Rimfire's Dream (K-15)

Title: Rimfire's Dream
Author: Allekirjoittanut eli Rimfire
Beta: Oma kulta luki epävirallisesti aamukahvia ryystäen silmät ristissä... lmao

Genre: Action, Drama, Romance, Humour
Pairing: Turbo/Minni, Miihkali/OC
Rating: K-15 (HUOM! Tämä osa 1 käy myös nuoremmille, myöhemmin tarinassa K-15-materiaalia)
Disclaimer: En omista Prätkähiiret-konseptia, sen hahmoja tai muutakaan siihen liittyvää. Ainoastaan omat hahmoni kuuluvat minulle.
Summary: Prätkähiirien posahdettua Maahan elämä Marsissa ja vapaustaistelijoissa jatkuu. Miihkali on viimein otettu vapaustaistelijoihin oppiin ja hän koittaa yhdessä ystäviensä kanssa täyttää kolmikon jättämän macho-aukon. Minnillä on kädet täynnä vahtiessaan teinitrioa ja heidän töllösiään. Miihkalin maailmaan mahtuu vain vapaustaistelijat, prätkät ja kaverit. Mutta entäs romantiikkaa...?

A/N: Tässäpä tämä viimein olisi. Ensimmäinen Prätkähiiret fanificcini ikinä! cheers

Tämän tarinan pohja on vanhasta blogi-vainaastani reilun neljän vuoden takaa, idea sitäkin vanhempi. Legendaarista sarjaa "kun inspis iskee yöllä", eli käytännössä tarina on hyvin pitkälti kirjoitettu yön pimeillä tunneilla. Se sai alkunsa kunnon flunssasta ja kun en voinut nukkua, kirjoitin yöt. Olen aina tykännyt Miihkalista ja Minnistä ja ai että on ottanut pattiin kun heillä on sarjassa niin pienet sivuosat! bounce

Siitäpä sitten lähti idea kirjoittaa heistä pääosassa. Kaksi ja puoli nenäliinapakettia myöhemmin ensimmäinen osa valmistui peittovuoreni keskeltä käytettyjen nenäliinojen dyyneiltä. Tämä ensimmäinen osa on ainoa, jonka ehdin blogiini julkaista, toinen osa jäi luonnostasolle, mutta odottelee viimein julkaisuaan. Koska kuumeessa järki ei juokse järkevämmin, muokkasin tekstiä ihan jonkin verran alkuperäisestä, mutta tyylilleen uskollisena korjauksetkin on kirjoitettu yöllä... Laughing

Tässä ensimmäisessä osassa ei ihmeitä tapahdu (koska ainakin minun mieleeni aaaivan liian lyhyt), mutta tuo korkeampi rating tulee tulevien tapahtumien takia, joita en tässä paljasta... Wink

Enjoy!

Rimfire's Dream

1. Tyhmästä päästä seuraa puutunut takapuoli

Miihkali tuijotti eleetöntä valvontaruutujen riviä komentokeskuksen kovalla penkillä nuokkuen. Hän puhalsi tuulettimen ilmavirran pörröttämiä oranssinruskeita hiuksiaan pois silmiltään, ihan kuin hän olisi aikeissa katsoa monitoreja yhtään sen tarkemmin. “Ou mään, miten tässä nyt taas näin kävi?!?” Miihkali ähkäisi, heittäytyi tuolin selkänojaa vasten ja jäi tuijottamaan kattoa. “Ei ne voi olla tosissaan! Mähän oon vapaustaistelija, ei monitorien töllöttäjä! Kyllä tähänkin hommaan on koulutettuja nörttejä, mun kaltaiset sankarit ei kuulu tällaseen hommaan!” Miihkali kapinoi mielessään. Hän oli kyllä myöntänyt itselleen, että pari päivää sitten tapahtunut ammusvaraston "vahingollinen" räjähdys ei ollut ihan niitä hänen järkevimpiä ideoitaan. Mutta että rangaistukseksi neljä viikkoa monitorien valvontaa komentokeskuksessa moisesta pikkujutusta?!? "Se rauhoittaa menoasi vähäksi aikaa", Minni, Marsin vapaustaistelijoiden kenraali oli sanonut rangaistuksen antaessaan. "On siinäki yks säännösten noudattaja!” Miihkali manasi ajatuksissaan ja heittäytyi taas rönöttämään monitoripöydän ääreen. “Ei se edelleenkään usko, että mä selviin vapaustaistelijoissa ihan hyvin!" hän puhisi itsekseen käsi leukaansa nojaten.

Automaattisesti hän suuntasi katseensa toiseen kerrokseen johtavia portaita kohti. Minni, joka oli tullut henkilökohtaisesti valvomaan rangaistuksen toteutusta, oli kävellyt portaat ylös pari tuntia sitten, eikä häntä ollut sen jälkeen näkynyt. Miihkali huokaisi hiljaa. "Taas se miettii Turboa", hän tuhahti pieni virne naamallaan ja suuntasi portaita kohti. “Kai sitä voi sentään hetkeksi takalistoaan nostaa penkistä”, hän tuumi.

Kaikesta huolimatta Miihkali ei voinut olla säälimättä Minniä. Hiirinainen oli kokenut kovia jo nuorena, eikä asiaa yhtään helpottanut Marsin sotaisa tilanne plutolaisten hyökättyä. Hänellä on kuitenkin aina ollut yksi hiiri tukenaan. Turbo, erittäin taitava vapaustaistelija ja kuuluisan marsilaiskolmikon komentaja. He ovat tunteneet jo lapsuudesta saakka. Kukaan ei tarkkaan tiedä milloin he ystävystyivät, mutta siitä asti he ovat olleet käytännössä erottamattomia. He ovat rohkaisseet ja kannustaneet toisiaan, hoitaneet haavat ja taistelleet taistelut rinnakkain. Vaikka molemmat ovatkin vakuutelleet suhteen olevan vain ammatillinen, ei keneltäkään ole jäänyt huomaamatta kytevä romanssin kipinä. Minni on päässyt seuraamaan paraatipaikalta Turbon ja hänen ystäviensä kehitystä ja taistelumenestystä hänen enonsa, vapaustaistelijalegenda Rontin kouluttamana. Tai siis seurasi, niin kauan kuin pojat olivat Marsin maaperällä.

Oli kulunut puolisen vuotta siitä, kun Turbo ystävineen katosi plutolaisten hyökkäyksen johdosta. Heidän oli tarkoitus suorittaa yllätyshyökkäys plutolaisten tukikohtaan avaruudesta käsin, mutta plutolaiset pääsivätkin yllättämään heidät ja posauttivat kolmikon Maahan. Kukaan ei tiennyt heidän tarkkaa sijaintiaan, kuinka saada yhteys Maahan tuosta noin vain saatikka olivatko jätkät edes elossa. Minni ei siis ollut kuullut Turbosta juuri mitään sitten heidän lähtönsä. Jokainen lennonjohdon hiiri sai kyllä kuulla kunniansa poikien päästämisestä lentoon omine lupineen ilman hänen hyväksyntäänsä. Kaikesta hänen tekemisestään huokui kireys ja turhautuneisuus, kun yhteyttä Maahan ei yrityksistä huolimatta oltu saatu muodostettua, mutta ennen kaikkea kaipuu loisti hänen kasvoiltaan. "Mahtaa ottaa koville", Miihkali mietiskeli. Toki hän itsekin kaipasi enoaan Motoa ja toivoi tämän olevan kunnossa, mutta hän ei sentään purkanut ikäväänsä räyhäämällä koko tukikohdalle.

Käveltyään portaat ylös Miihkali näki tutun näyn: Minni seisoskeli yksikseen parvekkeella kaiteeseen nojaten ja horisonttiin tuijottaen lasittunut katse silmissään. Ohikiitävät tuulenpuuskat liikuttelivat hänen yönmustia hiussuortuviaan hänen kasvoillaan, mutta Minni ei reagoinut niihin mitenkään. "Mitäs sitä noin ihmetellään?" Miihkali kysyi virnuillen kohottaakseen hieman apeaa ilmapiiriä, vaikka tasan tarkkaan tiesi mitä Minnin päässä liikkui. Minni säpsähti hereille ajatuksistaan, mutta huomattuaan kiusoittelijan olevankin vain "pikku nulikka" Miihkali eikä kukaan vapaustaistelijoiden kapiaisista, hän kääntyi jälleen katsomaan taivaanrantaa. Hän oli niin keskittynyt ajatuksiinsa, ettei edes älynnyt torua Miihkalia valvontapaikalta poistumisesta. "Äh, kunhan katselen", Minni vastasi yrittäen kuulostaa asialliselta. Yritys ei kuitenkaan ollut kovin uskottava. "Hei, kyllä me niistä vielä kuullaan", Miihkali koitti lohduttaa ja taputti Minniä rohkaisevasti olalle. "Toivotaan", Minni vastasi äänellä, josta suorastaan huokui kaipaus ja yksinäisyys. "Ainahan me voidaan saada 'yllättävä tehtävä' Maahan", Miihkali iski silmää virne naamallaan. "Ole hiljaa, nulikka", Minni hymyili ja tuuppasi hellästi nyrkillään Miihkalin olkapäätä kuten aina, kun puheeksi tuli Minnin ja Turbon suhde. "Älä unohda, että kostan sulle kunhan sulla joskus on morsmaikku kainalossa", hän jatkoi. Miihkali huokasi syvään. "Ei taida olla pelkoo", hän naurahti pieni huvittunut hymynpoikanen naamallaan. "Ei sellanen oo mua varten. En halua olla itkemässä kenenkään perään, enkä halua enää yhtään ketään estelemään minua. Vapaustaistelijat vie kaiken ajan, haluun näyttää niille mun kyvyt. Ja kuka edes haluais tällasta innokasta säheltäjää. Tuskin kukaan..."

Miihkali ei kuitenkaan ollut tietoinen kuinka paljon seuraavat viikot tulisivat muuttamaan hänen elämäänsä...

Tää tarina vaikuttaa tosi kivalta. Jotenkin Miihkalin kapinointi sopii sille ja Minni haikailee Turbon perään mikä sekin osuu aivan nappiin. Saas nähdä millaisen tiimin Miihkali itselleen kasaa lmao

. Jään ilolla seuraamaan

Vierailija

Oijoi. Hyvää tekstiä. cheers

Ehdottomasti jään seuraamaan jatkoa. Ihan loistavaa että vaihteeksi kirjoitetaan mitä Marsissa tapahtuu. Smile

Itsekin fanitan Minniä <3 Hän on loistava, kaikkea muuta kuin neito pulassa :3

Jeah Minni on pähee cheers

. Ei todellakaan mikään neito hädässä

Viestien lukumäärä : 149 Join date : 25.08.2016

Ookko kirjottanut tän joskus jonnekkin aikaisemmin. Ihan kuin olisin yän joskus lukaissut. Very Happy

Hyvältä tää ainaskin vaikuttaa Very Happy

Kiitos kaikille, tuntuu tosi hyvältä kuulla noin ihanaa palautetta! cheers

Kannustaa tosi paljon kirjoittamaan lisää! Razz

Minni on pähee, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Cool

Ja Prätkisfan: Juu, tää on joskus vuonna 2014 kirjotettu ja silloin ton ykkösosan julkasin silloseen blogiini. Sitä hieman päivitin parempaan suuntaan ja julkaisin tänne Wink

Uskomatonta, että oikeesti löyty joku, joka sen luki! Ja varsinki vielä tunnisti! affraid

Tässähä menee ihan hämilleen! lol!

A/N: Dodih, toinen osa saatu parsittua viimein kasaan (ja jälleen keskellä yötä...) tongue

Tästä osasta tuliki sitten "vähän" pidempi, hups... lol!

Koittakaa jaksaa lmao

Tätä osaa kirjoittaessa pääsin kokeilemaan vähän toiminnallisempaa tyyliä Cool

Seuraavassa osassa alkaa tapahtua sitten myös draamarintamalla Wink

Ei kait muuta, oon pitkästä aikaa ihan sanaton shrug

Rimfire's Dream

2. Kurittomuus kolahtaa omaan nilkkaan

*Kops* "Hei! Tää visiiri on just vaihettu!" Miihkali naurahti irtokiven kopsahtaessa tämän oranssinmustaan kypärään. "Omapa on vikas, mitäs oot nii hidas että sut pitää ohittaa!" oranssinruskeaturkkinen hiiri naurahti ja illisti taakseen saadakseen Miihkalin lisäämään kaasua.

Miihkali oli päättänyt lähteä hieman tuulettamaan päätään kahden ystävänsä kanssa Marsin helteiseen päivään kauas valvontakeskuksen ankeudesta. Heidän tapauksessaan se tarkoitti motocrossia vanhalla sotakentällä, joka oli täynnä räjähteiden jättämiä kraattereita ja kivenmurikoita. Saattoipa jossain välissä olla vielä toistaiseksi räjähtämätönkin kranaatti tai telamiina. "Huoh... Reetu... Pitäsköhän sun kattoo etees ku ajat? Tolleen ku miinaan rysähät nii me keräillään sun osias vielä marraskuussaki", turhautunut, lähes mustaturkkinen hiiri murahti väistäessään yhtä kraatteria musta-valko-sinisellä retrotyylisellä prätkällään. Hän selkeästi tiesi kuinka tilanne tulisi päättymään. Kuten aina. "Äh, älä viiti nipottaa Alex! Kyl mä osaan tän!" Reetu naurahti takaisin. "Kato kyllä mä tiiän miten prätkällä ajet-"

Reetu katosi suurehkoon kraatteriin. "Noni! Mähän sanoin et se vielä uppoo näihin monttuihin!" Alex pyöritteli päätään. Miihkali naurahti hänelle kuin kertoakseen, ettei kaikki ollut vielä siinä. "Älä unta nää et se tosta vielä luovuttas!"

Miihkali oli oikeassa. Samantien Reetu hyppäsi raskasrakenteisella crossillaan montun reunan yli singahtaen korkealle ilmaan punertavan hiekkapilven saattelemana. "Ohohoo mikä ilmalento! Paljo enemmän ilmaa ku teidän pikku loikissa! Mä oon sähkönsininen salama!" hän uhosi, teki prätkällään voltin ja laskeutui maahan jääden muutaman metrin edellä ajavasta kaksikosta. "Mähän sanoin", Miihkali virnisti piikittelevästi ja vilkaisi sivusilmällä vierellään ajavaa Alexia, joka selkeästi oli toivonut Reetun jäävän montun pohjalle loppupäiväksi. "Ei mua kuulkaas pikkuset kuopat pysäytä, korkeintaan hidastaa hetkellisesti! Vai mitä kultsi?", Reetu nauraa hekotti uhmakkaasti taputtaen kirkkaansinistä tankkia jalkojensa välissä. "Hetkellisesti, mut tarpeeks kauan et mä pääsen maalilinjan yli ennen sua", Miihkali nauroi ja lisäsi kaasua. "Sehän nähään!", Reetu huusi Miihkalille kiihdyttäen toverinsa perään. Kaksikko ampaisi kuin tykin suusta eteenpäin jättäen Alexin selkeästi jälkeen keskelle pöllyävän hiekan ja pakokaasun pilveä. "Nuo kaks ne ei ikinä muutu..." Alex tuhahti hyväntuulisesti katsoessaan ystäviensä loittonevia hahmoja kaukana edessään. Hänellä ei olisi enää mitään mahdollisuuksia voittaa noita hurjapäitä.

Reetun ja Miihkalin kilpailu oli kovaa, kuten aina. Molemmat olivat jääräpäisiä kuin härät, eivätkä suostuneet antamaan tuumaakaan periksi edes leikkimielisessä ystävyysottelussa. He halusivat voittaa. He väistelivät kivenlohkareita ja hyppivät kraattereiden yli vauhdin kasvaessa koko ajan. Miihkali loikkasi kielekkeeltä kraatterin yli päästen aavistuksen Reetun edelle. Hänen pyöränsä oranssit katteet loistivat auringon kanssa kilpaa hänen lentäessään Reetun yli. Kilpapyörä off-road-muutoksilla sopi luonnollisesti nopeuskilpailuun kuin nakutettu.

Pian Reetu kaasutti lisää ja kääntyi äkisti juuri ennen kivenlohkaretta sen vasemmalle puolelle pakottaen Miihkalin kiertämään lohkareen oikealta puolelta. Ennen kuin Miihkali ehti korjaamaan ajolinjaansa, upposi hän puolestaan kraatteriin. Reetun tavoin se ei kuitenkaan paljoa hidastanut, montun reuna kun tarjosi jälleen oivan hyppyrin ja komealla ilmalennollaan hän laskeutui samalle linjalle Reetun kanssa. Molemmat suorastaan tärisivät suonissaan kiertävän adrenaliinin vaikutuksesta. Tätä varten he elivät, tämä oli heidän unelmaansa. Ennakkoon sovittu maalilinja näkyi jo hiekkakentän toisessa päässä. Vauhti kiihtyi kiihtymistään. Vauhtisokeuden siivittäminä heidän nopeusmittarinsa kohosivat jo lähelle maksimilukujaan. He etenivät rinnakkain kohti maalilinjaa. "Häviäjä tarjoaa kotikaljat ja luuttuaa prätkähallin lattiat seuraavan viikon!" Miihkali huikkasi toverilleen irrottamatta katsettaan ajolinjasta. "Kiinni veti! Mut hei, miks pitää luututa?" Reetu huusi takaisin ihmeissään vilkaisten toveriaan silmäkulmastaan. Tässä vauhdissa ei auttanut paljoa päätä käännellä. “No ku sun prätkäs kone keittää nii pahasti yli hävittyään tän kisan, et Marsissa ei oo sellasta lammikkoo nähty sitte viime sadekuuron!” Miihkali nauraa hekotti “omaperäiselle” kiusoittelulleen. “Ai jaha, katotaan kumman prätkä on enemmän huollon tarpeessa ku pyyhkäsen sun ohittes! Jiihaa, HANAA!” Reetu karjui mielipuolisena. Maalilinjaan oli enää parisataa metriä. “Vielä vähän, melkein… Kestä kulta vielä hetki!” Miihkali rukoili prätkältään, josta alkoi kuulua jo merkkejä suorituskyvyn ylityksestä. Äkkiä heidän kypäräradioistaan kajahti tuttu karjaus: "Nulikka ja Retu pysähtykää HETI!" Minni kuulosti normaaliakin äkäisemmältä, eikä hänen äänenpainonsa antanut ystävällisiä vaihtoehtoja. Hän oli huomannut Miihkalin livistäneen ruutujen äärestä ja kokemuksella osasi tulla etsimään oikeasta paikasta.

Ääntä ja komentavaa karjaisua säpsähtäen pojat löivät jarrut lukkoon. Vauhti oli kuitenkin sen verran kova, että alkuun pyörät vain liukuivat eteeenpäin hiekalla vauhdin juurikaan hidastumatta. He saivat tehdä täyden työn pitääkseen prätkänsä pystyssä ja itsensä niiden selässä. Asiaa ei helpottanut epätasainen maa hiekkakerroksen alla, joka pomppotteli pyöriä muhkuroiden ja monttujen yli."Miihkali, hyppää!" Alex karjaisi ystävälleen, joka oli ajautumassa kovaa vauhtia kohti kallionseinämää. Miihkali huomasi väistämättömän kolarin olevan edessä. Hänellä ei ollut vaihtoehtoja. "Toivottavasti takaliston alle sattuis sopivan pehmee hiekkakasa", hän kannusti itseään ja hyppäsi prätkänsä selästä.

Ajoitus oli täydellinen. Prätkä paiskautui kallioon kovalla ryminällä ja kitinällä. Oransseja katteiden osia, putken pätkiä ja muita palasia lenteli sinne tänne. Miihkali itse iskeytyi maahan kovaa, kieri muutaman kuperkeikan, jatkoi itsensä ympäri kierimistä ja lopulta vauhdin hidastuttua luisui kyljellään pitkin hiekkaa. Kun hänen vauhtinsa viimein pysähtyi, jäi hän liikkumattomana makaamaan hietikolle hapuillen tajunnan rajamailla.

Reetu sen sijaan taisteli vielä fysiikan lakeja vastaan ratsunsa selässä. "Pysähy nyt muru!" hän maanitteli prätkäänsä koittaen jarruttaa kääntämällä menopelinsä sivuttain. Kaikesta huolimatta pyörä kuitenkin jatkoi luisumistaan ja pian... *Tuff*, hän törmäsi tuulen kasaamaan hiekkadyyniin. Hiekkaa pöllähti punaisena pilvenä ilmaan peittäen näkyvyyden. "Tää nyt ei oo paras paikka alkaa näsäviisastelee, mut enkös mä sanonu et ei oo hyvä idea karata tänne kesken työpäivän?" Alex huokasi. Hän oli juuri ajanut prätkällään rauhassa Reetun imaisseen dyynin viereen ja pysähtynyt ilman minkäänlaisia ongelmia. Kiskaistuaan sinertävän kypärän päästään sen alta paljastui alunperin vitivalkoiset, pitkähköt kiharat hiukset, jotka Marsin hiekkapöly oli värjännyt punertaviksi, lähes pinkeiksi. Alex pörrötti päälakeaan tietäen kypärän alta paljastuneen piilevän hikisen kypäräkampauksen.

Hetkeen hänen kysymykseensä ei kuulunut vastausta. Äkkiä kuitenkin hiekkakasan pinnalle nousi tuttu käsi. "No joo joo... Jeesaa mut nyt vaan ylös täältä!" Reetun vaimea, selvästi mököttävä ääni kuului hiekan alta. Hän ei selvästikään haaveillut tällaisesta lopetuksesta kisalle. Alex naurahti tietäen kuulevansa pian pitkän liudan koottuja selityksiä Reetun lässähdykselle ja vetäisi tämän ylös kasasta. "Ootko sä okei?" Alex kysyi puoliksi huolissaan, puoliksi nauruaan pidätellen. Reetu otti hiekan naarmuttaneen vaaleansinisen kypäränsä pois päästään, jolloin kypärän sisällä ollut hiekka valahti hänen armeijanvihreän paitansa alle. "Pelkkiä pintanaarmuja" hän vastasi hieman nolostunut hymy naamallaan ja ravisteli itseään rajusti saadakseen hiekat pois vaatteidensa sisältä. Hänen yönmustat, aavistuksen hien kiharoittamat hiuksensa heiluivat edestakaisin hänen naamallaan.

"No sittenhän minä voin rankaista sinua kaikessa rauhassa", paikalle ajanut Minni jyrähti kylmästi napaten Reetun korvasta kiinni. "Aijjaijjaij okei okei ymmärsin, mut miks sä syytät mua?!?" Reetu ulahti. "Ja onks pakko kutsua Retuksi?" "On. Ja se on helppoa. Koska SINÄ olet kaiken pahan alku ja juuri!" Minni puuskahti tiukentaen otettaan Reetun ähkäistessä. “Miksi sun pitää aina lietsoa näitä kahta tekemään jotain tyhmää? Ei varmaan tarttee muistuttaa, että myös teillä kahdella on vielä rangaistusta lusimatta viimekertaisesta tempauksestanne?” Minni paasasi kiskoen Reetua korvasta perässään. “Kun yhdestä hurjapäästä pääsee eroon, saa kaksi itsetuhoista idioottia tilalle…” hän mumisi itsekseen viitaten Vinskin samanlaisiin tempauksiin aikoinaan.

"Miihkali, ootko sä okei?" Alex, joka oli väistänyt kaksikon yhteenottoa ja mennyt katsomaan Miihkalia, kysyi kumartuen maassa yhä makaavan hiiren viereen. Kova isku oli lennättänyt kypärän pois hiiren päästä. Miihkali alkoi hieman räpytellä silmiään kuullessaan kumean äänen päässään. Ihan kuin ääni olisi kuulunut jostain pöntöstä, se kuului niin epäselvästi. Hänen päätään jyskytti kuin lekalla olisi hakattu ja hetken hän näki vain mustaa. Pian katse alkoi tarkentumaan.

“Hetkinen, mä nään hiekkaa. Ompa se punasta! Ja taivasta. Oon siis ulkona. Ja kaikki on sivuttain. Oon siis maassa pitkälläni. Ompa kaunis auringonpaiste… Pitäsköhän mun liikkua jotenki? Vai voisinko mä vaan jäädä tähän makaamaan…?” Miihkalin ajatukset laukkasivat hänen aivojensa koittaessa selvittää mitä tapahtui ja missä mennään. Kaikki ajatukset tuntuivat vielä todella hitailta ja tahmeilta. Hän kääntyi selälleen kohti auringonpaistetta ja tunsi samassa viiltävää kipua vasemmassa jalassaan. Komea tuskanirvistys pomppasi hänen naamalleen. “Huomenta Ruusunen!” Alex hihkaisi huomatessaan kaverinsa alkavan virkoamaan. “Tais kajahtaa kunnolla. Sattuko pahasti? Nirhaumia ainaki näköjään tuli hoitsujen iloks”, hän analysoi tilannetta aidosti huolissaan, mutta tyylilleen tyynen rauhallisena. Lääkintään erikoistuvana sotilaana hän osasi jo arvioida paikkauksen tarpeen määrää. “Ai saakeli ku nuppiin jomottaa…” Miihkali sai soperrettua tunnistaessaan viimein ystävänsä äänen ja jatkoi: “Yhtenä palana vielä, mut jalkaan tais tulla jotai. Ainaki vihloo pirusti.” “No sen mä voin kyl uskoo!” Alex naurahti jo selvästi helpottuneenpana ja pyyhkäisi Miihkalin oikeaan käsivarteen tulleen haavan päältä enempiä hiekkoja pois tämän irvistäessä jälleen. "Mut prätkä ei tainnu selvitä..." Miihkali huokaisi apeana kääntäessään varovasti päätään rakkaan menopelinsä rippeitä päin, joita makasi siellä täällä kallion juuressa. "Voi kuule, näyttäs et se selvis yllättävän hyvin tilanteen huomioon ottaen. Iha ku isäntäsäkki", Alex rauhoitteli ystäväänsä.

"Niin, mutta sinä et ole ajamassa sillä iha heti", Minni, joka oli tullut lähemmäs, puuttui tilanteeseen. "Tuossa kunnossa sä et liiku yhtään mihinkään ennen kunnon paikkausta”, Minni torui totisesti ja huokasi painaen kämmenensä otsalleen häpeänsekaisesta pettymyksestä. Taas tässä kävi näin… “Kyllä, rouva…” Miihkali sai vaivoin vastatuksi. “Sitä paitsi sulla on vielä rangaistusta suorittamatta. Ja teillä kahella myös”, Minni käänsi katseensa Miihkalin “rikoskumppaneihin”. “Vai joko kaikki viimesimmässä hyökkäyksessä tuhoutuneet prätkät on korjattu?" hän hymyili ilkikurisesti. Hän tavallaan nautti saadessaan kyykyttää näitä kurittomia kakaroita. "Ei, rouva. Mutta suurin osa", Alex kiirehti vastaamaan asiallisesti ennen kuin Reetu sai suunsa auki. "Mut miks meidän ees piti pysähtyä tolleen äkillisesti? Oisit antanu meidän ajaa maalilinjan yli, nii ois kaksi prätkää vähemmän korjattavana!" Reetu murahti puristaen käsivartensa puuskaan. Häntä selvästi otti vieläkin päähän äskeinen hiekkaepisodi. "Yksinkertasta. Koska vihollisen tiedustelija kävi piilottamassa ton teidän maalilinjanne kohdalle räjähteitä viime viikolla. Ne ois räjähtäny jos oisitte ajaneet siitä", Minni vastasi tyynesti ohimennen, kuin hänen faktansa olisi ollut vain pikkujuttu.

Reetu nielaisi ja potkaisi maata pölläyttäen pienen hiekkapilven ilmaan. Minnin kiittäminen olisi ollut liian noloa hänen uhoamisensa jälkeen, eikä se muutenkaan olisi ollut Reetun jo iskun saaneelle egolle sopivaa. Minni huokaisi jälleen ja katseli vielä ympäröivää hävitystä. "Noh, tehty mikä tehty. Alex kiltti, veisitkö nämä kaks tolloa paikattaviksi? Mä siivoan jäljet ja hävitän räjähteet”, Minni pyysi kohteliaasti, joskin hieman tylsistyneenä joutuessaan jälleen siivoamaan kolmikon jälkiä. "Selvä, rouva! Ja anteeks..." Alex vastasi kohteliaasti saaden Minniltä hymyn vastaukseksi. “Kyllä mä tiedän et noi kaks houkutteli sut taas mukaansa tyhmyyksiin” Minni lisäsi tuijottaen kolhittuja koheltajia murhaavasti. Hän tiesi, ettei muuten moitteeton sotilaanalku saanut tällaisia tempauksia yksin päähänsä. Luonnollisesti hän syytti jo valmiiksi Miihkalia ja Reetua.

“Hiiop, ylös vaan!” Alex ähkäisi tukiessaan Miihkalia tämän noustessa tuskaisesti ylös. “Sä varmaan pärjäät loppumatkan, kuhan saahaan sut prätkän selkään?” hän jatkoi taluttaessaan toveriaan hitaasti, mutta varmasti kohti omaa pyöräänsä. “No siinä mä pärjään vaikka pää kainalossa”, Miihkali ähkäisi hampaidensa välistä. Tuettunakin kävely oli tuskaista. “Ajakaa te tällä kometokeskukselle paikkauttamaan itteenne nii mä autan Minniä prätkien kans täällä", Alex ohjeisti kaksikkoa auttaessaan Reetun kanssa Miihkalin satulaan. Kumpikaan ei halunnut laittaa vastaan. Niinpä Reetu parempikuntoisena hyppäsi pyörän sarviin ja pian he katosivat näkyvistä. "Tämäkin vielä... Noh, toivottavasti uusi alokkaamme pitää heistä huolen", Minni hymyili jälleen pirullisesti.

Oi voi pojat on pulassa cheers

. No sen nyt saattoi arvata kun kipaisivat pakosalle rangaistustehtävistään. Toivottavasti Miihkali ei ottanut pahasti osumaa. Tää oli tosi hyvä pätkä. Olet tosi hyvä

Vierailija

Voi vitsit! Tosi mahtavaa eläväistä tekstiä!! : ) Vaikuttaa myös nää sun omat hahmot tosi kivoilta ja omaperäisiltä thumbs up

Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa osaa

Komppaan Pahgizta thumbs up

. Tää on tosi hyvä stoori.

Vierailija

Tää vaikuttaa hyvältä, täällä odotellaan myös seuraavaa osaa innolla Very Happy

Sama täällä Very Happy

. Odotan innolla jatkoa