Last Chance Garage

Suomenkielinen foorumi Prätkähiiret Marsista - sarjan faneille.
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Vapaaehtoisina K7

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Prätkisfan

avatar

Viestien lukumäärä : 129
Join date : 25.08.2016

ViestiAihe: Vapaaehtoisina K7   Su Heinä 22 2018, 20:30

Tittle: Vapaaehtoisina  
Author: Prätkisfan 
Genre: Humor, Vähän fluff, drama
Pairing: Rivien välissä Turbo/Minni & Moto/OC, mutta ei muita parituksia.
Rating: K7
Disclaimer: En omista prätkähiiriä. Ne kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen. En saa tarinasta mitään rahaakaan. Ainoat omistani hahmot ovat omat hahmoni joita tarinassa ilmenee.
Warning: Ei varoituksia, sopii siis kaikille lukijoille.  
Summary: Marsin sota on saatu päätökseensä. Rotista tai raidereista ei kanneta enää huolta ja jätkät meinaa tylsistyä kokonaan. Minni on saanut tehtäväkseen järkätä jätkät vapaaehtoisiksi, mutta se mihin he joutuvat eivät miellytä kaikkia.

 
A/N: Munlyhyt” ficci kaiken tän kiireen keskelle. Nauttikaa Very Happy 




Ilma oli viilentynyt, mikä oli harvinaista Marsin säähän, joka yleensä täytti hellevaroituksen asteet. Turbo katseli moottoripyöränsä selässä nousevaa aurinkoa. Moottoripyörien ääni sai hänet katsomaan olkansa yli viekkaasti hymyillen. ”Mitä sää herkistelet?” Vinski kysyi ja iski veikkaansa olkapäälle. ”En mitään. Mitäs? Onko valtakunnassa kaikki hyvin?” Turbo naljaili ja suuntasi katseensa aurinkoon. ”Äh! Marsissa on yhtä tylsää, kuin tyhjässä päässä,” Vinski ärähti ja asettui mukavasti pyöränsä päälle, jalat kohti ohjaustankoa. ”Ai niin, kuin sun päässäs?” Moto kysyi ja sai Turbonkin purskahtamaan nauruun. ”Tiettekö jätkät? Teidän kanssanne on aina niin hauska hengailla,” Vinski hymähti sarkastisesti nousten istumaan. ”Se on hyvä kuulla, että sää arvostat meitä,” Turbo sanoi laskien käden miehen olkapäälle. Vinski mulkaisi veikkaansa ja työnsi käden pois olkapäältään. ”Jätkät!” kuului radiosta. ”Niin armaani,” Vinski vitsaili ja sai Turbon mulkaisemaan tätä hymyillen. ”Päämajalle. NYT!” naisen ääni komensi saaden kolmikon hieman pelästymään. ”Aijjai kenraali!” Vinski totesi. ”Vika päämajalla on apuri,” Turbo sanoi lähtien kaasuttamaan jättäen veikkansa hiekkapölyn alle.
 
Hetkeä myöhemmin veljekset kävelivät päämajan muurien sisäpuolella roikkuen toistensa kauloissa kiinni ja naureskellen makeasti. ”Kato nyt noita!” nais mekaanikko sanoi hymyillen, jätkille selin päin seisovalle musta hiuksiselle kenraalille. Minni kurkkasi olkansa yli, hymähti tyytyväisenä ja siirsi katseensa käsissään oleviin papereihin. ”Taisi olla kiva kotimatka,” Santtu totesi saaden jäkät erkaantumaan toisistaan. ”Mistä niin päättelit söpöliini?” Vinski kysyi kohottaen käsiään. ”Kunhan ajattelin,” Santtu totesi samalla hörpäten kahvistaan. ”Hei armaani!” Vinski totesi naiselle kaapaten tämän kainaloonsa, ja joka edelleen selasi papereita kädessään. ”Mää en ole sun armaasi,” nainen totesi luomatta katsetta mieheen ja lähti kylmän rauhallisena kävelemään kohti päämajan sisätiloja. ”Niin, kun sää oot Turbon armas,” Vinski naureskeli sohien Motoa kyynärpäällään. Turbo tönäisi kevyesti miestä taakse päin ja lähti isoveikkansa kanssa seuraamaan kenraalia. ”Oliko sulla jotain asiaa kenraali?” Moto kysyi varovaisesti, kun hetkeä aikaisemmin oli ärähtänyt miehille. ”On, mutta kerron sen huoneessani. Sitä ennen,” Minni sanoi ja pysähtyi yhtäkkiä miesten eteen katsoen heidän säikähtäneitä kasvoja. ”Mitä?” Turbo sai kysyttyä. ”Haette Miihkalin ja Milvankin tänne. Asia koskee kaikkia prätkähiirten tiimiä,” Minni sanoi jatkaen matkaansa yläkertaan. Turbo ja Moto vilkaisivat toisiaan. ”Minni käyttäytyy oudosti,” Moto totesi, kun Turbo oli lähtenyt alakertaan katsomaan, olisivatko heidän ystävänsä siellä. ”Se käyttäytyy aina, kun sillä on tulossa joku tehtävä. Haluaa suunnitella kaikki todella tarkasti, että kaikki onnistuu,” Turbo vastasi etsien näkökenttäänsä raitahiuksista nuorukaista. ”Onko se kotonakin tuollainen?” Moto naurahti. ”Ei. Onneksi,” Turbo naurahti ja katsoi veikkaansa, joka iski tätä hymyillen metallikädellään miehen olkapäähän.
 
 
”Siis. Mikä oli Minnin syy, että meidän pitää mennä hänen huoneeseensa näin yhtäkkiä?” Milva kysyi ja kulki jätkien perässä. ”Jaa a, kun ei itsekkään tiedetä,” Turbo sanoi ja koputti lasisiin kaksijakoisiin oviin. ”Sisään,” kuului vaimea naisääni ovien takaa. Turbo painoi punaisesta napista, joka sai ovet aukenemaan. ”Tulkaa rohkeasti sisään vain,” Minni sanoi hymyillen laskien paperinipun käsistään suuren pyöreän pöydän päälle. ”Me saadaan kohta seuraa, joten istukaa,” Minni sanoi ja sai ystävänsä entistä hämmentyneiksi. ”Miksi me ollaan täällä?” Milva kysyi. ”Ja miksi Santtu ei ole täällä?” Vinski kysyi, kun ei nähnyt punatukkaista naista missään. ”Se selviää teille kohta. Ja Santulle olen jo laatinut muita hommia, joista hän ehti jo hyvin paljon innostua,” nainen sanoi istuen omalle tuolillensa. Jätkät katsoivat mietteliäinä toisiaan, Minnin vain hymyillessä heille. Koputus sai heidän päänsä kääntymään kohti ovea. Minni nousi seisomaan. ”Sisään!” hän sanoi. ”Kenraali Minni, kuinka hauska tavata teidät kasvotusten viimeinkin,” vanhempi nainen sanoi pöydän toiselta puolelta. ”Olemme kuulleet sinusta paljon,” toinen nainen sanoi hymyillen. ”Toivottavasti pelkkää hyvää,” Minni naurahti ja antoi neljän hengen seurueelle, luvan istua. ”Oi pelkkää hyvää,” vanhempi nainen sanoi. ”Ja se mitä teit planeettamme hyväksi,” yksi mies sanoi avaten suunsa. ”Se mitä tein, ei ollut yksin minun ansiota. Minulla on tiimi, joka toimii oikeana kätenäni ja ilman heitä en olisi selvinnyt sodasta,” Minni sanoi istuen takaisin tuoliinsa. ”Et tietenkään. Anteeksi. Ei ollut tarkoitus vähätellä sotilaittesi toimintaa tai mitä usea mies ja nainen on uhrannut planeettansa hyväksi,” vanhempi nainen totesi. Minni nyökkäsi myöntävästi. ”Aivan, mutta mennäänkö siihen asiaan, josta alun perin teidät tänne kutsuin,” Minni jatkoi. ”Kyllä kenraali,” mies sanoi topakasti. ”Prätkähiiret, tässä ovat rouva Helena Hogglof toimii esimiehenä Tulikivenkaupungin vanhainkodissa, sitten Matthew Kolvesk ja Matilda Shine työskentelee Elyisiumin rinteen lasten kehitysvamma puolella. Vielä Karolina Jovelksi, toisesta Tulikivenkaupungin vanhainkodin yksiköstä. Helena, Matt, Matilda ja Karolina, tässä ovat prätkähiiret, Turbo, Vinski, Moto, Milva ja Miihkali,” Minni esitteli vieraat toisilleen. ”Hauska tavata, mutta voisitteko kertoa meillekin mistä tässä on kyse?” Turbo vastasi kohteliaana. ”Kun Marsin tilanne on rauhoittunut, niin voimme keskittyä enemmän hoidon tarpeissa oleviin. Nämä neljä yksikköä ovat valmiita ottamaan vapaaehtoisia työpaikoilleen ja kertomaan kehittämisehdotuksiaan,” Minni kertoi. ”VAPAAEHTOISTYÖTÄ!” Vinski älähti kovaan ääneen saaden kaikkien katseet itseensä. Vinski helahti nopeasti punaiseksi, kun Minni niputti edessään olevat paperit tympeännäköisenä. ”Mmmhhmm, kyllä Vinski. Ja siihen tarvitsen teitä. Saatte toimia viikon ajan yhdessä yksikössä vapaaehtoisina. Viikon kuluttua kirjoitatte jokainen raportin kehittämisehdotuksista, joita minä hoidan sitten eteenpäin,” Minni jatkoi. ”Miksi me ollaan vapaaehtoisina?” Milva kysyi. ”Koska luotan teihin 100% ja kaiken lisäksi olette tarpeeksi sosiaalisia toimimaan vapaaehtoisina,” Minni totesi hymyillen. ”Onko paikat jo päätetty?” Moto jatkoi. ”Kyllä vaan. Moto, Miihkali ja Vinski te pääsette vanhainkoteihin,” Minni aloitti. Vinski oli älähtämässä taas jotain, kunnes Moto potkaisi häntä. ”Mmmhm Milva ja Turbo te menette lasten kehitysvamma puolelle. Milva menee Mattin kanssa Tammenterhoille ja Turbo menee Matildan kanssa Pähkinöille,” Minni sanoi hymyillen. ”Kysyttävää?” nainen jatkoi. ”Jos ei muuta, niin näette ohjaajienne kanssa huomenna yksiköissä kello 8.00,” Minni päätti kokouksen.
 
 
”Ou mään. Vapaaehtoiseksi,” Vinski marahti kenraalin parvekkeella. ”Kiitos todella paljon kenraali tästä mahdollisuudesta,” Helena totesi sisällä pidellen Minnin käsistä kiinni. ”Ilo on minun puolellani,” Minni vastasi naiselle. ”Ilo on minun puolellani,” Vinski matki ja sai ystäviensä mulkaisemaan miestä. ”En määkään ole innoissani, mutta jos tällä voi hyvää tehdä niin miksei,” Miihkali totesi istuen kivikaiteella. ”Sitä paitsi ei tee teillekään pahitteeksi kokeilla erilaista duunia,” Minni sanoi astuen kanssa parvekkeelle. ”huoh… kai se on pakko suostua,” Vinski tuhahti. ”Sanotaan niin ettei sulla ole paljoakaan vaihtoehtoja,” Minni sanoi rauhallisesti ristien kädet eteensä. ”Niin kai, mutta beibi me ollaan sankareita ja räjähtäviä marsilaisia hiiriä,” Turbo sanoi ja katsoi naista. ”Tiedän, mutta te olette myös niitä, jotka osaavat auttaa ja puolustaa niitä, jotka tarvitsevat parempaa hoivaa ja tukea enemmän, kuin muut kansalaiset. Sitä paitsi, just te valititte toissa päivänä, ettei teillä ole tekemistä,” Minni sanoi ja poistui parvekkeelta. ”Minni on oikeassa,” Milva jatkoi. ”Lähdetkö syömään?” kuului sisältä. ”No miksei,” Milva totesi ja naiset poistuivat huoneesta. ”No ei muuta kuin, hommiin huomenna,” Turbo sanoi ja poistui parvekkeelta. ”Hei hei, et kai sää suostu tekemään jotain vapaaehtoistyötä?” Vinski kysyi pysäyttäen veikkansa. ”Miksei?” Turbo kohautti harteitaan. ”Jea veikka, vähän vaihtelua,” Moto jatkoi. ”Te suostutte vaan, koska teidän tytöt käskee,” Vinski murjotti. ”Saat olla siinä uskossa siis,” Turbo totesi ja poistui paikalta. Hän ei jaksanut alkaa vääntää Vinskin kanssa mistään asiasta juuri nyt. ”Sori veikka. Kaikki ei mene aina prätkähiirten säädösten mukaan,” Moto tokaisi ja lähti kullanruskean veikkansa perään. Vinski puristi kädet eteensä. Vanhainkoti oli viimeinen paikka jonne hän jalkansa laittaisi. ”Hei miten paha asia se voisi olla?” Miihkali kysyi saaden valkoisen miehen mietteliääksi. Vinski seisoi tyhjässä huoneessa edelleen hämillään ja murjottaen. ”Mun elämäni pahin viikko tulossa,” hän tokaisi ja painoi ovet kiinni perässään. 
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkämimmi

avatar

Viestien lukumäärä : 11257
Join date : 18.01.2015
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Vapaaehtoisina K7   Ma Heinä 23 2018, 07:25

Jätkät vapaaehtoisina? Mitäköhän tästä vielä seuraa. Tää oli tosi kiva pätkä. Olin revetä jo siin kohdassa kun Vinski älähti et mitä. Jotenkin sitä arvas et tästä vapaaehtoistoiminnasta ei tule toiminnatäytteistä. Jään ilolla seuraamaan mitä seuraavaksi tapahtuu Very Happy
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkisfan

avatar

Viestien lukumäärä : 129
Join date : 25.08.2016

ViestiAihe: Vs: Vapaaehtoisina K7   La Elo 11 2018, 23:45

Seuraavana aamuna Turbo ja Milva saapuivat pienen betonisen laitosrakennelman eteen. Vaikka laitos oli betonia, yritettiin siitä saada kodikkaan näköinen erilaisilla istutuksilla ja lasten tekemillä taiteilla, joita oli maalattu rakennuksen kylkeen. Turbo parkkeerasi moottoripyöränsä ja laski kypärän ohjaustangolle. Hän oli sopinut naisen kanssa, että he menisivät yhtä matkaa, mikäli heidän vuoronsa menisivät yhteen. ”Onpa kodikkaan näköistä,” Milva totesi ja ojensi kypäränsä miehelle. ”No joo. Paremman näköistä voisi olla,” mies totesi ja lähti naisen kanssa kohti portteja. ”Lukossa,” Milva totesi, kun kokeili ovea, josta heidän pitäisi mennä sisään. ”Ei kauaa,” Turbo totesi, kun näki Mattin tulossa avaamaan heille ovea. ”Hei! Tervetuloa,” mies toivotti. ”Kiitos,” kaksikko totesi yhteen ääneen. ”Huomenta,” Matilda totesi hymyillen. ”Huomenta,” Turbo vastasi. ”Milva sää voit tulla mun mukaani ja Turbo jää Matildan kanssa. Kerrotaan ensin teille näistä osastoista ja lapsista sekä mitä te täällä teette,” Matt sanoi, poistuen Milvan kanssa toiseen kerrokseen. Matilda ohjasi Turbon toiselle osastolle. Lasten äänet kaikuivat osastolta. ”Meillä on aika vilkasta menoa täällä,” nainen totesi ja sai Turbon hymähtämään naurusta. Turbo katsoi ympärilleen haltioissaan. Ulkoa päin ei olisi uskonut, että rakennus olisi näin kodikas sisältä päin. Turbo katsoi jalkoihinsa, jossa kulki, jos jonkinlaista pientä kulkijaa, joko pyörätuolilla tai kävely tuen kanssa. Jotkut jopa pystyivät kävelemään ilman tukea. ”Mennään vaikka kahvihuoneeseen hetkeksi,” Matilda sanoi ja avasi oven. ”Avlipala,” yksi pieni poika sanoi hieman epäselvästi ja puristi leluaan tiukasti kädessään. ”Ei Aapo! Ei vielä! Myöhemmin,” Matilda sanoi rauhallisesti ja ohjasi pojan toiseen suuntaan. ”Tule vain sisään!” nainen pyysi ja mies astui pieneen ruokatilaan. Matilda kertoi Turbolle, että Pähkinöissä oli kuusi asiakaspaikkaa ja lapset ovat kaikki alle 10-vuotiaita. Suurimmalla osalla on jonkinlainen älyllinen kehitysvamma sekä fyysistä kehitysvammaa, joka vaati erilaisia apuvälineitä. Milva taas joutui osastolle, jossa on enemmän teini ikäisiä ja kaikki kuusi asukasta ovat alle 18-vuotiaita. Suurimmalla osalla on enemmän autismin kirjoa ja älyllistä kehitysvammaa. Yksikkö on todella pieni, mutta tekevät kaikkensa, jotta lapsilla olisi mahdollisimman hyvä elämä. Yleisen esittelyn jälkeen kaksikko tutustui asukkaisiin ohjaajiensa avustuksella. Turbon ja Milvan tehtävänä oli enemmän olla asukkaiden kanssa ja keksiä heille toimintoja mitä he voisivat tehdä. Nuorille opetettiin, myös viettämään pienempien kanssa aikaa ja he usein leipoivatkin pienemmille lapsille sekä nauttivat herkuista heidän kanssaan, mikäli heidän kuntonsa sen salli. Turbo istui lattialla ja oli saanut jo suuren suosion pikku tytöiltä. ”Kaikkia ei tarvitse pitää sylissään. On siis ok pyytää heitä istumaan lattialla,” Matilda kertoi sohvalla. ”Joo enköhän kestän tämän,” Turbo naureskeli ja tutkaili tyttöjen kanssa heidän rakkaimpia aarteitaan. Aiemmin tavattu Aapo tutkaili Turboa ovensa suusta lelu kädessään. Matilda nousi seisomaan ja korjasi yhden pojan asentoa omassa pyörätuolissaan sekä pyyhki tämän suupieliä. Turbo hymyili, kun tajusi kuinka hyvää hoitoa ja tukea lapset laitoksessa saivat.
 
Samaan aikaan vanhainkodeissa, Moto ja Miihkali oli päässyt hyvin vauhtiin. Moto oli sen verran kohtelias, että sai mummot tekemään kaikki pyydetyt asiat. Vinskillä ei mennyt aivan niin hyvin. Kaiken lisäksi mies oli asennoitunut huonosti. Hän oli aamun aikana saanut jo monosta ja kyynärpäästä suoraan leukaa. Vinski istui yhteisten tilojen saarekkeella ja hieroi silmiään. ”Mikä hätänä kloppi?” kysyi vanha mies hiiri ankarasti, joka istui pyörätuolissa. Miehellä oli valkoinen parta, siisti fanelli paita ja farkut. ”Mitä se teitä kiinnostaa?” Vinski ärähti ja käänsi miehelle selän. ”Kuules nyt, minä tiedän mitä teidän kaltaisenne pojan klopit tekevät,” mies ärähti takaisin ja rullasi Vinskin eteen. ”Ai no mitä me sitten tehdään?” Vinski kysyi. ”Marisette joka asiasta, ettekä voi pienissä asioissa auttaa, kun pyydetään. Olette itsekeskeisiä, hemmoteltuja ipanoita,” mies ärähti ja iski Vinskiä kävelykepillään, joka normaalisti lepäsi miehen sylissä. ”AU! Millä oikeudella tuon teit?” Vinski ähkäisi ja hieroi sääreään. ”Ota oppia näistä naisista ja miehistä. Nyt lähdetään ulkoilemaan ja sinä kloppi kutsut minua herra Blackiksi tästä eteenpäin,” herra Black sanoi ja lähti rullaamaan kohti ulko-ovia. ”Hyvää huomenta herra Black,” Helena sanoi kohteliaana ja teki miehelle tilaa. ”No mutta hyvää huomenta kultaseni,” herra Black sanoi ja suukotti naisen kämmen selkää. Vinski kohotti kulmiaan ja hieroi kerran sääreään laskien sen takaisin lattiatasolle. ”Tuo nuori mies lähtee kanssani ulos,” herra Black sanoi Helenalle ja osoitti Vinskiä. ”Oi se kuulostaa ihan mahtavalta herra Black. Pitäkää hauskaa,” Helena sanoi ja lähti viemään pyykkikoria toisen asukkaan huoneeseen. Herra Black katsoi Vinskiä, joka kurtisti tälle kulmiaan. ”Vauhtia kloppi,” herra Black totesi. Vinski murahti ja lähti miehen perään. Ulos päästyään, Vinski löntysti herra Blackin perässä. 80-vuotiaksi mieheksi hän oli erittäin vetreä ja valkea motoristi ei meinannut pysyä tämän perässä. Parkkipaikalla mies pysähtyi yhtäkkiä ja Vinski törmäsikin hänen tuoliinsa. ”Varo kloppi,” mies tokaisi äreästi. ”Miksi pysähdyit?” Vinski kysyi. Mies katsoi punaista kilpapyörää mietteliäänä ja sai hänet hymyilemään lempeästi. Punainen kilpuri hymähti tyytyväisenä, kun tunsi Vinskin läsnäolon. Valkea egoisti rauhoitti moottoripyöränsä. ”Onko hyväkin kilpuri?” herra Black kysyi. ”Täh? Siis joo. Uskollinen ajokkini,” Vinski tokaisi yllättyneenä. ”Vuoden paras malli,” herra Black totesi. ”Joo, totta kai. Mää en mitään keskinkertaista romua huoli,” Vinski naurahti. ”Hahha olet kuin minä nuorena,” herra Black sanoi naureskellen. ”Ai oon vai?” Vinski kysyi, kun ensi kertaa mies ei iskenyt häntä kävelykepillä tai mies ei muuten moittinut häntä. ”Joo mutta ei siitä sen enempää,” herra Black vakavoitui ja jatkoi lenkki matkaa.
 
Pitkän päivän jälkeen jätkät tapasivat toisensa Tulikivikaupungin ruokapaikassa. Turbo oli tiputtanut Milvan päämajalle takaisin. ”Hei jätkät!” Turbo vastasi reippaasti, kun kolmikko istui pöydän ääressä. ”Hei. Miten meni?” Moto kysyi, kun veikka istui tämän viereen. ”Tosi hyvin. Aivan mahtavia lapsia,” Turbo sanoi iloisena ja hiukan väsyneenä. ”Entä teillä? Oliko rankkaa?” mies kysyi ja katsoi vastapäätään istuvaa väsynyttä kaksikkoa. ”Mulla meni tosi hyvin. Aivan herttaisia vanhoja rouvia,” Moto sanoi. ”Taidat olla oikeassa paikassa,” Turbo tokaisi naureskellen. ”No juu, mutta on noi vapaustaistelijat enemmän se oma juttu,” mies vastasi. ”Mää sain kerran monosta, kyynärpäästä ja kävelykepistä,” Vinski tuhahti kädet puuskassa. Turbo ja Moto ei voineet pidätellä nauruaan. ”Mitä sää oikein teit?” Miihkali kysyi kanssa naureskellen. ”En mitään,” Vinski vastasi tympeänä. ”Sun piti olla vapaaehtoinen työntekijä, ei vapaaehtoinen istuja,” nainen sanoi heidän takaansa. ”Hei ei ole mun syy, etten ole vanhustyöntekijä,” Vinski kohotti harteitaan. ”Skarppaa huomenna. Mää en halua teistä huonoa palautetta. Varsinkin, kun satutte olemaan parhaita,” Minni sanoi manipuloiden miestä. ”Mää näytän, että mää olen paras,” Vinski sanoi naputtaen sormella pöydän pintaan. ”Niin, sulla on paljon näytettävää vielä,” Minni sanoi ristien kädet eteensä. ”Mää näytän sulle, että mää oon paras. Niin kuin aina,” Vinski sanoi itsevarmana. Minni siirsi katseensa sivulle hetkeksi. ”Juu juu. Pitäkäähän kivaa,” nainen totesi, silitti Turbon olkapäätä ja poistui paikalta.
 
Seuraavana päivänä Vinski löntysti takaisin osastolle, josta hän oli eilen lähtenyt. ”Huomenta Vinski,” Helena totesi. ”Huomentaaaa,” Vinski sanoi haukotellen. ”Oh anteeksi,” mies jatkoi. ”Veisitkö nämä herra Blackille?” Helena kysyi käskevästi ja työnsi tarjottimen miehen syliin. ”Joo kai mää sitten voin,” mies totesi. Voimakas koputus oveen. ”Herra Black,” Vinski huhuili ja avasi oven hyvin vaikeasti. ”VAU…” mies henkäisi, kun näki miehen huoneen. Huone oli koristeltu miehen urhollisuus mitaleilla ja erilaisilla tauluilla sota ajoista. Miehen puku oli kiinnitetty muutamalla naulalla seinään. ”Kloppi. Mitä sinä täällä?” herra Black totesi ja rullasi vessasta pois. ”Olitko sotasankari?” Vinski kysyi ja katsoi miehen joukkoryhmästä otettua kuvaa. ”Mitä se sinua kiinnostaa?” mies kysyi töykeästi ja nyrpisti nenäänsä ruokansa nähdessään. ”Mää olen koko elämäni ajan taistellut vapaustaistelijoissa Marsin puolesta plutolaisia vastaan,” Vinski sanoi ja siirsi katseensa toiseen tauluun, joka selvästi oli hääkuva. ”Taistelit Vapaustaistelijoissa? Ensi näkemältä ei olisi uskonut,” herra Black sanoi ja siirsi katseensa nuorukaiseen. ”Minä olen nähnyt Marsin sodan ulkoa päin. 30-vuotta on piiiiitkä aika,” herra Black sanoi pudistellen päätään. ”Niin hän se on,” Vinski sanoi haikeana. ”Mutta olen ylpeä teistä nuorista. Te teitte tämän planeettanne hyväksi,” herra Black sanoi hymyillen. ”Se oli tarkoituskin,” Vinski sanoi ja istui tuolille. ”Minä taistelin Uranuksella. He kävivät pahaa sisällissotaa ja Marsia pyydettiin rauhoittamaan tilannetta. Moni kuoli turhaan yrittäessään saada ainoastaan sopua aikaan,” herra Black sanoi. ”Tiedän tunteen. Toisin plutolaiset tekivät ristiretkensä Marsiin, mutta silti sovitteluissa plutolaiset tappoivat monta marsilaista,” Vinski vastasi. ”Kuka teidän kenraalinne on?” mies kysyi. ”Entinen kenraali oli Rontti ja nykyisin Minni,” mies vastasi ja puristi kädet eteensä. ”Minni? Nainen kenraalina?” herra Black kysyi ihmeissään. ”Älä mene tuota sille sanomaan ääneen. Minni on jyrkästi stereotypioita vastaan ja siitä mikä on miehen ja naisen tehtävät,” Vinski vastasi säikähtäneenä. ”Kuka tämä Minni on?” mies kysyi tiukasti. ”Kenraali Minni,” Vinski sanoi kohottaen harteitaan. ”Oikea nimi?” mies tenttasi. ”Aaaa Carbine Milanius,” mies totesi. ”Milanius, Milanius. Kuulostaa hirveän tutulle,” herra Black tuumi. ”Minnin isä oli joku kuuluisakin sotasankari,” Vinski jatkoi. ”Hans Milanius?” herra Black kysyi. ”Juu juuri hän,” Vinski hämmentyi. ”No katos. Ei se tyttö olekaan sitten ihan hupakko,” herra Black pohti. ”Minni on aika tiukka,” Vinski hymähti. ”Meillä taitaa olla aika paljon juteltavaa kloppi,” mies sanoi ja iski nuorukaista hauikseen lähtien Vinski perässään huoneesta.
 
 
Moto kantoi useampaa koppaa kohti pesutupaa. Miihkali käveli häntä vastaan kävellen seurana yhdelle rollaattorilla kulkevalle muorille. ”Voisitko avata?” Moto huikkasi nuorukaiselle, joka avasi tälle pesutuvan oven. Moto pyöri hetken aikaa huoneessa, etsien selvästi jotakin. ”Kaikki hyvin?” Karolina kysyi. ”Pesupulveri?” Moto kysyi. ”Varmasti taas loppunut. Ei olisi ensimmäinen kerta nimittäin,” Karolina sanoi ja kurkkasi yhteen kaappiin haikeana. ”Miten pesupulverin puuttuminen voi olla edes mahdollista?” Moto kysyi ja poistui naisen kanssa huoneesta. ”Kaikkien yleistarvikkeiden hinnat on noussut pilviin. Kaiken lisäksi pieni välinpitämättömyys. Ei jakseta ottaa asioista selvää ja tehdä inventaariota tarvikkeista, jotka puuttuvat,” Karolina totesi harteita kohottaen. Moto pyöräytti päätään. ”Voisitko auttaa minua? Olisi yksi vuode asiakkaan pesu,” Karolina kysyi. ”Totta kai,” Moto totesi. Miihkali ulkoili muutaman asukkaan ja hoitajan kanssa ulkosalla. Hän katseli ympärilleen. Piha oli karun näköinen ja istumapaikkoja ei juurikaan ollut. Miihkali pyöritteli huolestuneena päätään ja auttoi muorin istumaan rollaattorin istumatuelle. Päivän päätyttyä Moto nappasi nuorukaisen mukaansa. ”Täältä paikasta saa aika pitkän rapotin kenraalille,” Miihkali totesi ja laittoi kypärän päähänsä. ”Niin saa. Valitettavasti,” Moto tokaisi apeana. ”Mitenköhän muilla menee?” Miihkali mietti. ”Kai niillä hyvin menee,” Moto jatkoi käynnistäen ajokkinsa. Miihkali hymähti setänsä perään ja katsoi nopealla vilkaisulla vanhustaloa ennen poistumista.
 
 
Samaan aikaan Turbo ulkoili lasten kanssa läheisessä puistossa. Milvakin oli lähtenyt muutaman nuoren kanssa ulkoilemaan ja he leikkivät pienten kanssa puistossa. Turbo näytti penkillä hyvin mietteliäältä. ”Mitä pohdit?” Milva kysyi ja istui miehen viereen. ”Että mitähän sitä vielä keksisi loppuviikoksi,” Turbo sanoi ja kallisti hieman päätään, kun näki Aapon leikkivän punaisella hiekalla lempi lelullaan. Hän oli kasannut hiekasta isoja ja pieniä kumpareita. Turbo käveli pojan luokse, joka ei ottanut mieheen minkäänlaista kontaktia. Hän kyykistyi pojan viereen, joka lennätti mustaa moottoripyöräänsä yhden hiekkakumpareen päältä. Tempun jälkeen hän teki toisenkin, jossa moottoripyörä teki voltin. Turbosta lelu näytti hirveän tutulta ja naureskelikin, kun pojasta oli hauskaa, kun moottoripyörä ei tehnyt hienoa temppua loppuun vaan se mätkähti maahan. ”Pidätkö sää Kaapo moottoripyöristä?” Turbo kysyi. Aapo ei vastannut miehelle mitään, kun nosti moottoripyörä lelunsa käteensä. Hän näytti hymyillen sitä Turbolle. ”Saanko Turbo katsoa?” mies kysyi ja ojensi kättään pojalle. Aapo työnsi lelun miehen käteen ja katseli tarkasti, kun Turbo pyöritteli lelua kädessään. ”Haluaisitko nähdä jotain hienoa?” Turbo kysyi ja antoi lelun pojalle takaisin. Varovasti nyökäten Aapo lähti seuraamaan Turboa. ”Pärjäätkö hetken, kun käydään parkkipaikalla?” mies kysyi Milvalta. ”Joo Matt ja Matilda, tulee tuolta,” Milva sanoi. ”No hyvä,” Turbo sanoi ja ohjasi nuorukaisen kohti porttia. Portin jälkeen poika antoi miehelle kätensä. Turbo vei Aapon katsomaan moottoripyöräänsä. Poika oli haltioissaan ja suusta meinasi päästä, jonkinlainen ”oooo” äänähdys.  Hän katsoi kädessään olevaa lelua ja vertasi sitä parkkipaikalla seisovaan moottoripyörään. Turbo kyykistyi pojan viereen. ”Turbon moottoripyörä,” hän tokaisi pojan korvaan. Aapo tarrasi miehen käteen tiukemmin kiinni ja veti heidät lähemmäksi moottoripyörää. Turbo nousi seisomaan ja nosti pojan istumaan moottoripyörän selkään. ”Aapo on kova moottoripyörä fani,” kuului miehen takaa. ”Näköjään,” Turbo sanoi ja otti Aapolta vastaan tämän lelun, että saisi aseteltua kädet oikean moottoripyörän ohjaustangolle. Poika päästeli hyväntuulisia ääniä, siitä miten moottoripyörä ääntelisi. Matilda katsoi poikaa haltioissaan. ”Aapo on orpo,” hän totesi. ”Orpo?” Turbo kysyi hämillään. ”Valitettavasti. Kukaan ei tiedä missä hänen vanhempansa ovat,” Matilda tokaisi. ”Todella harmillista,” Turbo vastasi. ”Niin on. Varsinkin, kun Aapo on aivan ihana nuorukainen,” Matilda sanoi hymyillen, kun pikku poika nauroi tyytyväisenä. ”Onko tullut muuten kehittämisehdotuksia?” Matilda kysyi hymyillen. ”Joo. Ulkoseinää ja muutenkin yleisilmettä ulkoa voisi vielä piristää,” Turbo sanoi ja katsoi taakseen. ”Ei huono. Vielä, kun keksit miten niin on hyvä,” Matilda sanoi kannustavasti. ”Katotaan keksinkö mitään,” Turbo vastasi hymyillen, kun Aapo kiljaisi tyytyväisenä.
 
 
Iltaan mennessä jokainen prätkähiiri oli päässyt takaisin tukikohdalle. Minni istui yhden tukikohdan luona olevan mökin portailla. Moottoripyörien ääni sai naisen huomion. Minni pyöritteli mikroateriaansa kädessään ja selasi levitettyjä papereitaan. ”Mites kakkospäivä meni?” nainen kysyi. ”Paremmin,” miehet vastasivat lähes yhteen ääneen ja sai naisen katsahtamaan jokaista kulma hieman koholla. ”Jopa Vinkillä?” Minni kysyi ja siirsi kasvoiltaan piki mustia hiuksiaan. ”Joo meni,” Vinski sanoi hymyillen. ”Hyvä, koska huomenna minä tulen henkilökohtaisesti tarkastuskäynnille katsomaan, että miten teillä menee,” nainen tokaisi hyväntuulisena miehille. ”Miksi?” Milva kysyi. ”Kuuluu periaatteisiin, koska olen värvännyt teidät vapaaehtoisiksi,” nainen vastasi ja laittoi ateriansa portaille. ”Siinähän tulet sitten,” Turbo sanoi ja istui naisen viereen. ”Meillä on jo paljon raporttiin tulevaa asiaa,” Miihkali tokaisi. ”Se on hyvä. Raporttiin voi ladota kaiken mitä vain eteen sattuu,” Minni vastasi. Seurue keskusteli toistensa kanssa tovin ennen, kuin painuivat nukkumaan. Jätkät varsinkin nukahtivat hyvinkin nopeasti. Vapaaehtoistyö näyttää ottavan, myös isojen miesten voimille rankasti, varsinkin kun kuunteli sitä kuorsaamista, joka mökeistä raikasi…
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkämimmi

avatar

Viestien lukumäärä : 11257
Join date : 18.01.2015
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Vapaaehtoisina K7   Su Elo 12 2018, 08:38

Oi tää oli tosi söpö pätkä. Turbo pärjää hyvin vekaroiden kanssa ja Moto se on aina herrashiiri. Vinskin mä arvelinkin olevan vähän nuiva mutta ääni taisi muutua kellossa kun kohtasi vanhan veteraanin. Odotan jatkoa innolla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Vapaaehtoisina K7   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Vapaaehtoisina K7
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Last Chance Garage :: Fanfiction ja fanitaide :: Prätkähiiritarinat S-K13-
Siirry: