Last Chance Garage

Suomenkielinen foorumi Prätkähiiret Marsista - sarjan faneille.
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Kristan armeija vuodet (K11)

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Pahgiz



Viestien lukumäärä : 55
Join date : 06.06.2016
Paikkakunta : Seinäjoki

ViestiAihe: Kristan armeija vuodet (K11)   Ti Kesä 07 2016, 20:32

Title: Kristan Armeijavuodet
Author: Pahgiz & Minde
Genre: Actionia löytyy, samoin draamaa ja fluffia. Tarina on nyttemmin myös Alternative Universe, koska Krista koki reboottauksen.
Pairing: Tästä löytyy monen moista OC/OC yhdistelmää ja Vinski/Santtu, Minni/Turbo, Moto/OC
Rating: K11
Disclaimer: En omista Prätkähiiriä Marsista enkä tee kirjoituksillani rahaa. Minden hahmot ovat myös Minden hahmoja. Omistan vain omani.
Warning: Sotaa ja kuolemaa
Summary: Ficci on tarina hahmoni Kristan liittymisestä armeijaan ja sittemmin myös sotarintamalle. Tarinassa ystävyyttä, nuorta lempeä mutta myös ripaus petosta.
A/N: Vaikka Tarina on noin suunnilleen jo sen 10 vuotta vanha olen edelleen tyytyväinen. Ja vaikka Krista koki mullistuksen, edelleenkään en halua tätä ficciä sivuuttaa. Ja huomioikaa että kaikki intti-tietoni olivat tuohon aikaan lähinnä Vääpeli Körmystä poimittua. Very Happy



Prätkähiiret ja Krista nukkuivat tyytyväisesti, vaikka kello oli jo paljon.
Samassa radiopuhelin rätisi. Kaikki heräsivät siihen, mutta käänsivät vain kylkeä. Puhelin rätisi uudestaan ja Kristalla meni hermot. Hän käveli vaivautuneesti radiopuhelimelle ja otti sen käteensä.
”Kuka uskaltaa herättää mut kesken kauneusunien!” Krista ärähti puhelimeen jossa oli hetken aikaa hiljaista.
”Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Krista. Paljon onnea vaan!” kuului radiosta moniäänisenä kuorona.
Tämän aikana jätkätkin heräsivät ja kömpivät pois sängyistään.
”Keitä siellä on?…” Krista kysyi epäilevästi.
Puhelimesta kuului räkätystä ja sitten puhelin vaihtoi pitäjää.
”Hei Krista!” Rosie yritti sanoa naurun keskeltä.
”ROSIE!!” Krista ärähti ”Keitä kaikkia sulla on mukana, eli toisin sanoen kuinka monelle on tullu laverreltua mun syntymäpäiväni!”
”Ei mulla ole täällä kuin Ryan, Tanya ja Miihkali” kuului vastaus.
”Eli kolme uutta tyyppii tietää mun syntymäpäiväni!”
”Itse asiassa kuusi…” Turbo virnisti ilkikurisesti maakuuhuoneen ovelta, johon jätkät olivat jääneet seisoskelemaan.
Krista vilkaisi jätkiä ”nyt jäin kiinni”-ilmeellä.
”ROSIE!!! Sä tiedät kyllä, etten tykkää juhlia synttäreitäni!” Krista tilitti puhelimeen.
”Joo, joo mutta me ollaan pian siinä, kinataan sitte tästä lisää” Rosie vastasi ennen kuin sulki puhelimen.
 
Kun nelikko laskeutui viimein, Vinski oli jo ennättänyt hakemaan Santun tulostaululle. Tanya otti muutaman juoksuaskeleen ja halasi Kristaa tiukasti
”Onneksi olkoon! Paljonkos sä täytitkään?” hiirityttö kysyi leveästi hymyillen, vähät välittäen Kristan hieman tympääntyneestä ilmeestä.
”22 vuotta” kuului vastaus avaruusaluksen ovelta ja hiiret kääntyivät katsomaan iloisesti hymyilevää Rosieta.
”ROSIE!!” Krista ärähti kävellessään uhkaavasti valkoturkkista hiirinaista kohti. ”Sä tiedät varsin hyvin, miks en pidä syntymäpäivästäni” hiirinainen sähähti hiljempaa, etteivät muut kuulleet.
”Tiedetään, tiedetään mut eikö sunki olis jo aika unohtaa menneet” Rosie yritti saada vanhan ystävänsä päätä käännettyä.
Krista veti itsensä hiljaiseksi ja katsoi maahan.
”Me tuotiin kakkukin” Miihkali ilmoitti
”Eikä unohdettu 22 kynttilää” Ryan naurahti.
”Anna mun kaikki kestää…” Krista lopulta huokaisi hävinneenä.
 
Ennen kakun syömistä Ryanin ottamat kynttilät paljastuivat dynamiiteiksi, joten ne jätettiin pois. Juomana heillä oli vain kotikaljaa mutta ei se paljoa menoa haitannut.
Kakun loputtua hiiret ja Santtu istuivat sohvalle ja nojatuoleille. Rosie ojensi nättiin paperiin käärityn paketin Kristalle.
”Mä tiiän sä et välitä syntymäpäivälahjoista, mut tää mun on pakko antaa sulle…”
Krista avasi paperin varovasti ja kääreestä paljastui suuri, sinikantinen albumi. Hiirinainen avasi ensimmäisen sivun, jolta hän löytää valokuvia, jossa hän ja Rosie ovat armeijassa.
”OI EI!!” Krista parahti.
Tämä sai muidenkin mielenkiinnon heräämään kunnolla ja kaikki kerääntyivät Kristan ympärille katsomaan kuvia.
”Siis sullako on muka ollu joskus pitkät hiukset?” Vinski hämmästeli katsoessaan kuvaa hymyilevistä Rosiesta ja Kristasta. Kuvassa Kristalla on letti ja hänellä on vielä otsatukka joka ei roiku niin silmillä.
”Olihan sillä” Rosie naurahti. Krista käänsi sivua, jossa valkoturkkisen ja ruskeaturkkisen hiirinaisen vieressä oli vielä kolmas nainen joka nauroi yhtä iloisesti kuin Rosie ja Kristakin.
”Kukas hän on?” Santtu kysyi kaikkien puolesta.
”Yksi henkilö joka OLI mun paras ystäväni, tai niin mä ainakin luulin…En haluaisi puhua hänestä” Krista tokaisi lyhyesti.
”Sen nimi oli tai on Vera. En tiedä onko se vielä elossa” Rosie vastasi.
Tanya säpsähti pienesti.
”Tap´s, mikä sun tuli?” Miihkali huomasi hiiritytön kalvenneen.
”E-ei mikään..” Tanya mutisi hiljaa ja katsoi sitten kuvaa, missä kolme hiirinaista vilkuttivat kuvaajalle leveästi hymyillen. *Jotenkin vain.. niin tuttu.. ihan kuin olisin nähny tuon naisen jossakin..* hiirityttö ajatteli.
”Hei, kerro meille vähän teidän alokasajasta” Moto houkutteli Kristaa.
”Miks ihmeessä?!” Krista parahti. ”Ei se nyt niin ihmeellistä ollu..”
”Ei vai?”
”Turpa kii, Rosie..” Krista murahti, mutta ääni ei kuitenkaan ollut niin kiukkuinen kuin olisi luullut.
”Äh, kerro nyt” Vinski maanitteli.
”No hyvä on..” Krista mutisi. ”Ja nyt alkaa tarina siitä miten tämä leidi aloitti armeijan..”
 
”NAISET EIVÄT KUULU ARMEIJAAN!!”
Krista yritti pidätellä kiukkuaan, mutta kuultuaan isänsä viimeisimmän kommentin hänen teki mieli rikkoa jotain kallista.
”SINÄHÄN ET SITÄ PÄÄTÄ MITÄ MINÄ TEEN ELÄMÄLLENI, OLENHAN JO 18” hiirinainen huusi takaisin.
Sitten Krista nosti suuren laukun olalleen, jonka sisään hän oli jollakin ihmeellä saanut kaikki lempivaatteensa.
”TAKAISIN TÄNNE EI OLE TULEMISTA, JOS NYT ASTUT ULOS TUOSTA OVESTA!!” isä huusi vihaisena, kun Krista oli päässyt ovelle.
Krista tunsi sisällään samalta kuin hänen verensä olisi seisahtunut hetkiseksi.
”EN VÄLITÄ!!” hiirinainen huusi hammasta purren ja paiskasi oven kiinni selkänsä takana.
Sitten hän käveli prätkälleen ja istui sen päälle. Krista sitoi laukun kiinni taakseen ja laittoi kypärän päähänsä.
Itku ei ollut kaukana, joten hiirinainen käytti kaasua voimakkaasti että pääsisi nopeasti pois kotoaan. Krista oli ikkunasta nähnyt nopeasti veljensä Miskan ja hänen äitinsä seisoi pojan takana. Mutta hiirinainen ei edes heiluttanut heille, niin raivoissaan hän oli isänsä takia.
 
Päivä oli jo iltapäivän puolella kun Krista pääsi kasarmille. Hän oli ajanut monta tuntia putkeen, joten hiirinaisen oli paras oikaista selkänsä varovasti.
Ulkona oli juuri sulkeisharjoitukset. Krista ei löytänyt tästä ryhmästä yhtään naista, mutta silti hän meni ilmoittautumaan epäröimättä lainkaan.
Hiirinaiselle annettiin armeijaan sopivammat vaatteet ja varusteet ja kun hän astui sisään naisille tarkoitettuun makuuhuoneeseen, hän näki toisen naisen istumassa sängyllä. Nainen oli hieman Kristaa pidempi ja turkki oli vaalean harmaa. Hänellä oli lyhyet, mutta räväkän punaiset hiukset. Ruskeaturkkinen hiirinainen meni kaapilleen ja järjesti sen heti kunnolla toinen hiirinainen istui sängyllä aivan hiljaa ja katsoi Kristan kaapin järjestämistä, mutta pian hän tuhahti: ”Ei noin. Toi menee ihan väärin…” sitten hän nousi ylös sängyltä ja tuli Kristan vierelle ja osoitti tavaroiden oikeat paikat.
”Et taida olla alokas…” Krista virnisti hiirinaiselle joka hämmentyi.
”Itse asiassa olen, mutta mun isoveli opetti. Mä olen Vera” hän esittäytyi ja ojensi kätensä.
”Krista” ruskea hiirinainen vastasi ja kätteli huonetoveriaan.
”Ja mä luulin, et olisin ainoo nainen tänä yönä, ku se varsinainen ilmoittautuminenhan on huomenna” Vera naurahti ja heittäytyi takaisin yläpetiinsä loikoilemaan. Krista valitsi viereisen yläpetin ja istui sille.
”No… Isä ei ymmärrä miksi naisiakin päästetään nykyään sotilaiksi. Ja se katkaisi välit sitte” Krista selitteli.
”SIIS ÄLÄ! MULLAKI!” Vera parahti silmät hämmästyksestä suurina ja naiset läppäsivät kätensä yhteen ”voiton” merkiksi.
”Mulle hyvä, et nämä otti jo nyt tulevia alokkaista…muute olisin saanu viettää tän yön taivasalla” Krista huokaisi samalla kun painoi päänsä tyynylle.
”Sama” Vera virnisti.
Pian he lähtivät ulos katsomaan sulkeisharjoituksia. Ryhmä koostui toinen toistaan vahvemmista miehistä ja nämä tunsivat olonsa hieman kiusaantuneiksi, kun naiset katselivat.
Miesten onneksi vääpeli lopetti sulkeiset.
”ETEENPÄIN, POISTU!!”
Suurin osa miehistä kokoontui Veran ja Kristan ympärille. Kristalle tilanne oli hieman hämmentävä, kun miehet pyörivät ympärillä, mutta Vera otti tilanteen rennosti.
”Mitenkäs tuollaiset tipuset luulevat pärjäävänsä täällä, häh?” vaaleanruskeaturkkinen hiirimies vinoili.
”Ihan siinä missä tekin” Vera ilmoitti ja katsoi piikittelijää suoraan silmiin, saaden tämän hieman nolostumaan.
”Ei huolta muru, me pidetään teistä kyllä oikein hyvä huoli..” valkoturkkinen hiiri virnisti ja laski kätensä Kristan hartialle.
”Näpit irti!” Krista älähti ja oli jo lyömässä lähentelijää, kun joku erotti heidät toisistaan.
”Eiköhän jo riitä” tumman harmaan turkin omaava mieshiiri tokaisi kylmästi ja miessotilaat ottivat hieman takapakkia Kristan ja Veran luota. ”Teillä ei ole edelleenkään lupaa koskea tämän tukikohdan naisiin.”
”Ky-kyllä kapteeni, ei kapteeni..” sotilaat mutisivat ja lähtivät sitten kohti kasarmiaan.
”Kiitos..” Krista mutisi, mutta mieshiiri oli jo menossa poispäin, eikä kuullut hänen mutinaansa.
”Aijai, itse kapteeni Lari” Vera virnisti ja pyyhkäisi hieman punaisia hiuksia pois silmiltään (Tanyamainen ele!). ”Isoveli varoittikin hänestä. Reilu tyyppi, jota ei kannata suututtaa.”
Krista nyökkäsi ja naiset lähtivät sitten kohti sotilasruokalaa, hakemaan iltapalaa.
 
Seuraavana päivänä muitakin naisia ilmoittautui armeijaan ja Kristan ja Veran huone oli melkein täynnä. Enää Kristan alla oleva sänky oli vapaana kun valkoturkkinen ja vaaleahiuksinen hiirinainen avasi oven hengästyneesti huohottaen.
”Ehdinpäs!!” hiirinainen huokaisi.
Nainen oli laittanut hiuksensa hutaistulle ponihännälle, joka oli hieman vinossa ja kauluspaita oli juoponnapissa.
Krista ja Vera eivät voineet olla huvittumatta tälle.
Juuri tullut nainen nolostui ja meni sitten vain hiljaa laittamaan kaappiaan.
Kaikki muut naiset menivät pihalle etsimään ”komistuksia” paitsi Krista, Vera ja nainen, joka melkein myöhästyi nimenhuudosta. 
”Hei sun kannattais ainaki napittaa toi paita oikein” Vera naurahti tytölle.
Sitten vasta valkoturkkinen tyttö tajusi katsoa paitaansa.
”Oho! tuli vähä kiire aamulla ku herätyskello sano sopimuksen irti” hiirinainen naurahti. ”Mä oon muuten Rosie.”
Krista ja Vera esittelivät itsensä ja kun Rosie oli saanut ulkoasunsa vähän edustavammaksi, myös he menivät ulos.
”Kaikki tänne!”
Sotilaat tottelivat mukisematta ja asettuivat upseerien näyttämiin riveihin armeijan leirin pihalle. Kristan paikka oli toisessa rivissä edestäpäin, Rosien vasemmalla puolella ja Veran edessä.
Samassa pihalle astui varmoin askelin pitkä leveäharteinen mies. Hiirimies osoitti heti olemuksellaan, ettei häntä kannata koskaan suututtaa.
Naiset asettuivat heti asentoon ja tervehtivät tulijaa äänekkäästi.
”HYVÄÄ PÄIVÄÄ, HERRA VÄÄPELI!”
Mies nyökkäsi hyväksyvästi.
”Minä olen Vääpeli Harri, ja minulle on annettu tehtävä kouluttaa teistä naisista kelpo sotilaita. Tämän modernin kehityksen ansiosta naisetkin kelpuutetaan tähän karuun ammattiin, mutta sillä verukkeella ei mitään helpotusta täällä saa. Te olette minulle samanarvoisia kuin miesalokkaat. Ja te aloitatte tämän raskaan taivalluksen armeijan leivissä sulkeisharjoituksilla...” hiirimies ilmoitti terävällä äänellä ja huusi sitten komennon. ”TAAKSE POISTU!!”
Naiset juoksivat niin nopeasti kuin pääsivät taaksepäin, kunnes vääpeli antoi seuraavan käskyn.
”Maahan!”
Tätä pyöritystä jatkui niin kauan, että naiset olivat aivan poikki.
”Eikö armeijassa olekin mukavaa” vääpeli tokaisi sarkastisesti virnistäen.


Viimeinen muokkaaja, Pahgiz pvm Ti Kesä 07 2016, 20:47, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Pahgiz



Viestien lukumäärä : 55
Join date : 06.06.2016
Paikkakunta : Seinäjoki

ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   Ti Kesä 07 2016, 20:32

Naiset passitettiin suihkuun, joka oli sijoitettu hieman maanpinnan alapuolelle, mutta suihkutilan katonrajassa oli ikkuna.
Krista ja Vera odottivat jo pukuhuoneen puolella, kun Rosie oli vielä suihkussa (oli melkein myöhästynyt sieltäkin).
Samassa suihkusta kuului kovaa kirkumista. Krista ja Vera juoksivat nopeasti suihkuhuoneeseen jossa tytöt kirkuivat ja osoittivat ikkunaa.
”Tirkistelijöitä!!” Vera tokaisi ja hän ja Krista juoksivat pihalle.
Samalla suunnalla, missä naisten suihkuhuoneen ikkuna oli, hiiviskeli sama miesporukka, joka oli ahdistellut naisia edellisenä päivänä.
”Te taas!!” Krista ärähti saaden miehet hätkähtämään pienesti.
Miehet yrittävät juosta karkuun, mutta Krista ja Vera kamppasivat yhden maahan. Muut pakenivat, mutta Vera piti kampatun käsiä selän takana ja istui hänen päällään.
”Ei kannattais ryppyillä naisille!” Vera härnäsi miestä.
”Mä haen jonku ”korkeamman” herran” Krista ilmoitti ja lähti juoksemaan kohti rakennusta jossa oli kaikki upseerit ja heidän toimistonsa.
Nainen kääntyi heti ensimmäisen hiirimiehen puoleen joka tuli käytävällä vastaan.
”Pojat on poikia” mies tokaisi ja oli aikeissa mennä toimistoonsa.
Krista pysäytti hänet tarttumalla häntä kauluksesta. Ennen kuin ehtii tapahtua mitään vakavampaa, joku tarraa Kristan käteen saaden tytön irrottamaan otteensa.
Krista vilkaisi tulijan kasvoja, jotka saivat kylmät väreet juoksemaan selkää pitkin. Mies oli kapteeni Lari.
”D’oh…” Krista mutisi pelokkaana.
”D’oh todellakin!! Toinen päivä kasarmilla ja heti hyökkäät vänrikin kimppuun!” mies huusi naiselle samalla, kun talutti hänet ulos rakennuksesta.
”Siis miehet täällä saa töllätä naisia suihkussa eikä niille tehä mitään!!” Krista tilitti ja kiskaisi kätensä pois kapteenin otteesta.
”Siis mitä? Missä?” Lari kysyi selvästi hämmästyneenä.
”Tuolla. Vera ja minä saatiin yks niistä kiinni. Vera jäi pitelemään sitä” Krista tokaisi ja lähti juoksemaan naisten rakennusta kohti, kapteenin seuratessa aivan hänen kannoillaan.
”Ai, te tulitte jo” Vera totesi iloisesti. ”Meillä kun oli niin mukavaa..”
Ruskeaturkkinen hiirimies hänen allaan näytti aika kärsivältä.
”Alokas Pasi, mitä tämä on?!” Lari huusi, kun Vera nousi pois hiirimiehen päältä ja päästi jätkän nousemaan jaloilleen.
Pasi ei keksinyt mitään järkevää puolustuksekseen, joten Lari lähti viemään häntä kohti miesten kasarmihuonetta.
”Ilmoittakaa, jos tällaista vielä tapahtuu” Lari tokaisi Kristalle ja Veralle vielä ennen kuin he katosivat pimeyteen.
”Jep, reilu tyyppi se on” Vera totesi ja venytteli raukeasti. ”Lähdetäänkö kämpille?”
Krista nyökkäsi ja kun he astuivat sisälle parakkiin, muut naiset hurrasivat heille äänekkäästi.
”Ainakin tiedetään kenen puoleen kääntyä tuollaisis tilanteis” Rosie totesi harjatessaan hiuksiaan Kristan alapuolella olevalla sängyllä. ”Itse asiassa.. Lari on aika komee kapteeniksi.. ja sil on kiltit silmät..”
”Eikä oo!” Krista älähti heti.
”Ai, kuka sitten?” Vera nauroi samalla kun kaivoi kaapistaan paperia, kynän ja kovakantisen, pienen valokuva-albumin. ”Ryanko?”
Krista kalpeni monta astetta muistaessaan valkoturkkisen hiirimiehen, joka oli tarjonnut edellisenä päivänä hänelle apua kenkien sitomisessa.
”No se nyt kaikkein vähiten..” hiirinainen sähisi kasvot punaisina, saaden Veran ja Rosien räkättämään kuin kaksi harakkaa. ”Sellainen lipevä tyyppi..”
”Musta se on kyllä ihan kohteliaisuutta” Rosie naurahti sitoessaan hiuksiaan palmikolle.
”Älä vain sano, että se tarjos apua sullekin!” Krista parahti.
”Joo, tarjottimen kannossa ruokalassa” Rosie kikatti, saaden myös muut naiset purskahtamaan kovaan nauruun.
”Mitä sä muuten teet?” Veran alapedillä nukkuva Luna kysyi harmaaturkkiselta hiirinaiselta. ”Rakkauskirjettä?”
”Heko, heko” Vera tokaisi. ”Ei, mä kirjoitan mun systerille. Siihen mä saan pitää yhteyttä, vaikka isä välit katkaisikin..”
Vera selasi albumiaan hieman ja näytti sitten yhtä kuvaa muille naisille. Kuvassa oli viisi – kuusivuotias, punatukkainen pikkutyttö, joka piteli sylissään ruskeaa nallea ja hymyili leveästi kameralle.
”Suloinen” Rosie nyökkäsi. ”Sä tietysti koulit tuosta hyvän naisen.”
”Luonnollisesti” Vera tokaisi ja hymyili hellästi katsoessaan kuvaa. ”Tanyalla kyllä kans piisais luonnetta armeijaan, mutta se on vähän liian nuori..”
Krista ja Rosie nauroivat ja keskittyivät sitten iltapuuhiinsa.
 
Seuraava aamu alkoi sotilailla aikaisin, nimittäin aamuisella juoksulenkillä kasarmialueen ympäri. Krista kiitti onneaan siitä, että hän oli kohtuullisen hyvässä kunnossa, eikä väsynyt heti alkumatkasta, kuten Rosie ja Luna.
Myös Vera oli hyvässä kunnossa.
”Anna mä arvaan.. sun veljes valmensi sua myös tähän?” Krista puuskutti, kun naiset lopulta pysähtyivät huohottaen pihaan ja ottivat asennon, kun vääpeli Harri lähestyi heitä.
”Ehkä hieman joo” Vera myönsi samalla kun pyyhki hikeä ohimoltaan. ”Mut ei se tästä rutiinista mitään mainnu..”
Samassa miesten alokasjoukko lähti aamulenkille. Krista punastui hieman, kuullessaan näiden vislaukset ja huudot. Hiestä kostea paita liimautui aika tehokkaasti ihoon.
”Hiljaa rivissä!” joukkoa juoksuttava, naisille vieras vääpeli komensi ja pian miehet katosivat rakennusten taakse.
”Suihku ja aamupala, aikaa tunti! Sitten tulette pihaan, menemme ammuntaradalle!” vääpeli Harri ilmoitti joukolle. ”Taakse poistu!”
Naiset hölkkäsivät suihkuun.
 
Tällä kertaa suihkun ikkunalle ei eksynyt kutsumattomia ja aamupalalla oli kuten normaalistikin omituisen näköisiä ruokia.
Vera ja Krista hoputtivat Rosieta, joten hekin ehtivät kaikki ajoissa pihalle, josta sitten vääpeli opasti naiset ammuntaradalle.
Siellä jokaiselle naiselle jaettiin oma laserase ja vääpeli Harri opasti sen käytön.
Sitten naisien piti ampua maalitauluihin. Helpommaksi sanottiin tapaa maata vatsallaan ja tähdätä siitä, kun käsi saatiin paremmin pysymään vakaana.
Krista ja Vera ampuivat ensimmäisellä kertaa maasta ja kumpikin suoraa napakymppiin.
Vääpeli kehotti heitä nousemaan ylös ja yrittämään siitä, jotta heillekin saataisiin vaikeutettua tätä harjoitusta, kun muut naiset eivät osuneet niin hyvin tauluun.
Krista ja Vera tähtäsivät kunnolla, mutta kumpikaan ei saanut aivan niin keskelle kuin maasta käsin. Samassa naiset kuulivat puhetta takanaan.
”Aika hyvin aloittelijalta…”  
Vera ja Krista kääntyivät ympäri ja näkivät kapteeni Larin seisomassa Vääpelin vieressä. Muutkin naiset huomasivat sen ja nousivat salamana ylös
”HERRA KAPTEENI!!” kaikki huusivat kun olivat päässeet asentoon.
”Jatkakaa!” kapteeni komensi ja naiset jatkoivat harjoituksia.
Vera alkoi saada osumia taulun keskelle, mutta Kristan käsi ei pysynyt tarpeeksi vakaana.
Lari tuli naisen taakse ja nosti tämän toisen käden kiinni aseeseen. Krista tunsi punastuvansa, kun muut tytöt katsoivat häntä silmät hämmästyksestä pyöreinä.
”Kokeilepa nyt!” mies kehotti ja siirtyi taas kauemmas. ”Se käsi kehittyy kyllä ajan mukana.” Hiirinainen tähtäsi, ampui ja katsoessaan tulosta hän joutui hämmästymään todella.
”Se totta vie, osui!!” Krista hihkaisi, saaden Larin hymähtämään pienesti.
Pian kapteeni poistuikin katsomaan alokasmiesten harjoituksia ja puolen tunnin kuluttua vääpeli lopetti harjoitukset.
”Vau, en mä tiennytkään, et kapteeni olis noin kiinnostunu meidän treeneistä” Rosie virnisti.
”Iske kimppuun vain” Krista kehotti.
”Mitä, suahan se auttoi, ei meitä” Vera härnäsi.
”Turpa kii ja antakaa mun olla!” Krista älähti, mutta toiset vain nauroivat hänelle, kunnes vääpeli komensi naiset iltalenkille ja sen jälkeen suihkuun.
 
Kun ensimmäinen vapaa viikonloppu koitti, osa sotilaista lähti koteihinsa viikonlopuksi, mutta Krista, Vera ja Rosie olivat niiden sotilaiden joukossa, jotka jäivät kasarmille.
”Kyllä sitä vois periaattees yrittää sopia..” Vera mutisi samalla, kun laittoi kirjeen postilaatikkoon.
”Joo, mut ei taida sisu antaa vielä periks?” Krista hymähti, kun naiset lähtivät kävelemään kohti kasarmiaan.
”Hei, arvatkaa mitä!” Rosie hihkaisi tullessaan heidän luokseen. ”Sotkussa pidetään tänään bileet!”
”Eikä?!” Krista ja Vera älähtivät yhteen ääneen.
”Joo-o” Rosie naurahti. ”Kapteeni Lari suostu.”
”Ny on maailmankirjat sekaisin.. ja pahasti” Krista jupisi, mutta Vera innostui jo bileistä.
”Niille on siis lupa? Vähän siistiä! Totta kai me mennään sinne!” harmaaturkkinen hiirinainen innostui. ”Mä rakastan tanssimista.”
”Ja käpälöintiä?” Krista kysyi sarkastisesti.
”No sitä mä en aio sietää” Vera tokaisi ylpeästi. ”Mut mennään valitsemaan vaatteet, kai siellä saa muutenkin pukeutua kuin armeijan harmaisiin?”
”Ei sitä ainakaan kielletty..” Rosie totesi iloisesti, kun naiset lähtivät kävelemään eteenpäin.
 
Illalla, kun naiset saapuivat Sotkuun, siellä oli täysi meno päällä. Jätkät olivat selvästi saaneet radiota säädettyä niin, että sieltä kuului Maan rock-taajuus.
”Hei leidit!” Ryan tervehti hypätessään kolmikon eteen. ”Tervetuloa bileisiin!”
Krista otti puoli askelta taaksepäin, mutta hänen onnekseen Ryan kiinnitti heti huomionsa Rosieen, joka taisi olla tästä huomiosta aika imarreltu.
Pian kaksikko katosikin tanssimaan ja Krista ja Vera lähtivät työntymään väkijoukon läpi, kohti keittiötä.
Samassa joku vanhemmista sotilaista törmäsi sivulta päin Kristaan ja Veraan, saaden Kristan kaatumaan lattialle.
”Kato etees!” Krista älähti vihaisesti.
”Hah, jos ei naiset pysy edes pienestä tönäisystä jaloillaan, ei niitä tänne tarvita!” sotilas urahti humalaisesti.
”Ja tuon sä perut ennen kuin on liian myöhäistä..” Krista jupisi vihaisesti, samalla kun nousi Veran tukemana jaloilleen.
Sotilas hörähti. ”Hah, kylläpä paljon pelottaa, kun tuollainen kirppu uhkailee..”
Krista iski nyrkkinsä eteenpäin ja muotoili hiirimiehen naaman uuteen uskoon.
”Kirppu, joka puree, potkii ja lyö” Krista tokaisi vihaisesti ja lähti sitten työntämään Veraa edellään, kohti keittiötä.
”Tuota sun ei varmaan olis kantsinu tehdä..” heidän seuraansa liittyvä Luna tokaisi.
”Ehkä ei, mut se ansaitsi sen..” Vera tokaisi.
Luna vilkaisi hermostuneesti jätkäporukkaa, joka auttoi Kristan tinttaaman sotilaan jaloilleen.
”Odota kostoiskua” hiirinainen mutisi ennen kuin katosi tanssimaan naispuolisen ystävänsä kanssa.
Syötyään jonkin verran ruokaa ja juotuaan pari tölkkiä alkoholia myös naisten mieliala kohosi, eivätkä bileet tuntuneet enää yhtään hullummilta.
”Ohhoh, itse kapteeni tuli paikalle” Rosie naurahti, kun hän ja Krista olivat vetämässä henkeä seinän vieressä.
Vera bailasi sydämensä kyllyydestä erään ruskeaturkkisen komistuksen kanssa.
”Niin näkyy” Krista hymähti pienesti ja vilkaisi kapteenia.
Lari näytti aivan yhtä iloiselta kuin muutkin, eikä vaatinut, että alokkaat kutsuisivat häntä kapteeniksi.
”Mee pyytämään sitä tanssimaan!” Vera ehdotti Kristalle, pysähtyessään kaksikon eteen hetkeksi.
”En varmana!” Krista älähti kasvot punaisina.
”Mee nyt” Rosie houkutteli. ”Ei kapteenin tapasen hiiren pitäis leikkiä seinäruusua..”
Krista jupisi jotain vastalauseeksi ja nousi ylös, aikomuksenaan mennä keittiöön katsomaan oliko siellä jotain syötävää.
Vera kuitenkin oli kierompi, kuin miltä näytti. Hiirinainen nappasi ystäväänsä käsivarresta ja pyöräytti hänet suoraan Larin eteen.
”Iltaa, Krista” Lari tervehti hymyillen, kun Krista suoristi itsensä.
”Iltaa..” Krista mutisi vastaukseksi ja etsi katseellaan Veraa, joka oli onnekseen ottanut jalat alleen. ”Tuota.. tanssitaanko?”
Lari hymyili leveästi. ”Mikä ettei.”
Kristan ihmeeksi kapteeni oli todella hyvä tanssija ja kiusallinen tilanne katosi naisen mielestä heidän jammatessaan parketilla.
Kappaleen loputtua Lari saattoi Kristan seinän viereen ja suuteli herrasmiesmäisesti hänen kättään, ennen kuin meni hakemaan toista tyttöä tanssimaan.
”Vau, mikä hurmuri” Rosie kikatti hieman humalaisesti, saaden Ryanilta epätoivoisen katseen osakseen.
”Älä kuule innostu liikaa” Krista tokaisi istuessaan alas. ”Se on vain kohtelias, siinä kaikki..”
”Siinähän sä oot, kirppu.”
Kristan hiukset olivat nousta pystyyn, kun hän tunnisti puhujan selkänsä takana.
Hiirimies oli sama, jolle hän oli antanut nekkuun alkuillasta. Nyt tämä oli vain pahemmassa humalassa ja myös entistä vaarallisempi.
”Meillä tais jäädä juttu kesken, vai mitä, kirppu” mies kysyi kumartuessaan Kristan puolen ja laskiessaan kätensä naisen hartialle.
”Se on Krista, ei mikään kirppu” Krista sähähti vihaisesti, mutta ei saanut ravistettua kättä pois hartialtaan.
”Älä ny kultaseni iloa pilaa” hiirimies virnuili. ”Anna mieluummin pusu..”
”Pussaan mieluummin sähköankeriasta kuin sua!” Krista tokaisi ja otti askelia eteenpäin, mutta samassa mies nykäisi hänet takaisin itseään vasten.
”Irti Kristasta!” Rosie kiljaisi, saaden myös tanssilattialla olevat huomaamaan tilanteen.
”Mokomakin ämmä” sotilas tokaisi ja läimäytti Kristaa lujaa poskelle.
Tämä teko sai lähes kaikki paikalla olevat naiset hyökkäämään miestä kohti kosto mielessään, mutta Lari pysäytti heidät.
”Alokkaat Thomas ja Pasi, viekää tämä kuumakalle petiinsä” Lari komensi kahta lähellä seisovaa, hieman enemmän selvin päin olevaa sotilasta.
”Kyllä, kapteeni!” miehet tokaisivat ja lähtivät viemään humalaista kaveriaan sänkyyn.
Lari kyykistyi Kristan viereen ja nosti naisen käden pois läimäisykohdan päältä. Hiirinaisen poskessa oli punainen jälki.
”Mennään puhdistamaan tuo” Lari sanoi ja auttoi Kristan jaloilleen. ”Jatkakaa vain juhlia.”
Krista seurasi kapteenia ulos ja he lähtivät kävelemään sairaalatupaa kohti.
”Ai niin, Katri on myös lomalla tämän viikonlopun” Lari muisti avatessaan pimeän rakennuksen oven omalla avaimellaan.
Puheellaan mies tarkoitti kasarmialueen lääkäriä.
Sitten hiirimies sytytti valot ja Krista näki pienen huoneen, joka kuului armeijan lääkärille. Huoneessa oli pöytä ja kaksi tuolia. Vasemmalla seinustalla oli myös tutkimussänky.
”Istu siihen” Lari komensi ja kaivoi oikealla seinällä olevasta ensiapukaapista puhdistustarvikkeita.
Krista nyökkäsi ja istui tottelevaisesti sängyn reunalle.
”No niin.. tämä kirvelee hieman” Lari totesi kastettuaan pumpulitupon puhdistusaineeseen.
Krista inahti pienesti, kun mies alkoi puhdistaa hänen poskeaan, mutta ei parkaissut kertaakaan toimenpiteen aikana.
”Olet sinä kyllä aika nainen, Krista” Lari totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Ensimmäisenä päivänä meinaat käydä vänrikin kimppuun ja parin viikon sisään tappelet leirin pahimman riitapukarin kanssa.”
Krista tyrskähti pienesti naurusta.
”Pitäähän jonkun sekin tehdä..” hiirinainen mutisi puoliääneen.
Lari hymähti pienesti.
”No niin, valmista tuli” kapteeni totesi. ”Poskesi saattaa olla hieman arka huomenna, mutta muuten sen ei pitäisi menoa haitata.”
Krista nyökkäsi ja nousi seisomaan.
”Kiitos.. kapteeni” hiirinainen mutisi hieman hämillään.
Lari laittoi ensiaputarvikkeet takaisin kaappiin ja kääntyi sitten taas Kristan puoleen.
”Lähetäänkö takaisin juhliin?” Lari hymyili lempeästi ”Nyt kun se riitapukarikin meni nukkumaan.”
”Yleensä! Siihen tarvitaan paljon, et mä jäisin pois hyvistä bileistä!”  Krista tokaisi.
”No näköjään…” Lari virnisti ja pudisti päätään huvittuneena.
Lari sammutti valot ja Krista käveli hänen edellään ulos. Naisen silmät olivat tottuneet valoon, eikä hän nähnyt eteensä juuri ollenkaan.
Lari lukitsi oven ja lähti tottuneesti kävelemään portaita alas.
Krista lähti miehen perään, mutta parin askelman jälkeen hän kompastui omiin jalkoihinsa. Onneksi nuori kapteeni oli valppaana ja onnistui sieppaamaan naisen syliinsä, ennen kuin tämä kaatui maahan asti.
”S-sori, täällä ei nää mitää…” Krista sopersi, mutta sitten naisen huomio kiinnittyi miehen lempeisiin suklaasilmiin.
Larikin katsoi hetken naista, ennen kuin suuteli häntä hellästi ja pitkään.
”Vai ei nää mitää… mä ainakin nään tän galaksin kauneimmat smaragdisilmät” mies virnisti katsoessaan naista syvälle silmiin.
Kommentti sai Kristan punastumaan ja kääntämään katseen hetkeksi pois.
Samassa Sotkun suunnalta kuului meteliä ja kaksikko kääntyi katsomaan.
”Jaha, taitaa olla aika mennä rajoittamaan juhlimista, ettei ne sentään koko sotkua hajota.. mä en halua kuunnella keittiön naisten valitusta..” Lari totesi ja ojensi Kristalle kätensä.
Nopeasti hiirinainen tarttui siihen ja he palasivat Sotkulle, jonka ovella Lari kuitenkin irrotti otteensa ja lähti selvittelemään riitelevien sotilaiden välejä.
Puolta tuntia myöhemmin meno rauhoittui ja lähes kaikki lähtivät nukkumaan.
Ennen kuin Krista ehti Sotkun ovelle, Lari pysäytti hänet.
”Ehkä on parempi, että pidetään tämä salassa muilta” mies kuiskasi Kristan korvaan ja sipaisi hellästi naisen hiuksia kädellään.
”Ky-kyllä kapteeni” Krista mutisi posket punaisina.
”Hyvä” Lari virnisti ja antoi naiselle nopean suukon poskelle, ilman että kukaan ehti nähdä sitä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Pahgiz



Viestien lukumäärä : 55
Join date : 06.06.2016
Paikkakunta : Seinäjoki

ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   Ti Kesä 07 2016, 20:33

Seuraavana aamuna Vera ja Rosie heräsivät lievään päänsärkyyn ja Kristan hyräilyyn.
”Onpas neiti hyvällä tuulella..” Vera tuumasi ja katsellessaan ystäväänsä.
Krista oli jo ehtinyt käydä aamulla suihkussa ja harjasi nyt hiuksia pienen, seinällä roikkuvan peilin edessä.
”Oliskohan meidän niin rakkaalla kapteenilla jotain osuutta asiaan..” Rosie naurahti ja venytteli raukeasti sängyn reunalla istuen.
Krista hymähti jotain ja myös Rosie ja Vera alkoivat pukea vaatteita päälleen.
Kun naiset olivat vaatettaneet itsensä, he suunnistivat Sotkuun aamupalalle.
Eilisten bileiden jäljet oli ehditty jo siivota pois ja muutamat muut sotilaat, jotka eivät olleet nauttineet niin reippaasti alkoholia, olivat myös syömässä.
”Kato, kukas se siinä” Krista huomasi eilisen tappelukaverinsa, joka istui hiljaisena ja krapulaisena erään pöydän ääressä.
Mies mulkaisi Kristaa äkäisesti, mutta ei sanonut mitään.
”Sen siitä saa, kun juo päänsä täyteen” Vera saarnasi suupieli nykien pidätetystä naurusta.
”Turpa umpeen..” mieshiiri kähähti ja hautasi sitten kipeän pään käsiinsä.
Naiset tyrskähtivät ja istuivat sitten toisen pitkän pöydän ääreen kahvi- ja teekuppiensa kanssa.
”No niin Krista” Vera komensi äidillisesti. ”Kerropas mitä eilen tapahtui siellä hoitsulan puolella.”
Krista punastui hieman ja hörppäsi suunsa täyteen teetä.
”Aijai, aika paha..” Rosie nauroi.
”Pidätte sitten kuononne rullalla tästä” Krista sähisi matalalla äänellä ystävilleen.
”Luonnollisesti, muuten sut voitais hyväs lykys potkia armeijasta ja saman ne ehkä tekis Larille..” Vera vastasi matalalla äänellä. ”Alokas ja esimies ei ehkä oo mikään ihanne-suhde..”
Krista ei vastannut vaan tunki suuhunsa sinä aamuna tehtyä sämpylää.
”Kyllä Lari osaa varmasti tästä hiljaa olla” Rosie totesi ja vilkaisi ikkunasta ulos, missä yksi miesten sotilasryhmä oli tekemässä aamusulkeisia.
”Muuten, kuinkas sun ja Ryanin ilta sujui?” Krista vaihtoi puheenaihetta ja katsoi Rosieta ilkikurisesti hymyillen.
 
Seuraavat viikot kuluivat nopeasti erilaisissa harjoituksissa ja jopa yksi pidempi maastoretki oli saatu mahdutettua mukaan.
”Olen poikki..” Krista huokaisi kaaduttuaan sängylle, kun naiset olivat palanneet parin päivän maastoretkeltä.
”Et ole ainoa..” Rosie mutisi ja nyppi hiuksiaan. ”Mä meen käymään suihkus, tää rasvaletti ei ole kovin houkuttelevan näköinen, vai mitä..”
”Noh, Ryanista ei tiedä mikä siitä on houkuttelevan näköinen..” Vera mutisi sarkastisesti. ”Mäkin tuun.. jos jaksat kantaa mut sinne..”
”Mä en kanna enää mitään tänä päivänä..” Krista murisi väsyneesti.
”Aijai, eiks kapteeni oo muistanu sua mitenkään?” Vera härnäsi ja heilutteli kädessään kirjekuorta, jonka posti oli hänelle tuonut.
Krista nousi vaikeasti seisomaan omalta sängyltään ja avasi kaappinsa. Jos sotilaille tuli postia, kirjeet sujautettiin pienistä luukuista heidän omiin, lukollisiin kaappeihinsa, etteivät muut päässeet niitä lukemaan.
”Ei mitenkään” nainen tokaisi ja pamautti kaapin kiinni.
”Se vain ottaa varman päälle, luulisin..” Rosie mutisi samalla kun otti pyyhkeen kaapista. ”Tuuttekste vai ette?”
Lopulta Krista ja Vera saivat itsensä liikkeelle ja lähtivät suihkuhuoneeseen.
Suihkun jälkeen Kristakin tunsi olonsa hieman pirteämmäksi ja vähemmän väsyneeksi ja naiset lähtivät Sotkuun katsomaan oliko siellä jotain syötäväksi kelpaavaa.
”Hei, te ootte palannu!” Ryan totesi tullessaan heitä vastaan pihalla.
”Just pari tuntia sitten” Rosie vastasi hymähtäen. ”Kyl mä maastoreissuista tykkään, mut ne reput painoi vähän liikaa..”
Krista ja Vera nauroivat ja lähtivät jo edeltä isoa rakennusta kohti, Rosien ja Ryanin jäädessä juttelemaan hetkeksi.
”On ne kyl aika söpö pari” Vera naurahti katsoessaan sivusilmällä taaksepäin.
Krista vilkaisi taakseen ja tunsi pienen kateuden vihlaisevan sydäntään. Olisi hänkin halunnut jutella enemmän Larin kanssa ja vain viettää aikaa hänen lähellään.. ehkä jopa tutustua mieheen paremmin.
Juuri kun naiset olivat päässeet pöydän ääreen istumaan ruokiensa kanssa, Rosie tuli innoissaan heidän luokseen.
”Huomenna alkaa taas vapaa viikonloppu!” hiirinainen ilmoitti ystävilleen. ”Ja te tiedätte mitä se meinaa..”
Vera oli päästää intiaanikiljaisun riemusta ja Kristakin piristyi huomattavasti.
”Ehkä te saatte juteltua vähän” Vera kuiskasi Kristalle, kun Rosie meni hakemaan syötävää itselleen.
Krista kohautti olkiaan ja keskittyi jälleen syömiseen.
 
Illalla naiset laittautuivat näteiksi ja lähtivät sitten yhdessä kohti Sotkua, josta kuului jo tuttu musiikin jytke ja nauru.
”Tervetuloa leidit!” eräs sotilas tervehti heitä hyväntuulisesti ja ojensi naisille kalja-tölkit.
Kristaa hymyilytti. Nyt kun aikaa oli kulunut melkein kuukausi, miesten suhtautuminen naisiin oli muuttunut positiivisempaan suuntaan, eivätkä Krista ja kumppanit kuulleet enää kaksimielisiä herjoja, korkeintaan hyväntahtoista naljailua.
”Ne tietää mitä me voidaan tehdä, jos ne edes yrittävät” Vera naurahti hänen ja Kristan istuessa eräälle penkille.
”Niin kai..” Krista mutisi hörpättyään pienen kulauksen tölkistään ja vilkaistuaan ympärilleen.
Tällä kertaa myös muutama vääpeli ja upseeri oli jäänyt viikonlopuksi kasarmille ja he olivat myös läsnä juhlissa.
”Iltaa, Krista ja Vera.”
Krista oli hypätä ulos nahoistaan, kun Lari pysähtyi naisten eteen ja tervehti heitä kohteliaasti.
”Iltaa kapteeni” naiset tokaisivat kuitenkin reippaasti.
”Toivottavasti et suutu, vaikka aionkin viedä neiti Kristan tanssimaan” Lari virnisti Veralle.
”Kapteeni on hyvä vain” Vera naurahti ja nappasi sitten Kristan käsissä olevan tölkin. ”Mä pidän tätä sillä aikaa.”
Krista virnisti ystävälleen ja antoi sitten miehen raahata itsensä tanssilattialle.
”Nähdään viiden minsan päästä ulkona, ok?” Lari kuiskasi Kristan korvaan, kun he olivat tanssineet melkein ensimmäisen kappaleen loppuun.
Krista katsoi miestä kuin hullua mutta myöntyi sitten.
Kappaleen loputtua Lari saattoi naisen Veran luokse ja häipyi sitten omille teilleen.
Krista kuiskasi nopeasti heipat kaverilleen, joka laittoi sormensa ristiin tuomaan onnea.
Krista meni ulos ja heti hänelle heitettiin kypärä syliin. Hiirinainen katsahti nopeasti siihen suuntaan, mistä kypärä oli lentänyt ja näki Larin prätkänsä selässä.
”Tuu mukaan, mä haluan näyttää sulle mun lempipaikkani täällä…” mies pyysi.
”Okei” Krista vastasi nopeasti ja laittoi kypärän päähänsä.
Lari potkaisi prätkän käyntiin ja nainen istui luottavaisesti hänen taakseen.
Lari lähti ajamaan Phobosta kohti, kunnes he pääsivät pienelle jyrkänteelle ja mies sammutti prätkän.
Krista nousi ylös ja katsoi heidän eteensä aukeavaa maisemaa. Nainen näki läheisen kaupungin, Ausvillen avautuvan alapuolellaan.
Muutamassa talossa näkyivät vielä valot, mutta moni kaupungin asukas oli jo mennyt nukkumaan. Kuut luovat kaupunkiin upeat varjot.
Samassa Lari halasi Kristaa tiukasti takaapäin ja haisteli tämän hiuksien tuoksua.
”Eikö ookki hieno maisema…Mut en mä pelkästään tuon takia halunnu sua tänne tuoda” mies sanoi ja päästi Kristan syleilystään.
Hiirinainen näki Larin levittäneen hieman kostealle maalle viltin. Mies istahti viltille ja veti Kristan kädestä istumaan viereensä.
Krista katsoi Laria silmiin miehen silittäessä naisen poskea hellästi.
”Nyt sä sitten tunnistat mut, vai?” Krista kysyi hieman sarkastisesti.
Lari huokaisi syvään.
”Mä tiedän, et oon laiminlyöny sua pahasti, mutta se oli pakon sanelemaa käytöstä” mies vastasi ja hymyili anteeksipyytävästi. ”Arvaa vain kahdesti millainen haloo siitä nousis, jos me ”paljastuttais”..”
Krista huokaisi.
”Joo, kyllä mä tiedän..” nainen mutisi jo leppyneenä.
Lari virnisti ja veti naisen viereensä, makaamaan viltin päälle.
Krista henkäisi nähdessään tähtitaivaan.
”Mä en tiennytkään tuosta meteori-myrskystä..” nainen totesi hiljaa Larin kainalosta.
Marsin taivaalla välähteli useita tähdenlentoja, meteoripilven pommittaessa punaisen planeetan ilmakehää.
”Mäkin kuulin siitä vasta vähän ennen Sotkun bileiden alkua” Lari vastasi ja rutisti Kristaa tiukemmin itseään vasten. ”Mut mä halusin silti tuoda sut tänne..”
Kristaa hymyilytti pienesti, kun hän painoi poskensa miehen hartiaa vasten. Se tuntui todella lämpimältä…
 
Joulu lähestyi yllättävän nopeasti myös armeijan leiriä.
”Ylihuomenna alkaa vapaa” Rosie totesi naisten syödessä aamupalaa Sotkun ruokalassa.
Krista nyökkäsi vaisusti ja Vera ynähti pienesti.
”No jo on.. ja mä kun luulin, et joulu on ilon juhla..” Rosie marmatti ystävilleen.
”Olis kyl, jos olis paikka mihin mennä pyhien ajaks” Vera muistutti. ”Meidän isät katkaisi välit, kun tultiin tänne..”
Rosie oli lyödä itseään päähän, tuon asian hän oli ihan unohtanut.
”Mutta eipä sillä, kyllä mä meen kotiin jouluks” Vera tokaisi.
”Mitä?” Krista älähti.
”Tanyan takia” Vera kuittasi ja hymyili pienesti. ”Ja.. kai mä yritän puhua isänkin kans.. ehkä se olis vähän leppoisempi nyt, kun pyhät alkaa.. ja veli menee myös kotiin jouluks, niin on mulla ainakin yks hiiri samalla puolella..”
Krista katsoi puurolautastaan ja nielaisi vaikeasti.
”Kuulemma tänne saa jäädä, mut lupa pitää anoa erikseen..” Rosie lohdutti Kristaa.
Ruskeaturkkinen hiirinainen nyökkäsi ja nousi ylös. ”Mä käyn heti. Nähdään aamusulkeisissa.”
Krista pääsi nopeasti vääpeli Harrin työhuoneen luo ja astui koputettuaan sisään.
”Alokas Krista” Harri nyökkäsi pöytänsä äärestä ja Krista teki asennon.
”Haluaisin anoa lupaa jäädä kasarmille joulun ajaksi” Krista ilmoitti saatuaan luvan puhua.
Harri nyökkäsi ja kaivoi työpöytänsä laatikosta lomakkeen.
”Täyttäkää tämä.”
Nopeasti Krista täytti lomakkeen ja ojensi sen takaisin vääpelille.
”Asia selvä, lupa myönnetty. Voitte poistua.”
Krista otti vielä asennon, ennen kuin lähti pois huoneesta.
*Sepä kävi helposti..* nainen ajatteli kävellessään pihalle, missä muut hänen ryhmänsä naiset olivat jo valmiina aamusulkeisiin.
 
Seuraavana päivänä joululoma alkoi kello kaksitoista, heti naisten päiväsulkeisten jälkeen.
Hieman haikein mielin Krista katseli, kun muut hänen makuukasarminsa naiset pakkailivat tavaroitaan ja juttelivat innoissaan tulevasta perhejuhlasta.
”Voithan sä yrittää soittaa kotiin?” Rosie ehdotti varovaisesti, mutta ruskeaturkkinen nainen pudisti päätään.
”En.. isä ilmaisi hyvin selvin sanoin, ettei se halua nähdä mua enää.”
Vera puraisi huultaan, samalla kun veti laukkunsa vetoketjun kiinni.
”Sä voit tulla aina käymään meillä, jos päivät alkaa tuntua liian pitkiltä” harmaaturkkinen hiirinainen tokaisi ja halasi Kristaa pikaisesti. ”Ausville on lähin kylän tästä tukikohdasta katsoen, joten löydät sen helposti. Kartta on Sotkun aulan seinällä.”
Krista nyökkäsi kiitokseksi ja hymyili pienesti.
Lopulta naiset lähtivät ja makuukasarmi jäi täysin Kristan omaan käyttöön.
”Noh.. tulipa sitten kerralla erilainen joulu..” hiirinainen huokaisi ja hieroi niskaansa väsyneesti.
Koska Kristalla ei ollut mitään sen kummempaa tekemistä, hän lähti vapaaehtoisesti juoksulenkille kasarmialueen ympäri.
Koskaan aiemmin nainen ei ollut nähnyt armeijan leiriä niin hiljaisena.
Toki hänen lisäkseen myös pari muuta naisalokasta oli jäänyt leirille, mutta he nukkuivat toisessa makuukasarmissa kuin Krista, eikä Krista tuntenut heitä kovin hyvin.
Myös miespuolisia sotilaita oli muutama leirillä joulua viettämässä, mutta näillä oli tietenkin omat juttunsa.
Korkeampiarvoiset sotilaat olivat lähes kaikki lähteneet, mutta yksi vääpeleistä ja pari upseeria oli vielä läsnä.
Krista arveli myös Larin lähteneen perheensä luo loman ajaksi ja puri huultaan.
”Siitä vain, mokomakin sovinisti..” hiirinainen jupisi kiukkuisesti ja kiristi vauhtiaan, rääkäten kehoaan aivan äärirajoille.
Krista oli toivonut, että Lari olisi edes käynyt toivottamassa hyvät joulut, mutta ilmeisesti mies esitti taas, ettei heidän välillään ollut mitään.
Lenkin loppupuolella Krista vilkaisi Sotkun suuntaan ja yllättyi hieman.
Myös pari keittäjää oli ilmeisesti jäämässä pyhien ajaksi tukikohtaan, varmaankin varmistamaan, etteivät tänne jääneet kuolleet nälkään.
Päästyään takaisin kasarmille Krista meni suihkuun ja palasi sitten vaatteet vaihdettuaan takaisin makuuhuoneeseen.
”Tähänkö mun päivän tekemiset sitten loppu?” nainen mutisi puoliääneen ja vilkaisi rannekelloaan.
Se näytti vasta puoli viittä iltapäivällä, joten seuraavaan ruokaankin oli vielä jonkin verran aikaa.
Krista lähti ulos ja istui oman kasarminsa rappusille.
Vasta silloin naisen silmäkulmiin nousivat kyyneleet. Tämä olisi hänen ensimmäinen joulunsa ilman perhettään, täysin vieraassa paikassa.
”Hei, sulle tuli kirje” keittiöllä työskentelevä Sofia palautti Kristan takaisin todellisuuteen.
Sofia toimi sotilaiden kirjeiden tuojana, kun keittiöllä oli vähän rauhallisempi hetki.
”Ai.. kiitti..” Krista mutisi ja otti tytön ojentaman kirjeen.
Sofia puraisi pienesti huultaan nähdessään Kristan alakulon.
”Kuule, jos sulla ei oo muuta tekemistä, niin tulisitko mun ja Amandan avuks keittiölle?” Sofia kysyi suoraan.
Krista katsoi tyttöä ihmeissään.
Oli hän joskus Sotkua joutunut siivoamaan, alokasryhmät saivat sen vastuutehtäväksi vuorotellen, mutta keittiön puolella hän ei ollut koskaan ollut.
”No.. miksei, vaikken mä mikään keittiön ihme olekaan” Krista päätti ja kuivasi nopeasti silmiin nousevan kosteuden. ”Mä tuun ihan just.”
Sofia nyökkäsi hymyillen ja lähti sitten takaisin keittiön suuntaan.
Krista vilkaisi kädessään olevaa kirjettä ja avasi sen varovaisesti. Sisällä oli pieni kortti, jonka kääntöpuolella luki kaksi sanaa: ”Hyvää joulua.”
Krista katsoi kirjeen vesileimaa ja nielaisi pienesti.
Kirje oli hänen kotikaupungistaan. Ilmeisesti Miska oli onnistunut lähettämään sen isältä salaa, sillä tekstin käsiala muistutti paljon hänen pikkuveljensä harakanvarpaita.
Hieman piristyneempänä Krista nousi ylös ja lähti kävelemään Sotkun keittiötä kohti.
Keittiössä oli huomattavasti rauhallisempaa kuin yleensä, nythän siellä olivat vain Sofia ja Amanda.
”Hei, tuletko auttamaan tämän kanssa?” Amanda huikkasi. ”Sekoitatko kattilaa sen aikaa, että haen maidot jääkaapista?”
Amanda oli tukeva, viisikymppinen hiirinainen, jonka lempeä ulkonäkö kätki sisäänsä todella temperamenttisen naisen. Naisalokkaiden onneksi Amanda oli tavallaan ottanut heidät kaikki siipiensä suojaan (”Kun ei sitä kukaan muu täällä tee”), eikä vaatinut naisilta täydellisyyttä, jos nämä olivat auttamassa Sotkun puolella. Miesalokkaat saivat sitä vastoin kuulla heti kunniansa, jos jokin asia ei ollut niin kuin Sotkun pääkeittäjä halusi.
Myös ylemmät tukikohdan miehet kunnioittivat Amandaa, eivätkä hankkiutuneet riitoihin tämän kanssa. Kostoksi nainen olisi varmasti myrkyttänyt heidän ruoka-annoksensa, siihen Amandalla nimittäin riitti sisua.
Krista käveli kattilan luo ja alkoi sekoittaa sen sisältöä. Amanda ilmeisesti laittoi iltaruoaksi puuroa.
”En sitten ole kovin taitava keittiössä..” ruskeaturkkinen hiirinainen varoitti.
”Hälläväliä, pääasia, että sen pystyy jotenkuten nielemään kurkusta alas” Amanda kuittasi kävellessään jääkaapille ja sai Sofian ja Kristan purskahtamaan nauruun.
Sofia nosti sämpyläpellillisen pois uunista ja nuuhkaisi sämpylöitä.
”Toivottavasti pojat pitää näistä” tyttö totesi ja laski pellin keittiötasolle jäähtymään.
”Kyllä varmaan” Krista naurahti. ”Tuoksu ainakin on houkutteleva.”
Amanda hätisti Sofian ja Kristan kattamaan pöytää ja jatkoi itse puuron keittoa.
”Kuinka monta henkeä tänne jäi?” Krista kysyi Sofialta.
”Viistoista henkeä yhteensä” tyttö vastasi. ”Eli me istutaan samas pöydäs.”
Krista nyökkäsi, nyt hänkin ymmärsi, miksi vain yhden Sotkun pöydän päällä oli jouluisen punainen liina.
Kun pöytä oli katettu ja puuro oli valmista, Amanda käveli radiokeskukseen ja antoi kuulutuksen, että päivällinen oli tarjolla Sotkun tilassa.
Sekalaisessa järjestyksessä sisään astuivat Kristan juoksulenkillä näkemät hiiret ja he istuivat jo sopuisasti pöydän ääressä, kun ovi aukeni ja hieman hengästynyt kapteeni Lari astui sisään.
”Anteeks, että myöhästyin” Lari sanoi nolosti virnistäen. ”Olin hoitamas asioita radiokeskuksessa..”
”Noh, istu nyt alas, että päästään aloittamaan syöminen” Amanda komensi lämpimästi hymyillen ja Lari istui Kristaa vastapäätä.
Krista nielaisi vaikeasti, mutta ei katsonut miestä kertaakaan silmiin syömisen aikana.
Kun kaikki olivat syöneet vatsansa täyteen, Amanda värväsi kaksi muuta naisalokasta keittiölle auttamaan ja muut lähtivät kohti kasarmejaan.
Lari käveli nopeasti Kristan kiinni ja tarttui naista kädestä ja he pysähtyivät hetkeksi Kristan makuukasarmin nurkalle.
”Säkin siis jäät jouluksi tänne?” Krista kysyi varovaisesti.
”Joo.. vanhemmat asuu liian kaukana ja broidi on toises tukikohdas” Lari vastasi ja sipaisi hellästi hiirinaisen poskea kädellään. ”Eli.. viettäisitkö joulun kanssani täällä, Krista?”
Krista nyökkäsi pienesti hymyillen, mutta ei mahtanut sille mitään, että kyyneleet yrittivät taas nousta silmiin.
Lari veti Kristan syliinsä ja halasi häntä pitkään.
”Tää taitaa olla sulle eka armeijan joulu” mies mutisi Kristan hiuksiin.
”Joo..” nainen vastasi vaisusti.
”Se on aluks raskasta” Lari kuiskasi kietoessaan kätensä tiukemmin naisen ympärille. ”Varsinkin jos perhe ei tykkää kaikesta mitä teet.. mut muista, että ne kuitenkin rakastaa sua.”
Krista tyytyi nyökkäämään, sanat tuntuivat juuttuvan liian tiukasti kurkkuun, eikä nainen ollut varma siitä, että jaksaisi taistella kyyneliä vastaan kovin kauaa.
”Jos kasarmi alkaa tuntua liian isolta huoneelta, sä voisit tulla mun asunnolle joulun ajaksi” Lari ehdotti hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Mitä?!” Krista älähti ja nosti katseensa Larin silmiin.
”Juuri sitä” Lari naurahti silittäen naisen poskea.
Krista mietti nopeasti vaihtoehdot läpi ja nyökkäsi sitten.
”Mä käyn vain hakemas kamoja..” nainen mutisi hiljaa.
Lari nyökkäsi ja jäi ulos odottamaan siksi aikaa, että Krista sai välttämättömät vaatteensa ja tavaransa kerättyä.
Kerätessään vaatteita kassiinsa Kristan mieliala kohosi väkisinkin. Ehkä tästä joulusta tulisikin ihan mukava.
Lari otti Kristan laukun itselleen ja otti naista kädestä kiinni, lähtien opastamaan Kristaa hieman kasarmien takana olevia yksityisasuntoja kohti, joissa ylempiarvoiset sotilaat asuivat.
”Nyt nää muut on tyhjiä, joten meillä ei oo pelkoa jäädä kiinni” Lari virnisti avatessaan oman, yksikerroksisen asuntonsa oven. ”Tervetuloa matalaan majaani, Krista.”
Krista katseli ympärilleen. Pieni talo oli oikein siisti ja tavarat olivat säntillisesti paikoillaan. Sisustus oli ehkä hieman karkea, mutta sen saattoi laskea sen asian piikkiin, että kapteeni oli mies ja asui asunnossaan yksin.
”No, mitä pidät?” Lari kysyi.
Krista vilkaisi miestä, joka oli jäänyt eteisen ovelle seisomaan, kun hän katseli uteliaasti olohuonetta.
”Ihan kelvollinen asumus” Krista virnisti vastaukseksi.
 
Ilta kului leppoisasti ja Kristakin unohti koti-ikävänsä lähes kokonaan.
He kuuntelivat Larin vanhoja kasetteja ja onnistuivat lopulta saamaan Larin vanhasta radiosta kuuluviin Maan taajuuden, jolla soitettiin joulumusiikkia.
”Olis kyllä jännä viettää joulu Maassa” Lari totesi, kun he istuivat sylikkäin sohvalla, radiota kuunnellen. ”Siellä sataa kuulemma tähän aikaan vuodesta lunta, ihan kuten Marsin pohjoisella vyöhykkeellä joskus kylminä kausina..”
”Millaista se lumi on?” Krista kysyi ihmeissään.
Hiirinainen ei ollut koskaan nähnyt kyseistä ainetta.
”Se on sellaista valkoista, höttöistä ja märkää ainetta” Lari selitti. ”Muistaakseni se on jäätynyttä vettä, joka ottaa toisen olomuodon kylmän ilman takia..”
Krista nyökkäsi ja haukotteli hieman unisesti, olihan kello jo paljon.
”Pitäis varmaan yrittää käydä Maassa joskus, jos tuuri käy..” hiirinainen mutisi väsyneesti.
”Joko sua unettaa?” Lari kysyi ja sipaisi hellästi Kristan poskea.
”Joo..” nainen mutisi ja nousi seisomaan, haukotellen samalla pienesti. ”Mä käyn pesemäs hampaat..”
Hampaiden pesun jälkeen Krista käveli hieman ujosti makuuhuoneeseen, eihän hän ja Lari olleet ennen viettäneet yötä yhdessä.
Makkarissa oli leveä, kahden maattava sänky ja ikkunan vieressä pienempi pöytä, jonka päällä oli sekalaisia tavaroita ja pieni yölamppu, jossa oli valo. Muut valot Lari oli jo sammuttanut asunnosta.
”Tuu vain, väsy täs on kyllä mullakin” Lari totesi.
Mieshiiri istui sängyn reunalla, alushousut ja t-paita yllään.
Krista nyökkäsi ja asettui makuulle sängyn toiselle puolelle. Yöpaidan nainen oli vaihtanut vessassa, joten Lari sammutti pikkupöydällä olevan lampun ja tuli sitten Kristan viereen, vetäen naisen tiukasti syliinsä.
”Hyvää yötä, kulta.”
Krista sulki silmänsä, hymyillen pienesti.
”Hyvää yötä..”
 
Seuraavana aamuna Krista heräsi kahvin tuoksuun ja avasi hitaasti silmänsä.
Hetken aikaa Krista vain tuijotti ihmeissään ympärilleen.
Hän ei ollut kotona, eivätkä kasarmin huoneen sängyt taatusti olleet näin leveitä.. saati huone näin hyvin sisustettu.
”Huomenta” Lari tervehti ovelta ja Krista kääntyi katsomaan, muistaen samalla kirkkaasti eilisen päivän tapahtumat.
”Huomenta” nainen vastasi ja nousi venytellen istumaan. ”Mitä kello on?”
”Puol kymmenen aamulla, sä nukuit pitkään” Lari naurahti.
”No, kun kerrankin saa..” Krista naurahti. ”Eiks me mennäkään aamupalalle Sotkuun?”
Lari pudisti päätään. ”Siellä olis tänään itsepalvelu, Sofia ja Amanda ovat aamupäivän lähikaupungissa ruokaostoksilla, ne tulee vasta illaks takaisin.”
Krista nyökkäsi ja nousi seisomaan.
”Sä oot niin suloisen näköinen juuri heränneenä” Lari kuiskasi ja pörrötti hellästi Kristan hiuksia.
Krista yritti heti saada kutrejaan ojennukseen.
”Suloinen, vai.. pikemminkin peikko..” hiirinainen mutisi, saaden Larin purskahtamaan nauruun.
Lari jätti Kristan vaihtamaan vaatteet ja harjaamaan hiukset ja meni itse edeltä keittiöön.
Kun Krista oli saanut itsensä vaatetettua, hän seurasi miehen jalanjälkiä keittiöön, nähden Larin istuvan keittiönpöydän ääressä juomassa kahvia.
”Sulle teetä, niinhän se meni?” Lari muisteli, kun Krista istui häntä vastapäätä.
”Joo..” Krista vastasi, haukotellen pienesti.
Lari kaatoi kuumaa vettä Kristan edessä pöydällä olevaan mukiin ja ojensi sitten naiselle teepussin ja maitotölkin.
”Muuten.. kun varsinainen pyhä alkais vasta huomenna, me voitais myös lähteä käymään kaupungilla” Lari ehdotti ottaessaan toisen kupin kahvia.
”No.. olis se ihan kivaa” Krista innostui. ”Vera tais mainita, et sen kotikaupunki Ausville on lähin kaupunki..”
Lari nyökkäsi ja joi kuppinsa tyhjäksi. ”Haluutsä sä ajaa omalla prätkälläsi, vai tuutko mun kyydissä?”
”Mä taidan olla vaihteeksi kyydis” Krista naurahti. ”Koko viime viikko me ei muuta tehtykään, kuin ajettiin esterataa..”
Laria nauratti.
”Selvä sitten.”
Varttia myöhemmin Krista ja Lari olivat syöneet aamupalan loppuun ja vaihtaneet prätkävaatteet ylleen.
Lari polkaisi pyöränsä käyntiin ja auttoi sitten Kristan taakseen istumaan.
”Nauti matkasta” Lari virnisti ennen kuin sulki kypäränsä visiirin.
”Aivan varmasti” Krista vastasi, sulkien niin ikään oman kypäränsä visiirin.
Ajomatka Ausvilleen sujui nopeasti ja Lari jätti pyöränsä erään prätkävarikon pihaan odottamaan heidän paluutaan.
”Tää taitaa olla sullekin tuttu kaupunki” Krista totesi heidän kävellessään kadulla, kovassa vilinässä.
”No joo, kyllä tääl tulee aina välillä käytyä, kun ostan joskus viikonlopuiksi omat syötäväni” Lari naurahti. ”Vaikka Amandan tekemä ruoka on hyvää, pitää joskus itsekin kokata, et taidot pysyy yllä.”
”Sustahan tulee hyvä pikkuvaimo vielä joskus” Krista virnisti ilkikurisesti.
Lari karjaisi mukamas vihaisesti, nappasi Kristaa vyötäröltä ja pyöritti häntä ”kostoksi” villisti ympäri.
”Lopetalopetalopeta!” Krista kiljui naurunsekaisesti. ”Mul menee pää sekasin!”
Hiiret heidän ympärillään nauroivat, kun Lari lopulta laski Kristan alas.
”Sanopa tuo vielä uudestaan, niin mä keksin jonkun pahemman rangaistuksen” mies uhkasi leveästi hymyillen.
”Ok, mä pidän kuononi rullalla tuosta asiasta” Krista virnisti.
Hetken kävelyn ja kauppojen kiertelyn jälkeen kaksikko erosi hetkeksi toisistaan.
Lari selitti ontuvasti jostain varaosasta, joka hänen piti mukamas hankkia heti ja Krista mutisi jotain samansuuntaista. Oikeasti he lähtivät kuitenkin etsimään lahjoja toisilleen.
Krista astui sisään erääseen karkkikauppaan, jossa oli paljon väkeä.
Samassa jokin pieni ja punahiuksinen törmäsi Kristaan.
”Aijaijai..” tyttö valitti ja hieroi päätään. ”Anteeks..”
”Eipä mitään” Krista mutisi ja katsoi tyttöä uudelleen. ”Ootsä Tanya?”
Hiirityttö nosti katseensa ihmeissään. ”Miten sä tiedät mun nimen?”
”Siskos kertoi” Krista naurahti.
Samassa Vera tuli esiin hyllyn takaa. ”Krista! Mitä sä täällä teet?!” nainen hihkaisi ja halasi pikaisesti ystäväänsä.
”Tulin käymään kaupungilla.. ostan jotain hyvää, et jaksan sokerihumalan voimin pyhien yli” Krista naurahti.
”Ootko sä kans armeijassa?” Tanya kysyi suoraan.
”Joo, oon mä. Me ollaan Veran kans kämppiksiä” Krista vastasi Tanyalle.
Hiirityttö nyökkäsi pontevasti. ”Kun mä oon iso, mä meen kans armeijaan.”
Krista ja Vera nauroivat.
”No ei sua sieltä oikein voi poissakaan pitää..” Vera naurahti ja pörrötti siskonsa hiuksia. ”Me jatketaan ny matkaa, mut nähdään Uuden vuoden jälkeen. Jutellaan sit enemmän” nainen lisäsi ja iski salaliittolaismaisesti silmää.
Krista nyökkäsi ja vilkutti siskosten perään, kun nämä lähtivät kaupasta ulos.
Hetken mietittyään nainen päätti ostaa levyn joulusuklaata ja yhden suklaakonvehtirasian.
”Pitää mun Larille jotain muutakin keksiä..” Krista jupisi kävellessään kadulla, karkkikaupan muovipussi kädessä pienesti heiluen. ”Mut mitä?”
Samassa Krista muisti Larin olohuoneessa olevan kirjahyllyn, jota hän oli katsellut eilen illalla sillä aikaa, kun mies oli tehnyt iltapalaa.
”Kirja käy aina” nainen totesi puoliääneen ja suunnisti kirjakauppaan.
Hetken hakemisen jälkeen Krista löysi etsimänsä, paksun fantasiakirjan, joka oli samalta kirjoittajalta, kuin pari muuta Larin kirjahyllyn opusta.
Puolta tuntia myöhemmin Krista oli saanut paketoitua lahjansa ja käveli takaisin Larin prätkän luo, jonne he olivat sopineet kohtaamispaikan.
Laria ei vielä näkynyt, mutta Krista ei harmistunut, vaan tunki muovipussin Larin prätkän sivulaukkuun ja istui sitten pyörän vieressä olevalle penkille odottamaan miehen paluuta.
Viittä minuuttia myöhemmin Lari saapui, kohtalaisen kokoista muovipussia kantaen.
”Jouduitko kauan odottamaan?” mies kysyi suudeltuaan Kristaa hellästi.
”Hmh.. en kovin kauaa” Krista naurahti ja istui Larin taakse heti, kun mies oli kääntänyt pyörän kohti tulosuuntaa.
Ajomatka takaisin tukikohtaan tuntui vielä lyhyemmältä ja perille päästyään he huomasivat, että Sotkun keittiön savupiipusta nousi savua.
”Tänään saadaan siis ainakin iltaruoka” Lari totesi, kun he pysähtyivät miehen asunnon eteen. ”Mut sitä ennen.. koristellaan kämppä.”
Krista nyökkäsi leveästi virnistäen.
Larin suuri muovipussi oli siis johtunut siitä, että mies oli ostanut joulukoristeita lahjan lisäksi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Pahgiz



Viestien lukumäärä : 55
Join date : 06.06.2016
Paikkakunta : Seinäjoki

ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   Ti Kesä 07 2016, 20:34

Reilua tuntia myöhemmin Larin asunto näytti oikein kodikkaalta ja jouluiselta.
Krista oli juuri asettelemassa ikkunaan kynttilöitä, kun Lari yllätti hänet takaapäin ja suuteli hellästi.
”Mitä sä..” Krista aloitti, mutta tajusi sitten vilkaista ylöspäin.
Vapaassa, kohotetussa kädessään Lari piteli misteliä, suoraan heidän yläpuolellaan.
”Pitikö sun nyt tuokin ostaa?” Krista puuskahti.
”Tietenkin” mies naurahti. ”Säkö et tästä koristeesta tykkää?”
”No päättele jotain siitä, et lukioaikoina pojat ripustivat niitä kaikkien ovien yläpuolelle ja sai aina juosta läpi sydän kurkus, jos ei halunnut pusua..” hiirinainen murahti, saaden Larin nauramaan kunnolla.
”Ja sä varmaan vedit jokaista yrittäjää turpaan, niinkö?” mies kysyi matalalla, hellällä äänellä.
”No likipitäen joo..” Krista mutisi ja yritti napata misteliä itselleen.
Lari vain oli huomattavasti pidempi ja hänellä oli pidemmät kädet, joten Kristan mistelin pyydystys yritys päätyi siihen, että hän kaatui suoraan miehen käsivarsille.
”Meidän pitää mennä syömään” Lari mutisi hetken suutelun jälkeen. ”Muuten Amanda hakee meidät niska-häntä-otteella..”
Krista nauroi ja he lähtivät syömään Sotkuun.
 
Seuraavana aamuna Krista heräsi aikaisemmin kuin Lari.
Hetken aikaa nainen vain katseli vieressään nukkuvaa miestä ja hymyili hellästi.
Samassa Larin suklaasilmät avautuivat ja hetken he vain katselivat toisiaan.
”Onks meidän pakko nousta ollenkaan?” Krista kysyi käpertyessään miestä vasten.
”Ainaskin jouluateria meidän pitää käydä syömäs, tai Amanda ei puhu meille kummallekaan mitään koko ens vuonna” Lari naurahti silittäessään Kristan hiuksia. ”Sen väliin jättäminen merkitsee Amandalle suurta ja veristä loukkausta.”
”Jaiks, täytyy pitää mielessä tulevaisuutta ajatellen..” Krista nauroi.
”Aattelitko sä viettää myös ne joulut täällä?” Lari kysyi.
Nainen nyökkäsi vaisusti. ”Kai minä vietän, pakon edessä..”
”Sääli. Mä kun ajattelin, että ens jouluun mennessä hommaisin talon joko Ausvillestä tai kauempaa..” Lari mutisi miettiväisesti.
Krista katsoi Laria ihmeissään. Ei kai mies tarkoittanut..
”Meinaatsä että..”
Hiirimies naurahti ja pörrötti naisen hiuksia. ”Ehkä. Katotaan nyt. Ja jos sun sotilasarvo ylenee, meidän suhteesta voi tulla ihan julkinenkin.”
Krista punastui pienesti. Ihan noin pitkälle hän ei ollut asioita vielä ajatellut, mutta.. ei sen ajatteleminen hänestä pahalta tuntunut.
”Noh, parempi, et juodaan vain kupillinen teetä ja kahvia, niin jaksetaan syödä kunnolla Amandan herkkuja” Lari totesi ja nousi istumaan. ”Haluutsä käydä eka suihkussa?”
 
Suihkun ja aamukupin jälkeen Krista ja Lari pukeutuivat vähän hienompiin vaatteisiin ja vastoin tapojaan Krista puki ylleen ainoan, omistamansa hameen.
Hame oli leveähelmainen ja ylettyi vähän polven alapuolelle. Väriltään hame oli sammaleenvihreä ja sopi aika hyvin yhteen Larin kapteenin vaatteiden kanssa.
Jalkaansa Krista laittoi mustat, hieman korkeakorkoiset avokkaat.
”Vau, näytät upealta, kaunokainen” Lari kuiskasi nähdessään Kristan pukeutuneena ja hieman meikattuna.
”Vain kerran vuodessa” Krista virnisti. ”Ja siitä mä en sit lipsu.”
Lari nyökkäsi ja ojensi herrasmiesmäisesti Kristalle käsivartensa.
”No niin neiti, mitäpä jos lähdettäis syömään.”
Krista naurahti pienesti ja pujotti kätensä miehen käsikynkkään.
Myös muut tukikohtaan jääneet olivat pukeutuneet parhaimpiinsa, mutta Kristaa nolotti hieman, kun muut miehet vihelsivät hänet nähdessään.
”Tän vuoksi kannattaa siis olla joulu täällä” Pasi naljaili Kristalle, kun nainen istui hänen viereensä.
”Haista itse” Krista sähähti myrkyllisesti ja Pasi vaikeni, mutta hymyili silti leveästi.
Lari ei puuttunut miesten vihellyksiin, mutta miehen silmistä näki, että hän oli hieman mustasukkainen niiden takia.
”No, hyvää ruokahalua” Amanda totesi, kun kaikki istuivat pöydän ääressä. ”Ja hyvää joulua.”
”Hyvää joulua!” muut toivottivat takaisin ja he aloittivat sitten aterioinnin.
 
Illan Krista ja Lari viettivät kahdestaan miehen asunnolla, vain kynttilöiden valaistessa asuntoa ja jouluisen musiikin soidessa radiosta.
Kristaa hymyilytti, hänen oli niin turvallinen ja hyvä olo istua siinä, Larin kainalossa ja vain olla ja nauttia miehen läheisyydestä.
”Ai niin, ettei totuus unohdu” Lari muisti äkkiä ja nousi seisomaan. ”Venaa hetki.”
Mies katosi eteisen suuntaan ja Krista kipaisi makuuhuoneeseen ja oman laukkunsa luo. Nopeasti nainen kaivoi laukusta paketoimansa lahjan ja meni takaisin olohuoneeseen.
Krista ehti juuri istua sohvalle, kun Lari tuli takaisin, pientä pakettia kantaen.
”Tuota.. ole hyvä” Lari virnisti hieman nolona, kuin ei olisi tietänyt mitä olisi sanonut.
”Kiitos” Krista naurahti ja ojensi vuorostaan paketin Larille. ”Toivottavasti tykkäät siitä..”
Hetkeksi he vain keskittyivät avaamaan lahjojaan.
”Vau, kiitos!” Lari hihkaisi nähdessään kädessään paksun kirjan. ”Mä oon metsästänyt tätä opusta kuukausikaupalla.”
”Arvelinkin siihen suuntaan, kun sulla oli jo pari tuon kirjailijan opusta” Krista naurahti ja avasi pienen rasian, joka oli paljastunut lahjapaperin alta.
Näky sai naisen punastumaan.
”Vau.. kaunis..”
Rasian sisällä oli kultainen kaulakoru, jonka kivenä oli kaunis smaragdi.
”Sun silmien värinen” Lari kuiskasi halatessaan Kristaa.
”Kiitos.. tää varmaan maksoi pienen omaisuuden” nainen mutisi katsellessaan korua.
”No ei..” Lari naurahti. ”Ja hinnalla ei ole väliä, tärkeintä on, et sä pidät siitä.”
”Pidän mä..” Krista kuiskasi hymyillen.
Lari otti korun rasiasta ja Krista kääntyi hetkeksi selin häneen ja nosti hiuksiaan ylöspäin. Näppärästi mies sai kiinnitettyä korun naisen kaulaan ja he halasivat uudestaan.
”Tää taitaa olla yks mun elämän parhaista jouluista” Krista kuiskasi.
”Siinä tapauksessa.. erittäin hyvää joulua, kulta” Lari kuiskasi naisen korvaan.
 
Uuden vuoden aaton jälkeisenä päivänä suurin osa sotilaista palasi takaisin tukikohtaan, kuka enemmän, kuka vähemmän väsyneenä. Virallisesti harjoitukset jatkuisivat vasta seuraavana päivänä.
”Miten joulu meni?” Krista kysyi Veralta, kun nainen saapui sisälle makuuhuoneeseen ja potkaisi saappaat pois jaloistaan.
”Siinähän se..” Vera naurahti. ”Alkupäivät pidettiin isän kans mykkäkoulua, mut kyl me lopulta saatiin asiat puhuttua selviks. Ja ehkä hieman jeesas se, että Tanya löysi sieltä karkkikaupasta isän lempisuklaata..”
”Hyvä kuulla” Rosie totesi vaimealla äänellä. ”Mun joulu meni aika.. surullisesti.”
”Kuinka niin?” Krista ja Vera kysyivät.
”Mun isovanhempien kotikaupunki.. tuhottiin pommituksessa” Rosie kertoi itkua nieleskellen. ”Ne.. kuoli..”
Vera ja Krista astuivat lähemmäs ja halasivat itkuun purskahtanutta Rosieta tiukasti.
”Miten tällästä voi tapahtua?” Krista mutisi hammasta purren.
Vera pudisti päätään ja silitti hellästi Rosien hiuksia.
”Tietääks Ryan jo?”
Rosie pudisti päätään.
”Ei.. mä en pysty.. kertomaan..” hiirinainen mutisi itkuisesti.
Samassa Luna kurkisti ovelta sisään.
”Rosie, sun kultas tuli” nainen ilmoitti, mutta huomasi sitten itkuisen ystävänsä. ”Mitä on tapahtunu?”
Krista kertoi vaimealla äänellä tapahtumien kulun.
”Sano Ryanille, ettei Rosie voi oikein hyvin.. mutise vaikka jotain naistenvaivoista, jos se ei muuten lähde” ruskeaturkkinen hiirinainen komensi.
Luna nyökkäsi ja katosi ulos.
Ryan ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään vaan tuli lopulta naisten vastusteluista huolimatta sisälle.
”Menkää vaikka pesuhuoneeseen puhumaan” Krista ehdotti lopulta, kun valkoturkkinen hiirimies ei suostunut lähtemään mihinkään.
Rosie nyökkäsi ja kaksikko katosi pesuhuoneen puolelle.
”Huhhuh..” Vera mutisi ja katsoi ystäväänsä pieni pelko silmissään. ”Tästä sodasta taitaa tulla pidempi ja verisempi kuin mä luulinkaan..”
Krista puraisi huultaan. ”Niin todellakin taitaa..”
 
Uudesta vuodesta oli kulunut vasta pari viikkoa, kun naiset heräsivät aikaisin aamulla jysähdyksiin, jotka ravistivat maata kuin kovassa maanjäristyksessä.
”Mitä tuo on?!” Rosie huusi peloissaan, kun naiset juoksivat vaatteitaan pukien ulos.
”Pommitus..” Krista kuiskasi ja osoitti itää kohti. Aamuinen, pilvinen taivas oli värjäytynyt punertavaksi ja savuiseksi. Taivaalla näkyi myös muutama sotakone, jotka kaartelivat ympyrää pienen alueen ympärillä.
”Ei.. Se on Ausville!” Vera huusi paniikissa.
Samassa vääpelit juoksivat naisten luo.
”Teidän on mentävä pommisuojaan, nyt heti!” Harri komensi naisia ja ensimmäistä kertaa ikinä naiset näkivät pelon vilahtaman tämän miehen silmissä.
”Ei, meidän pitää mennä apuun!” Vera huusi vastalauseeksi, saaden monet muut naiset kannattamaan ajatusta. ”Kaupungin asukkaat tarttee apua!”
Harri puraisi pienesti alahuultaan, hänkin ajatteli aivan samaa, mutta ylemmältä taholta tullut käsky oli käsky.
”Minä en lähetä teitä tuonne kuolemaan, kaikki pommisuojaan, nyt!” Harri komensi ja lähimpänä olevat erottivat miehen äänessä pienen tärinän.
Vera kuitenkin kieltäytyi tulemasta, jolloin Harri nosti hänet hartialleen ja juoksi naisen rimpuilusta ja potkimisesta huolimatta toisten edellä tukikohtaan.
”Se ei edes uhannu sotaoikeudella..” Rosie mutisi itkunsekaisesti.
Krista puri huultaan ja vilkaisi vielä kerran taivasta, ennen kuin lähti laskeutumaan portaita alas, päärakennuksen alapuolella olevaan pommisuojaan.
Lähes kaikki muutkin leirin sotilaat olivat jo tukikohdassa naisten saapuessa sinne.
Samassa aivan lähellä armeijan tukikohtaa jysähti ja tärähdys heitti Kristaa eteenpäin, suoraan kapteeni Larin syliin.
”A-anteeksi kapteeni..” Krista mutisi ja nousi nopeasti seisomaan.
Samassa toinen jysähdys ravisutti maata, saaden jopa pommisuojan kattovalon heilumaan.
Lari veti Kristan alas ja kietoi kätensä suojaavasti naisen pään ympärille, kun kolmas jysähdys irrotti laastinpaloja pommisuojan katosta.
Krista vilkaisi ympärilleen, lähes kaikki naiset olivat maastoutuneet miessotilaiden viereen, mutta Vera yritti yhä päästä ulos, vääpeli Harrin pitäessä naista tiukasti aloillaan.
”Ei, se ei enää kannata..” Rosie kuiskasi Ryanin sylistä ja Vera lopetti rimpuilunsa.
”Ei.. isä.. Tanya..” nainen nikotteli kyynelien valuessa hänen poskiaan pitkin. ”Eeeeiii!”
 
Vasta paria tuntia myöhemmin upseerit avasivat pommisuojan oven ja päästivät nopeimmat juoksijat ulos tarkkailemaan tilannetta.
Keskellä armeijan leiriä oli suuri kuoppa pommin jäljiltä ja miesalokkaiden kasarmi paloi toisen pommin jäljiltä, mutta muuten rakennukset olivat säästyneet pahemmalta.
”Ne kävi vain heittämässä jämät tänne..” Krista kuuli Pasin mutisevan hänen takaansa, kun alokkaatkin päästettiin ulos.
Lari värväsi heti pienen joukon lähtemään katsomaan missä kunnossa kaupunki oli.
”Mä haluan mennä mukaan” Vera ilmoitti.
Naisen itku oli vaihtunut päättäväiseen ilmeeseen.
”Hyvä on” Lari huokaisi katsottuaan naisen kovia silmiä hetken. ”Alokas Krista, tulet Veran henkiseksi tueksi.”
Krista nyökkäsi ja sotilaat hakivat prätkänsä. Ajovaatteiden laittoon ei ollut nyt aikaa, riitti kun heillä oli omat aseet mukanaan.
Krista nielaisi vaikeasti nähdessään kaupungin palavat rauniot. Niin kaunis kaupunki oli kohdannut loppunsa tämän järjettömän sodan takia.
”Etsikää eloonjääneitä!” Harri komensi sotilaita. ”Elvyttäkää, jos se on mahdollista!”
Vera lähti heti ajamaan kohti kaupungin eteläistä laitaa ja Krista lähti luvan saatuaan naisen perään. Hetken ajettuaan Vera pysähtyi pienen ja kovia kokeneen talon eteen. Rakennuksen kaikki ikkunat olivat hajalla ja ovi pahasti vääntynyt pois sijoiltaan, mutta muuten talo näytti olevan ehjä.
”Tämäkö..” Krista aloitti, mutta Vera juoksi jo sisään, etsimään isäänsä ja pikkusiskoaan.
Heitä ei ilmeisesti löytynyt, sillä nainen palasi pian takaisin, kasvot ilmeettöminä.
Samassa Kristan radio piippasi.
”Niin?” nainen kysyi.
”Tulkaa heti takaisin, saadaan seuraa!” Larin ääni kuului radiosta.
Krista katsoi lännen suuntaan, nähden raiderit.
”Vera, nyt lähdettään pois ja vähän äkkii!” hiirinainen huusi ja repi ystävänsä mukaan.
Vera nyökkäsi hieman poissaolevasti ja istui prätkänsä selkään.
Juuri ennen kuin naiset ehtivät käynnistää, he kuulivat tömähdyksen takaansa.
Vera kääntyi katsomaan ja henkäisi.
”Isä..”
Krista ei ehtinyt sanoa mitään, kun Vera juoksi maassa makaavan mieshiiren luo ja ravisteli tätä.
”Isä! Isä! Mä tässä, Vera!” harmaaturkkinen hiirinainen huusi ja lopulta hänen isänsä avasi tuskallisesti silmänsä.
”Ve.. ra..” mies kuiskasi.
”Missä Tanya on?” Vera kysyi pyyhkiessään kädellään isänsä otsaa.
”Veivät.. hänet..”
”Mitä?! Minne?!” Vera tiukkasi.
Samassa yksi pienemmistä ohjuksista osui aivan naisten lähelle, saaden kujalla olevan hylätyn prätkän räjähtämään.
”Vera, meidän pitää painua hemmettiin täältä, nyt!” Krista huusi aloittaessaan puolustusammuskelun raidereita kohti.
Maassa makaava mieshiiri yskäisi pari kertaa, sitten hänen silmänsä sulkeutuivat lopullisesti.
”Tämän ne lipeäkalat maksavat..” Vera mutisi itkunsekaisesti, ristien isänsä kädet tämän rintakehän päälle.
Sitten nainen nousi seisomaan ja juoksi oman prätkänsä luo.
”Mennään, Krista.”
”Päivän paras ehdotus..” Krista totesi sarkastisesti ja naiset lähtivät ajamaan tukikohtaa kohti.
Varsin pian he huomasivat, että heillä oli seuraa.
”Hitto, me jouduttiinkin rintamalle!” Vera tokaisi väistäessään pari laseria ja ohjusta.
Krista puri huultaan ja etsi katseellaan muita tovereitaan. Nämä olivat ilmeisesti joutuneet vetäytymään jo aiemmin.
”Me ollaan kusessa..” Vera mutisi, nähdessään miten heidän eteensäkin ilmestyi pari strutsin näköistä, pitkäkoipista raideria.
”Eiks me aina olla?” Krista naurahti väkinäisesti, mutta naisen äänestä kuuli sarkastisuuden.
Juuri kun naiset luulivat loppunsa tulleen, he kuulivat lisää moottorin ärjyntää ja ainakin kymmenen moottoripyörää ja muutama auton näköinen kottero loikkasi kallion takaa suoraan heidän ja raidereiden väliin.
”Hei, hei, hei, mitäs tämä tällainen on?!” joukon johtaja tokaisi raidereille. ”Ei naisia muistaakseni noin kohdella, vaikka nämä sattuisivatkin armeijassa olemaan..”
”Pitää vissiin opettaa sälleille vähän käytöstapoja” kullanruskeaturkkinen hiiri naurahti, saaden muilta kavereiltaan kannatushuutoja.
”Vapaustaistelijat, kuvio 23” joukon johtaja, Rontti huusi ja hiiret lähtivät toteuttamaan käskyä, Kristan ja Veran tuijottaessa.
”Oottekste kunnossa?” harmaaturkkinen hiiri, Moto, kysyi pysäyttäessään pyöränsä Kristan ja Veran viereen, muiden pitäessä hauskaa Rontin johdolla.
”Ainakin nyt” Krista vastasi molempien puolesta ja hymyili kiitollisesti pelastajilleen.
”Teidän on parasta mennä, ennen kuin teidät julistetaan lepoon menneiksi” Moton viereen hetkeksi pysähtynyt Rontti tokaisi. ”Me hoidetaan tämä kyllä.”
Naiset nyökkäsivät ja lähtivät jatkamaan turvallisesti matkaa, kohti tukikohtaa.
”Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää” Vera totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Meidät tais just pelastaa Vapaustaistelijat.”
Moto, Turbo ja Vinski vilkaisivat naisten perään.
”Ei muuten yhtään hullumman näköisiä leidejä” Vinski tokaisi virnistäen, samalla kun heitti kranaatin lähestyvään raideriin. ”Pitäisköhän sitä itsekin yrittää vielä takas armeijan leipiin?”
”Lätty kii!” Moto ja Turbo nauroivat.
”Haluutsä muuten jysäyttää ton tornin, vai teenkö mä sen sun puolesta?” Moto virnisti kaverilleen ja osoitti yhtä pystyssä olevaa tornia, jossa oli pari plutolaista tarkka-ampujaa.
 
Tukikohtaan päästessään Krista ja Vera jäivät melkoiseen halausmyräkkään, kun muut naiset toivottivat heidät lämpimästi tervetulleiksi Rosien johdolla.
”Mä pelkäsin teidän kuolleen..” valkoturkkinen hiirinainen kuiskasi itkuisesti halatessaan Kristaa. ”Kapteeni oli aivan hermona..”
Samassa Harri ja Lari kävelivät naisten luo ja muut naisalokkaat perääntyivät hieman Kristan ja Veran ympäriltä.
Krista vilkaisi miesten silmiä varovaisesti, mutta veti sitten mielessään helpottuneena henkeä. Vaikka saarna tulisi ehkä olemaan erittäin raskasta kuultavaa, sen pahempaa rangaistusta heille tuskin olisi luvassa. Miesten katseet nimittäin olivat aika helpottuneet.
”Alokkaat Krista ja Vera..” vääpeli Harri aloitti kasvot vakavina ja naiset varautuivat henkisesti kuulemaan tulikiven katkuisen saarnan. ”Tervetuloa takaisin. Olen iloinen, että olette kunnossa.”
Krista ja Vera vilkaisivat toisiaan ihmeissään ja vetivät sitten kädet lippaan, hymyillen pienesti.
”Kiitos, herra vääpeli!” naiskaksikko vastasi.
Lari tavoitti Kristan silmät ja sai naisen nielaisemaan pienesti. Mies oli todella pelännyt heidän puolestaan.
”Ilta on vapaa, mutta pidämme valmiustilaa yllä” Harri ilmoitti vielä, ennen kuin miehet lähtivät takaisin kohti päärakennusta. ”Mutta ensi yön nukumme kaikki pommisuojassa, joten ottakaa varusteet sitä mukaa.”
Kaikki naiset ottivat asennon.
”KYLLÄ, HERRA VÄÄPELI!”
Sinä iltana juuri kukaan ei kuitenkaan saanut unenpäästä kiinni vaan lähes kaikki menivät Sotkuun. Tavallaan tämä oli myös henkistä terapiaa, sillä hiiret saivat purkaa toisilleen pahaa oloaan.
”Onks kaikki hyvin?” Krista kysyi varovaisesti Veralta.
”Miten niin? Mun isä vain kuoli ja pikkusisko on ties missä plutolaisten kynsissä ja sille voidaan tehdä mitä vain. Ei, mulla on asiat ihan hyvin!” Vera tokaisi kiukkuisesti ja potkaisi hieman väkivaltaisesti lähintä tuolia.
”Vera..”
Harmaaturkkinen hiirinainen nousi äkäisesti ylös ja lähti ovesta ulos.
”Tämä on hänelle raskasta..”
Krista kääntyi katsomaan, nähden vieressään seisovan kapteeni Larin.
”Niin..” hiirinainen mutisi. ”Kunpa mä voisin auttaa Veraa jotenkin.. mut en vai voi.. mä tunnen oloni niin..”
”Pieneksi? Avuttomaksi?” Lari kysyi istuessaan naista vastapäätä.
”Siihen suuntaan” Krista huokaisi ja hieroi päätään väsyneesti.
Larin kädet tarttuivat tiukasti hänen omiinsa ja Krista tunsi, miten itkukohtaus taas lähestyi.
”Shh.. ei mitään hätää..” Lari kuiskasi ja hieroi kevyesti Kristan hartiaa pöydän yli. ”Itke vain, jos se helpottaa..”
Ensimmäiset kyyneleet tipahtivat jo pöydän pintaan naisen silmistä.
”En mä halua.. kaikkien ees..” Krista sopersi.
Lari nyökkäsi ja talutti naisen ulos.
Tuntiessaan savunhajuisen tuulen pyyhkäisevän kasvojaan Krista purskahti kunnolla itkuun, Larin olkapäätä vasten.
”Miksei tää sota lopu?” nainen nikotteli. ”Miks ne tekee jotain näin järjetöntä..”
Lari heijasi Kristaa hiljaa sylissään ja antoi tämän purkaa pahaa oloaan.
”Kyllä se loppuu lopulta, aivan varmasti..” mieshiiri kuiskasi matalalla äänellä.
 
Kun Krista ja Rosie lopettivat kertomuksensa hetkeksi, tulostaululla vallitsi syvä hiljaisuus.
”Tuolloin me siis tavattiin ekan kerran..” Turbo mutisi hiljaa.
”Joo, ilmeisesti..” Krista vastasi ja käänsi katseensa toiseen suuntaan. ”Tap´s.. sori.”
Tanya käänsi katseensa ruskeaturkkisen hiirinaisen silmiin.
”Jos mä olisin yhtään vaivannu päätäni menneellä, mä olisin tunnistanu sut silloin puol vuotta sitten heti..” Krista mutisi. ”Jo nimestä.. ja tavasta, jolla sä pyyhkäset hiukset pois silmiltä..”
Tanya puri huultaan, ettei olisi purskahtanut itkuun.
”Ei se mitään..” tyttö vastasi hiljaa. ”Kaikesta huolimatta.. mä en pysty muistamaan tuota meidän tapaamista jouluna kuin hyvin hämärästi.. enhän mä muistanu edes siskoni nimeä..”
Miihkali kietoi käsivartensa Tanyan ympärille ja rutisti häntä tiukasti.
”Tiesitsä tästä?” Ryan kysyi Rosielta.
”Mä arvailin vain” Rosie vastasi rehellisesti. ”Tanya ja Vera muistuttaa paljo toisiaan, mut en mä silti varma ollu..”
Tanya otti Kristan käsistä valokuva-albumin ja selasi sitä hieman.
”Näitsä ikinä.. mun isoveljeä?” tyttö kysyi naiselta katsellessaan kuvia.
”En” Krista pudisti päätään. ”Mitä mä sun veljestä kuulin, se.. kaatu sodassa vähän sen jälkeen, kun mut ja Vera ylennettiin luutnanteiksi.”
”Tai niin ne väittää, sen yksikön sotilaiden ruumiita ei koskaan löydetty” Rosie totesi. ”Eli hänet julistettiin kadonneeks ja reilu vuosi sen jälkeen kuolleeksi.”
Tanya nyökkäsi huultaan purren, muttei sanonut mitään.
”Mitä sit tapahtu?” Santtu kysyi. ”Siis kun teidän alokasaika oli ohi?”
Krista huokaisi syvään.
”Mä toivoin, ettet sä olis kysyny..” nainen totesi. ”Nyt saatte tietää, miks mä vihaan syntymäpäivääni..”
 
Jo vuoden päästä Mars oli raunioina Plutolaisten takia. Joka puolelta kuuluu aseiden ja pommien jyskettä.
Krista ja Vera oli jo ehditty ylentää luutnanteiksi asti. He olivat turvallisessa tukikohdassa kaukana rintamasta. Tukikohta oli rakennettu maan alle.
Tällä hetkellä naiset odottivat käskyä juoden Krista teetä ja Vera kahvia.
”…Nii sullahan on tänää syntymäpäivä” harmaa hiirinainen muisti keskustelun edetessä.
”Jep…saa nähdä oletteko Rosien kanssa ainoat jotka muistaa sen…” toinen hiirinainen jupisi ja hörppäsi teetä.
”Eiköhän Lari kumminkin muista…” Vera huokaisi ja yritti rauhoitella ystäväänsä.
”No ei se oo ainakaa mitenkään sitä näyttänyt…”
 Yhtäkkiä eversti Ami juoksi huoneeseen etsien jotakuta.
Veran ja Kristan lisäksi huoneessa ei ollut kuin naikkonen, joka tarjosi kahvit sotilaille.
Eversti puuskutti naisille hengästyneenä että hän etsi kapteeni Laria. Nykyisin lähes kaikki tiesivät jo Kristan ja Larin olevan ”vakiopari”.
”En mä oo sitä nähny sitten aamun, herra eversti” Krista vastasi ja kohautti pienesti olkapäitään.
”Noh sitten kun näette häntä, sanokaa kapteenille että minä etsin häntä” mies tokaisi ja lähti siihen suuntaan mistä hän oli tullutkin.
”Kyllä, sir!” naiset vastasivat.
Sitten he hörppäsivät kumpikin oman kuppinsa tyhjäksi ja lähtivät kävelemään sitä tunnelia pitkin, mistä pääsi maanpinnalle.
Krista käveli hieman Veran edellä.
”Miksihän eversti etsii Laria?” ruskea hiirinainen ihmetteli.
”Mitä luultavimmin joku työ, taas vaihteeksi…” Vera vastasi olkiaan kohauttaen.
Samassa Lari ilmestyi käytävälle yhden oven takaa.
Krista oli ennättänyt jo kävellä ohi, mutta Vera huomasi miehen. Juuri kun Vera oli aikeissa aukaista suunsa, Lari komensi ilmeellään naista olemaan hiljaa.
Hiirinainen katsoi miestä ihmettelevästi, mutta piti silti suunsa kiinni.
Samassa Lari ”hyökkäsi” Kristan kimppuun, tukki tämän suun ja raahasi naisen siihen huoneeseen, mistä oli juuri tullut.
Vera nauroi Kristan hätääntyneelle ilmeelle, kun Lari vei hänet.
Huoneessa Lari päästi naisen irti ja juuri kun Krista kääntyi katsomaan sieppaajaansa, mies suuteli häntä. Kun he etääntyivät toisistaan, Krista näpäytti miestä nenälle.
”Tämä oli tuosta säikäyttämisestä…”
Lari hieroi vähän nenäänsä ja sitten halasi naista tiukasti ja suuteli tätä otsalle.
”Mitä vikaa mun onnittelutavassa oli?”
”Ei kai sitten enää mitään, kulta” Krista naurahti ja kietoi kätensä miehen ympärille.
”Mä varasin oikein romanttisesti pöydän Sotkusta illaksi kahdelle” hiirimies virnisti.
”Ei sun olis tarvinnut…” Krista nauroi ja pudisti päätään.
”Totta kai tarvitsi. Oothan sä ollu mun ihana naiseni jo melkein kaksi vuotta” Lari vastasi.
”Olet sä toivoton…” Krista mutisi ja painoi päänsä miehen rintakehää vasten.
Samassa Vera koputti oveen ja muistutti everstistä.
”Ei kai taas…” Lari huokaisi ja otti sitten Kristaa kädestä ja he kävelivät kahdestaan etsimään vuorostaan everstiä.
Vera jäi pudistamaan päätään ja katsomaan parin perään. Sitten hän lähti yksinään ulos.
 
Everstin toimistohuone sijaitsi melkein tukikohdan toisessa päässä.
Lari jätti Kristan toimiston ulkopuolelle ja lupasi ettei kestä kauan. Hiirinainen istahti oven läheisyydessä sijaitsevalle sohvalle odottamaan. Lari sai pidettyä lupauksensa ja tuli hyvin nopeasti ulos toimistosta.
”Mun, sun, Veran ja muutaman alikersantin pitää mennä miinoittamaan Punakivelle…” mies selitti nopeasti.
”Punakivelle…siis mut eikö se ookki jo menetettyä aluetta?” Krista varmisti kuulleensa oikein.
”Puhutaan siitä sitten ylhäällä, ok?” Lari tokaisi, ennen kuin nainen ehti sanoa muuta.
Krista nyökkäsi hyväksyvästi ja he lähtivät taas käsikynkkää kohti sitä päätä mistä pääsi ulos. Kävelymatkan aikana he keräsivät alikersantit mukaansa.
Ylhäällä Vera istui prätkän päällä ja katseli taivaalle muiden tullessa.
Lari selitti tilanteen myös Veralle.
Krista istahti oman prätkänsä päälle ja laittoi kypärän päähänsä.
Eräät alikersantit ajoivat pientä auton tapaista ajokkia johon oli lastattu räjähteet.
Lari lähti ajamaan kohti Punakiveä omalla prätkällään, muiden seuratessa tiukasti hänen takanaan. Krista ajoi miehen vierelle.
”Siis eihän tässä ole mitään itua, mehän oikeestaan vaan laitetaan henkemme alttiiksi ja autamme niitä suojaamaan Punakiveä meidän takaisin valtaukselta…” Krista tilitti miehelle.
”Niinpä…Mut me ei voida sitä päättää ku me ollaan tiukasti korkeampien upseerien armoilla ja pompotettavina” Lari vastasi ja pudisti päätään.
”Epäilen suuresti jotakin lahjontaa, armeijahan on johdatettu juuri niistä isommista tappeluista pois. Ja juuri tän takii ”Vapaus Taistelijat” saa kaiken kunnian siviileiltä…” nainen jupisi
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Pahgiz



Viestien lukumäärä : 55
Join date : 06.06.2016
Paikkakunta : Seinäjoki

ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   Ti Kesä 07 2016, 20:34

Paikan päällä kaikki olivat varuillaan ja alikersantit pitivät mukanaan konekiväärimäisiä aseita kaiken varalta. Nopeasti he piilottivat miinat maahan. Kaikki peittelivät viimeisiä räjähteitä, kun plutolaiset ilmestyivät mäen harjulle.
Heitä oli selvästi enemmän kuin hiiriä. Kalat avasivat tulen kohti hiiriä aloittaen alikersanteista. Heidät ammuttiin hengettömiksi todella nopeasti.
Larin ollessa seuraavana tuhoutumisvuorossa, mies hyppäsi nopeasti autonkotteron taakse suojaan. Katseellaan mies etsi Kristaa ja Veraa.
Krista oli ollut selin plutolaisiin ja heti kun hän huomasi ammuskelun, nainen yritti päästä samaan piiloon kuin Lari, mutta yksi kaloista osui häntä jalkaan ja hiirinainen kaatui maahan.
”KRISTA!!” Lari huusi peläten naisen puolesta ja ryntäsi tämän avuksi.
Krista makasi maassa ilman mitään suojaa ja piti käsiä päänsä päällä.
Joku kaloista ampui sarjan hiirinaista kohti ja Krista oli varautunut varmaan osumaan, mutta hänen päälleen lankesi varjo.
Krista katsoi nopeasti ylöspäin ja näki miehen aurinkoa vasten.
Lari sai kaikki kuolettavat laserit yläkehoonsa. Mies yskäisi kerran verta ja kaatui ensin polvilleen ja siitä maahan.
Krista ontui nopeasti Larin luo ja käänsi tämän oikein päin.
”Mi-mitä sä menit tekemään?!” nainen huusi itkien ja täristen kuin horkassa.
”Miltäs vaikuttaa?” mies virnisti väkinäisesti ja irvisti sitten kivun takia.
”Sut pitää saada nopeesti hoitoon täältä!!” Krista huusi shokissa ja aikoi jo nousta viheltämään prätkäänsä, mutta Lari tarttui tätä kädestä.
”En mä enää selviä, Krista…” mies sanoi välillä hengittäen raskaasti. ”Mä olisin halunnu antaa tän sulle illalla…” hiirimies jatkoi ja kaivoi vaivalloisesti jotain taskustaan.
Larin avatessa nyrkkinsä hänen kädeltään paljastui pieni sormus joka oli pujotettu ohueen kangasnaruun.
Kristan tajutessa mitä mies oli aikonut tehdä illalla, nainen alkoi itkeä kahta pahemmin ja hän otti vapisevin käsin sormuksen käteensä ja puristi sitä hetken kädessään ennen kuin pujotti sen kaulaansa. Silloin Krista suuteli Laria viimeisen kerran hellästi.
”Pysy elossa…” Mies käski viimeisillä voimillaan.
Ja samassa kapteeni on poissa.
Joku taputti naureskellen plutolaisten joukosta ja asettui plutolais sotilaiden eteen, mukanaan Kristalle todella tuttu hahmo. Nainen ei ole uskoa silmiään.
”Mainio esitys kultaseni. Kyllä tästä tuon verran kannatti maksaakin…” joku plutolaisupseeri naurahti Kristalle pilkallisesti.
Kala antoi kädessään olevan plutonkultarahoja sisältävän säkin hahmolle vieressään.
”VERA!!! SINÄ PETTURI!!!!” Krista huusi sanoin kuvaamattoman vihaisena ja yritti nousta seisomaan kunnolla.
”SÄ ET YMMÄRRÄ!! MÄ TARVIN NÄÄ RAHAT!!” harmaa hiiri huusi takaisin.
Krista otti laseraseensa esille ja tähtäsi plutolaisupseeria. Kaikki sotilaat tähtäsivät salamana Kristaa.
”TÄMÄ EI KUULUNUT SOPIMUKSEEN!! SIINÄ SANOTAAN TARKASTI ETTEI KRISTAAN KOSKETA!!” Vera huusi asettuessaan Kristan ja kalojen väliin.
Krista oli jo ennättänyt kutsua prätkän luokseen ja istua sen kyytiin vaivalloisesti kipeän jalan takia. Hän jäi katsomaan ihmeissään Veraa joka jäi hänen ja plutolaisten väliin. Sitten hän tajusi tilaisuuden tulleen ja väänsi kaasun pohjaan.
Pari sotilasta yritti ampua naisen perään, mutta Vera ampui omalla aseellaan näihin plutolaisten aseisiin ja ne lensivät pois ampujiltaan.
”No eipä se kauan hengissä pysy. Tuskin se kestää syyllisyyttä siitä kuinka sen pari kuoli ja lopettaa itse itsensä…” plutolainen upseeri murahti vihaisena.
Vera kääntyi katsomaan jo kaukana ajavaa hiirinaista ja toivoi, ettei plutolainen olisi oikeassa.
 
Keskellä ei mitään Kristan prätkä pysähtyi ja kun nainen yrittää käynnistää moottoria uudelleen se ei käynnistynyt.
Krista tuhahti jotain epämääräistä ärtyneenä ja nousi pois prätkän selästä. Nainen kaivoi kypärälle tarkoitetusta tilasta ensiapulaukuin ja asettui nojaamaan lähellä olevaa kiveä vasten.
Varovaisesti hiirinainen irrotti asekotelon jalastaan ja sitoi ampumahaavan siteellä.
Siinä hän istui hetken aikaa aivan hiljaa.
Sitten hän otti sormuksen kaulastaan ja tarkasteli sitä tarkemmin. Sen sisälle oli kaiverrettu miehen nimi ja päivämäärä, joista hiirinainen sai vain vaivalla selvää silmiin nousevien kyyneleiden takia. Nainen kietoi kätensä tiukasti polviensa ympärille ja painoi kasvot polviaan vasten.
Samalla Krista puristi kangasnarua käsissään. Jonkun aikaa itkettyään hiirinainen hoksasi oman laseraseensa joka lojui maassa. Hän nosti sen vapisevasti käteensä ja katsoi sitä hetken. Samassa nainen kuitenkin muisti Larin viimeiset sanat, ”pysy elossa…” ja hiirinainen heitti aseen menemään. Aseen tippuessa maahan maa alkoi täristä.
”Siis, lähtikö ne nyt vasta mun perään…” Krista mutisi ja ontui prätkänsä luo, painaen kypärän päähänsä.
Sillä hiirinainen zoomasi lähemmäs pölypilveä, nähdäkseen mitä on tulossa. Näköyhteys oli kehno, joten nainen joutui kapuamaan kiven päälle, johon hän oli äsken nojannut. Nyt vasta hiirinainen näki kunnolla.
”D’OH!! Tässä ei käy hyvin!!!”  Krista parahti kauhuissaan nähdessään muutaman vapaustaistelijan lähestymässä häntä…perässään suuri raiderien ”saattue”.
Nopeasti Krista laskeutui alas kiveltä ja yritti polkea prätkää käyntiin.
”Kamoon, kultsi, kyllä sä tähän pystyt!” Krista huusi lähes paniikissa. ”Mä en halua jäädä alimmaiseks tos paraatis!”
Lopulta Kristan prätkä yskähti käyntiin ja nainen lähti kaahaamaan karkuun. Prätkässä oli kuitenkin jotain vikaa, sillä sen vauhti hiipui koko ajan ja Vapaustaistelijat ja raiderit alkoivat saavuttaa häntä metri metriltä.
”Hei, mitäs meillä täällä on?” Vinski hihkaisi.
Minni siristi silmiään.
”Sehän on.. luutnantti Krista!” hiirinainen totesi. ”Jotain on sattunu..”
Moto ja Vinski vilkaisivat toisiaan ja ampuivat sitten Kristan prätkään kiintokoukut, ottaen naisen pyörän hinaukseen.
”Hyppää taakse!” Moto komensi ja Krista totteli mukisematta.
”Luutnantti Krista, mitä on tapahtunu?” Minni kysyi naiselta, kun Krista oli istunut alas.
”Meidät yllätettiin..” Krista vastasi ja irvisti pienesti, kun jalka alkoi taas vuotaa verta. ”Lipeäkalat.. tappo muut..”
Tämä lause veti Minnin ja jätkät hiljaisiksi.
”Meidän pitää paikata toi sun haavas, ennen kuin sä vuodat kuiviin” Moto huolehti.
”Jos nyt vain hommattais ittemme eka pois täältä..” Krista ehdotti hammasta purren.
”No joo..” Vinski mutisi hieman pettyneenä. ”Äh, ei edes hauskanpitoa..”
Krista pyöräytti silmiään. Nämä Vapaustaistelijat olivat vielä hullumpia, kuin miltä näyttivät..
 
Reilua tuntia myöhemmin hiiret olivat päässeet jo piilopaikkaan ja hetkeä myöhemmin he saivat seuraa Annista, joka alkoi heti hoitaa Kristan vammoja.
”Tämä sitten sattuu..” Anni varoitti.
”Mun käteen sattuu kyl enemmän..” Minni mutisi ja ravisti kättään pienesti.
Krista oli puristanut hänen kättään kivun takia aika voimakkaasti.
”Moto, tuu tänne!” Minni komensi ja harmaa hiirimies käveli tottelevaisesti heidän luokseen.
”Oo hetken aikaa Kristan henkisenä tukena” hiirinainen komensi laittaen Kristan käden Moton metalliseen käteen ja lähti sitten katsomaan, voisiko Turbon näön suhteen vielä tehdä jotain.
”Kolme, kaksi, yksi.. nyt!” Anni laski ja painoi pudistus aineella kostutetun liinan haavan päälle.
Krista kiljaisi pienesti kivun takia, mutta kipu helpotti hyvin nopeaa Annin saatua puhdistettua melko syväksikin osoittautuneen ampumahaavan.
”Oletko tajuissas?” Anni kysyi huolehtivasti, samalla kun alkoi ommella haavaan tikkejä.
”Joo.. enköhän..” Krista mutisi silmät kiinni, hengittäen raskaasti.
Moto pyyhki vielä jäljellä olevalla kädellään tuskanhikeä naisen otsalta.
”Noin.. se siitä pikkuvammasta” Anni ilmoitti ja hymyili silmiään availevalle Kristalle. ”Lepäät vain vähän aikaa, niin saan ton sun prätkäskin pelittämään.”
”Kiitti..” Krista mutisi väsyneesti.
Paria tuntia myöhemmin Anni oli saanut Kristan prätkänkin huollettua ja nainen päätti lähteä takaisin tukikohtaan.
”Ootko sä varma, että jaksat?” Turbo huolehti.
”Kyl mä pärjään” Krista vakuutti istuessaan prätkänsä satulaan. ”Ja sitä paitsi, tuo teidän kertomanne kuulosti sen verran pahalta, että tarvitte vähän isomman lössin apua..”
”Eikä mitään!” Vinski älähti, mutta toiset vaimensivat hänet pelkällä katseellaan.
”Mä yritän saada sotilaita mukaani tukikohdasta.. ja pitää mun käydä kertomas mitä muille tapahtu..” Krista mutisi hiljaa.
Minni puristi pikaisesti naisen olkapäätä, ennen kuin Krista polkaisi prätkänsä käyntiin ja lähti ajamaan tukikohtaa kohti.
Ajomatkan aikana Krista kaivoi taskustaan Larin antaman viimeisen lahjan ja sitoi sen kaulaansa.
 
Tukikohdan näkyessä horisontissa hiirinainen kiihdytti vauhtia entisestään ja hän ajoi aivan sisälle asti (armeijan sääntöjen vastaisesti…). Muutamat sotilaat joutuivat väistämään nopeasti Kristaa seinien viereen. Ensimmäisenä häntä vastaan tuli kersantti Karpaasi.
Mies ensin väisti Kristan prätkää, jonka jarrutuksessa hiirinainen käänsi takaisin tulosuuntaan päin.
”Rouva luutnantti” Karpaasi tervehti nostaen käden lippaan.
”Lepo, Karpaasi…kerää nopeasti joukot, meidän pitää mennä auttamaan vapaustaistelijoita” nainen määräsi ja nousi itse melko nopeasti pois prätkän selästä, tarkoituksena mennä ilmoittautumaan elävien kirjoihin.
”Mutta luutnantti. Minulle annettiin käsky viedä sotilaita Arkyyri-syvänteeseen pommitehtävään” Karpaasi vastusteli.
”ARG! Eihän siellä ole vihollisia. Sehän vallattiin jo viime kuussa!” Krista parahti pysähtyessään portaikkoon, jota hän oli ontunut jo muutaman askelman.
”Mutta eversti määräsi…” Karpaasi yritti vielä vängätä vastaan.
”Ihan sama vaikka olisi itse kenraali, sanot sitten sotaoikeudessa, että minä määräsin, jos sinne päädyt” Krista sähähti ja jatkoi alakertaan jättäen kersantti Karpaasin pudistamaan päätään.
Everstin ovelle päästyään hiirinainen ei viitsinyt kauaa ruveta odottelemaan, vaan koputti ja astui sisään.
Eversti sammutti nopeasti käynnissä olleen videopuhelun ja kääntyi äkäisesti katsomaan ovelle.
”SINÄ.. Olet hengissä! Luojan kiitos, että edes joku voi kertoa minulle mitä siellä tapahtui…” Krista nyökkäsi ja kääntyi saman tien takaisin.
”Mihin sinä nyt?…” eversti kysyi naiselta tuimaan sävyyn (kun nainen ei paljoa nyt säännöistä välittänyt…)
”Meen tappelemaan Marsin puolesta vapaustaistelijoiden kanssa” hiirinainen tokaisi varmana.
”Millä joukoilla?”
”Kersantti Karpaasin ja sille määrätyillä joukoilla” Krista vastasi.
”Mutta minähän määräsin hänet toiseen tehtävään” eversti ärähti.
”Niin kuulin häneltä…” Krista lopetti keskustelun ja jätti everstin ärisemään vihaisena huoneeseensa.
Hiirinainen ontui takaisin kohti prätkäänsä, jonka lähellä Karpaasi odotteli jo muiden sotilaiden kanssa.
”Okei nyt mennään taistelemaan Marsin puolesta oikeasti eikä meitä ohjailla mihin sattuu!” Krista huudahti voiton riemuisesti ja kaasutti takaisin samaan suuntaan kuin mistä tuli hetkeä aiemmin. Kaikki muut lähtivät nopeasti hänen peräänsä.
 
Paikan päällä Krista aloitti heti heittämällä kranaatin lähellä olevaan raiderin ajokkiin.
”Okei, tätä mä oon kaivannu!!” nainen hihkui ajokin räjähtäessä sievästi hänen takanaan ”Kersantti hajota muodostelma. Nyt tapellaan oikeesti.”
Muutkin armeijan alaiset hurrasivat luutnantin päättäväisyydelle, mutta ryhtyivät sitten taistoon.
Krista virnisti pirullisesti ajaessaan yhtä autoa kohti ja hypätessään sen yli, nainen painoi nappia prätkän asevalikoimasta ja ajokin perästä sinkoutui kiintokoukku joka takertui autoon.
Krista painoi kaasun pohjaan ja auto seurasi takaperin naisen mukana. Hiirinainen ohjaili mukanaan sinkoilevaa autoa niin että se tuhosi monta muuta autoa törmäillessään niihin. Lopuksi Krista vielä käänsi prätkän  kässärikäännöksellä ja päästi autossa kiinni olleen narun jolloin auto sinkoutui raiderin oudon näköisen ajokin ”jalkoihin” ja hajotti sen.
”Erittäin tyylikästä!” naisen viereen pysähtynyt vapaustaistelijoiden johtaja naurahti.
”En mä vaa sille mitään mahda, että mä oon luonnonlahjakkuus” hiirinainen kohautti olkapäitään esittäen vaatimatonta.
Samassa Krista joutui nojautumaan kunnolla taaksepäin väistäessään edestä tulleen laserin.
Rontti nauroi naisen vaatimattomuudelle ja ampui edestä lähestyneeseen kotteroon.
Krista nousi takaisin istumaan kunnolla hiirimiehen naureskellessa hänelle. Nainen virnisti nolosti, mutta vakavoitui samassa kun Rontin takaa lähestyi vihollinen ja hiirinainen ampui välittömästi tämän raiderin hajalle.
”Ollaan tasoissa!” Krista tokaisi ennen kuin lähti etsimään lisää vihollisia jättäen hiirimiehen pudistamaan päätään.
 Vihollisten loppuessa Moto, Vinski ja Turbo lähtivät salamana kohti kallioita, jonka luoliin plutolaiset olivat asentaneet vetomuuntajan.
”Tiedättekö luutnantti, teistä tulisi loistava vapaustaistelija” Rontti virnisti naiselle.
”Nojaa…” Krista huokaisi.
”Niinpä! No luutnantti Krista ei nyt normaalistikkaan välitä paljoa armeijan säännöistä ja arvoasteikosta…” kersantti Karpaasi tokaisi sarkastisesti, saaden naiselta terävän nyrkin iskun käteen.
 
”Tässäpä tämä mun menneisyyteni…” Krista huokaisi saadessaan tarinan päätökseen.
Santtu ja Tanya kuivasivat vieläkin silmiään Larin kohtalon takia.
”Eipä heti arvannu, et se olis myös sun syntymäpäivä..” Moto totesi hiljaa.
Krista nousi seisomaan ja käveli prätkänsä luo. Nainen nousi pyörän selkään, painoi kypärän päähänsä ja kaasutti ulos tulostaululta.
”Pitäiskö..?” Turbo aloitti, mutta Rosie pudisti päätään.
”Ei, Krista on parempi päästellä höyryjä hetki..” valkoturkkinen nainen mutisi hiljaa. ”Ehkä tämä oli sittenkin virhe..”
”Musta ei” Tanya totesi silittäen varovasti jo suljettua valokuva-albumia. ”Vaikka Vera tekikin mitä teki.. mikähän sen syy oli alun perin?”
”Raha.. se varmaan yritti saada sen verran valuuttaa, että olis voinu ostaa sut takasin” Ryan mutisi hiljaa.
Tanya kohautti olkiaan ja hymyili hieman surullisesti.
Reilua tuntia myöhemmin Krista palasi takaisin tulostaululle, kasvojen ilme neutraalina.
”Kävit sitten yksinäs potkimas hanttapulien renkaita?” Vinski kysyi ja osoitti ulos, jossa Leipäjuuston kätyrit makasivat pitkin katua, aika kärsineen näköisinä.
”Mitäs tulivat tielle..” hiirinainen mutisi hiljaa.
Rosie naurahti. ”Sellanen se meidän Krista on. Mut meidän on aika lähteä paluumatkalle, komentokeskus venttaa..”
Nopeasti jätkät, Krista ja Santtu hyvästelivät vieraansa, ennen kuin nämä nousivat avaruusalukseen.
”Tanya, ota tää” Krista kuiskasi ja ojensi tytölle yhden valokuvista.
Kuvassa Vera seisoi yksin, nojaten naisten makuukasarmin oveen.
”Jos sä joskus saat vihjettä tän naisen olinpaikasta.. informoi muakin” Krista pyysi matalalla äänellä.
Tanya nyökkäsi ja sujautti kuvan vyölaukkuunsa.
”Et kai sä enää oo Veralle vihanen?” tyttö kysyi hiljaa.
Krista kohautti olkiaan ja halasi Tanyaa nopeasti hyvästiksi.
 
Illalla Krista ei saanut unta, joten hän kiipesi tulostaulun katolle, katsomaan tähtiä ja kaunista Chicagon kaupunkia. Kädessään nainen puristi ohutta narua, jossa roikkui kultainen sormus. Larin antama sormus.
”Etkö sä saa unta?” Moton ääni säpsähdytti naista hieman ja Krista kääntyi katsomaan taakseen.
Moto oli onnistunut kiipeämään kattoluukusta hänen seurakseen ihmeen äänettömästi.
”No jaa.. ei nyt niin hirmu myöhä oo..” Krista mutisi nojatessaan leukaa polviinsa.
Moto istui naisen viereen ja katsoi myös kirkasta taivasta.
”En mä oikeastaan oo vihanen Veralle..” Krista totesi hiljaa. ”Tavallaan mä ymmärrän, miks se teki sen.. kyl mäkin tekisin myös jotain epätoivoista, jos mun pikkuveljelle sattuis jotain..”
Moto nyökkäsi. ”Sama täällä..”
”Mut.. vaikka se tuntuu aika raskaalta ja ironiselta.. mä oon tavallaan iloinen, et niin tapahtu” Krista totesi ja katsoi Motoa suoraan silmiin.
Vaikka naisen silmät kimalsivat pienesti kosteuden takia, ne olivat myös päättäväiset ja terävät.
”Ilman tuota tapahtumaa.. mä en olis varmaan koskaan tavannu teitä.. Saati Tanyaa uudestaan..” Krista kuiskasi. ”Mä muistan yhä, mitä Lari sano mulle viimeisiksi sanoikseen. Se sano, ”pysy elossa.” Ja sitä neuvoa, mä aion myös noudattaa..”
Moto nyökkäsi ja veti varovaisesti naisen kainaloonsa.
”Ei Lari varmaan halunnu, et sä jäät paikalles polkemaan ja murehtimaan maailman menoa” harmaa hiirimies totesi hiljaa.
Krista naurahti ja nojasi poskeaan tiukemmin Moton hartiaan. ”Ei niin..”
Samalla nainen puristi tiukasti sormusta kädessään.
”Ei kai sua haittaa.. vaikka mä pidän tän sormuksen?” nainen kuiskasi hiljaa.
”Ei yhtään” Moto vastasi ja katsoi tähtien valaisemaa taivasta.
Nopeasti hiirimies paikansi Marsin, pienenä, punaisena pisteenä horisontissa.
”Ehkä vielä joskus.. me tavataan Vera.”
Krista nyökkäsi. Ehkä joskus. Sitten he puhuisivat asiat selväksi.
”Mutta.. ei nyt..” Moto kuiskasi ja nojautui lähemmäs Kristaa.
Hiirinainen sulki silmänsä, Moton suun painuessa hänen omaansa vasten. Suudelma oli pitkä, hellä ja aivan ihanan lämmin.
”Hyvää syntymäpäivää, Krista.”
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Lil Hoss
Admin


Viestien lukumäärä : 2563
Join date : 27.10.2013
Ikä : 27
Paikkakunta : Pohjois-Pohjanmaa

ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   Ti Kesä 07 2016, 20:44

Tuota noin, huomasin että otsikosta puuttuu tarinan ikäraja. Voisitko lisätä ikärajan otsikkoon?

Muuten vaikuttaa hyvältä tarinalta. Smile

_________________
"Tiätsä, laserin kool ei oo merkityst jos osaa käyttää sitä." - Moto

Lil H muualla: http://lilhoss.livejournal.com/ ja http://lilhoss.vuodatus.net/ | Lil H:n tarinointa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://lastchancegarage.palstani.com
Pahgiz



Viestien lukumäärä : 55
Join date : 06.06.2016
Paikkakunta : Seinäjoki

ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   Ti Kesä 07 2016, 20:45

Oi! Very Happy Mietinkin että jotain jäi! Nimittäin piti muutamaan otteeseen tehdä kun eipäs kelvannutkaan näin pitkä tarina ja meni pari kertaa uudelleen kirjoitteluksi kaikki nuo otsikot ja muut tiedot. Korjaampa pikinmiten
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkämimmi



Viestien lukumäärä : 2733
Join date : 18.01.2015

ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   Ke Kesä 08 2016, 08:37

Okei tää on pakko sanoo mut tää stoori oli.....MAHTAVIN Very Happy!!!! Kävi kyl kovasti sääliks Kristaa mut sit kun päästiin rokkaan niin silloin tosiaan rokattiin
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkämimmi



Viestien lukumäärä : 2733
Join date : 18.01.2015

ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   To Kesä 09 2016, 08:13

Tää stoori on siis oikeesti ihan huippu Very Happy
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Pahgiz



Viestien lukumäärä : 55
Join date : 06.06.2016
Paikkakunta : Seinäjoki

ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   To Kesä 09 2016, 17:05

Very Happy Hehee.. Kiitos kaunis * 2!! Vaikka tää tosiaa onki aika vanha jo (oon ollu vielä muistaakseni yläasteella kun tämän kanssa oon työskennelly Minde tukenani) nii minäki edelleen tästä pidän. Joskus tässä luin tämän itsekin oikein alusta loppuun niin oikein yllätyin kuinka paljon asioita tuosta intistäkin on menny melko hyvin oikein. Toki tässä on kyse Marsin armeijasta et sen ei oo tarkoituskaan vastata suomen inttiä mut silti Very Happy
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkämimmi



Viestien lukumäärä : 2733
Join date : 18.01.2015

ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   Pe Kesä 10 2016, 08:27

Ole hyvä vaan Very Happy. En ole itse käyny armeijaa mut eiköhän se suht nappiin menny Very Happy
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Pahgiz



Viestien lukumäärä : 55
Join date : 06.06.2016
Paikkakunta : Seinäjoki

ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   Pe Kesä 10 2016, 23:54

Empä minäkää, mut avopuoliso oli just intis kun me ruvettiin tapaileen ja sit nää monituiset kaverit. Miehet ei vaan voi jättää inttijuttuja siihen inttiin :DD Siellä ollessaan ne laskee aamuja et koska pääsee pois ja lopun elämäänsä ne melkee haikailee sinne takasin
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkämimmi



Viestien lukumäärä : 2733
Join date : 18.01.2015

ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   La Kesä 11 2016, 08:15

Saas nähdä onks broidi samanlainen kun sil on tulos haku Very Happy
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Kristan armeija vuodet (K11)   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Kristan armeija vuodet (K11)
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Last Chance Garage :: Fanfiction ja fanitaide :: Prätkähiiritarinat S-K13-
Siirry: