Kerro luonteestasi

Millainen luonne sinulla on ja miten kuvailisit sitä?


Sanotaanko vaikka niin, että olen tällainen itsenäinen ja myös itsepäinen oman tiensä kulkija jota ei muiden mielipiteet paljoa kiinnosta. Itsepäisyys saattaa näkyä siten että minun pitää saada tehdä kaikki oman pääni mukaan. Olen melko luova, ja saan päähäni helposti sellaisia ideoita jotka eivät välttämättä käy muiden mielessä. Oikeudenmukaisuus on minulle erittäin tärkeää, ja olen aina valmis pitämään heikompien puolta ja auttamaan muita aina tarvittaessa. Olen myös epäsuomalaisen ulospäinsuuntautunut ja ehkä jopa räväkkä persoona joka sanoo asiat suoraan. En kuitenkaan ole missään nimessä hyökkäävä enkä pahantahtoinen. Olen tietenkin saanut moitteita tässä asiassa, mutta jos luonteenlaatuni tuottaa ongelmia muille ihmisille, se on heidän ongelmansa eikä minun.

Minua ei yleensä häiritse, jos joku on eri mieltä kanssani jostain asiasta - kunhan toinen ei käyttäydy hyökkäävästi eikä tuputa omia näkemyksiään ehdottomina tosiasioina.

Minua ärsyttävät ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa muita parempia, ja olevansa oikeassa ihan joka asiassa. Minua ärsyttävät myös ne ihmiset jotka eivät tunnu välittävän mistään ja joilla on pakonomainen tarve lytätä ja mitätöidä toisia.

Ulospäin suuntautuneesta luonteenlaadustani huolimatta tarvitsen joskus omaa aikaa jotta jaksan taas olla tekemisissä ihmisten kanssa. Tapaan mielelläni uusia ihmisiä, mutta en kuitenkaan luota kovin helposti. Teen harvoin lupauksia, mutta jos lupaan jotain, pidän sanani. Tykkään myös laskea leikkiä ja heittää läppää.

No olen aika hyväluontoinen tyyppi vaikka saatankin kiihtyä helposti nollasta sataan parissa sekunnissa. Rakastan piirrostoimntasarjoja, supersankarisarjakuvia, fantasia roolipelaamista (vaikka tunnenkin olevani aivan onneton pelinjohtaja) ja eläinpoliisisarjoja. Eläinpoliiseja seuraamalla oppii aika paljon eläimistä vaikka kimpaannun aika helposti kaltoinkohtelijoille. Tyyppi jonka hevoselta on lähes kavio irti väittää et kavio kasvaa takaisin. Joo ei kasva tyhmä! Kukkotappelu kukko jolta on leikattu heltta irti. Hullu! Koiranpentuja joiden hännät on typistetty. Se hyypiö joka teki sen niille pennuille ansaitsis saada itse typistyksen etenkin jos se kaveri oli mies. Uusien ihmisten suhteen olen aika ujo. Luulen sen johtuvan siitä että minua kiusattu koulussa

Tykkään piirtää ja luen aika paljon. Rakastan dekkareita

Uuu, löysin tän vasta!

Tykkään hirveesti uusista ihmisistä ja tutustun muihin oikein mielelläni, vaikka aluksi oon hieman ujonpuoleinen.
Mulla on tosiaan ADHD, jonka oireet vaikuttaa myös paljolti siihen miten käyttäydyn muiden seurassa, vaikka niitä piirteitä ei päällepäin aina näykään. Esimerkiksi en siedä yhtään jos joku vaikka huutaa mulle tai moittii jostain, etenkin jos siinä on muita ihmisiä. Vaikka kyse olis ihan pikkujutusta, se tuntuu äärimmäisen nöyryyttävältä ja se voi ahdistaa pitkään.

Kaikki tunteet tapahtuu isommin ja voimakkaammin kuin ns. "normaaleilla" ihmisillä. Ilmaisen niitä myös hyvin vahvasti. Innostuessani puhun nopeasti ja paljon, ja välillä joudun toistamaan mitä sanon kun kukaan ei saa selvää :'D Oon kyllä opetellut puhumaan hitaammin, josta on esimerkiks harrastuksissa ollut hyötyä (oon harrastanu teatteria 4 vuotta). Jotkut sanat on vain todella vaikeita sanoa normaalisti, erityisesti sellaiset joissa on paljon samoja konsonantteja.

Oon aika kärkäs mitä tulee mielipiteisiin, mutta kunnioitan kyllä muiden mielipiteitä ja ajatuksia, paitsi jos ne ovat loukkaavia/rasistisia/seksistisiä/etc.
Oon aika avoin ja puhun ongelmistani melko suoraan, mutta mulla on myös suht paljon luottamusongelmia (parin vuoden takaisen kariutuneen seurustelusuhteen takia) ja mietin jatkuvasti, onko kukaan mun lähipiiristä oikeasti mulle rehellinen.

Oon hyvin itsekriittinen monessa asiassa ja mun itsetunto on lähes olematon, mutta yritän koko ajan saada tilannetta muuttumaan. Ala-asteella mua tosiaan kiusattiin sen verran rankasti etten ole näin vuosienkaan jälkeen toipunut siitä, enkä tiedä onko se ees mahdollista. Ehkä joku päivä, mutta se ei tunnu kovin realistiselta ajatukselta ainakaan vielä.

Mitä vuorovaikuttamiseen tulee, pyrin olemaan mahdollisimman ystävällinen ja tulemaan toimeen kaikkien kanssa. Oon hyvin empaattinen ja tuen muita vaikeissa tilanteissa, mutta en siedä sitä että mua pidetään vain ovimattona jonka tunteilla ei ole väliä.

Puhun myös paljon, niin internetissä kuin muussa elämässä : D

Olen kans kova kirjoittamaan omia tarinoita oli sarja mikä tahansa

Pidän kans vanhoista piirrossarjoista niin ku esimerkiks sellanen ku Mummies alive.

Edellinen viesti tähän ketjuun on kirjoitettu jo aikoja sitten, mutta silti teki mieli kirjoittaa. En tiedä onko täällä muita jotka pystyvät samaistumaan tähän kokemukseen tai ymmärtämään sitä.

Koen, ettei luonteenlaatuni sovi yhteen suomalaisen kulttuurin kanssa, ja usein minusta tuntuukin siltä, että joudun jatkuvasti tukahduttamaan ja sensuroimaan itseäni. Olen perusluonteeltani ulospäin suuntautunut, räväkkä, suorapuheinen, minusta näkee päällepäin millä tuulella olen, ja käteni liikkuvat usein puhuessani. Kasvojeni ilmeet vaihtelevat paljon. Nautin huomion keskipisteenä olemisesta, mutten koe siihen jatkuvaa tarvetta ja osaan antaa tilaa muillekin. Minulle on sanottu, että "ei nuo muut elämöi tuolla tavalla kuin italialaiset". Minut on leimattu dramaattiseksi, hysteeriseksi ja "teatraaliseksi"  (Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, tämä ilmaisu jolla isäni on minua kuvaillut. Isäni on muutenkin kaikelle tunneilmaisulle allerginen.) Jopa mielenterveyttäni on kyseenalaistettu useaan otteeseen.

Käytännössä olen usein törmäyskurssilla suomalaisen kulttuurin kanssa. Väitetään että elämässä suositaan ulospäin suuntautunutta luonteenlaatua, mutta käytännössä suomalaisessa kulttuurissa suositaan sulkeutunutta ja pessimististä luonnetta, ja kaikkea muuta pidetään epänormaalina ja poikkeavana. Mikä siinä on ettei saa näyttää tunteita ulospäin?  

Introvertissä luonteenlaadussa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta toivoisin että tämä suomalainen kulttuuri alkaisi pikku hiljaa muuttua siihen suuntaan, että ihmiset eivät enää pitäisi ekstroverttiyttä vikana ja lakkaisivat suhtautumasta kielteisesti kaikkeen ja kaikkiin. Positiivisuus ei ole teennäisyyttä - jos se kumpuaa aidosti sisältä päin.

Totta puhuen olen harkinnut muuttoa Italiaan tai jonnekin muuhun eteläisen Euroopan maahan jossa saisin olla oma ulospäin suuntautunut itseni ilman että leimataan dramaattiseksi tai hysteeriseksi. Yhdysvalloissa voisin myös olla vapaammin ulospäin suuntautunut, tosin ainoa ongelma siellä on, että presidenttinsä on mitä on. Sosiaalinen vuorovaikutus on minulle keino ladata akkuja, ja voin huonosti jos joudun olemaan pitkiä aikoja yksin tai aivan hiljaa.

Tässä tulikin samalla avautuminen.

Usko tai älä mutta itsekin olen ollut ulospäin suuntautunut tyyppi mutta kiitos luokalleni osuneiden ääliöiden minusta on tullut ujompi enkä tiedä miten suhtautua uusiin tyyppeihin. Amiksessakin halusin kaikkein mieluiten olla omissa oloissani enkä kenenkään kanssa missään tekemisissä. Jos kotona kysyttiin et "mites muut?" niin vastaus kuulu et "en tiedä eikä kiinnosta". En vaan luottanu niihin.

Kyllä ulospäin suuntautunut ihminen voi ujostella tai muuttua ujommaksi, kokemuksista riippuen. En epäile kokemuksiasi, ja varmasti jokaisessa oppilaitoksessa on ääliöitä.

Jeah ja uusissa tilanteissa se on aika varmaa et tuijotan parin kolmen ekan käyntikerran aikana sormiani, kenkiäni tai pöydän reunaa. Työkkärillä kävi niin.

Last Chance kirjoitti:

Edellinen viesti tähän ketjuun on kirjoitettu jo aikoja sitten, mutta silti teki mieli kirjoittaa. En tiedä onko täällä muita jotka pystyvät samaistumaan tähän kokemukseen tai ymmärtämään sitä.

Koen, ettei luonteenlaatuni sovi yhteen suomalaisen kulttuurin kanssa, ja usein minusta tuntuukin siltä, että joudun jatkuvasti tukahduttamaan ja sensuroimaan itseäni. Olen perusluonteeltani ulospäin suuntautunut, räväkkä, suorapuheinen, minusta näkee päällepäin millä tuulella olen, ja käteni liikkuvat usein puhuessani. Kasvojeni ilmeet vaihtelevat paljon. Nautin huomion keskipisteenä olemisesta, mutten koe siihen jatkuvaa tarvetta ja osaan antaa tilaa muillekin. Minulle on sanottu, että "ei nuo muut elämöi tuolla tavalla kuin italialaiset". Minut on leimattu dramaattiseksi, hysteeriseksi ja "teatraaliseksi"  (Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, tämä ilmaisu jolla isäni on minua kuvaillut. Isäni on muutenkin kaikelle tunneilmaisulle allerginen.) Jopa mielenterveyttäni on kyseenalaistettu useaan otteeseen.

Käytännössä olen usein törmäyskurssilla suomalaisen kulttuurin kanssa. Väitetään että elämässä suositaan ulospäin suuntautunutta luonteenlaatua, mutta käytännössä suomalaisessa kulttuurissa suositaan sulkeutunutta ja pessimististä luonnetta, ja kaikkea muuta pidetään epänormaalina ja poikkeavana. Mikä siinä on ettei saa näyttää tunteita ulospäin?  

Introvertissä luonteenlaadussa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta toivoisin että tämä suomalainen kulttuuri alkaisi pikku hiljaa muuttua siihen suuntaan, että ihmiset eivät enää pitäisi ekstroverttiyttä vikana ja lakkaisivat suhtautumasta kielteisesti kaikkeen ja kaikkiin. Positiivisuus ei ole teennäisyyttä - jos se kumpuaa aidosti sisältä päin.

Totta puhuen olen harkinnut muuttoa Italiaan tai jonnekin muuhun eteläisen Euroopan maahan jossa saisin olla oma ulospäin suuntautunut itseni ilman että leimataan dramaattiseksi tai hysteeriseksi. Yhdysvalloissa voisin myös olla vapaammin ulospäin suuntautunut, tosin ainoa ongelma siellä on, että presidenttinsä on mitä on. Sosiaalinen vuorovaikutus on minulle keino ladata akkuja, ja voin huonosti jos joudun olemaan pitkiä aikoja yksin tai aivan hiljaa.

Tässä tulikin samalla avautuminen.

Tuo, että toisen mielenterveyttä kyseenalaistetaan, se on kyllä isku vyön alle, ellei sitten henkilössä ole oikeasti jotain vakavasti vialla. Ottaa muutenkin itseäni päähän se, että suomalaisessa kulttuurissa nähdään hyväksi siis se, että olet pelkkää harmaata, muista erottumatonta massaa etkä ole nostamassa itseäsi muiden yläpuolelle. Ja sitten vielä se, että suomalaisia pidetään kateellisena, jäykkänä ja vahingoniloisena kansana, ei sekään ole hyvästä, esim. jos meille on tärkeää se, että jossakin urheilukilpailussa voitamme Ruotsin ja olemme silti kärkikolmikon ulkopuolella, se ei ole oikein hyvä ajattelutapa. Mutta minkä sille mahtaa, kun Ruotsihan on meille se 'rakas vihollinen', joka pitää voittaa kaikessa mahdollisessa. 

Sitähän sanotaan, että kateus tappaa kiimankin, mutta vaikka jollakulla ihmisellä olisi jotain, mitä minulla ei ole (vaikka joku siisti pipo tai raskaaseen pelikäyttöön tarkoitettu pöytätietokone), en silti tunne kateutta. Johtuisikohan se mahdollisesti siitä, kun minulla on jo niin paljon kaikkea tavaraa? 

Omasta mielestäni jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus ilmaista itseään haluamallaan tavalla, ilman, että pitäisi pelätä joutuvansa lytätyksi ja haukutuksi. Jos joku ei hyväksy sinuna omana itsenäsi, se on tämän henkilön ongelma, ei sinun. Aina silloin tällöin itselleni tulee sellaisia idiootteja vastaan esim. YouTubessa, jotka haukkuvat minua jostakin, mutta en hermostu, vaan laitan näille ääliöille nasevan vastauksen. Tosin minua ärsyttävät (ja hieman myös säälittävät) nimenomaan ihmiset, jotka tietoisesti satuttavat toisia, ei sen takia, koska se olisi mukamas välttämätöntä, vaan koska he voivat tehdä niin. Kiva kuitenkin tiedostaa, että omalla kohdallani tälläiset ääliöt ovat harvassa.

Kyllähän se satuttaa ketä tahansa, jos omaa mielenterveyttä epäillään. 

Juuri tuo ottaa päähän, että täällä pitäisi kaikkien olla samaa harmaata massaa eikä itseä saa korostaa tai tuoda esille. Muutenkin minua hävettää nämä suomalaisuuteen liitettävät stereotypiat, ja voi olla että ulkomaalaisen tavatessani en kehtaisi sanoa olevani suomalainen. Tämä mahdollinen uusi tuttavuus saattaisi olettaa minut kansalaisuuteni takia epäsosiaaliseksi alkoholistiksi, mikä on  kaukana totuudesta. Ulkonäköni puolesta olen perisuomalainen (vaalea, sinisilmäinen), mutta luonteeni on toista maata. Mitä tuohon Ruotsiin tulee, voisi ehkä olla jo aika haudata sotakirveet. Vähän ihmettelen sitä kun länsinaapuriin suhtaudutaan niin nihkeästi  

Harvemmin kadehdin muita ihmisiä. Minulla ei ole paljoa omaisuutta, mutten siitä huolimatta ole kateellinen niille joilla on enemmän tavaraa. Osaan kyllä iloita toisen puolesta jos hänellä menee hyvin.

Olen yhtä mieltä siinä, että jokaisen pitäisi saada olla oma itsensä ilman lyttäämisen pelkoa. Ihmisten pitäisi oppia paremmin hyväksymään se, että me kaikki emme sovi samaan muottiin koska olemme erilaisia. Joillekin ihmisille tämän asian hyväksyminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa. Minulle on aivan sama kuinka ekstrovertteja tai introvertteja muut ovat, kunhan eletään sovussa ja käyttäydytään ihmisiksi.

Itsekin harvemmin kadehdin toisia mutta silloin kun broidi valmistui ylioppilaaksi lukiosta niin silloin mua harmitti lähinnä se etten itse onnistunut lukemaan itselleni lakkia vaan jouduin tyytymään ammattikoulun keittiöpuolen tutkintoon. Isompi harmitus tais kyl tulla siitä että broidin juhlat tuntui isommilta kuin omat kun ne pidettiin seurakuntakeskuksen kahviossa . Pahuksen sisarkateus

Tähän ekstroverttiin luonteenlaatuun liittyy se varjopuoli, että saatan joskus puhua ja toimia ennen kuin ajattelen, ja saatan avautua asioista enemmän kuin haluaisin. Ja sekin että se on ristiriidassa introverttejä suosivan suomalaisen kulttuurin kanssa. 

Mutta on siinä etujakin. Tulee virkistynyt olo, kun saa tavata uusia ihmisiä ja olla tekemisissä ihmisten kanssa. Virkeämpi olo kuin hyvien yöunien tai kahvikupposen jälkeen.

Mä en tiedä yhtään onks se totta mut kun mä keskeytin lukion ja vaihdoin amikseen niin äiti sano et mä hymyilin enemmän vaik musta siin ei ollu mitään eroa.

Tää on sellainen asia, mistä pitäis ehkä kysyä toisilta ihmisiltä... ite ehkä ajattelee itsensä erilailla kuin mitä näyttää toisille? Eikä sekään ole väärin, ihmiset vaan näkee täsmälleen samat luonteenpiirteet niin eri lailla..
Siis esimerkkinä ite pidän itseäni aika varautuneena ja skeptisenä, mutta viimeisimmän työtodistuksen mukaan olen avoin ja vilpitön!

Hyvä huomio. Ulkopuolisilla ihmisillä on monesti erilainen tulkinta omasta luonteesta. Eikä tässä voi sanoa että siinä olisi jotain väärää.

Totta. Ulkopuoliset näkee sen omalla kannallaan

Jokainen on se oman luonteensa paras asiantuntija.

Terveisin ekstrovertti, jota luullaan introvertiksi.

Totta.

Onks kenellekkään tullut koskaan tunnetta et on kokonaan unohdettu kun porukat häslää vaan pikkuveljen kimpussa?

Tuttu juttu, näin esikoisena olen monesti kokenut että itse jää syrjään kun kaikkia tuntuu kiinnostavan vain nuorempien sisarusten asiat. Vaikka hieman meneekin aiheen ohi.

Jokaisen pitäisi itse antaa kertoa omasta luonteestaan koska jokainen tuntee itsensä parhaiten.

Joo totta. Sori. Tykkään kauheesti vanhoista iskelmistä ja musan suhteen olen kaikki ruokainen joskin en kyl oikein syty oopperasta tai death metallista.