko vuorossa kenties toinen hekumallinen tuokio? Talo muistutti paljon tavallisia chicagolaisasuntoja, ja sen viihtyisän näköisessä alakerran olohuoneessa oli yksi vanha sohva ja pieni nojatuoli. Löytyipä sieltä radio ja televisiokin.

”Mitäs asiaa sulla oli, hani?” Vinski kietoi käsivarret Annin ympärille ja syleili tätä.
”Mä en tiedä mistä aloittaisin”, Anni vastasi. Hän tuntui suorastaan ripustautuvan kiinni.
”Beibi, alotat vaikka siitä mikä ekana tulee mieleen. Kato kun kyllä mulla on aikaa. Ei täs mitään hoppua oo.” Hän silitti Annin pehmeitä hiuksia.
”Okei”, Anni vastasi. ”Muistat kai sen yön pommisuojassa ennen Miihkalin ja Claran häitä?”
”Miksen muistais? Mehän käytiin molemmat ihan kuumana! Kukaan ei unohtais sellasta yötä!” Yö oli todellakin edelleen tuoreessa muistissa, vaikka siitä oli kulunut jo muutama viikko.

Anni irtautui Vinskistä. Hiirinainen vaikutti hieman alakuloiselta. Oliko hän ehkä vihainen siitä, että Vinski oli vältellyt häntä parin viime viikon aikana?
”Et kai sä oo vihainen mulle?” Vinski oli hieman huolissaan.
”No ehkä mä olen vähän katkera kun et oo ottanu muhun yhteyttä.” Anni istahti sohvalle. ”Mä oisin halunnut kertoo tän aikaisemmin, mut kun sulla oli varmaan niin kiire, ettet voinu tavata mua. Okei, mä sanon suoraan: sen yön seurauksena mä oon nyt raskaana ja se on sun skidi!” Anni suorastaan suutahti ja korotti ääntään muutamien viimeisten sanojen kohdalla.
”Ou män!” Vinski älähti. ”Mun ois pitäny suojautua!” Hänen elämänsä oli saanut käännekohdan. Hänestä oli nyt tulossa isä, mikä tarkoitti sitä, että nyt oli otettava vastuuta syntymättömästä jälkeläisestä. Hän myös muisti lintsanneensa koulun terveystiedon tunneilta ja luullut, ettei yhdestä satunnaisesta kerrasta voisi saattaa ketään raskaaksi. Nyt hän oli oppinut kantapään kautta, ettei ehkäisyn tärkeyttä sopinut vähätellä.
”Ja sun ei olis pitäny lintsata terveystiedon tunneilta, niinhän?” Annin vihaiselta kuulostavaan ääneen ilmaantui sarkastinen sävy. Nyt Vinskikin alkoi hieman suuttua, sillä kuulosti ihan siltä kuin hän olisi yksin vastuussa tapahtuneesta. Ensimmäistä kertaa elämässään hän oli edes hitusen vihainen Annille.
”Ei tietenkään olis!” Vinski huudahti. Hän koetti pitää äänensä mahdollisimman tasaisena, sillä liiallinen äänen korottaminen olisi voinut pelästyttää hänen lastaan odottavan naisen. Hän nimittäin tiesi, että raskaus usein tekee naisen tavanomaista herkkätunteisemmaksi. ”Mut toisaalta säkin olit mukana panemassa sitä kersaa alulle, joten on ihan turha syyttää pelkästään mua.”
”Totta”, Anni huoahti ja istahti sohvalle pyyhkiäkseen silmänurkasta esiin valuvan kyyneleen. ”Me oltiin kumpikin mukana. ” Kyyneleitä alkoi valua enemmän, ja Vinski istui naisen viereen ja kietoi käsivartensa tämän ympäri ja silitti tämän pehmeitä hiuksia. Hiukset tuntuivat tavallista pehmeämmiltä, joten vaikuttivatkohan raskaushormonit hiuksiinkin? Hiirinuorukainen huokaisi ääneen. Hänkin rauhoittui, ja tunsi itsensä liikuttuneeksi ja yritti samalla estää itseään kyynelehtimästä mutta ei voinut estää silmiään kostumasta hieman. Näinkö liikuttuneelta olo tuntui, kun sai tietää saavansa oman lapsen?

Anni jatkoi: ”Must jotenkin tuntuu, et vaikka sulla on myös Santtu, tälle lapselle ei oo hyväks olla ilman isää.”
”En mä omaa tenavaa hylkäis”, Vinski lohdutteli. Samalla hänen kurkkuunsa nousi pala. Se liittyi muistoon Vinskin omasta isästä. Se oli tapahtunut hyvin kauan sitten, todennäköisesti jo varhaislapsuudessa. Mutta muisto ei palautunut kunnolla mieleen. ”En vaikka mitä tapahtuis.”

Kanjonilla alkoi olla rauhallisempaa, kun Turbo ja Moto lopettivat moottoripyörätemppuilunsa ja huomasivat vihdoinkin kiven taakse torkahtaneen Santun. He herättivät Santun joka hämmästeli, miten oli urvahtanut niin kummalliseen paikkaan. Samaa ihmettelivät Moto ja Turbo.
”Et oo vissiin nukkunu kunnolla viime yönä kun näin oudon paikan oot valinnu päivätorkkuja varten?” Turbo kysyi. Moto auttoi Santun istuma-asentoon.
”En oikeastaan”, nainen vastasi totuudenmukaisesti ja hieroi silmiään. Santtu venytteli ja haukotteli hieman. ”Missäs Vinski on?”
”Lähti jonnekin Miihkalin kanssa”, Moto vastasi ja päästi varovasti irti Santusta. ”Mitä sä muuten teet täällä?”
”Se on pitkä tarina”, Santtu vastasi ja haukotteli taas hieman. ”Mua on vaivannu viime aikoina epäilys. Musta jotenkin tuntuu siltä et Vinski salailee jotain. Tuntuuks teistäkin?”
”Tuntuu, joo”, pojat nyökkäilivät.
”Siitä asti kun tultiin takas Marsiin, se on aina välillä häipyny jonnekin kertomatta mulle mitään. Miihkalin ja Claran häitä edeltävänä yönä se ei tullu kotiin nukkumaan. Ei ilmottanu mulle mitään.”
”Mustakin tuntuu, et Vinski tosiaan salailee jotain. Ei se yleensä salaile mitään, joten jotakin on kyl pielessä.” Turbo näytti ja kuulosti miettiväiseltä.
”Ja aina ku se salailee jotain, sen huomaa”, Moto vahvisti. ”Siitä tulee jotenki vetäytyvä, eikä se oo silloin oma ittensä. ”
”Just sellanen Vinski on ollu viime aikoina”, Santtu sanoi ja nousi ylös. ”Ja se vaikuttaa jotenki epävarmalta, ihan ku se pohtis jotain tosi isoa asiaa.”
”Saattaa pohtiakin”, Turbo vastasi, ja hän ja Moto nousivat seisomaan. ”Asiasta pitää ottaa selvää. Mut mietitään huomenna lisää kun nyt on aika myöhä.” Horisontista saattoi nähdä, miten aurinko alkoi laskea. Kaikki kolme pukivat kypärän ja matkasivat kukin omiin koteihinsa.

Matkalla Santtu mietti yhä keskusteluaan Turbon ja Moton kanssa. Vinskillä oli siis suuri salaisuus. Ja Santtu saisi sen selville ennemmin tai myöhemmin. Mieluummin ennemmin, sillä pitkän ajan kuluttua saattaisi olla liian myöhäistä. Hänelle tuli mieleen, että kyse saattoi olla pettämisestä. Hän päätti varjostaa Vinskiä niin kauan kunnes saisi totuuden selville. Mutta nyt oli myöhäinen ilta, ja oli parasta mennä nukkumaan. Vasta seuraavana päivänä voisi jatkaa totuuden selvittämistä. Väsynyt Santtu pysähtyi kotitalonsa pihalle ja riisui kypäränsä. Hän sulki oven, ja huomasi olevansa niin unelias, ettei jaksanut riisuutua saati peseytyä, ja nukahti suoraan omaan sänkyynsä.

Vinskikin oli lähdössä kotimatkalle.
”Pidetään tämä juttu salassa niin kauan kuin voidaan”, Anni kuiskasi ja antoi rakastetulleen hyvän yön suukon.
”Pidetään. Mut voi olla et tää tulee joskus ilmi. Mä joudun nyt lähteen, joten toivotan oikein hyvää yötä. Teille molemmille.” Vinski iski silmää ja puki kypärän päähän. Lähtiessään hän vilkutti Annille, joka vilkutti takaisin.

Hän oli sekä onnellinen että hitusen huolestunut. Oli onnellinen juttu saada oma lapsi ja tulla isäksi, ja hieman huolestuttavaa oli se että Annin raskaus tulisi ilmi jonain päivänä. Marsilainen oli erittäin hyvällä tuulella. Laskevan auringon viimeiset säteet valaisivat hänen matkaansa kotia kohti.

Kotiin päästyään Vinski huhuili, olisiko Santtu kotona. Hän meni makuuhuoneeseen ja näki siellä Santun joka oli nukahtanut sikiöasentoon vaatteet päällä.
”Söpöä.” Vinski peitteli Santun, riisuutui ja peseytyi. Menipä itsekin nukkumaan.

Uni tuli nopeasti. Mutta se ei ollut mikään hyvä uni.

Valkea marsilainen palasi lapsuuteensa. Hän on taas kuusivuotias pieni poika, jonka silmin maailma näyttää suuremmalta ja ihmeellisemmältä kuin aikuisen katselemana. Pieni hiiripoika leikkii Harley-Davidsonin pienoismallilla punatukkaisen sisarensa kanssa.

Kesken leikin kuuluu miten lasten äiti ja isä riitelevät. Lapset keskeyttävät leikkinsä ja menevät katsomaan ja ihmettelemään, mistä on kyse. Vanhemmat, kaksi valkeaturkkista marsilaishiirtä, huutavat toisilleen, mutta huuto on pojan korville epämääräistä kumisevaa ääntä. Punatukkainen nainen yrittää kyynelsilmin takertua miehen käsivarteen, mutta mies poistuu sanomatta mitään ja jättää naisen itkemään. Ovi paiskautuu kiinni, ja kaksi lasta ovat hyvin hämmentyneitä.

Vinski heräsi, ja hengittää kiivaasti sydän hakkaillen. Onneksi se oli vain unta! Vai oliko se sittenkin muisto kaukaa menneisyydestä?



LUKU 10 - Bileet, joissa sattuu ja tapahtuu


Unet lapsuudesta ja niiden sisältö jäivät vaivaamaan Vinskiä pitkäksi aikaa. Nuorukainen vaivasi päätäään miettimällä olivatko ne vain unia vai sittenkin myös muistoja. Koska Sharon oli ollut niissä myös mukana, häneltä voisi myös kysyä asiasta.

Vielä enemmän Vinski pohti mitä tekisi suhteelleen Anniin ja Santtuun. Kumpikin olivat kauniita, ihania ja älykkäitä, ja rakastivat häntä sellaisena kuin hän oli. Mutta kolmiodraamaa ei voisi jatkaa enää. Ennemmin tai myöhemmin Santtu ja kaverit saisivat tietää että Vinskillä oli kaksi naista kierrossa yhtä aikaa. Salailu olisi pakko lopettaa, sillä se oli kovin hankalaa. Jos Vinski jättäisi Santun, tämän sydän särkyisi miljooniksi sirpaleiksi eikä nainen antaisi koskaan anteeksi ja kantaisi kaunaa lopun elämäänsä. Jos hän jättäisi Annin, Vinski saisi vastuuta pakenevan häntäheikin leiman. Kolmas ja kaikkista pahin vaihtoehto olisi jättää molemmat ja aloittaa uusi elämä uuden naisen kanssa.

Lopulta Vinski teki lopullisen valinnan. Hän oli päättänyt jättää Santun ja jäädä Annin ja syntymättömän lapsen luo. Hän halusi ehdottomasti olla Annin ja lapsen elämää, koska Anni oli hänen ensirakkautensa ja hänen piti kantaa vastuunsa lapsesta. Santtu ei tulisi ilahtumaan Vinskin päätöksestä, mutta olosuhteiden pakosta ei ollut muita vaihtoehtoja.

*

Vasta yhteen muuttaneet Moto ja Sharon olivat päättäneet järjestää kotibileet yhteen muuttamisen kunniaksi. Luvassa olisi musiikkia, hauskanpitoa, boolia, kotikaljaa, tanssia ja tietysti hodareita. Kutsun saivat Turbo, Minni, Santtu, Vinski ja Anni, jotka odottivat innolla tulevia bileitä. Miihkali ja clara eivät päässet tärkeän ja kiireellisen työtehtävän takia.Koska luvassa oli bileet, voisi sattua ja tapahtua mitä tahansa. Ja sinä iltana tulisi sattumaan ja tapahtumaan.

*

Lopultakin bileilta koitti. Juhlavieraiden mielestä oli hyvä uutinen kun tapahtuisi jotain hauskaa pitkästä aikaa. Musiikki alkoi soida kovaa iltakuuden aikoihin, ja isäntäväellä oli kova kiire asetella ruuat ja juomat tarjolle.

''Vauhtia, Moto!'' Sharon hoputti asettaessaan hodareita tarjolle. ''Vieraat tulee kohta!''
''Okei, okei'' Moto vastasi täyttäessään boolimaljaa. ''Nää valmistelut ois pitäny alottaa jo aikasemmin päivällä.''

Ovikello soi, ja Sharon otti ensimmmäiset vieraat, Turbon ja Minnin vastaan.
''Wou!'' Turbo hihkaisi. ''Täällähän aletaan päästä tunnelmaan!''
''Hupi on vasta alkamassa'' Sharon vastasi ''Otatteko juotavaa''
''Booli kyllä maistuis'' Minni vastasi, ja Moto toi hänelle lasillisen kylmää, raikasta juomaa. Turbo, joka tunsi itsensä kovin nälkäiseksi, otti hot dogin ja alkoi syödä.

Myöhemmin saapui Anni, joka janoisena otti lasin boolia. Viimeisompinä, muttei missään nimessä vähäisimpinä, saapuivat Santtu ja Vinski. Santtu avasi kotikaljatölkin ja meni juttelemaan muiden vieraiden kanssa.

''JIIHOO!'' Vinski hehkutti. '' Tänään on bileet, kaikki sileeks! Varokaa, meno voi muuttuu aika villiksi tänä iltana!''
''No sen kyllä uskon'', totesi kotikaljaa siemaileva Santtu.
''Jos yhtään Vinsenttiä tunnen niin varmasti muuttuu'', vahvisti Turbo viedessään Minniä tanssimaan.

Meininki alkoi¨todellakin muuttua villimmäksi, kun Vinski intoutui tanssimaan villisti keskellä tanssilattiaa Santun kanssa. Hän oli niin juhlatunnelmissa ettei huomannut ollenkaan Annia jota Moto herrasmiehenä pyysi tanssimaan. Sharon hörppi boolia ja katseli juhlahumua sivusta. Kesken villin tanssin Annin oli pakko poistua vessaan koska alkoi voida huonosti.

''Mikä Annia vaivaa?'' Santtu hämmästeli jatkaessaan tanssia Vinskin kanssa.
''Ööö.. tota noin...''' Vinski änkytti. ''En mä tiedä.''

Juhlinta jatkui vaikkei Annia kuulunutkaan pitkään aikaan tanssilattialle. Nopeatempoisen rokkibiisin soidessa Vinski äätti viihdyttää muita vieraita näyttävällä ilmakitarasoololla. Hän kuvitteli olevansa maailmankuulu rokkari, ja eläytyi täysillä esitykseensä. Niin täysillä, ettei huomannut kuinka huitaisi vahingossa hännällään kukkamaljakon pöydältä ja kuinka Moto häipyi Sharonin kanssa kesken shown omille teilleen. Kun ilmakitarasankari lopetti esityksensä, hän kumarteli.

''Kiitos! Kiitos! Te olitte loistava yleisö!'' Vinski hihkui katsojien hurratessa ja taputtaessa.
''Kiitos esityksestä'', Minni kiitteli.
''Niin muuten, ootsä nähny Motoo?'' Turbo ihmetteli.
''En, miten niin?''
''Se häippäs Sharonin kaa jonnekin'' Minni vastasi.
''Ja musta tuntuu et niitä ei saa häiritä'' Santtu sanoi ja meni hakemaan hot dogeja.

Bileet jatkuivat' Biisit vaihtuivat rauhallisempiin. Turbo muhinoi Minnin kanssa sohvalla hännät yhteen kietoutunein. Jossain vaiheessa Motokin tuli paikalle hikisenä, hengästyneenä, posket punoittaen ja housujen sepalus huolettomasti auki. Iso kaveri lysähti raukeana mutta silti erittäin tyytyväisenä nojatuoliin. Sharon tuli kohta perässä yhtä hikisenä, hiukset sekaisin ja kävellen melko hankalan näköisesti. Tänä iltana oli todellakin sattunut ja tapahtunut.

Pian Turbo yllätti kaikki polvistumalla Minnin eteen ja ottaen esille pienen rasian.
''Minni, rakkaani'', Turbo aloitti. ''Meillä on ollut pitkä, yhteinen taival ja mä toivoisin et se vois jatkuu ikuisesti. Joten mennäänkö naimisiin?'' Hän avasi rasian ja sieltä löytyi kultainen sormus.

Kaikki pidättivät jännittyneinä hengitystään. Minni katseli Turboa ja sormusta silmät selällään. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen hän vastasi:

''Oi Turbo! Tietenkin mennään!''

Ikionnellinen Turbo pujotti sormuksen tuoreen morsiamensa nimettöään kaikkien hurratessa ja taputtaessa. Kaikki onnittelivat tuoretta kihlaparia, ja päättivät juoda maljan kihlojen kunniaksi. Pirskeiden jatkuessa alettiin ihmetellä miksei Anni ollut vieläkään tullut takaisin bailaamaan muiden kanssa.

''Moto, tuu bailaamaan muiden kaa!'' Vinski yritti innostaa veikkaansa.
''Kyl mä muuten tulisin, mut nyt ei vaan jaksa.'' Moto oli vieläkin kovin väsyneen oloinen.
''Näyttäis siltä et sulla on menny aika lujaa tänään'', Vinski sanoi huomattuaan toerinsa avonaisen sepaluksen.
''Niin onkin'', Moto myönsi punastellen.
''Mä joudun nyt poistumaan vähäks aikaa mut tuun kyl kohta'', Vinski sanoi kun alkoi tuntea tarvetta asioida vessassa. Hän oli juonut melkoisesti boolia ja kotikaljaa, mikä alkoi pikku hiljaa tuntua rakossa. Hän kokeili vessan ovea, mutta se oli lukossa.

''Kuka siellä?'' Oven takaa kuului. Se oli Anni.
''Tässä on Vinski. Miks sä oot sulkenu ittes vessaan? Eksä haluu bailata meiän kaa?''
Anni avasi oven ja päästi Vinskin sisään. ''Ei tee mieli kun on huono olla. Ja oon aika väsyny myös. ''
Vinski syleili Annia, joka takertui häneen kiinni kuin takiainen. ''No ei varmasti. Tuossa tilassa voi tietenkin tulla joskus huono olla. Mut mä kyl haluisin olla osa sun ja skidin elämää. Ku tietäsitki vaan miten rakas sä oot mulle.''
''Tiedän sen, hani. Tiedän.'' Anni nousi varpailleen ja painoi hellän suukon Vinskin huulille.

Juuri silloin oven taakse oli alkanut kertyä jonoa, koska muillakin juhlijoilla oli asiaa vessaan. Minni jopa hyppeli paikallaan kasvoillaan ilme joka kieli epämukavasta olosta.
''Ei täs oo koko iltaa aikaa'' Sharon valitti.
''Mikähän siellä kestää?'' Santtu ihmetteli.

Nainen avasi oven ja vastaus hänen kysymykseensä oli suoraan hänen silmiensä edessä. Yllätetyksi tulleet Anni ja Vinski irtautuivat toisistaan. Santtu haukkoi henkeään sydän hakkaillen. Hänen epäilyksensä Vinskin uskottomuudesta olivat totta.
''Ou män'' Vinski älähti.
''Ei voi olla tosi!'' Santtu tunsi itsensä loukatuksi ja petetyksi. Hänen sydämensä särkyi tuhansiksi sirpaleiksi.

A/N: Sainpas kirjoitusintoni takaisin Tarinani on ollut monta vuotta jäissä mutta nyt se jatkuu.


Luku 11 - Totuus tulee esille

Santtu katsoi epäuskoisena ja järkyttyneenä toisistaan irtautuneita Vinskiä ja Annia joiden ilmeet kielivät kiusaantuneisuudesta. Kaikki huoneessa olijat tuijottivat toisiaan hämmentynyt ilme naamallaan. Vallitsi syvä, painostava hiljaisuus, joka tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta Vinski sai suunsa auki:

"Mä voin selittää..."
"Naama kiinni!" Santtu tiuskaisi. "Vai että tällaista peliä mun selän takana pidetään. Oishan tää pitäny arvata!"

Anni kääntyi Vinskin puoleen:
"Pitäiskö sun kertoo totuus? Koska ei olis oikein salailla tätä."
"Mut Anni...!"
"Anna tulla. Mitä sä oikein salailet?"

Santun vihainen katse porautui Vinskiin joka tajusi, että oli pakko kertoa totuus. Valkoinen hiiri alkoi kertoa, miten Marsiin palaamisen jälkeen oli uudelleen ihastunut Anniin ja alkanut tapailla tätä. Miten tapailu oli johtanut yhden yön juttuun joka oli johtanut siihen että Anni oli nyt raskaana. Santtu ei uutista sulattanut helpolla vaan läimäytti Vinskiä niin että tämä horjahti taakse päin iskun voimasta.

"Tämä tästä vielä puuttui!" Santtu haroi tukkaansa epäuskoisena ja järkyttyneenä. "Te ootte vehtaillu mun selän takana ja nyt on vielä vauvakin tulossa! Onks nyt hyvä mieli?"
"Usko pois, ei tää mustakaan hyvä juttu ole. "
"No mitä ajattelit tehdä asialle, senkin gigolo?" Santtu tivasi.
Vinski nielaisi ääneen, kokosi itsensä ja sai sanottua: "Santtu... mun mielestä meiän ei kannata jatkaa näin. Mä en tahtois aiheuttaa sulle enempää mielipahaa ja siks on parempi et me ei enää olla kimpassa."

Santun viha alkoi laantua, ja hän alkoi näyttää siltä että olisi itkun partaalla.
"Voit olla oikeessa... me ei enää voida jatkaa näin... Ehkä on parempi että jäät Annin ja lapsen kanssa... Tee mitä teet, mutta mä en voi enää luottaa suhun. Hyvästi."

Sen sanottuaa Santtu poistui paikalta kyyneleet valuen pitkin kasvoja.

*

Myöhemmin sinä iltana kaikilla kokivat ristiriitaisia tunteita. Sharon oli painunut pehkuihin,  ja Minni ja Anni olivat menneet koteihinsa nukkumaan. Santtukin oli lähtenyt kotiin.Vinskillä ei olisi hänen luokseen enää mitään asiaa ja syystäkin. Murheen murtama Santtu ei saanut kyynelten tulvaa loppumaan vaan itki itsensä uneen.

Turbo ja Moto eivät voineet käsittää, miksei Vinski ollut kertonut heille mitään.

"En mä voi sun tekojas puolustella. Sä teit Santulle tosi törkeen tempun." Moto paheksui Vinskin tekosia. "Entä meneeks sulle jakeluun miten vastuullista vanhempana olo voi olla?"
"Älä hikeenny, veikka. Kyl mä ton tajuun" Vinski vastasi. "Voit olla oikeessa. En mä tietenkään voi puolustella mitä tein Santulle. Ja varmasti kyse onkin tosi vastuullisesta jutusta."
"Oli miten oli, sä et voi nyt jättää Annia yksin koska se tarvii sua ja sun tukee", Turbo sanoi. "Niin ja kyl me voidaan sua tukee tässäkin asiassa."
"Kaveria ei jätetä", Moto vahvisti.
"Kiitti, kundit. Tää merkitsee mulle tosi paljon." Vinski löi ylävitoset veikkojensa kanssa. "Mut mitenkäs asumisjärjestelyt hoidetaan? Santtu ei varmasti päästä mua takasin himaan."
"Kysy Annilta, ottaisko se sut" Turbo ehdotti.
"Nyt on jo myöhä, ja ehkä sun kantsii jäädä tänne yöks ja kysyä sitä vasta huomenna", Moto sanoi.

Vinski vietti yönsä Moton kämpällä ja meni aamulla Annin luo kyselemään, ottaisiko tämä hänet asumaan luokseen. Annin vastaus oli myönteinen, ja Vinski sai asua hänen luonaan. Mutta Vinskillä ei ollut enää mitään asiaa Santun luokse, ja Sharon joutui Moton kanssa hakemaan veljensä kamat Santun kämpältä.

*

Kului kaksi kuukautta. Vinski oli alkanut sopeutua ajatukseen vanhemmuudesta ja sen mukana tulevasta vastuusta. Hän oli päättänyt jäädä tukemaan Annia, jonka odotus näkyi jo ulos päin. Hänen oli myös pakko myöntää itselleen, että hänellä oli hieman ikävä Santtua, mutta Santtu piti mykkäkoulua, eikä ollut suostunut olemaan Vinskin kanssa tekemisissä pitkään aikaan.

Turbon ja Minnin häihin oli enää muutama kuukausi aikaa, joten Moto ja Vinski päättivät yhdessä yllättää morsiusparin järjestämällä polttarit.

"Hodareita, kotikaljaa ja kunnon jytämusaa", Moto intoili. "Tuliskohan Santtu myös mukaan bailaamaan?"
"Älä muistuta mua Santusta", Vinski ärähti. Santun ajatteleminen teki yhä kipeää.
"Taitaa olla tulenarka juttu kyseessä", Moto tuumi. "Oli miten oli, näistä tulee vuosisadan polttarit."
"Todellakin", Vinski vahvisti.

Santtu katseli valokuva-albumiaan ja oli tietysti yhä aivan maassa eron takia. Miksi Vinskin piti särkeä hänen sydämensä ja pettää luottamuksensa näin törkeällä tavalla? Nainen muisti yhä miten hänet oli aikanaan jätetty lukion tanssiaisissa mutta tämä oli jotain vielä pahempaa. Santtua inhotti katsella kuvia hänen ja Vinskin yhteisistä hetkistä, joten hän silppusi kyseiset kuvat pienen pieniksi palasiksi.

Heheeei! Mahtava tarina! Koska tulee jatkoa??????

Maru kirjoitti:

Heheeei! Mahtava tarina! Koska tulee jatkoa??????

Ihan ekaksi: tervetuloa foorumille, Maru.

Kiva kun tykkäät. Tarinan jatkamisesta en uskalla luvata yhtään mitään, sillä motivaationi jatkaa on ollut vähän heikko ja opiskelijaelämä on pitänyt minut kiireisenä.  Suunnitelmissani on kuitenkin jatkaa. En tässä vaiheessa tee isoja lupauksia tarinan suhteen.

- Lil H

Tosi cool stoori

Prätkämimmi kirjoitti:

Tosi cool stoori

Kiva kun kelpaa.

A/N: No niin. Tämä vuonna 2008 aloitettu ikuisuusprojektiksi muuttunut tarina jatkuu sittenkin. Ikuinen ja ikuinen, sillä joskus tämäkin stoori tulee päättymään.

Olin jo aikaisemmin julkaissut suurimman osan tämän tarinan osista vanhalla foorumilla joka syksyllä 2013 hävisi 
internetin bittiavaruuteen ja luulin etten pystyisi jatkamaan tarinaa ollenkaan. Sitten vuoden 2014 puolella Deadrat21 otti minuun yhteyttä ja lähetti tarinan luvut minulle yksityisviestillä. Yllätyin todenteolla, mutta minun tulisi olla kiitollinen hänelle. 

Opiskeluun liittyvien kiireiden takia tarina on ollut jäissä mutta nyt kiireitä on vähemmän ja pystyn taas jatkamaan. Nyt olen kuitenkin saanut itseäni niskasta kiinni ja jatkettua tarinaa.

Tarina on varsin yliampuva ja korni, mutta jos haluat lukea sitä, antaa mennä. En kuitenkaan ole sataprosenttisen varma  siitä, lukeeko tätä kukaan mutta halusin nyt joka tapauksessa saada tämän ulos päästäni.

Varoituksen sana: tässä luvussa on luvassa kotikaljanhuuruiset polttarit, mikä tarkoittaa sitä että hahmot ovat enemmän tai  vähemmän humalassa. Eli jos et missään nimessä halua nähdä prätkähiiriä kännissä, jätä tämä luku lukematta. Muussa tapauksessa voit jatkaa lukemista.


Luku 12 - Riita ja polttarit


Vinskin ja Santun erosta oli kulunut kolme kuukautta. Turbon ja Minnin häät lähestyivät, ja oli aika pitää polttarit. Vinski kannatti ajatusta, sillä juhliminen luultavasti veisi ajatukset pois hänen henkilökohtaisista ongelmistaan.

Santtu ei ollut poistunut korjaamoltaan pitkiin aikoihin, eikä hänen todellakaan tehnyt mieli tavata Vinskiä saati kuulla puhuttavan hänestä. Vaikka korjaamolla kävi asiakkaita säännöllisesti, Santtu oli niin allapäin että työntekoon keskittyminen oli vaikeaa. Vinski ei tietenkään ollut ylpeä siitä että oli törkeästi särkenyt Santun sydämen, mutta hän oli jossain määrin huolestunut entisestä tyttöystävänsään. Hänen ei kuitenkaan erityisemmin tehnyt mieli näyttää naamaansa Santulle.

Anni nautti yhteiselosta Vinskin kanssa mutta oli alkanut epäillä tämän motiiveja. Oliko Vinski jäänyt hänen luokseen tosirakkauden takia vai oliko syynä syntymätön lapsi?

Turbolla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä Vinski ja Moto olivat polttareita varten keksineet, ja mitä sinä iltana tapahtuisi. Mutta hän aavisteli, että polttareista tulisi melkoisen villit ja railakkaat. Kyseessä olisi viimeinen ilta vapaana miehenä, ja hän päätti ottaa ilon irti ja irroitella oikein kunnolla. Kun prätkähiiret olivat järkkäämässä 
polttareita, tulevan illan tapahtumia ei voisi ennustaa etukäteen. 

Polttaripäivän aamuna moni pohti, mitä illalla mahtaisi tapahtua. Morsiuspari ja muu polttariporukka päättivät ottaa ilon irti sitten kun polttarit alkaisivat.

Moto ja Sharon istuivat pöydän ääressä kahvilla. He olivat olleet kimpassa jo usean onnellisen kuukauden ajan, ja 
kumpikin oli kuin seitsemännessä taivaassa. He nauttivat toistensa seurasta ja näyttivät tunteensa avoimesti. Eräs asia kuitenkin ihmetytti Sharonia, ja hän päätti ottaa asian puheeksi. 

"Moto?" Sharon nosti kätensä pöydälle ja tarttui hellästi Moton metalliseen käteen.
"Niin?"
"Saaks kysyy yhtä asiaa?"
"Sä voit kysyy mitä vaan, beibi." Moto hörppäsi kahvia.
" Tuota noin... must tuntuu ettet sä oo kertonu mulle ihan kaikkea... mitä sun kädelle on tapahtunu?"
Kysymys sai aikaan sen että Moto veti kätensä pois ja käänsi katseensa pois Sharonista. "Parempi ettet tiiä."
" Mut sähän sanoit et mä voin kysyy mitä vain."
"Mitä vain paitsi tästä aiheesta." Moton äänessä oli ärtynyt sävy.
"Mikä tässä on ongelma?"
Moto alkoi ärsyyntyä. " Uskoisit jo, mä en haluu puhuu siitä."
" Mä oisin vain halunnu tietää mitä sun kädelle..." Sharon ei ehtinyt sanoa asiaansa loppuun kun Moto nousi aika ärtyneen näköisenä seisomaan.
" Viimeisen kerran, mä en haluu puhuu siitä!" Hänen silmänsä hohti punaisena kuin liikennevalo.
Sharon säpsähti nähtyään tämän puolen Motosta. "Miks sun silmä hohtaa tolla tavalla?"
Harmaa hiiri murahti, lähti kävelemään kohti ulko-ovea ja painoi kypärän päähänsä. Sitten hän paineli sanaakaan sanomatta ulos ja käynnisti moottoripyöränsä.
"Moto, venaas vähän..!" Sharon huusi, mutta Moto oli jo ehtinyt ajaa tiehensä.

*

Myöhemmin illalla porukat kokoontuivat Turbon ja Minnin luokse juhlimaan polttareita. Musiikki alkoi soida, ja pöydälle oli kasattu iso kasa hodareita ja muita pikku purtavia. Kotikaljaakin oli tarjolla. Vinski oli ensimmäisenä paikalla. Hän halusi bailata oikein kunnolla jotta saisi henkilökohtaiset ongelmansa unohdettua edes hetkeksi. Vinskin jälkeen tuli Moto melko apean oloisena.

"Mitä äijät, mikä boogie! Nyt bailataan!" Vinski intoili.
"Ja messis mitä ikinä tapahtuuki!" Turbo löi ylävitoset Vinskin kanssa. "Mikäs Motolla on?"
"Mä en osaa heti sanoo mikä sille on tullu mut jokin on kyl pielessä."
"Kato kun.. mulle ja Sharonille tuli riita", Moto tunnusti.
"Ei kai?" Turbo ihmetteli. "Mistä se riita oikeen tuli?"
"Emmä haluu puhuu siitä." Moto huokaisi.
"Sä voisit vaikka bilettää meiän kanssa", Vinski ehdotti.

Lisää vieraita tuli. Miihkali, Sharon ja jopa Santtu tulivat paikalle. Vinski katsoi pois päin Santusta, joka puolestaan varoi visusti katsomasta Vinskin suuntaan ja meni hakemaan ruokaa.  Moto vältteli Sharonia ja tämän katsetta. Polttareissa oli tarkoitus irroitella ja huvitella, mutta tunnelma oli melkoisen kireä.
 
Sharon otti kotikaljaa ja meni Turbon ja Vinskin luokse juttelemaan.
"Onks kaikki okei?" Vinski uteli ja haukkasi hotdogia.
"No mitä luulet? Ei taida olla."
" Sä ja Moto kuulemma riitelitte aamulla." Turbo otti huikan juomastaan.
"Pitää paikkansa" Sharon huokaisi apeana ja varoi katsomasta Motoon joka oli erillään muusta porukasta syömässä. " 

Mä kysyin siltä mitä sen kädelle oli tapahtunu, ja se poltti päreensä.. ja sen silmä rupes hohtaan. Mä säikähdin, koska mä en oo ikinä nähny sitä sellasena."'
" Varovasti, systeri. Se on sille vähän arka asia."
"Kaikki alkoi Marsin sodan aikana", Turbo selitti ja madalsi ääntään ettei Moto kuulisi. " Kyseessä on sodan aikana sattunu tapaturma. Me jouduttiin Moton kaa taisteluun, minkä seurauksena kaikki kolme loukkaannuttiin. Motolta meni käsi ja silmä, ja Vinskiltä puolet naamasta. "
"Mitä sitten tapahtui?" Sharon uteli.
Turbo jatkoi tarinaa. " Moto sai tilalle uuden käden joka on tosin plutolaista käsityötä. Sen takii se on sille vähän arka asia."
"Nyt mä alan ymmärtää", Sharon tuumi. "Siksi se siis loukkaantui."

Juhlat jatkuivat. Hodarit ja kotikalja maistuivat vieraille, ja porukat alkoivat olla melkoisen humalassa. Meteli oli kova, ja porukat bailasivat kuin viimeistä päivää. Juhliminen yltyi niin villiksi, että huonekalujakin hajosi. Naapuritkin kävivät valittamassa, mutta riehakkaat juhlijat vain jatkoivat valituksista piittaamatta.

Minni ja Santtu eivät enää pysyneet tolpillaan, vaan heidän piti viedä makuuhuoneeseen nukkumaan pää selväksi. Sharon ei pysynyt enää pystyssä. Santtu oli koko illan vältellyt Vinskiä.  Puolen yön jälkeen Turbo, Vinski ja Miihkalikin olivat jo sammuneet, ja Moto joka oli viimeisenä pystyssä, päätti painua pehkuihin vasta kahdelta aamuyöllä.

Seuraavana päivänä porukat alkoivat heräillä vasta yhdentoista aikoihin. Yksi jos toinen valitteli huonoa oloa - ei ihme kun otti huomioon mitä edellisenä iltana oli tapahtunut. Aamupalan korvasivat eilisiltaiset hodarien tähteet. Juhlijat Santtua ja Minniä lukuunottamatta istuivat aamiaispöydässä kovin hiljaisina kahvia siemaillen ja muistellen eilistä iltaa.

"Aagh... mun kaali. Ihan ku joku hakkais mua takaraivoon", Vinski valitteli.
"Mähän arvasin että niistä pirskeistä tulisi rajut", Turbo tuumi ja haroi tukkaansa.
"Ja kyllä me juhlittiin" Moto vahvisti. " Missä Santtu ja Minni on?"
"Ne nukkuu vielä" Vinski vastasi. "Muistaaks kukaan mitä eilen tapahtu polttareissa? Mun muistissa on aukko eikä mieleen tuu mitään."
" Mulla ei oo kovin selkeetä muistikuvaa", Moto vastasi,
"Ei oo mullakaan." Turbo raapi päätään.

Juttutuokio keskeytyi ovikellon soidessa. Turbo meni avaamaan ja päästi vieraan sisälle.

Vieras oli valkeaturkkinen marsilainen hiirinainen, joka muistutti melko paljon Sharonia, mutta oli vanhempi. Naisen punaiset hiukset oli leikattu lyhyiksi, ja hänen yllään oli beige vapaustaistelijan univormu. Vinski katseli vierasta uteliaana, koska tämä vaikutti kovin tutulta.

*

A/N2: Sain vihdoinkin otettua itseä niskasta kiinni ja jatkettua tarinaa. Seuraavassa luvussa saatte tietää lisää vieraasta joka yllättäen ilmaantui ovelle juhlaa seuraavana aamupäivänä.

Ihanaa että tää jatkuu! Jeee! ^^
Hahaa tuli tosta Moton ja Sharonin aamukahvikeskustelusta oma ficci kivasti mieleen  Moto on vaan niin mahtityyppi. Jäi kiinnostaan että miten tää tästä vielä jatkuu! Odotan innolla 

Maru kirjoitti:

Ihanaa että tää jatkuu! Jeee! ^^
Hahaa tuli tosta Moton ja Sharonin aamukahvikeskustelusta oma ficci kivasti mieleen  Moto on vaan niin mahtityyppi. Jäi kiinnostaan että miten tää tästä vielä jatkuu! Odotan innolla 

Kiva kun kelpaa.  Motolle ja Sharonille on tullut erimielisyyksiä mutta kyllä ne vielä joskus saavat sovittua.

Luin tämän tarinan aiemmat osat tuossa jokin aika sitten (istuin juhannusaattoiltana yksinäni pihakeinussa syömässä poppareita, lukemassa ficcejä ja läiskimässä hyttysiä - perisuomalainen juhannus, eh?  ). Uusin luku onneksi muistutti, että tarkoitus oli myös kommentoida. 

Kuten itse totesit, vanhemmat luvut ovat tosiaan hieman yliampuvia paikka paikoin, ja mielestäni tarina on edennyt aika vauhdilla. Omaan silmään uusin luku oli sujuvampi kuin edelliset, vaikka jäinkin kaipaamaan vähän tarkempaa kuvausta illan tapahtumista. 

Kivan juonen olet kyllä keksinyt, ja odotan mielenkiinnolla mihin tarina etenee 

Feila Eldfluga kirjoitti:

Kuten itse totesit, vanhemmat luvut ovat tosiaan hieman yliampuvia paikka paikoin, ja mielestäni tarina on edennyt aika vauhdilla. Omaan silmään uusin luku oli sujuvampi kuin edelliset, vaikka jäinkin kaipaamaan vähän tarkempaa kuvausta illan tapahtumista. 

Kivan juonen olet kyllä keksinyt, ja odotan mielenkiinnolla mihin tarina etenee 

Nämä vanhemmat luvut on kirjoitettu aika kauan sitten, ja on mahdollista että olen välillä innostunut liikaa  

Voit olla oikeassa, olisin voinut kuvailla polttareiden tapahtumia vähän tarkemmin. Omasta mielestäni ei ollut erityisen sujuva, sillä kirjoitustaitoni ovat ruosteessa - mutta siihen auttaa vain kirjoittaminen.

Kiitos kommentista.

Huonoja uutisia  

Olen monta vuotta yrittänyt jatkaa tätä tarinaa mutta minulla ei ole enää lainkaan inspistä jatkaa sitä. Aion lopettaa tämän tarinan kirjoittamisen kokonaan. Eli tämä ficci ei tule enää koskaan jatkumaan.

Olen pahoillani, mutta minulla ei ole enää tippaakaan motivaatiota jatkaa. Joka tapauksessa kiitän siitä palautteesta mitä olen tähän mennessä saanut.

Jos kuitenkin haluatte jotakin kommentoida tähän asiaan liittyen, jätän tämän topicin auki.

Harmi kuulla, mutta ei sille mitään voi jos inspis loppuu. Kaikki kirjoitettu teksti on kuitenkin kotiinpäin, ja toivottavasti jatkat kirjoittamista toisten ficcien parissa

Feila Eldfluga kirjoitti:

Harmi kuulla, mutta ei sille mitään voi jos inspis loppuu. Kaikki kirjoitettu teksti on kuitenkin kotiinpäin, ja toivottavasti jatkat kirjoittamista toisten ficcien parissa

Kyllä minulla on aikomus kirjoittaa lisää ficcejä tulevaisuudessa.

Vaikka fanfiction onkin mukava harrastus, sen kirjoittaminen ei aina suju. Joskus inspis vain loppuu eikä asialle voi mitään. Ei maailma lopu siihen jos yksi tarina jää kesken.

Hienoa että kirjoittaminen jatkuu  Se on totta, että aina ei suju, eikä maailma siihen kaadu. Uusia juonia vaan kehiin! Tässäkin ficissä on kiva idea, jota ei välttämättä kannata täysin haudata - aina voi vaikka aloittaa alusta, sitten joskus, jos inspis iskee

Samaa mieltä . Jatkat sitten kun idealamppu taas syttyy

Voi rähmä ... harmittaa kyllä, että tämä tarina on laitettu lopullisesti(?) jäihin. Mutta ehkä se on vaan parempi lopettaa kirjoittaminen tämän osalta nyt kuin pakottaa itsensä kirjoittamaan. Jos kirjoittaa väkisin ja ei tunne minkäänlaista intoa kirjoittamista kohtaan, siitä ei hyödy kukaan, kaikista vähiten juuri kirjoittaja itse.

Tosin odotan kyllä mielenkiinnolla noita uusia ficcejäsi. Kyllä sulta niitä hyviä tarinoita löytyi silloin aiemmin ja kyllä voit tehdä niitä vielä lisääkin. Ei sitä tarinaa kuitenkaan tarvitse joka viikko tai edes joka kuukausi päivittää todistaakseen olevansa hyvä kirjoittaja, jo pelkästään sekin voi riittää, että on hyvä, tarmokas olo ja nauttii sen tekemisestä.

DeadRat21 kirjoitti:

Voi rähmä ... harmittaa kyllä, että tämä tarina on laitettu lopullisesti(?) jäihin. Mutta ehkä se on vaan parempi lopettaa kirjoittaminen tämän osalta nyt kuin pakottaa itsensä kirjoittamaan. Jos kirjoittaa väkisin ja ei tunne minkäänlaista intoa kirjoittamista kohtaan, siitä ei hyödy kukaan, kaikista vähiten juuri kirjoittaja itse.

Tosin odotan kyllä mielenkiinnolla noita uusia ficcejäsi. Kyllä sulta niitä hyviä tarinoita löytyi silloin aiemmin ja kyllä voit tehdä niitä vielä lisääkin. Ei sitä tarinaa kuitenkaan tarvitse joka viikko tai edes joka kuukausi päivittää todistaakseen olevansa hyvä kirjoittaja, jo pelkästään sekin voi riittää, että on hyvä, tarmokas olo ja nauttii sen tekemisestä.

Onhan tämä harmillinen juttu  Ficcien raapustelu on useimmiten mukavaa puuhaa, mutta aina se ei ota sujuakseen. Ja joskus on parempi pistää koko juttu jäihin kuin väkisin pakottaa itsensä kirjoittamaan. 

Olen jo pohtinut muutamia ideoita, mutta en tässä vaiheessa tee isoja lupauksia. Opiskelijaelämä kun vie paljon aikaa, enkä sen takia ehdi aina kirjoittaa. Vaikka en edes pidä itseäni kovin kaksisena kirjoittajana, jaksan kuitenkin yrittää ja pyrin aina parantamaan kirjoitustaitojani. 

Ehkäpä kirjoittaminen on helpompaa silloin kun on intoa.

- Lil Hoss

Musta sä oot hyvä kirjoittaja 

Mä saatan nyt kyllä toistaa itseäni mutta musta sä olet ihan huippu kirjoittaja . On kyl sääli et tää jäi kesken mut ymmärrän kyllä jos inspiraatio lopahti.

Prätkämimmi kirjoitti:

Mä saatan nyt kyllä toistaa itseäni mutta musta sä olet ihan huippu kirjoittaja . On kyl sääli et tää jäi kesken mut ymmärrän kyllä jos inspiraatio lopahti.

Kiva jos tykkäät. Joskus vain käy niin että inspiraatio loppuu kokonaan eikä kirjoittaminen ota sujuakseen - ja silloin on ehkä parempi lopettaa kuin pakottaa itsensä kirjoittamaan väkisin, ja ehkä kirjoittaa jotain uutta. Ei maailma siihen lopu jos yksi tarina jää kesken.