Last Chance Garage

Suomenkielinen foorumi Prätkähiiret Marsista - sarjan faneille.
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Uusi aamu, uusi iho (K15, jatko-osa tarinalle Pientä lomaa)

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
DeadRat21
Moderaattori


Viestien lukumäärä : 383
Join date : 25.01.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Itä-Pirkanmaa

ViestiAihe: Uusi aamu, uusi iho (K15, jatko-osa tarinalle Pientä lomaa)   To Tammi 30 2014, 21:41

Title: Uusi aamu, uusi iho
Author: TrapOfTheDeadRat21 / Mac Walters, Drew Karpyshyn (leijonanosa juonesta on Mass Effect 2:n käsikirjoitus-tiimin käsistä, tosin omaa dialogiakin löytyy)
Genre: Mass Effect/Prätkähiiret-crossover, seikkailu, toiminta, jännitys, romanssi, huumori, angst, draama, alternate universe, (mahdollisesti) songfic
Paritukset: mitkä paritukset?
Rating: K15
Disclaimer: En omista Prätkähiiret- ja Mass Effect-hahmoja, näistä omistan ainoastaan Elyz Shepardin (ja muutamia sivuhahmoja)!
Aloitettu ja lopetettu:25.1.2014 -
Varoitukset: rivoa kielenkäyttöä, väkivaltaa, mustaa huumoria, verta, angstia, seksiä, cliffhangereita, huumeviittauksia, kidnappauksia, kuolemia, (ihmis)kokeita, alkoholia
Summary: Kaksi pitkää vuotta eikä mikään ole muuttunut. Reaperit uhkaavat olemassaoloamme, kukaan ei kuuntele varoituksia tulevasta sukupuutosta eikä kenelläkään ole rohkeutta väittää toisin. Kuolleista heränneellä komentaja Shepardilla on taas kerran kädet täynnä töitä, niin omien kuin miehistönsä pulmien kanssa, samalla kun mystiset muukalaiset kidnappaavat kokonaisia ihmisten siirtokuntia. Elyz on kovan paikan edessä: joko hän työskentelee terroristijärjestöksi luokitellun Cerberus-järjestön ja sen pääjehun Kuvitellun Miehen kanssa pysäyttääkseen ylivoimaisen uhan tai sitten hän jää vain odottelemaan väistämätöntä taistelua...
A/N: Minkä sille mahtaa, kun saa inspiraation pelaamalla (itselle) yhtä parhaimmista pelisarjoista koskaan. Huomioitava on, että vaikka jätinkin omaan Mass Effect/Prätkähiiri – universumiin kuuluvan edellisen osan (Pientä Lomaa) aika avoimeksi ja luvaten kirjoittaa jatko-osan jonakin päivänä, kevät 2012 oli lähellä haudata koko inspiraationi jatkon suhteen. Ei sillä, että kyse olisi halusta jättää kirjoittaminen, vaan Mass Effect 3 ja sen julkaisun jälkeinen, käytännössä pelin loppuratkaisuun keskitynyt faniraivo laittoivat oman uskoni koetukselle. Kyllä, minä itsekin olin yksi niistä, jotka poruivat lopetuksesta, muttei siinä mielessä että sitä tarvitsisi välttämättä muuttaa. Kesällä 2012 Bioware julkaisi ilmaisen Extended Cut -lisäosan laajentamaan flopiksi julistettua loppua sekä antamaan myös arvokasta taustatietoa ja still-kuvien sävyttämät kolme erilaista epilogia, joissa heijastetaan Shepardin (pelaajan) avainvalintojen seuraukset. Loppu tosin pysyi käytännössä samana (jotta Biowaren 'taiteellinen näkemys' säilyisi ehjänä) ja vaikka tämän lisäosan julkaisun jälkeen olin jo haudannut raivoni, viimeisin trilogian läpiveto herätti taas sen saman, katkeruuden tunteen ”Eikö ne pöljät oikeasti parempaa keksinyt?” - tyyliin, tosin lievempänä. Ja nyt olen taas tässä: tekemässä pitkää tarinaa, vaikka minulla on se toinenkin vielä kesken. Mutta kuten sanoin... minkäs sille mahtaa? (Tarina käsittää vielä julkaisun jälkeiset lisäosatkin, jotka laajentavat kokemusta noin kymmenellä tunnilla.)

Nauttikaatten, folks!




Prologi – Sammunut toivon liekki

Valtava aseman edessä oleva tähti vaikutti erittäin räjähdysherkältä, mutta myös dynaamiselta. Aivan kuin kuvatakseen universumin ikuista jakautumista hyvään ja pahaan. Ja pian, liiankin pian, tämä tulisi vaikuttamaan mahdottomaan yhtälöön. Reaperit vastaan kaikki mahdollinen elämä, joka ei kuitenkaan pystyisi puhaltamaan yhteen hiileen. Komentaja Shepard oli jo näyttänyt mihin pystyy tuhoamalla yhden näistä kammotuksista vain 3 kuukautta sitten tuhoisassa Citadelin taistelussa, mutta silti hän oli uskollista, pääosin muukalaisista koostuvaa tiimiään lukuunottamatta yksin.

”Hän teki aivan kaiken oikein, ja vielä enemmän kuin saatoimme edes uneksia. Citadelin ja jopa Neuvoston pelastaminen on antanut ihmiskunnalle enemmän luottamusta galaksilta kuin koskaan aiemmin...” sanoi tähteä katsova brunettehiuksinen, valkoista sukkapukua pitävä Cerberus-agentti toiveikkaasti, muuttuen seuraavaksi analyyttisen kylmäksi: ”ja edes sekään... ei riitä!”

”Lukemattomat uhrauksemme ovat ansainneet Neuvoston luottamuksen, mutta usko pois, Miranda, Shepard on yhä meidän paras toivomme tiedät-kyllä-mitä vastaan.” sanoi tuolissa istuva Cerberus-järjestön pääheppu luottoagentilleen ottaessaan tupakkansa suustaan pikku hetkeksi.

”Mutta he lähettävät komentajan taistellaan gethiä vastaan. GETHIÄ! Me tiedämme, etteivät ne ole oikea uhka. Reaperit ovat yhä tuolla jossain...”

”Ja niiden pysäyttäminen saattaa olla ainoastaan meistä kiinni.” Kuvitellulle Miehelle ainoastaan ihmiskunnan tulevaisuuden suojaaminen (ja siinä samassa ylösnostaminen niin turianien, asareiden ja salarialaisten yläpuolle) hinnalla millä hyvänsä riitti. Ja Shepard oli ainoa vakavasti otettava pelinappula valtavalla shakkilaudalla...

”Neuvosto ei koskaan luottaisi Cerberukseen eikä hyväksyisi apuamme. Huolimatta siitäkään, mitä ihmiskunta on meidän avullamme saavuttanut...” Muodokas Cerberus-agentti päästi lopuksi huokauksen, muuttaen äänensävyään tällä kertaa valoisampaan suuntaan; ”mutta tämä Elyz... pienessä ajassa hänestä on tullut sankari ja monet pitävät häntä helkkarin ikonina, ja otetaan huomio myös se, että meillä on myös vedenpitäviä vastauksia häntä vaivaaviin kysymyksiin. Mutta hän on vain yksi nainen. Ja jos menetämme hänet, ihmiskunnnan usko tulevaisuuteen saattaa rakoilla peruuttamattomasti.”

Miranda oli oikeassa. Kuten tavallista. Jääkuningattaren luonteen omaava Cerberus-agentti ei todellakaan halunnut kaiken vaivannäön päätyvän harakoille, ei sen enempää kuin hänen karmivat, mekaaniset ja lähestulkoon tunteettomat, siniset silmät omaava pomonsa.

”Katsokin sitten... ettemme menetä häntä. Vaati se, mitä tahansa!”


Jossakin kaukana Terminus-järjestelmien rajamailla oli suorastaan haudanhiljaista. Ja edes se, että yksi alus hyppäsi järjestelmään hetki sitten muuttanut tätä ollenkaan. Olihan kyseessä Allianssin ja turianien yhteinen taidonnäyte, komentaja Shepardin komentama Normandy SR-1.

Tosin aluksen kapteeni ei ollut siinä parhaimmassa mahdollisessa tilassa johtaakseen.

”Kyllähän sä voit aina puhua...”

”Mistä muka?! Siitä, että kaipaan ystäviäni? Että kaipaan juuri häntä joka sekunti?! Miksi mun pitäisi puhua jostakin, kun ei ole helvetti puhuttavaa?! Anna vain olla, isoveli!” huusi komentaja isoveljelleen ruokapöydässä olevien miehistön jäsenten katsellessa tyrmistyneinä sisarusten välistä sanaharkkaa.

”Vai että anna olla?”

”Juuri niin. Keskity nyt vaan omaan työhösi! Munkin on palattava sorvin ääreen hetkenä minä hyvänsä tai muuten...”

”Päitä alkaa putoilla?”

”Jotain sinne päin...” Juuri hänen silmiensä edessä avautuva ovi tuntui helpottavan paljon enemmän kuin jatkuva sydänsärkyjen purkaminen isoveljelleen. Miksi hänen täytyisi jatkuvasti edes vaivautua kuuntelemaan juuri pikkusiskoaan, kun olisi paljon tärkeämpiäkin asioita tehtävänä?

”Voi perkele sen kanssa! Yhtä itsepäinen kuin silloin pikku likkana...” mutisi kokenut sotilas istuutuessaan vaivautuneen kuuloisena miehistön kera syömään.

”Samaa vanhaa vai?” kyseli syömisensä keskeyttänyt insinnööri pöytään istuutuneelta luutnantilta.

”Juuri sitä, Felawa! Ei oo vieläkään päässy siitä, että jätti Moton tosta vaan. Jopa Tailbrowin flirttaus-yrityksiä kuuntelisi mieluummin kuin tuota...”

”Anteeksi jos kuulostan tyhmältä, Joshua, mutta voisitko kertoa, mistä tuo oikein johtuu? Kukaan ei edes suostu sanomaan siitä mitään, koska pelkää saavansa komentajalta huudot 'paskanjauhamisesta'.” kyseli pöytään itsekin istuutuva sotilas hieman peloissaan.

”Hyvä on sitten, Talitha! Noin kolmisen kuukautta sitten, vain päivää ennen tätä marsilaisten ja plutolaisnahkiaisten kaameaa yhteenottoa Marsin yläpuolella, mä sain yllätysviestin Motolta Maasta. Ja en voinut uskoa mitä näin... kaverilla oli nainen kainalossaan. Mun pikkusisko. Itse komentaja Shepard, oli löytänyt tiensä sen sydämeen tai päinvastoin.”

”Jos kerran hänellä on suhde, miksei hän vain pidä yhteyttä häneen?” Joshua huokaisi Talithan kysymykselle syvästi, yrittäen sopertaa jotain järkevää suustaan.

”Moto loukkaantui selästään vakavasti ja joutui sairaalaan aika pitkäksi aikaa. Pystyy jo jopa ajamaan prätkällä, mutta kunnon akrobatiaa ei kyllä harrasta vielä pariin kuukauteen. Mutta tässä on kyse just siitä, että Elyz, meidän komentaja, jätti sen tosta vaan. Ei tunteettomasti vaan tietäen, että olisi paljon vaikeampaa erota kunnon hyvästien kera. Ja luuletteko todellakaan, että pikkusisko haluaisi sanoa Motolle mitään sen jälkeen, mitä se joutui tekemään? Se on ihan rikki...”

”Ja loppu on historiaa...”

”Usko pois, Robert... kunpa toivoisinkin, että se jäisi pian taaksepäin...” Ruokaan Joshua pystyi hukuttamaan murheitaan, ainakin vähän, muttei läheskään tarpeeksi. Jos kerran nämä Reaperit, joista Elyz oli kertonut hänelle, olivat tulossa, hänen täytyisi olla huippukunnossa. Mutta Elyzissä Joshua ei nähnyt pelkkää sankarikertomusten sävyttämää komentaja Shepardia, vaan ennemmin rikkinäisen naisen, jonka olisi parempi joskus ottaa itseään niskasta kiinni ja kertoa asioistaan jollekulle. Sitä vartenhan Joshua oli lähtenyt hänen mukaansa ja jättänyt Erinan ja Miihkalin Marsiin. Toivottavasti mieluummin ennemmin kuin myöhemmin...

Taustamusiikki

”Me vain tuhlaamme aikaa täälläpäin. Tätä sektoria olemme tutkineet jo neljä päivää emmekä ole havainneet merkkiäkään geth-toiminnasta.” Navigaattori Pressly oli jo turhautumassa ponnettomiin etsintöihin, mutta kaikki epätavalliset havainnot oli tarkistettava vei se kuinka pitkään tahansa.

”Kolme alusta katosi juuri tällä alueella viime kuussa. Jotain niille on täytynyt tapahtua.” sanoi aluksen pilotti, yksi Allianssin parhaista, Jeff 'Jokeri' Moreau, navigaattorille ilman sen suurempaa tunnetta.

”Veikkaan, että se 'jotain' on orjakauppiaat. Terminus-järjestelmä suorastaan kuhisee niitä!”

”Pitkän kantaman tutkat havaitsivat jotain. Tunnistamaton alus...” Vänrikki Addison katseli tutkan antamaa kuvaa, sanoen mielipiteensä hetken tutkailun jälkeen; ”Hmm... vaikuttaa risteilijältä...”

”Joka ei vastaa minkään tuntemamme tunnusmerkkejä.” lisäsi Jokeri hieman huolestuneena.

Pitkästä välimatkasta huolimatta savuketta muistuttava alus oli jo tähtäämässä kohteensa...

”Risteilijä muuttaa suuntaansa. Meidän suuntaamme!”

Pressly ei voinut uskoa sitä, ei minkään aluksen tutka voinut havaita kehittyneitä häive-järjestelmiä käyttävää alusta; ”Ei voi olla. Häive-järjestelmät ovat päällä. Miten geth-alus voisi...”

Jokeri sen sijaan veti omat johtopäätöksensä: ”Koska se ei ole geth-alus! Varautukaa väistöliikkeisiin!”

Siitä huolimatta Normandy oli kuin maalitaulu valtavalle alukselle. Aluksen keltainen laser osui kauniin delfiiniä muistuttavan aluksen runkoon, tarkemmin sanottuna sen keulaan saaden koko komentosillan paniikin valtaan. Navigaattori Pressly kuoli välittömästi laserin aiheuttamasta ylikuormituksesta tulleeseen sähköpurkaukseen ja vänrikki Addison seurasi perässä vain sekunteja myöhemmin.

”Kineettiset suojat ovat mennyttä!” Eivätkä ainoastaan ne. Koko komentosilta pamahteli sähköpurkauksia ja tulipaloja alkoi nousta ympäri alusta. Jokeri ei uskonut sitä, että Normandy oli nyt räsynukeksi alistunut teos tuntemattoman aluksen tähtäimissä, eikä myös sitä tosiasiaa, ettei välttämättä edes hänentasoisensa lentäjä voisi tehdä asialle mitään.

”Koko komentosilta on täynnä murtumia! Aseet ovat toimintakyvyttömiä! Ja hommaisiko edes joku sammuttimen?!”

Tilanne vain kärjistyi entistä pahemmaksi. Huolimatta Jokerin nopeasta reagoinnista Normandy sai taas pahasti siipeensä. Nyt Allianssin jalokivi ei ollut muuta kuin avuton maalitaulu viimeisteltäväksi...


Kaikki aluksen kannet olivat hätätilassa: jopa lastiruuma oli saanut ikävän osuman ja siinä sivussa mm. Mako-maasturi oli pamahtanut päreiksi. Helvetinpunaiset liekit pursusivat joka nurkasta miehistön yrittäessä päästä paniikin valtaamina hätäkapseleille, kun taas jotkut etsivät ystäviään kaaoksen keskeltä. Kuten isoveli pikkusiskoaan...

”Elyz!” Naiskomentaja laittoi kypäränsä päähän savun nostaessa päätään, juuri viimeisteltyään hätäsignaalin asetukset.

”Hätäsignaali on valmiina lähetettäväksi.”

”Entä Allianssi? Luuletko, että ne...” Sisarusten vieressä olevat unikapselit alkoivat räjähdellä samaa tahtia muun aluksen laitteiston kanssa, saaden Joshuan pikku hetkeksi horjahtamaan. Vieressä olevat vaahtosammuttimet auttoivat kaksikkoa jonkin verran aluksen rungon murtumien kuuluessa jo selvästi.

”En todellakaan aio seistä tumput suorina, jotta ne voisivat löytää ainoastaan pakastuneet nahkamme. Käske kaikki pakokapseleihin!”

”On jo käsketty! Jokeri ei vaan suostu lähtemään ohjaamosta! Enkä minäkään ole lähdössä minnekään!”

”Varmista nyt vain, että kaikki pääsevät kapseleihin! Raahaan Jokerin ohjaamosta pois vaikka väkisin ja tulen sitten perästä.”

”Mut sisko...”

”Joshua, mene...” seuraavan sanansa Elyz sanoi niin käskevästi kuin saattoi; ”nyt!”

”Selvä on... kapteeni!”

Kriittisten järjestelmien ylläpito niin pitkään kuin mahdollista oli Elyzin prioriteettina, samalla kun hänen isoveljensä muun miehistön kanssa painui samalla kannella oleville pakokapseleille.

”Liikettä niveliin! Liikettä!” Aluksen vakiomiehistöön kuuluneet insinööri Adams ja tohtori Chakwas painuivat pakokapseleille Joshuan vielä varmistaessa, että kaikki pääsisivät turvaan. Äkillisen räjähdyksen uhriksi päätynyt Talitha Draven ei ollut yksi näistä onnekkaista.

Ja tuletkin sitten sieltä!” ajatteli luutnantti katsellessaan pakokapselin ikkunasta epäuskoisena savuavaa, tuuliajolla olevaa alusta.

Mayday! Mayday! Tässä SSV Normandy! Olemme kärsineet raskasta vahinkoa tuntemattomalta viholliselta!

Ja se vaan jaksaa yrittää! Mikä tollo...” Aikaa Elyzillä ei ollut hukattavana sekuntiakaan. Normandy oli jo hajoamaisillaan eikä hän todellakaan aikonut jättää Jokeria tekemään mahdottomia mahdottomuuksia.

Portaatkin alkoivat jo rakoilla ja lämpötila alkoi nousta juhannuskokon tasolle. Jokeri tuskin selviäisi enää kovinkaan pitkää...

Koita kestää, kulti! Koita kestää!

Komentosilta oli romuna. Romuna ja riisuttu rungostaan niin, että jo entisellä komentosillalla asteleva komentaja pystyi jopa näkemään kaukaisuudessa siintävän aluksen, varautumassa viimeiseen hyökkäykseen. Ellei Elyz halunnut päätyä avaruuteen tuuliajolle, oli liikuttava tuskallisen hitaasti. Pelkokin alkoi jo hiipiä hänen päähänsä katsellessaan valtavaa romun ja irronneiden penkkien määrää...

”Tule, Jokeri! Meidän on mentävä nyt!”

”EI! En suostu hylkäämään Normandya! Voin yhä pelastaa sen!” Lentäjän edessä olevat näytöt näyttivät selvästi toista...

”Normandy on jo menetetty, Jeff! Sen mukana meneminen ei muuttaisi sen kohtaloa.” Muutama kyynel tipahti Jokerin silmistä hänen joutuessa itsekin hyväksymään tosiasiat. Hetken päästä hänen lentämänsä alus olisi kuitenkin historiaa.

”Hyvä on sitten. Auta minut ylös!”  

Mutta juuri kun kaksikko oli valmiina lähtemään pois... ”Hitto! Ne tulevat taas!”

Jos äskeinen komentosillan näkeminen sai Elyzin hieman pelokkaaksi, tappavien lasereiden näkeminen noin kymmenen metrin päässä oli lähes tulkoon lamauttava näky. Alemmille kansille kaksikolla ei ollut mitään asiaa, mutta aivan vieressä olevalla ilmalukolla oli vielä pari pakokapselia täyttämättä. Komentaja ei epäröinyt hetkeäkään vaan nosti rampan pilottinsa ylös tuolista ja kantoi tämän turvaan.

Mutta juuri kun Elyz oli itsekin astumassa pakokapseliin, lasereiden aiheuttama järistys sai komentajan horjahtamaan ja lentämään takaisin ohjaamoa päin. Jokeri ei voinut tehdä mitään auttaakseen komentajaansa, joka piteli kiinni yhdessä jäljelle jääneistä pilareista kaikella voimallaan tappavan laserin osuessa ohjaamon alueelle vielä kerran...

”Shepard!!!”

Komentaja ei pystynyt pitämään enää kiinni koko aluksen täyttyessä valtavista räjähdyksistä ja paineaallot lennättivät epäonnekkaan naisen ympäri aluksen jäännöksiä. Normandy oli nyt historiaa ja samoin sen vertavuotava komentajakin, joka katseli palavia aluksen raatoja näön hämärtyessä verestä.

Arg... eii... arghh...” Ja vielä huonommaksi tilanne meni, kun hän huomasi N7-panssaripukunsa happijärjestelmien vahingoittuneen. Ilma vuoti elintärkeistä putkista ulos ja samalla myös kouristeleva nainen joutui hyväksymään painajaismaisen kohtalonsa...

Kukaan ei tulisi löytämään häntä näiden romujen seasta. Ei kukaan...


Kaukaisella Cerberus-asemalla ei oltu uskoa tapahtumaa todeksi. Kuviteltu Mies ei tosin hyväksynyt sitä.

”Jos kerran raportit pitävät paikkansa...” samettiääninen, rennosti pukeutunut mies sytytti savukkeensa katsellessaan pelastuspartion antamia kuvia Normandyn raunioista mietteliäänä. Koko alus oli enää mitätöntä kaatopaikalle joutavaa rojua, mutta kuka sitä sanoo, ettei romusta voi luoda mitään? Cerberus oli aina yksi Neuvoston vakio-inhokeista, eikä hän odottanut sen muuttuvan edes seuraavan kunnianhimoisen suunnitelman myötä.

”Shepard on saatava takaisin, maksoi mitä maksoi!”

”Mutta oletteko aivan varma siitä? Olemmehan kehittäneet useita lääkkeitä ja viruksia, mutta...”

”Ei muttia! Jos kerran kukaan muu ei suostu pistämään Reapereille vastaan, en näe muita vaihtoehtoja. Hanki Shepardin ruumis ja katso sitten, onko hänen elvyttämisensä mahdollista!”

”Entä jos se ei onnistu?”

”Sen ON onnistuttava! Muuten kaikki panoksemme tässä pelissä voi katsoa jo menetetyksi...” Tämä takaisku saattoi vaikuttaa ulkopuolisten silmään erittäin odottamattomalta, mutta Cerberus tiesi paljon paremmin. Jopa Shepard ei olisi voinut vastustaa kuolemaa, mutta...

”Vannon, ettei tämäkään dilemma ole mahdottomuus, Miranda! Me olemme Cerberus, emmekä me todellakaan luovuta, emme varsinkaan näinä myrskyä edeltävinä aikoina.”

”Yksi kysymys: mitä koodinimeä tälle projektille käyttäisimme?”

” 'Helvetistä ja takaisin' ? Ei ei ei ei... 'Ylösnousemuksen enkeli' ? Melkein... tarvitsisimme jotain paljon mystisempää... miten kävisi Lazarus?”

”Hmm... sopivan lyhyt ja hyvin osuva. Ei sinällään hassumpi...”

”Projekti Lazarus... eiköhän sen lopputulos riitä kuvastamaan organisaatiomme luonnetta. Ota yhteys Liara T'Soniin ja kysy häneltä, kiinnostaisiko häntä saada komentajansa takaisin... tismalleen samanlaisena kuin ennen kuolemaansa!”

”Mutta Shepardhan oli ainoa selviytyjä Akuzen ryhmästä. Hän tiesi, että Cerberus oli niiden puimakonemato-kokeiden takana, joka johti hänen ryhmänsä kuolemaan.”

”Eivätköhän olosuhteet saa hänet ymmärtämään, etteivät ennakkoluulot ja menneet merkitse näinä aikoina mitään. Ja usko pois, Miranda... mikäli Shepard saadaan takaisin elävien kirjoihin, hän ei ainakaan luovuttaisi ennen viimeistä henkäystään!”

”Kävisikö sitten vielä kontrollisiru?”

”Mitä varten muka?”

”Sitä varten, että jos komentaja ei näe järjestömme tarkoitusta omalla tahdollaan, olisi vain hyvä...”

”Ei missään nimessä! Minähän sanoin että komentaja tuodaan takaisin, hienosäätämättä hänen psyykettä ja tunnetiloja ollenkaan. En minä sätkynukkea halua, vaan komentaja Shepardin!”

”Siis rakennamme komentajan aivan viimeistä karvaa ja persoonallisuttaan myöten ennalleen, ottaen kuitenkin mainitsemani riskin?”

”Arvostan jokaista ehdotustasi, Miranda, ja usko pois, se on nerokas ajatus, muttei TÄSSÄ tapauksessa! Ymmärsitkö nyt?”

”Ymmärsin joka sanan täydellisesti ja niin minä tämän projektin aion toteuttaakin.” vastasi luottoagentti vastahakoisesti poistuessaan huoneesta pettyneenä.

Vai ei kontrollisirua, vai?! Idiootti...

Cerberuksen päämies käytti seuraavat tunnit tutkiakseen järjestön tietokantoja komentajasta, jättäen kaiken olennaisen tiedon (Akuzen 'katastrofista' Citadelin taisteluun) sikseen, keskittyen hänen salaisiin asiakirjoihinsa. Tietohan on valtaa, ja juuri informaation hakemisen terroristijärjestö todellakin osasi.

Alexander Shepardin tytär... Lähestulkoon kuin isänsä: mustat hiukset, luonteeltaan erittäin äkkipikainen ja silti muita inspiroiva, mutta psykologien diagnoosien mukaan sisältä erittäin herkkätunteinen... Suhde marsilaishiiri Moton kanssa, hmm...

Tämä sai Kuvitellun Miehen hämmennyksen valtaan. Motoristijuntinko kanssa se nainen oli mennyt pelehtimään? Vastauksen hämmennykseensä hän sai melkein heti katsoessaan tietoja pidemmälle.

Jaaha, muutamia moottoripyöräkilpailu-voittoja, omistaa Shadow-nimisen moottoripyörän, jonka sisällä oleva siru omaa omistajansa persoonallisuuden ja saa sen kuuntelemaan omistajaansa lähes täydellisesti. Marsilaisilla on kieltämättä nerokasta tekniikkaa ja he ovat erittäin tehokkaita hyökkääjiä, mutta sotakoneisto perustuu pääosin nopeisiin moottoripyöriin eivätkä he kuitenkaan ole kuolemattomia...

Toivon liekkimme on sammunut. Muttei kuitenkaan lopullisesti...” Jos kerran kunnianhimoa, loistavaa osaamista puhumattakaan valtavista resurrssien määrästä ei projekti Lazaruksesta puuttunut juuri yhtään, ei ollut syytäkään olettaa, ettei se onnistuisi. Mutta aika vain jatkui valumistaan valtavassa tiimalasissa, eikä Cerberuksella ollut hetkeäkään hengähtää, ennen kuin tämä ”toivon liekki” syttyisi jälleen.




”Onko se juuri hän?”

”On se. Vaikka... sitä on niin vaikea uskoa...” vastasi ujo asari vieressä seisovalle Cerberus-agentille katsellessaan leikkauspöydällä olevan entisen komentajansa sanoinkuvaamatonta tuskaa kokeneita kasvoja ja muuta kroppaa. Katsellessaan edessään olevaa kuollutta raatoa Liara T'Soni oli lähellä purskahtaa itkuun, ei ainoastaan Shepardin, vaan erään ystävänsä uhrauksen vuoksi. Kaamean Varjomeklarin joukot olivat lähestulkoon jo hänen kurkussa kiinni, mutta hänen ystävänsä, drell nimeltään Feron, jätti itsensä entisen työnantajansa kidutettavaksi panttina Shepardin ruumiista...

”Entäs hänen ystävänsä?”

”Anteeksi?”

”Hänen ystävänsä, miten he voivat tällä hetkellä?”

”Kaikki heistä ovat surun vallassa, varsinkin yksi heistä on niin syvästi järkyttynyt, ettei edes hänen äitinsä viisaudet paljoa lohduta tällä hetkellä... He kaipaavat häntä, ja niin minäkin. Ja jollette sitten tuo Shepardia takaisin juuri sellaisena kuin hän oli, ette tule näkemään päivänvaloa...”

”Me tuomme Shepardin tismalleen sellaisena kuin hän oli ennenkin, siihen voit luottaa, tohtori T'Soni. Eihän kukaan muu ole tutkiskellutkaan Reaper-toimintaa viime aikoina kovinkaan aktiivisesti. Kiitos vielä vaivannäöstänne!”

”Se ei ollut teille, vaan hänelle ja hänen ystävilleen. Yrittäkää edes tuoda hänet takaisin. Jo pelkästään se olisi paljon enemmän kuin mitä Allianssi ja Neuvosto ovat tehneet yhteensä...”

Kävellessään pois leikkaushuoneesta Liara katsoi vielä pikaisesti tajutonta Elyziä, toivoen, että hän teki oikein. Cerberukseen asari ja vähintään puoli galaksia ei luottanut pätkääkään, mutta mitä muuta vaihtoehtoja hänellä edes oli? Hän ei kestänyt katsoa Joshuan, Santun, Moton ja muiden murehtimista ja vain olla tekemättä mitään eikä oikeastaan ketään muuta edes kiinnostanut laittaa henkeään pantiksi. Toivottavasti hän pystyisi arvostamaan asari-ystävänsä vaivannäköä. Siis jos olisi herätäkseen.

Raportti, Miranda!” sanoi Cerberuksen nokkamies hologrammi-viestimen välityksellä käskevällä, mutta kuitenkin rauhallisella sävyllä.

”Ruumis on hallussamme, tosin se on erittäin huonossa kunnossa, mikä oli kyllä odotettavissa...”

Onhan se sentään yhtenä kappaleena?

”On se, sir, mutta tarkentaakseni äskeistä ruumis on lumenkalpea, ilmakehään palamisesta on yhä havaittavissa jälkiä...  hetkinen...”

Mitä nyt?

”Aivan kuin hänen kasvoillaan olisi jonkinlaista karvoitusta...”

Minkälaista?

”Vaikuttaa hänen ihonsa väriseltä karvalta. Sitä ei saa hänestä irti ilman, että repisi ihon samalla hänen kasvoistaan. Voisiko hänen tekemisillään olla vaikutusta tähän?”

Osuit ilmeisesti oikeaan, Miranda! Luulisin, että hänen ja tämän marsilaisen pikainen suhde saattaa olla vastaus tähän ongelmaan...

”Siis komentaja lopultakin herkistyi? Enpä olisi uskonut!”

Ja usko pois, en minäkään, mutta joskus juuri ne, joita pidämme tunteettomina, paljastavat oikean minänsä mitä uskomattomimmille tahoille. Vaikka joskus olisi vain parempi päästää tälläisistä asioista irti...

”Komentaja ei siis tiennyt, mitä siitä seuraisi?”

Ilmeisesti ei. Ihmisen ja marsilaisen välinen suhde kuuluu siihen samaan sarjaan, mitä ajattelen esimerkiksi meidän ja turianien välisistä suhteista. Mutta sano, Miranda: pystytkö aivan varmasti saamaan komentajan takaisin jaloilleen ja myöskin entiseen kuntoonsa?

”Kyllä, herra! Vaikka tämä karvoitus vaikuttaa mielenkiintoiselta kysymysmerkiltä tulevaisuutta ajatellen, lupaan tehdä kaikkeni Projekti Lazaruksen onnistumiseksi! Saatte raportit operaation etenemisestä noin viikon välein.”

Noin sitä pitää, neiti Lawson! Mutta muista: aika on rahaa, tai... voisinko sanoa lukemattomia henkiä. Meidän henkiämme.” Kuviteltu Mies sulki viestimensä tutkimuslaitokseen toiveikkaana sytyttäen jälleen savukkeen. Edessä siintävän tähden verenpunaisesta väristä saattoi erottaa pienen, sinisen valopallon...

Toivon valopallon, joka tulisi kasvamaan paljon suuremmaksi kuin mitä se oli nyt. Näky oli niin kaunis, mutta samalla myös musertavan epätoivoinen...


Viimeinen muokkaaja, DeadRat21 pvm Ke Helmi 05 2014, 15:37, muokattu 8 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
DeadRat21
Moderaattori


Viestien lukumäärä : 383
Join date : 25.01.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Itä-Pirkanmaa

ViestiAihe: Vs: Uusi aamu, uusi iho (K15, jatko-osa tarinalle Pientä lomaa)   La Helmi 01 2014, 23:32

Luku 1: Silmät auki, komentaja


Jotain oli pahemman kerran pielessä. Silmät olivat auki, mutta hän tunsi olonsa erittäin lämpimäksi. Kehon lämpenemisestä ja raskaasta huohotuksesta huolimatta hän saattoi kuulla vieressä olevan, läpikuultavan lasin läpi keskustelua.

”Ei auta. Tuota karvoitusta ei pystytä estämään, ja olemme muutenkin jo aivan liian pitkällä...”

”Ja hitot, Wilson! Ei meidän tarkoituksemme ollut estääkään sitä, vaan saada iho paikalleen, maksoi mitä maksoi!”

”Mutta entä sitten komentajan reaktio, kun hän sitten herää ja näkee, mitä hänestä on tullut? Mikä muka hänet sellaiseen valmistaa, Miranda?” Karvoitusta, eli mitä? Millaisena, ajatteli tummatukkainen nainen epätietoisuudesta syntyneen hengityksen käydessä sekunti sekunnilta raskaammaksi.

”Hän tullee toipumaan alkujärkytyksestä muutamassa päivässä.”

”Ai muutamassa päivässä, vai?! Älä nyt viitsi, tälläistä operaatiota ei olla tehty miesmuistiin, jos sellaista edes on ollutkaan, ja huolimatta siitä, että puhumme nyt komentajasta, jolle ei ollut parasta jekkuilla, ei edes hänkään voisi...”

”Tuo karvoitushan ajanee jo oman asiansa... Mitä nyt?” Miranda huomasi pääteknikon äkkinäisen järkytyksen ja katsoi itsekin pikaisesti leikkaushuoneeseen. Tuo ei missään nimessä kuulunut suunnitelmaan.

”Hän... aivan kuin hän olisi heräämäisillään...”

”Annoitko niitä rauhoittavia juuri oikean määrän?”

”Vannon, että annoin, tai muuten tämä koko homma leviää käsiin. HELVETTI!!”

”Santtu...” päästi Elyz suustaan sekoittettuaan vanhan ystävänsä bruneten Cerberus-agentin kanssa. Heissä oli kieltämättä samaa näköä, mutta hän ei voinut kuvitellakaan sen olevan kukaan muu.

”Anna se toinen erä rauhoittavia... NYT!”

”Onks naamiaiset jo menny? Unohdin muuten maksaa niistä...”

”Rauhassa vain, komentaja! Älkää edes yrittäkö liikkua saati puhua!” Mirandan käskystä huolimatta komentajan ruumiinlämpötila oli jo punaisella. Wilson yritti tehdä kaikkensa normalisoidakseen tilanteen vieressä olevalta tietokoneelta naisen hengityksen käydessä aina vain raskaammaksi.

”Se... se ei auta! Hänen pulssikäyränsä kohoaa aina vain!”

”No anna vielä yksi pistos! Ihan rauhassa, komentaja! Tunnet pikaisen, lähes kivuttoman pistoksen...”

”Siis mitä hel... UUNGHH!!!” Elyz ei ehtinyt edes valmistautua, kun piikki tungettiin suoraan hänen käsivarteensa, tehden juuri sen, mitä pitikin.

”Huh! Vaara ohi! Pulssi tasantuu ja lukemat ovat palautumassa normaaleiksi...”

”Oo... tta...” Tummatukkainen nainen ei voinut pistoksen vaikutukselle mitään vaan vaipui takaisin syvään uneen. Hitaasti hänen näkönsä alkoi hämärtyä ja hereillä pysyminen kävi lopulta ylivoimaiseksi sitkeälle naiselle.

”Sanoinhan, että arviosi olivat päin honkia. Teepä ne uudelleen ja tällä kertaa kunnolla.”


”Anteeksi, Miranda! Tämä alkaa jo käydä hermoilleni...” sanoi Wilson kävellessään ruskeaverikön kanssa pois leikkaushuoneesta.

”Mikä 'tämä' ? Tämä komentaja tässä näin vaiko koko projekti?”

”Tiedät Herran Jumala mitä tarkoitan! Ja nyt ei ole kyse hänen järkytyksestään, vaan meidän omissta nahoistamme...”

”Jotka päätyvät ennen pitkää Reapereiden haltuun, mikäli emme ota riskejä ja pidä tunteitamme kurissa! Vannoin Kuvitellulle Miehelle, että tämä projekti saa arvoisensa päätöksen ja ellet pidä jatkossa näppejäsi kurissa, minä annan sinulle sellaisen biotiikka-kurituksen, ettet näpyttele mitään ainakaan viikkoon! Tämä selvä?”

”Selvä on, neiti Lawson...” sanoi kaljupäinen tiedemies kylmälle brunetelle, päästäen vielä mielessään: ”neiti Ämmä!


No, agentti Wilson, onnistuiko sabotointi-yrityksesi taaskaan?” Wilson oli tarkistanut täydellisesti, ettei ketään ollut lähistöllä kuulemassa hänen puheluaan mystiselle yrittäjälle. Rakeilevasta kuvasta pystyi kyllä erottamaan ihmisen ääriviivat, mutta se ei vielä kertonut, olivatko ne pelkoa herättävän Varjomeklarin oikeat kasvot vai eikö.

”Ei, pomo, sekoitin muutamia rauhoittavia keskenään niin, ettei kukaan huomaisi eroa, ja se toimikin hetken ajan. Lawson tosin kyylää leikkaussalia yötä päivää kuin paraskin vahtikoira eikä suostu lähtemään vaikka olisi valvonut 8 päivää putkeen!”

Onko sinulla yhtään parempia ehdotuksia tämän tehtävän onnistumista varten? Asiakkaani repivät pelihousunsa, kun saivat kuulla T'Sonin vietyä heille jo luvatun Shepardin ruumiin ja he alkavat käydä kärsimättömiksi. Tässä on kyse niin suurista asioista, eikä pelkästään rahasta...

”Entä jos... annammekin komentajan nousta jaloilleen? Hän on käytännössä jo valmis, mutta jalkojen karvoitus on vielä kesken.”

Kauanko tähän... karvoitukseen menee?

”Enintään kaksi-kolme viikkoa, mikäli ennusteet pitävät paikkansa.” sanoi Wilson pelon hikipisaroiden valuessa hänen otsaansa alas. Ne Meklarin agentit, jotka epäonnistuivat, elivät hyvin harvoin nähdäkseen seuraavan päivänpaisteen, mutta tässä suhteessa Wilson oli ollut onnekas, tosin ainoastaan sen tähden, koska jopa kuolleenakin Shepard nähtiin hyvin arvokkaana.

Sellaisenko riskin olet valmis ottamaan?

”Minun on pakko. Lawson on vain saatava eroon Shepardista jollakin keinolla, mutta hän on niin jäinen ja liian älykäs huijattavaksi jollakin 'äkkitapaamisella'. Ellei sitten... kaaos. Siinä se!” Meklari päästi huokauksen, tosin hän itsekin tiesi, että kun kohteina oli Cerberuksen kaltaisia järjestöjä, jotka pitivät oikean puolensa salassa, kaikki hänen pelimerkkinsä oli laitettava Wilsonin hataralta kuullostavan suunnitelman varaan.

Selitäpä suunnitelmasi tarkemmin myöhemmin, agentti. Minulle on tulossa puhelu tärkeimmiltä asiakkailtani.

”Selvä sitten...” Sulkiessaan viestimensä molemmat tajusivat, että tämä olisi viimeinen mahdollisuus saada komentaja Varjomeklarin huomaan. Tämä raastoi entisestään jo lähestulkoon hermoraunioksi alistunutta Wilsonia, jonka hermot olivat kovilla. Hän kuitenkin kehotti itseään keskittymään ja valmistautumaan h-hetkeä varten, sillä epäonnistuminen ei ollut enää sallittua. Ei enää pitkän, lähes kahden vuoden odottamisen jälkeen!


Marsin oranssi aavikko auringonlaskun aikaan. Ei ketään lähistöllä. Ainoastaan kukkaniittyjä ja räyhäkkään moottoripyörä-kuskin ajamassa tummalla prätkällään parinkymmenen päässä niitystä saattoi erottaa jo synkkenevästä maisemasta.

Spencer Davis Groupin”Gimme Some Lovin'” raikui moottoripyörän stereoista kuljettajan hyräillessä itsevarmana hiekan pöllytessä. Itsevarmana ja niin iloisena, että viereen asetettu kyynikko olisi voinut räjähtää.

”You gotta
gimme some lovin'”

Ajaja ei vain osannut aavistaa, että hänen hyräilynsä päättyisi hetken päästä.

”Gimme, gimme some lovin',
gimme some lovin' every...”

Se tapahtui niin äkkiarvaamatta. Ilman minkäänlaista loogista selitystä motoristi lensi suoraan naama edellä pyöränsä selästä, joka hajosi kuin vaasi osuttuaan jonkinlaiseen, näkymättömään seinään.

”Mitä nyt taas...” noustuaan ylös motoristi-tyttö ei ehtinyt kunnolla edes ihmettelemään, mitä oli tekeillä, kun niin kukkaniitty että aavikkokin katosivat näköpiiristä tyhjyyteen, maan hajotessa kirjaimellisessti lasimaisiksi sirpaleiksi aivan hänen jalkojensa alla.

Pitkän, pelokkaan huudon jälkeen seurasi muutama hiljainen minuutti. Kypärä oli haljennut lähestulkoon keskeltä kahtia ja suustaan vertapäästävä nainen nousi seisomaan vaivalloisesti ylös, vailla hajuakaan siitä, minne hän menisi. Nyt hän oli valaistun ympyrän suojassa, mutta edessä siinsi ainoastaan pimeyttä. Epätietoisuutta ja epävarmuutta. Mutta silti hänestä tuntui siltä kuin hän olisi käynyt tämän kaiken jo aiemmin. Lukemattomia kertoja, siis.

”Näyttäydy.”

Tummatukkainen, keltasilmäinen nainen ei kestänyt hiljaisuutta. Jos kerran tämä oli samanlaista unta niin kuin silloin aikoja sitten, mikä tekisi tästä muka erilaisen?

”NÄYTTÄYDY!!!” Mikä tahansa olikaan tämän takana, alkoi muodostua pikku hiljaa pahaa-aavistamattoman naisen taakse.

”Miksi meidän tarvitsisi näyttäytyä...” Tyhjästä tullut ääni sai Elyzin kääntymään toisin päin ja nostamaan pistoolinsa puhujaa vastaan.

”kun kerran olemme jo tässä, pienokainen?” Valtava rachni-kuningatar sijaitsi hänen edessään, tosin läpinäkyvänä ja hieman hataran näköisenäkin. Mutta jos itse kuningatar halusi ottaa yhteyden häneen (alitajunnassa), sen oli oltava jotain todella tärkeää. Muutoin se olisi saanut huutia edesmenneeltä komentajalta.

”Sinä. Mitä sinä täällä oikein teet?”

”Tarkoittanet alitajuntaasi, komentaja? Kuningatar voi ilmestyä sinne ainoastaan niiden kanssa, jotka ovat joko hyvin heikkotahtoisia tai jotka ovat ainakin jonkinasteisessa harmoniassa meidän kanssamme. Rachnit elävät hyvin ja ovat poissa pahanteosta, mutta jokin jäytää galaksia...”

”Mikä muka?”

”Kauhun ja terrorin nuotti. Viime aikoina se on ainoastaan voimistunut ihmisten siirtokuntiin kohdistuneiden hyökkäysten myötä. Ja ei, kyseessä eivät ole batarialaiset, vaan jotain paljon hirvittävämpää...”

”Mutta kuinka minä voin tehdä sille mitään? Minä vain kierrän ympyrää alitajunnassani...”

”Koska et hyväksy sitä, mitä sinusta on tullut.”

”Olen hyväksynyt jokaikisen valintani ja niiden seuraukset jo aikoja sitten...”

”En minä valintojasi tarkoittanutkaan, vaan SINUA itseäsi, lapsukainen! Oma kehosi on tällä hetkellä jotain aivan muuta kuin minä sen nyt näet. Sinun on jo aika avata silmäsi, Shepard.”

”Minua itseäni?” Rachni-kuningatar katosi Elyzin silmistä yhtä salaperäisesti kuin oli hänen eteensä ilmestynyt, jättäen naisen pohtimaan arvoitusta.

”Mitä hän sillä...” Jalkojensa alla hämmentynyt nainen näki heijastuksensa, tosin aivan mustana.

”Shepard!”

Järinä ja tuttu, ystävää muistutava ääni saivat naisen horjahtamaan, ja mikä pahinta, valtavaan aukkoon alkoi tulvia valoa, tuhoten hänen heijastustaan hetki hetkeltä enemmän.

”Ei... ei vielä.” Pieni veripisara riitti 'maksuksi', näkemään sen, mitä hänen heijastuksensa kuvasi. Keltaiset silmät ja tummat hiukset, mutta kasvot ja korvat olivat oudon pyöreähköt.

Mutta se oli hän. Sellainen, jollaisena hän tulisi heräämään...



Komentaja! Herää!” kaikui leikkaussaliin.

Hitaasti, mutta varmasti, hyvin lähellä olleet tärähdykset ympäri laitosta saivat pitkään poissa olleen nais-Spectren aukaisemaan auringonkeltaiset silmänsä. Kuin ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen mahdoton oli tapahtunut: komentaja Shepard oli jälleen elossa!

Salin ulkopuolella käytävä tulitaistelu sen sijaan ei ollut se paras asia näin ensimmäiseksi asiaksi juuri heräämisen jälkeen. Turva-mechit suorastaan teurastivat työntekijöitä.

Shepard, jos kuulet minua, sinun on painuttava ulos sieltä! Laitos on hyökkäyksen kohteena!

Niinpä tietysti...” Ainoastaan mustaa toppia ja alusasuja päällään pitävä nainen horjahti leikkauspöydältä suoraan lattialle. Hän ei todellakaan ollut parhaassa kunnossa taistelemaan saati liikkumaan, mutta hämmennys piti häntä yhä otteessaan. Jotain oli pahemman kerran pielessä hänen kosketellessa poskiaan ja pimeydentummia hiuksiaan...

Mi... mitä minulle on...

Tiedän että sinulla on paljon kysymyksiä, mutta sinun on laitettava varusteesi niskaan, jos haluat edes päästä sieltä elävänä ulos!

Mutta se... ei se mitenkään voinut olla...” Hämmentynyt nainen ei voinut olla katsomatta itseään panssarille tarkoitetun lokerikon vieressä olevasta peilistä, joka tosin oli täynnä teippiä. Sepä ei Elyziä estänyt kuin muutaman sekunnin ajan...

Mutta kun hän lopulta repi kaksi viimeistä teipinpalaa peilin päältä, hän järkyttyi näkemästään: hänen ihonsa oli karvainen,  punaisia arpia täynnä olevat posket olivat selvästi pyöreämmät, ihmisen nenä oli vaihtunut mustaan kuonoon, hiuksien seasta sojotti kaksi punaista antennia ja korvat olivat valtavan pyöreät. Ja häntäkin vielä löytyi, hieman isompaa takamusta unohtamatta.

Marsilaisenko ne paskiaiset musta ovat tehneet?!” Hän olisi halunnut huutaa sydämensä pohjasta koko paikan maan tasalle, mutta siihen hänellä ei ollut aikaa. Pian turvallisuus-mechit löytäisivät hänet ja hänkin hautautuisi kuolleiden työntekijöiden joukkoon. N7-logolla varustettu panssaripuku ja mitättömän näköinen pistooli eivät saaneet häntä juurikaan paremmalle tuulelle, mutta hänen oli päästävä ulos. Tosin...

”Eihän tässä pistoolissa ole edes ammuksia!”

Turvaudu sitten biotiikkaan, kunnes löydät niitä! Liikettä nyt!

Järjestö oli tehnyt kiitettävää työtä biotiikka-asetusten kanssa. Aivotärähdys-hauli, adrenaliini-ryntäys ja peräti kolme erilaista ammus-asetusta: jää, tuli ja häirintä. Viimeisin keskittyi murtamaan kilpiä ja lamauttamaan sekä mekaanisia että synteettisiä vihollisia hetken ajaksi. Valinta oli siis selvä.

Salin oven edessä ollut kanisteri räjähti ennen aikojaan, antaen hämmentyneelle komentajalle tien vapauteen. Ja heti vähän matkan päässä ovesta oli kohtuullinen määrä ammuksia. Pikainen testi ja hän jatkoi matkaansa, hieman vaivalloisesti tosin.

Vihollinen havaittu!

Kaksi portailla olevaa mechiä avasivat tulen juuri leikkauspöydältä noussutta komentajaa päin, mutta ei aikaakaan, kun ne olivat jo pirstaleina. Marsilaishiireksi muuttuneen naisen käyttämä adrenaliini-ryntäys-biotiikkavoima oli todellakin nimensä arvoinen, antaen käyttäjälleen mahdollisuuden hidastaa aikaa ja samalla vastustajien liikkeitä.

Vau! Tämä tulee todellakin tarpeeseen...

Tiedän, että biotiikka-kykysi ovat ensiluokkaisia, mutta älä ota riskejä mechien kanssa! Käytä suojiakin... ihan vain varmuuden vuoksi.

Mechejä tulvi kahdesta eri ovesta tähdäten komentajaa lasersäteitä ampuvilla pistooleillaan, ja Elyz joutui hieman uurastamaan hoitaakseen nämä robotit. Vaikka ne käyttivät pelkkiä pistooleja, muutamat niistä ampuivat hiirinaisen kilvet hetkessä alas. Aivotärähdys-hauleille löytyi siis kunnon käyttöä niiden saadessa kaatamaan mechit toisiaan vasten dominoiden tapaan ja muutamaa hetkeä myöhemmin viimeinen jäljelle jäänyt, jalkansa menettänyt mech joutui vihaisen komentajan jalan tallomaksi.


Miranda oli erittäin vakuuttunut valvontakameran antamasta kuvasta: huolimatta pienestä alkujärkytyksestä komentaja vaikutti toimivan paljon paremmin kuin oli odotettu. Tosin Cerberus-agentin turvapaikka laitoksen toisessa päädyssä oli jo päätynyt mestausalueeksi niin turva-mechien kuin muutaman, parimetristen YMIR-mechien toimesta, mutta oli kyseessä sitten joko muutama tai kokonaiset sata mechiä...

”Kauniita unia!” riitti Mirandan vastaukseksi mechien armottomaan tulitukseen. Yhdellä vääristyskentän laukauksella melkein kaikki huoneeseen astelleet mechit lensivät ympäri huonetta menettäen vähintään yhden raajoistaan. Mutta niitä vain riitti ja riitti ja vielä pahentaakseen tilannetta, joku katkaisi sillä välin Mirandan käyttämät yhteydet koko laitoksen kameroihin ja radioyhteyksiin.

Jääkylmä kaunotar veti tästä sabotaasista omat johtopäätöksensä hämmennyksen ja raivon noustessa hänen sisällään. Miksi kukaan haluaisi aiheuttaa kaaoksen salatulla tutkimusasemalla? Ja miksi juuri nyt? Joko Allianssilla oli näppinsä pelissä tai sitten tämä oli sen lieron tekosia...


Elyz sillä aikaa jatkoi kulkuaan laitoksen läpi, törmäten sattumalla yhteen selviytyjistä, joka oli äänestä päätellen aivan piipussa.

”Yrittäkää nyt edes... Shepard?!”  Tummaihoinen mies ei voinut uskoa näkemäänsä komentajan syöksyessä auttamaan kanssaselviytyjää vastapuolen parvekkeella olevien mechien kanssa.

”Miten sinä voit jo nyt olla hereillä? Luulin, että olit vielä leikkauspöydällä hoidettavana.” Huolimatta tilanteen vakavuudesta naiskomentaja alkoi vaatia mieheltä vastauksia kuumottaviin kysymyksiinsä.

”Kuunteles nyt, kaveri! Minulla ei ole harmaintakaan hajua siitä, missä olen, miten päädyin tänne ja miten olen ylipäätään päätynyt tälläiseksi. Sitä paitsi, pääni tuntuu kuin ylikypsältä melonilta, joka hajoaisi pikku hipaisustakin, joten voisitko saattaa minut ajan tasalle edes hieman?”

”Hitto! Niin, unohdin että olet ollut pitkään poissa. Anteeksi siitä. Olen Jacob Taylor. Olen tämän...” Mies ei ehtinyt sanomaan sanottavaansa loppuun, kun mechit alkoivat tulittaa entistä ankarammin.

Vihollisia havaittu!

”Perhana!” Jacob vastasi pistoolinsa tuliammuksilla robottien tulitukseen, ottaen kuitenkin suojaa pikku hetken päästä.

”Tilanne on ilmeisesti kadonnut täysin lapasesta, jos Miranda on antanut sinun häipyä salista. Saatan sinut ajan tasalle, mutta meidän on saatava sinut...”

”Aina heräämisestäni lähtien joku on ainoastaan joko kertonut minne mennä tai mitä tehdä. Vaadin niitä vastauksia nyt!”

”Jos kerran niitä noin palavasti halajat, kerron sen lyhyesti: aluksesi kimppuun hyökättiin ja sinut tuhottiin sen mukana. Olit niin kuollut kuin sen saattoi olettaa silloin, kun sinut tuotiin tänne. Tämän laitoksen tiedemiehet viettivät kaksi viimeistä vuotta kootessasi sinut takaisin niin entiselleen kuin pystyivät. Koko sen ajan olet ollut vähintään koomassa, tai jossakin pahemmassa. Tervetuloa takaisin elämään, komentaja!”

”Kaksi... pääni varmaan räjähtää kohta vähemmästäkin.”

”Sen kyllä uskon, vaikka katsopa nyt itseäsi: olet selvästi aiempaa notkeampi, kuulet kaukana tapahtuvia asioita, joita ihmiskorvat eivät kuulisi ja reagoit selvästi nopeammin. Allianssi muuten julisti sinun kuolleen ja niin luulee koko tuntemamme galaksi. Ja ellemme pian painu sukkuloille, heidän luulonsa realisoituvat.”

”Voisitko kertoa vielä lisää? Siis kunhan olemme hoidelleet nuo peltipurkit?”

”Luit ajatukseni. Annan sinulle vastaukseen kaikkeen, minkä tiedän. Minulla ei ole kovinkaan paljon lämpölipaksia jäljellä, mutta olen biootikko. Anna vain käsky, milloin haluat antaa niille elämysmatkan.” Jacob antoi naiselle esimerkin omista erityistaidoistaan ottamalla yhden mech-roboteista vetokenttänsä uhriksi, saaden sen täten leijumaan hallitsemattomasti ja  avuttomaksi maalitauluksi.

”Ei hassumpaa!” päästi Elyz ampuessaan haulinsa avuttoman mechin rintakehään, robottien kaatuessa kaksikon yhteistyön seurauksena hetken sisällä. Pari mechiä ehti välttämään tovereittensa kohtalon perääntyessä selkäsaunalta.

”Ne perääntyvät!”

”Nytkö jo? Minä aloin vasta lämpiämään...” sanoi hiirinainen vaihtaessaan lippaansa. Ihan vain varmuuden vuoksi.

”Etkös halunnut ensisijaisesti kysellä juuri niitä kysymyksiä?”

”Älä nyt viitsi, Taylor! Vaikka olenkin komentaja, se ei tarkoita, ettenkö saisi nauttia edes hetken selkäsaunan antamisesta. Naisenkin on hyvä purkaa oloaan johonkin, tosin sellaiseen, mikä ei ainakaan vuoda verta. Mutta palataanpas päiväjärjestykseen...”

”Sano vain.”

”Sanoit, että minua korjattiin kahden vuoden ajan. Kuinka pahassa jamassa oikein olin?”

”Minulla ei ole lääkärin tutkintoa, mutta voin sanoa, että todella pahassa. Kun ensimmäistä kertaa näin sinut, olit todella huonokuntoinen, ja kehosi kävi erittäin radikaalin muutoksen projekti Lazaruksen aikana.” Radikaali kehon muuttuminen riitti jo sinällään hämmentyneelle naiselle vastaukseksi.

”Mikä sen aiheutti?”

”Koettelemuksesi ja ilmeisesti omat tekosi vaikuttivat karvoitukseen. Mitä oikein tiedän tuosta tilastasi, käyt vieläkin läpi rodunmuutos-vaihetta, joka nähtiin ainoaksi vaihtoehdoksi tuoda sinut takaisin eloon vaikuttamatta omaan DNA:hasi ja psyykkeeseesi yhtään sen enempää huippuun viritetyllä teknologiallamme. Mikäli sitä oltaisi ronkittu... tiedät kyllä. ”

”Oliko tässä projektissa ketään muita testikappaleina?”

”Projektissa oli vain yksi testikappale ja päämääränä oli tuoda sinut takaisin. Ja vain sinut. Se oli uskomaton haaste. Ajattele, kaksi vuotta, sekä parhaat tiedemiehet että teknologia, mitä voi rahalla ostaa.” Huipputeknologiaa? Järjestöllä oli oltava pohjaton määrä resursseja, mikä herätti seuraavan jatkon kysymykselle...

”Tarkoitatko tällä teknologialla kloonaamista? Kybernetiikkaa?”

”Minulla ei ole tarkkaa tietoa siitä. Vastauksia sinun tulisi kysellä projektin tiedemiehiltä, mutta voin vannoa, ettet ole minkään asteen klooni. Pomoni halusi tuoda sinut takaisin täsmälleen sellaisena, minä kuolit. Eli olet silti oma itsesi, lukuunottamatta noita muutamia... lisäpalojasi.”

”Entäs tämä hyökkäys? Onko sinulla tietoa sen yksityiskohdista?”

”Kunpa tietäisinkin. Olin juuri painumassa unten maille, ja sitten PAM! Muutama räjähdys ja sen jälkeen käytännössä jokainen turva-mech alkaa ampua kaikkea mitä liikkuu... eli meitä. Veikkaisin sen olevan jonkun sisäpiiriläisen työtä. Jokaikisen tällä laitoksella olevan mechin hakkeroiminen vaatisi korkean tason turvakoodeja.”

”Ja mikä sinun jopisi täällä on, Jacob?”

”Riippuu siitä, keltä kysyt. Teknisesti olen Mirandan oikea käsi, vaikka olenkin pelkkä sotilas. Palvelin Allianssia viisi vuotta ennen tätä. Työni on tämän aseman turvallisuudesta huolehtiminen. Ja usko pois, normaalisti päiväni ovat paljon tylsempiä kuin miltä tämä äskeinen tapahtuma näytti. En edes nosta asettani, ellei kyse ole kohdeammunnasta.”

”Kun heräsin vähän aikaa sitten, ilmeisesti tämä Miranda piti yhteyttä minuun radion välityksellä. Menetin yhteyden häneen juuri ennen kuin törmäsin sinuun.”

”Miranda Lawson on tämän aseman pääupseeri. Hän ohjasti Lazarus-tiimiä ja varmisti prikulleen, että palaisit jonakin päivänä, vaati se mitä tahansa. Sinun hyvinvointisi takaaminen oli hänen prioriteettinsa ja sen hänestä voi sanoa, ettei hän luovuta mahdottomaankan edessä. Voisitko kertoa, mikä hänen tilanteensa oli ennen yhteyden katoamista?”

”Erotin ainakin räjähdyksen ja tulitusta.”

”Hän kyllä osaa pitää itsestään huolen... toivon kuitenkin, että hän on kunnossa. Muuten, etkös luullutkin häntä joksikin toiseksi herätessäsi ensi kertaa täällä? Joksikin... Santuksi?”

”Tismalleen. Silloin olin vielä kaiketi... koottavana?” Mielikuvakin itsensä näkemisestä hereillä leikkauspöydällä joko kädet tai jalat irti sai Elyzin värisemään pikku hetkeksi.

”Totta kai. Kyse oli Mirandan mukaan pikkuvirheestä, mutta ei sen kummempaa.”

Pikkuvirheestä, totta kai...” ajatteli nais-Spectre varautuessaan seuraavaan kysymykseensä; ”Entä sitten Normandyn miehistö? Pääsiväthän kaikki pakoon ennen sen räjähtämistä?”

”Lähes kaikki. Muutamat alimmalla kannella olleista miehistä eivät selvinneet ja navigaattori Pressly kuoli hyökkäyksen alussa syntyneessä räjähdyksessä. Mutta tiimisi – veljesi, turian, krogan, asari ja quarian – he ainakin ovat vielä elossa.” Nainen pääsi helpottuneen huokauksen suustaan, tosin tietäen, että jos hänen tiiminsä näkisivät hänet nyt, he eivät välttämättä enää tunnistaisi häntä.

”Tiedätkö ollenkaan, mitä he tekevät tai missä he ovat tällä hetkellä?”

”Minä en sitä tiedä, Shepard. On kulunut kaksi vuotta ja he jättivät Allianssin vain viikkoja tuon tapahtuman jälkeen. He ovat menneet eteenpäin ja saattavat olla missä tahansa.”

”Mutta he olivat miehiäni ja myös hyviä ystäviä. Jos he tietäisivät, että olisin elossa, ehkä he voisivat muuttaa suunnitelmiaan...”, pieni epäilys hänen ystäviensä reaktioista kuitenkin väitti hieman toista; ”tai sitten eivät.

”Kun pääsemme pos täältä, voit ehkä yrittää jäljittää heidät. Siis jos pääsemme pois täältä.”

”Mikä on nopein reitti noille sukkuloille?”

”Riippuu siitä, missä niitä kirottuja mechejä on kaikista eniten. On ehkäpä parempi että...”

Haloo? Haloo? Onko tällä taajuudella ketään? Onko siellä ketään elossa? Haloo?

”Wilson, Jacob tässä. Komentaja Shepard on kanssani ja voi hyvin. Hoitelimme juuri muutaman mech-aallon täällä D-siivessä.”

Shepard on jo jalkeilla?! Miten helkkarissa... ääh, unohda! Hänet on saatava pois sieltä. Suunnatkaa huoltotunneleihin ja sitä kautta valvomoon.

”Selvä, Wilson. Pysy vain ehjänä.”

”Wilson, kalju kaveri, otaksun?”

”Tismalleen. Hän on projektin päälääkintä-teknikko ja vastaa Mirandalle. Eiköhän mennä, komentaja, huoltotunnelit ovat tuon oven takana!”

Kovinkaan pitkälle kaksikon ei tarvinnut kulkea huoltotunneleita, ennen kuin...

”Hitto, Wilson! Tämä huone on täynnä turva-mechejä!”

Koko asemahan on täynnä mechejä! Teen sen, minkä pystyn estääkseni niiden etenemistä.” Jacob ja Elyz antoivat mecheille selkäsaunan, molempien ottaessa kuitenkin osumaa pistooleista.

”No etsi sitten toinen reitti meille. Sellainen, mikä ei ainakaan johda suoraan niiden syliin.”

Jatkakaa vain suoraan sitä reittiä valvomoon älkääkä pysähtykö hetkeksikään. Ilmoitan jos... voi ei!

”Mitäs nyt?” kyseli pysähtynyt Elyz paniikin kaikuessa radion toisesta päästä.

Ne löysivät minut! Auttakaa!

”Missä olet nyt, Wilson?” kyseli Jacob kävellessään pysähtyneen komentajan vierelle hermostuneena.

Serverihuone B:ssä! Kiirehti... AAGH!! Minuun osui! Pyydän! Tulkaa apuun!!” Tosiasioita ei käynyt kiistäminen: teknikko oli vakavassa liemessä, muttei onneksi kovinkaan kaukana.

”Tätä tietä, komentaja.”

”Mentiin!”

Rynnätessään portaita ylös molemmat saattoivat kuulla selvästi taistelun ääniä, ennemminkin romumetallin lentämistä ympäri huonetta. Ja kun he avasivat oven, näky oli hämmentävä: viisi mechiä oli kaatunut haavoittuneen teknikon käsissä. Kivun valtaama Wilson ei tosin olisi kyennyt liikkumaan ollenkaan ilman ulkopuolisen apua.

”Suoraan jalkaan... SAAMARI!!!” valitti osumaa ottanut teknikko juuri paikalle saapuneelle kaksikolle.

”Hommataan sinut pois täältä.”

”Kaunis ajatus, neiti, mutten liiku milliäkään, ennen kuin jalkani on parantunut!”

”Eiköhän pieni ripaus lääkegeeliä aja asiansa. Otapa sitä tuosta seinällä olevasta lokerikosta.” Naishiiri teki työtä käskettyä ja otti muutaman lääkegeeli-pakkauksen siirrettäväksi panssarin järjestelmiin. Hetkeä myöhemmin hän käytti lääkintä-toimintoa ja Wilson alkoi tuntea olonsa muutamassa sekunnisa paremmaksi.

”Uhh... Kiitos, Shepard. Vaikea uskoa, että juuri sinä pelastit henkeni. Taidamme olla nyt sujut. Tulin tänne saadakseni mechit sammumaan, mutta kuka tästä hakkeroinnista olikaan vastuussa käräytti koko järjestelmän. Niiden hallinta on aivan ulottumattomissamme nyt...”

”Me emme edes kysyneet sinulta, mitä teit täällä. Ja muuten, miksi sinulla edes on turva-mechien koodit? Sinähän olet biosiiven väkeä.” kyseli Jacob hieman epäuskoisena pelokkaalta teknikolta.

”Ettekö kuunnellut?! Minä tulin tänne ja yritin korjata tämän. Ja sitä paitsi minua ammuttiin! Miten sinä sen selität?!”

”Minua ei nyt kiinnosta, kuka ampui ketäkin. Ne ampuvat meitä kaikkia tällä hetkellä, joten jätetään sen pohdiskelu myöhemmäksi!”

”Meidän on kuitenkin löydettävä vielä Miranda. Emme voi jättää edes häntä yksin...”

”Unohtakaa Miranda. Hän oli D-siivessä, kun viimeksi kuulin hänestä. Mechit olivat ympäri sitä sektoria ja epäilen, että edes hän olisi selvinnyt niistä.”

”Eihän muutama mech Mirandaa kaada. Hän on vielä varmasti hengissä!”

”No missä hän sitten on? Miksemme ole kuulleet hänestä? Siihen saattaa olla vain kaksi selitystä: joko hän on kuollut... tai hän on petturi!”

”Ehkäpä hän on, en kuitenkaan vielä luota häneen täysin. En keneenkään teistä.” Kannassaan Spectre tulisi pysymään, kunnes saisi oikeasti tietää, mikä oli pelin meininki.

”Mutta juuri sinun hyvinvointisi oli hänen prioriteettinsa, komentaja. Minä en ymmärrä, miksi juuri hän haluaisi tehdä tälläistä.”

”Hyvä on sitten, ehkä hän ei olekaan petturi. Mutta tosiasia on, ettei hän ole täällä ja meidän on pelastettava omat nahkamme. Sukkulat ovat ainoastaan muutaman...” Wilson ei ehtinyt sanomaan sanottavaansa loppuun, kun mechit vyöryivät ovesta kolmikon kimppuun. Wilsonin käyttämä ylikuormitus ja Elyzin ja Jacobin säälimätön tulitus kaatoivat ne kuitenkin hetkessä. Komentaja oli jo astelemassa eteenpäin Jacobin pyytäessä hänen huomiotaan.

”Tämä alkaa käydä todella kireäksi, mutta Shepard, jos kerron sinulle, kelle työskentelemme, luottaisitko minuun?”

”Tämä ei todellakaan ole paras hetki, Jacob.”

”Ellemme valota tosiasioita hänelle nyt, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän ei luota meihin myöhemmin.”

”Huoh... jos kerran haluat leikkiä totuuden ääntä, minä en ainakaan sinua puolusta pomolta.”

”Lazarus-projekti. Sen on rahoittanut ja ohjannut Cerberus-järjestö.”

Cerberus...

He olivat siitä vastuussa, Shepard! Heidän takia ryhmämme joutui niiden paskiaismatojen listimäksi...” Takauma sekaisin menneestä korpraali Toombsista pitelemässä asetta suoraan Cerberus-tiedemiehen edessä jäyti häntä. Akuzen tapahtumat olivat jättäneet jälkensä miesparkaan, mutta siinä missä Elyz onnistui juuri ja juuri pakenemaan puimakone-matojen hyökkäykseltä, vakavasti haavoittunut Toombs päätyi Cerberuksen labrarotaksi. Tämän tapauksen jälkeen kesti noin kuusi vuotta, ennen kuin komentaja sai traagisen tapahtuman todellisen laidan selville.

Tee se vain, korpraali!

Ette te voi antaa hänen tehdä sitä, komentaja! Minä pyy...” Anelu ei auttanut puolustuskyvytöntä miesparkaa sekaisin olevan sotilaan ampuessa häntä suoraan päähän. Se toi Toombsille pienen helpotuksen tunteen, mutta...

Kiitos, Shepard! Kiitos...” Mitä muuta hänellä oli enää jäljellä? Hän oli aivan liian sekaisin, jotta voisi palata palvelukseen. Vielä yhden asian hän pystyi kuitenkin saattamaan loppuun.

että sinä ainakin ymmärsit!” Traaginen, kovia kokeneen miehen elämä päättyi seuraavalla laukauksella Elyzin katsoessa järkyttyneenä näkemäänsä. Hän tunsi suurta sääliä tätä kaveria kohtaan kipujensa takia ja oli yrittänyt niin pitkään haudata kaameaa tapahtumaa...

Mutta että Cerberus...

”Jahdatessani Sarenia törmäsin Cerberukseen viittaviin tietoihin ja jopa kokeisiin tämän tästä. Sen lisäksi he yrittivät nirhata minut. Mistä tälläinen mielenmuutos?” kyseli hiirinainen kädet puuskassa hyvin mietteliäänä.

”Tuollaiset kysymykset sinun pitäisi säästää isoille kihoille, mutta kuten sanoin aiemmin, asiat ovat muuttuneet. Julistaessaan sinut kuolleeksi Allianssi luopui sinusta, mutta Cerberus käytti biljoonia tuodakseen sinut takaisin. Kuuntele, sinun asemassasi olisin itsekin skeptinen, mutta meidän on nyt työskenneltävä yhdessä. Minusta tuntui että ansaitsisit saada tietää tarkemmin, kuka on kuka. Kunhan pääsemme täältä, vien sinut Kuvitellun Miehen luokse. Hän antaa vastauksen kaikkeen, mitä haluat kysyä.”

”Vastaus kysymykseen, minkä takia juuri minut tuotiin takaisin, saanee odottaa siihen asti vai?”

”Valitettavasti, komentaja. Olemme kuitenkin jo niin lähellä sukkuloita, ettet joudu odottamaan niitä kovinkaan pitkään...” Jos kerran sukkulat olivat vain pikaisen juoksumatkan päässä, hän saattoi rauhoitella itseään. Ainakin siihen asti, kunnes pääsisi turvaan tuhoontuomitulta laitokselta.


Pieni pintanaarmu vain. Taisin murtaa vahingossa yhden kynnenkin.” Vastoin todennäköisyyksiä brunettehiuksinen Cerberus-agentti oli päässyt sukkuloille ennen ketään muuta. 20 sukkulaa, kaikki miehittämättömiä eikä mechejä mailla halmeilla. Laiturin oven toisella puolella sen sijaan kuului olevan raskaan sarjan ryminä päällä.

Miranda valmistautui ottamaan selviytyjät vastaan. Ainakin jotkut heistä.

”No niin, sukkulat ovat tässä...” Siinä hän oli: petturi itse. Hyvin yllättynyt sellainen.

”Miranda? Mutta sinähän olit...” Wilson ei ehtinyt sanomaan sanottavaansa loppuun vihaisen naisen ampuessa pistoolillaan suoraan häntä päähän Jacobin ja Elyzin järkytykseksi.

”Kuollut?”

”Mitä helvettiä sinä oikein teit?!” huusi epäuskoinen Jacob katsoessaan Wilsonin vertavuotavaa ruumista.

”Vain työtäni. Wilson petti meidät kaikki.”

”Sinuna olisin ottanut hänet vangiksi ja kurittanut häntä, tietojen toivossa.” Aseensa nostanut Elyz ei todellakaan hyväksynyt tuollaista käyttäytymistä edes pettureita kohtaan, mutta seuraava vastaus veti jopa hänetkin hiljaiseksi.

”Aivan liian vaarallista. Olen jo käyttänyt turhan paljon aikaa sinun elvyttämiseen menettääkseni sinut nyt.”

”Ja uskotko todellakin Wilsonin kykenevän siihen?”

”Eipä enää.” vastasi ruskeaverikkö yksiselitteisesti.

”Jos tämä kerran oli tässä, mitä seuraavaksi?”

”Otamme sukkulan ja lähdemme täältä. Esimieheni halajaa puhua kanssasi.”

”Tarkoitat Kuviteltua Miestä? Tiedän, että olette Cerberuksen jäseniä.” Miranda naurahti kuullessaan tämän ja katsoi Jacobia hieman säälivästi tästä hyvästä.

”Voi sinua, Jacob. Olisihan se pitänyt arvata, ettet pystyisi pitelemään omaatuntoasi kurissa.”

”Valehteleminen päin hänen naamaansa ei ole se keino, jolla saamme hänet liittymään tehtäväämme varten.”

”Jos kerran kaikki muu on selvää, onko sinulla mitään kysymyksiä, ennen kuin lähdemme täältä, komentaja?”

”Olet Projekti Lazaruksen ohjaaja, niinhän?”

”Tismalleen. Laitoin kaksi vuotta elämästäni tähän projektiin – sinuun.”

”Minusta on hieman outoa, ettet näyttäytynyt ennen kuin nyt. Missä sinä oikein olit?”

”Sen lisäksi, että yritin pelastaa henkesi? Wilson tajusi, että yritin opastaa sinua ja lähetti kokonaisen mech-armeijan hoitelemaan minut päiviltä. Sen jälkeen painelin tänne niin pian kuin pystyin. Ehkäpä liiankin pian, mitä Wilsoniin tulee.”

”Entäs muut selviytyjät tällä asemalla?”

”Tämä on evakuointi-alue. Jos he eivät ole täällä nyt, he eivät tule.” Ajatuskin kunnon keskustelusta Mirandan kanssa vaikutti käytännössä mahdottomalta jo hänen persoonansa tähden. Ainakin mitä tuli Elyzin omiin ajatuksiin kurvikkaasta Cerberus-agentista.

”Minne me seuraavaksi menemme?”

”Toiseen Cerberus-laitokseen. Kuviteltu Mies odottaa sinua siellä.”

”Enpä tiedä, pitäisikö keneenkän teistä luottaa...” Miranda antoi tämän epäilyksen takia komentajalle selvät vaihtoehdot; ”Tämä sukkula on ainoa, joka toimii tällä hetkellä. Mutta jos haluat kokeilla onneasi ja mädäntyä täällä mechien kera, siitä vain.”

”Hyvä on sitten. Olen saanut tästä paikasta tarpeeksi jo yhden elämän verran.”

”Tai kahden, sinun tapauksessasi. Mentiin.”


Katsellessaan sukkulan ikkunasta ulos avaruuteen Elyz alkoi koota ajatuksiaan pikku hiljaa tähän tapaan: hän oli ollut poissa kaksi vuotta, Normandy oli päätynyt kaatopaikkajätteeksi ja Allianssi oli hylännyt hänet. Hänen ystävänsä eivät tosin...

”Ennen kuin tapaat esimiehemme, on ainoastaan parasta, jos kysymme sinulta muutaman kysymyksen arvioidaksenne tilaasi.” Miranda katkoi tylysti naishiiren ajatukset ja sai palaamaan nykyhetkeen. Jacob sanoi kuitenkin oman mielipiteensä kollegalleen...

”Älä nyt viitsi, Miranda, vielä lisää testejä? Shepard hoiti nuo mechit jopa paremmin kuin vanha tekijä. Eikö se muka riitä jo todisteeksi?”

”Hyökkäyksestä on kulunut kaksi vuotta. Hänen täytyy tietää, ovatko komentajan persoona ja muistot prikulleen samanlaisia kuin ne olivat ennen. Kysy ne kysymykset.”

”Kaksi vuottako? Olenko todellakin ollut niin pitkään poissa?”

”Kaksi vuotta ja kaksitoista päivää, tarkasti laskien, ja suurimman osan siitä olit leikkauspöydällä operoitavana.”

”Mitä pikemmin aloitamme, sitä pikemmin voimme tämän myös lopettaa. Aloitapa henkilökohtaisella historialla.”

”Selvä... asiakirjojen mukaan olet kuuluisan tiedemiehen, Alexander Shepardin tytär, ja erkanit perheestäsi mystisissä olosuhteissa. Muutoin kasvoit yksin ja vaativissa olosuhteissa ilman vanhempien tukea. Värväydyit armeijaan ja olit 50-henkisestä tiimistäsi ainoa, joka selvisi puimakone-matojen hyökkäyksestä Akuzessa. Muistatko sen?”

”Sinä päivänä olin murtua lähes täysin kuunnellessani sitä paniikkia ja katsoessani, mitä tovereilleni tapahtui. Tuollainen voi muuttaa järkevänkin ihmisen hetkessä seinähulluksi. Siitä minulla on painajaismainen todiste.”

”Luin tarkan raportin tuosta tapahtumasta vähän aikaa sitten. Se oli takuulla kammottava kokemus. Riittääkö jo, Miranda?”

”Ei vielä. Kokeillaan jotain tuorempaa... Virmire, missä tuhosit Sarenin kroganeita varten suunnatun kloonauslaitoksen. Jouduit jättämään yhden tiimisi jäsenistä kuolemaan räjähdyksessä.”

”Yliluutnantti Kaidan Alenko kuoli sinun valintasi toimesta. Minkä takia valitsit juuri hänet?”

”Jätin ystävän kuolemaan sinä päivänä enkä todellakaan tehnyt sitä valintaa heppoisin perustein. Minun oli saatava se laitos maan tasalle ja pelastettava niin monta sotilasta kuin vain saatoin sillä hetkellä. Kaidan antoi oman henkensä tiimin hyväksi ja ilman häntä en olisi pysäyttänyt Sarenia. Hän kuoli sankarina.”

”Ymmärrän, komentaja, enkä kritisoinutkaan päätöstäsi. Jokainen Cerberuksessa tietää, että se kloonauslaitos oli tuhottava.”

”Sitten vielä Citadelin taistelusta... sen jälkeen, kun Allianssi pelasti Neuvoston Destiny Ascensionin ja tapoit Sarenin. Mitä sen jälkeen tapahtui?”

”Ihmiskunnalle tarjottiin paikkaa Neuvostossa. Valitsin mentorini kapteeni Andersonin siihen asemaan.”

”Niin, kapteeni Anderson on nyt neuvos Anderson. Kuulemani mukaan hän tosin kaipaa armeija-elämää.”

”Silti on hyvä tietää, ettei oma Neuvoston jäsenemme ajattele politiikkaa puolustuksemme kustannuksella.”

”Muistisi vaikuttaa olevan pääosin kunnossa. Meidän olisi kuitenkin vielä...” Jo pelkkä ajatus koko päivän kestävästä, pelkistä häneen suunnatuista kysymyksistä alkoi pänniä tummatukkaista naista suunnattomasti. Hampaatkin alkoivat naksua ja poskella olevat arvet punoittivat hieman...

”Kuuntele, Miranda. Kyselyt saavat jo riittää. Karvaisemmasta ihosta huolimatta hänen muistonsa ovat yhä tallella ja minä voin kyllä taata, että Shepard on valmiina toimimaan.”

”Otan sanasi siitä. Eiköhän Kuvitellulle Miehelle riitä tämä kenttäkoe todisteeksi siitä, että projekti on onnistunut.”


”Missä hän on?” kyseli Elyz kolmikon astellessa sisään laitoksen vastaanottohuoneeseen. Miranda näytti sormillaan suunnan komentajalle.

”Tuolla olevassa huoneessa. Kävele vain sinne.”

Kävellessään tummaan huoneeseen hän ei nähnyt ketään. Ei yhtään ketään, joten minkä takia hänen täytyi edes astella sinne...

Jos kerran minun täytyi tavata se kaveri, missä hän edes...” Naishiiri katseli hieman yllättyneenä juuri päälle astunutta levyä, joka skannasi hänet läpikotaisin kaukopuhelua varten; ”Vai semmoista!

”Komentaja Shepard.” sanoi tuolilla istuva salaperäinen mies ottaessaan savukkeensa hetkeksi pois suustaan. Hän oli kokenut paljon käsittämättömiä asioita, mutta edes hän ei ollut uskoa näkemäänsä.

Kuviteltu Mies. Olisin mieluummin puhunut henkilökohtaisesti ja kasvokkain.

”Välttämätön varotoimenpide. Ei kovinkaan epätavallista sellaisille ihmisille, jotka tietävät sellaista kuin sinä ja minä.”

Sinä olet syy siihen, miksi seison tässä ja nyt, mutta älä luulekaan, että luotan sinuun.

”Sinuna laittaisin henkilökohtaiset tunteet syrjään, sillä ihmiskunta on ajautumassa sen lyhyen historian suurimpaan myrskyyn.” Myrskyyn? Vastaus siihen oli jo selvä...

Reaperit.

”Mukava nähdä, että muistisi pelaa. Miten muuten voit?”

Mitä tämä oikein on? Minulle kerrottiin, että sinulla olisi selvä vastaus siihen, miksi olen tullut... tälläiseksi.” Kuviteltu Mies puhalsi pikaisesti sanoakseen sanottavansa. Tuolla naisella ei ollut aavistustakaan, mitä hän oli oikein tehnyt.

”Sinähän olet siitä itse vastuussa.”

Mitä sinä oikein höpötät?

”Satutko muistamaan sitä pientä lomaasi yli 2 vuotta sitten Chicagossa? Tapasit vanhan ystäväsi ja sait muutaman uuden...” Cerberuksen päämies otti esille muutaman kosketuskalvon, valiten niistä yhden, tutusta hahmosta otetun kuvan; ”kuten hänet.”

Moto...

”Lähteitteni mukaan juuri hänen kanssa sinulla oli pieni suhde, joka...” Naisen käsimerkit saivat itsevarman miehen lopettamaan lauseensa kesken.

Tiedän tismalleen, mistä puhut, mutta miten se liittyy tähän kehooni?

”Et ole varmaan tutustunut näihin marsilaishiiriin vähän tarkemmin vaikkapa kirjoja lukemalla? Tässäpä pikainen tietoisku: nämä hiiret ovat pelottavia vastustajia. Pelottavia, mutta rämäpäisiä ja harkitsemattomia, mikä koituu heidän kohtalokseen pitkällä tähtäimellä. Ja sitten heidän... suhteensa ovat kaksipiippuinen juttu.”

Miten niin?

”Marsilaisten väliset suhteet, niin ystävyys- kuin rakkausrintamalla, voivat joko antaa suurta euforiaa tai suurta masennusta. Sielunkumppaneiden välinen erossa pysyminen kuulostaa todella rankalta jokaikiselle lajille, mutta koska marsilaisten hormonitoiminta on niin paljon korkeatasoisempaa kuin meillä, varsinkin he ja heidän sielunkumppaninsa kärsivät siitä henkisellä tasolla erittäin paljon. Eli ei mitään uutta. Ainakaan sinulle, jos osuin oikeaan.”

Ja miten kehoni päätyi tälläiseksi? Hormonitasotko vaikuttivat kehoni muutokseen?

”Kehossasi ollut jokin tahnantapainen oli jo käynnistänyt muutoksen, kun sinut pistettiin ensi kertaa leikkauspöydälle. Miranda yritti saada sitä pois monia kertoja, mutta ilmeisesti kehittyneet hormonisi eivät hyväksyneet sitä ja nyt olet se, mitä olet. Olen hyvin pahoillani kokemastasi järkytyksestä, mutta ilman operaatiotamme et edes seisoisi siinä.”

Olen elämässäni nähnyt mitä uskomattomimpiaa asioita, mutta että tälläistä... onko tälläistä edes tehty?

”Muutamia kertoja yritetty, mutta yhtäkään niistä ei koskaan ole saatettu loppuun, kun projekteihin osallistuneiden kärsivällisyys loppui. Mutta Cerberukselle mahdotonkin on lyötävissä, kunhan vain jaksaa uskoa pitemmälle ja päämääräänsä. Aivan niin kuin sinä. ”

Ja minkä takia te halusitte tuoda juuri minut takaisin elävänä?

”Koska Cerbeus ei ole niin paha kuin aiemmat kokemuksesi ovat sinulle näyttäneet. Sinä ja minä olemme samalla puolella, käytämme vain erilaisia keinoja.”

No mitä Reaperit sitten tekivät saadakseen sinut tuomaan minut takaisin?

”Olemme sodassa. Kukaan ei halua myöntää sitä, mutta ihmiskunta on hyökkäyksen kohteena. Sillä välin kun olet ollut unten mailla, kokonaisia siirtokuntia on kadonnut. Ihmisten siirtokuntia.” Tämä vetäisi äkkipikaisen komentajan lähes välittömästi mietteliään näköiseksi. Hänen 'lähteensä' oli siis puhunut täyttä totta; ”Näytät siltä kuin olisit jo tietänyt, mitä tulla pitää, vai?”

Tavallaan.

”Me uskomme sen olevan joku, joka työskentelee Reapereille. Samalla tavalla kuin geth ja Saren auttoivat Sovereignia. Ja sinä olet nähnyt sen itse, minkä lisäksi nujersit heidät. Se on tosin vain yksi niistä syistä, minkä takia valitsimme juuri sinut.”

Sillä rahamäärällä, mitä käytit minun elvyttämiseen, olisit voinut käyttää eliittiarmeijaan.

”Sinä olet ainutlaatuinen. Et ainoastaan kyvyiltäsi tai siinä, mistä kaikesta olet päässyt yli, vaan myös sitä, mitä jo pelkkä seisomisesi siinä edustaa. Sinä seisoit ihmiskunnan puolesta synkällä hetkellä. Etkä ole pelkkä sotilas... vaan myös symboli. Kuin tuhkista noussut feeniks. Enpä tiedä, pystyvätkö Reaperit edes tuntemaan pelkoa, mutta sinä tapoit yhden. Sellaista tekoa jopa niiden on pelättävä ja kunnioitettava.”

Sodankäynti ei minusta ainakaan kuulosta Cerberukselta. Miksi teillä on oma lusikkanne tässä sopassa?

”Olemme omistautuneet ihmiskunnan kehittymiselle ja sen ylivallan säilyttämiselle. Jos Reaperit kerran uhkaavat meitä ja yrittävät pyyhkäistä meidät laudalta, me käymme välittömästi toimeen. Jos sen sijaan odotamme poliitikkoja tai Allianssia toimimaan, yhtäkään siirtokuntaa ei tule jäämään jäljelle.”

Jos tämä kerran on uhka ihmiskunnalle, varoitapa Allianssia.

”Allianssin armeija kärsi raskaita tappioita Citadelin taistelussa Sovereignia vastaan. He järjestelevät joukkojaan ja heillä on vieläkin aivan liian vähän resursseja tutkimaan Reaper-uhkaa vakavasti. Avaruuspiraattien ja palkkasotureiden syyllistäminen näihin sieppauksiin on paljon helpompaa ja sopivampaa ulkopuolisille.”

Reaperithan ovat koko galaksin elämän korjuuttavia koneita. Minkä takia ne ottaisivat ihmisten siirtokunnat kohteikseen?

”Satoja tuhansia siirtokuntalaisia on kadonnut jälkiä jättämättä. Se jos mikä sopii kuvaamaan korjuuttamista. Kukaan ei kiinnitä niihin huomiota, koska ne tapahtuvat sattumanvaraisesti ja vieläpä kaukaisissa järjestelmissä. En vielä tiedä, minkä takia juuri ihmiskunta on heidän tähtäimissään, ellei sitten Sovereignin tuhoaminen riittänyt niille uhaksi.” Kuulemansa perusteella Elyz joutui nielemään katkerat tosiasiat: jos kerran kukaan ei uskaltanut Cerberuksen lisäksi tutkia näitä katoamisia, hänen olisi pakko tanssia järjestön pillin mukaan. Muttei ikuisesti.

Jos kerran päämääräsi on tuhota Reaperit, näytä vain suunta.

”Miranda arveli, ettet suostuisi yhteistyöhön, eikä hän ole kovinkaan usein väärässä.” Lähes ylimielinen hymy nousi salaperäisen miehen kasvoille, eikä ihme: ei komentajalla ollut käytännössä vaihtoehtojakaan.

”Minulla on sukkula valmiina viemään sinut Freedom's Progressiin, viimeisimpään hyökättyyn siirtokuntaan. Miranda ja Jacob antavat sinulle tietoa, jos sitä pyydät.”

Etsin käsiini todisteet ja palaan ennen kuin arvaatkaan.

”Mukava kuulla. Ja muista selvittää, ketkä ovat näitä sieppaajia ja onko heillä minkäänlaisia yhteyksiä Reapereihin. Minä toin sinut takaisin. Loppu on vain kiinni sinusta.” Cerberuksen nokkamies sulki tämän jälkeen viestimensä, jättäen Elyzin kokoamaan asioita pikku hetkeksi. Kävellessään huoneesta pois hän ei ollut uskoa tippaakaan noita sanoja, mutta jos kerran hänen kehonsa radikaali muutos johtui juuri hänen itsensä tekemisistä, ketä muutakaan hänellä oli syytettävänä?

Katsotaanpa... kokokeho-muuri? Sopii lisäsuojaksi vahvoille ja hitaille taistelijoille, muttei minulle ainakaan, kun liikun niin vikkelästi jatkuvalla syötöllä ja se hidastaisi liikkeitäni. Singulariteetti? Yksi lempikyvyistäni, sehän auttoi monissa ylivoima-tilanteissa, kunhan vain Kaidan tai Liara oli paikan päällä, mutta se tuottaa kunnon vahinkoa vasta myöhemmin avuttomille vastustajille... Mikäs tämä? Ryöstäjä? Tällähän imetään ei ainoastaan vastustajien elinvoimaa, vaan myös kilpien ja muurien tehoa. Monipuolinen, mutta... ” Hetkeä pidempään tummatukkaisen hiirinaisen ei tarvinnut lisäkyvyn valintaansa miettiä; ”Ääh, paskat, otanpa tämän.

”Jos olet jo valinnut kykysi, katsopa muokkauspöydän alla olevaa laatikkoa. Sitä tulet vielä tarvitsemaan.”

Marsilaishiiri-kypärä minun makuuni... kuinka ihanaa.”  Elyz ei malttanut olla laittamatta tätä Cerberuksen, juuri hänelle tarkoitettua luomusta päällensä, mutta ei niin sokeaninnostuneesti kuin nuorempana. Muokkauspöydän vieressä olevasta peilistä naiskomentaja katseli kuitenkin mielissään hyvää jälkeä: lähestulkoon pimeydentummasta, rubiininpunaisen visiirin omaavasta kypärästä pystyi erottamaan vain siipensä levittäneen korpin pään kohdalta ja N7-logon vasemman posken alueelta. Tosin linnun siivet olivat tulenpunaiset ja liekehtivät kuin vihjatakseen, että korppi olisikin tuhkista noussut feeniks-lintu. Osuvaa, kun otettiin huomioon Kuvitellun Miehen aiemmin käyttämä vertauskuva hänestä.

”Hän on erittäin vakuuttunut sinusta. Odotan mielenkiinnolla, kykenetkö täyttämään hänen odotuksiaan.”

”En sitten sulata yhtään niskurointia, kun pääsemme sinne.”

”Minä tiedän, kelle raportoin. Niin pitkään kuin et tee mitään pettääksesi Cerberusta, seuraan käskyjäsi.”

”Mikäs hätänä, agentti Lawson? Pelkäätkö, ettet ole enää hänen lellikki?”

”Olen osoittanut arvoni Kuvitellulle Miehelle jo aikoja sitten. Toivon, että pystyt edes samaan.” Vai että samaan vai? Eikö hän ymmärtänyt, kenelle hän oikein puhui?

”Oletko ihan oikeasti tollanen akka vai olenko se minä?!”

”Minä kunnioitan suuresti taitojasi, Elyz Shepard. Persoonasi ja motivaatiosi sen sijaan ovat minulle vielä kysymysmerkkejä. Uskon tismalleen siihen, mitä Cerberus edustaa, mutta ainoastaan aika tulee näyttämään, oletko meille voimavara vai pelkkä taakka.”

”Kerropa itsestäsi.”

”Huolissasi pätevyydestäni? Pystyn murskaamaan mechin biotiikallani tai ampumaan sen pään hajalle 90 metristä. Kerropa omistasi.” Naiskomentaja päästi pikaisen pettymyksen huokauksen kuunneltuaan huippuagentin vääränlaista vastausta kysymykseensä.

”Itse asiassa halusin tutustua sinuun ihmisenä.”

”Minä en ystäviä etsi, komentaja. Pysy vain keskittyneenä tehtävään.”

”Palvelitteko sinä ja Jacob yhdessä Allianssin joukoissa?”

”En minä. Kuviteltu Mies havaitsi potentiaalini ja värväsi minut jo melko nuorena.”

”Kuinka nuorena?”

”Tarpeeksi vanhana tietääkseeni, että tämä olisi sitä, mitä haluaisin.”

”Tahtoisin tietää lisää Lazarus-projektista juuri sen vastuuhenkilöltä.”

”Minä en se ollut, vaan Kuviteltu Mies. Jos minä olisin pitänyt ohjaksia, olisin tehnyt muutaman asian eri lailla.”

”Esimerkiksi...”

”Alkuun olisin laittanut sisällesi jonkinlaisen kontrollisirun, mutta hän ei siihen suostunut. Hän pelkäsi, että se saattaisi vaikuttaa persoonaasi ja luonteeseesi. Hän ei antanut meidän tehdä mitään, mikä olisi syönyt potentiaaliasi millään lailla.”

Elyz sen sijaan raivostui Mirandan ajatuksesta niin paljon, että hänen kunnioituksensa brunettea Cerberus-agenttia kohtaan laski entisestään pakkasen puolelle. Hän ei tiennyt, pitäisikö hänen kuristaa tuo koppava nainen hengiltä vai halata häntä kiitokseksi...

”Hmph! Voisitko kertoa minulle tästä siirtokunnasta, mihin olemme seuraavaksi menossa?”

”Freedom's Progress? Tyypillinen ihmis-asutus Terminus-järjestelmässä, jota mechit suojelivat hyökkäyksiltä. Melko tavanomainen joka kantilta ja täysin merkityksetön... ennen tätä hyökkäystä, siis.”

”Mitään hajua, mitä tulemme sieltä löytämään?”

”Paljon autioita taloja ja valtavan mysteerin.”

”Sinua ei rupattelu taida kovinkaan paljon kiinnostaa.”

”Meillähän on tehtävä. Tehtävä, jonka voimme joko tehdä tai josta voimme puhua.”

Joku kaunis päivä toi akka saa kyllä maistaa omaa lääkettään!” ajatteli Elyz jättäessään Mirandan naputtelemaan tietokonetta keskustellakseen pikku hetken ikkunan vieressä seisovan Jacobin kanssa.

”Olen iloinen, että Kuviteltu Mies sai sinut liittymään meihin, komentaja.”

”Haluan vain saada selville, mitä noille ihmisparoille on oikein tapahtunut. Ja ei, en luota vieläkään Cerberukseen.”

”Selvä. Mutta... luotathan sinä minuun?”

”Näin ensivaikutelmalta vaikutat kohtalaisen suoralta mieheltä, Jacob, mutta saatat työskennellä väärälle taholle.”

”Ehkäpä. Mutta samaa ajattelin silloinkin, kun olin Allianssin sotilas. Siksi minä olen täällä.”

”Allianssin sotilas, vai?”

”Yhteensä viitisen vuotta. Sijoitettuna ympäri galaksia. Vietin jopa parisen vuotta 'merirosvona' . ” Kuultuaan sanan merirosvo nainen naurahti pikaisesti. Mistä armeija muka merirosvoja olisi hankkinut?

”Armeijan merirosvoista en ole koskaan kuullutkaan.”

”Se oli Alliansin aloite. Isot kihot palkkasivat itsenäisiä tähtialusten kapteeneja ja käyttivät heitä tehtävissä, jotka olivat virallisen toimivallan ulottumattomissa. Teknisesti emme kuitenkaan olleet osa Allianssia ja jos joku meistä olisi jäänyt kiinni, hän kieltäisi meidän muiden 'rosvojen' olemassaolon. Meidän oli tarkoitus pysyä kaukana kaikenlaisista kielloista ja säännöistä, mutta byrokratialla oli kuitenkin enemmän valtaa asioidemme kanssa. Minä lopulta kyllästyin siihen ja lopetin.”

”Ja minkä takia liityit juuri Cerberukseen?”

”Taisin vain väsyä siihen, että vaikka teimme mitä tahansa, se ei vaikuttanut mitenkään. Niin paljon mitä teimme Allianssin hyväksi vaikutti hyödyttömältä. Tosin uskoin, että Citadelin taistelun jälkeen asiat muuttuisivat lopultakin. Meille tarjottiin paikkaa Neuvostossa, mutta mikään ei muuttunut. Politiikka, byrokratia... samaa sontaa ainoastaan eri johtajilla. Cerberus on erilainen. Kun siirtokunnat katoilevat, me emme käske partiotiimiä kirjoittamaan raporttia, jossa ainoastaan ihmetellään, mitä helvettiä pitäisi tehdä. Me vain menemme ja otamme asiasta selvää.”

”Tiedätkö mitään tästä siirtokunnasta, minne olemme menossa?”

”Tuiki tavallinen siirtokunta Freedom's Progress, siinä kaikki mitä tiedän. Vasta paikan päällä saatamme saada kunnon vastauksia.”

”No niin, eiköhän mennä.” sanoi naiskomentaja äänekkäästi molemmille Cerberus-agenteille.

”Kyllä, komentaja!” tokaisivat Jacob ja Miranda yhtaikaa seuratessaan naishiirtä sukkulan luokse.

Kunhan saan vastauksen tähän dilemmaan, etsin ystäväni käsiini vaikka yksin. Sitä ei edes tuo järjestökään tule eväämään multa. Mutta jos ne kirotut Reaperit ovat tästä vastuussa, on vain kaiketi pelattava näillä korteilla jonkin aikaa...

A/N: On siinä Elyzillä kyllä kuumat paikat tiedossa, kieltämättä. Mitä sanoisitte, jos tekisinkin siitä seuraavanlaisen, vaihtoehtoisen renegade- ("pahis")Shepardin? Galaksi saattaisi olla vähän tyhjempi paikka, jos tämä nainen kerran menisi jatkuvalla apaattisuus-linjalla joka asiaan. Kieltämättä nuo renegade-häirinnät keskustelun aikana on kultaa, mutten ole todellakaan aikeissa tehdä hahmostani mitään sellaista täyspyhimystä tai täysa**aa.  Cool


Viimeinen muokkaaja, DeadRat21 pvm Ke Helmi 05 2014, 15:44, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Lil Hoss
Admin


Viestien lukumäärä : 2563
Join date : 27.10.2013
Ikä : 27
Paikkakunta : Pohjois-Pohjanmaa

ViestiAihe: Vs: Uusi aamu, uusi iho (K15, jatko-osa tarinalle Pientä lomaa)   Su Helmi 02 2014, 18:00

Taidanpa kommentoida.

Hyvältä näyttää  Smile Kielioppi on ok, ja luvuissa on kiitettävästi pituutta. Vaikuttaa kiinnostavalta tarinalta, joten jään seuraamaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://lastchancegarage.palstani.com
DeadRat21
Moderaattori


Viestien lukumäärä : 383
Join date : 25.01.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Itä-Pirkanmaa

ViestiAihe: Vs: Uusi aamu, uusi iho (K15, jatko-osa tarinalle Pientä lomaa)   Su Huhti 06 2014, 21:36

Luku 2: Freedom's Progress, aavekaupunki


”Olemme siirtokunnassa aivan pian, komentaja. Kuviteltu Mies laittoi meidät teidän johdettavaksi. Onko sinulla vielä mitään kysyttävää ja käskyä annettavana?” Mirandan kysely sai ikkunasta ulos katsovan komentajan huomion. Briiffaus oli nyt paikallaan.

”Löysittekö mitään niistä muista siirtokunnista?”

”Emme mitään. Ei jälkeäkään hyökkäyksistä, ei raatoakaan. Emme löytäneet edes epätavallista geneettistä DNA:ta johtolangaksi. Ihmiset vain katoavat tuosta vain eikä meillä ole hajuakaan, mihin suunnata seuraavaksi.” Jacobin vastaus kammotti komentajaa. Siis ei mitään? Sieppaajat olivat todellakin sieltä fiksuimmasta päästä, sen hän ainakin myönsi itselleen.

”Minkä takia luulette sitten juuri tämän paikan antavan niitä?”

Jacob otti taas vastaajan kunnian: ”Muiden siirtokuntien tutkimuksista vastasivat paikalle ensimmäisenä saapuneet viralliset tutkijat. Joskus ryöstäjät tai pelastustiimit nuuskivat paikkoja. Me toivomme olevamme paikan päällä ensimmäisinä tällä kertaa. Ehkä voimme löytää johtolankoja ennenkuin jotkut tulevat paikalle ja vievät todistusaineiston mukanaan.”

”Olettehan aivan sinut sen suhteen, että minä jaan teille käskyt?” Miranda ja Jacob nyökkäsivät komentajalle vastaukseksi, tummaihoisen miehen vielä vakuuttaessa: ”Emmehän me sinua tuoneet takaisin vain arvostellaksemme harkintakykyäsi, Shepard. Ja jos pomomme sanoo, että sinä johdat, sinä myös johdat. Siinä se.”

”Ja entäs sitten se käsky, Shepard? ” kyseli Miranda Elyzin ottaessa henkeä.

”Päämäärämme on etsiä selviytyjiä. Niitä, jotka pystyisivät kertomaan, mitä oikein on tapahtunut.” Käsky taisi olla vääränlainen, jos Mirandan hieman hämmentyneestä naamasta saattoi päätellä jotain.

”Vaadit kyllä aika paljon, komentaja. Muissa siirtokunnissa ketään ei ollut jäänyt jäljelle. Ne olivat aivan hylättyjä.”

”Edes jonkun löytäminen olisi mukava poikkeus. Jo se voittaisi ajatuksenkin taas yhdestä aavekaupungista.” tokaisi Jacob äänimerkin soidessa. Ei enää pitkään...


Pian kolmikkoa kuljettanut UT-47 Kodiak-sukkula saapui siirtokunnan taivaalle. Taivaalle, josta satoi lumentapaisia hiutaleita maahan. Hetken päästä sukkulan laskeuduttua laskeutumis-alustalle Elyz, Miranda ja Jacob katselivat ympärilleen, kykenemättä melkein uskomaan haudanvakavaa hiljaisuutta. Olihan Kuvitellun Miehen mukaan siirtokunnassa kaikki hyvin noin viimeiset 8 tuntia sitten...

”Näyttää siltä kuin koko lössi olisi viety juuri ruokailun aikaan.” huomautti Jacob katsellessaan naisten kera kahvikuppeja ja ruokaa täynnä olevia ruokapöytiä. Verta ei tosin näkynyt missään. Ei jälkeäkään.

”Ilman minkäänlaista vastarintaa.” jatkoi Elyz katsellessaan mietteliäänä pöytiä ympäröiviä sohvia, yrittäen löytää niistä jotain johtolankoja. Hetken päästä ryhmä jatkoi matkaansa komentajan käskystä ulospäin talosta.

”Niin kuin muuallakin: ei ruumiita. Ei naarmuakaan missään. Ei jälkeäkään taistelusta.” sanoi Miranda katsellessaan kaikkea, minkä näki astellessaan ulos.

”Pidetään vain silmät auki ja tarkkana, jooko? Jo pelkkä tänne ennättäminen ennen ketään toista oli jo jotain, joten emme lähde ennen kuin olemme tutkineet jokaikisen nurkan.”

”Älä nyt , Shepard, joskus tekee hyvä säädellä omaa optimismiaan pienellä ripauksella pessimismiä. Se ei haittaa, päinvastoin.”

Komentajan avattua valtavan oven edessä oli lisää autioilta vaikuttavia taloja. Tosin koko kolmikosta tuntui siltä, että ne eivät olleet sitä, miltä ne näyttivät.

”Kuuletteko tuon? Kuulostaa FENRIS-mecheiltä.”

”Sepä outoa... Muissa siirtokunnissa turvajärjestelmät oli kytketty pois päältä.” selitti Miranda ottaessaan Elyzin tapaan suojaa mecheiltä, jotka tulittivat raivokkaasti. Turva-mechien joukossa oli myös Jacobin olettamia FENRIS-mechejä, koirien tapaisia robotteja, jotka hyökkäävät puskemalla vastustajansa kumoon. Hampaita niillä ei tosin ollut. Kenenkään onneksi.

”Parempi ampua nuo rakit romuttamolle ennen kuin ne vievät kilvet!”

”Ei huolta, Miranda! Tollaset pikku piskit eivät uhkaa ketään.” huudahti Elyz ampuessaan M8-rynnäkkökiväärillään mechien raajat poikki, käyttäen 'koiriin' ryövääjä-tekniikkaa. Metallipiskien aggressiivinen juoksu katosi hetken sisällä, minkä jälkeen Jacob käytti veto-kykyään ja Miranda ylikuormitusta viimeistelläkseen kaksi jäljelle jäänyttä FENRIS-mechiä.

”Noiden mechien ei olisi pitänyt käyttäytyä noin meitä kohtaan. Niiden olisi pitänyt tunnistaa meidät ihmisiksi.” tokaisi Jacob ladatessaan pistooliaan komentajan ladatessa M8-rynnäkkökivääriään.

”Eli jonkun on täytynyt ohjelmoida ne uudelleen hyökkäämään jokaikistä vastaantulijaa. Ehkä olit oikeassa, komentaja, me emme ole täällä yksin.” jatkoi Miranda kolmikon astellessa eteenpäin.

Mietteliään kolmikon painellessa eteenpäin he eivät olleet uskoa, mitä näkivät seuraavaksi astuttuaan seuraavan talon ovesta sisään...

Quarianeja! Ilmeisesti ryöstöpuuhissa.” päätteli naishiiri nostaessaan pistoolinsa kohti ruumiita tutkivaa quarian-ryhmää Jacobin ja Mirandan seuratessa komentajan esimerkkiä. Avaruuden mustalaisiksi katsotut olennot nostivat omat aseensa kolmikkoa vastaan.

”Seis siihen paikkaan!” huusi vihreäpukuinen, ärhäkkä mies-quarian ryhmälle heidän oman johtajansa astuessa esiin.

”Prazza, sinähän lupasit että minä hoitaisin nämä asiat.”  sanoi nuori violettipukuinen quarian-tyttö Elyzin jähmettyessä lähes täysin kuullessaan tuon äänen. Ääni oli niin suloinen, että sellaisen omaavan ei olisi uskonut tekevän mitään pahaa. Olettaen, ettei se ollut seireeni.

Tali Zorah...” Mirandan hämmästykseksi naiskomentaja laski aseensa välittömästi kuultuaan tuon quarianin. Joku tuttuko vai? Talikin oli ymmällään, kun hän katseli edessään seisovaa N7-panssaria päällään pitävää naista. Jokin tuossa hahmossa pisti silmään...

”Hetkinen, kukas sinä...” Laitettuaan pistoolinsa vyötärölle nainen otti kypäränsä varovasti pois päästään. Nyt hänen entinen jäsenensä saattoi katsoa salaperäistä henkilöä tarkemmin. Oliko se oikeasti juuri hän, ajatteli nuori quarian hämmennyksen vallatessa hänet.

Nuo keltaiset silmät, nuo hiukset ja tuo katse... Shepard?”

”Anna meidän hoitaa nämä Cerberuksen rakit. Heillä ei ole oikeutta...”

”Laskekaa aseet nyt! Shepard... oletko se todellakin sinä?” Pitkästä poissaolosta huolimatta monet Elyzin kokemat asiat aukesivat pikku hiljaa kuin kukat. Quarianit olivat riippuvaisia puvuistaan ja teknologiastaan, mitä he löysivät ympäri galaksia. Sareniä jahdatessa Tali oli jopa ehtinyt keräämään kunnioitettavan määrän tietoa getheistä, mutta siinä hän oli tarvinnut apua juuri komentajalta. Yksi sellainen hetki välähti komentajan muistoissa pikaisesti...

”Muistatko, kun annoin sen geth-datan sinulle, Tali? Auttoiko se sinua ollenkaan vaelluksellasi?” Tali ei voinut uskoa kuulemaansa. Tuo hiirikö oli juuri hänestä huolta pitänyt komentaja Shepard? Miten noin oli edes päässyt käymään?

”Ky... kyllä, se auttoi. Prazza, laske jo aseesi. Vannon, että tämä on komentaja Shepard.”

”Miksi vanha komentajasi on sitten Cerberuksen hommissa ja vieläpä... hiirulainen?”

”Minulla ei ole hajuakaan, miksi. Kysytäänpä häneltä itseltään.”

”Minä lähestulkoon kuolin, Tali. Cerberus käytti kaksi vuotta tuodakseen minut takaisin. Tämä keho taas... se on minun omien tekojeni tulosta. Järjestö tahtoo minun tutkivan näitä salaperäisiä hyökkäyksiä ihmisten siirtokuntiin.” Prazza naurahti tälle pikaisesti ja laittoi kätensä puuskaan epäuskoisena.

”Onpa paksua! Jo pelkkä ajatuskin rodun muuttamisesta kuulostaa aivan luonnottomalta. Hän saattaa olla hiiri, joka ainoastaan hämää komentajasi ulkokuorella, Tali.”

”Minä vannon, ettei se ole mikään klooni, Prazza. Muuten hän olisi jo tehnyt meistä muhennosta ja usko pois, hänen et halua nähdä raivostuvan. Mutta ehkä voimme työskennellä yhdessä. Tulimme tänne etsimään nuorta quariania nimeltään Veetor. Hän oli täällä vaelluksellaan.” Näistä vaelluksista nuoret quarianit tulisivat ansaitsemaan paikkansa yhteisössään. Olettaen, että he kuitenkin selviäisivät hengissä ja vieläpä hyvällä saaliilla. Mutta miksi juuri Freedom's Progressissa?

”Onko tuo ihan teidän sääntöjenne mukaista? Että quarian saisi vierailla kaukaisessa ihmis-siirtokunnassa?”

”Me quarianit voimme valita vapaasti, minne menemme vaelluksillamme. Veetor suorastaan hinkui halua auttaa pientä uudisasutusta. Hän oli aina... hermostunut väkijoukoissa.” Prazza jatkoi Talin sanomisia kertomalla Veetorista hieman tarkemmin.

”Hän tarkoittaa Veetorin olleen hyvin epävakaa. Lisää siihen vielä puvun hiilidioksidi-pesureiden vauriot ja tartunta ulkoilman hengittämisestä, niin on yhtä hyvin pää tillintallin.”

”Kun hän näki meidän laskeutuvan, hän piiloutui kaupungin laidalla olevaan varastoon. Hän saattaa olla niin hermostunut, että hän ohjelmoi mechit hyökkäämään jokaisen vastaantulijan kimppuun.”

”Jos tämä Veetor todellakin on vielä hengissä, hän voisi kertoa meille mitä on tapahtunut. Meidän täytyy työskennellä yhdessä löytääksemme hänet.” ehdotti Elyz ystävällisesti ilmapiirin kiristyessä molempien ryhmien välillä.

”Ei hassumpi idea. Noiden robottien ohittamiseksi vaadittaisiin vähintään kaksi tiimiä, muutenkin.”

”Siis nytkö työskentelemme Cerberukselle?” tokaisi Prazza ihmeissään.

”Ei, Prazza, sinä työskentelet minulle. Jos sinua ei kiinnosta seurata käskyjäni, voit mennä alukselle odottamaan. Suunnatkaa siirtokunnan keskuksessa olevaan varastoon. Me kaarramme sillä välin kaukaa ja yritämme vetää niiden huomion antaaksemme teille esteettömän reitin.”

Hänhän on kasvanut viime kerrasta. Jos saanen huomauttaa, kaverisi eivät selvästikään pidä Cerberuksesta. Jäikö minulta jotain välistä?” Prazza vastasi komentajan uteluihin melkein välittömästi. Nuoren quarianin hermot olivat palamaisillaan.

”He tappoivat väkeämme, soluttautuivat laivueeseemme ja yrittivät räjäyttää yhden aluksistamme. Ei mitään sen kummempaa.”

”Noin minä en ainakaan olisi sitä selittänyt. Kyse ei ollut mistään... henkilökohtaisesta.”

Eipä tietenkään ollut...” Sinisilmäisen ruskeaverikön uskollisuus Cerberusta kohtaan, jopa noin likaisten toimien tullessa ilmi alkoi jo oksettaa Elyziä.

Jacob palautti koko konkkaronkan maanpinnalle: ”Voimme kinastella siitä, kuka tappoi kenet myöhemmin. Juuri nyt, meillä on mahdollinen todistaja pelastettavana.”

”Tismalleen. Meidän on työskenneltävä yhdessä löytääksemme Veetorin.” jatkoi Tali nyökäten.

”Pysykää vain radioyhteydessä koko ajan.”

”Pysytään, ja onnea, Shepard. Mitä tahansa tapahtuukin... on hyvä, että olet palannut, vaikkakin erilaisena.” sanoi quarian-tyttö poistuessaan ryhmänsä kanssa talosta. Laitettuaan kypäränsä takaisin päälle Elyz jatkoi oman ryhmänsä kanssa matkaa, tosin toisesta ovesta.

Jokin kuitenkin liikkui talon ulkopuolella. Uusilla korvillaan Elyz saattoi lähes kuulla pientä narinaa ja uhkaavaa, pörräämisen tapaista ääntä vähän matkan päässä. Äänekkäät koneet lensivät aseet nostaneen kolmikon edeltä, ilmeisesti piittaamatta heistä ollenkaan.

Varovasti, Shepard. Turvallisuus-lennokkeja suoraan edessä.

”Selvä, Tali.”

”Kiitos varoituksesta. Pidämme niistä huolen.” lisäsi Jacob kolmikon jatkaessa matkaansa. Parin talon jälkeen edessä päin sen sijaan oli tykkitorneilta vaikuttavia lennokkeja. Niiden hoiteleminen oli hieman kinkkisempi pala.

Lennokit liikkuivat niin nopeasti ympäri aluetta, ettei niiden kilpiin meinannut osua. Tosin niiden laskeutuessa johonkin, ei kestänyt kauaa kun ne olivat romumetallia. Adrenaliini-ryntäystä käyttänyt komentaja hoiteli Mirandan avustuksella viimeiset lennokit ilman sen suurempia mutinoita.

Hetken päästä kolmikon yrittäessä jatkaa matkaansa, Tali otti taas yhteyttä heihin. Eikä hänellä ollut hyviä uutisia kerrottavanaan.

Shepard, Prazza kiirehti muiden kanssa eteenpäin. Käskin heitä odottamaan, mutta he eivät kuunnelleet! He haluavat löytää Veetorin ja viedä hänet pois ennen kuin te edes saavutte tänne, joten kiirehtikää!

”Tämä oli jo lähes odotettavissa.” tokaisi Miranda Elyzin tuhahtaessa pikaisesti. Kyllähän Cerberus syystäkin herätti epäilystä aina toimillaan ja vaikka hän ei sitä sanonutkaan ääneen, Prazzan asemassa Elyz olisi ehkä itsekin tehnyt samoin.

”Vauhtia nyt! Voimme vielä saada heidät kiinni.” huudahti Jacob kolmikon juostessa nopeammin. Turvallisuuslennokkeja lensi joukolla heidän kimppuunsa, tosin Mirandan ylikuormitus-kyky ja Elyzin ryövääjä-tekniikka antoivat näillekin lennokeille selkään.

Sekä Elyz että Miranda katselivat toisiaan halveksuvasti ollessaan suojassa lennokkien ohjuksilta, eikä Jacob voinut kuin pudistella päätään tälle.

Vauhtia, Shepard! Olemme lastauslaiturilla, mutta Veetor uudelleenohjasi YMIR-mechin. Se teurastaa Prazzan ryhmän!” Talin radioviesti sai molemmat naiset takaisin maanpinnalle ja hetkessä koko kolmikko pinkoi valtavalle ovelle.

”Hehän halusivat löytää Veetorin ensin.” tokaisi Miranda Elyzin jatkaessa vielä sarkastisesti: ”Ja tyhmästä päästähän kärsii koko kroppa.”

Käske ryhmäsi ottamaan suojaa, niin avaan ovet. Odottakaa vain pieni hetki...

Avattuaan ovet omni-työkalullaan Tali ryntäsi talon suojaan. Prazza oli ryhmänsä kanssa pulassa, ja huolimatta armottomasta ampumisesta, quarianit olivat käytännössä vastaantulijoita valtavaan mechiin verrattuna. Raketinheittimellä ja nopeasti ampuvalla sarjatulitykillä varustettu YMIR-mech antoi juuri lastauslaiturille saapuneelle ryhmälle verisen esimerkin siitä, ettei sen kanssa kannattaisi alkaa leikkimään.

”Tuolla mechillä on raskaat panssarit. Noilla quarianeilla ei ollut saumaakaan.” tokaisi Jacob rynnätessään suojaan mechiltä naisten kera quarianien huutaessa kuolinhuutojaan.

”Tähän paskiaiseen on mukava käyttää harmaita aivosolujakin.” sähisi Miranda valmistautuessaan muiden kera runnomaan mechin romuttamolle. Armoton tulitus alkoi biotiikka-voimien säestäessä.

”Ylikuormitus hoitaa sen kilvet hetkessä.” tokaisi Miranda käyttäessään ylikuormitus-kykyään riisuakseen gorillaa muistuttavan koneen sen kilvistä.

”Unohtamatta paria kranaattia!” huudahti Elyz ampuessaan M-100-kranaatinheittimellään kranaatin mechin kilpiä päin. Harmittavan laihoin tuloksin.

Hitto! En edes naarmuttanut sitä. Täytyy miettiä toista keinoa ton jätin kaatamiseksi.” ajatteli naiskomentaja harmistuneena vaihtaen välittömästi asettaan. Häirintäammuksilla varusteltuun aseeseen.

”Parempi käyttää häirintäammuksia kilpien kaatamiseen, komentaja! Säästä kranaatit viimeistelyä varten.”

”Improvisointi pattitilanteissa on sitten kivaa...” vastasi komentaja äreästi takaisin kohottaen rynnäkkökiväärinsä mechiä päin.

Hitaasti kulkeva, raskaasti varusteltu robotti menetti kilpensä muutaman hetken sisällä ja Elyz käytti tilanteen hyödykseen; ”Eiköhän pikku panssarin ryövääminen aja asiansa.

Kolmikon puhallettua yhteen hiileen mechin panssaritkin olivat pian historiaa. Komentaja huusi Jacobia pistämään jättirobotin lentoon, ja pian naiset viimeistelivät äsken voittamattomalta vaikuttaneen ilmestyksen näyttävästi.

”Sehän oli mukavaa verryttelyä. Tali, olethan kunnossa?” kyseli jäseniään verryttelevä naiskomentaja saaden vastauksen lähes välittömästi.

Ei hätää, Shepard. Olen tässä takanasi olevassa serverihuoneessa hoivaamassa haavoittuneita. Veetor on juuri tuossa varastossa ja pyydän, älkää olko kovia hänelle. Hän on jo kärsinyt aivan tarpeeksi.

”Ei huolta, Tali. Yritän olla niin hellävarainen kuin mahdollista.”

”Kiintoisaa...” tokaisi Jacob katsellessaan Mirandan kanssa kukistetun mechin jäännöksiä.

”Mitä nyt?” kyseli Cerberus-agenttien luokse asteleva komentaja saaden Mirandalta vastauksen.

”Tällä mechillä oli raskaan aseen ammuksiin käytettävä päivitys-siru. Jos skannaamme sen...”

”Siitä olisi meille apua myöhemmin. Hyvin hoksattu.” Jacobin skannattua päivitys-sirun omni-työkalullaan kolmikko jatkoi ylhäällä olevaan varastoon. Oven avauduttua sieltä saattoi erottaa ainoastaan sekaisin olevan quarianin häärimässä monitorien parissa kuin viimeistä päivää.

”Hirviöt tulevat takaisin. Mechit suojaavat. Turvassa parvilta. Pakko piiloutua. Ei hirviöitä. Ei parvia. Ei-ei-ei-ei-ei.”

”Veetor?” Nuoren quarianin senhetkisestä tilasta ei tarvinnut vetää lähes ollenkaan johtopäätöksiä.

”Ei Veetoria. Ei täällä. Parvet eivät löydä. Hirviöitä tulossa. Pakko piiloutua.”

”Rauhoitu jo, ei kukaan sinua aio satuttaa.”

”Enpä usko, että hän kuulee meitä, komentaja. Hän on aivan sekaisin.” Jacobin lopetettua Elyz alkoi näperöimään omni-työkaluaan toivoen, että sen avulla quarian välttyisi suuremmalta järkytykseltä.

”Pakko piiloutua. Pakko piiloutua. Mechit...”

Monitorien sammuessa Veetor palasi järkiinsä ja nousi seisomaan katsoen taakseen hämmästyneenä.

”Ihmisiä... Minne te piilouduitte? Miten ne eivät löytäneet teitä?”

”Kuka ei muka löytänyt meitä?” kyseli Miranda.

”Hi-hirviöt. Parvet. Ne vei- ne veivät kaikki.”

”Me emme ole selviytyjiä, Veetor. Me vasta saavuimme tänne.” vastasi Elyz rauhallisesti.

”Ette siis tiedä. Ette siis nähneet. Mutta minä näin sen kaiken.” Veetor alkoi näpräilemään monitori-näppäimistöä, ja hetken päästä yhdeksän monitoria muodostivat yhden ja saman videokuvan.

”Vaikuttaa valvontakamera-materiaalilta. Hän on kai koonnut sen kasaan käsin.” Materiaali näytti karmivaa videokuvaa siirtokunnan sieppauksesta. Ihmisen tapaiset hyönteiset ja jonkinlaiset pilvet kaappasivat liikuntakyvyttömiä ihmisiä jonkinlaisiin säiliöihin.

”Katsokaas, mitä nuo ovat!” tokaisi Jacob hieman peloissaan Veetorin pysäyttäessä tallenteen.

”Hyvä tavaton... se taitaa olla collector!” huudahti Miranda tunnistaessaan asetta kantavan hyönteisen.

”Vihamielinen muukalainen, otaksun?”

”Heidän lajinsa on jossakin Omega 4-hyppyportin toisella puolella. Erittäin harva on koskaan edes nähnyt sellaisen omilla silmillään.” kertoi Jacob.

”Ne tavallisesti työskentelevät välittäjien, kuten orjakauppiaiden tai palkkasotureiden, kautta. Jos niillä on jotain kytköksiä Reapereihin, tämä saattaa olla paras vastaus siihen, mitä siirtokunnissa on tapahtunut.” jatkoi Miranda tallenteen pyöriessä.

”Collectoreilla on erittäin kehittynyttä teknologiaa. Niillä voi olla jonkin sortin ase, joka pystyy tekemään kokonaisesta asutuksesta selvää hetkessä.” Tämän kuuleminen sai naiskomentajan entistä mietteliäämmäksi. Ase, joka tekee asutuksesta selvää hetkessä? Olivatko nuo pirulaiset juuri ne, jotka olivat vastuussa Normandyn tuhoamisesta?

”Etsijäparvet. Kukaan ei voi piiloutua. Etsijät löytävät. Jäädyttävät. Sitten hirviöt vievät sinut mukanaan.” Veetorin pysäyttäessä tallenteen Elyz alkoi kysymään hyvin tyynesti. Quarianin hermostuttaminen oli viimeinen asia, mitä hän halusi juuri tehdä.

”Kerropa lisää noista parvista.”

”Niin ne löytävät sinut. Etsijäpilvissä. Kuin pieniä, konemaisia hyönteisiä. Ne katsovat joka nurkan,  löytävät sinut, sitten pistävät sinua. Jäädyttävät paikallesi.”

Miranda veti kuulemansa pohjalta oman johtopäätöksensä: ”Kuulostaa jonkinlaiselta pienois-sondilta... Kun ne löytävät uhrinsa, ne tekevät heistä liikuntakyvyttömiä staasikentällä tai hermomyrkyllä.”

”Miten sinä sitten onnistuit piiloutumaan niiltä?”

”Parvet eivät löytäneet minua. Hirviöt eivät tienneet, että edes olin täällä.”

”Collectorit eivät ole huolimattomia. Ehkäpä hänen pukunsa esti hänen paljastumisensa niiden sensoreille...” tokaisi Jacob Mirandan vielä sanoessa oman mielipiteensä: ”Tai stitten ne käyttävät teknologiaa, joka on suunniteltu paljastamaan juuri ihmisiä. Ja  ainoastaan ihmisten siirtokuntiin on hyökätty.”

”Kertokaas lisää noista collectoreista.” kyseli Elyz Jacobin vastatessa innottomasti: ”Sanoin jo, niitä nähdään niin harvoin, ettei niiden olemassaoloon edes uskota.”

”Mutta sitä tärkeämpi kysymys on se, miksi ne hyökkäävät ihmisten siirtokuntiin. Ja mitä ne meistä oikein haluavat?” kyseli Miranda katsellessaan mietteliäänä monitoreja Jacobin vielä tokaistessa: ”Ehkäpä Kuvitellulla Miehellä on siihen vastaus.”

”Mitä sitten tapahtui?”

”Hirviöt ottivat ihmiset aluksellensa ja sitten lähtivät. Mutta ne palaavat vielä. Hakemaan minua! Kukaan ei pakene niiltä!” Shokki ja pakokauhu olivat vieläkin läsnä Veetorin mielessä, mikä ilmeisesti esti häntä kuulemasta varastossa olleiden ihmisten arvailuja.

”Tuota enempää emme taida hänestä juurikaan saada, Shepard.” totesi Jacob hieman pettyneen kuuloisena.

”Kiitoksia, kun suostuit kertomaan tästä. Autoit enemmän kuin saatat kuvitellakaan.”

”Minä myös tutkin niitä: hirviöitä ja parvia. Äänitin niitä omni-työkalullani ja sain paljon lukemia. Elektromagneettisia. Pimeää energiaa.” Nuori quarian alkoi näpräilemään omni-työkaluaan mietteliäänä. Hän ei ehkä saisi niistä selvää vielä vähään aikaan, mutta järkevissä käsissä  niistä saattaisi olla apua.

”Nämä tiedot on saatava Kuvitellulle Miehelle. Otetaan quarian mukaamme ja kutsutaan sukkula hakemaan meidät.” ehdotti Miranda varaston oven avautuessa varoittamatta.

”Että mitä?! Veetor on vahingoittunut ja tarvitsee kipeästi hoitoa, ei kuulustelua!” puhisi Tali raivoissaan Cerberus-agentille.

”Emme satuta häntä. Meidän täytyy vain varmistaa, tietääkö hän mitään muuta. Palautamme hänet aivan kunnossa.” sanoi Jacob Mirandan jatkaessa: ”Tehän yrititte jo pettää meidät kerran. Jos annamme hänet teille, emme ehkä koskaan saa tarvitsemaamme tietoa.”

Tali pudisteli päätään vihaisena, mutta komentajan tähden hän sanoi sanottavansa paljon asiallisemmin: ”Prazza oli idiootti ja hän sai miehineen maksaa siitä. Saatte minun puolestani ottaa Veetorin omni-työkalussa olevat tiedot, mutta pyydän, antakaa minun saattaa hänet hoitoon.”

”Ei sinun tarvitse lähteä Veetorin mukaan. Voisimme työskennellä yhdessä niin kuin ennen, Tali.” ehdotti Elyz Talin pudistaessa päätään.

”Tahtoisin kovasti, mutten voi juuri nyt. Minulla on oma tehtäväni. Aivan liian tärkeä minulle hylättäväksi, jopa sinun tähden. Kun se on ohi ja jos olen vielä hengissä, katson mitä voisin tehdä sitten.”

”Kuulostaa erittäin vaaralliselta. Mikä tämä tehtäväsi oikein on?”

”Minusta Cerberuksen ei tarvitse kuulla siitä, mutta se on gethien alueella. Eiköhän se riitä sinulle kertomaan, kuinka tärkeä se on.” Elyz huokaisi pikaisesti ennen kuin aukaisi taas suunsa.

”Veetor on kärsinyt paljon ja tarvitsee lääkehoitoa. Eivätköhän nuo tiedot anna meille jotain.”

”Mutta komentaja...” Miranda sai vastalauseestaan komentajalta vihaisen ilmeen.

”Katso häntä, Miranda! Ei hän saisi pidettyä lusikkaa kädessään muutamaa sekuntia kauempaa, saati kestäisi kuulustelua. Otamme tiedot, mitä hän on kerännyt ja siinä se.” Miranda huokaisi pettyneenä ja syystäkin: ei hänen kannattanut pistää komentajalle vastaan, varsinkaan nyt.

”Hyvä on sitten.”

”Kiitoksia, Shepard. Hyvä huomata, että järkesi ja oikeudentajusi ovat yhä tallella. Onnea sinulle ja jos löydän jotain tähän ongelmaan liittyvää, kerron siitä pikemmiten.” Tali viittilöi Veetorin luokseen ja lähti kävelemään tämän kanssa ulospäin.

”Tule, Veetor. Mennään kotiin.”

”Ki... kii... kiitos!” päästi järkyttynyt quarian suustaan lähtiessään. Elyz nosti vielä kätensä ovensuulla olevalle quarian-mekaanikolle, joka nosti vielä omansakin; ”Onnea sinullekin, ystäväni.

”Olemme valmiina noudettaviksi. Eiköhän mennä.” Tästä huolimatta Elyz ei halunnut vielä lähteä. Tallenteessa oli jotain, mikä oli saanut hänen huomionsa. Komentaja kelasi näytetyn kuvamateriaalin alkuun ja katseli tarkasti näkemäänsä.

”Kuulitteko, komentaja? Mehän...”

”Odottakaa pikku hetki! Satuitteko huomaamaan mitään erikoista?” kyseli komentaja nauhan pyöriessä.

”Parvien ja kaappareiden lisäksi?” ivasi Miranda.

”Heko heko. Tarkoitin yhtä noista hirviöistä, joka loisti kuin aurinko...”

”Siinä!” Jacobin huudahdettua Elyz painoi pysäytys-nappia välittömästi.

”Juuri tuo. Tuo collectorhan hohtaa kuin joulukuu...” Hän alkoi voida pahoin. Se sama vanha protheanien lähetys, minkä hän oli saanut Eden Primella, kävi taas hänen mielessään.

Huuto. Teurastus. Raunioituneita paikkoja. Muuta hän ei siitä ollut koskaan nähnytkään, mutta nyt oli toisin. Ihan kuin hän olisi nähnyt...

”Komentaja?” Jacobin huolestunut äänensävy sai Elyzin takaisin maanpinnalle. Lähetyksen näkeminen ties kuinka monetta kertaa sai hänet potemaan pientä päänsärkyä.

”Jotkut asiat eivät sitten muutu...”

”Näyt protheanien tuhostako?” uteli Miranda kiinnostuneen kuuloisena.

”Niitäpä niitä. Mutta ehkäpä näissä kerääjä-pirulaisissa on jotain muutakin kammottavaa kuin nuo inhottavan suipot päät ja tämä teknologia...”



”Shepard, hoidit Freedom's Progressin keikan loistavasti. Quarianit jakoivat löytönsä Veetorin raportista. Ei mitään uutta tietoa, mutta kuitenkin yllättävä oliivinoksa, kun katsoo yhteistä historiaamme. Meillähän on erilaiset metodit, mutta tuloksiasi ei käy kiistäminen.” Tyytyväisyys heijastui Kuvitellun Miehen kasvoilta hänen katsoessaan hologrammin näyttämää komentajaa. Sekä Elyz että salaperäinen mies katselivat kuitenkin toisiaan pieni epäilys silmillään.

Ajatteletko koskaan olevasi ystävällinen muita kohtaan edes kerran?” Samettiääninen mies naurahti komentajan sanoille.

”Diplomatiaa kannatan silloin, kun se toimii, mutta siihen on vaikea luottaa, kun osoitellaan jo ennen keskustelua syyttäviä sormia. Mutta mikä tärkeintä, sinä varmistit, että collectorit ovat vastuussa näistä kaappauksista.”

Kerropa sinä, mitä näistä olennoista tiedät.Minähän suorastaan palan tiedonjanosta.

”Ne matkaavat jaksoittain Terminus-järjestelmiin, etsien muille merkityksetöntä tavaraa tai näytekappaleita, yleensä vaihtaen omaa teknologiaansa niihin. Ja kun collectorit ovat hoitaneet liiketoimensa, ne katoavat yhtä nopeasti kuin saapuivat... takaisin kartoittamattoman Omega 4-hyppyportin tuolle puolen. Tähän saakka meillä ei ole ollut juurikaan todisteita niitä kohtaan.”

Ja mistä tämä äkillinen kiinnostus ihmisiä kohtaan on syntynyt?

”Jos nämä olennot kerran ovat Reapereiden asioitsijoita, syitä voi olla lukemattomia. Mutta tiedäthän ihmiskunnalla olleen suuri osa Sovereignin tuhoutumisessa, eli ehkäpä se on saanut niiden huomion. Mikä oikeastaan minua hämmentää on se, minkä takia ne kidnappaavat siirtokuntalaisia. Kun heidät on lamautettu, minkä takia ne eivät vain tapata heitä?” Siinäpä pähkinä purtavaksi, ajatteli komentaja hieman huolestuneen näköisenä. Jopa terroristi-iskut vaikuttivat hänen silmissään paljon siedettävämmältä kuin ajatuskin siitä, mitä siirtokuntalaisille oli oikein tapahtunut. Tietoa naiskomentaja kuitenkin janosi vielä lisää.

Mitä collectorit saavat näistä liiketoimistaan?

”Collectorit eivät ole kovinkaan avomielisiä motiiveistaan. Yleensä ne etsivät lajeja, joilla on harvinaislaatuisia geenimutaatioita tai jotain muuta poikkeavaa. Ne maksavat orjakauppiaille ja palkkasotilas-ryhmille ylettömiä summia saadakseen tälläisiä lajeja haltuunsa ja sen jälkeen ne katoavat. Mutta ne eivät ole aiemmin tähdänneet juuri yhteen, tiettyyn lajiin. Muiden lajien kannalta kyse oli ainoastaan kymmenistä näytteistä, kun taas ihmisten näytteet ovat vähintään kymmenissä tuhansissa.”

Minkä takia Omega 4-hyppyporttia ei ole kartoitettu? Mitä siitä tiedetään?

”Ainoastaan, ettei yksikään alus ole palannut hypättyään siitä. Paras arvauksemme on, että tämä hyppyportti reagoi eri tavalla collector-aluksiin, mikä antaa niille turvallisen reitin. Jos ne pystyvät hallitsemaan hyppyportteja, se on ainoastaan yksi todiste lisää Reapereille työskentelystä.”

Collectorit ovat kiistämättä vihollinen ihmisille, mutta mistä tiedämme, että niiden ja Reapereiden välillä on yhteys?

”Niiden huomio keskittyi ihmisiin vasta sen jälkeen, kun sinä ja Allianssi tuhositte Sovereignin. Tuolla tapahtumalla ja näillä sieppauksilla on siis yhteys, vaikka Allianssi ja Neuvosto muuta väittävätkin. Minä en todellakaan aio vain istua ja odottaa, kunnes Reaperit marssivat luoksemme. Meidän on hyökättävä niiden kimppuun ensin.” Eli käytännössä suden suuhun. Lähes mahdottomia todennäköisyyksiä vastaan. Ihan niin kuin ennen.

Jos tässä on kyse sodasta, tarvitsisin armeijan. Tai todella hyvän tiimin.” Kuviteltu Mies nyökkäsi ja otti lukuisia virtuaali-asiakirjoja esille.

”Olen jo koonnut listan sotilaista, tiedemiehistä ja palkkasotureista. Saat asiakirjat juuri parhaista. Heidän löytämisensä ja vakuuttelu yhteistyöhön kanssasi saattaa olla vaikeampi pala, mutta sinähän olet luonnollinen johtaja luonteestasikin huolimatta. Sillä aikaa minä jäljitän collectoreiden tekemisiä. Seuraavan kerran, kun he ilmestyvät huomautan sinua siitä välittömästi. Ole aina valmiina.”

Minähän olen yhä Spectre. Jos saisin puhua Neuvostolle, ehkä he voisivat auttaa.” Tosin Elyz alkoi Kuvitellun Miehen tapaan epäilemään tätä vaihtoehtoa. Viimeksi, kun hän oli ottanut Reaperit esille, neuvokset olivat tylysti sivuuttaneet varoitukset.

”Jos haluat yrittää vakuuttaa heidät tästä, kaikin mokomin. Mutta muista: sinähän olet ollut pitkään poissa ja asiat ovat muuttuneet.”

”Tahtoisin kuitenkin ensisijaisesti ne henkilöt, joihin luotan – juuri ne, jotka auttoivat minua pysäyttämään Sarenin ja gethit.”

”Sehän oli noin kaksi vuotta sitten, Shepard. Monet heistä ovat joko menneet elämässä eteenpäin tai sitten heidän uskollisuutensa sinua kohtaan on haudattu, lopullisesti.” Ystäviensä sijainnin hän kuitenkin halusi tietää. Se ainakin riittäisi murheitaan piilottelevalle komentajalle.

”Entäs Tali? Hän auttoi meitä Freedom's Progressisssa.”

”Se oli hyvin odottamatonta. Minun on kerättävä lisää tietoa hänestä ennen kuin voisin harkita hänen lisäämistä tiimiisi.”

”Missä Liara T'Soni on tällä hetkellä?”

”Illiumissa. Lähteitteni mukaan hän työskentelee itse Varjomeklarille. Jos asia on niin, häneen ei ole luottamista.”

”Entä Garrus Vakarian?”

”Turian-ystäväsi katosi pari kuukautta sen jälkeen, kun sinut julistettiin kuolleeksi. Edes Maassa asuvat ystäväsi ja me emme tiedä mitään hänen nykyisestä olinpaikastaan.”

”Entä isoveljeni Joshua ja Prätkähiiret?”

”Yhä tekemässä hommia niin Marsin armeijalle kuin Alliansille ja hänet on kuulemma ylennetty. Hänen oma kansionsa on erittäin hyvin salattu, joten hänestäkään ei ole kovinkaan paljon varmaa tietoa. Prätkähiiret taasen ovat viime kuukausien aikana keskittyneet auttamaan Marsin armeijaa ja ilmeisesti auttavat nytkin.”

”Ja Urdnot Wrex?”

”Palannut Tuchankalle, kroganien kotiplaneetalle, eikä ole poistunut sieltä yli vuoteen. Huhun mukaan hän yrittää yhdistää erillään olevia klaaneja.” Siinä se oli. Muuta hän ei olisi voinutkaan Kuvitellulta Mieheltä pyytää ennen kuin hän laittaisi oman nahkansa taas kerran likoon.

”Selvä sitten, he eivät taida olla saatavilla.”

”Olethan johtaja, Elyz. Sinä saat kyllä haluamasi ryhmän kasaan aikanaan.” Varuillaan Elyz kuitenkin pysyi. Hänelle Cerberus ei todellakaan ollut se mieleisin organisaatio, mutta valittamiseen hänellä ei ollut varaa.

”Pidä sinä vain silmällä collectoreita, niin minä varmistan, että tiimini on huippuiskussa.” Järjestön nokkamies puhalsi savua ja hymyili itseluottavaisesti.

”Loistavaa. Vielä kaksi asiaa näin lopuksi... Ensiksi suuntaa Omegalle ja etsi Mordin Solus. Hän on nerokas salarialais-tiedemies, joka tietojemme mukaan saattaa tietää, miten ehkäistä collectoreiden etsijäparvien lamauttavat pistokset.”

”Kuulostaa lupaavalta. Entä se toinen juttu?”

”Olen saanut lentäjän, josta saattaisit pitää. Kuulemani mukaan hän on yksi galaksin parhaimpia. Joku, jonka käsiin voit luottaa henkesi.” Kuviteltu Mies sulki viestimensä päättäen kaksikon välisen keskustelun. Viestimen sulkeuduttua hänen ajatuksensa koostuivat pääosin komentajan ja tämän isän vertailusta.

”Muistuttaa isäänsä niin paljon ja kuitenkin näyttää olevan jotenkin hukassa. Eiköhän aika näytä hänen todellisen potentiaalinsa ja värinsä.”

Elyzin aikoessa lähteä skannerilta hän kuuli takanaan askeleita. Hän ei voinut uskoa sitä. Lippalakkia ja Cerberus-vaatteita päällään pitävä pilotti hymyili nähtyään komentajansa.

”Ihan niin kuin ennen, vai mitä?” Elyz alkoi hymyilemään nähtyään rampan pilottinsa.

”Valmiina työntekoon, senkin keikari?”

”Miksi edes kysyt? Jäinhän yhden velkaa...”
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Prätkämimmi



Viestien lukumäärä : 2733
Join date : 18.01.2015

ViestiAihe: Vs: Uusi aamu, uusi iho (K15, jatko-osa tarinalle Pientä lomaa)   Pe Heinä 01 2016, 07:41

On kyl säälis jos sä et jatka näitä stoorejas mut ymmärrän kyl jos inspiraatio lopahtaa Very Happy.

MODE EDIT: Viesti meni perille jo yhdestä kerrasta (toisessa viestiketjussa), ei tarvitse samaa viestiä kahteen kertaan laittaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Uusi aamu, uusi iho (K15, jatko-osa tarinalle Pientä lomaa)   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Uusi aamu, uusi iho (K15, jatko-osa tarinalle Pientä lomaa)
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Last Chance Garage :: Fanfiction ja fanitaide :: Prätkähiiritarinat K15-K18-
Siirry: