Sekalaiset vuodatukset

No en nyt tiedä kun lääkärit aina vähättelevät minua ja siksi lääkärissä käyminen vain pahentaisi olotilaani.

Ei kuulosta kivalta asialta. Tiedän miltä tuntuu kun sisarukset saavat kaiken huomion ja itse jää syrjään.

Kokeile jotain psykiatria vaik mitä Poliiseista oon oppinu niin porukka alkaa herätä vasta kun jotain alkaa oikeesti tapahtua.

Jeah ei se kivalta tuntunutkaan. Ja varsinkaan kun en itse onnistunut hankkimaan lakkia vaikka aloitin lukiolla. Toisaalta suurin syy tais olla se että broidin valmistujaiset tuntui isommilta kun ne pidettiin seuriksella eikä kotona niin kuin mulla.

Psykiatrit ne vasta pahoja ovatkin. Kallonkutistajalla käyminen vain pahentaisi tilannettani, eikä sinne pääse noin vain. Nyt minua tietenkin pidetään hulluna kun tuollaisia ehdotetaan.

Onko ihmekään että otti päähän.

No joo tuota en tullut ajatelleeksi. No en tarkoittanut ihan sitä. Ajattelin vaan et ois joku osaisi auttaa.

Jeah. Ei tuntunut kivalta ja olisinkin mieluummin jättänyt koululle menon väliin jo pelkästään sen takia koska pelkäsin et taas juhlapuhuja pitää 20 minuutin saarnan. niin kävi mun valmistujaisissa.

Mielialani on vieläkin melko alavireinen, tosin olotila on helpottanut hiukan kun puhuin äsken puhelimessa äidin kanssa. En puhunut hänen kanssaan itsetuhoisista ajatuksista joita on ollut tänään aamupäivällä, sillä hän olisi varmasti suuttunut mikä olisi vain pahentanut tilannetta. 

Muutenkin koen tarvetta puhua ihmisten kanssa pelkän seuran takia sillä muuten alan hyppiä seinille.  #extrovertproblems

Eiks porukoiden pitäis tukea eikä soimata? Sun porukoillas on kyl joku isomman luokan ongelma. Voisivat katsoa itseään peilistä ja miettiä mikä mahtais olla syynä.

Pitäisi kyllä, mutta omat porukat ovat suoraan sanottuna luonnevikaisia. Äiti ajattelee lähinnä sitä miten minun tilanteeni vaikuttaa hänen imagoonsa. Isäkin saattaa sanoa kylmän tunteettomasti "Älä viitsi" tai "Tuo kortti on jo pelattu loppuun" jos puhun itsetuhoisista ajatuksista. 

Isä on muutenkin niin tunteeton ja empatiakyvytön tapaus, että aivan taatusti on jokin suuren luokan ongelma. Hän esimerkiksi saattaa heti kättelyssä tiuskia ja sitten ihmetellä miksi minä suutun hänelle ja tiuskin takaisin. Jos olen erehtynyt puhumaan hänelle ongelmistani, hän alkaa vaistomaisesta vähätellä ja mitätöidä, ja saattaa sanoa  esim. "Höpö höpö", "Älä viitsi", tai "Mistä nyt tuulee?" Eikä hän ikinä pyydä anteeksi. Suoraan sanottuna olisin voinut saada paremmankin isän.

Esimerkkinä voisin mainita erään tapauksen. Olin tahtomattani valvonut koko yön joten luonnollisesti oli hermot kireällä. Isä alkoi tylysti tiuskia heti aamusta, minkä vuoksi pahoitin mieleni. Ja sitten isä alkoi ihmetellä mistä on kyse eikä suostunut pyytämään anteeksi. Ja sitten olin koko päivän huonolla tuulella menetettyjen yöunien ja isän käytöksen takia.

Sun porukat kuulostaa sellaislta joille maine on tärkeämpi kuin perhe. Muistan yhden kirjan jossa perheen isä oli kirurgi ja varjeli imagoaan kuin silmäteräänsä. Ja sen ansiosta vaimo oli rattijuoppo ja poika punkkari. Kirja oli Kultainen salama

Siltä se näyttää että imago on heille kaikki kaikessa, kaikesta muusta viis. Äitikin on kerran sanonut että hän "ei halua muiden tietävän miten hullu tyttö heillä on" (viitaten minuun)  En tiedä mikä siinä satutti eniten - imagokeskeisyys vai hulluksi leimaaminen.  Ja sitä paitsi koen itseni enemmän pojaksi kuin tytöksi. 

Ikinä he eivät katsoisi itseään peiliin kun eivät näe itsessään mitään vikaa vaan luulevat olevansa oikeassa aina ja kaikessa.

Kirja ei kuulosta tutulta, mutta kuvauksen perusteella muistuttaa jonkin verran omaa perhettäni.

Okei jonkun kantsis käydä tutkituttamassa aivonsa . Tarkoitan siis mutsias. Ja ehkä myös faijaas. Ja minä pidin omaa isääni rasittavana. Kultainen salama on nuorten salapoliisiromaani joka on julkaistu joskus 90-luvun alussa.

Varmasti molempien kannattaisi mutta tuskin heitä saisi siihenkään ryhtymään. 

En missään nimessä epäile sinun kokemuksiasi isäsi kanssa. Varmasti on todella rasittavaa elää sellaisen ihmisen kanssa.

Kannattaisin kertomista jollekulle. Jos valittavat "imagonsa" pilaamisesta se on heidän ongelmansa.

Joo on se. Musta tuntuu välillä että isä pitää mua vaan pakollisena riesana.

Olen yrittänyt kertoa esimerkiksi niin sanotuille ammattiauttajille mutta jopa he vähättelevät ja saattavat sanoa että "sinusta vain tuntuu siltä" ja jopa asettuvat vanhempieni puolelle vaikka väittävät etteivät muka ole kenenkään puolella.  Nyt en voi luottaa keneenkään, en edes ammattilaisiin. Kukaan ei ole koskaan minun puolellani.

Mahtaa olla ärsyttävää.

Kuulostaa kyl tosi ärsyttävältä . Eikö kukaan kuuntele vaikka väittävät kuuntelevansa.

Joo on se.

Ei todellakaan kuuntele. Ei edes yritetä. Joudun siis pidättämään kaiken sisälleni olosuhteiden pakosta.

Porukoiden ja varsinkin ammattilaisten pitäisi olla avuksi, mutta ei heistä ole mihinkään. Kukaan ei ole oikeastaan koskaan ollut minun puolellani ja siksi olen joutunut todenteolla sisuuntumaan ja muuttumaan siksi kovaksi taistelijaluonteeksi joka olen nyt. Koska kukaan ei ole puolustanut minua niin minä olen ainoa joka on ollut puolellani. Käytännössä elämäni on ollut enemmän taistelua kuin elämää.

Kunpa elämäni olisi ihan tavallista ja sujuvaa ettei tarvitsisi koko ajan taistella.

Tollasten porukoiden perusteella en kyllä ihmettele sitä

Ja varsinkin kun olen porukoiden ja ammattilaisten ohella joutunut sietämään myös koulukiusaamista josta minua syytettiin eikä kukaan puolustanut minua. Opin, että maailma on vaarallinen paikka jossa pitää koko ajan olla puolustusasemissa, kovettaa nahkansa sekä kasvattaa raudanluja selkäranka. Opin myös että maailmassa ei ole varaa näyttää heikkoutta tai pehmeyttä missään muodossa vaan pitää olla kova - muuten tulee syödyksi (kuvainnollisesti ottaen). Minä jouduin puolustamaan itse itseäni koska kukaan ei ollut puolellani. 

Tämä kaikki on johtanut siihen, että minusta on tullut kovanaama joka käyttää huumoria selviytymiskeinonaan.

Joo olen itsekin todennut tuon. Kouluun ja Selviytyjiin sopii yks aika osuva sääntö jonka keksin kerran kun kasoin Selviytyjiä. Kouluselviytyjien sääntö numero 1: Älä luota kehenkään.

Ei kannatakaan noin vain luottaa. Korkeintaan silloin jos siellä on joku aidosti luotettava ihminen.

Jeah joskin otin ton käyttöön vasta amiksessa mut kuitenkin.

No, joka tapauksessa yritän olla hyvä ihminen vaikka maailma ei olekaan kohdellut minua kovin hellästi. En myöskään käytä taustojani tekosyynä käytökselleni.

Joo mä tajuun sen. Sun taustas on tylyä settiä mut muuten sä olet hyvä tyyppi.

No jaa. Hyvä ja hyvä. Sanotaanko näin että en toivo tällaista elämää kenellekään. Olisin mieluummin elänyt tavallista elämää ilman jatkuvaa taistelua mutta kun minulla ei ollut vaihtoehtoja kuin vain yrittää kestää ja selviytyä.