Last Chance Garage

Suomenkielinen foorumi Prätkähiiret Marsista - sarjan faneille.
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Isä materiaalia K15

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Prätkisfan

avatar

Viestien lukumäärä : 103
Join date : 25.08.2016

ViestiAihe: Isä materiaalia K15   Pe Elo 11 2017, 22:06

Tittle: Isä materiaalia
Author: Prätkisfan
Genre: Action, Drama, Fluff, H/C, Lyhyt minä-kerronta
Pairing: Miihkali/Oc, Perus Prätkähiiriparit
Rating: K15
Disclaimer: En omista Prätkähiiriä. Ne kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen. En saa myöskään tästä rahaa.
Summery: Miihkalin tarinaa armeijan leivissä, yhdessä hänen sisarensa Mirellan kanssa. Kauaksi ja toiselle puolelle Marsia lähetetty sisko ei kumminkaan helpota nuoren marsilaisen katkeruutta, kun hänen ovensa taakse ilmestyy kauaksi unohdettu hahmo. Antaako nuorukainen anteeksi katkeruutensa ja saako hän sisarensa apua asian selvittämiseen.
Warning: Raskasta kielenkäyttöä, tappelua hahmojen välillä.
 
A/N: Uusi tarina ja uudet kujeet. Ajatus lyö muissa tarinoissa tyhjää joten kyhäillään sitten uutta Very Happy NAUTTIKAA!
 
 
”Se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta, joka iski kotiimme. Koti? Mikä koti? Jos koti tarkoittaa sotaa ja surua monta kymmentä vuotta, onko se silloin koti? Minulla ei koskaan ole ollut kotia. Saati perhettä. Vanhempani erosivat ennemmin, kuin olin edes syntynyt. Siskoni kanssa jouduimme elämään varauksellisesti ja peloissamme koko lapsuutemme. Enoni katosi vuosia sitten. Kukaan ei tiedä missä hänkään oli. Sitten tuli se päivä jota en uskonut ikinä näkeväni.


Armeija! Mitä armeija teki meillä? Heillä oli kuulemma käsky hakea kaikki ilmoitetut armeijaan. Ongelmana tässä oli, että meitä ei oltu ilmoitettu armeijaan. Ei ainakaan äidin tai isoäidin toimesta. Muistan sen tappelun äitini ja sen aikaisen kenraalin välillä. Kenraali uhkasi äitini henkeä. Mitä tein? Puolustin. Olin silloin yhdeksän. En voinut muuta, olihan hän äitini. Sain pitää henkeni äitini kanssa vain, jos suostuin siskoni kanssa armeijaan. Suostuin.


Siitähän se elämä alkoi? Elämä? Pikemminkin taistelu elämästä ja kuolemasta. Kuolit, jos kuolit, kukaan ei muistaisi sinua. Tällä hetkellä olen löytänyt enoni, joka auttaa minua vaikeissa tilanteissa. Tämä on tarinani ja miksi edes jouduin tänne. Olen Miihkali, korpraali 19-vuotta, Armeijan sotilas!
 
 
Pommin humina kaikui jossain kauempaa. Miihkali oli pääsemässä armeijan kerrostalo alueelle takaisin, kevyesti nilkuttaen. Hän oli loukkaantunut rottia vastassa olleessa taistelussa. Miihkali irvisti pienesti, kun painoi kerrostalon hissin nappulaa. Nilkka oli turvonnut ja lääkintämiehellekin oli sanonut pärjäävänsä yksin. Rappusista kuuluva ääni sai hänet varautuneeksi. Musta hiuksinen nais kenraali tuli tyytyväisen näköisenä rappusia alas katsellen samalla käsikokoista tietokonenäyttöä. Viimeisen rappusen kohdalla hän nosti katseensa. ”Miihkali! Hei! Miten menee?” kenraali sanoi ja pysähtyi nuorukaisen kohdalle. ”Hei kenraali-Minni!” Miihkali sanoi haikeana. ”No mikä on? Eiks sun pitäisi olla Elysium rinteellä painimassa rottien kanssa?” Minni kysyi. ”Joo pitäis olla! Taitoin pahasti nilkkani ja se paini jäi siihen,” Miihkali sanoi tympeänä. ”Kävikkö lääkärissä?” Minni kysyi huolestuneena. ”Pelkkä taittunut nilkka ei saa mua lääkäriin. Kylmägeeliä jalkaan ja muutama päivä saikkua. En tarvitse sen enempää paapomista,” Miihkali sanoi jopa ilkeään sävyyn ja pamautti hissin oven kiinni hänen ja kenraalin välistä. Minni katsoi huokaisten hissin ovea ja lähti kohti päämajaa.
          Miihkali avasi oven huokaisten. Monien päivien poissaolo oli jälleen kasannut oven suuaukolle ison määrän erilaisia lehtiä. Miihkali kompuroi lehtikasan yli ja istui kulahtaneelle sohvalleen. Kipeän jalan hän nosti sohvapöydälle ja yritti poistaa jalasta saappaan. ”Lähde nyt saatana!” Miihkali kirosi hampaat irvessä, kun turvonnut jalka oli jumittanut saappaan nilkan kohdalle kiinni. Lopulta saapas lähti jalasta ja Miihkali heitti saappaan olkansa yli eteiseen. Huoneiston tunkkainen ilma sai hänet huokaisemaan syvään. Hän taittoi päänsä sohvatyynyn päälle ja sulki silmänsä. Ovikellon soitto sai hänet havahtumaan. Miihkali avasi silmänsä. Hänen ei todellakaan mieli tehnyt ottaa ketään vastaan juuri nyt. Ovikello soi useamman kerran ennen kuin nuorukainen sai kerättyä itsensä avaamaan oven. ”Olithan sää kotona?” sanoi nuori kerman valkoinen tyttö hiiri, hymyilen, kun Miihkali oli saanut oven auki. Tyttö oli Miihkalin ikäinen. Hänellä oli armeijan vihreät päällä ja laineikkaat ruskeat hiukset laskeutuivat olkapäiden yläpuolelle. ”Joo tulin just,” Miihkali sanoi helpottuneena ja ihaileva katse kasvoillaan. ”Mää näin Minnin. Miten sää voit?” tyttö kysyi varovaisesti ja katsoi nuorukaista. ”No olihan se paska homma, kun joutui näin pienen asian takia lähtemään,” Miihkali sanoi ja nilkutti takaisin sohvalle. ”Tarviitko hoitoapua?” tyttö kysyi ja istui nuorukaisen viereen, kietoen kätensä tämän kaulalle hennosti. ”Mää en ole Sofia viis-vuotias,” Miihkali sanoi hymyillen. ”Voisit olla?” Sofia sanoi ja sormeili miehen rintaa. Miihkali veti naisen lähemmäksi ja suuteli tätä hellästi. ”Ehkä ihan kiva sittenkin, että olen kotona,” Miihkali sanoi tyytyväisenä. ”Niin mustakin. Onko muuten nälkä?” Sofia sanoi ja lähti katsomaan Miihkalin kaappeja. ”No pikkusen, mutta mää oon ollut kaksi viikkoa pois ja en usko, että siellä on mitään syötävää,” Miihkali sanoi. ”No ei se mitään. Tilataanko pizzaa?” hän kysyi ja istui käsinojan päälle. ”Mieluummin söisin sut,” Miihkali sanoi ja kaappasi naisen syliinsä. ”Sää oot ihan sekaisin,” Sofia sanoi naureskellen miehen sylissä. ”Niin susta,” Miihkali totesi. ”Mitä sää otat?” Sofia kysyi. ”Kyllä sää tiet?” Miihkali totesi. ”Se perus?” Sofia kysyi. ”Just se,” Miihkali sanoi ja katsoi naisen perään, joka meni puhelimen luokse soittamaan. ”Sulle on tullut puheluita,” Sofia sanoi, kun hymy hyytyi hänen kasvoiltaan. ”Ai keneltä?” Miihkali kysyi hämmentyneenä. ”Vaikea sanoa pelkän numeron perusteella,” Sofia sanoi ja antoi puhelimen Miihkalille. ”En tunne numeroa. Selvittää se Minnin kanssa, kun pääsen takaisin töihin,” Miihkali sanoi ja antoi puhelimen takaisin naiselle, joka rupesi soittamaan puhelua lähimpään pizzeriaan. ”Pizzat tilattu, haenko mun luota leffan?” Sofia kysyi ja istui jälleen Miihkalin viereen. ”Sää voisit ottaa vaihtovaatteet samalla,” Miihkali sanoi ja hieroi naisen selkää. ”Meinasitko, että olisin täällä vai useamman päivän?” Sofia kysyi. ”Jos sen aikaa, kun oon toipilas. Jos siis haluat,” Miihkali sanoi nolostuneena. ”Totta kai, mää suostun. Sää oot mun poikaystävä,” Sofia sanoi ja suukotti miehen poskea. Miihkali hymyili vienosti naiselle. ”Mää meen hakeen mun kamat ja tuon sulle kylmägeeliä. Nähdään kohta,” nainen jatkoi ja poistui hetkeksi paikalta. Miihkali huokaisi syvään tyytyväisenä. Sofia oli kyllä hänelle parasta mitä hänelle oli sattunut kaikkien muiden sattumuksien jälkeen mitkä eivät olleet niin iloisia tai onnellisia. Motokin oli käskenyt pitämään Sofiasta hyvää huolta. Enon katoamisessa oli kyse ollut vain siitä, että hän oli vaihtanut armeijan vapaustaistelijoihin. Miksi hänkin vielä viihtyi armeijalla? Ehkä kyse oli Sofiasta ja Minnistä. Parempaa tyttöystävää ja kaikkia parasta ajattelevaa kenraalia oli vaikea vaihtaa. Armeija oli tiukka säännöistään, mutta vapaustaistelijat kuulostivat houkuttelevalta vapaantaistelun ja tee mitä-haluat taktiikalla taistelutyylillä tekeminen, mutta silti jokin esti Miihkalia lähtemästä. Mikä? Toisaalta hän pelkäsi, jos hän vaihtaisi Armeijan, Vapaustaistelijoihin, hän ei voisi olla enää yhteyksissä Mirellaan. Mutta ei sekään voisi olla syy miksei hän voisi vaihtaa. Totta kai hän edelleen olisi yhteydessä Mirellaan, vaikka sota-manner vaihtuisi.
          Hetken päästä Sofia tuli takaisin pienen kassin kanssa. ”Tossa on toi leffa,” hän sanoi ja ojensi levyn Miihkalille. ”Tää on joku rakkaus-hömppä,” Miihkali totesi kulmat rutussa. ”Vähän niin, kuin sää,” Sofia sanoi ja suukotti miehen poskea. ”Olisit tuonut, jotain toimintaa,” Miihkali sanoi irvaillen naiselle. ”Sää ja sun toimintasi,” Sofia sanoi ja alkoi käärimään miehen housunpunttia ylöspäin. ”Ai, että ihan oma hoitaja,” Miihkali sanoi ja silitti naisen selkää. Nainen mulkaisi nuorukaista olkansa yli. ”Mun unelma ammatti oli lääkäri, mutta silti pitää ennemmin taistella hengestään, kun opiskella lääketiedettä,” Sofia sanoi ja levitti kylmägeeliä Miihkalin nilkkaan. ”Kyllä sää ehdit! AAH!” Miihkali sanoi karjaisten. Hän irvisti pienesti. ”Sattuuko suhun?” Sofia kysyi huolestuneena. ”Hieman arka, mutta jatka vaan,” Miihkali sanoi kivun keskeltä. ”Jos tää ei rupee helpottaa, niin mun on pakko viedä sut lääkäriin,” Sofia sanoi. ”Älä huoli! Kyllä tää ohi menee,” Miihkali sanoi. Sofian saatua levitettyä geeli nilkkaan, hän kietoi kevyen sideharson nilkan ympärille, jotta ylimääräinen neste rupeisi nilkassa jälleen kiertämään. Ovikellon soitto sai heidän huomionsa. ”Ne on varmasti ne pizzat,” Sofia sanoi ja lähti ovelle. Hetkeen oven avaamisen jälkeen, tuli syvä hiljaisuus. ”Mitä nyt? Eiks pizzakuski saanut tippiä,” Miihkali kysyi ja käänsi itseensä sohvalla, jotta näki ovelle. Hänen hymynsä hyytyi todella nopeasti. ”Eversti-Karpaasi?” Miihkali sanoi ja nousi vaikeasti seisomaan. ”Loukkaannuit sitten?” Karpaasi kysyi halveksuen. ”Joo, nilkka taittui. Inhimillinen tapahtuma,” Miihkali sanoi. Karpaasi katseli ympärilleen asunnon yleiskuntoa. ”Saanko muuten kysyä, mitä teet täällä?” Miihkali kysyi, kun mies avasi Miihkalin makuuhuoneen oven. ”Mulla on ikäviä uutisia,” Karpaasi sanoi ja kääntyi miehen suuntaan takaisin. ”Mitä?” Miihkali kysyi ja otti hennosti Sofian kainaloonsa ja näytti huolestuneelta. ”Sun pitää valitettavasti muuttaa pois tästä asunnosta,” Karpaasi sanoi. ”MITÄ?” Miihkali kysyi älähtäen. ”Sun tilalle on tulossa uusi asukas ja tämä huoneisto on varattu hänelle,” Karpaasi sanoi. ”Eihän toi reilua? Miihkali on ollut kunnon vuokralainen alusta asti,” Sofia sanoi puolustellen Miihkalia. ”Tiedän, mutta sun pitää kahdessa päivässä löytää itsellesi uusi asunto, muuten sää muutat päämajalle,” Karpaasi sanoi tiukasti. ”No en varmaan muuta,” Miihkali sanoi ärtyneenä ja järkyttyneenä. ”Sulla ei ole vaihtoehtoja. Muuta, vaikka tyttöystäväsi luokse,” Karpaasi sanoi tylynä. ”Sää tiedät itekkin, että mää en voi muuttaa Sofian luokse,” Miihkali sanoi vihaisena ja katsoi nopeasti myös Sofiaa. ”Miihkali on oikeassa. Mulla on jo kaksi kämppä kaveria. Ei meille mahdu,” Sofia sanoi. ”Valitan. Käsky mikä, käsky. Muista! Kaksi päivää,” Karpaasi sanoi ja jätti taakseen huolestuneen näköisen nuorukaisen. Miihkali lysähti sohvalle apeana. ”Älä huoli kulta. Kyllä tähän ratkaisu löydetään,” Sofia sanoi ja hieroi miehen olkapäitä. ”Miten? Mulla lähti kämppä just alta, mulla jalka paskana ja ties mitä seuraavaksi tapahtuu,” Miihkali sanoi, kunnes pommi räjähti ihan kerrostalon lähellä. ”Huomio kaikki sotilaat! Rotta komppanja havaittu 10 kilometrin säteellä asuinalueestamme! Tarvitsen kaikki sotilas kelpoiset avukseni!” Minni sanoi radiopuhelimeen. ”Ja päivä sen, kun paranee,” Miihkali huokaisi syvään ja iski sohvatyynyä. ”Hei! Usko mua kaikki järjestyy,” Sofia sanoi. Miihkali huokasi syvään. Hälytys kellojen alettua soimaan Sofia nousi seisomaan. ”Mun pitää mennä. Kaikki järjestyy,” Sofia sanoi ja suukotti miehen poskea, ennen kuin poistui paikalta juosten. Äkillinen raivokohtaus otti Miihkalin hallintaansa ja heitti läheisen juomalasin seinään. Lämmin kyynelvana alkoi valumaan miehen poskella. Hän pyyhkäisi kyyneleet poskeltaan. Hän halusi uskoa Sofiaa, että kaikki järjestyisi, mutta miten? Miihkali nilkutti lääkekaapille ja otti kaapista aspiriinia ja paineli sänkyynsä lepuuttamaan jalkaansa. Lääkkeen vaikutus alkoi hiljalleen vaikuttamaan, lopulta saaden unen tulemaan. Kaiken ikävän jäi unen alle ja Miihkali unohti ne edes hetkeksi.
 
 
Seuraavana päivänä Miihkali heräsi siihen huonoon uutiseen minkä oli illalla kuullut. Hän kääntyi hieman ja hymyili vaisusti. Sofia oli ennättänyt hänen viereensä, jossain kohtaa yöllä. Hän nousi sängyn päästä seisomaan ja huomasi, ettei nilkka ollut enää kipeä. Ei se ollut edes turvonnut. Miihkali otti varovaisesti askeleen ja hymyili, kun jalka kesti painoa hyvin. Hän käveli keittiöön, unohtaen edelleen, että hänellä ei ollut mitään ruokaa. Hän otti vaatteensa ja puki hiljaa päälleen. Varovasti avaten ulko-oven ja sulkien sen perässä. ”Miihkali?” Minni kysyi saaden nuorukaisen pelästymään. ”Kenraali!” Miihkali sanoi. ”Onks kaikki hyvin? Tosin taisin kysyä samaan eilen ja vastaukseksi sain tympeän teini-ikäisen vastauksen,” Minni sanoi ja puristi kätensä eteensä ristiin. ”Ai niin se. Mää olen pahoillani se miten puhuin sulle eilen. Mulla oli vaan tosi huono päivä,” Miihkali sanoi. ”Ymmärrän. Onko parempi päivä?” Minni sanoi lämpimämpään äänen sävyyn. ”No joo. Sofia tuli piristämään mua. Oon hakemassa meille aamupalaa,” Miihkali sanoi vaisusti. ”Ja?” Minni kysyi. ”Ja mitä?” Miihkali kysyi. ”Kerrotko sää mulle ihan kaikkea?” Minni kysyi. ”Sää kysyit ja mää kerroin. Ei ole muuta kerrottavaa,” Miihkali sanoi kiihtyneenä. ”Jaaha. Mees hakemaan sitä aamupalaa. Oot sen verran kiihtynyt, että käyt kohta syyttömästi päälle,” Minni sanoi ja taputti nuorukaisen olkapäätä ja jatkoi matkaansa seuraavaan kerrokseen. Miihkali huokaisi syvään. Aina, kun hänen ei pitänyt, hän tiuski kaikille. Tai kaikille. Tässä kohdassa se oli aina ollut Minni. Mutta tarkemmin ajateltuna. Miihkali koki Minnin turvakseen ja suuremmaksi kalliokseen armeijassa. Nainen oli, kuin isosisko hänelle, joka piti hänestä erityistä huolta. ”Mitä, jos olen luuseri, että tarvitsen enemmän apua, kuin muut? Ehkä sitten olenkin?” Miihkali ajatteli ja lähti hakemaan aamupalaa. Päämajan kahviosta sotilaat saivat ostaa perusruoka tarvikkeita. Miihkali katsoi listaa huokaisten. Mikään listalla ei kuulostanut hyvälle. ”Mitäs nuorukaiselle?” myyjä kysyi. Miihkali havahtui ajatuksistaan. ”Jotain, mistä saisin hyvän aamupalan tyttöystävälleni ja päiväksi ruokaa,” Miihkali sanoi ja haroi hiuksiaan. ”Aaa, mää tiedän just mitä sää tarvitset,” myyjä sanoi ja alkoi pakkaamaan Miihkalille valmista pussia.
          Hetkeä myöhemmin Miihkali palasi asunnolleen. Ennen ruoan tekoa hän pyyhki pölyisen pöydän ja tiskasi vanhat astiat. Eteisen oven edestä hän siivosi lehtipinon niille kuuluvaan paikkaan. Hetkeä myöhemmin asunto ei ollut enää tunkkainen, vaan raikkaan ja hyvän tuoksuinen. Seuraavaksi hän rupesi valmistamaan aamupalaa. Pöydän saatua katettua erilaisia herkkuja täyteen, hän rupesi paistamaan muutamaa kanamunaa. Sofia kömpi pitkä paita päällään makuuhuoneestaan. ”Mitäs tää on?” Sofia kysyi ja käveli ruokapöydän viereen. ”No se eilinen päivä meni vähän palasiksi niiden huonojen uutisien takia ja pizzatkin jäi syömättä, joten päätin tehdä kunnon aamiaisen,” Miihkali sanoi ja kippasi pannulta tuoreen kananmunan ja rikkoi uuden pannulle. ”Tuoksuu hyvälle,” Sofia sanoi ja halasi miestä takaapäin. ”Hyvä jos kelpaa,” Miihkali sanoi hymyillen. ”Ootko sää keksinyt ratkaisun sun asunnottomuuteen?” Sofia kysyi ja istui ruokapöytään. Miihkali huokaisi. ”En vielä, mutta kyllä mää jotain keksin,” hän sanoi ja sulki lieden. Hän siirtyi apean näköisenä ruokapöytään. Sofia katsoi miestä huolissaan. ”Mulla on kanslia päivä tänään. Pärjäätkö varmasti yksin?” Sofia kysyi. ”Miksen pärjäis? Meen varmaan ajelulle, kun oon vie huomisenkin vapaalla,” Miihkali sanoi ja nosti toisen kananmunan Sofian lautaselle. ”Yritä samalla etsiä sitä asuntoa,” Sofia sanoi. ”Joo, mutta silti mua kiinnostaa kuka muka vie multa asunnon jalkojen alta,” Miihkali sanoi tympeänä. ”No joo. Totta,” Sofia sanoi apeana. ”Älä huoli. En mää kauas muuta,” Miihkali sanoi ja hieroi naisen kättä. Sofia hymyili vaisusti miehelle. Syötyään aamupalan he korjasivat jäljelle jääneet ruoat jääkaappiin. Sofia oli valmis lähtemään päämajalle. Miihkali puki turvakengät jalkaansa, koska jalan siteen takia saappaat ei mahtuneet hänen jalkaansa. ”Mihin sää meinasit ajaa?” Sofia kysyi, kun Miihkali sulki ulko-oven kiinni perässään. ”En mää tiedä vielä,” Miihkali sanoi ja nappasi naisen kainaloonsa. ”Ole varovainen. Aavikko on täynnä vaaroja,” Sofia sanoi. ”Joo älä huoli, kyllä mää pärjään,” Miihkali sanoi ja suukotti naista ennen, kuin lähti omalla pyörällään kohti päämajaa.

          Pöly pilvi seurasi moottoripyörää tasaisesti, kun Miihkali pyyhälsi aavikon ylitse. Hänen katsekentässään osui loiva vuori, jonka tasanteelle oli helppo jäädä purkamaan ajatuksiaan. Auringon paiste sokaisi hänet hetkellisesti. Hän pisti moottoripyöränsä seisontaan ja käveli tasanteen reunalle. Tuulenvire tuntui hyvälle turkin seassa. Se vei ajatukset hetkellisesti pois hänen mielestään. Moottoripyörien ääni sai hänet huokaisemaan vihaisesti syvään. Eikö hän saanut olla missään rauhassa. Hän kääntyi ympäri kulmat rutussa, kun ääni takana oli loppunut. Hän huokaisi uudelleen. ”Kato Miihkali. Mitä sää meidän vakipaikassa teet?” Moto kysyi ja nousi moottoripyöränsä päältä. ”Olin ajelemassa, kunnes vuori osui näkökenttääni,” Miihkali selitti. Moton takana käveli Turbo ja Vinski, sekä Minni ja Santtu. ”Onko kaikki hyvin?” Moto kysyi, kun huomasi ettei hänen siskonpojallaan ollut kaikki hyvin. ”Joo on. Miksi kysyt?” Miihkali sanoi, jopa hieman yllättyneenä. ”Mää en usko sua,” Moto sanoi. ”Enkä minä. Sää väitit tota samaa päivällä, mutta et suostunut kertomaan mikä sulla on,” Minni sanoi ja astu miehen viereen. Miihkalista tuntui, että hän oli huokaillut jo keuhkonsa tyhjiksi. Hän kumminkin huokaisi syvään ja istui tasanteelle katsellen aurinkoa. Moto istui siskonpoikansa viereen, taputtaen tätä kevyesti hartialle. Ystävät istui myös hänen tuekseen. ”Miihkali! Sää tiet, että voit kertoa meille kaiken,” Moto sanoi ja sai nuorukaisen katsomaan ystäviään. Miihkali aloitti kertomuksensa loukkaantumisesta rottia vastaan, aina Karpaasiin käyntiin ja se mitä asiaa itse everstillä oli hänelle. ”Siis Karpaasi veti sulta kämpän alta?” Moto kysyi. ”Joo,” Miihkali sanoi haikeana. ”Ja sää sait, vaan kaksi päivää aikaa etsiä uuden? Miksi et kertonut?” Minni kysyi. ”En halunnut vaivata ylimääräisiä koko asialla,” Miihkali sanoi. ”Toihan on vakavaa. Olisit kertonut vaan,” Turbo sanoi. ”Niin, nyt en vain tie mistä saisin asunnon. Sofia muuttaisi mun kanssa samaan asuntoon, mutta kimppakämpät on kaikki täynnä,” Miihkali selitti. Minni ja Moto katsoi toisiaan. ”Ei kaikki!” Minni sanoi. ”Miten niin?” Miihkali kysyi ihmeissään. ”Mun asunnossa on huone vapaana, kun mun kämppis kuoli pari vuotta sitten,” Minni sanoi. ”Miksi sitä, ei näy rekisterissä?” Miihkali kysyi. ”Mää oon käyttänyt hyväksi, mun kenraali asemaa ja poikkeustilanteissa, mää saan itse päättää itselleni kämppäkaverin,” Minni selitti. Miihkali ilme meni vakavaksi. ”Jos kiinnostaa, niin sää voit muuttaa siihen huoneeseen,” Minni sanoi pienesti hymyillen. Miihkali heräsi ajatuksistaan. ”Kiitos tarjouksesta, mutta ei kiitos,” Miihkali sanoi. ”No mikä on, kun ei asunto kelpaa, vai eikö sun tyttöystävä kestä sitä, jos asut saman katon alla nais kenraalin kanssa?” Vinski kysyi vitsaillen. Kaikki tuhahtivat ja mulkaisivat Vinskiä. ”Mitä?” Vinski kysyi. ”Kiitos tarjouksesta Minni, mutta pomon nurkissa asuminen olisi, vain avain sille, että muut pitäisivät mua pomon pehmona. Joka saisi kaiken paapomisen,” Miihkali sanoi. ”Mutta entä se asunto?” Turbo kysyi. ”Sun on pakko saada katto pään päällesi,” Moto sanoi ja hieroi pojan selkää. ”Tiedän. Mutta älkää huoliko. Mää löydän asunnon huomiseen mennessä. Mää lupaan,” Miihkali sanoi rohkeammalla äänensävyllä. ”Älä unohda tän ihanan tarjousta silti,” Turbo sanoi ja kaappasi naisen kainaloonsa. ”Niin. Tarjous on voimassa, jos päätätkin toisin,” Minni sanoi. ”Kiitos, mutta mää löydän muualta asunnon,” Miihkali sanoi varmana ja katsoi, kun aurinko alkoi laskemaan. Hän ei ollut varma löytäisikö hän asunnon. Toivon mukaan kyllä… 
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkämimmi



Viestien lukumäärä : 5933
Join date : 18.01.2015
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Isä materiaalia K15   La Elo 12 2017, 09:22

Näin äkkiseltään sanoisin että vaikuttaa ihan hyvältä tarinalta Very Happy. Jatka pian pliis
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Isä materiaalia K15
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Last Chance Garage :: Fanfiction ja fanitaide :: Prätkähiiritarinat K15-K18-
Siirry: