Last Chance Garage

Suomenkielinen foorumi Prätkähiiret Marsista - sarjan faneille.
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Isä materiaalia K15

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Prätkisfan

avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 25.08.2016

ViestiAihe: Isä materiaalia K15   Pe Elo 11 2017, 22:06

Tittle: Isä materiaalia
Author: Prätkisfan
Genre: Action, Drama, Fluff, H/C, Lyhyt minä-kerronta
Pairing: Miihkali/Oc, Perus Prätkähiiriparit
Rating: K15
Disclaimer: En omista Prätkähiiriä. Ne kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen. En saa myöskään tästä rahaa.
Summery: Miihkalin tarinaa armeijan leivissä, yhdessä hänen sisarensa Mirellan kanssa. Kauaksi ja toiselle puolelle Marsia lähetetty sisko ei kumminkaan helpota nuoren marsilaisen katkeruutta, kun hänen ovensa taakse ilmestyy kauaksi unohdettu hahmo. Antaako nuorukainen anteeksi katkeruutensa ja saako hän sisarensa apua asian selvittämiseen.
Warning: Raskasta kielenkäyttöä, tappelua hahmojen välillä. Unia toisesta hahmosta seksuaalisin viittauksin. 
 
A/N: Uusi tarina ja uudet kujeet. Ajatus lyö muissa tarinoissa tyhjää joten kyhäillään sitten uutta Very Happy NAUTTIKAA!
 
 
”Se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta, joka iski kotiimme. Koti? Mikä koti? Jos koti tarkoittaa sotaa ja surua monta kymmentä vuotta, onko se silloin koti? Minulla ei koskaan ole ollut kotia. Saati perhettä. Vanhempani erosivat ennemmin, kuin olin edes syntynyt. Siskoni kanssa jouduimme elämään varauksellisesti ja peloissamme koko lapsuutemme. Enoni katosi vuosia sitten. Kukaan ei tiedä missä hänkään oli. Sitten tuli se päivä jota en uskonut ikinä näkeväni.


Armeija! Mitä armeija teki meillä? Heillä oli kuulemma käsky hakea kaikki ilmoitetut armeijaan. Ongelmana tässä oli, että meitä ei oltu ilmoitettu armeijaan. Ei ainakaan äidin tai isoäidin toimesta. Muistan sen tappelun äitini ja sen aikaisen kenraalin välillä. Kenraali uhkasi äitini henkeä. Mitä tein? Puolustin. Olin silloin yhdeksän. En voinut muuta, olihan hän äitini. Sain pitää henkeni äitini kanssa vain, jos suostuin siskoni kanssa armeijaan. Suostuin.


Siitähän se elämä alkoi? Elämä? Pikemminkin taistelu elämästä ja kuolemasta. Kuolit, jos kuolit, kukaan ei muistaisi sinua. Tällä hetkellä olen löytänyt enoni, joka auttaa minua vaikeissa tilanteissa. Tämä on tarinani ja miksi edes jouduin tänne. Olen Miihkali, korpraali 19-vuotta, Armeijan sotilas!
 
 
Pommin humina kaikui jossain kauempaa. Miihkali oli pääsemässä armeijan kerrostalo alueelle takaisin, kevyesti nilkuttaen. Hän oli loukkaantunut rottia vastassa olleessa taistelussa. Miihkali irvisti pienesti, kun painoi kerrostalon hissin nappulaa. Nilkka oli turvonnut ja lääkintämiehellekin oli sanonut pärjäävänsä yksin. Rappusista kuuluva ääni sai hänet varautuneeksi. Musta hiuksinen nais kenraali tuli tyytyväisen näköisenä rappusia alas katsellen samalla käsikokoista tietokonenäyttöä. Viimeisen rappusen kohdalla hän nosti katseensa. ”Miihkali! Hei! Miten menee?” kenraali sanoi ja pysähtyi nuorukaisen kohdalle. ”Hei kenraali-Minni!” Miihkali sanoi haikeana. ”No mikä on? Eiks sun pitäisi olla Elysium rinteellä painimassa rottien kanssa?” Minni kysyi. ”Joo pitäis olla! Taitoin pahasti nilkkani ja se paini jäi siihen,” Miihkali sanoi tympeänä. ”Kävikkö lääkärissä?” Minni kysyi huolestuneena. ”Pelkkä taittunut nilkka ei saa mua lääkäriin. Kylmägeeliä jalkaan ja muutama päivä saikkua. En tarvitse sen enempää paapomista,” Miihkali sanoi jopa ilkeään sävyyn ja pamautti hissin oven kiinni hänen ja kenraalin välistä. Minni katsoi huokaisten hissin ovea ja lähti kohti päämajaa.
          Miihkali avasi oven huokaisten. Monien päivien poissaolo oli jälleen kasannut oven suuaukolle ison määrän erilaisia lehtiä. Miihkali kompuroi lehtikasan yli ja istui kulahtaneelle sohvalleen. Kipeän jalan hän nosti sohvapöydälle ja yritti poistaa jalasta saappaan. ”Lähde nyt saatana!” Miihkali kirosi hampaat irvessä, kun turvonnut jalka oli jumittanut saappaan nilkan kohdalle kiinni. Lopulta saapas lähti jalasta ja Miihkali heitti saappaan olkansa yli eteiseen. Huoneiston tunkkainen ilma sai hänet huokaisemaan syvään. Hän taittoi päänsä sohvatyynyn päälle ja sulki silmänsä. Ovikellon soitto sai hänet havahtumaan. Miihkali avasi silmänsä. Hänen ei todellakaan mieli tehnyt ottaa ketään vastaan juuri nyt. Ovikello soi useamman kerran ennen kuin nuorukainen sai kerättyä itsensä avaamaan oven. ”Olithan sää kotona?” sanoi nuori kerman valkoinen tyttö hiiri, hymyilen, kun Miihkali oli saanut oven auki. Tyttö oli Miihkalin ikäinen. Hänellä oli armeijan vihreät päällä ja laineikkaat ruskeat hiukset laskeutuivat olkapäiden yläpuolelle. ”Joo tulin just,” Miihkali sanoi helpottuneena ja ihaileva katse kasvoillaan. ”Mää näin Minnin. Miten sää voit?” tyttö kysyi varovaisesti ja katsoi nuorukaista. ”No olihan se paska homma, kun joutui näin pienen asian takia lähtemään,” Miihkali sanoi ja nilkutti takaisin sohvalle. ”Tarviitko hoitoapua?” tyttö kysyi ja istui nuorukaisen viereen, kietoen kätensä tämän kaulalle hennosti. ”Mää en ole Sofia viis-vuotias,” Miihkali sanoi hymyillen. ”Voisit olla?” Sofia sanoi ja sormeili miehen rintaa. Miihkali veti naisen lähemmäksi ja suuteli tätä hellästi. ”Ehkä ihan kiva sittenkin, että olen kotona,” Miihkali sanoi tyytyväisenä. ”Niin mustakin. Onko muuten nälkä?” Sofia sanoi ja lähti katsomaan Miihkalin kaappeja. ”No pikkusen, mutta mää oon ollut kaksi viikkoa pois ja en usko, että siellä on mitään syötävää,” Miihkali sanoi. ”No ei se mitään. Tilataanko pizzaa?” hän kysyi ja istui käsinojan päälle. ”Mieluummin söisin sut,” Miihkali sanoi ja kaappasi naisen syliinsä. ”Sää oot ihan sekaisin,” Sofia sanoi naureskellen miehen sylissä. ”Niin susta,” Miihkali totesi. ”Mitä sää otat?” Sofia kysyi. ”Kyllä sää tiet?” Miihkali totesi. ”Se perus?” Sofia kysyi. ”Just se,” Miihkali sanoi ja katsoi naisen perään, joka meni puhelimen luokse soittamaan. ”Sulle on tullut puheluita,” Sofia sanoi, kun hymy hyytyi hänen kasvoiltaan. ”Ai keneltä?” Miihkali kysyi hämmentyneenä. ”Vaikea sanoa pelkän numeron perusteella,” Sofia sanoi ja antoi puhelimen Miihkalille. ”En tunne numeroa. Selvittää se Minnin kanssa, kun pääsen takaisin töihin,” Miihkali sanoi ja antoi puhelimen takaisin naiselle, joka rupesi soittamaan puhelua lähimpään pizzeriaan. ”Pizzat tilattu, haenko mun luota leffan?” Sofia kysyi ja istui jälleen Miihkalin viereen. ”Sää voisit ottaa vaihtovaatteet samalla,” Miihkali sanoi ja hieroi naisen selkää. ”Meinasitko, että olisin täällä vai useamman päivän?” Sofia kysyi. ”Jos sen aikaa, kun oon toipilas. Jos siis haluat,” Miihkali sanoi nolostuneena. ”Totta kai, mää suostun. Sää oot mun poikaystävä,” Sofia sanoi ja suukotti miehen poskea. Miihkali hymyili vienosti naiselle. ”Mää meen hakeen mun kamat ja tuon sulle kylmägeeliä. Nähdään kohta,” nainen jatkoi ja poistui hetkeksi paikalta. Miihkali huokaisi syvään tyytyväisenä. Sofia oli kyllä hänelle parasta mitä hänelle oli sattunut kaikkien muiden sattumuksien jälkeen mitkä eivät olleet niin iloisia tai onnellisia. Motokin oli käskenyt pitämään Sofiasta hyvää huolta. Enon katoamisessa oli kyse ollut vain siitä, että hän oli vaihtanut armeijan vapaustaistelijoihin. Miksi hänkin vielä viihtyi armeijalla? Ehkä kyse oli Sofiasta ja Minnistä. Parempaa tyttöystävää ja kaikkia parasta ajattelevaa kenraalia oli vaikea vaihtaa. Armeija oli tiukka säännöistään, mutta vapaustaistelijat kuulostivat houkuttelevalta vapaantaistelun ja tee mitä-haluat taktiikalla taistelutyylillä tekeminen, mutta silti jokin esti Miihkalia lähtemästä. Mikä? Toisaalta hän pelkäsi, jos hän vaihtaisi Armeijan, Vapaustaistelijoihin, hän ei voisi olla enää yhteyksissä Mirellaan. Mutta ei sekään voisi olla syy miksei hän voisi vaihtaa. Totta kai hän edelleen olisi yhteydessä Mirellaan, vaikka sota-manner vaihtuisi.
          Hetken päästä Sofia tuli takaisin pienen kassin kanssa. ”Tossa on toi leffa,” hän sanoi ja ojensi levyn Miihkalille. ”Tää on joku rakkaus-hömppä,” Miihkali totesi kulmat rutussa. ”Vähän niin, kuin sää,” Sofia sanoi ja suukotti miehen poskea. ”Olisit tuonut, jotain toimintaa,” Miihkali sanoi irvaillen naiselle. ”Sää ja sun toimintasi,” Sofia sanoi ja alkoi käärimään miehen housunpunttia ylöspäin. ”Ai, että ihan oma hoitaja,” Miihkali sanoi ja silitti naisen selkää. Nainen mulkaisi nuorukaista olkansa yli. ”Mun unelma ammatti oli lääkäri, mutta silti pitää ennemmin taistella hengestään, kun opiskella lääketiedettä,” Sofia sanoi ja levitti kylmägeeliä Miihkalin nilkkaan. ”Kyllä sää ehdit! AAH!” Miihkali sanoi karjaisten. Hän irvisti pienesti. ”Sattuuko suhun?” Sofia kysyi huolestuneena. ”Hieman arka, mutta jatka vaan,” Miihkali sanoi kivun keskeltä. ”Jos tää ei rupee helpottaa, niin mun on pakko viedä sut lääkäriin,” Sofia sanoi. ”Älä huoli! Kyllä tää ohi menee,” Miihkali sanoi. Sofian saatua levitettyä geeli nilkkaan, hän kietoi kevyen sideharson nilkan ympärille, jotta ylimääräinen neste rupeisi nilkassa jälleen kiertämään. Ovikellon soitto sai heidän huomionsa. ”Ne on varmasti ne pizzat,” Sofia sanoi ja lähti ovelle. Hetkeen oven avaamisen jälkeen, tuli syvä hiljaisuus. ”Mitä nyt? Eiks pizzakuski saanut tippiä,” Miihkali kysyi ja käänsi itseensä sohvalla, jotta näki ovelle. Hänen hymynsä hyytyi todella nopeasti. ”Eversti-Karpaasi?” Miihkali sanoi ja nousi vaikeasti seisomaan. ”Loukkaannuit sitten?” Karpaasi kysyi halveksuen. ”Joo, nilkka taittui. Inhimillinen tapahtuma,” Miihkali sanoi. Karpaasi katseli ympärilleen asunnon yleiskuntoa. ”Saanko muuten kysyä, mitä teet täällä?” Miihkali kysyi, kun mies avasi Miihkalin makuuhuoneen oven. ”Mulla on ikäviä uutisia,” Karpaasi sanoi ja kääntyi miehen suuntaan takaisin. ”Mitä?” Miihkali kysyi ja otti hennosti Sofian kainaloonsa ja näytti huolestuneelta. ”Sun pitää valitettavasti muuttaa pois tästä asunnosta,” Karpaasi sanoi. ”MITÄ?” Miihkali kysyi älähtäen. ”Sun tilalle on tulossa uusi asukas ja tämä huoneisto on varattu hänelle,” Karpaasi sanoi. ”Eihän toi reilua? Miihkali on ollut kunnon vuokralainen alusta asti,” Sofia sanoi puolustellen Miihkalia. ”Tiedän, mutta sun pitää kahdessa päivässä löytää itsellesi uusi asunto, muuten sää muutat päämajalle,” Karpaasi sanoi tiukasti. ”No en varmaan muuta,” Miihkali sanoi ärtyneenä ja järkyttyneenä. ”Sulla ei ole vaihtoehtoja. Muuta, vaikka tyttöystäväsi luokse,” Karpaasi sanoi tylynä. ”Sää tiedät itekkin, että mää en voi muuttaa Sofian luokse,” Miihkali sanoi vihaisena ja katsoi nopeasti myös Sofiaa. ”Miihkali on oikeassa. Mulla on jo kaksi kämppä kaveria. Ei meille mahdu,” Sofia sanoi. ”Valitan. Käsky mikä, käsky. Muista! Kaksi päivää,” Karpaasi sanoi ja jätti taakseen huolestuneen näköisen nuorukaisen. Miihkali lysähti sohvalle apeana. ”Älä huoli kulta. Kyllä tähän ratkaisu löydetään,” Sofia sanoi ja hieroi miehen olkapäitä. ”Miten? Mulla lähti kämppä just alta, mulla jalka paskana ja ties mitä seuraavaksi tapahtuu,” Miihkali sanoi, kunnes pommi räjähti ihan kerrostalon lähellä. ”Huomio kaikki sotilaat! Rotta komppanja havaittu 10 kilometrin säteellä asuinalueestamme! Tarvitsen kaikki sotilas kelpoiset avukseni!” Minni sanoi radiopuhelimeen. ”Ja päivä sen, kun paranee,” Miihkali huokaisi syvään ja iski sohvatyynyä. ”Hei! Usko mua kaikki järjestyy,” Sofia sanoi. Miihkali huokasi syvään. Hälytys kellojen alettua soimaan Sofia nousi seisomaan. ”Mun pitää mennä. Kaikki järjestyy,” Sofia sanoi ja suukotti miehen poskea, ennen kuin poistui paikalta juosten. Äkillinen raivokohtaus otti Miihkalin hallintaansa ja heitti läheisen juomalasin seinään. Lämmin kyynelvana alkoi valumaan miehen poskella. Hän pyyhkäisi kyyneleet poskeltaan. Hän halusi uskoa Sofiaa, että kaikki järjestyisi, mutta miten? Miihkali nilkutti lääkekaapille ja otti kaapista aspiriinia ja paineli sänkyynsä lepuuttamaan jalkaansa. Lääkkeen vaikutus alkoi hiljalleen vaikuttamaan, lopulta saaden unen tulemaan. Kaiken ikävän jäi unen alle ja Miihkali unohti ne edes hetkeksi.
 
 
Seuraavana päivänä Miihkali heräsi siihen huonoon uutiseen minkä oli illalla kuullut. Hän kääntyi hieman ja hymyili vaisusti. Sofia oli ennättänyt hänen viereensä, jossain kohtaa yöllä. Hän nousi sängyn päästä seisomaan ja huomasi, ettei nilkka ollut enää kipeä. Ei se ollut edes turvonnut. Miihkali otti varovaisesti askeleen ja hymyili, kun jalka kesti painoa hyvin. Hän käveli keittiöön, unohtaen edelleen, että hänellä ei ollut mitään ruokaa. Hän otti vaatteensa ja puki hiljaa päälleen. Varovasti avaten ulko-oven ja sulkien sen perässä. ”Miihkali?” Minni kysyi saaden nuorukaisen pelästymään. ”Kenraali!” Miihkali sanoi. ”Onks kaikki hyvin? Tosin taisin kysyä samaan eilen ja vastaukseksi sain tympeän teini-ikäisen vastauksen,” Minni sanoi ja puristi kätensä eteensä ristiin. ”Ai niin se. Mää olen pahoillani se miten puhuin sulle eilen. Mulla oli vaan tosi huono päivä,” Miihkali sanoi. ”Ymmärrän. Onko parempi päivä?” Minni sanoi lämpimämpään äänen sävyyn. ”No joo. Sofia tuli piristämään mua. Oon hakemassa meille aamupalaa,” Miihkali sanoi vaisusti. ”Ja?” Minni kysyi. ”Ja mitä?” Miihkali kysyi. ”Kerrotko sää mulle ihan kaikkea?” Minni kysyi. ”Sää kysyit ja mää kerroin. Ei ole muuta kerrottavaa,” Miihkali sanoi kiihtyneenä. ”Jaaha. Mees hakemaan sitä aamupalaa. Oot sen verran kiihtynyt, että käyt kohta syyttömästi päälle,” Minni sanoi ja taputti nuorukaisen olkapäätä ja jatkoi matkaansa seuraavaan kerrokseen. Miihkali huokaisi syvään. Aina, kun hänen ei pitänyt, hän tiuski kaikille. Tai kaikille. Tässä kohdassa se oli aina ollut Minni. Mutta tarkemmin ajateltuna. Miihkali koki Minnin turvakseen ja suuremmaksi kalliokseen armeijassa. Nainen oli, kuin isosisko hänelle, joka piti hänestä erityistä huolta. ”Mitä, jos olen luuseri, että tarvitsen enemmän apua, kuin muut? Ehkä sitten olenkin?” Miihkali ajatteli ja lähti hakemaan aamupalaa. Päämajan kahviosta sotilaat saivat ostaa perusruoka tarvikkeita. Miihkali katsoi listaa huokaisten. Mikään listalla ei kuulostanut hyvälle. ”Mitäs nuorukaiselle?” myyjä kysyi. Miihkali havahtui ajatuksistaan. ”Jotain, mistä saisin hyvän aamupalan tyttöystävälleni ja päiväksi ruokaa,” Miihkali sanoi ja haroi hiuksiaan. ”Aaa, mää tiedän just mitä sää tarvitset,” myyjä sanoi ja alkoi pakkaamaan Miihkalille valmista pussia.
          Hetkeä myöhemmin Miihkali palasi asunnolleen. Ennen ruoan tekoa hän pyyhki pölyisen pöydän ja tiskasi vanhat astiat. Eteisen oven edestä hän siivosi lehtipinon niille kuuluvaan paikkaan. Hetkeä myöhemmin asunto ei ollut enää tunkkainen, vaan raikkaan ja hyvän tuoksuinen. Seuraavaksi hän rupesi valmistamaan aamupalaa. Pöydän saatua katettua erilaisia herkkuja täyteen, hän rupesi paistamaan muutamaa kanamunaa. Sofia kömpi pitkä paita päällään makuuhuoneestaan. ”Mitäs tää on?” Sofia kysyi ja käveli ruokapöydän viereen. ”No se eilinen päivä meni vähän palasiksi niiden huonojen uutisien takia ja pizzatkin jäi syömättä, joten päätin tehdä kunnon aamiaisen,” Miihkali sanoi ja kippasi pannulta tuoreen kananmunan ja rikkoi uuden pannulle. ”Tuoksuu hyvälle,” Sofia sanoi ja halasi miestä takaapäin. ”Hyvä jos kelpaa,” Miihkali sanoi hymyillen. ”Ootko sää keksinyt ratkaisun sun asunnottomuuteen?” Sofia kysyi ja istui ruokapöytään. Miihkali huokaisi. ”En vielä, mutta kyllä mää jotain keksin,” hän sanoi ja sulki lieden. Hän siirtyi apean näköisenä ruokapöytään. Sofia katsoi miestä huolissaan. ”Mulla on kanslia päivä tänään. Pärjäätkö varmasti yksin?” Sofia kysyi. ”Miksen pärjäis? Meen varmaan ajelulle, kun oon vie huomisenkin vapaalla,” Miihkali sanoi ja nosti toisen kananmunan Sofian lautaselle. ”Yritä samalla etsiä sitä asuntoa,” Sofia sanoi. ”Joo, mutta silti mua kiinnostaa kuka muka vie multa asunnon jalkojen alta,” Miihkali sanoi tympeänä. ”No joo. Totta,” Sofia sanoi apeana. ”Älä huoli. En mää kauas muuta,” Miihkali sanoi ja hieroi naisen kättä. Sofia hymyili vaisusti miehelle. Syötyään aamupalan he korjasivat jäljelle jääneet ruoat jääkaappiin. Sofia oli valmis lähtemään päämajalle. Miihkali puki turvakengät jalkaansa, koska jalan siteen takia saappaat ei mahtuneet hänen jalkaansa. ”Mihin sää meinasit ajaa?” Sofia kysyi, kun Miihkali sulki ulko-oven kiinni perässään. ”En mää tiedä vielä,” Miihkali sanoi ja nappasi naisen kainaloonsa. ”Ole varovainen. Aavikko on täynnä vaaroja,” Sofia sanoi. ”Joo älä huoli, kyllä mää pärjään,” Miihkali sanoi ja suukotti naista ennen, kuin lähti omalla pyörällään kohti päämajaa.

          Pöly pilvi seurasi moottoripyörää tasaisesti, kun Miihkali pyyhälsi aavikon ylitse. Hänen katsekentässään osui loiva vuori, jonka tasanteelle oli helppo jäädä purkamaan ajatuksiaan. Auringon paiste sokaisi hänet hetkellisesti. Hän pisti moottoripyöränsä seisontaan ja käveli tasanteen reunalle. Tuulenvire tuntui hyvälle turkin seassa. Se vei ajatukset hetkellisesti pois hänen mielestään. Moottoripyörien ääni sai hänet huokaisemaan vihaisesti syvään. Eikö hän saanut olla missään rauhassa. Hän kääntyi ympäri kulmat rutussa, kun ääni takana oli loppunut. Hän huokaisi uudelleen. ”Kato Miihkali. Mitä sää meidän vakipaikassa teet?” Moto kysyi ja nousi moottoripyöränsä päältä. ”Olin ajelemassa, kunnes vuori osui näkökenttääni,” Miihkali selitti. Moton takana käveli Turbo ja Vinski, sekä Minni ja Santtu. ”Onko kaikki hyvin?” Moto kysyi, kun huomasi ettei hänen siskonpojallaan ollut kaikki hyvin. ”Joo on. Miksi kysyt?” Miihkali sanoi, jopa hieman yllättyneenä. ”Mää en usko sua,” Moto sanoi. ”Enkä minä. Sää väitit tota samaa päivällä, mutta et suostunut kertomaan mikä sulla on,” Minni sanoi ja astu miehen viereen. Miihkalista tuntui, että hän oli huokaillut jo keuhkonsa tyhjiksi. Hän kumminkin huokaisi syvään ja istui tasanteelle katsellen aurinkoa. Moto istui siskonpoikansa viereen, taputtaen tätä kevyesti hartialle. Ystävät istui myös hänen tuekseen. ”Miihkali! Sää tiet, että voit kertoa meille kaiken,” Moto sanoi ja sai nuorukaisen katsomaan ystäviään. Miihkali aloitti kertomuksensa loukkaantumisesta rottia vastaan, aina Karpaasiin käyntiin ja se mitä asiaa itse everstillä oli hänelle. ”Siis Karpaasi veti sulta kämpän alta?” Moto kysyi. ”Joo,” Miihkali sanoi haikeana. ”Ja sää sait, vaan kaksi päivää aikaa etsiä uuden? Miksi et kertonut?” Minni kysyi. ”En halunnut vaivata ylimääräisiä koko asialla,” Miihkali sanoi. ”Toihan on vakavaa. Olisit kertonut vaan,” Turbo sanoi. ”Niin, nyt en vain tie mistä saisin asunnon. Sofia muuttaisi mun kanssa samaan asuntoon, mutta kimppakämpät on kaikki täynnä,” Miihkali selitti. Minni ja Moto katsoi toisiaan. ”Ei kaikki!” Minni sanoi. ”Miten niin?” Miihkali kysyi ihmeissään. ”Mun asunnossa on huone vapaana, kun mun kämppis kuoli pari vuotta sitten,” Minni sanoi. ”Miksi sitä, ei näy rekisterissä?” Miihkali kysyi. ”Mää oon käyttänyt hyväksi, mun kenraali asemaa ja poikkeustilanteissa, mää saan itse päättää itselleni kämppäkaverin,” Minni selitti. Miihkali ilme meni vakavaksi. ”Jos kiinnostaa, niin sää voit muuttaa siihen huoneeseen,” Minni sanoi pienesti hymyillen. Miihkali heräsi ajatuksistaan. ”Kiitos tarjouksesta, mutta ei kiitos,” Miihkali sanoi. ”No mikä on, kun ei asunto kelpaa, vai eikö sun tyttöystävä kestä sitä, jos asut saman katon alla nais kenraalin kanssa?” Vinski kysyi vitsaillen. Kaikki tuhahtivat ja mulkaisivat Vinskiä. ”Mitä?” Vinski kysyi. ”Kiitos tarjouksesta Minni, mutta pomon nurkissa asuminen olisi, vain avain sille, että muut pitäisivät mua pomon pehmona. Joka saisi kaiken paapomisen,” Miihkali sanoi. ”Mutta entä se asunto?” Turbo kysyi. ”Sun on pakko saada katto pään päällesi,” Moto sanoi ja hieroi pojan selkää. ”Tiedän. Mutta älkää huoliko. Mää löydän asunnon huomiseen mennessä. Mää lupaan,” Miihkali sanoi rohkeammalla äänensävyllä. ”Älä unohda tän ihanan tarjousta silti,” Turbo sanoi ja kaappasi naisen kainaloonsa. ”Niin. Tarjous on voimassa, jos päätätkin toisin,” Minni sanoi. ”Kiitos, mutta mää löydän muualta asunnon,” Miihkali sanoi varmana ja katsoi, kun aurinko alkoi laskemaan. Hän ei ollut varma löytäisikö hän asunnon. Toivon mukaan kyllä… 


Viimeinen muokkaaja, Prätkisfan pvm Su Maalis 11 2018, 01:04, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkämimmi



Viestien lukumäärä : 7619
Join date : 18.01.2015
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Isä materiaalia K15   La Elo 12 2017, 09:22

Näin äkkiseltään sanoisin että vaikuttaa ihan hyvältä tarinalta Very Happy. Jatka pian pliis
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkisfan

avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 25.08.2016

ViestiAihe: Vs: Isä materiaalia K15   Su Maalis 11 2018, 00:58

AN: No hiphei! Kattokaa sain tätäkin jatkettua Very Happy nauttikaa nyt.... 




Miihkali seisoi kerrostalo asunnon oven edessä ja huokaisi syvään. Hänen asunnottomuus oli noussut isommaksi ongelmaksi mitä hän oli aikaisemmin uskonut. Surullisin silmin hän katsoi ovea ja koputti voimakkaasti. Hetkeen asunnosta ei kuulunut mitään ja Miihkali luuli ettei avun antaja ollutkaan kotona. Ovi aukeni ja oli osua ajatuksissaan olevaa miestä suoraan otsaan. Minni katsoi hämmentyneenä oven taakse, jossa nuori mies seisoi. ”Miihkali?” hän kysyi kysyvästi. ”Hei Minni!” Miihkali vastasi alakuloisena. ”Mikä hätänä?” Minni kysyi huolestuneena. ”No… tota…” Miihkali aloitti hermoillen. ”Kerro asiasi niin, kuin mies äläkä änkytä. Sää tiedät, että mää en pure,” Minni sanoi tiukasti, mutta huumori pohjalla. ”Onks sulla se huone vielä vapaa?” Miihkali sanoi rohkaistuneemmin. Minni katsoi nuorukaista hämillään. Tämä oli pari päivää sitten sanonut ettei asuntoa tarvinnut. ”Totaa… joo on,” Minni sanoi. Minni ohjasi Miihkalin sisälle, joka tutki paikkaa silmäillen. ”Se on toi perähuone, jos kelpaa,” Minni sanoi. Miihkali istui huokaisten nojatuolille. Asunto oli yllättävän valoisa, vaikka armeijan asunnot ei mitään siistejä ollutkaan. ”Ootko remontoinut tätä?” Miihkali kysyi, vaihtaen sulavasti aihetta. Minni istui sohvalle ja katseli ympärilleen. ”Joo äidillä oli joku suuri tarve saada rempata tätä,” Minni sanoi. Miihkali nyökkäsi tyytyväisenä. ”Niin se huone. Oliks se toi?” Miihkali kysyi ja sai naisen hymyilemään. ”Joo on. Sää voit mennä purkaan kamas, niin käydään yhteiset kämpän säännöt läpi ja tehdään sulle sopimus asuntoon,” Minni sanoi ja nousi ylös. ”Minni,” Miihkali sanoi ja pysäytti naisen. ”Mitä?” Minni kysyi. ”Kiitos,” Miihkali sanoi. ”Hei. Totta kai mää omiani autan,” Minni sanoi ja lähti hymyillen omaan huoneeseensa, joka sijaitsi asunnon takaosassa. Miihkali otti laukkunsa ja lähti kohti makuuhuonettaan. Hän katsoi huonetta hämmentyneenä. Vuokra taitaa olla huomattavasti korkeampi, kuin hän oli kuvitellut. Hän purkasi tavaransa isoon vaatekaappiin. Hän havahtui ovikellon soittoon. ”Hei te tulitte!” kuului Minnin ääni, kun tämä avasi oven. Railakas äänivyöry astui huoneeseen, eikä Miihkalilla ollut epäilystäkään kuka tai oikeastaan ketkä ovesta sisään oli astunut. Viimeiset sukat niille tarkoitettuun koriin ja hän lähti tervehtimään ystäviään. ”Mitäs tänne?” Turbo kysyi kädet levällään sohvalla. Minni istui miehen viereen ja katsoi hymyillen tätä. ”No oikeastaan,” hän aloitti, kun makuuhuoneen ovi aukesi. ”Hei!” Miihkali sano reippaasti ja sulki oven kiinni perässään. ”Miihkali?” Moto kysyi iloisena ja tervehti siskonpoikaansa isällisesti. ”Mitä sää täällä?” hän jatkoi ja katsoi nuorukaista. ”Mää otin sittenkin Minnin tarjouksen vastaan,” Miihkali sanoi ja haroi hermostuneena hiuksiaan. ”Ai? Sää et siis löytänyt muualta asuntoa?” Vinski kysyi irvaillen ja sai osakseen katseita. ”Mitä?” hän älähti. ”Joo otin. Asunnon etsiminen meni jo niin vaikeaksi, että luovutin ja päätin kerrankin mennä siitä mistä aita on matalin,” Miihkali selitti ja istui Turbon vierelle sohvalle. ”Hei! Se ei oo vääryys, jos pyytää melkein mahdottomaan asiaan apua,” Moto totesi ja iski tätä kevyesti selkään. ”Mmm… niin kai,” Miihkali sanoi. ”Me tehdään muuten se vuokrasopimus, kun vielä muistetaan,” Minni sanoi ja nousi Turbon vierestä hakemaan piirongin laatikosta pienen kasan papereita. ”Lukaise, kun ehdit,” Minni sanoi ja antoi puolet nipusta Miihkalille. ”Kiitosta vain,” Miihkali sanoi ja nosti paperinippuista kättään kiitokseksi. ”Jos tulee jotain kysyttävää niin kysy pois,” Minni sanoi. ”Joo. Tuskin tässä mitään erikoista ole,” Miihkali sanoi vienosti hymyillen. Enon ja hänen kavereidensa vierailu sai hänet olemaan enemmän nolostuneempi, kuin ylpeempi siitä kun oli saanut asunnon kenraalin katon alta. ”Hei! Me lähetään aavikolle ajeleen. Tuutko mukaan?” Moto sanoi ja herätti pojan ajatuksistaan. ”En mää kiitos taida,” Miihkali sanoi. ”Ai. No ei siinä mitään,” Moto sanoi hieman yllättyneenä. ”Mää allekirjoitan nää ja jätän ne tohon pöydälle sitten,” Miihkali sanoi ja nousi seisomaan. Minni vilkaisi Turboa, jonka jälkeen Miihkalia. Ilman sanoja nuori mies oli ahdistunut ja jäykkä. ”Joo jätä vaan. Onks kaikki hyvin?” Minni kysyi. ”Joo. Väsyttää vaan,” Miihkali sanoi ja poistui takavasemmalle huoneeseensa. Miihkali lysähti sängylleen, josta puuttui vielä petivaatteet. Häntä ei kiinnostanut olla sillä hetkellä kenenkään kanssa tekemisissä. Porukka alkoi varmasti puhumaan hänen selkänsä takana asiasta. Siitä hän oli varma, että asunnon viejä saisi kuulla kunniansa ja kunnon turpaan iskun. Miihkali oli niin raivoissaan pelkästä ajatuksesta, että heitti tyynyt auki olevaan vaatekaappiin, niin että se tiputti yhden hyllyn alas. ”Miihkali! Mikä se oli?” Minni huusi olohuoneen puolelta. Miihkali keräsi hyllyltä tippuneet vaatteet sängylle ja nosti hyllyn paikoilleen. ”Ei mikään. Hylly tippu käsistä vaan,” mies huusi ja sai vastaukseksi vain hiljaisuuden. Miihkali nosti hyllyn takaisin paikoilleen. ”Miihkali!” Minni huusi. ”Joo,” Miihkali huusi takaisin. ”Me lähdetään!” kenraali vastasi. ”Okei!” Miihkali vastasi. Hän petasi sänkynsä ja asettui sen syövereihin. Pari tuntia unta palloon, jos olo vaikka helpottaisi. Ovikellon rimputtaminen sai Miihkalin kurtistamaan kulmiaan ja paneutumaan syvemmälle peiton alle. Lopulta nyrkillä pamautettu isku sai hänet nousemaan. Hän istui sängynlaidalla ja kuunteli epätoivoisesti nyrkin iskuja oveen. Miksi kenraalin ovea hakattiin nyrkillä. Miihkali nousi sängyltä ja meni ovelle kuuntelemaan. ”NYT EI OLE KENRAALI LEIKIN PAIKKA! OVI AUKI!” kuului miehen karjaisu oven takaa. Miihkali huokaisi epätoivoisesti syvään. Hän tiesi tasan tarkkaan, kuka oven takana olisi. Hän olisi halunnut sulkea korvansa kaikelta, mutta teki jotain tosi typerää. Yksi liike ja ovi oli auki. ”No jo oli… kato kato. Mitä meillä täällä on? Keltanokka,” hiekan värinen mies hiiri sanoi ja kumartui hiukan. Miihkali katsoi etovasti miestä. ”Eversi Karpaasi. Mistä moinen kunnia?” Miihkali kysyi nälväisten. ”Sinuna kunnioittaisin ylempi arvoistasi,” Karpaasi sanoi ja puristi kädet eteensä. ”Ainoa jota minä kunnioitan täällä on Minni,” Miihkali sanoi ja poistui keittiön puolelle. ”Siitä puheen ollen. Missä hän on?” Karpaasi kysyi. ”Jossain aavikolla Prätkähiirten kanssa,” Miihkali vastasi miehelle. ”Siitä Turbosta ei ole ollu kuin haittaa viimeiset 10 vuotta,” Karpaasi vastasi tuhahtaen. ”Harmit sulle. Ne tuskin on meinaan eroamassa,” Miihkali sanoi. Karpaasin ilme muuttui entistä happamaksi. ”Miten sää keskenkasvuinen nulikka kehtaat?” Karpaasi sanoi ja astui Miihkalin eteen. Miihkalia tosin tämän iso koko ei pelottanut. ”Oliko sulla asiaakin, jos ei niin voit ystävällisesti poistua,” Miihkali kysyi. ”Sää et mua täältä pois aja, koska mää voin tehdä susta vainaan hetkessä,” Karpaasi sanoi. ”Omasta kodistani mää voin sut kyllä häätää. Sitä paitsi keksi parempi uhka vaatimus,” Miihkali sanoi ja joutui Karpaasin kovaan otteeseen. Karpaasi puristi vihaisena Miihkalin paidan kauluksista kiinni. ”No tee se. Uhkaa mun henkeä, niin kuin teit mun äidille. Uhraa viedä mun henki jos en alennu sun tahtoos,” Miihkali sanoi ja siirsi kasvojaan lähemmäksi Karpaasin kasvoja. Karpaasin ilme muuntui hieman epäuskolliseksi ja päästi nuoren miehen kauluksesta irti. Kumpikaan ei tosin huomannut ovella seisovaa naista, joka epätodellisen uskoisena oli painanut kätensä tiukasti ristiin eteensä. Miihkali pyyhki rinnuksiaan ja siirsi katseensa ovelle, jonka jälkeen takaisin Karpaasiin. Karpaasi käänsi varovaisesti päänsä ovelle. ”Mitä… täällä… tapahtuu?” Minni kysyi vihaisena. Kumpikaan miehistä ei suostunut naiselle vastaamaan. ”Mää… tota etsin sua,” Karpaasi sanoi nolostuneena. ”Ja määkö löydyn Miihkalin paidan kauluksista,” Minni vastasi. ”No tota…” Karpaasi sanoi hieroen hermostuneena niskaansa. ”Mulla oli sulle tärkeää asiaa,” mies jatkoi nolostuneena. ”Ole hyvä ja poistu mun asunnosta,” Minni sanoi ja osoitti kädellään ovea. Hän ei edes katsonut miestä silmiin, joka pitkin kynsin poistui asunnosta. ”Mulla oli tota… oikeasti asiaa,” Karpaasi yritti vielä. ”Mulle voit tulla juttelemaan, kun löydät yksi… käytöstavat ja 2… kun olen päämajalla,” Minni sanoi ja sulki oven miehen naaman edestä. Karpaasi yritti koputtaa vielä ovea, mutta katsoi paremmaksi poistua paikalta. ”Mistä tosta oli kysymys?” Minni kysyi, kun Miihkali otti jääkaapista juotavaa samalla. ”Ei mistään,” Miihkali yritti. ”Nyt on Miihkali se aika, kun kerrot totuuden,” Minni sanoi. ”Karpaasi tuli vaan paukuttamaan ovea ja vaati sun tapaamista, vaikka sanoin ettet oo täällä. Siitä alkoi sitten Turbon ja mun mollaaminen,” Miihkali sanoi. Se, että hän nykyään asui kenraalin luona, niin hän tunsi itsensä myös vasikaksi. ”Miihkali, vaikka sää asut täällä niin ei sun tarvitse kokea tuollaista kohtelua,” Minni sanoi ja silitti nuorukaisen selkää. ”Kiitos, mutta kyllä mää pärjään,” Miihkali sanoi ja hymyili vaisusti. ”Eiks sun pitänyt olla jätkien kanssa?” hän jatkoi. ”Joo. Unohdin radio puhelimeni, jossa taitaa olla aika monta viestiä herra hapannaamalta,” Minni sanoi naureskellen. ”Varo, ettei se hyökkää sieltä radion kautta,” Miihkali sanoi naureskellen. ”Hahha niimpä, mutta mää menen jätkät hermostuu muuten,” Minni sanoi. ”No sepä ja varsinkin kun joutuivat palaamaan takaisin,” Miihkali sanoi. ”Sepä se,” Minni sanoi ja poistui asunnosta. Miihkali katsoi kelloa. Hän oli kolmevarttia ehtinyt nukkumaan, ennen välikohtausta eikä häntä oikeastaan edes väsytä enää. Mitähän Sofia tekee? Hän ajatteli. Pitkän harkinnan jälkeen Miihkali puki puhtaat vaatteet päällensä ja pyyhkäisi yöpöydältä paperinipun. Miihkali nappasi nipun käteensä. Hän allekirjoitti sopimuksen lukematta sitä sen paremmin ja vei sen keittiönpöydälle. Hän siirsi vaatteensa pesuhuoneessa olevaan pyykkikoppaan. Hän pakkasi kamansa ja lähti liikkeelle. Ensin ruokapaikan kautta.
 
 
Sofia kirjoitti pidempää raporttia ja hieroi ohimoaan väsymyksestä. Oveen tiukka koputus sai hänet heräämään ajatuksistaan. ”Sisään,” Sofia vastasi. ”Kelpaisko seura?” Miihkali kurkkasi sisään. ”Paremmin, kuin hyvin,” Sofia sanoi ja nousi seisomaan. Hän kietoi kätensä tämän kaulalle hellästi ja hymyili lempeästi. ”Onks ollu rankka päivä?” Sofia kysyi. ”No joo, mitä Karpaasi nyt kävi kovistelemassa,” Miihkali sanoi. ”Mitä?” Sofia kysyi. ”No se etsi Minniä, oli vaan mukamas ison johtajan kovistelu oikeus,” Miihkali sanoi. ”Mitä sää oot tehnyt Minnillä?” Sofia kysyi ja irrottautui miehestä. ”Rakasteltiin,” Miihkali sanoi ja sai naiselta tympeän katseen. ”No mitä sää luulit. Otin sen Minnin tarjoaman huoneen vastaan,” Miihkali sanoi ja nappasi naisen kainaloonsa. ”Siis… hetkinen… sää muutit kenraalin katon alle?” Sofia kysyi. ”Joo. Mää en muuta tänne, enkä ajatellut jäädä kodittomaksi,” Miihkali totesi. ”No entäs me?” Sofia kysyi. ”Mitä meistä?” Miihkali kysyi. ”No siis. Kai mää voin sinne kanssa tulla yöksi aina silloin tällöin,” Sofia kysyi. ”Totta kai. Tietäisit vaan kuinka paljon Turbo tulee viettämään siellä aikaansa,” Miihkali sanoi. ”Niin joo,” Sofia sanoi. ”Mitäs sulla muuten tossa pussissa on?” nainen kysyi ja kurottautui katsomaan Miihkalin kainalosta tämän toista puolta. ”Kelpaisko neidille ruoka?” Miihkali kysyi ja nosti pussia ylemmäksi. ”No todellakin,” Sofia sanoi ja otti pussin mieheltä. ”Mitä sää meinaat tänään tehdä?” Miihkali kysyi. ”huoh… lupasin Minnille hoitaa nää raportit valmiiksi niin, että hän voi vaan allekirjoittaa ne,” Sofia sanoi ja kasasi kertakäyttö astialta ruokaa suuhunsa. ”Miks Minni ei hoida raporttejaan itse?” Miihkali kysyi. ”Kyllä se tekee, mutta nämä ei ole henkilökohtaisia tai muuten salassa pidettäviä papereita,” Sofia sanoi. ”Mitä ne sitten on?” Miihkali kysyi. ”Konehuonen uudelleen päivitystä tai prätkätallin siivousjärjestelyitä koskevat paperit,” Sofia selitti. ”Siis kaikesta turhasta tehdään raportteja. Ei ihme että Minni on kyllästynyt niihin,” Miihkali sanoi. ”No siinäpä se,” Sofia totesi. ”Tehäänkö tänään vielä jotain?” Miihkali sanoi. ”Voi kulta se olis tosi kivaa, mutta mun on pakko saada nää paperit valmiiksi,” Sofia sanoi. ”No ehkä joku toinen kerta sit,” Miihkali sanoi. ”Älä huoli. Kyllä me ehditään vie aikaa viettämään aikaa yhdessä,” Sofia sanoi ja hieroi miehen kättä.
          Iltaa kohden Miihkali oli päässyt lähtemään koko päämajalta. Sofian hän oli jättänyt rauhaan ruokailun jälkeen. Hän kävi kaupan kautta hakemassa itselleen ruokaa ja suuntasi sen jälkeen kotiinsa. ”Moi. Oliko rankka päivä?” Minni huuteli olohuoneen sohvalla. ”Moi. No eipä oikein,” Miihkali vastasi. ”Eli vaparille liian tylsä?” Minni naureskeli. ”No kieltämättä,” Miihkali naureskeli ja nosti köyhän näköiset ostoksensa jääkaappiin. ”Tuutko kattoon leffaa?” Minni kysyi. ”Ai eiks Turbo ookkaan sun seurassa,” Miihkali kysyi. ”Ei mekään aina keskenämme olla,” Minni sanoi. Miihkali hyppäsi naisen viereen sohvalle. ”Mikä leffa?” Miihkali kysyi. ”Joku karseen surkea nyyhky elokuva,” Minni sanoi ja lisäsi volyymia. ”Onks tätä pakko katsoa?” Miihkali kysyi. ”Pelkäätkö, että alat itkemään?” Minni kysyi ja siirsi säälivän katseensa nuorukaiseen. ”En, mutta nukahdan sitäkin nopeammin,” Miihkali sanoi. ”Saitko muuten ne mun vuokrasopimuspaperit tosta pöydältä?” hän jatkoi. ”Joo sain. Siirsin sen omiin tarvikkeisiini,” Minni sanoi. ”No hyvä,” Miihkali sanoi. ”Haluatko sittenkin kattoo jotain muuta?” Minni kysyi. ”No olis aika mahtavaa,” Miihkali sanoi.
 
 
Viikot kuluivat Minnin kanssa moitteettomasti. Miihkali vatvoi edelleen asiaa, kuka kumma oli vienyt häneltä asunnon ilman mitään varoitusta ensin. Hän istui keittiön pöydän ääressä ja katseli ajatuksissaan vastapäätä olevaa seinää, jonka edessä korostui vanha pölyttynyt hyllykkö, johon oli kasattu erilainen määrä tavaraa. ”Yrittikö Minni tavaroilla saada asunnosta kotoisamman? Pelkkä Marsin huono tilanne sai kodin tuntumaan kodittomalta,” tai ainakin Miihkali ajatteli niin. ”Mitä mietit?” Minni kysyi yhtäkkiä. ”Täh? Äh… öööö… ööö… en mitään,” Miihkali sönkötti, kun näki pyyhkeisillään olevan kenraalin vieressään. ”Mitä sää sönkötät?” Minni kysyi. ”En mitään,” Miihkali sanoi ja käänsi katseensa pois kenraalista. ”Okei. Miten vaan,” Minni sanoi ja poistui suihkun puolelle. Marsissa pääsi harvoin suihkuun. Vettä tulisi säästää kaikissa tilanteissa ja saattaa olla tilanteita, kun Marsissa ei pääse viikkokausiin edes suihkuun saati sitten pääse pesemään käsiään. Minnin alaston vartalo sai Miihkalin hetkellisesti ahdistumaan. Hän tosiaan unohti Minnin olevan nainen tietyissä tilanteissa. Miihkali siirtyi huoneeseensa. Hänen sairaslomansa oli ohi, mutta Marsissa ei ollut tapahtunut mitään pitkään aikaan. Ihan kuin plutolaiset olisivat unohtaneet heidät. Rotistakaan ei ole ollut mitään vastusta. Pientä eripuraa niin, kuin aina. Miihkali makasi sängyllään katse kohti kattoa. Tylsää, niin kuin aina, hän ajatteli. Ehkä pienet unet ensin ja sitten katsomaan mitä Sofia tekee…
 
”-Miksi täällä on pimeää? Onko täällä ketään?
”-Tulithan sää viimein…”
”-Mitä?”
Synkän ulottuvuuden keskellä oli valo, jonka valokeilassa näkyi kaksi hahmoa. Miihkali kääntyi hitaasti ympäri eikä voinut uskoa näkemäänsä.
”-Minni? Mitä sää täällä teet?”
”-Luulitko oikeasti ettet tiedä?”
”-Mää olen oikeasti odottanut sua…”
”-Entä Turbo?”
”-Turbo ei ole täällä”
Minni pyöri, kuin mehiläinen pesänsä ympärillä. Ainoana, että Miihkali oli se pesä. Hennosti sormellaan hän siveli miehen hauiksia, selkää ja rintaa.
”-Hei! Ei me voida.
”-Miksei?”
Minni seisoi miehen edessä ja laski pyyhkeensä päältään pois. ”Ööö Minni?” ”Shhh, nyt pidetään vähän hauskaa Miihkali… Miihkali!
 
 
”MIIHKALI!” Minni huusi miehen vierestä ja iski tämän hereille. ”AAH MINNI!” Miihkali pelästyi hereille. Minnikin hieman pelästyi miehen äkkinäistä liikettä. ”Onko kaikki hyvin?” Minni kysyi ja kuivasi pyyhkeellä hiuksiaan. Hän oli miehen edessä pukeissaan, mutta ei silti ymmärtänyt nuorukaisen käytöstä. ”Ei mitään. Näin vaan painajaista,” Miihkali sanoi ja nousi istumaan. ”Varmasti?” Minni kysyi. ”Joojoo,” Miihkali sanoi ja pyyhki kädellä ilmaa. ”Okei. Päämajalle tarvittais, joku joka on hyvä vakoilemisessa,” Minni sanoi. Miihkali katsoi naista hymyillen. ”Sää pyydät mua?” Miihkali kysyi. ”Sää oot paras soluttautuja ja tarpeeks nopea pakenemaan, jos tulee tilanne,” Minni sanoi. Miihkali pomppasi nopeasti sängystään, puki saappaansa ja oli valmiina lähtemään. ”Kiitos kenraali,” Miihkali sanoi ja poistui asunnosta. Rappukäytävään päästyään hän huomasi, jonkun edellään. Hän joutui kumminkin nopeasti pysähtymään, kun hahmokin pysähtyi.
”Hei! Onneksi olkoon siitä ullakkoasunnosta!”
”Kiitosta vain! Vanhan asukkaan häätäminen oli helpompaa, kuin uskoinkaan!”
”Mutta eikö ollut vaarallista vaarantaa oma henkilöllisyys?
”Älä huoli! Kukaan ei saa tietää kuka olen ja miksi olen täällä!”
 
Miihkali kuuli kahden aikuisen miehen puheet. Vieläpä asunnosta, josta hänet oli häädetty. Hän potkaisi rappukäytävän kaidetta saaden miesten huomion.
”Joku tulee? Mene”
Miihkali asteli sotilasta vastaan. ”Moi!” sotilas vastasi. ”Terve!” Miihkali vastasi. Sotilaan kadottua portaisiin Miihkali otti muutaman juoksu askeleen päästäkseen tumman hahmon perään. Ulko-ovella ei näkynyt enää ketään. Miihkali seurasi punaista hiekkapolkua, kohti talojen taakse aukenevaa aavikkoa. Miihkali ei nähnyt enää ketään näkökentässään. Tai niin hän luuli. Hän käänsi katseensa kohti ulko-oveaan josta oli tullut ulos. Hahmo ilmestyikin uudelleen hänen näkökenttäänsä. ”HEI!” Miihkali huusi ja lähti juoksemaan hahmoa kohti. Typerästä erheestä hahmo huomasi hänet ja lähti tätä pakoon tiputtaen harmaita kuulia matkan varrelleen. Miihkali oli keskittynyt vain hahmon nappaamiseen eikä huomannut viritettyä ansaa. Valitettavasti kuulat koituivat Miihkalin kohtaloksi ja kaatui niiden ansiosta, iskiensä päänsä kovaa läheiseen betoniseen rappuseen. ”Sori poika… ei ollut vaihtoehtoja…” hahmo tuli sanomaan ennen, kuin nuorukainen menetti tajuntansa kokonaan…
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkämimmi



Viestien lukumäärä : 7619
Join date : 18.01.2015
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Isä materiaalia K15   Su Maalis 11 2018, 08:10

Auts! Kävipäs Miihkalille ikävästi toi kaatuminen. Mammalle kävi samalla tavalla ja sil jouduttiin laittaan tikkejä. Toivottavasti ei käyny yhtä pahasti Miihkalille Very Happy. Oot tosi hyvä
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Isä materiaalia K15   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Isä materiaalia K15
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Last Chance Garage :: Fanfiction ja fanitaide :: Prätkähiiritarinat K15-K18-
Siirry: