Last Chance Garage

Suomenkielinen foorumi Prätkähiiret Marsista - sarjan faneille.
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Elämä jatkuu (k13)

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Minde

avatar

Viestien lukumäärä : 193
Join date : 09.06.2016
Ikä : 30
Paikkakunta : Nokia

ViestiAihe: Elämä jatkuu (k13)   La Kesä 11 2016, 01:18

Title: Elämä jatkuu
Author: Minde
Genre: Romantiikka, action
Pairing: OC/Miihkali
Rating: K13
Disclaimer: En omista Prätkähiiriä, enkä saa tästä ficistä minkäänlaista rahallista korvausta. Taira on oma luomani (sivu)hahmo ja Tanya täysin oma hahmoni.
Summary: Tanya on seurannut Miihkalia ja Minniä takaisin Marsiin, mutta elämä siellä ei olekaan niin helppoa kuin Montanassa..
A/N: Järjestyksessä tämä ficci on neljäs, välissä on kaksi minun ja Pahgizin yhteistyössä kirjoittamaa ficciä, jotka julkaistaan foorumille, kunhan saamme aikaiseksi Smile


Tanya katseli ympärillään aukeavaa punaista hiekkaerämaata ja nosti käden silmiensä yläpuolelle, varjostamaan silmiä kirkkaalta aamu-auringolta. 
”No, näyttääkö tutulta?”
Tanya kääntyi katsomaan ja hymyili pienesti takanaan seisovalle Minnille. Hiirinainen seisoi prätkän vieressä ja heilutteli pienellä kädenliikkeellä kädessään olevaa kypärää. Naiset olivat tulleet kohtuullisen korkealle kallionkielekkeelle ihailemaan varhaista auringonnousua.
”Joo” Tanya vastasi ja kääntyi katsomaan taas eteenpäin. Navakka tuuli pyyhkäisi hänen ylitseen mutta hiirityttö ei välittänyt siitä. Punaiset hiukset hulmahtivat kuin liekkimeri tuulen mukana, mutta asettuivat sitten takaisin alas, valuen hentoa selkää pitkin.
Minni käveli Tanyan viereen ja vilkaisi hiirityttöä nopeasti. 
”Tuntuu niin.. oudolta olla täällä..” Tanya kuiskasi. ”Mietin monta kertaa Plutossa miltä tuntuisi palata kotiin.. takaisin tänne..”
Minni hymyili pienesti. ”No, nyt sinä olet kotona.”
Tanya sulki silmänsä, antoi kirpeän tuulen hyväillä kasvojaan. ”Niin...”
Minnin prätkän radio piippasi.
”Neiti kenraali, vastatkaa!” Mosan ääni räsähti radiosta.
Minni huokaisi. ”Se siitä aamuhetkestä sitten” nainen tokaisi ja käveli prätkän luo ja avasi yhteyden. ”No, mitä nyt?”
Tanya vilkaisi vielä kerran aavikkoa ennen kuin käveli Minnin luo.
”Huonoja uutisia?” Tanya kysyi varovaisesti kun Minni sulki radion hieman äkäinen ilme kasvoillaan.
”Niinkin voisi sanoa” Minni murahti ja potkaisi pyörän vieressä olevaa pikkukiveä. ”Mosa haluaa mut johtamaan jotain hyökkäysoperaatiota."
Tanya puraisi pienesti alahuultaan, mutta ei sanonut mitään. Hiirityttö ei vieläkään ollut tottunut siihen tosiasiaan, että he kaikki elivät koko ajan veitsen terällä. Mitä tahansa voisi tapahtua koska tahansa. Silti Tanya halusi pysyä ystäviensä luona ja oli opetellut hoitamaan vammoja Tairan, armeijan tukikohdan vastaavan hoitajan kanssa.
”Älä sä siitä murehdi” Minni tokaisi ja Tanya säpsähti, punastuen pienesti noloudesta.
Minni hymyili ja ojensi Tanyalle kypärän. ”Lähdetään. Tullaan joku toinen kerta uudestaan ja sammutetaan radio sitten kokonaan.”
Tanya naurahti pienesti. ”Ethän sä voi sitä tehdä.”
”Voinpas, olen kenraali ja määrään.. ainakin jotain” Minni mutisi ja virnisti sitten. ”Sitä paitsi, Miihkali vetää tästä meidän seikkailusta koko kasvimaan kuonoonsa, jos ei me pian olla tukikohdassa.”
Tanya punastui pienesti, mutta peitti sen laittamalla kypärän päähänsä ja istui sitten Minnin taakse.
Hiirinainen polkaisi pyörän käyntiin ja he lähtivät ajamaan leveää kielekettä pitkin alas.
Tanya sulki silmänsä ja keskittyi nauttimaan nopeasta matkasta. 
Samalla tyttö muisteli viikon takaisia tapahtumia. Silloin hän oli saapunut Marsiin, ensimmäisen kerran kahteentoista vuoteen.
Minni oli järjestänyt hänelle paikan armeijan tukikohdassa, samaan yksikköön missä hän itsekin työskenteli.
”Muuten, sain eilen kivan radioviestin Maasta” Minni muisti äkkiä. 
”Isoveljeltäkö?” Tanya säpsähti hereille menneisyydestä.
”Jep” Minni virnisti. ”Tai oikeammin sanottuna Lexieltä ja Anettelta.”
Tanya nielaisi pienesti, mutta ei voinut sille mitään että kyyneleet pakkautuivat silmäkulmiin. Hiiritytöllä oli edelleen kova ikävä Maahan, Lexien omistamalle ratsutilalle.
”No, mitäs niille?” Tanya kysyi, yrittäen tavoitella ääneensä tasaista sävyä.
Minni huomasi kuitenkin äänen värähtävän pienesti. ”Ihan hyvää” hiirinainen vastasi. ”Heilläkin on ikävä sinua.”
Tanya nyökkäsi ja nieleskeli palaa pois kurkustaan. Tanya ei voinut sille mitään, että hänellä oli kova ikävä Silver Moonin ratsutilalle. Ikävä Lexietä, Anettea ja tilan kaikkia eläimiä kohtaan. Erityisesti Tanya ikävöi Pascal- nimistä hevosta, isokokoista, harmaata ruunaa. Hevonen oli ollut ensimmäinen, jonka kanssa Tanya oli todella ystävystynyt.
Minni huokaisi pienesti, mutta sai sitten muuta ajateltavaa, sillä he olivat jo saapuneet tukikohtaan.
”Pärjäätkö?” Minni kysyi hiljaa, pysäytettyään prätkän suureen halliin, jossa armeijan pyörät olivat.
”Joo, ainahan mä” Tanya hymyili hieman pirteämmin. ”Nähdään illalla.”
Minni nyökkäsi ja Tanya lähti kävelemään kohti sairaanhoitosiipeä, joka oli rakennuksen itäisessä päässä. Minni huokaisi syvään ja lähti kohti omaa työhuonettaan. Tästä tulisi pitkä päivä.

”Tanya, oletko jo lajitellut hoitotarvikkeet?” Taira kysyi.
”Joo, valmista on” Tanya hymyili ja sulki hoitohuoneen seinustalla olevan kaapin. ”Pitääkö vielä tehdä jotain?”
”Ei, mennään syömään” Taira vastasi.
Taira oli ruskeaturkkinen hiiri, jonka vehnänkeltaiset hiukset olivat löyhällä nutturalla kiinni niskassa. Hiirinainen oli todella pitkä, 180 senttinen ja yllättävän vahva. Luonteeltaan Taira oli kuitenkin hyvin lempeä ja oli tavallaan ottanut Tanyan heti siipiensä suojaan.
Taira oli kertonut Tanyalle, että hänen oli joskus haluttu liittyvän mukaan eturintamalle.
”Mutta kun mun aseenkäsittelytaidot ovat sieltä ittestään, päätin jättää sen homman taistelun paremmin hallitseville” Taira oli naurahtanut menneelle.
Tanyan ja Tairan saapuessa syömään ruokasalissa oli jo melkoinen metakka. Joukko armeijan nuorimpia sotilaita yritti saada vanhaa radiota toimimaan ja kuulumaan sieltä jotain säädyllistä. Tämä tietysti tarkoitti rajua rokkia.
Yhtäkkiä vahvat käsivarret kietoutuivat takaapäin Tanyan ympärille ja hiirityttö tunsi nojaavansa vahvaa rintakehää vasten.
”Hei kulta” Miihkali tervehti ja suukotti Tanyaa pienesti poskelle.
”Hei” Tanya vastasi ja hymyili leveästi hiirinuorukaiselle, joka seisoi hänen takanaan.
Miihkali kiepautti Tanyan käsipuoleensa ja lähti viemään häntä väkijoukon läpi, kohti ruuanhaku pistettä. Taira lähti keittiön suuntaan katsomaan tarvittaisiinko siellä apua.
”Missä sä olit aamulla?” Miihkali kysyi tytöltä metakan yli. ”Mä yritin käydä moikkaamassa sua aamulla, mut Taira sanoi että sä olit herännyt jo.”
”Me käytiin Minnin kanssa katsomassa auringonnousu” Tanya vastasi. ”Sekin halusi vähän rauhoittua ennen töiden alkua."
Miihkali puraisi pienesti huultaan. ”Olisin mäkin voinut tulla” hiirinuorukainen tokaisi hieman harmistuneena.
”Sä nukuit siihen aikaan vielä” Tanya vastasi virnistäen ja otti ruokakulhon pöydältä.
Hiirityttö kurkisti ruoka-astiaan ja irvisti pienesti.
”Jotain sosetta..”
Miihkalikin nyrpisti kuonoaan kurkistettuaan astiaan. 
”En mene vannomaan tuon sörsselin syötävyydestä..” hiirinuorukainen totesi ja laski oman kulhonsa takaisin pöydälle. 
Tanya huokaisi ja seurasi esimerkkiä. Tämä oli ehkä suurin ero Marsin ja Silver Moonin tilan välillä. Vaikka ratsutilalla oli joskus syöty vain makaronia, ruokaa oli silti saanut joka päivä, täällä se ei ollut niin varmaa kuin olisi luullut. 
”Pitää taas käydä tyhjäämässä joku raidereitten varasto” Miihkalin toiselle puolelle ilmestynyt Tom tokaisi ja risti kädet niskansa taakse.
”Eikö me ne kaikki putsattu viime kuussa?” Miihkali kysyi.
”Ei taidettu” Tom vastasi ja vilkaisi Tanyaa.
Tanya punastui pienesti ja käänsi katseensa toiseen suuntaan. Hän piti Tomista kyllä ystävänä, mutta jokin tämän katseessa sai hiiritytön nolostumaan aina.
”Lopeta” Miihkali sähähti Tomille.
”Et sinä häntä omista” Tom tokaisi ja sipaisi Tanyan hiuksia etusormellaan. ”En kyllä tajua mitä näet Miihkalissa, Tap´s.”
Miihkali asettui Tanyan ja Tomin väliin ja mulkoili Tomia äkäisesti. ”Parempi että menet.”
Tom kohautti olkiaan ja käveli takaisin kavereittensa luo, jotka jatkoivat radion virittelyä. Se räsähti jo pari kertaa lupaavasti, mutta musiikkia ei vielä kuulunut.
”Tanya..”
Tanya säpsähti pienesti ja katsoi Miihkalia nopeasti silmiin, kääntäen sitten taas katseensa sivuun.
Miihkali huokaisi pienesti ja vilkaisi nuoria sotilaita, jotka lopultakin saivat haluamansa Maan radiotaajuuden kuulumaan. Miihkali oli kyllä varautunut siihen, että Tanyan tulo tukikohtaan herättäisi nuorissa sotilaissa lämpimiä tunteita, mutta silti se oli aika ikävää hiiritytön kannalta. Lähes kaikki tukikohdan naishiiret olivat joko varattuja tai niin kovapintaisia, että miespuoliset sotilaat eivät uskaltaneet ehdotella heille mitään sen härskimpiä. Tanyan kohdalla tilanne oli toinen, tytön hiljainen ja kiltti olemus vetosi kuin sotilaisiin kuin iso magneetti rautakasaan. Edes se tosiasia, että Miihkali ja Tanya olivat todella läheisiä, ei muita tuntunut paljoa hidastavan.
”Käydään vähän haukkaamassa happea” Miihkali ehdotti ja Tanya nyökkäsi, väistäen yhä Miihkalin katsetta.
Hiirinuorukainen puraisi alahuultaan, mutta lähti sitten johdattamaan Tanya kohti ulko-ovea.

Ulkona ilma oli raskaampi ja tummat pilvet olivat ilmestyneet taivaalle.
”Taitaa tulla hiekkamyrsky” Miihkali totesi.
”Toivottavasti Minnin ja muiden ei tarvitse lähteä ulos tällä säällä” Tanya huokaisi ja hieroi käsivarsiaan pienesti. Ilma oli todella viileä.
Miihkali veti Tanyan kainaloonsa. ”Onko sun kylmä?”
Tanya sulki silmänsä ja hymyili pienesti. ”Ei.. ei enää.”
Miihkalia hymyilytti ja äskeinen välikohtaus tuntui katoavan tuulen mukana muistin ulottumattomiin. Kun vain he pysyisivät yhdessä, mitään pahaa ei tapahtuisi.
Samassa taivaalla välähti kirkas salama ja heti perään kuului kumea, kovaääninen rymähdys.
”Jaha, aika painua sisälle” Miihkali totesi ja Tanya huokaisi hieman pettyneesti.
”Ilmeisesti. Onko sulla mitään tekemistä tänään?” Tanya kysyi.
”Ei sen kummempia, kuinka niin?” Miihkali kysyi uteliaasti. 
”Mä haluaisin käydä sitä vanhaa asukastietokantaa läpi” Tanya vastasi. ”Ehkä sieltä löytyisi jotain mun oikeasta perheestä.”
Miihkali nyökkäsi ja puristi hellästi hiiritytön kättä. ”Totta kai mä tuun sun seuraksi.”
”Kiitos” Tanya hymyili.
Vaikka Tanya kutsuikin Vinskiä, Motoa ja Turboa isoiksi veljikseen, he eivät siltikään olleet verisukulaisia. Sen takia Tanya halusi nyt selvittää mitä hänen oikealle perheelleen oli tapahtunut. Valitettavasti tytön muistikuvat lapsuudesta olivat hataria ja epäselviä, joten hänen piti turvautua Marsin armeijan tietokannan apuun. Minni oli antanut Tanyalle luvan tutkia tietokantaa aina kun hän vain halusi ja se teki tutkimuksesta aika helppoa. 
”Ootko sä löytänyt jo jotain vihjeitä?” Miihkali kysyi kun hän ja Tanya kävelivät käytävää pitkin, kohti arkistoa, jonka tietokoneella kyseinen tietokanta oli.
”Pari sopivaa” Tanya vastasi. ”Siis sellaista missä mun ikäinen tyttö on kadonnut tai jota epäillään kuolleeksi. Mut en ole oikein varma niistä kummastakaan.”
Miihkali nyökkäsi ja avasi arkiston oven. Ovenpielestä olevasta katkaisijasta hiirinuorukainen sytytti valot ja hiirikaksikko käveli tietokoneen luo.
Tanya käynnisti tietokoneen ja antoi sille salasanan, jonka jälkeen hän pääsi vapaasti tutkimaan tiedostoja. 
Miihkali kävi hakemassa arkiston seinustalta kaksi tuolia ja toi ne tietokoneen ääreen. Tanya istui kiitollisena niistä toiseen ja alkoi käydä tietokantaa läpi.
Miihkali istui toiselle tuolille ja alkoi lukea nimiä hiiritytön apuna. 

”Ai, täällähän te olette.”
Miihkali ja Tanya säpsähtivät pienesti ja kääntyivät katsomaan oven karmiin nojaavaa Minniä.
”Joo, jäätiin vähän silmistä kiinni” Tanya naurahti ja venytteli. ”Hitto, hartiat ovat aivan jumissa..”
Minni naurahti pienesti ja tuli lähemmäs. ”Löytykö mitään?”
”Ei sen enempää kuin viimeksikään” Tanya huokaisi ja painoi hiirtä pari kertaa, jolloin näytölle tuli kahden eri perheen tiedot. ”Nämä kaksi täsmäisivät aika hyvin.”
Minni luki perheiden tiedot ja rypisti pienesti kulmiaan. ”Mä otan selvää missä noiden perheiden jäsenet menee nyt.”
”Kiitti” Tanya huokaisi ja sulki tietokoneen. ”Kauanko me ollaan täällä istuttu?”
Miihkali vilkaisi kelloa ja virnisti. ”Jotain nelisen tuntia.”
”Hä? Niin kauan?” Tanya hämmästyi.
”Jep, sen takia mä lähdinkin etsimään teitä” Minni totesi ja katsoi Miihkalia vakavasti silmiin. ”Meille tuli toimeksianto.”
Tanya säpsähti pienesti ja puristi kätensä nyrkkeihin.
”Millainen?” Miihkali kysyi, huomaamatta Tanyan pelästynyttä ilmettä. 
”Tyhjätään yksi raidereitten varasto” Minni vastasi ja vilkaisi nopeasti kalvennutta Tanyaa. ”Mutta ei mitään sen vaarallisempaa."
Tanya ei siltikään näyttänyt kovin vakuuttuneelta. Tytön kuudes aisti huusi kuin palosireeni ja Tanya tiesi kyllä mitä se tarkoitti. Tämä sotaretki ei päättyisi hyvin.
”Okei, mä olen messissä” Miihkali vastasi Minnille.
”Lähtö tunnin kuluttua” Minni vastasi ja jätti nuoret kahden.
”Musta sun ei pitäisi mennä” Tanya kuiskasi Minnin mentyä ja puristi sormillaan tiukasti väljän, punaisen paitansa helmaa.
”Rauhoitu kulta, ei siellä mitään pahaa tapahdu” Miihkali rauhoitteli ja silitti hellästi Tanyan poskea. ”Me tullaan pian takaisin ja sitten taas riittää sapuska paremmin.”
Tanya ei näistä sanoista paljoa rauhoittunut, mutta ei hän tilanteelle mitään voinut. Ruoka oli kortilla ja se oli otettava mistä sai. 
”Lupaa, että tulet takaisin” Tanya kuiskasi hiljaa, tarttuen Miihkalia tiukasti kädestä. ”Lupaa mulle.”
”Mä lupaan” Miihkali vastasi ja hymyili hellästi. ”Ei siinä edes kauaa mene.”
Tanya hymyili ja vaimensi vaistonsa äänen, kun Miihkali nojautui lähemmäs ja suuteli tyttöä.

Paria tuntia myöhemmin Tanya seisoi tukikohdan ovella ja odotti retkelle lähteneiden sotilaiden paluuta. Hiiritytön sydän hakkasi kuin bassorumpu ja paha olo tuntui kasvavan sekunti sekunnilta.
”Sä näytät sairaalta” Taira totesi tullessaan ovelle ja vilkaisi Tanyaa huolissaan.
”Niiden olisi pitänyt tulla jo” Tanya vastasi kalpeana.
Tairakin vilkaisi aavikolle ja puraisi pienesti huultaan. Totta, aikaa oli kulunut paljon, mutta olihan sinne varastolle hieman matkaakin. Ja kovin täydellä lastilla prätkät eivät liikkuneet nopeasti. Tairaa häiritsi kuitenkin se tosiasia, että Tanyalla oli kuudes aisti, eikä se ollut erehtynyt vielä kertaakaan.
”Lähdetään niitä vastaan” Taira tokaisi ja käveli oman prätkänsä luo.
”Hä?” Tanya vinkaisi.
”Ihan vain varmuuden vuoksi” Taira tokaisi ja ajoi prätkänsä Tanyan viereen, ojentaen sitten tytölle kypärän. 
Tanya huokaisi pienesti ja istui Tairan taakse. ”Niin.. vain varmuuden vuoksi..” hiirityttö mutisi, mutta jostain syystä Tanya oli varma, että heidän oli pakko tehdä niin.
Puoli tuntia myöhemmin kaksikko saapui ison kalliomuodostelman luo, lähelle raidereiden varastoa.
”Tästä pitää jatkaa jalan” Taira totesi ja otti prätkänsä tavarasäilöstä ensiapulaukkunsa ja kaksi laserasetta. Toisen niistä hän antoi Tanyalle. ”Sä tiedät miten tätä käsitellään?”
Taira nyökkäsi ja sitoi vyötärölleen asekotelon, johon hän laittoi laseraseen. 
”Okei, sitten mennään” Taira sanoi matalla äänellä ja äänettömästi hiipien hiirinaiset lähtivät matkaan.
Vain kymmenen metriä kuljettuaan he huomasivat, ettei kaikki ollut niin kuin piti. Luolan suun edustalla oli hiirten prätkien lisäksi monta raiderien kulkuneuvoa.
”Ei hyvä” Taira sihahti ja näytti harmistuneelta. ”Nyt sitten hiljaa kuin hiiri.”
Tanya nyökkäsi ja täysin äänettömästi naisen kiersivät suuren kiven ja painautuivat sitten pieneen syvennykseen, joka oli viiden metrin päässä varsinaisen luolan suuaukosta.
Tanya heristi korviaan, sillä hän kuuli puhetta.
”Pahuksen tyhmiä hiiriä, ei voi muuta sanoa” karski ääni tokaisi.
Tanya henkäisi ja Taira painoi hänet tiukasti viileää kiveä vasten. ”Shh!”
Luolasta käveli ulos kaksi rottaa, jotka virnuilivat tyytyväisinä toisilleen.
”Jep, tän helpompaa keikkaa tuskin onkaan” toinen, ruskea rotta, virnisti. ”Plutolaiset maksaa meille tästä erästä hyvin.. ja kun mukana oli vielä kenraali Minnikin..”
”Jep, meidän palkat tuplaantui justiinsa” harmaa rotta, joka oli ensiksi puhunut, käkätti.
Taira ja Tanya vilkaisivat toisiaan mietteliäästi. Toiset olivat siis aikamoisessa kiipelissä, mutta ilmeisesti he olivat kaikki hengissä. 
”Mitä tehdään?” Tanya kysyi äänettömästi, muodostaen sanat huulillaan. 
Taira vilkaisi rottia, jotka juttelivat nyt hieman kauempana luolasta, yhden kulkuneuvon luona. Nopeasti hiirinainen laski raidereiden kulkuneuvot.
”Kulkuneuvoja on viisi, eli se tekee.. ainakin kymmenen rottaa” Taira mutisi ja vilkaisi Tanyaa huolestunut ilme kasvoillaan. ”Me ei taideta selvitä niistä kahteen naiseen.”
Tanya nielaisi ja vilkaisi rottia, jotka käkättivät nyt jollekin muka hauskalle vitsille. 
”Mut ei me ehditä apuakaan pyytää, Plutolaiset voi olla täällä koska hyvänsä” hiirityttö kuiskasi takaisin.
”Mä tiedän” Taira huokaisi ja hieroi päätään. ”Mä tiedän sen pahuksen hyvin..”
Tanya silmäili kalliota ja katseli myös ylöspäin. Äkkiä hiiritytön silmät hoksasivat jotain mielenkiintoista. 
”Kato tuonne ylös” Tanya kuiskasi ja osoitti sormella heidän yläpuolelle, noin viiden metrin korkeuteen.
Taira henkäisi. Kalliossa oli kohtuullisen kokoinen reikä. Se vain oli aika korkealla, mutta..
”Pääsetkö sä tuonne ylös?” Taira kysyi. ”Katsotaan meneekö se läpi asti. Toivottavasti rotat eivät ole hoksanneet sitä luolan sisäpuolelta.”
Tanya nyökkäsi. ”Mä yritän.”
Taira kyykistyi hieman ja asetti kämmenet päällekkäin. ”Ota tästä eka askel.”
Tanya nyökkäsi, astui toisella jalalla Tairan käsien päälle ja ponkaisi siitä ylöspäin, lähtien kiipeämään kalliota pitkin.
Taira käänsi selkänsä kalliota vasten ja tarkkaili rottia kivien lomasta. Samalla nainen kaivoi aseensa esille, ollen näin valmis puolustamaan itseään.
Tanya oli onnistunut kiipeämään reiän luo ja kömpi nyt ääntäkään päästämättä siitä sisään. Luolassa oli pimeää, mutta nopeasti hiiritytön silmät tottuivat ja hän alkoi erottaa hahmoja. Pieni tunneli päättyi onneksi pienelle tasanteelle, johon Tanya juuri ja juuri mahtui makaamaan. Sitten hiirityttö kurkisti alas. 
Hiiret istuivat luolassa selät seinää vasten ja heitä vartioi kuusi hyvin aseistautunutta rottaa.
*Vain kuusi? Eli, yhteismäärä onkin kahdeksan* Tanya laski nopeasti päässään. *Mutta se ei silti taida paljoa tilannetta muuttaa..*
Tanya katseli ystäviään. He näyttivät kaikki olevan kunnossa, näkyviä haavoja ei ollut. Mutta aseet olivat luolan oviaukolla ja niitä vartioi kaksi rottaa.
”Koska ne tulevat?” ovella seisova, tummanruskea rotta kysyi sisälle palaavalta kaksikolta.
”Puoli tuntia vielä, sitten me päästään näistä eroon ja voidaan laittaa elämä risaiseksi” harmaa rotta tokaisi ja muut rotat hurrasivat äänekkäästi.
”Senkin petturit” Minni rähähti vihaisesti. ”Teille kotinne taitaa olla kauppatavaraa, vai?”
”Pidä se nätti kuonosi kiinni tai leikkaan sen irti” ruskea rotta ärähti. ”Vaikka toisaalta.. en mä haluaisi mistään noin nätistä luopua..”
Muut rotat käkättivät naurusta.
”Te ette selviä tästä” Minni uhkasi.
”Eikö?” harmaa rotta kysyi ja kumartui lähemmäs, niin että hänen ja Minnin kasvot olivat samalla tasolla. ”Mutta kaikkihan tulivat tänne ja radiot ovat meillä. Te ette saa apua mistään.”
Minni näytti vielä vihaisemmalta, mikä tarkoitti sitä, että rotta oli aivan oikeassa. He olivat pahasti loukussa.
Tanya vilkaisi vielä kerran Miihkalia. Hiirinuorukainen istui luolan vastakkaisella seinustalla ja väänteli pienesti käsiään. Ilme oli sekä vihainen, että surullinen.
Tanya huokaisi pienesti ja ryömi sitten äänettömästi ulos luolasta.

”Aika paha tilanne” Taira totesi kuultuaan Tanyalta tilannetiedotuksen.
”Kai me silti jotain voidaan?” Tanya kysyi hermostuneena.
Taira mietti. ”Meillä on vain pieni hetki. Kun Plutolaiset tulevat teemme näin..” hiirinainen kumartui lähemmäs.
Tanya kuunteli suunnitelman ja virnisti leveästi. ”Jep, kuulostaa hyvältä ajankohdalta kokeilla sitä hologrammilaitetta.”
Taira virnisti. ”Aika laittaa hanat auki.”

Plutolainen kuljetusalus laskeutui luolan suuaukolle tasan sovitulla hetkellä ja ulos siitä astui kolme plutolaista upseeria.
”Täällä ne hiiret siis ovat?” yksi heistä kysyi.
”Jep” harmaa rotta vastasi. ”Heitä vartioi vielä kaksi meikäläistä, joten karkuun ne eivät pääse.”
Upseeri nyökkäsi tyytyväisenä ja alkoi sitten käydä kauppaa hiiristä.
Tanya kurkisti syvennyksestä raidereita ja plutolaisia.
*Yosh, taitaa olla aika* hiirityttö ajatteli ja vilkaisi aavikolle ja sitten kelloaan. 
Taira lähtisi matkaan minuutin kuluttua.
Tanya kiipesi pienen luolan luo ja ryömi sisään. Hän kuulisi kyllä Tairan tulon täältäkin ja hänen oli valmistauduttava myös omaan osuuteensa. Luolaan jääneet kaksi rottaa olivat suuaukon luona, aseiden edessä.
Samassa ulkoa kuuluva pamaus hätkähdytti kaikki ja Tanya virnisti. Taira oli aloittanut oman osuutensa. 
”Hiiret hyökkäävät!!” kuului huuto pihalta ja pian alkoi kova ammuskelu.
”Miten hemmetissä se on mahdollista?” 
”Mistä mä sen tietäisin?”
”Tulittakaa ne!”
Luolassa olevat hiiret liikahtivat hermostuneina, mutta luolan ovella olevat rotat käskivät heitä pysymään aloillaan.
”Ettei tapahdu mitään vahinkoja” toinen rotista tokaisi ja virnisti.
Tanya virnisti myös ja otti kohtalaisen ison kiven käsiinsä. Sitten tyttö nousi hitaasti kontilleen ja heitti kiven.
Kuului inhottava kopsahdus, kun raskas kivi osui suoraan toisen rotan päähän ja sai tämän kaatumaan tajuttomana maahan.
”Mitä hemm-?!” toinen rotta ähkäisi, mutta ei ehtinyt tehdä mitään, kun Tanya hyppäsi kielekkeeltä alas ja potkaisi aseen pois rotan käsistä.
”Nyt liikkumatta ettei käy mitään vahinkoa” Tanya hymyili hurmaavasti osoittaen samalla aseellaan rottaa. ”Mä oon amatööri tässä lajissa ja lipsahduksia voi sattua.”
Rotta nyökkäsi nielaisten ja nosti kädet ylös. Raiderin silmät kuitenkin loimusivat raivosta.
”Kiltti poika. Jospa sitten avaisit kahleet?” Tanya ehdotti ja heilautti päätään hiiriä kohti. ”Ja mahdollisimman nopeasti sitten."
Rotta nyökkäsi ja avasi lähimpänä olevan hiiren kahleet. 
”Kiitti, enempää ei tarvitse tehdä” Tanya tokaisi ja vapautettu sotilas kumautti rotan tajuttomaksi.
Pian muutkin hiiret olivat vapaita ja he nappasivat seinustalta omat aseensa.
”Mä en tajua miten..” Minni aloitti.
”Se satu kerrotaan vasta kotona” Tanya virnisti. ”Mennään, Taira ei pärjää enää kauaa.”
Minni nyökkäsi. ”Okei. Joukot, hyökkäykseen!”
Hiiret syöksyivät ulos luolasta ja rotat ja plutolaiset ottivat pienen tulituksen jälkeen jalat alleen.
”Mitä me tehdään rotille, neiti kenraali?” Tom kysyi Minniltä heittäessään hiiriä vartioineet kaksi rottaa naishiiren jalkojen eteen.
”Viedään mukana” Minni vastasi. ”Mä luulen että Mosalla on niille pieni kyselytunti luvassa.”
Samassa Taira kurvasi esiin kallion takaa kaikkien prätkät perässään. ”Loukkaantumissaldo?” hiirinainen kysyi pysäytettyään pyöränsä Minnin eteen.
”Pyöreä nolla” Minni naurahti. ”Tulitteko te tosiaan kahdestaan?”
”Me ja hologrammikone” Taira naurahti ja näytti laitetta. ”Mä sain tehtyä tämän vaikutelman että mun kanssa oli hyökkäämässä isompikin lössi. Onneksi rotat ottivat sen todesta.”
Hiirijoukko hurrasi äänekkäästi.
Tanya tunsi kuinka lämmin käsi laskeutui hänen hartialleen ja hän kääntyi katsomaan. Miihkali seisoi hänen takanaan, hymyillen samalla hellästi.
”Kiitti Tanya” hiirinuorukainen kuiskasi ja veti Tanyan lähemmäs, halaten häntä hellästi.
”Hyvä että olette kaikki kunnossa” Tanya vastasi ja rutisti Miihkalia lähes yhtä tiukasti.
”Lähdetään kotiin” Minni komensi leveästi hymyillen.

Illalla Miihkali ja Tanya istuivat tukikohdan lähellä olevalla kalliolla ja katselivat kirkasta tähtitaivasta, joka levittäytyi heidän yläpuolellaan koko kauneudessaan. 
Aiemmin illalla tukikohdassa oli pidetty railakkaat juhlat, joiden epävirallisina sankareina Taira ja Tanya olivat olleet. Vaikka operaatio oli mennyt aluksi vähän poskelleen, hiiret olivat kuitenkin saaneet tyhjennettyä raidereiden varaston ja ruokaa riitti taas runsaasti kaikille.
”Sä oot ihmemimmi” Miihkali kuiskasi ja silitti Tanyan kättä.
”No en sentään ihme, mutta ehkä tästä lähtien sä luotat mun vaistoon enemmän” Tanya naurahti ja nojasi Miihkalin kylkeä vasten. 
”Takuuvarmasti” Miihkali hymyili ja kietoi käsivartensa hiiritytön hartioille.
Tanyaa hymyilytti. Ei hän vieläkään osallistuisi hyökkäysoperaatioihin, mutta nytpä hän tiesi, että oli tarvittaessa valmis puolustamaan rakkaitaan.
”Muuten, jatketaanko me huomenna sen tiedoston läpikäymistä?” Miihkali kysyi.
Tanya mietti hetken, mutta pudisti sitten päätään. ”Mä luulen että ei.”
Miihkali katsoi hiirityttöä kummissaan.
”Vaikken mä ikinä löytäisi mun vanhempia.. mulla on silti jotain parempaa” Tanya naurahti ja kietoi kätensä Miihkalin ympärille. ”Mulla on teidät. Sä, Minni, Rontti ja veljet ja Santtu Maassa.. Te riitätte mulle aivan hyvin.”
Miihkali naurahti pienesti ja halasi Tanyaa hellästi takaisin. ”Niin.. sulla on meidät.”
Tanya hymyili, sulkien silmänsä. Hän tiesi vihdoinkin missä elämäänsä jatkaisi ja minne hän kuului. Marsin armeijan hoitajaksi ja tähän, Miihkalin viereen.

_________________
"Haluan lisäksi, että ne pappatuntskilla paahtavat paviaaninnäköiset pahvikorvat pannaan paloiksi!"


Lalli Leipäjuusto


Viimeinen muokkaaja, Minde pvm Ke Kesä 15 2016, 01:12, muokattu 1 kertaa (Raportin syy : tekstin muokkaus)
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkämimmi



Viestien lukumäärä : 4694
Join date : 18.01.2015

ViestiAihe: Vs: Elämä jatkuu (k13)   La Kesä 11 2016, 08:09

Tää stoori oli tosi mahtava Very Happy. Tanya pistää tuulemaan
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Elämä jatkuu (k13)
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Last Chance Garage :: Fanfiction ja fanitaide :: Prätkähiiritarinat S-K13-
Siirry: